Diabetesta voi hoitaa ruokasoodalla

Liiallinen happamuus pistää haiman, maksan ja muut sisäelimet vaaraan. Maksan tärkeästä tehtävästä elimistön happojen poistajana johtuen juuri maksan toiminta on erityisen tärkeää happamuuden lisääntyessä. Jos happamuus estää maksan ja haiman toimintaa veren sokeritason säätelyssä, diabetekseen sairastumisen riski kasvaa huomattavasti.

Tiedetään jo, että natriumbikarbonaatti hidastaa merkittävästi munuaissairauksien kehittymistä, mutta vain harvat ovat ymmärtäneet seurata loogista päättelyketjua johtopäätökseen, että se on myös yksi tehokkaimpia aseita diabeteksen ehkäisyyn. Tavallinen ruokasooda on yksi parhaimmista työkaluista diabeteksen ja aineenvaihduntahäiriöiden ehkäisyssä, hoidossa ja osittain myös parantamisessa. Tietenkään se ei korvaa alkaalista ruokavaliota ja vettä, mutta ruokasooda on helppo ja tehokas lääke, jota lääkärit ja potilaat voivat käyttää sisäisesti tai ulkoisesti kylpyveteen sekoitettuna.

Natriumbikarbonaattipistoksia käytetään jo hoitoina metaboliseen asidoosiin, joka voi ilmetä vakavien munuaissairauksien, hoitamattoman diabeteksen tai aineenvaihdunnan häiriön yhteydessä, joista viimeisin voi johtua sokista, vakavasta nestevajauksesta, verenkiertokoneesta tai sydänpysähdyksestä. Kuitenkin ruokasoodaa on helppoa ja turvallista käyttää kotona suun kautta tai kylpyvedessä kaikissa diabeteksen eri kehitysvaiheissa. Täyden tehon saamiseksi kannattaa sitä aina nauttia yhdessä magnesiumkloridin kanssa.

Ihmisten tavanomaisesta ruokavaliosta aiheutuu lievää kroonista metabolista asidoosia ja sen voimakkuus lisääntyy iän myötä. – Tri Lynda Frassetto

Tohtori Lynda Frassetto, Kalifornian yliopiston happo – emäs tasapainoon keskittynyt tutkija, kertoo: ”Ihmiskunta on ajettu evoluution nurkkaan. Kehomme on solutasolla kyllästetty happamalla kuonalla niin pahasti, ettei solujen haponpoisto enää toimi niin tehokkaasti kuin se on tähän asti toiminut.” Lukuisat tutkijat ja asiantuntijat, kuten Edgar Cayce, William Howard Hay, Theodore Baroody ja Robert Young, ovat yrittäneet kiinnittää huomiomme tähän ongelmaan, joka todellisuudessa tappaa ihmisiä ja aiheuttaa miljoonille tarpeetonta kärsimystä.

Filosofian ja tieteen tohtori Robert O. Young on myös naturopaatti, joka on tutkinut asiaa laajalti: ”Liiallinen happamuus on tilanne, joka heikentää koko kehon järjestelmiä. Keho joutuu happoa neutraloidakseen lainaamaan tärkeitä mineraaleja – kaliumia, kalsiumia, natriumia ja magnesiumia – elintärkeiltä elimiltä ja luustosta. Tilanne voi pitkittyessään johtaa elimien ja luuston ”rapautumiseen”, sillä hapan ympäristö kuluttaa enemmän mineraaleja. Useimmilla meistä länsimaalaisista kehon liiallinen happamuus on yleinen olotila, jota emme edes huomaa, vaikka se aiheuttaa meille jatkuvasti ongelmia. Suurin osa meistä on ajautunut tiedostamattaan myrkyttämään kehoaan happamuutta lisäävillä ruoilla ja elämäntavoilla. Olemme luoneet kehoomme ihanteelliset olosuhteet sairauksien syntymiselle ja lisääntymiselle, vaikka keholle luonnollinen ja terveellinen tila olisi tasapainossa oleva pH, joka mahdollistaisi normaalit elintoiminnot ja tehokkaamman vastuskyvyn sairauksille ja tulehduksille. Haima on yksi kehon elimistä, joka vastaa elimistömme happamuuden vähentämisestä. Jatkuva asidoosi vaikeuttaa haiman toimintaa ja johtaa mm. diabetekseen.”

Kudoksiin ja elimiin tuijottamisen sijaan kannattaa huomioida myös niitä ympäröivä neste. Solut ja elimet voivat olla vain yhtä terveitä kuin niitä ympäröivä neste. – Tri Robert O. Young

Diabeteksen lisäksi kehon happamuus voi johtaa muihinkin sairauksiin ja komplikaatioihin. Erityisesti diabeetikoilla, joilla veressä on enemmän glukoosia, joka rasittaa mm. maksan toimintaa, on enemmän hapanta kuona-ainetta poistettavana ja samalla glukoosista johtuen maksan heikompi kyky poistaa kehon myrkkyjä. Kehoon kertyvät myrkyt puolestaan lisäävät happamuutta, josta osa poistuu munuaisten kautta ja lisää diabeetikoiden riskiä munuaisten vajaatoimintaan. Glukoosi on tärkeää soluille, mutta insuliinin puutoksesta johtuen sitä ei saada toimitettua kaikille soluille tarpeellisia määriä. Happamuuden ja myrkkyjen lisääntyessä soluseinämät alkavat kovettua ja solujen toiminta heikentyy. Ensimmäisenä alkavat kuolla kauimmaiset solut, eli raajoihin voi tulla kuolioita ja tulehduksia, sekä glukoosista riippuvaiset silmän solut, eli näkökyky alkaa heikentyä.

Veren liiallinen happamuus voi hoitamattomana johtaa kasvun hidastumiseen, munuaiskiviin, luusairauksiin ja jopa munuaisvaivaan. Yleensä veren happamuutta hoidetaan suonensisäisesti tiputuksella ja suun kautta natriumbikarbonaatilla, eli ruokasoodalla, mutta tarkemmat hoitomuodot vaihtelevat asidoosin taustalla olevan syyn mukaan.

Onneksi happojen poisto kehosta auttaa elimistöä elpymään ja parantumaan sekä parantaa yleisterveyttä merkittävästi. Emäksisempi ruokavalio voi auttaa kääntämään happamuuden ja diabeteksen aiheuttamat vauriot kehossa. Tehokkaaseen happamien kuona-aineiden poistoon auttavat myös oikea yhdistelmä tuoreita kasvismehuja ja teollisten hiilihydraattien eliminointi ruokavaliosta. Parhaan kirjon vitamiineja ja hivenaineita saa lisäainevalmisteiden lisäksi spirulina-levästä, vehnänoraasta ja ohramehusta. Luonnon omat antimet ovat luonnollisesti tehokkaampia kuin teolliset valmisteet.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://diabetic.imva.info/index.php/treatments/diabetes-acid-conditions-and-treatment-with-sodium-bicarbonate/

16 kommenttia

  1. Näin ykköstyypin diabeetikkona pitäisin lähes vastuuttomana, että tälläista paskaa päästetään julkisuuteen ilman mitään kontrollia siitä, että mainitaan kakkostyypin sairautta missään. OLETAN tämän jutun viittaavan siiheh. Toivon kuitenkin, että kukaan ei lähde tälle linjalle, ellei koe olevansa ylimääräinen rasite geenipoolille.

    Plusääni(1)Miinusääni(5)
  2. Kyseisen jutun alkuperäinen kirjoittaja Mark Sircus on akupunkturisti, itämaisen lääketieteen kunniatohtori – joka on pelkkä tunnustuspalkinto, ja opettaa Da Vinci college of holistic medicine – koulussa Kyproksella. Yhdysvaltojen opetusministeriö ei ole akreditoinut koulua. Enkä ihmettele, koska kyseisessä ”opinahjossa” opetetaan elävän veren analyysiä ja homeopatiaa.

    Kyseisen ”yliopiston” arvo on suurin piirtein sama jos minä perustaisin olohuoneeseeni oman koulun, väittäisin sitä yliopistoksi ja opettaisin vaihtoehtoista sontaa hyväuskoisille ihmisille kalliilla hinnalla.

    Plusääni(0)Miinusääni(4)
  3. Kun täällä on artikkeleita, jotka käsittelevät vaihtoehtoisia hoitoja, välittömästi tänne ryntää joukko viisaita, jotka yhteen ääneen tuomitsevat Magneettimedian vastuuttomaksi huuhaa-sivustoksi. Koskaan nämä samat tyypit eivät esitä mitään todisteita siitä, että artikkeleissa olisi jotakin sellaista mikä ei pidä paikkaansa.

    Kun täällä on artikkeleita, joissa paljastetaan epämiellyttäviä totuuksia rokotteista, skepot tulevat vinkumaan virallista propagandaansa. Luonnollisesti he eivät koskaan esitä mitään todisteita siitä, että artikkeleissa tai kommenteissa olisi jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

    Tämäkin artikkeli on herättänyt voimakkaita tunteita ja onpa oikein laitettu linkkikin quackwatch-sivustolle, sivustolle, jossa kaikki virallisesta lääketieteestä poikkeava julistetaan humpuukiksi. Ja tietenkin yritetään todistaa artikkelin epäluotettavuus hyökkäämällä artikkelin kirjoittajaa vastaan.

    Todistakaapa, että emäksinen ruokavalio ei aiheuta muutoksia elimistön pH-tasapainoon. Miksi muuten munuaisten vajaatoiminnassa elimistön happamuutta hoidetaan ruokasoodalla?

    Emäksiset mineraalit lisäravinteena vähentävät reumaattisesta niveltulehduksesta kärsivien kipuja:
    http://www.researchgate.net/publication/228482127_Alkaline_Mineral_Supplementation_Decreases_Pain_in_Rheumatoid_Arthri-tis_Patients_A_Pilot_Study

    Emäksiset mineraalit lisäravinteena vähentävät N-telopeptidin ja kalsiumin erittymistä virtsaan:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18940881

    Diet-induced acidosis: is it real and clinically relevant? British Journal of Nutrition Cambridge University Press; Joseph Pizzorno, Lynda A. Frassetto and Joseph Katzinger:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20003625

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. Jos esittää epätavallisen väitteen, pitää sille esittää epätavallisen vahvoja todisteita.
    Todistustaakka on väitteen esittäjällä.

    Nyt sitten joku esittää epätavallisia väitteitä tyyliin:
    ”Diabetesta voi hoitaa ruokasoodalla”.
    ”Inkivääri tappaa syöpäsoluja vaarallisia syöpälääkkeitä tehokkaammin”.

    Kuinka maallikko arvioi tällaisia väittämiä, onko ne asetettava samanarvoisiksi virallisten hoitosuositusten kanssa mikäli ei pysty väitteitä kumoamaan?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Tavalliset väitteethän ovat juutalaisten valheita lähes poikkeuksetta. Jos jotain muuta tietoa löytyy, on se ilman muuta yleensä totta. Varsinkin, jos vedotaan lähinnä auktoriteettiuskoon ja maallikkoihin ym.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. on toi ruokasooda vaan niin vaarallista ainetta ettei sitä saa kokeillakkaan eräitten mielestä

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  7. Olen samaa mieltä näistä viisaista ”viisastelijoista”. Mutta olen myös sitä mieltä että samapa tuo mitä kirjoittelevat, jos tykkäävät myrkyttää itsensä lääkemyrkyillä niin siitä vaan sehän on jokaisen oma asia. Kaikesta huolimatta toivoisin ettei olla heti mollaamassa näitä artikkeleita, koska niissä on todellista asiaa niille jotka haluavat hoitaa itseään luonnon keinoin ilman myrkkyvaikutuksia ”me huuhaata harrastavat esim”. Tutkikaa nyt ensin vaikkapa jonkun reseptilääkkeen haittavaikutuksia niitä löytyy kyllä pilvin pimein ja melkoisen mielipuolisiakin haittavaikutuksia kuten esim, sydämen vajaatoimintaan määrätty lääke voi aiheuttaa SYDÄMEN VAJAATOIMINTAA ym. ym. johan pakkausselostekin alkaa, että kuten kaikki lääkkeet jne. Miten voi olla mollaamassa asioista joista ei todellisuudessa ole edes omakohtaisia kokemuksia. Luulo ei ole tiedon väärti missään muussakaan asiassa.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Kummajainen kysyy: ”odistakaapa, että emäksinen ruokavalio ei aiheuta muutoksia elimistön pH-tasapainoon”

    Munuaiset ovat tärkein happo-emästasapainoon elimistössä vaikuttava elin. Käsitystä aiheesta saa mm. Wikipediasta:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Happo-em%C3%A4s-tasapaino

    Jos syö emäksistä/hapanta ruokaa hoitaa elimistö täysin automaattisesti happo-emästasapainon normaaliksi. Jos se olisi pielessä lakkaisivat useat entsyymit toimimasta ja ihminen menehtyisi. Tämä Magneettimedian artikkeli on uskomatonta roskaa ja sen julkaisija pitäisi saattaa edesvastuuseen potilaiden hengen vaarantamisesta.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  9. No ainakin vatsan tilaan vaikuttaa se, mitä syö ja kuinka paljon vatsahappja erittyy

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Aiheesta on täysin turha kinata! Jos elimistö on hapan, niin ruokasoodan syönti tietenkin edistää terveyttä. Jos happamuutta ei esiinny, niin ruokasoodaa ei tarvitse syödä. Asia selviää yksinkertaisella laboratoriokokeella.

    Minä syön elimistöni happamuuden takia ruokasoodaa lääkärin määräyksestä! Sitä saa tablettimuodossa (ainakin reseptillä) Yliopiston Apteekista. Sen syöminen on parantanut vointiani selkeästi.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  11. Olen pystynyt alentamaan insuliiniannoksiani ruokasoodan ja vihreista kasviksista kuten persilijasta ja nokkosesta tekemallani mehulla. Laakari oli maarannyt minulle otettavaksi aamuidin 38 iu ja illalla 18 iu insuliinia seka metformiini 500mg x 2. Nautittuani ruokasoodaa seka vihermehua (2 lasillista iltaisin) olen pystynyt vahentamaan aamuinsuliinin 15 iu:iin ja lopettanut kokonaan iltainsuliinin. Metformiinia otan vain kerran paivassa. Verenglykoosi on ollut terveen ihmisen lukemissa js vaha vahalta pienennan aamuinsuliinin maaraa edelleen.

    Olen ainakin itselleni totisesti todistanut, etta ruokasooda ainakin antioksidanttiesen mehun yhdistelmana toimii oikein hyvin diabetekseen.

    Onnea ja menestysta Magneettimedialle!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat