- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Ei ikuisuuslainoja, vaan valtion oma valuutta

Aškenasijuutalainen miljardööri ja sijoituskeinottelija George Soros on ehdottanut ikuista lainaa ratkaisuksi Euroopan unionin velkataakan ongelmiin. Valtavirtaiset taloustieteilijät katsovat Euroopan velkataakan syntyneen suoraan esimerkiksi “koronapandemian” aiheuttamana. Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà näkevät, että ikuiset lainat [1] olisivat ratkaisu Euroopan velkatason vaikeuksiin. 

[2]
George Soros.

Ikuisuuslainat 

[3]
Patrizio Lainà.

Patrizio Lainà on päätynyt siihen, että EU:n pitää joka tapauksessa uudistaa talouskurisäätelyä ja hänen mukaansa Unionissa takuulla harkitaan uudelleen näitä sääntöjä ja sitä, ovatko ne tarkoituksenmukaisia. Lepomäen mukaan – “Nyt suuri ongelma on se, että emme voi mennä takaisin tilanteeseen, jossa jokainen valtio vastaa omista veloistaan, mikä on välttämätön ehto sille, että valtiot toimivat kurinalaisesti.” 

[4]
Elina Lepomäki.

Ikuisissa lainoissa, eli niin kutsutuissa perpetuaaleissa lainan pääomaa ei lyhennetä lainkaan, vaan siitä maksetaan pelkkää korkoa, jotka kuitenkin tulevaisuudessa nousisivat, ties kuinka korkealle. 

Negatiivisen globalisaation taloustieteilijöiden mukaan nämä ikuisuuslainojen velkataakka siirrettäisiin jäsenmaiden veronmaksajilta Euroopan keskuspankille.  

Mutta todellisuudessa ikuisilla lainoilla kätkettäisiin välimerenmaiden (Espanja, Italia ja Kreikka ) velat Euroopan keskuspankin holveihin, ja siten velkojen vastuu siirtyisi meidän muiden Unionin jäsen maisen veronmaksajien vastuulle. Täysin selvää lienee, että asiasta päättävät EU- maiden poliitikot eivät ymmärrettävistä syistä joudu ikinä vastuuseen teoistaan. 

Ikuisilla lainoilla edistetään kasvottomien pääomien valtaa 

EU-jäsenmaiden johtavat poliitikot, kuten suomalaiset vastaavat poliitikot, toimivat täysin rinnoin globaalien rahoituslaitosten ja kasvottomien monikansallisten pääomien edunvalvojina kotimaissaan, isänmaansa sekä sen kansalaisten turmioksi. Luonnollisesti he saavat negatiivisen globalisaation tavoitteiden edistämisestä tiettyjä henkilökohtaisia etuuksia, jotka saattavat olla joko taloudellisia lahjuksia tai korkeita virkasuhteita. 

Nykyistä yhteiskunnallista draamaa on todellakin vaikea ymmärtää juuri sen suhteen, että kuinka alas pystyy ihmisen, ja vielä päättävissä elimissä toimivien kansalaisten luonto vajoamaan? Nykyisessä tilanteessa Suomen poliittinen johtajisto, virkakoneisto ja niitä tukeva verorahoin toimiva joukkotiedonvälitys sekä viihdemaailma, toimivat kuin yhtenä miehenä taloudellisen, yhteiskunnallisen ja henkisen itsenäisyyden tuhoamiseksi; tässä tuhoamisen prosessissa paljastuu myös suomalaisiin vuosikymmeniä vaikuttanut juutalaisen eliitin [5] kontrolloiman valtavirtaisen joukkoviestinnän, viihdeteollisuuden ja poliittisen hegemonian murskaava vaikutus; ihmismielen jaloimmat tunteet, kuten isänmaallisuus, uskonto sekä avioliitto, ovat täysin tuhottuja. Keneltä nämä nykyiset johtavat poliittiset toimijat saavat määräyksensä? Tämä on aivan varmaa; he saavat negatiivista globalisaatiota edistävät käskynsä vapaamuurareilta ja bilderbergiläisiltä, mitkä saavat käskynsä juutalaisilta järjestöiltä kuten esimerkiksi juutalaisten vapaamuurarijärjestöltä (B’nai B’rith).1,2 Myös juutalainen Israel-lobby [6] toimii erittäin tehokkaasti Yhdysvalloissa ja myös Euroopan unionissa. 

[Sitä miksi poliittinen johtajisto eli valtion- ja maanpetturit menettelevät katalasti isänmaataan ja kansalaisiaan kohtaa, joiden edunvalvojina heidän pitäisi olla, voidaan kyllä selvittää, mutta ei tässä yhteydessä, sillä se vaatii jo oman artikkelinsa.] 

Nämä ikuisuuslainat noudattavat samaa globaalin talouden ja poliittisen valtaliiton koko Maailmanhallinnon filosofiaa, kuin taannoiset globaalintalouden valtapoliittiset ratkaisut. 

Näitä olivat näin mainittuna seuraavat: 

Globaalin talous- ja poliittisen valtaliiton agenda, jossa Maailman talousfoorumi (WEF) on suunnitellut [7] muuttavansa maailmantalouden täysin erilaiseksi “koronapandemian” jälkeen. 

EU-johtajat sopivat 21.7.2020 Euroopan elpymissuunnitelmasta [8]. Euroopan unionin monivuotinen rahoituskehys ja Next Generation EU, joka EU:n kommission mukaan on elpymisen nopeuttamiseen tarkoitettu väliaikainen väline, muodostavat yhdessä suurimman EU:n budjetista koskaan rahoitetun elvytyspaketin [9]. Tämä yhteensä 1,8 biljoonan euron paketti ilmoitetaan tarkoitetun auttamaan rakentamisessa covid [10]-19-pandemian jälkeistä Eurooppaa, joka olisi vihreämpi, digitaalisempi sekä selviytymiskykyisempi.  

Näillä pyritään ainoastaan ylikansallisten toimijoiden taloudellisen ja poliittisen valta-aseman lujittamiseen kansallisvaltioiden vapauden sekä hyvinvoinnin kustannuksella.  Eivät nämä globaalit ikuisuuslainojen antajat siitä köyhdy, vaikka he eivät saisikaan muuta kuin korkomenot itselleen, sillä näissäkin perpetuaaleissa on kysymyksenä pelkästään virtuaalijärjestelmään naputeltuista numeroista, jotka antavat globaaleille rahoituslaitoksille valtaa ja vääristävät maailman taloutta.

Rahanpaino-oikeus valtiolle ja oma keskuspankki rahoitus ratkaisuna 

Suomen johtavat valtio- ja maanpetturi poliitikot ovat unohtaneet yhden tärkeän asian, nimittäin sen, että Suomi voi todellakin luopua vapaudenilluusiostaan ja muodostaa yhteiseen hyvään perustuvan taloudellisesti sekä yhteiskunnallisesti itsenäisen oikeusvaltion.  Tämä tapahtuisi luopumalla Euroopan unionin jäsenyydestä ja perustamalla itsenäisen rahatalouden, jossa rahanpaino-oikeus taataan valtiolle oman keskuspankin rahoituksena. Kaiken keskiössä olisi mahdollisimman omavarainen talous, jossa taloudelliset hyödyt palvelisivat Suomea ja sen kansalaisia. Ulkomaista vaihtotaloutta luonnollisesti pitää harjoittaa, ennen muuta Venäjälle ja Itä-Aasian suuntaan.  

Valheellisesti Unionin jäsenmaita kutsutaan demokraattisiksi, vaikka valtavat yksityiset liikepankit ovat täysin riistäneet EU:n jäsenmailta itsenäisyyden ja Unionin maiden eduskunnat ja hallitukset ovat heikompia kuin mainitut globaalit yksityiset pankit. Elina Lepomäen (kok.) kaltaiset päättäjät haluavat vielä entisestään vahvistaa näiden maailman laajuisten yksityisten liikepankkien hegemoniaa yksityisten valtioiden yläpuolelle. 

Koronkorkoon perustuva velkarahajärjestelmä on rappeuttanut maailman valtioiden talouden ja vienyt yhteiskunnallisen ja taloudellisen itsenäisyyden, johtaen valtiot mukaan velkadeflaatioon eli velkakuplan puhkeamiseen siirtäen yrittäjien sekä työntekijöiden varallisuuden monopoleille (markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja). Tämä juontaa juurensa keskuspankkien toiminnasta, jotka ovat näyttäneet liikepankeille vihreää valoa luoda todellisuudessa rajattomasti rahaa (nykyisin virtuaalisesti). 

(Velkakupla: Ostoarvon pieneneminen; tässä tilanteessa esim. pienyrittäjien nostamat tuotteittensa hinnat, eivät tuota elintason nousua yrittäjille.) 

Suhdannevaihtelut eli konjunktuurin vaihtelut, joita ovat nousu-, korkea-, matala- ja laskusuhdanne, ovat kapitalistinen ilmiö ja ennen muuta globaaliin uusliberalistiseen talousjärjestykseen sisältyviä vaihteluita. Sosialismissa, kuten kansallissosialismissa nämä vaihtelut voidaan välttää itsenäisellä ja kansakunnan hyötyyn suuntautuvalla talouspolitiikalla. 

Lopuksi voidaan vain sanoa, että .. 

Lähes sataprosenttisesti käytössämme oleva raha on yksityisten liikepankkien luomaa velkaa. Rahan tyhjästä luomisen väittämää tukee vielä sekin, että länsimaissa ei ole käytetty kultakantaa vuosikymmeniin. 

Suomen poliittiset  johtajat ovat globaalien pankkiirien marionetteja, jotka ovat asettaneet näiden verenimijöiden edun Suomen kansallisen edun edelle. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa. Kansainvälinen [11] pankkitoiminta on laillistettua jättiläismäistä pankkirosvousta. [3] Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei ikinä pystytä maksamaan takaisin kokonaan. 

Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit mafian kaltaiset yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ja lainanpääoman ilmaisena rahana. Esimerkiksi korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan muiden muassa velallisen yrityksen tai palkansaajan tekemän työmäärän palkasta. 

Suomi voi siirtyä omaan valuuttaan ja luoda sen itsenäisesti. Suomen pitäisi siirtyä talousdemokratian reformiin,  ja samalla irtautua laittomasta Euroopan unionin jäsenyydestä. 

Valtion omistuksessa oleva keskuspankki voisi luoda tarvittaessa rahaa velattomasti, jota säännösteltäisiin inflaation ja deflaation ((inf.) hintojen nousu ja (def.) hintojen ja palkkojen lasku) eliminoimiseksi. Pankit olisivat vain asiakkaiden talletusten vastaanottajia ja siten ne lainaisivat osittain asiakkaiden talletuksia. Velattoman rahan jakelu tapahtuisi esimerkiksi valtion kulutuksen mukaan tai perustulon kautta. Velkarahan tulisi olla korotonta. Tällaista rahaa voitaisiin käyttää investointeihin, jotka lisäisivät työllisyyttä ja siten kulutuksen myötä maan vaurautta sekä omavaraisuutta. Tietysti valtion pitäisi olla täysin itsenäinen. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

MTV-uutiset (29.1.2021).  Perpetuaali on ikuinen laina – MTVuutiset.fi [1] 

Islam Radio: The Jews behind Internet – Radio Islam (islam-radio.net) [5]

Universityof Bath (2016). The Israel Lobby and the European Union. Saatavina: https://researchportal.bath.ac.uk/en/publications/the-israel-lobby-and-the-european-union [6]

The Great reset. Saatavina: https://www.weforum.org/great-reset/ [7]   

RS (5.4.2010). The Great American Bubble Machine – Rolling Stone [12] 

_ _ _ _ _  

  1. Niclov, Nicola M. (1990). The World Conspiracy, USA. 
  1. Hokins, Richard Kelly (1985). War Cycles, Peace Cycles, USA.  
  1. The New York Times [13] (27.9.2008). Wall Street, R.I.P.: The End of an Era, Even at Goldman. [14]