David Duke puhuu televisiossa Israelin terrorismista

Israel on murhannut huomattavasti enemmän palestiinalaisia ja muita arabeja kuin arabit israelilaisia. ”Väkivallan kierteen voi katkaista vain kaatamalla kokonaan Israelia tukeva kansainvälinen sionistinen verkosto,” kertoi tohtori David Duke Press TV:lle.

Duke antoi haastattelun sen jälkeen, kun Israelin hävittäjät olivat suorittaneet tuoreet iskunsa Gazassa ja Länsirannalla.

Ainakin neljä palestiinalaista (joista kolme on lapsia!) haavoittuivat iskuissa, joita länsimainen valtamedia ei ole vaivautunut edes noteeraamaan. Länsirannalla juutalaiset iskivät Jalazonen pakolaisleiriin sekä Tulkarmin kaupunkiin. Iskuissa kuoli yksi ja haavoittui useita. Juutalaiset myös pidättivät monia merkittäviä palestiinalaisia, kuten kolme tärkeää Hebronin kaupungissa asuvaa lainsäätäjää.

Juutalaisvaltion turistiministeri Uzi Landau hyökkäsi sanallisesti Yhdysvaltoja vastaan ja kutsui sitä ”terrorismin tukijaksi”. Syy tälle oli, että Yhdysvallat on tunnustanut Hamasin ja Fatahin yhteishallituksen, jota johtaa Mahmoud Abbas.

Times of Israelin artikkelin mukaan juutalainen kiihkoilija Landau sanoi: ”Kun Abbasin ja Hamasin yhteishallitus päätettiin perustaa, varoitimme tämän johtavan todennäköisesti israelilaisten kärsimykseen. Ikävä kyllä ennustuksemme osuivat oikeaan.” Landau jatkoi: ”Amerikkalaisten halu tunnustaa Abbasin ja Hamasin yhteishallitus tuhoaa Israelin turvallisuuden ja rohkaisee muita terrorismiin.”

Landau ei selvästikään ole tyytyväinen yli kahdeksaan miljoonaan dollariin, jotka Yhdysvallat lahjoittaa vuosittain Israelille ”avustuksina”. Hänelle ei myöskään riitä, että äärijuutalaiset hallitsevat yhdysvaltojen mediaa, taloutta, Hollywoodia ja kongressia lobbausjärjestöjensä kautta.

Vain täydellinen alistuminen Israelille ja valtion etnisen puhdistuksen ohjelmalle ovat tarpeeksi äärijuutalaisten mielestä. Kuten Duke toteaa Press TV:lle, vain äärijuutalaisen kansainvälisen valtarakenteen täydellinen syrjäyttäminen voi lopettaa tämän painajaisen.

DavidDuke.com

8 kommenttia

  1. Tekstissä pitäisi varmaankin lukea 8 miljardia dollaria?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. USA:n apu Israelille on eri muodoissaan varmasti kymmeniä miljardeja USD vuodessa, kun huomioon otetaan Israelin pyytämät sodat, jotka USA käy amerikkalaisilla pojilla ja amerikkalaisilla rahoilla, jotta siionisti voi samaan aikaan ryövätä rauhassa USA:ta erilaisilla pankkipeleillä.

      Kuten on taiteessa niin siten on rahamaailmassakin: Kauneus katoaa, kun siionistin käsi koskee.

      USA oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten varakas maa ilman mainittavampaa ulkomaan velkaa.

      Sitten siionistin käsi koski ja FED:in johtoon istui juutalainen ja kas!

      Nyt USA on velkainen, bankrotissa. Israel on upporikas ja USA sotii Israelin sodat, velaksi.

      Siionistin käsi koski.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Eikös Obama antanut virkaan astujaisten jälkeen heti 70 biljonan eli miljardin ylimääräisen apupaketin. Vuosittainen apu on todellakin kymmeniä miljardeja ilman mitään huomioimisiakaan. Todellisuudessa siis satoja miljardeja. Siis vain se apu. Ei ole laskettu verovapaita rikkaiden juutalasjärjetöjen lahjoituksia, jotka saa vielä vähentää veroista.

      Kongressi on säätänyt lain, jonka perusteella apu Israelilel ei voi laskea. Se voi vain nousta. Ja se nousee, sillä mutoin et pääse valtaan, jollet sitä nosta. Tai siis vallankäyttäjää esittäväksi marionetiksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Juuri näin.

        Siionisteilla on sellainen vaikutus isäntäänsä, että isäntä voi huonosti, jotta siionisti voi hyvin. Näin käy aina, kun siionisti saa yliotteen. Maailmanhistoria on täynnä näitä esimerkkejä.

        Koskaan ei käy toisinpäin.

        Eli siionisti on kuin syöpä, joka voi hyvin sillä hinnalla, että isäntä kärsii. Jos siionisti olisi niin hyvä kuin siionisti väittää olevansa niin miksi USA on konkurssissa ja Lähi-Itä palaa?

        Miksei siionisti pysty koskaan luomaan hyvinvointia muuta kuin itselleen? Miksi siitä on hintana ympäristön kuihtuminen?

        Katsokaa USA:ta. Lännen Vapauden Valosta on tullut velkainen hirmuvalta, jonka pääasiallinen tehtävä on sotiminen erilaisten siionistien kuviteltujen vihollisten kanssa.

        Maa, joka oli sanavapauden esikuva on muuttunut vapauden irvikuvaksi, jossa ihmisiä kidutetaan, vakoillaan ja vainotaan, koska he eivät polvistu synagoogan suuntaan.

        Maa, jolla oli todellisia humaaneja arvoja, lähettää ihmisiä helvetin esikartanoihin, kuten Guantanamoon kidutettavaksi ilman mitään oikeuksia. Sama maa lähettää miehittämättömiä lennokkeja tappamaan naisia ja lapsia vain siitä syystä, että siinä joukossa mahdollisesti on joku turbaanipäinen kalashnikovia heilutteleva pässinpää.

        Kaikki tämä vain yhden asian takia.

        Koska siionistin käsi koski.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Mielenkiintoisesti jopa Hesarin seulasta oli mennyt läpi eräs Israeliin liittyvä kommentti jonka kopioin tähän:

    ”Amerikan sisäpolitikka ( ja israelin terrorivaltion rahoitus) ja raha- ja viihdeteollisuus on näiden juutalaisjärjestöjen käsissä; viihdeteollisuuden vaikutuksen huomaamme melkein kaikissa amer. elokuvissa; pientä mielipidevaikuttamista (joka täältä katsoen vaikuttaa tosi törkeältä) , rahabisneksen myötä me kärsimme kaikki. Muutaman prosentin vähemmistö jota kaikki muut joutuu pokkuroimaan, todella kummallista. Vähän kuin koko maailman RKP.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Luulin, että tohtori D. DUKE olisi tullut brezhneviläisyyden ja finlandizierungin tallaamaksi, mutta olin väärässä.
    June 3, 2014 at 7:47 am. D. DUKE julkaisi omilla sivuillaan uuden versionsa protkollista, joka löytyy:
    http://davidduke.com/illustrated-protocols-zion/
    Luin, katsoin ja kuuntelin esittelyn, joka varmisti näkemykseni juutalaisten tuhoisasta maailmanvallasta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. David Duke myöntää tuossa videossa itsekin, että kyse on väärennöksestä, mutta hänen mielestään sillä ei ole merkitystä (!).

      Antisemitisteille totuudella ei ole mitään merkitystä. Väärennöksen tietoinen levittäminenkin sopii heille.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat