Eduskuntavaalit lähestyvät. Vaalien lähestyminen aiheuttaa puolueiden sisäistä kärhämää, joka heijastuu osittain hallituspaikkoihin johtuvasta kilpailusta. Sisäiset ristiriidat näyttämät korostuvan ennen muuta perussuomalaisten (PS) riveissä.
Ilmeisesti näiden ongelmien esille ponnahtaminen johtuu PS:n nuoruudesta ja siten kokemuksen puutteesta. PS:ä on varsin nuori puolue verrattuna esimerkiksi Kokoomukseen ja Ruotsalaiseen kansanpuolueeseen. MOT: Ääniä perus-Suomesta –dokumentin siivittämänä tarkastelkaamme PS:n edesottamuksia ja luokaamme katse vaalien jälkeiseen hallituksen muodostelmaan.
Valtio-opin professori Göran Djupsund Åbo Akademista arvioi MOT-ohjelmassa, että Suomeen ei tule laajaa kuuden puolueen hallitusta ja että tulevan hallituksen pääasiaksi kohoaa talous – ja vain talous. Djupsundin mukaan seuraavan hallituksen kokoonpano muodostuu kahdesta suuresta ja muutamasta pienpuolueesta. Asiantuntijoiden mukaan tulevissa vaaleissa keskustapuolue tulisi olemaan vahvoilla ja muut tulisivat perässä.
Onko sitten perussuomalaisista hallitukseen vai ajautuvatko he oppositioon? Mikäli Timo Soini kykenee johtamaan vaalit hyvin, silloin puolueen sisällä ryhmityttäisiin puheenjohtajan taakse. Jos Soini ei onnistu vaalitehtävässään, puolue hajoaa ja hän poistuu näyttämöltä.
Perussuomalaisten puolueessa kuohuu. MOT:n haastattelemien puolueesta potkittujen mielestä puolueen johto ei siedä ensinkään kentän kritiikkiä, puhumattakaan rakentavasta arvostelusta; uudet ideat tyrmätään, puolueessa esiintyy kiusaamista ja jäsenten välille on leimahtanut ankaria ristiriitoja, jotka johtunevat tulehtuneista henkilösuhteista.
Mielestäni PS:n sisäinen ilmapiirin tunkkaisuus ei siis johdu vain vaalien läheisyydestä, vaan kärjistyneistä henkilösuhteista sekä puolueen johdon heikosta arvostelun sietokyvystä ja kenttää kohtaan osoittamasta ylimielisyydestä.
PS:n riveissä toimineet henkilöt ovat esimerkiksi huomauttaneet siitä kuinka vähän puolue panostaa kuntavaaleihin. Vastaavasta kritiikistä on seurauksena ollut monon kuva takapuolessa. PS:tä onkin erotettu viime aikoina varsin paljon henkilöitä. Tätä puolueen johdossa on perusteltu ”rönsyjen” kitkemisellä pois.
Joidenkin haastateltavien mukaan puolueessa vallitsee hyvä veli –verkosto, eikä Soinin sanomisia uskalleta kyseenalaistaa. Puolueessa vallitsee vahva sanelupolitiikka MOT-dokumentin mukaan.
Ihmettelen PS:n johdon perusideologian hämäryyttä. Eikö aatteeseen sisälly Euroopan unionista eroaminen, eurosta luopuminen ja Nato-vastaisuus? Tätä ideologiaa suurin osa riviperussuomalaisista varmaankin kannattaa. Kuitenkaan johtajisto ei allekirjoita edes näitä perusperiaatteita.
Perussuomalaiset onkin rakennettu puoluejohtaja Timo Soinin kuvaksi. Onhan Soini innokas Israelin ystävä [1] ja täten oikea sionisti. Hän on muun muassa todennut, että ei millään muotoa luovu Israelin ystävyydestään, vaikka juutalaisvaltio teurasti Gazan sotien aikoina tuhansia siviilejä, joiden joukossa oli suuri määrä pikkulapsia. Israelilla on muka oikeus puolustautua, totesi Soini. Onko siis Israelin hengenheimolaisuus ujuttautunut perussuomalaisten johtajistoon, heijastuen tiukkapipoisena sanelupolitiikkana ja imperialistien hännystelynä?
Soini on kiitellyt myös Suomen linjaa Ukrainan kriisin hoidossa. Ennen muuta hän ylistää presidentti Sauli Niinistöä. Tässä on kuitenkin ongelma: Suomen poliittinen eliitti maalaa Ukrainan konfliktista yksipuolista kuvaa ja näkee vain Venäjän huonot teot. Soinin ylistämät poliitikot ovat amerikkalais-israelilaisen eliitin orjia. Onko perussuomalaisista tullut siis kokoomuslainen?
Suomen poliittisen eliitin maanpetturuus ylitti kaikki äyräät heidän hyväksyessään isäntämaasopimuksen. Lyhyesti ilmaistuna sopimus tarkoittaa Suomen maa-, vesi- ja ilma-alueiden varauksetonta ja sitovaa luovuttamisesta sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden käyttöön mitä tahansa sotilaallisia operaatioita varten.
Natolla on hierarkkinen sotilashallinto esikuntineen, mutta sillä ei ole sotajoukkoja. Tarvittaessa Naton sotavoimat kootaan jäsenvaltioiden sotavoimista, mistä päättävät jäsenvaltiot. Tässäkään suhteessa maamme poliittisen johdon turvautuminen Natoon ei edistä Suomen turvallisuutta lainkaan.
Mikäli Stubbin hallitus pääsee eduskuntavaalien tuloksena jatkamaan, on seurauksena Suomen liittäminen Natoon ”turvallisuustakeineen” ilman kansanäänestystä. Liittymistä perusteltaisiin jo olevalla isäntämaasopimuksella kauttakulkusopimuksineen sekä sillä, että Nato-jäsenyyden hinta on jo maksettu ennakkoon.
Suomeen tarvitaan poliittisia johtajia, jotka uskaltavat julkisesti vaatia EU:sta eroamista, eurosta luopumista, Naton ulkopuolella pysymistä ja isäntämaasopimuksen purkamista.
Markku Juutinen