Alla olevassa kirjoituksessa, joka on siis lainattu totuusblokista, esitetään mielenkiintoisia näkemyksiä demokratiasta. On myös tarpeellista huomioida, että hallitusmuodosta ei yleensä voida sanoa juuri tämän olevan ehdottomasti oikein ja toisaalta, että tuo on absoluuttisesti täysin kelvoton. Tulee huomata, että kehittyneet eli hyvät ja oikeudenmukaiset ihmiset tekevät hyvää tulosta, niin demokratiassa kuin myös esimerkiksi kuningaskunnissa. Mutta näissä molemmissa voivat myös jalostumattomat eli pahat ihmiset saavuttaa hegemonian, perin onnettomin yhteiskunnallisin seurauksin. Kuitenkin valtion suvereniteetilla, itsenäisellä talouspolitiikalla, riippumattomalla medialla jne., voidaan edistää yleistä yhteiskunnallista hyvinvointia. Tällä lisäyksellä halusin vain avartaa kirjoitukseen liittyvää yhteiskuntafilosofista pohdintaa.
Toimitus
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa jälleen kerran Suomen kansan laaja enemmistö on äänestänyt samoja puolueita, jotka ovat olleet aiheuttamassa Suomen suvereniteetin menetystä EU:lle, talouden alasajoa sekä jatkuvaa velkaantumista. Tämä kuvaa karua todellisuutta kansan kyvystä valita itselleen päättäjät. Demokratia on kuitenkin iskostunut osaksi suomalaista ja länsimaalaista identiteettiä viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Siitä on tullut tabu, jota ei saa kyseenalaistaa. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin vain illuusio kansanvallasta, joka ei millään tavalla takaa sitä, että asioita ajettaisiin kansan parhaaksi. Päinvastoin, demokratian aikakausi länsimaissa on ollut nimenomaan plutokratian voittokulkua ja kansainvälisen finanssieliitin mahtiaseman voimistuessa demokratian mielekkyyttä on voitu perustella materialistisen hyvinvoinnin murusilla, joita on tippunut rahaeliitin kaappaamasta kakusta samalla kun valtioita ja ihmisiä on ajettu velkaorjuuteen.
Miksi demokratia ei voi toimia käytännössä?
Suurimmalla osalla tavallisista ihmisistä ei ole normaalin arjen ja työnteon ohessa riittävästi aikaa perehtyä talouteen ja valtionhallintoon liityviin asioihin. Monilla ei ole edes minkäänlaista kiinnostusta näitä asioita kohtaan, vaan käyttävät ennemmin vapaa-aikansa tosi-tv viihteen ja muun hömpän ääressä. Miten voidaan silloin perustella, että nämä ihmiset ovat oikeita päättämään ja valitsemaan kansakunnalle päätöksentekijät ja ne poliittiset sekä taloudelliset linjat, joita he edustavat?
Kuinka moni äänestäjä tietää esimerkiksi mikä on Euroopan Vakausmekanismi (EVM) tai mikä on Lissabonin sopimuksen sisältö ja mitä ne merkitsevät Suomen kannalta. Väittäisin että ei kovinkaan moni. Miksi siis tällaisten ihmisten, joilla ei ole päätöksentekoon riittävät tiedot, tulisi päättää asioista ja valita maan johto. Nythän suurimman osan äänestypäätös ei perustu niinkään fakta-tietoihin, vaan enemmänkin äänestetään tunne- ja mielikuvien perusteella. Esimerkiksi jotain puoluetta saatetaan äänestää, kun suvussa on aina näin tehty tai jonkin puolueen kuvitellaan ajavan omaa etua tai oman sosiaaliluokan etua. Tässä kohtaan mennään jo pahasti metsään, sillä valtionjohdon pitäisi ajatella koko valtion eli siis koko kansan etua, eikä lobata jonkin tietyn ryhmän puolesta toisia vastaan. Oikeanlaisessa valtionhallinnossa ymmärretään kaikkien yhteiskunnan ryhmien tärkeys ja niiden vaikutus yhteiskunnan toimivuuteen. Sen sijaan nykyinen puoluepolitiikka johtaa vastakkainasetteluihin eri ihmisryhmien välillä. Tämä ei lopulta hyödytä ketään muuta, kuin kansainvälistä finanssieliittiä, joka rahoituksen tuoman vaikutusvallan ja hyvävelijärjestelmän ansiosta saa parhaiten edistettyä omaa agendaansa.
Ihmisten poliittinen muisti on hyvin lyhyt. Kuinka moni muistaa mitä päätöksiä kukin kansanedustaja tai puolue teki viimekaudella, sitä edellisellä kaudella tai vielä sitäkin edeltävällä kaudella? Ei kovinkaan moni. Näin ihmisten muisti antaa monet poliitikkojen virheet anteeksi ja aina samat edustajat ja puolueet valitaan vuodesta toiseen uudestaan valtaan, vaikka olisivat tehneet kansalle erittäin haitallisia päätöksiä, kuten esimerkiksi rahanluontioikeuden antamisen omalta keskuspankilta yksityisille kansainvälisille pankeille, jotka nyt sitten velkaorjuuttavat valtiota ja kansaa. Tämä kaikki johtaa siihen, että poliitikot eivät joudu helposti vastuuseen virheistään, mikä omalta osaltaan avaa lisää mahdollisuuksia korruptiolle ja rahanvallan palvelemiselle sen sijaan, että kaikessa päätöksenteossa aina ajettaisiin kansan etua.
Kuinka moni äänestäjä ottaa selvää äänestämänsä ehdokkaan taustoista? Onko ehdokkaalla oikeasti minkälaiset valmiudet tehdä päätöksiä Suomen kansan hyväksi? Onko hänellä sidonnaisuuksia hyvävelijärjestelmään tai johonkin muuhun sidosryhmään? Minkälaisia päätöksiä kyseinen edustaja on tehnyt eduskunnassa aikaisemmin? Jos nämä tiedot eivät ole selvillä, niin silloin ei pitäisi äänestääkään.
Sokkona äänestäminen niin sanotusti fiilis-pohjalta on lopulta suuri karhunpalvelus itselleen ja koko kansalle. Tällä tavalla ei mitenkään voida saada oikeita ihmisiä tekemään oikeita ratkaisuja valtion hallintoon.
Äänestäjä ei voi mitenkään tietää varmuudella saako hänen äänestämänsä ehdokas tai puolue rahoitusta ja tukea kansainväliseltä pääomalta. Tällöin on todennäköisempää, että kyseinen edustaja ja puolue ajaa enemmän sponsorinsa asiaa kuin yksittäisen äänestäjän etua. Poliitikko pyrkii rakentamaan poliittista uraa. Valtionjohtaja ja -asioidenhoitaja sen sijaan ensisijaisesti tekee työtä kansan eli valtion hyväksi. Tämän vuoksi poliitikot ovat huonoja valtionasioidenhoitajia ja sen tulokset ovat vuosi vuodelta selvemmin nähtävissä.
Joskus demokratiaa puolustellaan sillä, että se on länsimaiden vaurauden perusta. Tämä väite ei pidä ollenkaan paikkaansa, sillä demokratialla on tämän asian kanssa hyvin vähän tekemistä. Materialistista vaurautta saadaa tekemällä tuottavaa työtä tai ottamalla velkaa, jolloin tuottava työ pitää siis tehdä tulevaisuudessa. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän keskiluokkien vaurauden nousu on juuri perustunut tuottavuuden ja velan kasvuun. Demokratiaahan näissä maissa ei ole, sillä Venäjälläkin se on tunnetusti korruptoitunutta näytelmää.
Suomessa keskiluokan vauraus perustuu nykyään pitkälti velkaantumiseen ja sen kautta saavutettuun materialistiseen hyvinvointiin. Jatkuvassa oravanpyörässä juokseminen ja velkaorjuuteen perustuva talousjärjestelmä, joka on tuolileikki, johtaakin sitten vastavuoroisesti stressiin, henkiseen pahoinvointiin ja putoamiskamppailuun, jossa on koko ajan tehtävä lujemmin töitä, tai joutuu liittymään työttömien kasvavaan armeijaan.
Länsimainen demokratia on peräisin valistuksen ajoilta. Koko valistus-liike oli käytännössä kansainvälisen juutalaisjohtoisen rahaeliitin käynnistämä hanke, jolla saatiin raivattua pois tieltä useiden valtioiden silloinen valtarakenne ja täten vahvistettua rahan valtaa. Demokratia on osa kommunismin liberalistista huijausta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikki saavat äänestää. Kaikilla ihmisillä on toki sama ihmisarvo, mutta muuten ihmiset ovat hyvin erilaisia. Tasa-arvo ja tasapäistäminen sen sijaan johtaa ongelmiin. Kaikki ihmiset eivät sovellu kaikkiin tehtäviin yhteiskunnassa. Demokratia johtaa kansan hajaannukseen, kun jokaiselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Mitä useampi kokki, sitä surkeampi soppa. Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteensä ja mielihalunsa. Kun näiden mielihalujen annetaan olla ohjaavana tekijänä kansakunnan suunnan määrittämisessä, niin silloin lähdetään helposti menemään väärään suuntaan.
Demokratiasta aiheutuva kansan hajaannukseen johtava puoluepolitiikka sopii hyvin kansainväliselle finanssieliitille. He voivat ujuttaa omia asiamiehiään eri puolueisiin sekä sponsoroida käytännössä kaikkia puolueita. Tämä siis mahdollistaa hallitun opposition, jolloin mitään oppositiota ei oikeasti ole edes koskaan olemassa muuten kuin ihmisten mielikuvissa. Kun ihmiset kyllästyvät yhteen puolueeseen ja sen harjoittamaan politiikkaan, niin sitten he äänestävät toista puoluetta seuraavaksi, joka lopulta kuitenkin jatkaa lähes samalla linjalla kuin aikaisempi vallassa ollut puolue. Tästä johtuen suuria muutoksia kansan eduksi ei koskaan juurikaan politiikassa nähdä harvoja kosmeettisia etuja lukuunottamatta, joita silloin tällöin ripotellaan joillekin kansanryhmille. Tämä on ollut selvästi näkyvissä myös Suomessa, jossa kaikki kolme suurinta puoluetta ovat noudattaneet lähes samaa talouspolitiikkaa ja kannattaneet yhdessä rintamassa Euroopan Unionia ja Euro-valuuttaa, jotka vain takaavat vallan siirtymisen yhä enemmän kansalliselta tasolta kansainväliselle kentälle, jossa kansainväliset rahoittajat ovat vahvimmillaan. Mitään muutosta tähän ei kannata Suomessa odottaa niin kauan, kuin itse valtiojärjestelmässä ei tapahdu muutosta. Esimerkiksi protestipuolueena suurten joukkoon noussut Perussuomalaiset on nykyään myönteinen EU:lle ja Eurolle, eli siis palvelevat enemmän kansainvälisiä rahoittajia, kuin Suomen kansaa. Eräässä haastattelussa Timo Soini mainitsikin suoraan, että nykyistä rahajärjestelmää ei voi kyseenalaistaa, koska ne jotka sen tekevät ovat vaarassa. Perussuomalaisista ei siis ole pelastavaksi enkeliksi Suomelle, mutta kuinka moni äänestäjä on tästä tietoinen, kuinka moni äänestäjä on nähnyt tämän Timo Soinin haastattelun? Vastaus on, että ei kovinkaan moni ja jälleen kerran voidaan todeta, että näiden ihmisten ei tulisi äänestää, koska toiminnallaan he tekevät vahinkoa valtiolle ja siten lopulta myös itselleen.
Timo Soini talousdemokraatin haastattelussa:
Nykyisiltä puolueilta on aivan turha odottaa ratkaisua tähän tilanteeseen, sillä nehän juuri elävät demokratiasta eivätkä tietenkään halua kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan. Monet ihmiset uskovat sokeasti demokratiaan, eivätkä suostu näkemään todellisuutta, niin kuin pikkupoika näki H.C. Andersenin sadussa, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Länsimaissa opitaan lapsesta asti, että demokratia on vapautta (vaikka se on vienyt vapauden velkaorjuuden myötä). Lapsena omaksuttua doktriinia on enää vaikea lähteä muuttamaan ja kyseenalaistamaan vanhemmalla iällä ja monet ihmiset eivät kykene näkemään tilannetta laatikon ulkopuolelta, vaan pitävät nykyistä järjestelmää itsestäänselvyytenä ja parhaana mahdollisena, mitä ihmiskunta on saavuttanut. Kiteytettynä siis suurin osa ihmisistä niin Suomessa, kuin muuallakin länsimaissa elää valheessa. Tämä valhe on valistuksen liberalismin (eli kommunismin) antama kirous länsimaisille yhteiskunnille. Demokraattisten valtioiden saavutuksia ovat olleet mm. ydiniskut toisessa maailmansodassa siviilikohteisiin, lukemattomat sodat 1900- ja 2000- luvuilla, ihmisten terveyden tekeminen liiketoiminnaksi mm. lääkebusineksen myötä ja kaiken kruununa rahanluontioikeuden luovuttaminen valtiolta yksityiselle finanssieliitille, joka näin lopulta orjuuttaa kaikki kansat ja ryöstää niiden kansallisomaisuudet sekä aiheuttaa miljoonien työttömyyden, valtavat tuloerot ja kansan kurjistumisen.
Edellä esitettyjen argumenttien pohjalta ei voida siis tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen, kuin että demokratia on erittäin surkea valtiojärjestelmä, joka lopulta palvelee vain pientä eliittiä, joka demokratian alunperin juuri tähän tarkoitukseen kehitti.
[1]
Mitä demokratian tilalle?
Demokratian puolustelijat tyypillisesti esittävät, että mitään muutakaan parempaa hallintojärjestelmää ei ole olemassa. Itseasiassa paljon toimivampi järjestelmä olisi hyvin helppo kehittää. Valtionhallintoon voitaisiin valita ammattijohtajat, kuten mihin tahansa työhön haetaan pätevyyden ja hakemusten perusteella. Näin varmistettaisiin, että oikeasti pätevimmät pääsevät tekemään tätä tärkeää työtä kansan hyväksi sen sijaan, että heidän tilallaan on julkkiksia tai uransa laskuvaiheessa olevia viihdetaiteilijoita. Valinnan tekisivät aikaisemmat valtionjohtajat, mutta valintakriteerit olisi tarkasti laissa määritelty ja niihin kuuluisi, että valitsijoilla ja valittavilla ei ole mitään sidonnaisuussuhteita korruption välttämiseksi. Tämä vaatisi täysin läpinäkyvää yhteiskuntaa, jolloin johtoon hakevien menneisyys, rahoitustaustat ja sidosryhmät sekä hyvävelijärjestelmät tulisi selvittää viranomaisten toimesta. Läpinäkyvässä yhteiskunnassa ei muutenkaan tulisi olla sijaa hyvävelijärjestelmille ja salaseuroille tai vähintään näiden tulisi olla täysin kiellettyä niiltä, jotka osallistuvat yhteiskunnallisesti tärkeään hallinnolliseen toimintaan. Valtionhallintaan valittavien johtajien taustat tulisi olla julkisesti kaikkien tiedossa ja tarkistettavissa. Heillä ei myöskään tulisi olla liian merkittävää työhistoriaa kansainvälisen pääoman palveluksessa. Juuri nythän monet EU:n merkittävät virkamiehet ovat entisiä Goldman Sachsin työntekijöitä, eli pankin, joka oli omalla toiminnallaan edesauttamassa eurokriisin syntyä. Nyt nämä samaiset virkamiehet ovat pukkeina kaalimaan vartioina ja mahdollistamassa tukipaketteja kansainvälisille pankeille.
Valtionhallinnon virkojen tulisi aina olla määräaikaisia, jolloin estettäisiin vallan väärinkäyttö. Hallinnon perussääntönä olisi johtaa valtiota niin, että kaikesta työstä, oli se sitten yrittämistä, palkkatyötä, maanviljelyä, yksityistä tai julkista, tulisi tehdä kannattavaa ja sillä olisi mahdollisuus vaurastua sitä paremmin, mitä enemmän kyseinen työ tuo lisäarvoa yhteiskunnalle ja miten vaativaa kyseinen työ on ottaen huomioon myös opiskelun aiheuttaman vaativuuden. Valtio takaa siis minimitoimeentulon kaikille yhteiskunnan jäsenilleen, mutta sen päälle rakennettavan vaurauden tulee perustua omaan työhön ja ahkeruuteen markkinatalouden pelisäännöillä. Sen sijaan pääomalla tapahtuvaa keinottelua, kilpailutilanteen vääristämistä ja ihmisten hyväksikäyttöä tulisi estää voimakkaasti lain ja verotuksen avulla. Toisin sanoen valtionjohdon harjoittaman talousopin tulisi perustua kapitalismin ja sosialismin tai niiden välimuotojen sijaan distributismiin, eli varallisuuden hajautusjärjestelmään, joka tietenkin olisi täyttä myrkkyä Euroopan Unionin nykyisille valtiaille, eli kansainväliselle finanssieliitille.
Artikkeli on julkaistu alunperin Totuusblokissa [2].