Distributismi – vaihtoehto kapitalismille ja sosialismille osa I

Distributismi eli omistuksen hajautusoppi (joskus myös kansankapitalismi) kehitettiin katolisen kirkon aloitteesta 1800-luvun loppupuolella vaihtoehtona kapitalistiselle ja sosialistiselle talousjärjestelmälle, joille oli tyypillistä varallisuuden ja siten myös vallan keskittyminen harvoille.

Hilaire Belloc.
Hilaire Belloc.

Distributismi pohjautuu katolisen kristinuskon sosiaalisiin opetuksiin, joita ovat kehittäneet paavit Leo XIII sekä Pius XI. Merkittävimpinä distributismin kehittäjinä toimivat myöhemmin katoliset ajattelijat Gilbert Keith Chesterton ja Hillaire Belloc 1900-luvun alussa. Tyypillistä distributistiselle talousmallille on varallisuuden mahdollisimman laaja jakaminen yhteiskunnassa ja varallisuuden liiallisen keskittymisen estäminen. Distributismi on talousjärjestelmä, jonka kehittämisessä perinteiset kristityt arvot ovat olleet tärkeä osa. Tämän vuoksi distributismin perusidea on kansalaisten omavaraisuuden suosiminen ja kansakunnalle elintärkeiden perusinstituutioiden, kuten avioliiton, perheen ja kodin vahvistaminen.

Distributismi luotiin taloudelliseksi vaihtoehdoksi, niin sanotuksi kolmanneksi tieksi, korvaamaan kapitalismi ja sosialismi, jotka olivat (ja ovat edelleen) täysin katolisen kirkon silloisen vihollisen eli järjestäytyneen kansainvälisen juutalaisuuden hallinnassa. Sosialismi oli juutalaisten ajattelijoiden, kuten Karl Marxin ja Moses Hessin, kehittelemä, ja lähes kaikki Euroopan kommunistiset vallankumousliikkeet olivat juutalaisten johtamia ja juutalaisten pankkiirien rahoittamia. Samoin kapitalistiset valtiot elivät velkaorjuudessa ja juutalaispankkiirien talutusnuorassa samalla, kun vapaamuurariverkosto suojasi tämän pankkimafian poliittisen selustan.

Moses Hess.
Moses Hess.

Distributismin ehkä tärkein sääntö on se, että rahanluontioikeus on kansallisvaltioilla eikä suurilla yksityisillä pankeilla. Näin valtiot eivät joudu ottamaan yksityistä korollista velkaa pankeilta vaan luovat tarvittavan rahan itse, eikä verorahoja jouduta täten käyttämään valtion velan korkojen maksuun. Distributismia mukailevaa talouspolitiikkaa alettiin noudattamaan 30-luvulla niin fasistisessa Italiassa kuin kansallissosialistisessa Saksassakin. Lopputuloksena Saksassa koettiin ihmiskunnan merkittävin taloudellinen nousu ja hyvinvoinnin lisääntyminen uskomattoman lyhyessä ajassa. Tämän yksityispankkien kahleista irtautumisen seurauksena kansainvälinen juutalaisyhteisö julisti Saksalle sodan vuonna 1933, mikä lopulta johti myöhemmin toisen maailmansodan syttymiseen.

Sodan voittajaosapuolet edustivat sekä kapitalistista että sosialistista talousjärjestelmää; toisin sanoen siis kansainvälistä organisoitua juutalaisvaltaa. Tämän seurauksena sotaa seuranneet vuosikymmenet ovatkin olleet oikeiston ja vasemmiston näennäistä ”kamppailua”, vaikka ne molemmat edustavatkin todellisuudessa saman valtaryhmittymän etua. Maailmassa ei ole siis ollut valtiota, joka edustaisi talouspolitiikassa ja ideologiassa vaihtoehtoa oikeistolle ja vasemmistolle. Tämä on mahdollistanut valtavan indoktrinaation maailmassa, sillä kaksi ”vastakkaista” puolta ovatkin loppupelissä aina edustaneet samaa valtaa. Tästä samasta syystä distributismista ei puhuta julkisissa poliittistaloudellisissa keskusteluissa eikä sitä opeteta yliopistoissa. Myöskään rahan todellista velkapohjaista luonnettakaan ei opeteta, sillä kansat halutaan pitää alistettuina nykyiselle velkatalouskapitalismille, joka lisää hallitsevan eliitin varallisuutta ja valtaa kiihtyvällä tahdilla.

Ezra Pound.
Ezra Pound.

Distributismin kohtalon koki myös englantilaisen insinöörin Clifford Hugh ”C. H.” Douglasin talousteoriat ja kansanluottomalli (Social Credit). Douglasin mallissa tyrmättiin yksityinen pankkitoiminta ja todettiin rahan olevan tuotantoa ohjaava informaation väline eikä pelkkä vaihdonväline. Social Credit –mallia muun muassa USA:ssa, Englannissa ja Italiassa kamppanjoineet Douglas ja hänen yhteistyökumppaninsa runoilija ja filosofi Ezra Pound leimattiin sodan jälkeen antisemitisteiksi ja jopa mielenvikaisiksi. Näin myös tämä distributismia sivuava talousteoria häilyi pois suuren yleisön tietoisuudesta.

Nykyisessä poliittisessa tilanteessa on syytä muistaa, että yksikään suurista puolueista ei kannata tai ota edes puheenaiheeksi distributistista talousmallia, vaan kaikki yrittävät edelleen tasapainoilla sosialismin ja kapitalismin kiikkulaudalla, jonka tuhoisia seurauksia voimme todistaa yhteiskunnassa harva se päivä. Tämän vuoksi yksikään nykyisistä suurista puolueista ei ole todellinen vaihtoehto nykymenolle. Tietämättömyyteen ei voi enää pelkästään vedota 2000-luvulla, vaan syyt vaihtoehdon sivuuttamiselle ovat muualla.

Ehkä merkittävin syy on Niklas Ojalan toteamus: ”On todennäköistä että jos Suomi ryhtyy harjoittamaan omaperäistä distributistista talouspolitiikkaa ja irroittautuu useista talouspoliittisista järjestöistä ja sopimuksista, siitä aiheutuu Suomelle useiden ulkomaiden tahoilta vakavia talouspakotteita. Pakotteita perustellaan julkisuudessa erilaisilla kokonaan tai osittain keksityillä tekosyillä. On mahdotonta ennustaa, kuinka koviksi pakotteet lopulta menisivät ja kuuluisiko pakotteiden joukkoon tekaistu sotilaallinen konflikti talouspoliittisen kokeen lopettamiseksi väkivalloin.”

 

Julkaistu Totuusblokissa 1.8.2014

12 kommenttia

  1. Niklas Ojalan toteamukseen liittyen: täysin juutalais-illuminati-pankkigangsterien talutusnuorassa kulkeva USA luultavasti järjestäisi CIA:n avulla ’värivallankumouksen’, jonka jälkeen Suomi palautettaisiin takaisin nykytilaansa, kasaari-juutalaisen sionisti Rotschildin VELKAPONZI-rahajärjestelmän hirttonuoraan.

    Nykytilahan on seurausta maanpetturi-vallanpitäjiemme toiminnasta, ks. ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
    Näinollen rikollisia vallanpitäjiämme saamme kiittää tästä: http://velkakello.fi/

    Mm. Irak ja Libyahan eivät aikaisemmin kuuluneet Rotschildin velkaponzi-imperiumiin, joten käsky kävi USA:n nukkehallitukselle järjestää asiat Rotschildin haluamalla tavalla. Kysymys tietysti kuuluu, olisiko tämä ollut myös Suomen kohtalo ilman maanpetturienkin toimintaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Siksi onkin tärkeää tehdä jotain joka päivä, jotta totuus voittaisi. Värivallankumoukset ovat vain mahdollisia, jos kansa on tietämätöntä ja valtaosa valitettavasti on, mutta tämä tila täytyy muuttaa ruohonjuuritasolla yksi suomalainen kerrallaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Kuka täällä Putinia tukee? Värivallankumoukset olisivat mahdottomia toteuttaa, jos kansa olisi asioista ja erityisesti juutalaisista perillä. Putin on juutalaisten talutusnuorassa, mutta niin on Ukrainan uusi hallintokin. Joten en oikein ymmärrä tätä vastakkainasettelua, mitä jotkut täällä harrastaa.

          Jatsenyuk on juutalainen, Poroshenko on juutalainen ja heidät valtaan asettanut Victoria Nuland on juutalainen. Jos Ukrainan nationalistit olisivat asioista oikeasti perillä, niin eivät he seuraisi näitä juutalaiseliitin asettamia johtajia.

          Ongelma on hyvin helppo ratkaista, jos siitä ollaan laajasti tietoisia. Siksi onkin meistä tavallisista kansalaisista kiinni, että totuus voittaa. Tämän vuoksi pitäisi joka päivä tehdä jotain asian eteen eikä seurata näiden tilanteiden (teatterinäytelmän) kehittymistä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. No mitä heidän tulisi tehdä? Kyse oli aika lailla pakkoraosta. Oli valittava janu eli Venäjään sulautuminen tai yhteistyö Lännen kanssa. Jälkimmäisessä on mahdollisuus vaikuttaa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Ukrainan vallankuous oli täysin j-oligarkkien pyörittämä. Nuland/Kagan, Soros, Groisman, Valtzman-Poroshenko, Yatsenyuk jne..

          Putin on mitä on, ei hän IMO ihan täysin j-oligarkkien alla ole, esimerkkinä vaikkapa Syyrian kriisi tai kuinka ”kansainvälinen media” propagoi häntä vastaan 24 tuntia vuorokaudessa sitten viime vuoden Ukrainan värivallankumouksen. Kuinka paljon vapaata liikkumatilaa nyky-Venäjällä on, onkin sitten toinen asia.

          Mitä ilmeisemmin Putin ja Venäjän johto yrittää joka tapauksessa olla kansainvälisen ”finanssin” ja Isrealin mieliksi joka (toisessa) käänteessä. Venäjä taitaa kuitenkin olla melko riippuvainen kansainvälisistä rahoitusmarkkinoista ja näistä jenkkiläisistä ”credit rating” instituuteista.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. aaaaaaaaaaaaaa:n ylimmät ’totuuden’ lähteet ovat ilmeisesti Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ja YLE.
        Rikolliset vallanpitäjämme ovat laittaneet YLE-propagandakoneensa aivopesutoimintaa johtamaan bilderbergit, päätoimittaja Jääskeläisen ja toimitusjohtaja Kivisen. Kummankin propagandatorven (sekä koko läpimädän valta- eli propaganda-median meillä sekä muissa läntisissä ’demokratioissa’) päätehtävähän on tukea rikollisten vallanpitäjien NWO-projektia – Euroopan osalta välivaiheena EU-diktatuurin täydellistäminen, PIENIN ASKELIN ettei kansa huomaisi.

        Propagandamedian takana tiedetään, että ’hyvässä’ disinformaatiossa ainakin 95% MUTTA ALLE 100% on totta – se muutama prosentti onkin sitten sitä orwelilaista ”TOTUUTTA”, kuten esim. Brysselin Pravdassa!

        YLE-propagandakoneen aivopesutoiminnasta raportoi http://ylewatch.blogspot.fi/ – kannattaa vilkaista aikaisempiakin artikkeleita.

        Ne jotka eivät tiedä mitä tarkoittaa ’bilderbergit’ ja NWO (New World Order eli Uusi Maailmanjärjestys), löytävät tietoa espanjalainsen tutkivajournalisti Daniel Estulin kirjasta ”The True Story of the Bilderberg Group”.
        Kirjasta on suomeksi kirjaesittely/-arvostelu seuraavassa: http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.850;wap2
        Siinä sanotaan mm.:

        ”Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
        ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
        säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
        salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
        seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
        hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
        sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
        maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
        eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
        on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
        poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
        maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
        väitteensä tueksi.”

        Kirjan suomenkielinen versio sensuroitiin, josta kerrotaan seuraavassa: ”Kataisen viides kolonna”, http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna

        Sensuroinnin takana olevat maanpetturit löytyvät todennäköisesti suraavassa olevasta luettelosta: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml (Kahden viimeksi kuluneen tiedot puuttuvat tästä)

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Esimerkiksi Valko-Venäjällä on sellainen säädös voimassa että uusia asuntoja ei saa rakentaa pääkaupunkiseudulle. Itse Valko-Venäjän presidentti valvoo että sitä noudatetaan. Jos haluaa muuttaa Valko-Venäjälle esim. Venäjän Federaatiosta niin melkein ainoana vaihtoehtoina on maalle muuttaminen jos työpaikka löytyy.

    Verratkaa viimeaikaisiin Ruotsin Syyrian ns. sotapakolaisiin jotka olivat muka luoteja pakenemassa. Joukko aikuisia miehiä joilla melkein kaikilla oli viimeisin iPhone kädessä ei suostunut maalle muuttamaan vaan ”suureen kaupunkiin” piti päästä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat