Diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti

Diabetes-tapausten määrä, erityisesti tyypin II diabeteksen, on noussut hurjasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana koko maailmassa, varsinkin korkean elintason teollisuusvaltioissa. Ihmisten eliniänodotteen kasvaessa lisääntyy myös aikuisiän tyypin II diabetes, joka kehittyy hitaasti ja puolet potilaista sairastaa sitä tietämättään.

Suurimpana syynä pidetään länsimaisen ruokavalion mukanaan tuomaa lihavuutta. Ihmisten keskipaino on noussut hälyttävästi viimeisten 50 vuoden aikana ja samalla diabetes-tapausten määrä liki 10-kertaiseksi. Yli 20-vuotiaista aikuisista jo 10 % sairastaa diabetesta ja eläkeikäisistä jo joka kolmas. Seuraavien 20 vuoden aikana odotetaan potilaiden määrän kaksinkertaistuvan. Amerikkalainen lääkäri Mary Vernon arvioi, että kolmannes tämän päivän amerikkalaisista saa diabeteksen elinaikanaan.

Lääkärit, terveysviranomaiset ja valtavirran terveysjärjestöt julistavat yksinkertaista teoriaa, jonka mukaan diabetes on sairaus, jossa keho ei pysty käsittelemään sokeria oikein. Tämä ei kuitenkaan kerro kaikkea siitä, että tavallisimmat sokerin muodot ovat myrkyllisiä ja muuttuvat sitä myrkyllisemmiksi mitä enemmän niitä kuluttaa. Diabetes ennakoi sydäntauteja ja syöpää ja on verraton ennenaikaisen kuoleman enne.

On kuitenkin olemassa lääkäreitä, jotka parantavat diabeteksen, mutta miten he sen tekevät? Nämä lääkärit ovat ymmärtäneet diabeteksen olevan klassinen tulehdussairaus, jonka on aiheuttanut yhdistelmä monista eri tekijöistä, kuten kemiallinen myrkytys, säteilyaltistus ja magnesiumin, jodin ja vetykarbonaatin puutos, jotka yhdessä hitaasti romuttavat terveyden solutasolla. Lisättynä siihen vielä tulehdus, niin haima ylirasittuu, jolloin tarvitaan insuliinia.

Liika sokeri ja nestehukka luovat tehokkaasti tulehdustiloja kehoon ja tämä johtaa pitkän ajan kuluessa pahoihin sairauksiin. Nykyään kaiken ikäiset kuluttavat sokeria enemmän ja useammissa jalostetuissa muodoissa kuin koskaan ennen. Ihmiset myrkyttävät itseään terveysviranomaisten ja ravintotieteilijöiden siunauksella, jotka eivät mitenkään vastusta runsaan hiilihydraatin ruokavaliota.

Tri Mark Hyman selittää: ”Nykyinen keskustelu mediassa glukoosi-fruktoosisiirapin (HFCS, maissisiirappi) hyödyistä (tai puuttuvista haitoista) jättää huomiotta päivänselvän faktan. Perusamerikkalainen on kasvattanut maissisiirapin vuosikulutuksen nollasta 30 kiloon (lähinnä virvoitusjuomista ja eineksistä) ja samana aikana liikalihavuus on kolminkertaistunut ja diabeteksen määrä seitsenkertaistunut. HFCS ei välttämättä ole ainoa syy, mutta riippuvuussuhde on niin ilmeinen, ettei faktaa voi ohittaa. Sokeri missä muodossa tahansa aiheuttaa ylipainoa ja sairauksia, jos sitä nautitaan farmakologisesti vaikuttavia määriä. Maissisiirappi ja ruokosokeri eivät ole biokemiallisesti identtisiä eikä elimistö käsittele niitä samalla tavalla. HFCS sisältää myrkkyjä, kuten elohopeaa, jonka pitoisuutta Elintarvike- ja lääkevirasto ei säätele tai mittaa. Riippumattomat lääketieteen ja ravintotieteen asiantuntijat eivät suosittele maissisiirapin käyttöä huolimatta maissinkasvattajien ja teollisuuden vakuutteluista. Maissisiirappi on lähes aina merkki huonolaatuisesta, köyhäravinteisesta, sairauksia aiheuttavasta teollisesta eineksestä tai ruokaa muistuttavasta materiaalista.”

Diabetes on monimutkainen sairaus

Diabetes voi olla hengenvaarallinen hoitamattomana. Se on yksi monimutkaisimmista sairauksista, joka vaikuttaa samanaikaisesti kudoksiin ja järjestelmään kokonaisvaltaisesti. Usein tilanne on jatkunut pitkään ja kehittyy hitaasti. Siksi muut komplikaatiot saattavat tulla yllätyksenä, kuten näköhäiriöt ja sokeus, sydäntaudit, kohtaukset, maksan vajaatoiminta, raajojen heikkeneminen ja amputaatio sekä hermovauriot. Diabetes voi vaikuttaa myös raskauteen ja aiheuttaa syntymävikoja ja keskenmenoja.

Kiinassa ja Japanissa suoritetuissa tutkimuksissa huomattiin eniten valkoista riisiä syövien sairastuvan diabetekseen 55 % todennäköisemmin kuin vähiten valkoista riisiä syövien. Lääketeollisuus ja terveysviranomaiset eivät halua kansan ymmärtävän, miksi valkoinen riisi voisi altistaa diabetekselle. Valkoinen riisi sisältää vain vähän magnesiumia, mutta paljon nopeasti sulavia sokereita, jotka nostavat verensokerin tasoa. Yksinkertaisten hiilihydraattien nauttiminen johtaa happojen kerääntymiseen elimistössä (veren ja kudosten pH laskee) ja tulehduksiin.

Magnesium ja diabetes

Uusi Clinical Nutrition –lehdessä julkaistu brasilialainen tutkimus havaitsi magnesiumpuutoksen olevan osatekijä tyypin II diabeteksessa, sillä se johtaa usein matalaan insuliinin tasoon ja korkeaan verensokeriin. Tumma riisi sisältää myös yksinkertaisia hiilihydraatteja, mutta magnesiumpitoisuus on säilynyt ennallaan, joten jos haluaa syödä riisiä, kannattaa valita tumma riisi ja varmistaa magnesiumin saanti.

Tutkimus osoitti, että diabeetikon kyky hallita verensokerin tasoa on sidoksissa magnesiumpitoisuuksiin, sillä kivennäisaineella on tärkeä tehtävä insuliinireseptoreissa. Eräs toinen julkaistu tutkimus vahvisti, että magnesium-lisäravinteet auttavat insuliiniresistenttiä potilasta välttämään tyypin II diabeteksen kehittymisen. Nämä tutkimukset ovat vain muutamia lukuisista tutkimuksista, jotka terveysviranomaiset ja valtavirran diabetesjärjestöt jättävät kokonaan huomiotta. He eivät edelleenkään suostu kokeilemaan potilaiden hoidossa magnesiumhoitoja ja –lisäravinteita, millä voisi olla käänteentekevä vaikutus diabeetikon elämässä.

Tutkimusten mukaan magnesiumpitoisuus seerumissa ja solujen sisällä on yhteydessä insuliiniresistenssiin, glukoosin sietokykyyn ja insuliinin tuotantoon. Magnesium parantaa insuliiniherkkyyttä, eli alentaa insuliiniresistenssiä. Ilman magnesiumia haima ei eritä tarpeeksi insuliinia ja elimistö ei reagoi tarpeeksi herkästi insuliiniin. Tämä johtaa noidankehään, jossa paheneva insuliiniresistenssi ja hupenevat magnesiumvarat aiheuttavat jatkuvaa magnesiumpuutosta ja vaarantaa kehon hiilihydraattien metabolismin, jonka entsyymeissä magnesiumilla on kriittinen rooli. Jopa 80 % tyypin II diabeetikoista kärsii magnesiuminpuutoksesta, sillä he tuhlaavat sitä muita paljon enemmän korkeiden verensokeriarvojen vuoksi.

Erityisesti diabeteksen esiasteesta kärsivät lapset tarvitsevat kipeästi magnesiumia, sillä se voi estää taudin kehittymisen aikuisiän diabetekseksi. Tutkimusten sarjassa tri L. M. Resnick osoitti, että glukoosin lisääminen vapautti magnesiumia veren punasoluista, joten hyperglykemia (korkea verensokeri) johtaa magnesiuminpuutokseen koko kehossa. Magnesiumin lisääminen parantaa insuliiniherkkyyttä ja voi alentaa triglyseridien tasoa merkittävästi.

Johtopäätös

Diabetes ei ole se toivoton sairaus, joka valtavirran lääketiede yrittää sen uskotella olevan, mutta jos seuraa heidän neuvojaan, on kohtalona varmasti pitkä ja ikävä taival sairauden parissa. Kuten kaikissa nykyajan kroonisissa sairauksissa, lääketiede ei halua lääkärien ja potilaiden ymmärtävän todellisia syitä näihin sairauksiin ja saavan oikeaa hoitoa parantuakseen, vaan he haluavat kaikkien käyttävän patenttiratkaisuja ja merkkilääkkeitä.

Tämän osoittaa selkeästi sitkeä ja itsepäinen tapa kieltäytyä ymmärtämästä ja arvostamasta halpaa ja toimivaa magnesiumia hoitokeinona – täydellisenä parannuskeinona – diabetekseen. Oma luonnollinen hoitomuotoni käsittelee diabetesta pitkälti samoin kuin syöpää, sillä molempien sairauksien perusta on sama ja siksi toinen edistää toista.

Suositukseni esidiabetekseen, metaboliseen oireyhtymään ja tyypin I ja II diabetekseen:

1)      Magnesiumin saantia on lisättävä välittömästi, mieluiten öljyllä ihon läpi runsaasti päivittäin. Kylpyveteen tai jalkakylpyyn voi myös lisätä magnesiumhiutaleita. Hoitoa kannattaa jatkaa ainakin 2 – 3 kuukautta, ellei kärsi maksan vajaatoiminnasta, jolloin pitää varmistaa, ettei elimistöön keräänny liikaa magnesiumia.

2)      Jodia suun kautta, jotta elimistön jodipitoisuus on vähintään normaali. Kannattaa harkita myös jodin runsaampaa käyttöä, sillä se alentaa insuliiniresistenssiä ja auttaa sienten, bakteerien ja virusten aiheuttamissa infektioissa, jotka voivat edistää diabetesta, aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja vahingoittaa haiman beetasoluja.

3)      Antibioottien käyttöä kannattaa välttää, sillä ne voivat altistaa diabetekselle.

4)      Kehon alkaloimiseksi voi käyttää vetykarbonaattia. Annostusta muutetaan edellisen päivän pH-arvon mukaan, tavoitteena pitää syljen pH 7,3 – 7,4. Alle 60-vuotiaille korkeintaan 2 rkl päivässä ja yli 60-vuotiaille 1 rkl päivässä. Kylpyveteen voi käyttää puoli kiloa ruokasoodaa vähintään kerran viikossa kehon puhdistamiseksi ympäristömyrkyistä.

5)      Ruokavaliomuutokset ovat välttämättömiä painon pudottamiseksi ja diabeteksen hillitsemiseksi. Karppauksessa, eli vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa, sokereiden päiväannokseksi suositellaan alle 30 g/päivä. Aiheesta löytyy useita kirjoja myös diabeteksen näkökulmasta.

6)      Ruokavalioon tulee lisätä spirulina, joka on todellinen superfood. Siinä on runsaasti proteiinia ja ravintoaineita, aminohappoja ja antioksidantteja. Diabeetikon tulisi nauttia vähintään 2 g päivässä ja mieluiten 10 g päivässä auttaakseen verensokerin hillintää, painon pudotusta, kolesterolin alentamista ja estämään diabeteksen komplikaatioita.

7)      Tulehdukset ovat merkittävä tekijä useissa metabolisen oireyhtymän kaltaisissa sairauksissa, kuten tyypin II diabetes, liikalihavuus ja sydäntaudit. Kannabinoidit voivat vähentää tulehduksia ja niitä tulisi hankkia lääkkeeksi, jos ne vain ovat laillisia. Ainakin Yhdysvalloissa ja muuallakin on lääkityksenä laillisesti saatavilla hamppuöljystä tehdyt Dixie X-tuotteet.

8)      Muita diabeetikolle suositeltavia lisäravinteita ovat alfalipoiinihappo, C-vitamiini, D3-vitamiini auringosta tai lisäravinteena, benfotiamiini, kromi, Gymnema Sylvestre-kasvi, karvaskurkku, rohtosarviapila, ginseng ja gammalinoleenihappo, jota löytyy runsaasti myös spirulinasta.

Myös D3-vitamiini ja auringonvalo ovat tärkeitä kaikille diabeetikoille.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://blog.imva.info/medicine/diabetic-epidemic-rising-dramatically/

13 kommenttia

  1. Suurin syy 2. tyypin diabetekseen on tosiaan sokeri. Lääketiede kuitenkin sallii sokeritautisille kohtuullisen sokerin käytön ja sen sijaan lääkärit kehoittavat potilasta kiinnittämään huomion rasvojen vähentämiseen ravinnosta. Kun potilas on näin johdettu harhaan, hän ei parane vaan pysyy insuliinin käyttäjänä loppuikänsä. Lääketeollisuus on mielissään, bisnes on bisnestä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. MOI
    Juu,yhdyn edelliseen,nykyruokavalion muuttuessa einespainoitteiseksi ollaan menty pahasti metsään.
    Kukaan ei juurikaan enää juo puhdasta vettäkään riittävästi,mikä on yksi terveyden kumakiviä.
    Mahalaukunpienennysleikkauksia ehdoitetaan liian pienin perustein.Diabetes kyllä paranee tällä leikkauksella suurimmaltaosalta potilaista. Syystä,että ei enää pysty syömään liikaa”paskaa”vaan pitää sitoutua lääkärin räätälöimään ruokavaliooon. Elämäntapojen muutos on vaikeaa ja sehän sopii elintarviketeollisuudelle.
    Tämä diabetesuutinen on mielestäni aivan huippu ja täynnä asiaa.Se herättää myös kysymyksiä esim,
    kuinka pitkälle ihmiskunta on valmis menemään ruokavaliomme köyhdyttämisessä ja uskomaan jopa täysin
    synteettisten ruoanomaisten elintarvikkeiden terveysvaikutuksiin.
    tervettä joulua toivottaen 🙂

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Pakkohan sen on mennä, kun juutalaiset kieltävät kaikki terveet ja oikeat ruoat ja ottavat koko ajan lisää kontrolliinsa ruoantuotantoa ja jakelua.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Suurin syy diabetekseen ovat rokotteet. Kuten marraskuussa Current Diabetes Reviewsissä julkaistussa tutkimuksessa todetaan, joillakin henkilöillä rokotteet aiheuttavat immuunijärjestelmän hyperaktiivisuuden, joka johtaa insuliinia erittävien solujen tuhoutumiseen. Lisäksi joillakin henkilöillä elimistö alkaa tuottamaan enemmän kortisolia ja muita immuunisupressiivisia molekyylejä, joiden tarkoituksena on tukahduttaa rokotteiden aiheuttama tulehdus.

    http://news.gnom.es/pr/vaccines-are-causing-the-epidemics-of-type-1-diabetes-obesity-and-type-2-diabetes-metabolic-syndrome

    Curr Diabetes Rev. 2012 Nov 1;8(6):413-8.
    Review of Evidence that Epidemics of Type 1 Diabetes and Type 2 Diabetes/ Metabolic Syndrome are Polar Opposite Responses to Iatrogenic Inflammation.
    Classen JB.
    Source: Classen Immunotherapies, Inc. 3637 Rockdale Road, Manchester, MD 21102, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22934546

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. Viljat, sokeri ja peruna nostavat verensokerin nopeasti, jolloin haima alkaa tuottaa runsaasti insuliinia. Liiallinen insuliini veressä laskee verensokerin liian alas ja liian nopeasti. Tällöin ihminen on taas nälkäinen ja haluaa syödä. Insuliini tehtävä on varastoida ylimääräinen veressä oleva sokeri kudoksiin rasvaksi. Insuliinitason laskiessa hyvä hiilihydraattisella ravinnolla elimistö tasapainottuu ja alkaa polttaa rasvaa. Perunan ja viljat voi korvata juureksilla, kasviksilla, vihanneksilla ja marjoilla.

    Hiilihydraatit:
    http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2034&fuclass=all&specdiet=none&items=200&from=top&portion=100g&lang=fi

    ”Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.” Lausunnossa mainitaan, että edes 250 mikron päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

    Kun D-vitamiinin pitoisuus seerumissa ylittää 82,5 nmol/l, vähenee tyypin 2 diabeteksen riski 25–40 %, ilmenee uudesta amerikkalaisesta tutkimuksesta. Se esitettiin perjantaina (23.6.2011) San Diegossa American Diabetes Associationin vuosikokouksessa, johon osallistui 13 000 diabeteslääkäriä.
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2099

    Magnesium on painonhallinnan tärkein apu
    Hyvästä ja tasapainoisesta terveydestä puhutaan paljon, mutta jostain syystä kaikkein myydyimpiä kirjoja ovat laihdutuskirjat. Yksi tärkeimmistä aineista painonhallinnassa on magnesium, jota tarvitaan yli 300 kehon reaktiossa, kuten aineenvaihdunta, entsyymit, energiantuotanto ja tukirangan kasvu. Magnesiumin puutos on syynä moniin nykypäivän sairauksiin ja vaivoihin.

    Magnesiumin puute väestössä on yleistä. Se ilmenee vähäisenä magnesiumin pitoisuutena veressä (seerumissa) ja myötävaikuttaa sydäntauteihin ja -kuolemiin, osoittaa uusi saksalainen 10-vuotinen seurantatutkimus. Valitettavasti suomalaiset lääkärit eivät yleensä mittaa potilaittensa veren magnesiumin pitoisuutta, jolloin puute jää huomaamatta ja korjaamatta.

    Magnesiumin puutteesta ei kuitenkaan yleisesti ottaen juurikaan puhuta. Sitä vastoin joka tuutissa ylistetään kalsiumia, jonka nauttimisen myötä on vaarana se, että meidän magnesium-ongelmat pahenevat entisestään. Tämä johtuu siitä, että liiallinen kalsium estää magnesiumin imeytymistä.

    Magnesiumvalmisteita löytyy useina eri yhdisteinä. Parhaiten imeytyvien joukkoon kuuluvat: Magnesiumöljy, Mg-aminohappokelaatti, Mg-sitraatti ja niiden jälkeen keskinkertaisesti imeytyvä Mg-karbonaatti sekä kaikkein huonoimmin imeytyvänä Mg-oksidi.

    Alkoholiin liittymättömän rasvamaksan yhteys sydän ja verisuonisairauksiin:
    http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo10582.pdf

    Normaalipainoisen diabeetikon ongelmat
    Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
    2012;128(20):2063
    Antti Aro
    Mitä nyt

    Normaalipainoisella aikuisella ilmenevään diabetekseen liittyy suurempi kuolleisuus kuin tavalliseen lihavan aikuisen diabetekseen. Tämä havaittiin viiden tunnetun yhdysvaltalaisen kohorttitutkimuksen yhteis- analyysissa (Carnethon MR ym. JAMA 2012;308;581). Tutkimuksissa, joiden seuranta-ajat olivat 10-30 vuotta, oli seurattu etenevästi painon, verenglukoosin, lääkityksen ja terveydentilan muutoksia sekä kuolleisuutta. Osallistujat olivat 41-76-vuotiaita. Seuranta-aikana diabetes todettiin 2 625 henkilöllä, joista 293 (11,2 %) oli normaalipainoisia (BMI 18,5-24,9). BMI 24,9 ovat jo aika lihavia.

    Seuranta-aikana kuoli 449 diabeetikkoa, 40 % sydän- ja verisuonitauteihin ja 60 % muihin sairauksiin. Normaalipainoisten diabetekseen sairastuneiden kuolleisuus oli kaksinkertainen verrattuna lihaviin diabeetikoihin. Lisääntynyt riski kuolla muihin sairauksiin oli selvempi (2,1-kertainen) kuin riski kuolla sydäntauteihin (1,5-kertainen). Löydös oli samanlainen riippumatta sukupuolesta, iästä, rodusta tai tupakoinnista.

    Suurin osa tyypin 2 diabeetikoista on liikapainoisia. Normaalipainoisilla aikuisina diabetekseen sairastuneilla voi olla erilainen perimä, tyypiltään erilainen diabetes tai muita samanaikaisia sairauksia, jotka vaikuttavat painoon ja ennusteeseen (Florez H ym. JAMA 2012;308:619). Tyypin 2 diabeetikoilla laihduttaminen kuuluu ensisijaisiin hoitotoimiin. Normaalipainoisillakin on syytä kiinnittää huomiota elintapoihin kuten ravintoon, liikuntaan ja tupakointiin, sillä monilla heistä on metabolisen oireyhtymän oireita.

    Mielenkiintoista on, että aineiston normaalipainoisten diabeetikkojen riski kuolla muihin sairauksiin kuin sydäntauteihin oli suurentunut voimakkaammin kuin sydänkuoleman riski. Tämän taustatekijät eivät selviä nyt analysoidusta aineistosta, jonka kohortit oli koottu sydäntautien riskin seurantaa silmälläpitäen. Henkilöitä, jotka sairastuvat diabetekseen vaikka ovat normaalipainoisia, kannattaa seurata kiinnittäen diabetekseen tavallisesti liittyvien riskitekijöiden ja komplikaatioiden lisäksi huomiota muihinkin terveyttä uhkaaviin löydöksiin. AnA

    Artikkelin tunnus: duo10569 (010.569)
    © 2012 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  6. Kyllä pari perunaa lounaalla tekee hyvää ja ravintoaineita on. Ei se nälkä tule ennen kuin kello viisi, jos otta reilusti myös pekonia tms.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Yrittäkää nyt hyvät ihmiset olla edes hiukan loogisia ..

    Täällä meuhkataan vuoronperään, että rokotteet, antibiootit ja kaikki muukin nykyaikainen lääketiede on turhaa, kun eliniän piteneminen ja ihmisten pysyminen pitempään kohtuullisen hyväkuntoisina on yksinomaan elintason nousun ja ravitsemuksen paranemisen ansiota, ja välillä taas että nykyajan länsimainen ruokavalio ja elinympäristö muutenkin yksi hirmuinen kuolemanloukku, jossa ei pitkään hengissä, saati hyväkuntoisena säily.

    Nuo väitteet ei kertakaikkiaan sovi yhteen – päättäkää kumpaa kannatatte !

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Tarkoitat varmaan Embusken 5 v vanhaa kääretorttua? Evirankin mukaan on ravinnoksi kelpaavaa.

      Ruuan laatu ja ravinteiden saanti paranikin aluksi samalla kun työn rasittavuus väheni, mikä edesauttoi eliniän pitenemisessä. Pikku hiljaa ravintoaineita alettiin käsitellä yhä voimakkaammin, keksittiin ruuan prosessointi, jotta siitä saatiin teollista suurtuotantoa.

      Kukahan ”keksi” sokerin ja viljojen raffinoinnin? Oliko niille (pelkästään) teollisiä syitä vai myös muitakin? Monet kasvikset on jalostettu villiversiotaan mauttomammiksi ja ravinteiltaan sekä vastustuskyvyltään heikommiksi.

      Lääkäritkin myöntävät ettei tautien hallinnassa ole antibiottien keksimisen jälkeen juurikaan tapahtunut edistystä. Menepä keskustelemaan ammattialaisten kanssa ensin. Antibiooteistakin on tehty patenttiratkaisu, vaikka niiden pitäisi olla viimeinen hätäkeino. Terveys ylläpidetään ihan muilla keinoin.

      Tärkeää että jokaisella on oikeus tehdä hölmöyksiä. Ja maksaa siitä itse. Lasten ruualla (koulut, päiväkodit) ja terveydellä (puolustusta heikentävät ja narkolepsiaa aiheuttavat rokotteet) leikkiminen sen sijaan on viranomaisilta ja poliitikoilta törkeää toimintaa. Risikko on edelleen vapaalla jalalla. Viimeksi eilen oikein Guzeninan kanssa televisiossa. Sen sijaan subuteksiä käyttäneet ja kaupanneet ADHD:stä ikänsä kärsineet kaksoisveljekset tuomittiin linnaan yli 4 vuodeksi ja äitinsä myös.
      10 v tyttö sai 600 eur sakot laittomasta kopioinnista. Poliisin talousrikosyksikkö on näköjän hyvin työllistetty. Kok ja Rkp sen sijaan yrittävät piilottaa sijoitukset hallintarekistereihin ja veroparatiiseihin.

      Tavallista kansaa kiusataan, mutta todelliset rikolliset, vakava sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia toimillaan aiheuttavat saavat kulkea vapaalla jalalla jatkamassa kansan pettämistä. Katsotaan miten pitkään.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Aatokselta hyvä kommentti,tälle illuminaatin ikeessä elävälle,herrasuskovalle kansalle.
    Nyky-yhteiskuntamalli ei tue vanhaksi elämistä,koska vanhuksia ei koeta rikkautena,vaan taakkana
    ja heitä kohdellaan myös sen mukaisesti.Kaupoissa myytävät elintarvikkeet ovat köyhdytettyjä ja näin tuotettuina tullaan onnistumaan hyvin ihmiskunnan vähentämiseen tähtäävissä tavoitteissa.
    Syötäväksi kelpaavan ruuan hankkiminen perheelle tulee entistä haastavammaksi.Jos pystyt jotenkin
    välttämään geenimanipuloidut tuotteet,niin mistä saa lihatuotteita,joiden kasvattamiseen ei olisi käytetty
    GMOta sisältäviä rehuja? Vaikka olisi kuinka luomua,tai vapaan kanan munia,niin mitä niille on syötetty.
    Todennäköisesti kaikkien maatilojen eläinrehuissa on maissia ja sitä ei luomuna ole olemassakaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. Ulosteensiirrostako uusi diabeteksen hoitomuoto, on myös tutkittu alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoidon sopivuutta samalla metodilla. Muistaakseni Kuusela tästä on kirjoittanut en ole ihan varma kuka oli mutta pääasia kai että uusia toivottavasti tehokkaita hoitomuotoja löytyy näinkin vakaviinn sairairauksiinn. Onhan tuota ulosteensiirtoa käytetty jo muihinki sairauksiin olikohan sekin nyt esim. Antibioottiresistenssin hoitoon luin siitä jo kauan sitten joten en tarkalleen muista mutta senhän saa gookglettamalla selville niinkuin nämä aiemmin mainitutkin. ”Upeeta, mahtavaa” jos edes joku hoito toimisi ja luulisi sen olevan halpaa ja jokaisen halukkaan saatavilla, koska aineksetkaan eivät maksa miljoonia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat