Elämän ylläpitäjästä halutaan eroon – miksi?

Hiilidioksidi on luonnollinen osa ilmakehää. Se on väritön ja hajuton, raskas kaasu, jota syntyy hiilen ja orgaanisten ainesosien palamistuotteena sekä uloshengityksessä. Hiilidioksidi (CO2) ei siis missään nimessä ole saastetta eikä ilmaston lämpenemisellä ei ole mitään tekemistä saastumisen kanssa. Keskivertoihmistä on johdettu taidokkaasti harhaan, ja hän on hämmentynyt siitä, mistä ilmastonlämpenemiskeskustelua oikein käydään – kasvihuonekaasuista.

Viimeisen sadan vuoden aikana hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut 0,028 prosentista 0,038 prosentista. Harvardin yliopiston mukaan hiilidioksidi ei kuitenkaan ole myrkyllistä kuin vasta yli 5 prosentin (50 000ppm) pitoisuuksissa. Niin ikään monet alan professorit eivät pysty käsittämään meneillään olevaa ilmastonmuutosvalhetta:

Minun on vaikea käsittää kuinka kukaan voi pitää hiilidioksidia saasteena. Hiilidioksidi, ihmisen hengityksen luonnollisesti tuottama kaasu, on kasviravinne joka on siunauksellinen sekä ihmiselle että ympäristölle. Hiilidioksidi edistää kasvien kasvua ja uudelleen metsittymistä. Nopeammin kasvavat puut merkitsevät alempia asumiskustannuksia ihmisille ja enemmän asuintilaa villieläimille. Maanviljelyksessä korkeammat hiilidioksidipitoisuudet merkitsevät ruoan hinnan alentumista, se myös auttaa luonnon säilyttämisessä tekemällä laajojen peltoalueiden raivaamisen tarpeettomaksi. Hiilidioksidin avulla pienemmältä alata saadaan suurempi sato.” -David Deming, Geologian ja Geofysiikan professori, Oklahoman yliopisto

Saastuttamista säädellään jo ilman puhtautta koskevalla lainsäädännöllä. Hiilidioksidin säätelyllä sen sijaan ei ole mitään tekemistä ilman puhtauden kanssa: Hiilidioksidin sääntely hiilidioksidiveron, päästökaupan tai EPA:n kautta vain nostaa energian – sähkön, bensiinin, dieselin, propaanin, lämmitysöljyn jne. – hintaa.

Pyhä kolminaisuus – Vesi, happi ja hiilidioksidi

Hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä ilman saastumisen kanssa. Ihmiset sekoittavat savusumun (smog), hiilimonoksidin (CO) ja autojen pakokaasut elämälle välttämättömän, oleellisen kaasun -hiilidioksidin (CO2) – läsnäoloon ilmakehässämme. Otetaan esimerkiksi pakokaasu, jolla tarkoitetaan nimenomaan polttomoottoreiden pakokaasuja. Eräällä autonosia myyvällä sivustolla todetaan: ”Moottorin pakokaasut sisältävät vaarattomien vesihöyryn, hiilidioksidin ja typen lisäksi ihmiselle ja ympäristölle vaarallisia hiilimonoksidia (CO), hiilivetyjä (HC) ja typen oksideja (NOx)”. Auton katalysoottirikin on olemassa juuri sitä varten, että se poistaa noin 95 % kaikista näistä saastuttavista tekijöistä muuntamalla ne harmittomaksi vesihöyryksi, hiilidioksidiksi ja vedeksi.

Ilmastotieteen professori Tim F. Ball toteaakin: ”CO2 ei ole saaste kuten ilmastoaktivisti ja energiakauppias Al Gore väittää. Hiilidioksidi on tosiasiassa välttämätöntä tälle planeetalle – ilman sitä ei ole kasveja, ja sitä myötä ei ole happea eikä lainkaan elämää. Nykyisillä 385 ppm hiilidioksiditasoilla kasvit ovat aliravittuja. Geologinen todistusaineisto osoittaa keskimääräisen hiilidioksidipitoisuuden olleen noin 1000 ppm yli 600 miljoonan vuoden ajan. Kaupalliset kasvihuoneet hyödyntävät tätä tietoa ja pumppaavat hiilidioksidipitoisuudet tälle tasolle: Näin menettelemällä ne saavat neljä kertaa suuremman sadon vähemmällä vedellä. Jos CO2-pitoisuus on vain 200 ppm, kasvit kärsivät suuresti ja 150 ppm-pitoisuudella ne alkavat jo kuolla. Joten jos Al Gore saavuttaa tavoitteensa vähentää hiilidioksidipäästöjä, hän tappaa tämän planeetan.”

Tieteestä tulikin uskonto

Miksi ihmeessä siis pyrkiä eroon elämälle välttämättömästä aineesta? Analyyttista kemistiä, Hans Schreuderia lainaten: ”Hiilidioksidin kutsuminen saasteeksi on tieteellistä silmänkääntöä ja humpuukia, jonka syillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Se perustuu puhtaasti siihen nykyisin akatemioissa niin innokkaasti harjoitettuun pseudotieteeseen, jonka tarkoitus on pitää rahoituslähteet avoinna, rahoittajat suopeina ja tukea hallitusten politiikkaa. Hallitusten politiikka puolestaan perustuu totaalisen valheelliseen YK:n ilmastopaneeli IPCC:n dogmaan. Aivan, dogmaan ja uskontoon – ei tieteeseen.”

2 kommenttia

  1. Erinomainen artikkeli, täyttä asiaa! Sopivaa luettavaa myös vihreille.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Todellakin lukemisen arvoinen artikkeli. Ilmastonmuutoskampanja on täyttä bisnestä ja suurta valhetta, taas ovat tietämättömät tai tietentahtoen harhautususkonnon omaavat ”tiedehörhöt” asialla lietsomassa hiilidioksidin vaaroista. Joka ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna on täyttä potaskaa. Eikä vain tämä vaan siihen samaan sarjaan kuuluu moni muukin tieteenala ja varsinkin ne alat joilla voidaan manipuloida ihmiset uskomaan vääristeltyihin tutkimustuloksiin ja niitähän piisaa ja lisää keksitään kun bisnesvajaus rahanpuutteesta yllättää. Ihan no jääköön sanomatta se mikä tälläkin hetkellä on pinnalla ja siinäkin on vain ja ainoastaan rahanahneus kysymyksessä ei ihmisten terveys. suuri ”myrkkypiikki piikki” lihassa mutta kenen.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat