Ei ikuisuuslainoja, vaan valtion oma valuutta

Aškenasijuutalainen miljardööri ja sijoituskeinottelija George Soros on ehdottanut ikuista lainaa ratkaisuksi Euroopan unionin velkataakan ongelmiin. Valtavirtaiset taloustieteilijät katsovat Euroopan velkataakan syntyneen suoraan esimerkiksi “koronapandemian” aiheuttamana. Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà näkevät, että ikuiset lainat olisivat ratkaisu Euroopan velkatason vaikeuksiin. 

George Soros.

Ikuisuuslainat 

Patrizio Lainà.

Patrizio Lainà on päätynyt siihen, että EU:n pitää joka tapauksessa uudistaa talouskurisäätelyä ja hänen mukaansa Unionissa takuulla harkitaan uudelleen näitä sääntöjä ja sitä, ovatko ne tarkoituksenmukaisia. Lepomäen mukaan – “Nyt suuri ongelma on se, että emme voi mennä takaisin tilanteeseen, jossa jokainen valtio vastaa omista veloistaan, mikä on välttämätön ehto sille, että valtiot toimivat kurinalaisesti.” 

Elina Lepomäki.

Ikuisissa lainoissa, eli niin kutsutuissa perpetuaaleissa lainan pääomaa ei lyhennetä lainkaan, vaan siitä maksetaan pelkkää korkoa, jotka kuitenkin tulevaisuudessa nousisivat, ties kuinka korkealle. 

Negatiivisen globalisaation taloustieteilijöiden mukaan nämä ikuisuuslainojen velkataakka siirrettäisiin jäsenmaiden veronmaksajilta Euroopan keskuspankille.  

Mutta todellisuudessa ikuisilla lainoilla kätkettäisiin välimerenmaiden (Espanja, Italia ja Kreikka ) velat Euroopan keskuspankin holveihin, ja siten velkojen vastuu siirtyisi meidän muiden Unionin jäsen maisen veronmaksajien vastuulle. Täysin selvää lienee, että asiasta päättävät EU- maiden poliitikot eivät ymmärrettävistä syistä joudu ikinä vastuuseen teoistaan. 

Ikuisilla lainoilla edistetään kasvottomien pääomien valtaa 

EU-jäsenmaiden johtavat poliitikot, kuten suomalaiset vastaavat poliitikot, toimivat täysin rinnoin globaalien rahoituslaitosten ja kasvottomien monikansallisten pääomien edunvalvojina kotimaissaan, isänmaansa sekä sen kansalaisten turmioksi. Luonnollisesti he saavat negatiivisen globalisaation tavoitteiden edistämisestä tiettyjä henkilökohtaisia etuuksia, jotka saattavat olla joko taloudellisia lahjuksia tai korkeita virkasuhteita. 

Nykyistä yhteiskunnallista draamaa on todellakin vaikea ymmärtää juuri sen suhteen, että kuinka alas pystyy ihmisen, ja vielä päättävissä elimissä toimivien kansalaisten luonto vajoamaan? Nykyisessä tilanteessa Suomen poliittinen johtajisto, virkakoneisto ja niitä tukeva verorahoin toimiva joukkotiedonvälitys sekä viihdemaailma, toimivat kuin yhtenä miehenä taloudellisen, yhteiskunnallisen ja henkisen itsenäisyyden tuhoamiseksi; tässä tuhoamisen prosessissa paljastuu myös suomalaisiin vuosikymmeniä vaikuttanut juutalaisen eliitin kontrolloiman valtavirtaisen joukkoviestinnän, viihdeteollisuuden ja poliittisen hegemonian murskaava vaikutus; ihmismielen jaloimmat tunteet, kuten isänmaallisuus, uskonto sekä avioliitto, ovat täysin tuhottuja. Keneltä nämä nykyiset johtavat poliittiset toimijat saavat määräyksensä? Tämä on aivan varmaa; he saavat negatiivista globalisaatiota edistävät käskynsä vapaamuurareilta ja bilderbergiläisiltä, mitkä saavat käskynsä juutalaisilta järjestöiltä kuten esimerkiksi juutalaisten vapaamuurarijärjestöltä (B’nai B’rith).1,2 Myös juutalainen Israel-lobby toimii erittäin tehokkaasti Yhdysvalloissa ja myös Euroopan unionissa. 

[Sitä miksi poliittinen johtajisto eli valtion- ja maanpetturit menettelevät katalasti isänmaataan ja kansalaisiaan kohtaa, joiden edunvalvojina heidän pitäisi olla, voidaan kyllä selvittää, mutta ei tässä yhteydessä, sillä se vaatii jo oman artikkelinsa.] 

Nämä ikuisuuslainat noudattavat samaa globaalin talouden ja poliittisen valtaliiton koko Maailmanhallinnon filosofiaa, kuin taannoiset globaalintalouden valtapoliittiset ratkaisut. 

Näitä olivat näin mainittuna seuraavat: 

Globaalin talous- ja poliittisen valtaliiton agenda, jossa Maailman talousfoorumi (WEF) on suunnitellut muuttavansa maailmantalouden täysin erilaiseksi “koronapandemian” jälkeen. 

EU-johtajat sopivat 21.7.2020 Euroopan elpymissuunnitelmasta. Euroopan unionin monivuotinen rahoituskehys ja Next Generation EU, joka EU:n kommission mukaan on elpymisen nopeuttamiseen tarkoitettu väliaikainen väline, muodostavat yhdessä suurimman EU:n budjetista koskaan rahoitetun elvytyspaketin. Tämä yhteensä 1,8 biljoonan euron paketti ilmoitetaan tarkoitetun auttamaan rakentamisessa covid-19-pandemian jälkeistä Eurooppaa, joka olisi vihreämpi, digitaalisempi sekä selviytymiskykyisempi.  

Näillä pyritään ainoastaan ylikansallisten toimijoiden taloudellisen ja poliittisen valta-aseman lujittamiseen kansallisvaltioiden vapauden sekä hyvinvoinnin kustannuksella.  Eivät nämä globaalit ikuisuuslainojen antajat siitä köyhdy, vaikka he eivät saisikaan muuta kuin korkomenot itselleen, sillä näissäkin perpetuaaleissa on kysymyksenä pelkästään virtuaalijärjestelmään naputeltuista numeroista, jotka antavat globaaleille rahoituslaitoksille valtaa ja vääristävät maailman taloutta.

Rahanpaino-oikeus valtiolle ja oma keskuspankki rahoitus ratkaisuna 

Suomen johtavat valtio- ja maanpetturi poliitikot ovat unohtaneet yhden tärkeän asian, nimittäin sen, että Suomi voi todellakin luopua vapaudenilluusiostaan ja muodostaa yhteiseen hyvään perustuvan taloudellisesti sekä yhteiskunnallisesti itsenäisen oikeusvaltion.  Tämä tapahtuisi luopumalla Euroopan unionin jäsenyydestä ja perustamalla itsenäisen rahatalouden, jossa rahanpaino-oikeus taataan valtiolle oman keskuspankin rahoituksena. Kaiken keskiössä olisi mahdollisimman omavarainen talous, jossa taloudelliset hyödyt palvelisivat Suomea ja sen kansalaisia. Ulkomaista vaihtotaloutta luonnollisesti pitää harjoittaa, ennen muuta Venäjälle ja Itä-Aasian suuntaan.  

Valheellisesti Unionin jäsenmaita kutsutaan demokraattisiksi, vaikka valtavat yksityiset liikepankit ovat täysin riistäneet EU:n jäsenmailta itsenäisyyden ja Unionin maiden eduskunnat ja hallitukset ovat heikompia kuin mainitut globaalit yksityiset pankit. Elina Lepomäen (kok.) kaltaiset päättäjät haluavat vielä entisestään vahvistaa näiden maailman laajuisten yksityisten liikepankkien hegemoniaa yksityisten valtioiden yläpuolelle. 

Koronkorkoon perustuva velkarahajärjestelmä on rappeuttanut maailman valtioiden talouden ja vienyt yhteiskunnallisen ja taloudellisen itsenäisyyden, johtaen valtiot mukaan velkadeflaatioon eli velkakuplan puhkeamiseen siirtäen yrittäjien sekä työntekijöiden varallisuuden monopoleille (markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja). Tämä juontaa juurensa keskuspankkien toiminnasta, jotka ovat näyttäneet liikepankeille vihreää valoa luoda todellisuudessa rajattomasti rahaa (nykyisin virtuaalisesti). 

(Velkakupla: Ostoarvon pieneneminen; tässä tilanteessa esim. pienyrittäjien nostamat tuotteittensa hinnat, eivät tuota elintason nousua yrittäjille.) 

Suhdannevaihtelut eli konjunktuurin vaihtelut, joita ovat nousu-, korkea-, matala- ja laskusuhdanne, ovat kapitalistinen ilmiö ja ennen muuta globaaliin uusliberalistiseen talousjärjestykseen sisältyviä vaihteluita. Sosialismissa, kuten kansallissosialismissa nämä vaihtelut voidaan välttää itsenäisellä ja kansakunnan hyötyyn suuntautuvalla talouspolitiikalla. 

Lopuksi voidaan vain sanoa, että .. 

Lähes sataprosenttisesti käytössämme oleva raha on yksityisten liikepankkien luomaa velkaa. Rahan tyhjästä luomisen väittämää tukee vielä sekin, että länsimaissa ei ole käytetty kultakantaa vuosikymmeniin. 

Suomen poliittiset  johtajat ovat globaalien pankkiirien marionetteja, jotka ovat asettaneet näiden verenimijöiden edun Suomen kansallisen edun edelle. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa. Kansainvälinen pankkitoiminta on laillistettua jättiläismäistä pankkirosvousta. [3] Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei ikinä pystytä maksamaan takaisin kokonaan. 

Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit mafian kaltaiset yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ja lainanpääoman ilmaisena rahana. Esimerkiksi korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan muiden muassa velallisen yrityksen tai palkansaajan tekemän työmäärän palkasta. 

Suomi voi siirtyä omaan valuuttaan ja luoda sen itsenäisesti. Suomen pitäisi siirtyä talousdemokratian reformiin,  ja samalla irtautua laittomasta Euroopan unionin jäsenyydestä. 

Valtion omistuksessa oleva keskuspankki voisi luoda tarvittaessa rahaa velattomasti, jota säännösteltäisiin inflaation ja deflaation ((inf.) hintojen nousu ja (def.) hintojen ja palkkojen lasku) eliminoimiseksi. Pankit olisivat vain asiakkaiden talletusten vastaanottajia ja siten ne lainaisivat osittain asiakkaiden talletuksia. Velattoman rahan jakelu tapahtuisi esimerkiksi valtion kulutuksen mukaan tai perustulon kautta. Velkarahan tulisi olla korotonta. Tällaista rahaa voitaisiin käyttää investointeihin, jotka lisäisivät työllisyyttä ja siten kulutuksen myötä maan vaurautta sekä omavaraisuutta. Tietysti valtion pitäisi olla täysin itsenäinen. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

MTV-uutiset (29.1.2021).  Perpetuaali on ikuinen laina – MTVuutiset.fi 

Islam Radio: The Jews behind Internet – Radio Islam (islam-radio.net)

Universityof Bath (2016). The Israel Lobby and the European Union. Saatavina: https://researchportal.bath.ac.uk/en/publications/the-israel-lobby-and-the-european-union

The Great reset. Saatavina: https://www.weforum.org/great-reset/   

RS (5.4.2010). The Great American Bubble Machine – Rolling Stone 

_ _ _ _ _  

  1. Niclov, Nicola M. (1990). The World Conspiracy, USA. 
  1. Hokins, Richard Kelly (1985). War Cycles, Peace Cycles, USA.  
  1. The New York Times (27.9.2008). Wall Street, R.I.P.: The End of an Era, Even at Goldman. 

14 kommenttia

  1. Hyvä artikkeli joka osuu pimeyden ytimeen. Tällaista tietoa todella tarvitaan.

    ”Suomen poliittiset johtajat ovat globaalien pankkiirien marionetteja, jotka ovat asettaneet näiden verenimijöiden edun Suomen kansallisen edun edelle.”
    Lyhyesti, he ovat panneet kansan elinkautiseen vankeuteen. Ja ilman että kansa on syyllistynyt mihinkään rikokseen. He sen sijaan ovat syyllistyneet ja rikollisina he tässä kävelevät rinta rottingilla syyttömien edellä.

    ”Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit mafian kaltaiset yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ja lainanpääoman ilmaisena rahana.”
    Tavallaan voi sanoa että velkavankeus koko ajan vain syvenee ja muuttuu raskaammaksi vaikka sen pitäisi periaatteessa keventyä. Tämä kuvaa hyvin että kyse on harkitusta elinkautisesta jolla kansakunnat orjuutetaan ja tuhotaan.

    ”Suomi voi siirtyä omaan valuuttaan ja luoda sen itsenäisesti. Suomen pitäisi siirtyä talousdemokratian reformiin, ja samalla irtautua laittomasta Euroopan unionin jäsenyydestä.”
    Suomen pitäisi tehdä niin ja kiireesti. Jokainen täyspäinen sen ymmärtää. Harva jos kukaan meistä on valmis elinkautiseen velanmaksuun ikäänkuin siitä hyvästä että on saanut syntyä tänne ja elää täällä tekemällä työtä pankkiiri-mafialle kuten aikoinaan maaorjat suurtilallisille ja kartanon herroille.
    Talousdemokratia on ratkaisu ja sitä jo Saksan kansallissosialistit toteuttivat koska eivät halunneet toimia vieraan vallan lypsylehminä. Onhan järjetöntä että valtio lahjoittaa oman kansansa veronmaksajien rahaa ulkopuoliselle taholle ilman mitään vastinetta. Toimii kuin JOULUPUKKI. Vain ymmärryskykynsä ja moraalinsa täysin tuhonnut valtion johto siihen kykenee.
    Mutta pitää myös kysyä miksi kansa tähän suostuu? Miksi antaa lypsää itseään vaikka matti on kukkarossa?

    Kiina esim. ei ole mukana tällaisessa ja siksi se onkin armottoman propagandan kohteena. Sen pankkitoiminnassa ei ole tarkoitus saada voittoa ja korkoa, ei myydä voittoja ja keinottelua. Se tuottaa rahaa todellisten tuotantovälineiden rahoittamiseen, tehtaiden rakentamiseen, tutkimuksen ja kehityksen rakentamiseen, kuljetuspalvelujen rakentamiseen ja infrastruktuurin rakentamiseen.
    … Valtiokapitalistinen Kiina ei ole koskaan antanut markkinoiden ohjata taloutta, hallitus ohjaa markkinoita. Se on sosialismin vastakohta kapitalismin rahataloudelle. — kiinalaista viisauttako?
    https://www.unz.com/mhudson/the-consequences-of-moving-from-industrial-to-financial-capitalism/

    … Above all, China has kept banking in the public domain. Keeping money and credit creation public instead of privatizing it is the most important step to keep down the cost of living and business. China has been able to avoid a debt crisis by forgiving debts instead of closing down indebted enterprises deemed to be in the public interest. In these respects it is socialist China that is achieving the fate that industrial capitalism initially was expected to achieve in the West. … Summary: Finance capital as rent-seeking
    https://www.unz.com/mhudson/finance-capitalism-vs-industrial-capitalism-2/

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. ”Mutta pitää myös kysyä miksi kansa tähän suostuu? ”

      Kansa suostuu koska se ei ymmärrä että sitä hiljaa hirtetään. Velallinen ottaa usein velkaa pakon edessä hyväuskoisena eikä tajua että häntä käytetään hyväksi. Kulutusluotot on eri asia, omaa tyhmyyttä ja vapaaehtoista velkavangiksi ryhtymistä.
      Jos velan antajana olisi valtio niin velan korot koituisivat oman hyväksi ja ne voitaisiin minimoida pelkiksi virkakoneiston kuluiksi joilla kukaan ei rikastu.
      Ideaalista oilisi jos meillä olisi valtiossa johto joka toimii Kiinan tai IPUn mallin mukaan kansan parhaaksi ja luo toimintamallin jossa nykyinen itsetuhoisa tyyli ei voi kukoistaa.
      https://www.ipu.fi/tavoiteohjelma

      4. Rahan hallinta kuuluu valtiolle
      Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät. Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja. Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta. Suomen ei pidä eikä tarvitse eristäytyä muusta maailmasta, vaikka nykyinen lähes täydellisen vapaa kaupankäynti maapallolla ei ole maamme etujen mukaista. Täydelliselle vapaakaupalle ja maailmanlaajuiselle keinottelulle ei ole olemassa edes teoreettista perustetta, sillä ns. “suhteellinen etu” kaupankäynnissä ei mm. pääomien vapaan liikkumisen vuoksi nykyisin toimi. Toimii keskittävä “absoluuttinen etu”. Keinottelun vähentämiseksi pitää toteuttaa valuutansiirtovero eli ns. Tobinin vero ja veroparatiisien hyväksikäyttö pitää kieltää. Pääomien siirtelyn ja kaupan täydellisestä vapaudesta hyötyvät vain harvat.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Oma asunto lähes aina tärkein lainan syy ja siitä saa maksaa maltaita ulkomaiselle pankkiirimafialle sen sijaan että oman maan pankki olisi lainan antajana

        Blogi: Heikki Porkka, su 07.02.2021 19:17
        Hell sinks – Helsingistä Suomen Tukholma?

        Helsingin poliittisten voimasuhteiden perusteella on vaikuttanut jo pitkään, että helsinkiläiset rakastavat monikulttuuria ja haitallista maahanmuuttoa, joiden myötä kaupunkilaisille on kehittynyt myönteinen asenne muun muassa kantaväestön syrjintää, asumisen kalleutta, terrorismin uhkaa, etnisiä jengejä, sharia-istuimia, islaminuskoisia fundamentalisteja ja laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia kohtaan.
        (eiköhän tuo päde pääosin koko Suomeen kun mitään selkeää ja näkyvää asennemuutosta ei ole näkyvissä)

        … Kuinka voin väittää, että helsinkiläiset rakastavat oman kulttuuriperimänsä ja yhteiskuntansa rappeutumista, toisin sanoen haitallista maahanmuuttoa ja noudatettua monikulttuurisuuspolitiikkaa?

        Yksikertaisesti sen perusteella miten helsinkiläiset käyttävät äänioikeuttaan valtakunnallisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että noin 85 – 90 prosenttia helsinkiläisistä on antanut vaalista toiseen täyden tukensa henkilöille ja puolueille, jotka suosivat yhteiskuntaa rappeuttavaa maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikkaa.
        https://beta.oikeamedia.com/o1-154103

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. MAAILMANTALOUDEN SYÖPÄKASVI
    Mayer Amschel Rothschild vuonna 1790: ”Antakaa minun painaa ja kontrolloida kansakunnan rahaa, ja minä en välitä, kuka sen lait kirjoittaa.” Mayer Amschel Rothschild oli innokas Talmudin lukija, ja hänen ohjeensa kymmenelle lapselleen oli seuraava: ”gojimit (ei-juutalaiset) ovat vain eläinten ulostetta ja maailman rikkaudet kuuluvat juutalaisille” (kreivi Cherep-Spiridovich: The Secret World Government, USA 1926). Tällaisella ideologialla toimivat juutalaiset pankit tänäkin päivänä.
    Velkarahaan perustuva pankkilaitos on syöpäkasvi maailmantaloudessa. Kuinka rikas onkaan esim. juutalainen Warburgien pankki, joka pystyy antamaan suuria lainoja kymmenille valtioille, mm. Suomelle, ja kaikki on suurta huijausta, joka tuottaa Warburgeille tähtitieteelliset voitot, puhumattakaan juutalaisista Rothschildien pankeista. Vaikka en hyväksykään Hitlerin rotuoppia, niin hän oli oikeassa kahdessa asiassa: talousuudistuksissa ja juutalaiskysymyksessä, joka tarkoitti juutalaisten karkottamista Saksasta. Hitlerin Saksan nousu johtui siitä, että juutalaiset pankit eivät enää päässeet imemään kuiviin Saksan taloutta. Suomikin tulisi todella itsenäiseksi, jos se eroaisi EU:sta ja pyyhkisi p:ttä ulkomaisilla luotoilla. Oma raha ja oma keskuspankki, joka painaisi rahaa tarpeen mukaan, tekisi Suomesta lyhyessä ajassa omavaraisen. Euroopan Unionin asemesta loisimme hyvät suhteet Venäjään ja Kiinaan, emmekä Euroopan Unioniin, joka muodostuu vähitellen juutalaisten hallitsemaksi Euroopan Yhdysvalloiksi, kuten on tapahtunut USA:ssa. Koronahuijauksen onnistuminen kuitenkin estäisi tämän ja Suomikin menettäisi sen vähänkin itsenäisyytensä, mitä sillä on. Sen tähden taistelu koronahuijausta vastaan on myös taistelua Suomen itsenäisyyden puolesta. Mannerheimin ristejä voisi jo lahjoittaa esim. Ossi Tiihoselle, Samuli Perälälle, Tony Seleniukselle ja Janus Putkoselle, vain muutamia mainitakseni. Mutta vastassa ovat Siionin Viisaat, jotka ovat vetäneet koko maailmaa nenästä ja yrittävät koronahuijauksella päästä päämääräänsä, joka on maailmanherruus. Bill Gatesin arvio, että 15 % maapallon väestöstä (7,6 miljardia) kuolee rokotteisiin eli 1,14 miljardia, on maailmansotaan verrattava tapahtuma, joka tuhoaa kansallisvaltiot ja pystyttää koko maapallon käsittävän diktatuurin, jos he onnistuvat. Nyt on todella aika kaivaa sotakirves esiin ja lähteä rajuun hyökkäykseen vihollista vastaan: verta pakkiin! Ceterum censeo: ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://www.globalresearch.ca
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Itse tulkitsen Bill Gatesin lausuntoja siten, että 15% on jäljelle jäävän väestön määrä. Mies lausui asian diplomaattisesti siten, että noin 15% väestön hillittömästä kasvusta voidaan rokote-ohjelmin estää. Totuus on paljon karumpi ja 10-15% on depopulaatioglobalistien tavoite jäljelle jäävän väestön osuudeksi.

      On ikävää, että maailman väestöt typerällä ja alistuvalla käytöksellään oikeuttavat globalistien halveksunnan. Itse en koe tyhmien ihmisten tuhoamista tai heidän huijaamistaan millään tavalla oikeutettuna. Suurin osa ihmisistä on kuin lapsia eli typerän itsekeskeisiä ja kykenemättömiä hankkimaan terveen elämän ja sopuisan yhteiskuntaelämän kannalta arvokasta tietoa ja taitoa. Kuitenkin kaikki arvokkaat perinteet on hylätty ja kustu esi-isien haudoille. Olisi oikein ja vastuullista valistaa ja kannustaa väestöjä takaisin itsenäisyyteen ja terveisiin elämänarvoihin, mutta nykyinen koneisto ei sitä tee, vaan pyrkii kaikin tavoin turmelemaan ja tuhoamaan heitä. Perversioille pyritään saama korkein mahdollinen lainsuoja. Turmeltunut hallinto- ja julkisuuskoneisto pyrkii vaientamaan kaiken järjen äänen yhteiskunnassa. On luotu hyvä kasvupohja korona-kultin tapaiselle itsetuhoiselle ja elämää tukahduttavalle uskonnolle.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Täytyy myös muistaa ettei kukaan tänne syntynyt ole itse saanut päättää haluaako syntyä vai ei tällaiseen ’rotsildin luolaan’. Siksi häntä ei voi/saa rangaista siitä että on täällä.
        Vastuu kuuluu muulle taholle ja väestön liikakasvunkin ongelma on hoidettavissa järkevällä ja humaanilla tavalla kuten kaikki muutkin ongelmat. Pakanuuteen juuttuneet ja vihkiytyneet ’gatesit’ ja ’sorokset’ eivät voi olla ylimpiä päättäjiä siinä asiassa.

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. Yksinkertainen logiikka:
    Ikuinen laina tuo korkotuloja lainan antajille, jotka eivät ole kennellekään vastuussa lainatuista rahoista, koska ne ovat vain numeroita tiedostossa.
    Lainan saaja maksaa korkomenoja, jotka tuovat täysin epäoikeutettuja tuloja lainan kirjaajalle.
    Tällä järjestelmällä rahastetaan työtä tekeviä ja rahoitetaan laiskottelijoita.
    Suurin ongelma on, kun rahan lainaajat saavat perusteetonta valtaa.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Marx loi kommunismin utopistisen teorian varmaan kristinuskoon (ainakin muodollisesti) kääntyneenä. Ja kiistatta teoriassaan on kristillinen kaiku. Mutta mitä se todellisuudessa on palvellut? Ei muuta kuin ’kaappi-kommunismia’, totalitaarisia hankkeita joita ’rotsildit’ ja heidän vasikkansa ovat toteuttaneet rahan ja media vallan avulla ja … tietysti ryöstö-kapitalismin avulla joka on heidän kehittämä hanke pääoman kasvattamiseksi ilman omaa hikeä.
    Sen avulla raha on pantu poikimaan yksityisen pankki sektorin hyväksi ja nykyinen korporaatio- ja finanssikapitalismi edustaa jo lähes ahneuden täydellisyyttä.
    Toivottavasti Kiina pystyy pitämään itsensä erossa tuosta alhaisesta ahneudesta. Siinä voisi silloin nähdä jotain valoa ihmiskunnalle.

    Ylistämättä sen enempää Kiinaa (sehän on kiellettyä), joka nyt on rajun propagandan kohde ja poliisivaltio josta media ei kirjoita muuta kuin pahaa, niin tosiasia kuitenkin on kun lukee ulkomaisia viisaita ja oppineita jotka eivät ole luopuneet omasta järjestään ja joihin propaganda siksi ei pure ja jotka eivät ole antaneet ’rotsildien’ rahan korruptoida itseään, että kiistatta Kiinasta löytyy jotain sellaista joka meiltä puuttuu ja jonka varaan ihmiskunnan tulevaisuus voisi paremmin rakentua kuin anglo-sionistisen rappiota kohti kulkevan ’giljotiini-kulttuurimme’ sisältä jossa elintilaa on vain valituille.

    Coexistence or Cold War With China?
    … China’s model of political and economic development has enjoyed success in this century as an alternative to the Western model of liberal democracy. Beijing does not believe in untrammeled freedom of religion, or of speech, or of the press. She does not believe in choosing leaders by the ballot box. China is not an egalitarian society. She does not believe in the equality of all races, religions and ethnic groups. She does not celebrate diversity but fears it, seeing what ethnic diversity did to the Soviet Union, tearing it apart into 15 nations. She does not believe in racial quotas for advancement, but in a meritocracy that rewards loyalty and performance. And Chinese student test scores are among the highest in the world.

    … Kiinan poliittisen ja taloudellisen kehityksen (valtiokapitalismi) malli on menestynyt tällä vuosisadalla vaihtoehtona liberaalin demo(n)kratian länsimaiselle mallille. Peking ei usko rajoittamattomaan uskonnon, sanan tai lehdistön vapauteen. Se ei usko johtajien valitsemiseen äänestyslipun mukaan. Kiina ei ole tasa-arvoinen yhteiskunta. Se ei usko kaikkien rotujen, uskontojen ja etnisten ryhmien tasa-arvoon. Se ei juhli monimuotoisuutta, mutta pelkää sitä nähdessään, mitä etninen monimuotoisuus teki Neuvostoliitolle, hajoittaen sen 15 maahan. Se ei usko rotuun liittyviin kiintiöihin edistyksessä vaan uskollisuutta ja suoritusta palkitsevaan meritokratiaan (kykynsä näyttäneiden hallintoon). Ja kiinalaisten opiskelijoiden testitulokset ovat maailman korkeimpia.
    http://www.ihr.org

    Mutta turha Kiinaa on moittia totalitarismista vaikka se onkin kurinalainen eikä anna enää oltuaan vuosisadan eurooppalaisen kolonialismin uhrina ’viidennelle kolonnalle’ tai ’protokollamiehille’ oikeutta mellastaa vapaasti ja tuhota maa kuten ne ovat tehneet Euroopalle. Sen on voi nähdä suurena viisautena joka voi poikia aikanaan ison potin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Pieni ote linkistä:
      Itse asiassa (kaappi)kommunismi on nyt tulossa Amerikkaan Bidenin puheenjohtajakaudella. Mutta se ei ole vihamielinen kapitalismille. Seniilin ja todennäköisesti pian eroavan Joe Bidenin johdolla uusi demokraattinen hallinto rikastuttaa edelleen miljardöörejä ja suuria pankkeja, vaikka se hyökkää armottomasti valkoisia ja länsimaista ​​sivilisaatiota vastaan. … Se on ”demokraattinen” hallinto — tietenkin.
      Todellisuudessa se on juutalaisdemokraattinen hallinto, joka työskentelee ’juutalaisten’ etujen ja Israelin hyväksi. Siksi se kannustaa kaikkia muita Amerikan rotuja jatkamaan työskentelyä omien etujensa puolesta. Yhtä rotua lukuun ottamatta: rotua, joka todella rakensi Amerikan ja oli vastuussa Amerikan hämmästyttävistä tieteellisistä, teknologisista ja kulttuurisista saavutuksista.
      Valkoiset eivät saa työskennellä omien etujensa puolesta. Kaikki valkoisten yritykset tehdä niin luonnollisesti jatkossakin tuomitaan ”valkoisena ylivaltana”. Se on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka juutalaiset uskovat vääryyden julmuuteen. Juutalaiset, kuten Janet Yellen ja Anthony Blinken, valehtelevat yhtä luonnollisesti kuin hengittävät. Loppujen lopuksi valheet ovat sitä mikä on juutalaisille parasta.
      https://www.unz.com/article/zionists-lie-as-naturally-as-they-breathe/
      Zionists Lie As Naturally As They Breathe
      Jewish Control, Zionist Subversion and the “Contradictions” of Anti-Semitism
      TOBIAS LANGDON • FEBRUARY 2, 2021
      In fact, communism is now coming to America with the Biden presidency. But it’s no longer hostile to capitalism. Under the senile and probably soon-to-depart Joe Biden, the new Democratic administration will further enrich billionaires and the big banks even as it ruthlessly attacks Whites and Western civilization. … It’s a “Democratic” administration in name only, of course. In reality, it’s a Judaeocratic administration working for Jewish interests and Israel. That’s why it will encourage all other races in America to continue working for their own interests. Except one race: the race that actually built America and has been responsible for America’s astonishing scientific, technological and cultural achievements. Whites will not be allowed to work for their own interests. Any attempt by Whites to do so will, of course, continue to be anathematized as “white supremacy.” That’s yet another example of how Jews believe in the audacity of mendacity. Jews like Janet Yellen and Anthony Blinken lie as naturally as they breathe. After all, lies are What’s Best for Jews.
      https://www.unz.com/article/zionists-lie-as-naturally-as-they-breathe/

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. On huomionarvoista, että ainoa valtarakenne, joka toimii demokraattisiiven globalistista juutalaisvaltaa vastaan, on sekin juutalaisvetoinen konservatiivisten sionistien rintama, jonka keulakuvaksi sionisti Donald Trump asettui. Trumpin vahvan tukijan miljardööri Sheldon Adelsonin kuolema todennäköisesti heikensi tätä rintamaa ratkaisevalla hetkellä ennen presidentinvaaleja. Onko USA:ssa käynnissä oikeisto- ja vasemmistojuutalaisten ja heidän tukijoidensa välinen sisällissota, jota valkoinen väestö seuraa itsekin jakautuneena ja häviämään tuomittuna? Valkoisen tai kristityn väestön tukisi hylätä juutalaiset ”apurinsa” ja kohota oman kohtalonsa hallitsijoiksi. Mutta vahvat johtajahahmot ja vaikutusvaltaiset tukijat puuttuvat siltä nyt täysin. Heikkous ja rivien hajaannus vaivaa valkoisia.

        Rotuaspektiakaan ei saa korostaa liikaa. sillä ratkaisevin jakolinja tällä hetkellä on establishment vastaan anti-establishment. Päinvastoin kuin kansallismieliset kuvittelevat, niin vasemmistossa ja toisrotuisissa on myös paljon globalistien rajusti sortamaa anti-establishment väkeä, jonka ääni ei pääse valtamedioissa aidolla tavalla kuuluviin. Valtamedia vääristä esimerkiksi mustien äänet siten, että ne suunnataan valkoisia vastaan. Tämä on klassista hajoita ja hallitse-politiikkaa. Etnovaltiosta, jota itsekin kannatan, on turha haaveillakaan ennen kuin nykyinen globalistinen establishment on kukistettu ja siihen tarvitaan kaikkien anti-establishment-ryhmien voimat yhdistettynä.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
    2. XI and Putin Make the Case for Win-Win vs. Zero-Sum
      PEPE ESCOBAR • FEBRUARY 2, 2021
      In ReOrient: Global Economy in the Asian Age, an extraordinary book published way back in 1998, the late, great Andre Gunder Frank exhaustively smashed Eurocentrism, demonstrating how the rise of the West was a mere historical blip, and a consequence of the decline of the East around 1800.

      Now, only two centuries later, the planet’s center of gravity is back in Asia, as it’s been for most of recorded history. The fate of those blind to the evidence and unable to adapt is to telegram themselves to utter irrelevance.

      Nyt, vain kaksi vuosisataa myöhemmin, planeetan painopiste on palannut Aasiaan, kuten se on ollut suurimman osan tallennetusta historiasta. Niiden kohtalo, jotka ovat sokeita todisteille ja jotka eivät kykene tähän sopeutumaan (kuten oman maamme johto), on kytkeä itsensä totaaliseen merkityksettömyyteen.

      https://www.unz.com/pescobar/xi-and-putin-make-the-case-for-win-win-vs-zero-sum/

      Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat