"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Goldman-juutalainen Steven Mnuchin on rahoittanut sekä demokraatteja että republikaaneja.

Donald Trumpilla mittavat velat Goldman Sachs –rikollispankille

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Amerikkalainen presidenttiehdokas Donald Trump on markkinoinut itseään miehenä, joka on varmistanut poliittisen riippumattomuutensa miljardiomaisuudellaan. Ikävä kyllä, ”omaisuus” perustuu esimerkiksi juutalaisen Goldman Sachsin myöntämiin luottoihin.

Trump on julkisuudessa tarjonnut kaunistellun kuvan veloistaan. Tuoreen selvityksen mukaan hänen omistamiensa kiinteistöyhtiöiden yhteenlaskettu velkataakka on vähintään 650 miljoonaa dollaria, joten Trump on kaikkea muuta kuin taloudellisesti riippumaton presidenttiehdokas.

Pitääkseen velkakorttitalonsa pystyssä Trump on rakentanut monimutkaisen rahoitusverkoston, jonka tärkeimpiin takaajiin lukeutuu Goldman Sachs.

Legendaarinen pankkivalvoja sekä talous- ja oikeusprofessori William Black on kirjoittanut Trumpin velkavankeudesta artikkelissaan ”Trump on Goldman Sachsin hanhi, joka munii kultaisia munia”. Black itse oli passittamassa satoja rikollispankkiireita vankilaan 1980-luvulla puhjenneen säästöpankkikriisin jälkimainingeissa.

Black kirjoittaa, että Manhattanilla New Yorkin ytimessä sijaitseva Trumpin osaksi omistama liikehuoneisto kantaa 950 miljoonan dollarin velkataakkaa. Lainaa liikehuoneistoa varten myönsivät muun muassa Bank of China (Trump on kalastellut vaaleissa ääniä Kiina-vastaisella retoriikalla) sekä juutalainen Goldman Sachs, joka omistaa myös Trumpin haastajan, Hillary Clintonin.

Black kertoo artikkelissaan, että Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin johtoon kuulunut Kymberly K. Copa on myöntänyt, että Goldman on hallinnut suvereenisti Yhdysvaltojen valtiovarainministeriötä viime vuodet.

Blackin mukaan Trumpin velkavankeus merkitsee sitä, ettei tämä ole itsenäinen. Trumpin pääsy Valkoiseen taloon ei tulisi siis ratkaisemaan Amerikan ongelmia. Goldman on mestari ja Trump on orja. Black jatkaa:

”Trump on jo vuosien ajan ollut hanhi, joka munii Goldmanille kultaisia munia. Goldman imartelee ja lahjoo Trumpia, kunnes hänen yhtiönsä ovat rapautuneet niin pahasti, ettei hänestä ole enää hyötyä pankille. Tässä vaiheessa Goldman syö Trumpin ruumiin.

Trump ei ymmärrä, että Goldmanin pojat ovat imartelun ja kiskonnan ammattilaisia. He ovat ryöstäneet paljon Trumpia älykkäämpiäkin ihmisiä. Kukaan Goldmanissa ei pidä Trumpia viisaana miehenä. Goldmanille Trump on hyödyllinen typerys.

Goldman tulee muurahaiskorennon tavoin imemään Trumpin kuiviin, minkä jälkeen tämän ’kiinteistöimperiumin’ raato paiskataan pyyntikuoppaan. Tässä vaiheessa Trumpista ei ole enää hyötyä.”

goldman-sachs

Kulttuurimarxisteja, Goldman-veteraaneja ja talousrikollisia

Trump hämmästytti kannattajiaan jo toukokuussa julistamalla, että hänen vaalikampanjansa uusi rahankeräyspäällikkö on Goldman Sachsin entinen työntekijä, juutalainen Steven Mnuchin!

Goldmanin lisäksi Mnuchin on työskennellyt myös juutalaisen kulttuurimarxistin ja talousrikollisen, George Sorosin Soros Fund Management –yhtiössä.

Mikä kummallisinta, Mnuchin on aiemmin tukenut demokraattipuoluetta sekä Hillary Clintonia, jota vastaan Trump käy nyt presidenttitaistelua! Kuvio on lähes liian sisäsiittoinen ja korruptoitunut ollakseen totta.

Trump syrjäytti muut republikaanien presidenttiehdokkaat syyttämällä näitä jatkuvasti pankkiirien hännystelystä. Kun haastajat viimein jättäytyivät kilpailusta, liittoutui Trump välittömästi pahamaineisimpia pankkeja ja rahastoja edustavan kulttuurimarxistisen juutalaisen kanssa.

Vain joitain viikkoja sitten Trump nimesi vaalikampanjansa johtoon myös toisen Goldman-veteraanin, Steve Bannonin. Bannon on nyt vaalikampanjan toimitusjohtaja!

Bannon on kartuttanut varallisuuttaan muun muassa velkavivun avulla suoritetuilla yrityskaappauksilla, joista myös Trumpin juutalainen ystävä Carl Icahn on tunnettu.

Icahn on vuosikymmeniä Yhdysvaltoja terrorisoinut talousrikollinen, joka on tukenut näkyvästi Trumpin presidenttikampanjaa. Trump on luvannut tehdä Icahnista Yhdysvaltojen valtiovarainministerin, vaikka tämä on vuosikymmenten ajan tuhonnut amerikkalaisia työpaikkoja toimimalla yrityskaappaajana (1, 2, 3).

 

Lue myös: ”Vasemmistojuutalainen” Sanders tukee nyt Goldman Sachsin presidenttiehdokasta!

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

9 Kommentit

  1. Eipä ole kummakaan. Juutalaiset ovat pyörittäneet ”rukousmyllyään” Amerikassa kohta 150-vuotta.
    Juutalaiset ovat kuin luteita, kun ne pesiytyvät kämppään. Ei mene kauaa kun talonväen on lähdettävä.
    Ainoa terve valtio ja kansakunta on tai olisi, jossa ei olisi yhtä ainoatakaan juutalaista.
    Kaikki maailman juutalaiset tulisi ”palauttaa” Israeliin”, koska nythän HEILLÄ on maansa, jonka takia ovat tehneet, vaikka mitä konnuuksia saadakseen sen itselleen.
    Itketään orjuudesta ja maattomuudesta. Nyt molemmat asiat ovat ”kunnossa”. Karkoitus sinne missä veri valuu.

    (23)(3)
    • Perustajaisätkin antisemiittejä

      Benjamin Franklinin ”juutalaisennustus”:

      ”There is a great danger for the United State of America. This great danger is the Jew. Gentlemen, in every land the Jews have settled, they have depressed the moral level and lowered the degree of commercial honesty. They have remained apart and unassimilated; oppressed, they attempt to strangle the nation financially, as in the case of Portugal and Spain.

      For more than seventeen hundred years they have lamented their sorrowful fate — namely, that they have been driven out of their mother land; but, gentlemen, if the civilized world today should give them back Palestine and their property, they would immediately find pressing reason for not returning there. Why? Because they are vampires and vampires cannot live on other vampires –they cannot live among themselves. They must live among Christians and others who do not belong to their race.

      If they are not expelled from the United States by the Constitution within less than one hundred years, they will stream into this country in such numbers that they will rule and destroy us and change our form of Government for which we Americans shed our blood and sacrificed our life, property and personal freedom. If the Jews are not excluded within two hundred years, our children will be working in the field to feed Jews while they remain in the counting houses, gleefully rubbing their hands.

      I warn you, gentlemen, if you do not exclude the Jews forever, your children and your children’s children will curse you in their graves. Their ideas are not those of Americans, even when they lived among us for ten generations. The leopard cannot change his spots. The Jews are a danger to this land, and if they are allowed to enter, they will imperil our institutions. They should be excluded by the Constitution.”

      Omituista kuitenkin lukea tällaista tekstiä vapaamuurarilta, ja vielä suurmestarilta. Osaako joku valaista asiaa?

      (6)(2)
      • Ennen vanhaan oli yleisesti tiedossa juutalainen talmudismi ainakin oppineemmissa piireissä. Ehkäpä perustajaisä tässä naamioitui. Joka tapauksessa jäi maa suojelematta juutalaisuudelta heti alussa, joten, kuten toinen lainaus Washingtonilta opastaa, heidän jälkeläisensä tulisi kirota koko perustajaisäkööri alimpaan helvettiin. Sillä jälkeläisiltä on viety kaikki omassa maassaan ja he ovat juutalaiseliitin orjia.

        (6)(2)
  2. Controlled Opposition

    MV-Lehdessä Trumpia suitsutetaan ’meidän miehenä’..

    (16)(1)
    • Trump on kuin Perussuomalaiset; vähiten huono vaihtoehto. Kun hyvää vaihtoehtoa ei ole, niin minkäs teet? Onko äänestämättä jättäminen vaihtoehto? Kiperiä kysymyksiä.

      (14)(5)
      • Perussuomalaiset olivat se huonoin vaihtoehto. Se olisi tullut nähdä jo kauan ennen vuoden 2011 vaaöeja. Vain mäntti muutenkin äänestää, koska äänet laskee Goldman & Sachs. Clintonin ja Trumpin välillä on vaikea nähdä eroa missään.

        (14)(2)
  3. Tuo on vähän hankala juttu, koska USA:ssa ei voi elää tai tehdä mitään liiketoimintaa, bisnestä, ilman että olisi oikeastaan pakko olla näiden juutalaistaustaisten pankkien kanssa tekemisissä.

    Joten jos haluaa ehdokkaan, joka ei varmasti ole ollut missään tekemisissä näiden rikollispankkien kanssa, niin vaihtoehdoksi jää joku elämäntapaintiaani, joka on asunut jossain puumajassa, eikä koskaan omistanut pankkitiliä.

    No ei Trump varmasti mikään kova aatteen mies ole, mutta kyllä hänen ehdokkuutensa on jättänyt ihmisille hieman enemmän vapauksia edes yrittää puhua oikeista asioista, vaikka se kaikki aina loppuukin pelkkään ”rasisti, rasisti”-kiljuntaan, erityisesti Clintonin kannattajilta ja tietysti juutalaisten omistamissa suurimmissa medioissa.

    Jonkun heikomman kuin Trump Clinton-sucks-kopla olisi nirhannut jo ajat sitten maanrakoon.

    Kaikista kauhein tilanne näissä vaaleissa olisi ollut että vastakkain olisi ollut Clinton ja jostain näytille revästy musta mies. Siinä olisi ”vaalit” olleet kuin Venäjällä, että äänestätkö Putinia vai Putinia.

    Tosin kuka sen tietää miten näidenkin vaalien äänet lasketaan. Onko jo tiedossa, että Clinton voittaa juuri ja juuri, lievällä enemmistöllä, todennäköisesti näin on päätetty jo ajat sitten.

    (10)(4)
  4. Tuolla ylhäällä jäi viesti tarkistukseen. Siis ennen vanhaan ihmiset puhuivat juutalaisista suoraan ja oppineet tunsivat jutalaisuudenopit. Myös George Washington on sanonut vastaavaa. Tosin hänen sitaateissaan on jonkun lähteen mukaan vaihdettu sana pankkiiri juutalaiseksi tms. Joka tapauksessa siis perustajaisiä tulee katsoa tekojen eikä sanojen mukaan. Washington oikeasti tapaili juutalaista napamiestä ja isät eivät suojanneet systeemiään juutalaisilta ym. Siten Washingtonin jutun perusteella jälkeläisten tulisi kirota perustajaisät alimpaan heövettiin, koska juutalaismafia on vienyt heiltä kaiken ja tehnyt heistä orjia omassa maassaan.

    Ei juutalaisista puhuja ole välttämättä antisemiitti. Täälläkin jotkut trollit tekeytyvät erinäisistä syistä antijudaisteiksi. Juutalaispuhe saattaa olla naamioitumista ja kunnon kristityn vaikutelman luomista. Etenkin näin oli ennen vanhaan. Silti kyse voi olla jopa tämän mafian kätyreistä.

    (6)(0)

Jätä vastaus Voitti kuka hyvänsä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*