Ei islamilainen, vaan sionistinen terrorismi: perkeleen funktiot dominoivat

”Oikea Media” kirjoitti hiljattain Suomen historian ensimmäisestä ”islamilaisesta” terrori-iskusta, joka tapahtui Turussa perjantaina 18.8.2017. Suomen Uutisten mukaan Turussa järjestettiin sunnuntaina 18.8. terrori-iskun vuosipäivänä Kukkavirta-muistokulkue sekä kukkien lasku Aurajokeen jo toista kertaa.

Sionistinen terrori-isku Turussa

Muistokulkueella haluttiin järjestäjien informaation mukaan kunnioittaa Turun terrori-iskujen uhrien muistoa, ja laajemmin kunnioittaa terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa.

Yllä mainittu muistaminen muistokulkueineen oli tietysti suositeltavaa ja kunnioitettavaa, mutta terrori-iskun syiden nimeäminen uutisoinnissa oli täysin päin mäntyä sekä perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan että ”Oikea Median” uutisoinnin osalta. Näiden uutisoinnista paljastuu perussuomalaiset sekä OM salakavalaksi sionistien äänitorveksi Suomessa, minkä tarkoituksena onkin johdattaa suomalaiset sionistisen globalisaation kannattajaksi ja pirullisen terroristivaltio-Israelin tukijaksi.

Israel ja siihen kytkeytyvät sionistit ovat ottaneet tavoitteekseen kristityn maailman ja islamilaisen maailman vastakkainasettelun. Tässä pyrkimyksessään sionistinen eliitti on näköjään onnistunut täysin rinnoin, juuri siitä syystä, että valtaosa ihmisistä eivät näytä millään käsittävän uusliberalismin syvintä olemusta puhumattakaan sionistien ja Israelin funktiosta siinä. Tähän liittyen myös monet korkeasti koulutetut ihmiset puhuvat vain omaa tyhmyyttään.

Vakavasti otettavia vaihtoehtomedioita ovat nykyisin vain  Kansallinen Vastarinta, Magneettimedia, Vainovalkea  ja Vastavalkea.

Oikea Media suorastaan piehtaroi  terroristivaltio Israelin ja sionistien nuolemisessa. He mielistelevät Israelin valtiota, jolla ei ole mitään legitimiteettiä olla olemassa valtiona. Israel on terrorismin perustalle syntynyt valtio. Siinä kätilöinä ovat toimineet valehtelu ja murhat. Nykyisen Israelin päämääränä on palestiinalaisten kansanmurha, tästä ilmeisesti ei ole kenelläkään epäselvyyttä?

Kuinka Oikea Media voi käyttäytyä näin iljettävällä tavalla, että lyöttäytyy sionistien kelkkaan? Metaforisesti sanottuna haluaako Oikea Media valmistaa temppelinsä demonisten talmudistien peräsuoleen? Tämä ei ollut panettelua eikä loukkaamista, vaan vastaavaisuustieteellinen tosiasia, sillä äärimmäisyyksiin menevä talmudistinen juutalaisuus todellakin edustaa taivaasta katsottuna ulostetta ja virtsaa.

Todettakoon kuitenkin, että Oikeassa Mediassa on myös hyviä kirjoituksia, kuten esimerkiksi tiettyjen asiantuntijoiden artikkelit.

Kysymyksessä ei ollut islamilainen terrori-isku

OM toisti Junnilan lausuntoja ilman lainausmerkkejä, missä sanottiin tapahtuneen ensimmäinen islamilainen terrori-isku Turussa perjantaina 18.8.2017. Junnilan mukaan oli surullista, että Turun kaupunki ei halua millään lailla noteerata tätä islamilaista terrori-iskua.

Olen samaa mieltä Junnilan kanssa siitä, että Turun kaupungin olisi pitänyt noteerata kyseistä terrori-iskua, mutta ei islamistisena iskuna.

Totta on, että iskun tekijä oli vuonna 1994 syntynyt marokkolainen Abderrahman Bouanane, joka oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana keväällä 2016. Mutta hän oli vain instrumentti, tässä koko poliittista Lähi-itää, sekä myös Eurooppaa koskevassa pakolaisinvaasio näytelmässä.

Turun puukottaja oli edennyt syvälle Isisin nettiverkostoissa ja halusi vimmatusti luoda manifestivideoita Isisin käytettäväksi. Valtavirtaisen tiedonvälityksen mukaan Bouananeon tuotoksia ei kuitenkaan olisi kelpuutettu Isisin käytettäväksi, mutta hän näytti kuitenkin tulleen manipuloiduksi Isisin ideologialla, ja siten radikalisoitunut.

Bouananen manipuloinnin taustalla ilmeisesti oli uzbekistanilaistaustainen Zuhriddin Rashidov, jonka kerrotaan olleen radikalisoitunut Isisin kannattaja. Rashidov oli Bouananen tuttava, joka livahti Afganistaniin muutamia viikkoja ennen Turun puukotustapausta.

Ensinnäkin Isis-terrorijärjestö ei edusta islamin uskontoa, sillä Isis on Israelin ja Yhdysvaltojen tiedustelupalveluiden synnyttämä terroristinen organisaatio, joiden tarkoituksena on ollut synnyttää levottomuuksia Lähi-idässä esimerkiksi Syyrian hallintoa ja Irania vastaan. Voidaan vapaasti kysyä maailman muslimijärjestöiltä heidän kantaansa siitä, että edustaako Isis-ideologia islamin uskontoa? Taatusti he vastaavat, että sillä ei ole mitään tekemistä islamin uskonnon kanssa. Maailman muslimijärjestöt ovat tuominneet laajasti Isis-järjestön. Maailman muslimien määrä on tällä hetkellä noin 1,7 miljardia, sen sijaan Isis-terroristien lukumäärä lienee nykyisin noin 10 000 henkeä.

Nuoret Muslimit -järjestön puheenjohtaja Muttaqi Khan lausui vuonna 2015 Pariisin terrori-iskuista:

– Tämä on yksilön tai yksittäisen ryhmän teko, joka ei edusta mitenkään muslimeja kokonaisuudessaan. Jos joku ampuu ihmisiä, hän ei ole normaali. Pitää vain kaikin tavoin yrittää vaikuttaa siihen, ettei tällaisia asioita tapahtuisi.

Vaikka Isis on sanonut perustavansa oppinsa Koraanin ja hadith-kirjoitusten kirjaimelliseen, muinaiseen tulkintaan, on se samalla muokannut tiettyjä oppeja oman politiikkansa kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi. Tulee huomata, että monet imaamit ovat antaneet fatwojakin Isisiä vastaan.

Yllä esitetyn perusteella Isistä ei voida pitää muuna kuin Israelin ja Yhdysvaltojen instrumenttina, joka on toiminut muiden muassa Syyriaa ja Irania vastaan. Isis-järjestöön on yhdistetty ulkonaisesti tiettyjä islamistisia piirteitä, jotta islamistisen maailman mustamaalaaminen onnistuisi tehokkaammin.

Tietyt perussuomalaiset ja OM lankeavat sionistien virittämään ansaan kutsuessaan Turun-terrori-iskua islamilaiseksi terrorismiksi. Kuitenkin kysymyksessä on sionistinen terrori-isku Suomessa. Tästä sionistisesta osuudesta kirjoitamme jäljempänä.

Kysymyksessä oli sionistitoimijoiden prosessoima terrori-isku

Yllä esitettiin selvästi, että Isis ei edusta islamin uskontoa, eikä ylipäätään mitään uskontoa, sillä se toimii pelkästään Israelin ja USA:n jatkettuna käsivartena ja terrorijärjestönä globaalien konfliktien sytyttämisessä ja niiden laajentamisessa.1

Kaksi asiaa, johon sionistit ja Israel vaikuttaa: sotien sytyttäminen sekä ”pakolaistulvien” käynnistys

Yllä kuvattua Turun-puukotusta ei olisi tapahtunut ilman maahantunkeutujien invaasiota Suomeen ja laajemmin koko Eurooppaan. Yhdysvallat ovat tiettyine liittolaisineen sionistisen eliitin ja Israelin painostuksesta sytyttäneet laajoja sotia myös poliittisessa Lähi-idässä.2 Näiden konfliktien varjolla on saatu tekosyy ”turvapaikanhakijoiden” loputtomille virroille Eurooppaan. Ihmisten rekrytointi ”turvapaikanhakijoiden” statuksella Eurooppaan on tapahtunut pääosin sionisti- ja sionististen multimiljardöörien välitystoiminnan kautta. 

Täten yllä olevan nojalla päätämme, että sionistinen eliitti on viimekädessä myös Turun terrori-iskun järjestäjänä, kuten myös vastuussa kaikkien ongelmien aiheutumisesta Euroopassa, mitkä realisoituvat ”turvapaikanhakijoiden” välityksellä.

Luonnollisesti osasyyllisiä näihin probleemoihin ovat EU-maiden eduskunnat, hallitukset, viranhaltijat ja näitä tukevat valhe- eli valtamediat. Mikäli jollakin ihmisellä sattuu olemaan hitunenkin oikeudenmukaisuutta ja tervettä järkevyyttä, ällistyy hän sanattomaksi nykyisten poliittisten johtajien päätöksistä, valtamedian ja monikulttuurisen äänenpainoista, mitkä painostavat ”valkoista” roskasakkia kantaväestönä ajautumaan kollektiiviseen itsetuhoon, jonka tämä populaatio on olemassaolollaan ansainnut. Tämä siitä huolimatta, että kantaväestö on rakentanut sukupolvien kuluessa isänmaansa raskain lunastuksin hyvinvointivaltioksi, jota nykyisin ollaan jakamassa tunkeutuville muukalaisille sekä kansainvälisille sijoittajille. ”Maailma muuttuu Eskoseni”, mutta sitä muutosta ei ole pakko hyväksyä!

Kuitenkin juuri yllä esitettyyn poliittisten mafioiden tavattoman alhaiseen ja käsittämättömän järjettömään toimintaan löytyy myös selitys: globaalieliitti eli sionistinen eliitti, jonka käynnistävänä voimana ovat kautta historian3 olleet ”juutalaiset” eli talmudistiset ”intellektuellit”, ja muut eturyhmittymät, ovat näiden multikulturalisten mullistusten takan. Nykyiset juutalaiset ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen kasaarikansan jälkeläisiä. Aikamme aškenasijuutalaiset polveutuvat kasaareista.

Esimerkiksi Suomen poliittinen mafia noudattaa näiden tahojen ohjeistusta siksi, että he itse saavat siitä kunniaa, palkintovirkoja ja mammonaa. Lisäksi heidän itsetuntoaan hivelee, kun he saavat olla muka jossakin suuressa ja mullistavassa. Kuinka virvoittavaa on olla mukana siellä missä päätöksiä tehdään, vaikka he itse eivät pienen maan edustajina saisikaan tehdä mitään päätöksiä. Mutta oman isänmaan ja sen kansalaisten uhraaminen näiden ”etuisuuksien” alttarille voi vaikuttaa heistä hyvin pieneltä ”sijoitukselta”, sillä he saavat siipeillä koko maailmaa järisyttävissä muutoksissa. Tämä on mahdollista vain siksi, että nykyisin kuvitellaan ainoan elämisen ja tiedostamisen ulottuvuuden keskittyvän vain ajan ja paikan materiaaliseen muotoon.

Tarkentava selitys siihen kuinka globaalieliitti eli sionistinen eliitti, ovat näiden multikulturalististen mullistusten takan

Euroopan Unioni on sionistisen eliitin eli kasaarimafian luomus. Juuri tälle mafialle sellaiset poliitikot kuten esimerkiksi Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Paavo Lipponen ja lähestulkoon kaikki nykyiset suomalaiset vaikuttavat poliitikot ovat sielunsa myyneet.

Siten sionistit löysivät suunnitelmilleen inspiraatiota Coudenhove-Kalergin kirjoituksista, joissa ennustettiin tulevaisuuden Euroopasta muodostuvan eri populaatioiden ja kulttuurien sulatus-uuni.4

Tuonpuoleiseen livahtanut tohtori Karl Steinhauser kirjoittaa lukuisissa teoksissaan kuinka vapaamuurarit pyrkivät kehittämään EU:sta täysin byrokraattisen ja demokraattisen kontrollin saavuttamattomissa olevan super-Neuvostoliiton, mitä salapuolue eli sionistit välillisesti diktatorisesti hallitsee. Tämä kauhu skenaario on kylläkin jo toteutunut, mutta hirvittävämpänä kuin Steinhauser kuvailee.5

Perkeleen funktiot

Kaikki tässä luvussa käytetyt sellaiset ilmaisut kuin esimerkiksi taivas, helvetti, virtsa ja perkele, eivät ole edes rahvaimmasta päästään panettelua tai kirosanoja, vaan ne ovat vastaavaisuuden tieteeseen sisältyviä teologisia termejä, jotka ovat todellisia ”olijoita”, siis subjekteja, joita ilman ei tyhjentävästi kirjoituksen ajatusta voida esittää.

Kasaarieliitinen kansainvälinen mahti on todellista perkeleen voimaa, jonka alle on myös Suomi miltei täysin rusentunut. Israel ja sitä edustava sionistinen eliitti edustavat maanpäällistä helvettiä. Israelin valtion Pyhänä maana pitäminen on sama kuin pitäisi sian virtsaa hyvänä viininä, sillä Emanuel Swedenborgin vastaavaisuuden tieteen mukaan virtsan henkinen vastaavaisuus on vääryys, jota myös Israel edustaa. Kysymys on siis teologisesta totuudesta, ei panettelusta.

Vastaavasti Swedenborgin kautta välitetty Sanan sisäisen merkityksen paljastaminen sekä henkimaailman rakenteen sekä lakien selittäminen edustavat Uutena Kirkkona taivasta maanpäällä. Tämä tarkoittaa sitä, että taivas ja helvetti ajautuvat sotaan keskenään, koska Jumaluuden voima on voitokkaampaa kuin helvettien vastaava, nujertuu sionistien, ja heidän hännystelijöidensä hegemonia aikanaan maailmasta.

Suomessa, kuin myös muissakin läntisissä maissa, kirkot, lahkot, vapaakirkot, eduskuntapuolueet, valtamedia, viihdemaailma, kasvatus- ja koulutusmaailma, korkeakoulut sekä yliopistot, virkakoneistot ja niin edelleen, palvelevat perkelettä. Selvimmin tämä ilmenee siinä, että koko läntinen maailma alentuu Israelin ja sionistien vaatimuksiin, mikäli ei heti, niin jo silloin, kun he vilauttavat hiukan antisemitistä korttia. Tämä todistaa järkkymätöntä perkeleen valta-asemaa läntisessä maailmassa.  

Myös perussuomalaiset ja tietyt vaihtoehtomediat, kuten OM, ovat miltei täysin sionistien ja Israelin asialla. Näin menetellen nämä toimijat harhauttavat kansaa, keräämällä heidät luokseen, kuitenkaan koskaan heidän toimestaan ei tule syntymään itsenäistä ja vapaata Suomea. Nämä toimijat houkuttelevat kansaa entistä tiukemmin negatiivisen globalisaation torppariuteen, sillä kansainvälinen sionismi ja sen komentokeskuksena toimiva Israel ehdoitta edustaa ylikansallista uusliberalismia.

Markku Juutinen

Lähteet

SU (17.8.2019). Saatavina: https://www.suomenuutiset.fi/junnila-hyssyttelya-turun-islamilaisesta-terrori-iskusta-voitava-puhua/

OM (21.8.2019). Saatavina: https://beta.oikeamedia.com/o1-118615

HS (6.5.2018). https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005669282.html

SK (8.2.2019). Saatavina: https://www.satakunnankansa.fi/a/201449193

Yle (7.4.2015). Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-7909291  

https://www.bbc.com/news/world-middle-east-47286277

Yle-uutiset (14.11.2015). Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-8455830

DC Clothesline (15.8.2016). Saatavina: https://www.dcclothesline.com/2016/08/15/soros-hacked-thousands-of-open-society-foundations-files-released-online/

Emanuel Swedenborg (1905-10). Arcana Coelestia. Saatavina: http://www.sacred-texts.com/swd/ac/index.htm

  1. Catherine Herridge (18.6.2015). Fox News Politics. Military intel predicted rise of ISIS in 2012, detailed arms shipments from Benghazi to Syria. Saatavilla: http://www.foxnews.com/politics/2015/05/18/military-intel-predicted-rise-isis-in-2012-detailed-arms-shipments.html; Isis Inc: how oil fuels the jihadi terrorists (14.10.2015); The New Arab (26.11.2015); Financial Times (23.8.2015). Israel turns to Kurds for three-quarters of its oil supplies.

2.       Israel Shahak (1997). Open Secrets 

3.Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT – KUINKA TSAARI NIKOLAI II JA HÄNEN PERHEENSÄ MURHATTIIN. Tabernaculum Dei ry

4. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG.

5. Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky ja Bilderberg Conferences: Bilderberg meeting in Helsinki, Finland, June 2-5 1994 – participants; Steinhauser

25 kommenttia

  1. Hyvä ja tarpeellinen selvitys siitä mistä Turun terrori-iskussa oli kyse. Paljastuu myös se sokeus jonka kahleissa Oikea Media ja Perussuomalaiset ovat.
    Persut ovat ovelasti hyödyntäneet haittamaahanmuuton aiheuttamaa kaaosta ja ahdinkoa mutta eivät ole tehneet pesäeroa niihin voimiin jotka ovat sen takana. Tätä voisi sanoa jopa kansan pettämiseksi ja puolueen toiminta onkin siksi saanut ns. kontrolloidun opposition luonteen eli se viime kädessä lopulta asettuu tukemaan eu- ja natoeliittiä jotka pitävät maatamme kahleissa ja estävät itsemääräämisoikeuden asioihimme.
    Suuri joukko Persuja aivan kuten muidenkin puolueen jäseniä istuu isoin korvauksin Brysselissä kuunteluoppilaina eivätkä pysty – ehkeivät edes halua – siellä mitenkään vaikuttamaan maamme asioihin. Se pitäisi tehdä omassa eduskunnassa joka on maan korkein vallankäyttäjä.
    Olisi toivottavaa että puolue tämän tajuaisi ja siten muodostaisi todellisen vastavoiman globalistien maatamme tuhoaville voimille.

    OM puolestaan on sionistien kahleissa eikä siksi kykene informaatioon jossa tartuttaisiin todellisiin maatamme ja maailmaa repiviin ongelmiin joiden takana valtaosin on sionistinen vapaamuurareilla vahvistettu finanssi-eliitti.
    Se että Persut ovat sen ’lempilapsi’ kertoo hyvin kuinka Persut ovat langenneet samaan sokeuteen. Siksi ei kansan kannata odottaa heiltä mitään oleellisia korjauksia maamme tilanteessa. He eivät aja itsenäisyyttä ja irtaantumista eu-eliitistä mikä vain todellisuudessa voisi korjata asioita ja estää maamme tuhon.

    Plusääni(16)Miinusääni(1)
  2. Markku edustaa mielestäni realismia ja totuuden ääntä. Miksi sitten totuus ei kelpaa kansalle, miksi vain pieni joukko ihmisiä haluaa ymmärtää, miten pallomme ja EU:n valtapeli toimii. Vastaan itse oman analyysini:
    –> Ns. läntinen maailma ja kapitalistinen rahan-ja mammonan palvonta nähdään parempana elämisen arvona, kuin Itä ja Venäjä, tuo kaikista pahin, jos läntistä valtamediaa on uskominen. Kumarretaan materiaa ja rahaa, niistä tulee hyvä mieli alati tyhjenevään pääkoppaan. Toinen syy on antisemitistiksi leimantumisen pelko, jos on mitään ansiota menetettäväksi, sen menettää kun alkaa kyseenalaistamaan sionistien valtakoneistoa julkisesti.

    Mitä se läntinen valtamedia sitten on, no sionistien hallitsema kolmas maailmanvalta, meidän ajatuksiemme omistaja. Kukaan ei saa puhua tästä pienellä vaivalla tarkistettavasta faktasta, tai leimataan antisemiitiksi. Sairas maailma johon suostumme.

    Markku ja vastaavat, kysymys teille. Kun jonkun vuoden päästä ei tarvi enää omaa urakehitystä ja ansiorakennetta miettiä, olisin valmis käyttämään energiaa ja aikaa asian hyväksi. Mistä teidät fiksut ihmiset löytää?

    Vastarintaliike ja kansan vähempiosaiset hihhuloijat on kyllä löydettävissä, mutta se fiksuus jää uupumaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
  3. Sarastuksen sivuilta.

    Itsekin oon tätä miettinyt. Porukat on liian hajallaan. Meistä tulisi todella vahvoja, jos joku osaisi yhdistää kaikki kansallisaktivistit. Siinä jokainen jäsen toimisi omien vahvuuksiensa mukaan saaden yhteisön kunnioituksen.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. Samaan aikaan kun maailmaa halaava viherpunikkihallitus natsittaja-sisäministeri, viherkommunisti Ohisalon johdolla valmistautuu avaamaan kaikki portit auki Suomeen tunkeutuvien kehitysmaalaisten elintasopakolOisten invaasiolle, se unohtaa oman maamme vähäosaiset ja todelliset hätääkärsivät: ”Perhepäivä”, https://www.facebook.com/perhepaiva.suomi/

    Sisäministeri Ohisalo: ”Turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle”, https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58fddc94-a6a7-4c09-b852-6ae22add7f9c

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Loppuosa artikkelista ”Kansankodin tulevaisuudesta”, https://sarastuslehti.com/2019/07/14/kansankodin-tulevaisuudesta/

      ”Väestönvaihto ei ole salaliittoteoria, vaikka päättäjät ja media sen sellaiseksi yrittävätkin leimata (terveisiä Hesarin Nyt-liitteelle). Mikä salaliitto se sellainen olisikaan, josta löytyy valtion viranomaisten julkaisemia, kaikille avoimia tilastoja. Syy päättäjien haluttomuuteen puhua asiasta on yksinkertainen: vaikka maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta virallisessa liturgiassa hehkutetaankin, varsinaiset luvut alkavat olla niin kylmääviä, etteivät maailmanhalaajat itsekään halua niitä nähdä. Ja vaikka he haluaisivatkin, he ymmärtävät, että tavallinen kansa ei ainakaan halua. Niinpä voimme kyllä kuulla poliitikkojen sanovan, että maahanmuuttajat ovat voimavara, muttemme koskaan kuule heidän kehuvan, miten hienoa on, että maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on Ruotsissa kasvanut viimeisen seitsemän vuoden aikana viidenneksestä neljännekseen. On paljon helpompaa teeskennellä maahanmuuttajien edelleen olevan vain pikkuruinen vähemmistö ja vaieta kiusallinen tilastodata kuoliaaksi.

      Ruotsi on Euroopankin mittakaavassa kehitysmaalaistumisessaan poikkeuksellisen pitkällä, mutta ero muihin maihin on vain määrällinen, ei laadullinen. Koko maanosamme tulee tällä vuosisadalla kokemaan demografisia muutoksia, jotka ovat parhaassakin tapauksessa äärimmäisen hankalasti korjattavissa ja pahimmassa tapauksessa peruuttamattomia. Tarkemmin sanottuna se on kokenut sellaisia jo. Ja jokainen ymmärtää kyllä, mitä eurooppalaisperäisen väestön alati kattavampi korvautuminen afrikkalaisilla ja arabeilla tulee tarkoittamaan, vaikka jotkut ideologisista syistä ehkä tekeytyvätkin tyhmiksi. Eurooppalainen sivilisaatio on nimittäin olemassa vain niin kauan kuin on eurooppalaisia, jotka pitävät sitä yllä.”

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
  5. Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja lähinnä helikopteri vinkkelistä. Jos katsotaan Turun tapahtumaa ruohonjuurivinkkelistä, tulee helposti mieleen että Turun puukotus oli ilmiselvä vääränlipun teatterinäytös eli mitään vakavaa ei tainnutkaan sattua.
    Joitain huomioita:

    – fiaskomainen puukottajan oikeustapahtuman uutisointi epänormaalisti vankilassa, jossa puukottajaa, lapsen oloista poloa, saannut edes kunnolla kuvata ja kukaan ei puhutellut täysin vaiti olevaa ’rikollista’. Ja tämä muka oli huudellut sitten jälkeenpäin/edelläkäsin ISIS-iskulauseita. Jalkaan ammuttua terroristia en ole koskaan nähnyt liikkuvan esim. uutisoinneissa.
    – ei ainuttakaan audenttisen näköistä uutiskuvaa uhreista, sukulaisista, uhrien, sukulaisten, silminnäkijöiden haastatteluja viikkolehdissä ym. Uskoisin rahan kelpaavan monelle.
    – silminnäkijöiden mukaan, jotkut silminnäkijät ottivat puhelinkamerat esiin ja kuvasivat hirmuista terroritekoa, sen sijaan että olisivat yrittäneet estää, juosseet karkuun tai edes kauhistelleet taphtumia.
    – apuun tulleella maahanmuuttajalla on rikosrekisteri ja myöhemmin suoritetussa varainkeräyksessä (GoFundMe-joukkorahoitus) ei ollut viranomaisen lupaa. Kaveri on myöntänyt teon. Ja mies kuulema haavoittui rullatuoli kuntoon, kuitenkin viedolla koko kroppa liikkuu kivuttoman oloisesti ja varpaat liikkuvat, kun mies kertoo värikkään ristiriitaisesti tapahtunutta.
    – kunnon valokuvia/videoita ei ole näkynyt missään ja kun niitä kuvaajia siis oli runsaasti. Kyllä joku taho maksaisi.

    Tapahtuma oli mielestäni ilman mitään epäilystä lavastettua teatteria. Ja juonessa oli siis mukana ainakin poliisi, oikeuslaitos, valtamedia ym.. Vaikea niellä, mutta kun on pakko. Kansalaiset yleensä eivät ole kauhistelleet tapahtumaa läheskään niin paljon kuin se sai palstatilaa valtamediassa. Perussuomalaiset ajavat tapahtumalla omia agendojaan. Ainoat syyttömät taitaakin siis olla muslimit, jotka on lavastettu pääsyyllisiksi sionististen päämäärien hyväksi.

    Muuten, miksi magneettimedia ei mainitse tai mainosta sionistien käsikirjaa ’The Protocols of the Learned Elders of Zion’ oikeastaan missään? Kääntäkää se suomeksi. Vai onko se myös teidän käsikirja 🙂

    Plusääni(2)Miinusääni(3)
    1. sepegp, kyllä niitä pöytäkirjoja on täällä käsitelty jo vuosia sitten:

      Siionin viisasten pöytäkirjojen toteutuminen?

      Ja onhan tuosta Turun tapauksesta ainakin tämä videoklippi:

      https://mvlehti.net/2017/08/18/lukijan-videokuvaa-talta-tilanne-naytti-paikan-paalla-turussa-kun-jihadistit-iskivat-k18/

      (tosin nyt kun katsoin niin se näyttää pimeää ja vain ääni kuuluu) Ehkä jostain muualtakin löytyy..

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Juuri noin kun kuvailit. Mutta Trump jopa myöntää olevansa käärme ja piruilee äänestäjille että miksi minut valitte. Judenit on laittanu 33 asteen vapaamuurari trumpin tuhoaa dollarin reservi valuuttana ja ennenaikaista ohjelmia esim paluu tulevaisuuteen ja i Pet goat kertoivat jo vuosi ja vuosikymmeniä ennen että Trump osta tehdään presidentti. Nämä hörhöt tykkäävät näyttää piirretyissä ja elokuvissa tälle äärimmäisen tyhmälle ja välinpitämättömälle gojimi Massalle suunnitelmansa etukäteen ja sillä hyväksyttävät sairaat tekonsa ja rupeaa tässä usko loppumaan tähän lammas laumaa joka vaan pyllistää syvempään ja painaa kahta enemmän töitä vauhdittaakseen oman kansansa tuhon ja vaihdoin. Näillä aivopestyillä suomalaisilla lampailla ei ole pienintäkään aavistusta kuinka pahasti vapaamuurari herrat on heidät pettänyt ja joista kuuluisi kuoleman tuomio jokaiselle kenraalille ja ylemmälle armeijan vapaamuurari rotille!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  7. On totta että sionistit toivat muslimit Eurooppaan tällä vuosikymmenellä, mutta kuka heidät toi Eurooppaan 1600 luvulla kun Eurooppa melkein menetettiin muslimeille? Mistä johtuu, että nämä muslimit kuitenkin käyttäytyvät Euroopan maissa kuin siat, vaikkei heillä olekaan isisin kanssa mitään tekemistä? Onko muslimien moittiminen kuitenkaan ihan aiheetonta?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Osaatko selittää miksi muslimit kuitenkin ovat yliedustettuina kaikissa yhteiskunnan kannalta kielteisissä ilmiöissä Euroopan maissa tänäpäivänä, vaikka heillä ei olekaan isisin kanssa mitään tekemistä? Haluaisin nähdä myös lähteen, että 800 ja 1600 luvun jihadin aallot olivat kasaarien agitoimia

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Mitä jihadia oli Wienin piirityksessä? Silkkaa suurvaltapolitiikkaa. Esim. Christogenean sivustolla on pitkä juttu hiljattain islamista, jota tosin en ole kuunnellut. Mutta yleinen käsitys esim. siellä on, että Muhammed ja islamin ekspansio etenkin kristityn Euroopan suuntaan 800-luvulle saakka oli nimenomaan erinäisten taustavoimien työtä. Kuten myös Konstantinopolin kukistuminen 1400-luvulla.

          Itse haluaisin jotain faktaa siitä, että Turkin armeija olisi ollut erityisen raaka sodassa 1600-luvulla. Esim. Venäjän armeia oli melko julma 1914 Itä-Preussissa ja Seitsenvuotisen sodan aikan se tuhosi koko maakunnan

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Eivät he sen kummemmin käyttäytyneet kuin eurooppalaiset armeijat. Tuo on taas sitä serbipropagandaa ja slaavipropagandaa. Turkilla normi suurvaltapolitiikkaa muiden maiden tapaan. Euroopassa Ranska jo 1500-luvulla liitossa Turkin kanssa

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kyllä Eurooppalaiset (armeijat) olivat asteen verran sivistyneempää porukkaa kuin nämä arabit tai turkkilaiset. Eli normiarabien perseilystä voidaan syyttää heitä itseään ilman mitään ulkopuolista viettelijää. Joka muuta väittää ei ole paljon maailmalla ollut. Tervemenoa jonnekin Kairon Khan-el-Khaliliin tai Marrakeshin medinan soukiin. Siellä hajoaa pää.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Esim serbit ja muut Balkanin kansat saivat säilyttää kristinuskonsa ja kulttuurinsa ja elivät Turkin vallan alla vuosisatoja. Serbit ovat riehuneet nyt alueella 150 vuotta. Viimeksi Srebrenicassa he sanojensa mukaan ”kostivat turkkilaiislle”. Siis tässäkin kansakunta kostaa olemattomia holokausteja, joita muka historia täynnä. Ei järin kristillistä, kuten ei puolalaisten saksalaisviha ja saksalaisten ja ukrainalaisten ym. kohtelu heidän taholtaan 150 vuotta. Silti on otsaa vaatia korvaksia, viimeksi nyt 1.9. muistojuhlissa. Siis saksalaisilta, joita vain ja ainoastaan holokausttettiin ja jotka eivät halunneet sotaa. Puolalaisilta käy sujuvasti valehtelu sotasyyllisyydestä ja siitä, kuka teki ja kenelle hirmutekoja. Siinä missä isänniltäänkin. Puolahan on vain Lännen satelliitti.

          Mutta sitten puolalaiset ja persut ja muut eliitin kätyrit levittävät vihapropagandaa 1600-luvun ”sikamaisista muslimeista” ym. ym.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Ei, mutta persut ovat vihollinen, joka on vain estänyt vastavoimien muodostumista ja mahdollistaa kaiken taoahtumisen. Tuossakin tapahtumasarjassa sitäpaitsi suurin viha tulisi kohdistaa päättäjiin yms.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Ulkomaisilla sivustoilla ollaan jo kauan epäilty noiden muslimien tekemiksi julistettujen terrori-iskujen olevan ainakin osittain lavastuksia.

    Aivan kuin johonkin järjestelyjä vaativaan isompaan terroritekoon pystyisi jonkin lähi-idän valtion itsenäinen ja aito kapinallis-järjestö tässä länsimaisessa ’isoveli valvoo’ systeemissä, joka on kaikilta oleellisilta osiltaan jossain tarkkailussa ja kameravalvonnassa ? Järki käteen. Todella naivia edes ajatella niin. Muutoin ollaan kyllä mediakriittisiä. Miksi ei juuri nyt sitten ?

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/12/01/ole-dammegard-paljastaa-false-flag-teatterin-ovatko-muslimiterrori-iskut-lavastettuja/

    Mksi ko. tapahtumien uutisoinneissa on aika usein kuvattu kengät ?
    https://vimeo.com/276633327

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat