Demokratia, joka kääntyi kansaa vastaan

Yhdysvallat on itseoikeutettu maailmanpoliisi ja ylikansallinen moraalinvartija. Euroopan suostumuksella ja Israelin tahdosta Yhdysvallat on valtuuttanut itsensä äärimmäisiin tekoihin ”demokratian” nimissä. Kun amerikkalainen sotilas pommittaa, raiskaa tai lyö pistimellä ”vihollisensa” kuoliaaksi, hän tekee sen avoimuuden, sananvapauden ja Yhdysvaltain perustuslain nimissä. Amerikka terrorisoi muita terrorisminvastaisen sodan nimissä. Sen agentit välittävät kehitysmaissa oopiumia ja kokaiinia, sillä onhan sota huumeita vastaan jollain keinolla rahoitettava. Kansainvälisiä ihmisoikeuksia varjellaan Guantanamo Bayn vankileirillä kidutuksen avulla hankituilla tiedoilla.

Nurinkurinen logiikka sai jatkoa kesäkuussa 2013 historiallisen vakoiluskandaalin myötä. Nyt Yhdysvallat perustelee lainkuuliaisten kansalaisten vakoilua sillä, että länsimaiset yksilönvapaudet saataisiin turvattua. Edward Snowdenin, entisen keskusteidustelupalvelu CIA:n ja kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n työntekijän, paljastukset kesäkuussa ovat aiheuttaneet ansaitusti maailmanlaajuista kuohuntaa: Yhdysvallat vakoilee nuhteettomien kansalaisten elämää sähköposteista aina ystäväpiiriin ja jokahetkiseen sijaintiin. Paljastukset eivät ole niinkään yllättäviä kuin historiallisesti ainutlaatuisia. Vain harva Snowdenin asemassa ollut on uskaltautunut paljastamaan huippusalaista tietoa Yhdysvaltojen vakoiluteollisuudesta, joka rikkoo räikeästi kansalaisten perustuslaillista oikeutta yksityisyyteen. Etenkin signaalitiedustelupalvelu NSA:ta on ympäröinyt viimeaikoihin asti pelonsekainen kuolemanhiljaisuus, mikä on erottanut sen skandaaleissa rypeneestä CIA:sta.

Snowdenin marssi julkisuuteen alkoi alkuvuodesta 2013, kun hän otti nimimerkin turvin salatulla sähköpostilla yhteyttä muutamiin toimittajiin. Hän tahtoi osoittaa koko maailmalle, että Yhdysvalloista oli tulossa kovaa vauhtia klassisten yhteiskunnallisten kauhukuvien vakoiluvaltio. Tehtävä ei ollut suinkaan vaaraton, ja Snowden sanoi eräässä sähköpostissaan, että mikäli Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset voivat estää tietojen julkistamisen, he ovat valmiita jopa tappamaan toimittajia ja työntekijöitään.

Snowden on todennut, ettei hän vastusta tiedustelua sinänsä, vaan automatisoitua, normaalien ihmisten yksityisyyttä loukkaavaa tietojen summittaista tallentamista. Suurinta julkisuutta kesäkuussa alkaneen paljastussarjan myötä ovat saaneet juuri Yhdysvaltain kansalaisten Internetin ja matkapuhelimen käyttöä seuranneet ohjelmat. Niiden lisäksi on paljastunut muun muassa tapauksia, joissa myös Kiinaa ja Lontoon G-20-kokousta on vakoiltu kyseenalaisin menetelmin.

Yhdysvalloille kesäkuun paljastukset ovat kirpaiseva särö huolella varjelluissa poliittisissa kulisseissa. Ensimmäisen mustan presidentin Barack Obaman valtaantuloa pyrittiin Bushin katastrofaalisten kausien jälkeen markkinoida muutoksen alkuna. Myös Snowden uskoi tämän ensin, mikä oli yksi syy sille, ettei hän paljastanut tietojaan jo vuosia aiemmin. Pian kuitenkin selvisi, että Obama seurasi sionistisia sodanlietsojia aivan yhtä kärkkäästi kuin edeltäjänsä. Yhdysvallat jatkoikin valloitussotiaan ja toisinajattelijoiden vainoa tuttuun tapaan. Itse asiassa Snowdenin kaltaisia tiedonantajia on tuomittu Obaman aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, mikä kertoo paljon Yhdysvaltojen ja länsimaiden kunnioituksesta demokratiaa kohtaan.

Myskyn silmään joutunut NSA lupasi jo 1970-luvulla, ettei se koskaan käyttäisi resurssejaan kotimaan kansalaisten vakoiluun. Se on toistuvasti kysyttäessä myös väittänyt, ettei esimerkiksi yhdysvaltalaisten puhelinliikenteestä kerätä tietoja – sehän olisi perustuslain vastaista. Tiedustelun piti suuntautua ulkomaihin, viholliseen. Selvisikin, että länsimaisen demokratian lippulaiva oli jossain vaiheessa alkanut pitää omaa kansaa potentiaalisena vihollisena.

Skandaalin uutisoinnissa toistuvat lyhenteet kuten PRISM ja MAINWAY. PRISM on verkkoliikenteen seurantaohjelma, joka tarjoaa viranomaisille hyvin yksityiskohtaista tietoa kansalaisten Internet-toiminnasta. MAINWAY taas on tietopankki, jonka avulla voidaan seurata kansalaisten elämää matkapuhelintietojen avulla. Molemmat rikkovat räikeästi Yhdysvaltain lainsäädäntöä ja ovat herättäneet huolta myös ulkomailla, sillä ne tarjoavat tekniset edellytykset vakoilla ihmisiä esimerkiksi myös Euroopassa. NSA:n entinen työntekijä Russel Tice sanoikin, että nykyteknologialla länsimaiset hallitukset kykenevät tallentamaan tavallisten kansalaisten elämän ja keskustelut jo sanasta sanaan. Tice ei poissulkenut mahdollisuutta, etteivätkö hallitukset jo ehkä tekisikin niin. Viimeaikaiset tietovuodot ovat kuin ovatkin hyvin harvinaisia poikkeuksia, jotka vain vahvistavat salailun ja hiljaisuuden ilmapiiriä, joka ympäröi 2000-luvun läntisiä demokratioita. Snowdenin paljastukset eivät kerro läheskään kaikkea hallitustason tietosuojarikollisuudesta, vaan ne ovat vain jäävuoren huippu.

Tiedusteluviranomaiset ovat joutuneet paineen alla turvautumaan vuosien saatossa latistuneisiin patenttiargumentteihin puolustellakseen lainkuuliaisten kansalaisten vakoilua. NSA-johtaja Keith Alexander väitti harvinaisessa julkisessa puheenvuorossaan 12. kesäkuuta, että vakoiluohjelmien avulla on kyetty estämään ”yli 50 terroristi-iskua”. Snowdenin mukaan NSA on toistuvasti paisutellut saavutuksiaan. Hänen mukaansa iskut olisi kyetty estämään myös ilman PRISM-ohjelman kaltaisia laittomia menetelmiä.

PRISM-ohjelma käyttää vakoilussa hyväkseen suosituimpia tietokone- ja Internet-ohjelmia sekä käyttöjärjestelmiä: Google, Microsoft, Apple, Skype, Facebook, Yahoo, PalTalk ja AOL. Vaikka tietokonejätit ovat kiistäneet tietäneensä, että käyttäjiä olisi vakoiltu vuoden 2007 jälkeen, on NSA:lla ollut koko ajan pääsy niiden käyttäjien tietoihin. PRISM mahdollistaa niin sähköpostien, tiedostolatausten, Chat-keskusteluiden, valokuvien, videokokousten, sosiaalisen median kuin monien muidenkin arkipäiväisten Internet-toimintojen seuraamisen. Monia yllätti, että myös turvallisuudestaan tunnettu Skype on PRISM-listalla. Hyvän maineensa vuoksi lukemattomat suuryhtiöt ovat aiemmin käyttäneet Skype-palvelua jopa liikeneuvotteluissaan. 2012 palvelun omistava Microsoft jopa ylpeili sillä, ettei se ollut vuoden aikana luovuttanut mitään Skype-tietoliikennettä koskevaa tietoa yhdellekään viranomaisille missään maassa. Tietovuoto osoitti, ettei Microsoftin julistuksella ollut minkäänlaista pohjaa todellisuudessa.

NSA:n ei tarvitse pyytää käyttäjätietoja operaattorilta erikseen, vaan se voi tunkeutua käyttäjien yksityiselämään lupia kyselemättä. Yhdistelemällä tietoja yksityishenkilön työelämästä, harrastuksista, sosiaalisista verkostoista ja keskusteluista PRISM-ohjelma kykenee rakentamaan kokonaisvaltaisen kuvan ihmisen elämästä ja persoonasta intiimeine yksityiskohtineen.

Tietokoneen lisäksi matkapuhelin on oiva vakoilulaite. NSA on seurannut kansalaisten puheluiden kestoja, keskustelukumppaneiden numeroita ja jopa puhelinten jokahetkistä sijaintia. Puhelinurkinnan yksityiskohtien paljastuttua koko vaikoiluverkoston kansainvälinen luonne on alkanut selvitä. NSA on saanut puhelutietoja muun muassa AT&T ja Verizon -yhtiöiltä. Niiden vakoilussa on käytetty israelilaista vakoilutekniikkaa, kuten Verint Systemsin ja Narus-yhtiön tuotteita. Verint Systemsin jäljet johtavat suoraan Israelin sotilasmahdin huipulle, Yksikköön 8200, joka on maan signaalitiedustelupalvelu. Yksikön uskotaan kehittäneen myös pahamaineisen Stuxnet-tietokoneviruksen, jolla on muun muasssa häiritty sionistien vastustamien valtioiden ydinvoimaloiden toimintaa. Kun Yhdysvaltain viranomaiset ovat yrittäneet selitellä vakoiluskandaalia parhain päin, ovat äänekkäimpiä olleetkin valtion turvallisuuselinten juutalaisjohtajat, kuten Dianne Feinstein, Carl Levin, Joe Lieberman ja Michael Chertoff. Vaikka juutalaiset ovat Yhdysvalloissa yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen ryhmä, ei yksikään merkittävä juutalaisjärjestö ole selvästi tuominnut kansalaisten vakoilua. Sionistiyhteyksistään tunnetun New York Timesin juutalainen kolumnisti Tom Friedman esimerkiksi totesi, että ”terrorismin” torjunnassa yksilönvapauksien järjestelmällinen ja alati törkeämpi loukkaaminen on sallittua. Tunnettu juutalainen toimittaja David Brooks taas kutsui Snowdenia ”petturiksi”. Muutamat juutalaiset toimittajat ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat antaneet julkisen hyväksyntänsä NSA:n toiminnalle siksi, että vakoilu kohdistetaan käytännössä ennen kaikkea Israelin kritisoijiin.

Yhdysvallat ei vakoile tavallisia lainkuuliaisia kansalaisia siksi, että se luulisi saavuttavasa näin arvokasta teollista, taloudellista tai kansainväliseen terrorismiin liittyvää tietoa. Tämä on maalaisjärkeä. Kansalaisia seurataan, jotta sionistivaltio Yhdysvallat saa ajankohtaista tietoa vallitsevaan poliittiseen järjestelmään tyytymättömistä ihmisistä ja kansanliikkeistä. Vakoilu on poliittista. Israel on vahvasti sidoksissa vakoilukohuun siksi, että Yhdysvaltojen ensisijainen maailmanpoliittinen tehtävä on turvata Israelin sotilaallinen ylivalta Lähi-idässä. Jos Yhdysvalloissa nousisi vallitsevaan järjestelmään tyytymätön kansanliike, olisi se myös uhka Israelin olemassaololle. Kansannousut voidaan tukahduttaa ainoastaan aktiivisella urkinnalla ja tiedustelulla. Ja aivan kuten Snowden sanoi, eivät tiedustelupalvelut kaihda potentiaalisen uhan havaitessaan koviakaan otteita.

Yksityisyys on paras ase valtiollista mielivaltaa, tyranniaa ja korruptiota vastaan. NSA-paljastuksista viisastuneina meistä jokaisen tulee arvioida omia arkielämän valintoja tarkkaan rakentaaksemme kansanvaltaista ja yksityisyyttä kunnioittavaa kulttuuria. Kännykkää ei tarvitse aina kantaa mukana. Viranomaiset voivat salakuunnella kansalaisen matkapuhelinta, vaikka siinä ei olisi virtaa. Myös akku kannattaa siis irrottaa, mikäli haluaa liikkua tai keskustella ilman mahdollista ulkopuolista seurantaa. Microsoft on hyvin haavoittuvainen käyttöjärjestelmä, sen tilalle kannattaa asentaa Linux. Sähköpostit kannattaa salata PGP-avaimella. Internetissä yksityisyyden takaa Tor-selain, jonka käyttöä Helsingin Sanomat on viime aikoina pyrkinyt vähemmän yllättäen demonisoimaan. Sosiaalisista medioista kannattaa hankkiutua eroon; kaikki mitä niihin kirjoittaa, jää erilaisiin tietopankkeihin loppuelämäksi. Mikäli omia valokuvia haluaa ladata Internetiin, kannattaa niistä poistaa metatiedot ensin.

Opettamalla ystäviämme ja perheenjäseniämme käyttämään matkapuhelinta ja tietokonetta vastuullisesti rakennamme vapaampaa maailmaa.

13 kommenttia

  1. Kaikki mitä usa:ssa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan noudattaa protokollaa:

    http://www.helpfreetheearth.com/news319_protocols.html

    En olisi itse myöskään noin optimistinen internetin turvallisuudesta kuin mitä tuossa kirjoituksessa. Salaaminen pgp:llä ei enää välttämättä ole riittävä toimenpide, quantum tietokoneet ovat jo käytössä, mm googlella on yksi quantum ja tietenkin usa:n eri turvallisuus virastoilla.Quantum koneet pystyvät todennäköisesti purkamaan salausta esim PGP. En myöskään antaisi enää TOR verkolle 100% turvatakuita. Harva taitaa edes käsittää mitä quantum tietokone on kykenevä tekemään….

    Se että onko turvallisuusviranomaisilla aikaa ruveta purkaan tavallisen tallaajan salattuja viestejä onkin jo toinen asia, mutta yritin vain sanoa että peli on muuttunut quantum koneiden tultua…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Sanoppa Arvi Arvi ei tarvi.. Kenen muun antaisit valvoa viestiliikennettäsi? Onko asia niin, että kukaan ei halua olla itse tarkkailun kohteena, mutta kaikki haluaisivat kuitenkin turvallisuutta. Sellainen kun ei ole mahdollista. Minä olen sitä mieltä, että sen kun valvovat vaan kaikenlaista liikennettä. Onpahan joku joka valvoo, ja yhdysvalloilla jos kellä on potenttia puuttua repiviin yhteiskuntiin tulemalla väliin.

    Valvonta on kaikenlisäksi hyvin oikeutettua esimerkiksi yöllisissä rikoksissa, ei voisi enempää toivoa kun että jokaisella yöllisellä hiipparilla olisi taskussa gps-paikantimellinen kännykkä. Sen tietoihin kun voidaan mennä helposti. Ainoastaan mielestäni google rikkoo valvontasääntöjä, kun kyseinen puulaaki yhdistää markkinoinnin ja valvonnan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Sori mutta sanompa vain että et ole kartalla. Al-qaida on CIA:n itse luoma ja rahoittama terrorikampanja, jonka tarkoitus oli yllätys luoda ruumita ja terroria. Kaikki on esipeliä , 9/11 iskut oli jenkki/israel akselilla toteutettu eli iskivät näyttävästi New Yorkiin koska ” suunnitelma” tarvi ison vihollisen iskun omalle maaperälle jotta voitaisiin muuttaa lainsäädäntöä joka muuttaa USA:n totaritaaliseksi poliisivaltioksi jossa perustuslaki ei ole enää voimassa.Samoin moni muukin terroriteko on näitten sekopäitten CIA-qaida tekosia. Ja lisää on tulossa, luultavasti jopa lähiaikoina. mikään teleliikenteen seuranta ym ei tule estämään niitä false flag tekoja. Osama Bin Laden oli CIA: agentti, palkattu olemaan sellainen uhka kuin esitti olevansa.

    Ainoat motiivit tuolle ylisuurelle paranoidi valvomisella on hyökätä nimenomaan tavallisia kansalaisia vastaan, koska NWO tyypit kuitenkin pitävät heitä uhkina,toistaiseksi.

    Tässä yksinkertainen perussääntö sinulle: mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Kaikki on kieroa peliä, NWO:lla on tyypit syöttämössä disinformaatiota jatkuvalla syötöllä, ja valtamediahan on NWO:n hallussa sekoittaen kuvaa omilla kanavillaan ja työntäen jatkuvalla syötöllä ohjelmaa, viihdettä joka vie ihmisten huomion pois oikeista asioista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Vakoiluohjelmilla vallanpitäjät kontrolloivat ja tarkkailevat niitä ihmisiä jotka ovat suosiollisia ja vallanpitäjille kuuliaisia. Näin saadaan eliminoitua ne henkilöt jotka ovat eri mieltä vallanpitäjien kanssa. Eri mieltä olevat ”eliminoidaan”. He eivät saa virkoja ja asemaa joka heille kuuluisi.

    Lakimme on vallanpitäjien hallinnassa. Laki ei koske niitä jotka ovat vallanpitäjien suosiossa, eli elämme laittomassa maailmassa. Esimerkki: Lapsellisten herrojen mietinnät ovat arvottomia: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=10584306

    Mormoonien uskonto tuo tämän asian esille todella hyvin:
    ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihi rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
    Tästä lainkohdasta huolimatta saa mormoonien uskontoa harjoittaa Suomessa sillä onhan meillä uskontojen harjoittamisen vapaus, puhumattakaan muista uskonnoista. Intiaaneista kirjoitetaan mormoonien kirjassa näin;

    1. Nefi 12: 23
    Ja tapahtui, että minä näin, että heidän vaivuttuaan epäuskoon heistä tuli tumma ja inhottava ja saastainen kansa, täynnä joutilaisuutta ja kaikenlaisia iljetyksiä.

    2. Nefi 1: 17
    Murhe on painanut sydäntäni kerran toisensa jälkeen, sillä olen pelännyt, että teidän sydämenne paatumuksen tähden Herra, teidän Jumalanne, kävisi teidän kimppuunne vihansa täyteydessä, niin että teidät erotettaisiin pois ja hävitettäisiin iäksi;

    2. Nefi 5: 24
    Ja heidän päällään olevan kirouksen tähden heistä tuli ajoutilas kansa, täynnä ilkeyttä ja kataluutta, ja he metsästivät erämaassa petoeläimiä.

    Alma 22: 28
    Nyt, ajoutilaampi osa lamanilaisista eli erämaassa ja asui teltoissa; ja he olivat levinneet koko erämaahan Nefin maan länsiosassa, niin, ja myös Sarahemlan maan länsipuolelle merenrannikon rajamaille ja Nefin maan länsiosaan, isiensä ensimmäisen perintöosan sijaintipaikkaan, ja näin rajoittuen merenrannikkoon.

    Kuten huomaatte toisia rotuja ja kansoja saa haukkua ja sortaa miten haluaa, jos se on uskonto.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Olkaampa valvonnat ja valvojat miten Binlaadeneita tai CiiAaEitä, niin silti voidaan sanoa että yleinen turvallisuus ja rehellisyys on parantunut Suomessa. Ja luulempa että koko maailmassakin. Tämä vaan on kännyköitten takia mahdollista. Kännykät ovat puhdistaneet paljon ”puskajussismia”. Toisaalta kännykät ovat tehneet elämän luonnottoman eituurittomaksi, -mitään ei tapahdu, ellet hyväksy kännykällä sitä.

    Olen samaa mieltä tuosta vallanpitäjille kuuliaisia -jutusta. Mutta siihen on varmasti omat kovan sarjan perusteet, joista me emme varmastikaan tarvitse tietää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Mitä mieltä olette, voitaisiinko Snowden majoittaa Suomeen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. se on niinku melkolailla yx’hailee, missäse jätkämajailee, luuletko AIKUISEN OIKEESTI ettei sitä saa hengiltä, mikäli tarvis? Vähän realismia noihin näkemyksiin kaikilta, PLIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS? 😉

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Muistakaa siirtyä pois Windowsista ja Facebookista. Käyttäkää Linuxia ja Tor:ia…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. We know, we know.. its NOT your false, dear Barak! World is what is.. and its write down on Bible 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. ”Sähköpostit kannattaa salata PGP-avaimella”.

    PGP:n kehittäjä kertoi NSA:n olleen häneen yhteydessä monasti ja pyytäneen yhteistyötä (lue: takaovittamista). Kun PGP myytiin, kuka tietää saiko NSA haluamansa. GPG on varmasti turvallisempi vaihtoehto.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat