Englannin Itsenäisyyspuolue – sionistilobbauksen työkalu

Aikooko Englannin Itsenäisyyspuolue (UKIP) vapauttaa Englannin EU:sta ja kahlita maan sen sijaan Israeliin?

UKIP:n päätavoite on saada Iso-Britannia vetäytymään Euroopan Unionista. Independent on Sundayn ja Sunday Mirrorin kyselytutkimuksen mukaan UKIP:n kannatus on 14 %, mikä tarkoittaa kolmanneksi suosituimman puolueen paikkaa. Puolue on reilusti Liberaalidemokraattien edellä. Muutamaa viikkoa aiemmin YouGov sai kahta eri menetelmää käyttäen UKIP:n kannatukselle lukemat 17 % ja 19 %. Konservatiivit ovat selvästi paineessa ja Liberaalidemokraatit on häviämässä pahasti vaivaisella 8 prosentillaan.

 

Israelin propagandan paasausta

20 vuoden ja kahdeksan johtajanvaihdoksen jälkeenkään UKIP:lla ei ole paikkaa Ison-Britannian parlamentissa, mutta 12 Euroopan Parlamentin paikallaan se on varteenotettava vaikuttaja. Sionistit, jotka eivät halua jättää yhtään potentiaalista vallan mahdollisuutta käyttämättä, vaikuttavat soluttautuneen puolueen ytimeen. Se ei ole enää miellyttävä EU-vastainen protestipuolue, joka se ennen oli. Omassa ulkoasiain politiikan julistuksessaan ”Out of EU, into the world” UKIP sanoo:

UKIP tukee täysin Israelin oikeutta olemassaoloon juutalaisena valtiona. Israelia ympäröivät vihamieliset valtiot, jotka ovat omistautuneet sen tuhoamiselle. Piskuinen valtio on joutunut jatkuvasti terroristiryhmien rakettihyökkäysten ja itsemurhapommitusten uhriksi, jotka lähes aina tarkoituksella kohdistetaan siviileihin. Israelilla on täysi oikeus vastata näihin hyökkäyksiin vastaavalla voimalla ja UKIP:n hallitus tekisi samoin, jos Britanniaa uhattaisiin vastaavalla tavalla.”

UKIP vastustaa ajatusta, että Israelia rankaistaisiin sanktioilla tai kauppasopimusten purkamisella (kuten esim. EU-Israel-yhteistyösopimus), kun se hyökkää naapurikansoja vastaan itsepuolustustarkoituksessa.”

UKIP kannustaa Israelia omaksumaan kestävän ratkaisun perustuen poliittiseen vuoropuheluun eikä vain sotilaalliseen voimaan…

UKIP toivoo näkevänsä rauhallisen ja molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytyvän Israelin ja palestiinalaisten välillä. Ei ole puolueen asia asettaa ehtoja rauhankeskusteluille tai vaatimuksia rauhansopimuksille. Tämä on asia, joka israelilaisten ja palestiinalaisten tulee ratkaista keskenään…

Tämä on kuin suoraan Tel Avivin hallinnon pr-miehen Mark Regevin kynästä. Julistuksessa ei lainkaan huomioida, että palestiinalaiset ovat kärsineet laittomasta miehityksestä, maan haltuunotoista ja etnisestä puhdistuksesta viimeisten 65 vuoden ajan ja heillä on myös oikeus puolustaa itseään. Entä mitä tulee ”poliittiseen vuoropuheluun”? Eikö UKIP tajua, että sellainen on ollut käynnissä jo vuosikymmeniä ilman mitään tuloksia? Huomionarvoista on myös se, etteivät he mainitse lakia ja oikeutta tienä ratkaisuun. He eivät vaadi oikeudenmukaista käsittelyä tai Länsirannan laittoman miehityksen ja Gazan saarron lopettamista, eivätkä he vaadi lukemattomien YK:n päätöslauselmien noudattamista. He ovat varsin tyytyväisiä sortajan ja sorretun jatkaessa riitelyä, toisen pitäessä asetta toisen ohimolla, ilman mitään mahdollisuutta oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan.

Ovatko he liian paksukalloisia ymmärtääkseen, ettei miehityksen aikana voi olla rauhaa? UKIP jatkaa politiikan julistuksessaan, että ydinteknologian omaava Iran ei ole hyväksyttävä tulevaisuudennäkymä. He tukevat aikeita eliminoida Iranin ydinasepotentiaali tarvittaessa ”kohdistetuin sotilaallisin keinoin”. UKIP unohtaa sopivasti sen, että Israelilla on satoja ydinaseita (ja keinot niiden ampumiseen). Israel häiriköi koko aluetta laajemmaltikin ja uhmaa vaatimuksia allekirjoittaa ydinsulkusopimus, joka asettaisi kaikki sen ydinteknologialaitokset Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n valvontaan.

 

Mitä osaa EU-Israel-yhteistyösopimuksen 2. artiklasta UKIP ei ymmärrä?

EU-Israel-yhteistyösopimuksen kaltaisen kauppasopimuksen jäädyttämisen vastustaminen todistaa UKIP:n valitettavasta tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä. Sopimuksen tarkoitus on edistää 1) rauhaa ja turvallisuutta, 2) molemminpuolista vaurautta esimerkiksi vapaakauppa-alueita perustamalla ja 3) solmia monikulttuurisia suhteita. Sopimus ohjailee EU-Israel-suhteiden lisäksi myös Israelin suhteita kaikkiin EU:n Välimeren kumppaneihin, mukaanlukien Palestiinan valtio. Päästäkseen nauttimaan yhteistyön suomista etuoikeuksista Israel lupasi osoittaa ”kunnioitusta ihmisoikeuksia ja demokratian periaatteita kohtaan”, kuten 2. artiklan yleisvaatimuksissa sanotaan:

Osapuolten välisten suhteiden ja koko tämän sopimuksen määräysten tulee perustua ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden kunnioitukselle, mikä ohjaa osapuolten sisäpolitiikkaa ja kansainvälistä politiikkaa sekä muodostaa olennaisen osan tätä sopimusta.”

Huomatkaa, että ”ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden kunnioitus” on olennainen osa sopimusta, ei valinnainen.

Pykälä sallii pakotteet sopimuksen velvoitteiden toteuttamiseksi etenkin, kun kysymys on ihmisoikeuksista. Sopimus vaatii myös kunnioittamaan kansojen itsemääräämisoikeutta ja kaikkien perusoikeutta vapauteen.

Kunnialliset poliitikot olisivat pakottaneet noudattamaan 2. artiklaa ja vaatineet kaikkien muidenkin sääntöjen noudattamista, eivätkä antaneet asioiden olla. He olisivat peruneet Israelin osallisuuden sopimukseen, kunnes maan hallitus alkaisi toteuttaa tunnollisesti sen ehtoja. Israel on hyvin riippuvainen Euroopan-viennistään, joten EU voisi yhdellä iskulla lopettaa brutaalin miehityksen, murhat ja maan varastamisen sekä ratkaista pyhän maan ongelman.

 

Täynnä valheita ja vääristelyä

UKIP:n johto on myös päättänyt puolueen tarvitsevan omaa ”Israelin Ystävät” -alajärjestön. Liitän tähän julistuksen kerhon ideologiasta kokonaisuudessaan sen viihdearvon takia niille, jotka tietävät totuuden pyhän maan tilanteesta.

Israelin valtio on edelleen ainoa Lähi-idän liberaali demokratia. Se on myös maailman ainoa juutalaisvaltio, jota ympäröi 21 arabivaltiota, jotka enimmäkseen eivät ole Israelia tunnustaneet.

Huolimatta jatkuvista hyökkäyksistä sisältä ja ulkoa Israel on ylläpitänyt moitteetonta historiaa ihmisoikeuskysymyksissä ja on edelleen ainoa Lähi-idän valtio, joka myöntää kaikille kansalaisilleen täydet poliittiset ja kansalaisoikeudet, riippumatta syntyperästä tai uskonnosta. Kuitenkin jostain syystä Israel esitetään sortajana, sitä parjataan ’apartheid-valtioksi’ ja se nostetaan kohtuuttoman kritiikin kohteeksi.

Vuosikymmenien pahansuovat propagandakampanjat ovat luoneet ihmisten mieliin valheellisen mielikuvan, jonka mukaan palestiinalaiset ovat syyttömiä uhreja. Vain vähän huomiota on saanut se tosiseikka, että itsenäinen palestiinalaisvaltio on ollut olemassa jo vuodesta 1946 nimellä Jordan ja että palestiinalaisjohtajat ovat toistuvasti torjuneet kahden valtion ratkaisun aina kun sitä on esitetty, turvautuen sen sijaan terrorismiin.

Valittu kansa palestiinalaismiehen kimpussa.
Valittu kansa palestiinalaismiehen kimpussa.

Israelin valtiolla on kaikkien kansallisvaltioiden tapaan kolme perusoikeutta, joita kaikkien vapautta arvostavien ihmisten kautta maailman tulisi puolustaa: Oikeus olemassaoloon, oikeus varmistaa rajansa ja oikeus puolustaa itseään. Lisäksi sen tulee sallia säilyttää ainutlaatuinen juutalainen luonteensa, jos se tulee pysymään juutalaisten turvasatamana maailmankolkassa, jossa väkivaltainen juutalaisvastaisuus on edelleen arkipäivää.

UKIP:n Israelin Ystävien tarkoitus on tukea Israelin oikeutta olla elinkelpoinen, itsenäinen kotimaa juutalaisille sekä vastustaa yrityksiä saattaa se huonoon valoon, hajottaa tai vahingoittaa sitä. UKIP:n Israelin Ystävien ei ole tarkoitus tarjota ratkaisua Israelin ja arabien konfliktiin, vaan ennemmin edistää asioiden puolueetonta ymmärtämystä tarjoamalla vastavoiman nykypäivän keskustelua dominoivalle sionismin vastaiselle retoriikalle.

Tietenkin ystävyys on enemmän kuin vain poliittisen aatteen kannatusta. UKIP:n Israelin Ystävät pyrkii myös edistämään yhteyksiä Israelin hallitukseen ja kansaan tarjotakseen kanavan ajatustenvaihdolle ja aivoriihikokouksille, jotka sinetöivät todellisen ystävyyden.”

Teksti tulvillaan valheita ja vääristelyä. Englannin Itsenäisyyspuolueen johtajaa Nigel Faragea luonnehditaan Jewish Chroniclessa ”hyväksi Israelin ystäväksi”. Puoluesihteeri Michael Zuckerman on Israelin Ystävien perustaja. ”Puolueessa löytyy hyvin vankka Israelin kannatus”, sanoi Zuckerman Jewish Chroniclelle. ”Ryhmällä on puolueen johtajan Faragen ja useiden muiden tuki europarlamentaarikkojen keskuudessa.”

UKIP:n Israelin Ystävien tavoitteisiin kuuluu järjestää delegaatioita Israeliin, varmistaa että UKIP on ”täysin perillä asioista” ulkopoliittisesti (tämä voisi olla hyvä vitsi), tarjota UKIP:n valituille edustajille tietoa Britannian ja Israelin yhteisistä turvallisuusasioista (kuvitelkaa sionistisen huuhaan määrää) ja varmistaa Israelille mahdollisuus tulla reilusti kuulluksi kaikissa tilaisuuksissa, joissa UKIP on mukana. Selvästi UKIP:n ja sen jäsenten, jotka ”tarjoavat vankkaa kannatusta” Israelin ihailijayhteisölle, oletetaan toimivan ulkovallan asiamiehinä ja agentteina.

Myös nationalistiseksi väitetty English Defence League on todellisuudessa sionistijärjestö.
Myös nationalistiseksi väitetty English Defence League on todellisuudessa sionistijärjestö.

Kansalaisten pettymyksen kasvaessa EU:n korruptioon, ylettömään tuhlailuun ja edesvastuuttomuuteen UKIP on ainoa Englannin puolueista, jolla on selvä pyrkimys saada Englanti ulos EU:sta. Puolueella on vahva usko menestykseen tämän vuoden eurovaaleissa ja ensi vuoden Ison-Britannian parlamenttivaaleissa.

 

Fasisteja, rasisteja ja psykopaatteja

UKIP:in mainetta kuitenkin tahraa niiden ryhmien häiriintyneisyys, joiden kanssa se on liittoutunut Euroopan Parlamentissa, kuten vastenmielinen EFD (Europe of Freedom and Democracy), jonka toisena puheenjohtajana Farage toimii (Perussuomalaisten Sampo Terho kuuluu liittoumaan, suom. huom.). Ottaen huomioon tämän kamalan liittouman, myös Tel Avivin rasisti-psykopaatteihin sitoutuminen tuntuu epäilemättä ”luonnolliselta vaihtoehdolta”. On päivänselvää, kun kuuntelee EFD:n johtavien henkilöiden (kuten hollantilaisen Israel-suhteiden delegaation johtajan Bastiaan Belderin) lausuntoja, että liittouma on niellyt purematta kaiken Israelin propagandan ja uskoo edelleen palestiinalaisten olevan terroristeja.

Olen kuullut, että mikäli UKIP:n meppi kieltäytyy istumasta EFD:n edustajien vieressä, häntä uhkaavat puolueen kurinpitotoimenpiteet.

On hyvin todennäköistä, että UKIP:n jäsenet sekä puolueen äänestämistä ensi vuonna suunnittelevat ovat tietämättömiä tästä Englannin Itsenäisyyspuolueen pimeästä ja vaarallisesta puolesta. UKIP aloitti taipaleensa oikealla ajatuksella, mutta valitettavasti puolue on joutunut vääriin käsiin, kuten puoluepolitiikassa tapaa käydä.

Alkuperäinen artikkeli englanniksi lähteineen RedressOnline.com-sivuilla.

29 kommenttia

  1. Näyttää siltä, että lopulta kaikki Euroopan ns. oppositiopuolueet muuttuvat vähitellen sionistien työkaluiksi. Näin on käynyt Hollannissa, Englannissa ja Suomessa. Unkarissa tätä ei ole Jumalan kiitos vielä tapahtunut, sillä unkarilaiset tuntevat juutalaisten juonet riittävän hyvin omasta historiastaan. Unkarilaiset toimivat nykyisen Ukrainan alueella sijainneessa juutalaisvaltio Kazariassa yli tuhat vuotta sitten maan palkka-armeijana satojen vuosien ajan, kunne kyllästyivät juutalaisten palvelemiseen ja vaelsivat länteen sille alueelle, jossa nykyinen Unkarin valtio sijaitsee. Suomalaiset eivät ole kansana juutalaisten juonia vielä oppineet ja Martin Lutherin klassikkokirja ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” pitäisi jakaa ilmaiseksi kirkollisveroilla kustantannettuna kaikkien luterilaiseen kirkkoon kuuluvien suomalaisten kotiin yhdessä Raamatun kanssa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Unkarin Jobbikin johtaja on liittynyt putinisteihin ja julistaa Duginin euraasia-aatetta. Mielestäni osoitus siitä, että puolue on selvä valeoppositio.

    http://carolynyeager.net/putin-bringing-back-soviet-era-practices-russia

    Venäjä on nyt yksi suuri valeoppositio ja maan asukkaat taas pakolla tai hyvällä juutalaisbolshevikkeja.

    Mielenkiintoista muuten, että kun nuo ulkomaan oppositiot siirtyvät avoimesti Israelin kannalle, niiden kannatus räjähtää mukamas välittömästi kasvuun. Kuka mittaa gallupit? Sama joka laskee äänet!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jobbik ei ole valeoppositio, sillä Jobbik ei ole enää oppositiopuolue vaan hallituspuolue Unkarissa, joka määrää marssin tahdin. Putin on toimillaan osoittanut vallassa ollessaan, että juutalaisten valta on vähentynyt Venäjällä ja Venäjä tukee avoimesti Israelin vihollista Syyriaa. Ilman Venäjän ja Putinin tukea Syyria kaatuisi Irakin kaltaiseksi anarkiaksi. Putinia voi kiittää paljosta ja RT on yksi luotettavimmista tiedonvälittäjistä nykyisin jopa USAssa.

      Jos Jobbik muuttaa asennoitumisensa juutalaisiin ja Israeliin, olen valmis syömään sanani.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. 100 juutalaista omistaa Venäjällä kaiken. Osa heistä asuu Lännessä. he johtavat myös venäjän mafiaa. Juutalaisvalta on Venäjällä koko ajan kasvanut. Lubavichien kirjasto on päätetty sijoittaa sinne eikä USAan. Putinin judokaverit juutalaiset saivat olympialaisista muiden kera hirvittävät 5-kertaiset hinnat ja juuri nuo judokat mellastavat myös Gazprom issa. Juutalaiset politikoivat, vaikka toisin väitetään. Boris Shpigel juuri esitteli duumalle tuon uuden lain, joka kriminalisoi holokaustin epäilyn ja puna-armeijan arvostelun ym. Maailma ilman natsismia -organisaatio on näiden juutalaisten perustama ja se on yksi keskeisiä järjestöjä Venäjällä. Shpigelin tärkeä alainen Bäckman on pitänyt puheita kadeteille ym.

        Syyria on anarkia ja Syyria on tuhottu, kuten Libyakin. RT n vasemmistopaskaa eli juutalaisuutta suoltava kakkatuutti. Koko Venäjän ja venäläisten ulosanti on viime aikoina ollut silkkaa juutalaisuutta: natseja on nähty joka paikassa ja heidät uhataan tgappaa ym.

        Miksi koko netti on täynnä taikäläisiä Putinia tukevia juutalaispropagandisteja?
        Olihan Neuvostoliittokin juutalainen ja muka riidoissa Lännen kanssa. Nykymeno on kylmän sodan pieru verrattuna siis oikeaan kylmään sotaan. Siinäkin kumpikin osapuoi hyysäsi juutalaisia ja antoi erioikeudet. Syyriasta ja Iranista voidaan sitäpaitsi antaa palkaksi osat Ukrainaa, Suomi ym. Silti sekin on huijausta.

        Putin on luomassa uutta Neuvostoliittoa ja ihailee sitä. Hänen lapsuudenkaverinsa olivat nämä judojuutalaiset. Putin on siis juutalainen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Eli käytännössä valta idässä, lännessä ja etelässä on juutalaisilla, jotka ovat saaneet Ruotsissakin oman kielensä jiddishin viralliseksi vähemmistökieleksi samanarvoisena suomen-ja saamenkielen rinnalle. Ovatko Suomi ja Viro viimeiset JUDENFREI-valtakunnat? Suomessa israelilaiset omistavat Helsingistä Lappiin halki koko Suomen kiinteistöjä, ostoskeskuksia, yrityksiä ja laajoja maa-alueita Lapissa (aseidensa harjoitusalueita) ja lisäksi he omistavat eduskunnan: Kokoomuksen, demarit, RKPn, Vihreät, Perussuomalaiset ja Kristilliset, joita he rahoittavat Sanomaosakeyhtiön (HS jne.) ja AlmaMedian (AL jne.) kautta antamalla ilmaista positiivista näkyvyyttä ja julkisuutta vaalien yhteydessä.

    Jos kaikki maailman maat ovat jo ZOG-maita ja kaikki tiedotusväliineet ovat sionistien omistuksessa, niin mitä on enää tehtävissä Päpyn mielestä? Eikö sionisteilla ole jo lähes 100% kontrolli maailmasta? Henry Ford arveli lehtikirjoituksissaan (ja kirjassaan ”Kansainvälinen juutalainen”) jo lähes sata vuotta sitten juutalaisten hallitsevan jo silloin maailmaa, mutta tuo ote on vain kiristynyt varsinkin viimeisten 70 vuoden aikana.

    Ja Dostojevski varoitti meitä 1870-luvulla lehtikirjoituksissaan (julkaistu Suomessa ”Dostojevskin päiväkirjoina”) juutalaisten uhkaavasta Venäjän ja maailmanvalloituksesta. Itse asiassa jo Martin Luther vaoitti meitä satoja vuosia aiemmin (kirjassaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”). Ei voi sanoa etteikö meitä olisi varoitettu! Ongelmana on nyt se, että tämä juutalaisvalta on laajentunut käsittämään jo lähes koko maailman. Magneettimedia on meille viimeisille mohikaaneille se viimeinen suomenkielinen happireikä, jonka avulla saamme tietää hirttoköyden kiristymisestä kaulassamme…

    …mutta emme voi tehdä enää mitään estääksemme tilannetta, jolloin paskat ovat housussa ja happea ei enää tule…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Juutalaiseliitti ei kontrolloi kaikkea, eikä heidän otteensa ole täydellinen. Valtaosan juutalaiseliitin likaisesta työstä tekevät ei-juutalaiset itse, joten vastarinnan ja ihmisten valistamisen merkitystä ei voi vähätellä. Tarvitaan vain riittävä määrä ihmisiä ymmärtämään ongelma ja juutalaiseliitti voidaan riisua aseista.

      Vaarallisinta on olla tekemättä mitään ja tästä on monta esimerkkiä historiassa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kyllä se on menoa nyt. Ei voi kuin valittaa. Minun touhuni on kitinää ja valittamista. Olen huomannut, että minkäänlaista vastarintaa ei ilmene eikä asennetta, vaikka kuinka selvät sävelet olisivat koko porukan edessä. Kaikki vain orjastelevat ja koettavat helpottaa omaa osaansa liittoutumalla vihollisen kanssa. Moraali rappeutuu koko ajan ja juutalaiseliitti kasvattaa kaikki kerompaan ja kierompaan. Moni ei edes siltikään älyä, mistä historiassa on ollut kyse ja maailman tapahtumissa. On erittäin vaikeaa saada viesti läpi riittävästi yhä vieläkin. Monet jämähtävät johonkin putinismiin tai vasemmistötyylin nössöilyyn, jossa tärkeintä on ylistää niitä hyviä juutalaisia jne.

    Koska kansa ei järjestäydy ja pysty vallansiirtoon eikä muitakaan ryhmiä tunnu muodostuvan, on juutalaisilla nyt edessä nopea loppuriuhtaisu. Koska he havaitsevat, että kukaan ei pysty eikä edes yritä estää heidän touhujaan. Itse asiassa kaikki valta on jo heillä, mutta on edessä kulissien purkamista ja koko touhuhan on ollut prosessi, joten prosessia vain kiihdytetään.

    Toivottomalta tuntuu etenkin se, että kaikki on solutettu. Nytkin tämä mieletön putinismi. Valtaosa antijudaisteista Amerikassa osoittautui pettureiksi, jotka saarnaavat koko ajan kaikkea tukea alastoman talmudistiselle Putinille.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ois Papy hyvä tietää ne eväät miten tämän voi kääntää? Menemättä töihin, muuttaa metsään ja syödä marjoja? Vai miten sen vallan voi niiltä viedä? Kuinka moni tässä nousee kapinaan? Ei kukaan. Ehkä sitten kun on oikeasti veitsi kurkulla, mutta silloin on jo myöhäistä.

      Onneksi näitä sivuja voi lukea, ja on tietoinen, että kun aletaan siruja jakamaan, niin on oikeasti parempi muuttaa sinne korpeen. Säästyypä muutama ihminen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Verkostoitumalla.

    Ja muuttamalla Japaniin. 🙂

    Odotettavissa on suht nopeasti ihmisten vangitseminen ”vihapuheiden” perusteella. Tämä on ensimmäinen askel terrorin tiellä, joka tullaan säälittä kohdistamaan toisinajattelijoihin. Eurooppa on pääkohde. Iso-Britanniassa ihmisiä vangitaan ja rangaistaan jo aivan mitättömistäkin kritiikin osoituksista. Jos haluaa taistella jonkin konkreettisen asian puolesta niin jokaisen pitäisi vaatia joka ikisessä tilanteessa omalta kansanedustajaltaan sitä, että sananvapaus taataan. Toisaalta kaikesta näkee, että sitä ei enää taata.

    On tietenkin jatkossakin olemassa keinoja jatkaa toisinajattelijana orwellimaisessa juutalaisjohtoisessa kauhuyhteiskunnassakin, mutta se tulee olemaan vaikeaa ja äärimmäisen nöyryyttävää.

    Varmaankin ainoa oikea toivo on, kuten aina, sota.

    Sota voi sekoittaa palikat oikein kunnolla ja kuka tietää, siionisti ampuu yli ja tuhoaa Rooman ennen kuin siihen on syytä. Antisemitismi kummasti lisääntyy. 🙂

    Sota. Tähän ollaan tultu.

    Kannattaa lukea Counter-Currents-sivuilta ihan uusi Andrew Hamiltonin artikkeli ”Russia, Ukraine & White Nationalism”. Siinä hän loistavasti kuvaa siionistimafian loputonta pahuutta ja vallanhalua. Mutta hän myös uskoo, että, kuten aina ihmiskunnan historiassa, tällainen mafia tukehtuu omaan pahuuteensa. Ja niinhän siinä tietenkin käy, mutta ehtivätkö he ensin tuhota kaikki meidät valkoiset?

    Kannattaa muistaa, että vain n. sata vuotta sitten he aloittivat tietoisesti kansanmurhan Venäjällä. Silloin kristityn valkoisen ihmisen henki ei maksanut mitään. Mikään helkkarin ”holokausti” ei ollut mitään tuon lihamyllyn rinnalla. Ja mekin olisimme päässeet siihen, jos isoisämme eivät olisi olleet niin kovia kuin olivat. Parhaat rantatontit olisivat nyt abramovicheilla eikä wahlrooseilla. Selvyyden vuoksi: Minulla ei ole mitään ruotsinkielisiä vastaan. 🙂

    Eli se ei ole loppu ennen kuin se on loppu. Ja jos hyvin käy niin…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Onko Suomessa enään mahdollista saada ”oikeaa” poliitikkoa eduskuntaan. Eilenkin (EU penkki) Soini taas lupasi kuun taivaalta, mutta käykö niin kuin edellisissä vaaleissa, käännetään takki. Onko muuta mahdollisuutta saada valta omiin käsiin, kuin tehdä niin kuin Ukrainassa, valitettavasti ihmiset ovat täällä suomessa niin nysveröisiä etteivät tähän lähde, koska se on ”sivistymätöntä”.
    Jos lähdetään sivistyneelle linjalle, ja yritetään joka asiasta äänestää, ja äänestystä manipuloidaan, niin se on loputon suo. Äänestetään siitäkin että valitetaan äänestyksestä, mikä ei ole oikeudenmukainen? Sitten ihmiset ehkä tajuaisivat että se loputtomiin äänestäminen ei auta kun ne eivät sovi isompien suunnitelmiin.

    Toivotaan että joku korkea-arvoinen henkilö ”valaistuisi” ja saisi rauhan maailmaan. Todennäköisesti siinä käy niin kuin Kennedylle…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ” Onko muuta mahdollisuutta saada valta omiin käsiin, kuin tehdä niin kuin Ukrainassa”

      Omiin käsiin ? Jos USA on upottanut Ukrainaan miljardeja tuohon ”demokratisointiin”/vallankaappaukseen [1] niin vähän vaikea uskoa että annetaan valta todellisille nationalisteille. Todelliset nationalistit siellä varmaan liittoutuisivat Venäjän kanssa, jonkin sortin ”veljeskansoja” kun ovat (jos puhutaan etn. venäläisistä). Lisäksi taloussiteet ovat olleet vahvat.

      [1] http://original.antiwar.com/paul/2014/03/09/war-can-we-afford-ukraine/

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Juutalais-Venäjän kanssa? Hehän uhoavat koko ajan tappavansa ukrainalaiset ”fasisteina”. Ukrainassa on katolisuutta ja lisäksi kieli on ihnaeri kuin venäläisillä. Mistä ihmeestä ammennatte tietonne? Joltain Bäclman-sivustoilta?

        Nimenomaan tuosta Janukovin kaadosta näkee, että veljesmielisyys on kaukana. Ei tuollaine kapina synny pelkästä rahasta ja USA:n tuesta. Mutta tietenkin tuki antaa toivoa ja kannustaa yrittämään.

        Janukovitsh pystytti patsaita saksalaissiivilejä joukkomurhanneellöe sukellusvenekapteenille Putinin talmudistibolsujen tapaan. Mikä elukka!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. ’san’ esitti erittäin oikeaan osuneen kysymyksen, joka on varmasti käynyt monen sellaisen mielessä, joka on vapautunut valta- eli propaganda-median valheellisesta ’matrixista’, jota maanpetturit/NWO-rikolliset kontrolloivat: ”Onko Suomessa enään mahdollista saada “oikeaa” poliitikkoa eduskuntaan.”?
    Oikein iljettää nämä räikeästi VALEOPPOSITIOTA edustavat niljakkeet kuten esim. Soini ja Sipilä, jotka kumpikin kannattavat kommunistista EU-diktatuuria eli Super-Neuvostoliittoa kuten itävaltalainen politiikan tutkija Karl Steinhauser jo yli 20 vuotta sitten kirjassaan sanoi.
    (Sellaiselle, joka ei ennestään tiedä: NWO, New World Order eli Uusi Maailmanjärjestys)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Tämä nyt erityisesti ”päpylle” ensiksi:

    Perehdyttyäni asiaan monilla eri sivustoilla, myönnän nyt, että olet oikeassa. Useat korkealle arvostamani sivustot eivät lainkaan usko Venäjään ja Putiniin, vaan heidän mukaansa (kuten sinunkin mukaasi) Venäjä on Putinin johdolla täysin juutalaisten talutusnuorassa. Halusin itse uskoa tuohon ”viimeisen valkoisen toivon” ideaaliin, mutta myönnän nyt, että myös Venäjä on siionistien komennossa.

    Itse asiassa Ukrainassa on menossa eräänlainen koepallo, jossa ensimmäisen kerran Jugoslavian pilkkomisen jälkeen pilkotaan aito valkoinen valtio eli Ukraina. Tämä on siionistien vanha, vanha taktiikka. Eli luodaan jännitteitä ja ristiriitoja, jotta me vakoiset kulutamme energiamme keskinäiseen sotimiseen samalla kun siionistit varmistavat heikentymisemme. Heille heikko Venäjä ja heikko Ukraina on paljon turvallisempi vaihtoehto kuin vahva Venäjä ja vahva Ukraina, niin tai näin. He katsovat aina kymmenien vuosien perspektiivillä ja tällainen jatkuva ”hajoita-ja-hallitse-taktiikka” on aivan ylivoimainen, kun me katsomme vain kuukausia eteenpäin.

    Jos Ukraina hajoaa nätisti ja tulee eräänlaiseksi jatkuvasti riiteleväksi entiseksi Jugoslaviaksi niin vot!, taas yksi valkoinen valtio on ojassa.

    USA on jo talutusnuorassa, Venäjä on jo talutusnuorassa ja ryöstetty tyhjäksi. EU on jo talutusnuorassa ja velkaiseksi juonittu.

    Rahat kaadetaan Kiinaan, jotta emme kykenisi nousemaan. Ja huomatkaa, kuinka kiinalaisilta, korealaisilta ja japanilaisilta ei vaadita monikulttuurisuutta. He ovatkin jo osoittaneet, että monikulttuurisuus on tuhoksi, mutta meille, tyhmille valkoisille goyimille opetetaan monikulttuurisuutta, jotta kuluttaisimme vielä jäljellä olevat ropomme mustien ja arabien elättämiseen ja jotta kasvattaisimme tulevaisuuden yhteiskuntia, joita on helppo herojen johtaa. Ja me tiedämme jo, mistä etnisestä ryhmästä nämä tulevaisuuden herrat ovat.

    Ja kuvaan kuuluu, että nöyrimmät hännystelijät palkitaan viroilla ja mammonalla, jotta kenenkään ei kannata asettua poikkiteloin.

    Nyt tosiaan ollaan siinä vaiheessa, jolloin Ukrainan mallia aletaan toeteuttamaan aina jos jossakin valtiossa on vaaraa valkoisesta noususta. Mutta missä sitä voisi enää olla? Ei missään.

    Se on shakkimatti. Siionisti voitti.

    Meidän tiemme on palestiinalaisten tie. Ja samat metodit. Muuta ei enää ole.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tietysti jos ihmiset saisi tietoiseksi näistä asioista, mutta ei tämmösiä asioita voi ihan kahvipöydässä heittää. Jos suuri massa on samaa mieltä, niin se on iso voimavara, mutta suurimmalle osalle tämä kuulostaa joltain hollywood-elokuvalta, eivätkä voi millään tasolla uskoa näihin.

      Meidän täytyy lähteä lähipiirin kautta, onneksi osa meistä voi vielä pelastua.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Olen itse menestynyt ihan hienosti kahvipöytäkeskusteluissa, kunhan muistaa aina syyllistää ”fasisteja”. 🙂

        Israel on onneksi maailman tyylipuhtain rasistis-fasistis-natsists-ihmisoikeusrikkomusvaltio maailmassa, joten käytetään me ”natsit” ”Israel-korttia”.

        Joka paikassa aina: Kuka rakentaa muureja? Kuka pommittaa hävittäjillä naisia ja lapsia? Kuka oli Beirutin teurastaja? Kuka ei huoli maahansa kuin óman kaltaisiansa?

        Sehän on oikea antisemitistin aarrearkku, tuo Israel. 🙂

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Hienoa. Popagandistit eri kuppikuntien riveuissä yrittävät saada kaiken kieroon. Esim. Carolyn Yeager on huomannut WN-väe keskuudessa vaikuttavan bolshevikkiverkoston, joka saarnaa joko valkoisten muodostamaa EU-tyyppistä yhteenliittymää tai muuten valkoisten solidaarisuutta ääri-isllamilaistyyliseen kalifaattiin saakka. On virhe unohtaa kansallisuudet liiaksi ja muutenkin ajatella liiaksi kansainvälisesti ja kansalliset kulttuurit unohtaen. Jostain syystä nämä politrukit saarnaavat juuri ihan oikeiden asioiden rinnalla sokeaa Venäjä-propagandaa sillä verukkeella, että Venäjällä on konservatiivisempaa ja että siellä on valkoisia. Kuitenkin kokokansakunta siellä on kaapattu ja jyrätty ja muutama juutalainen pyörittää kaikkea. Ja tosiasiassa siellä on hirveästi kaikkea maahanmuuttoa ja muuta vanhaa neukkujuttua. Tosiasiassa Putin ei edusta mitään valkoissten atua ajavaa kantaa, vaan toimii aivan päinvastoin. Silti Venäjää mainostetaan kaikille toisinajattelijoille omalla tyylillään.

    Monet ovat haksahtaneet propagandaan ja ruvenneet itse saarnaamaan sitä. Koska se viksu antijudaisti oli vakuuttanut ja tuntunut luotettavalta. Mutta niin vain sellaiset yksi toisensa jälkeen paljastuvat joko typeriksi tai mitä todennäköisemmin soluttautujiksi. Tavalliset uhmiset harvoin alkavat aktivisteiksi tai ainakaan pääsevät sellaisten verkostoon ja saavat mainosta vastaavilta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Minun mielestäni venäjä-mielteisyys tämänhetkisessä maailman tilassa olisi hyvä, oli sitten juutalaisten omistama tai ei. Eipä ainakaan mentäisi Natoon, sitähän tällä hetkellä tykitetään joka tuutista. Ehkä ”normaalit” ihmiset eivät ymmärrä ihan kaiken taustaa, mutta täytyy yrittää kääntää niiden mieltä edes vähän hyödyllisempään suuntaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Se on juutalaisten omistama. Miksi et muka näe sitä? Näetkö keisarin uudet vaatteet holohoain? Putte kielsi Nürnbergin valheiden epäilyn. Se on talmudistien utopia. Ennemmin Natoon päin kuin Putiniin minä pääni kääntäisin.

        Mutta voihan sitä aina tappaa itsensä. Ehkäpä viisainta olisi, kun kaikki tappaisivat itsensä.

        Siis mielestäsi jos jotain ajetaan, niin on tehtävä jotain muuta. Miksi tuo toinen suunta on mielestäsi hyödyllisempi? Ajetaanko asiaa oikeasti, jos on 10 % tai 20 % kannatus?

        Miksi haluat kuulua Venäjän etupiiriin? Maksaako sinulle joku siitä?

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Kiitos kysymästä ei kukaan maksa. Artikuloin vähän väärin. Tarkoitin että tämän mielinen Venäjä viha ajaa meidät Natoon, ja suomen pitäisi olla puolueeton, ainakin omasta mielestäni. Jos keksit jotain hyviä puolia Natosta, ole hyvä ja esitä. Eikö se aja sionistien etuja?

          Kannatusluvut ovat tällähetkellä pienet, mutta tällä uutisointimäärällä nekin saadaan nousuun. Sen jälkeen pyöristellään muutamaa numeroa ja homma valmis.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. NAton hyvä puoli on se, että ei rangaista Putinilla (ehkä). Tosin kiussu on kai kova saada Suomeen katastrofi. Kuten sanoin, ei ole mitään hyvää vaihtoehtoa näköpiiirissä. Jos jäämme venäjän etupiiriin ilman Natoa ja ainakin harmaalle alueelle, GB-poliitikot ovat niskan päällä ja kaiken maailman verkkomedia-mädätykset.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Voisitko Päpy laittaa linkkejä missä näkyy tuo venäjä-juutalais yhteys. En itse löytänyt :/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Juurihan on linkitetty vaikka mitä Ukraina-ketjuihin. On merkillistä, jos ei törmää esim. jollain antijudaistisella sivulla näihin asioihin. Oligarkeista löytyy tietoa myös kirjallisuudessa. Ei tarvinnut esim. kuin avata Jürgen Rothin kirja Gazpromista ja muutamallsa sivulla koko kuvio on esillä mm. Puten judokavereista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Siionismin Koura iskee syvälle ja verisesti:

    SK ja bolshevistinen vallankumous Venäjällä. Ideologia juutalaiselta Marxilta, sielu siionistinen, monet pääpyöveleistä (esim. herranterttu Yagoda) juutalaisia. SK tappaa miljoonia, maa muuttuu vankileirien saaristoksi; kulttuuri suosii lapsia, jotka ilmiantavat vanhempansa. Kristitty maa pakotetaan hävittämään kaikki kristinuskon merkkinsä. Sittemmin maan ryöstävät erilaiset abramovichit, jotka pääasiassa oleilevat Lontoossa tai muissa siionistien kotipesissä. Maa tuhottiin, kansa tuhottiin. SK iski!

    SK ja USA nyt. Ennen niin upea valtio, jonne ihmiset lähtivät rakentamaan tulevaisuutta, on tuhottu. Maa on velkaantunut tainnoksiin. Ihmisoikeuksia ei ole. Kidutus on valtion julkisesti hyväksymää politiikkaa. Kaikkia vakoillaan kaiken aikaa, mielipidevapaus on enää vain vitsi. ”Vapauden esivartio” pitää Guantánamossa ihmisiä olemattomin perustein vuosikymmeniä ilman edes mahdollisuutta näytösoikeudenkäyntiin. Maata hallitsee siionistinen elitti, joka lähettää USA:n nuoret miehet sotimaan kaikkia potentiaalisia Israelin vihollisia vastaan: Irak, Libya, Libanon, Iran… You name it, USA has bombed it with Mossad help. Sanalla sanoen: kaunis maa on muuttunut helvetin esikartanoksi. SK iski!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. http://carolynyeager.net/putin-soviet-victory-wwii-saved-europe-slavery

    http://carolynyeager.net/putin-takes-lead-denouncing-militant-nationalism-and-rise-nazism-west

    Juutalainen on niin kuin vain voi olla.

    EU varmaankin ryhtyy myös nuijimaan kaikkia ”natseja”, koska se vastaa haasteeseen. Vassarit ovat jo kuolassa ja haukkuvat ukrainalaisia syyttäen ties mistä putinistien kanssa.

    Antijudaisti ei voi olla putinisti. Silloin kannattaa vastakohtansa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat