"Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle."

Elias Simojoki

Dokumentti: juutalaisjärjestö, joka halusi murhata 6 000 000 eurooppalaista

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Kirjoitimme tiistaina toisen maailmansodan jälkeisistä juutalaisista terroristijärjestöistä. Säälimättömin niistä oli Nakam, joka tahtoi murhata 6 000 000 eurooppalaissiviiliä.

Holodomor Info on julkaissut kansanmurhasuunnitelmasta järkyttävän dokumentin The Jewish plan to murder six million Europeans:

Nakam tunnettiin myös nimellä DIN. Se oli Euroopan juutalaisista kommunistipartisaaneista sekä Palestiinassa raivonneista sionistimurhaajista koottu joukko, joka alkoi toisen maailmansodan jälkeen teurastaa Kolmannessa valtakunnassa työskennelleitä virkamiehiä ja upseereita. Sen synkin tavoite oli kuitenkin miljoonien siviilien kansanmurha.

Nykyään jopa valtavirtaiset juutalaisjulkaisut myöntävät, että Nakamin tavoitteena ei ollut ainoastaan kostaa Hitlerin juutalaispolitiikka (joka merkitsi ennen kaikkea koronkiskonnan ja vallankumouksellisen kommunismin kieltämistä sekä juutalaisten karkottamista) rajatulle joukolle kansallissosialistijohtajia. Jewish Telegraphic Agencyn Douglas Davis myönsi 1998, että 6 000 000 eurooppalaisen siviilin myrkyttämistä suunnitellella Nakamilla oli takanaan Israelin ensimmäisen presidentin, Chaim Weizmannin, tuki.

Samalla kun Palestiinan juutalaiset miehittäjät rakensivat diplomaattisia suhteita Yhdysvaltoihin ja alkoivat kiristää saksalaisilta sotakorvauksia, valmisteltiin maassa siis myös historian laajamittaisinta terrori-iskua. Hanketta johti Israelissa edelleen kunnioitettu juutalaisrunoilija Abba Kovner. Kovnerin joukko tahtoi myrkyttää esimerkiksi Nürnbergin kaupungin vesijohtoverkoston. Weizmann tutustutti Nakam-terroristit juutalaiseen tiedemieheen, joka valmisti operaatioon sopivan myrkyn.

Abba Kovner, Israelin juhlima "taiteilija".

Abba Kovner, Israelin juhlima ”taiteilija”.

Nürnberg-operaatio jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä terrori-iskusta vihiä saaneet britit pidättivät Kovnerin Eurooppaan suunnanneessa laivassa. Myrkky kaadettiin mereen.

Nakam joutui turvautumaan arsenikkiin, jolla juutalaiset tappoivat muutamiasatoja saksalaisia sotavankeja. 6 000 000 siviilin joukkotuhonta kuitenkin epäonnistui. Miksei valtamedia kirjoita koskaan Israelin tukemasta Nakamin juutalaisesta terrorista Eurooppaa vastaan?

 

Lue myös:

Video: saksalaisia teurastettiin Puolassa ennen toista maailmansotaa
Suomennettu Hellstorm-dokumentti jälleen katsottavissa!
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta
Juutalaisille vaaditaan erivapautta kantaa aseita Euroopassa
Juutalainen rabbi Ariel: ”Kristityt ja muslimit tapettava!”
Israelin terrori-isku Yhdysvaltoja vastaan

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

5 Kommentit

  1. herätkää nyt äkkiä

    Tässä kirjoituksessa mainitaan, että Senaatintorille olisi kokoontunut jonkun kutsumana 2000 irakilaista.
    http://waltamedia.fi/mita-meilla-on-edessa-kevaalla/
    Se on hyvin vakava asia. Heille on nimittäin todennäköisesti uskoteltu, että muka tavalliset eurooppalaiset ja erityisesti kristinusko olisi muka syypää heidän maansa kärsimyksiin eikä siionistit ja heidän talmudistinen oppinsa.

    (18)(0)
  2. Jaska Jokunen

    Miksi valtamedia ei kirjoita, kysyitte jutussanne…

    Koska on eri asia järjestelmällisesti, laajan (sairaan ja mielipuolisen) järjestäytyneen organisaation kautta TAPPAA kuusi miljoonaa juutalaista…

    … ja on eri asia, että joku viimeisen päälle katkeroitunut henkilö muutaman muun kanssa POHTII ja suunnittelee kostoa vailla TODELLISUUTTA mahdollisuutta onnistua aikeissaan.

    Siksi. Aivan normaali järki ja suhteellisuudentaju siihen vaikuttaa.

    (2)(15)
    • ”on eri asia järjestelmällisesti…TAPPAA kuusi miljoonaa juutalaista”

      Tuo on sotapropagandaa, joten perustelusi ovat mitättömiä. Saksalaisilla ei edes ollut tuollaista suunnitelmaa, vaan esim. siirsivät satoja tuhansia juutalaisia Palestiinaan väitettyjen holokausti-tapahtumien aikana. Viitaten m.m. Ha’avara-sopimukseen.

      (9)(2)
  3. Ei Israelin valtio ole miehitetty Palestiina, vaan juuri se kansallisvaltio juutalaisille + 1,5 miljoonalle arabille, jota natsitkin toivoivat. Mielestäni jokaiselle kansanryhmälle tulee saada oma valtionsa. Myös kurdeille, baskeille jne.

    Juutalaisille oma valtio on erinomainen ratkaisu, sanoisinko lopullinen ratkaisu. Se saa juutalaiset kohdistamaan energiansa keskinäiseen tappeluun, mikä on sitten pois muun maailman kiusaamisesta. Samoin esim. jos kurdeilla on oma valtio, ei sen jälkeen tarvita ”terroristi”-järjestöä PKK. Sama koskee baskeja ja mm. Irlannin saaren vapauttamista englantilaisten hirviöiden miehityksestä.

    (2)(1)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*