CFR – Amerikan epävirallinen ulkoministeriö

Artikkeli on käännös William G. Simpsonin kirjoituksista vuodelta 1978. Council on Foreign Relations on edelleen voimissaan ja juutalaisten tiukassa otteessa, minkä vuoksi artikkeli on yhä ajankohtainen. Lakiteknisistä syistä suomennokseen on tehty pieniä muokkauksia.

Yhdysvalloilla on kaksi hallitusta. Ensimmäinen niistä on perustuslaillinen hallitus, jonka kokoonpanosta äänestäjät saavat ainakin näennäisesti päättää.

Toinen niistä toimii sen sijaan kokonaan demokratian ulkopuolella; se on salainen, valtaosin juutalaistaustaisista koostuva varjohallitus. Se edustaa kansainvälistä rahanvaltaa, joka pyrkii tuhoamaan kaikkien kansojen itsenäisyyden korvaten kansallisvaltiot ylikansallisella orjuudella.

Tällä hetkellä [1970-luvulla. Suom. huom.] varjohallituksen tärkein areena on CFR eli Council on Foreign Relations. CFR on jo kauan ollut käytännössä virallista ulkoministeriötä ja presidenttiä mahtavampi instituutio.

CFR kykenee kohdistamaan äärimmäisen kovaa painetta virallista hallitusta kohtaan erityisesti silloin, kun Amerikassa säädetään lakeja, jotka koskettavat juutalaisyhteisöjen intressejä. Mikään valtiollinen voima ei kykene vastustamaan CFR:n lobbya. Ja silti Gary Allen toteaa kirjassaan None Dare Call It Conspiracy:

”Vaikka CFR on soluttautunut lähes kaikkiin hallituksen avainasemiin Franklin D. Rooseveltin ajoista lähtien, tuskin edes promille amerikkalaisista edes tietää, mikä CFR on. Tuskin edes promillen kymmenesosa tietää mitään CFR:n rakenteesta tai tavoitteista.”

Ensimmäistä kertaa CFR pakotettiin julkisuuteen 1962, kun Dan Smoot kirjoitti teoksensa The Invisible Government sekä Kent ja Phoebe Courtney julkaisivat kirjan America’s Unelected Rulers. Sittemmin useat luotettavat tutkijat ovat rakentaneet hyvän kokonaiskuvan CFR:n alkuperästä, tavoitteista ja toiminnasta.

Toukokuussa 1919 juutalainen eversti Edward Mandel House oli raivoissaan, sillä Amerikkaa ei oltu hyväksytty Kansainliittoon (YK:n edeltäjä). House järjesti Pariisissa kokouksen, johon hän kutsui omistautuneimmat nuoret älykkönsä Amerikasta (kuten John Foster ja Allen Dullesin, Christian A Herterin sekä Tasker H. Blissin) ja Englannista.

He päättivät perustaa järjestön, joka ”tutkisi kansainvälisiä suhteita”. Näin syntyi Amerikan Council on Foreign Relations sekä Britannian Royal Institute of International Affairs. Niiden tavoitteet ja toimintaperiaatteet olivat samat.

kerry

Pankkiirien juoksupoika

Housella oli hyvät suhteet New Yorkin kansainvälisiin pankkiireihin sekä Euroopan poliittiseen ja rahoitusmaailman eliittiin.

New Yorkissa pankkimaailmaa johtivat juutalaiset Warburgit, juutalaiset Schiffit, juutalainen Otto Kahn, juutalainen Henry Morgenthau sekä juutalainen Herbert Lehman. House oli heidän juoksupoikansa.

Kongressimies Louis McFadden totesi puheessaan 10.6.1932, että House on ”finanssivaltakunnan pyhä munkki”. McFadden myös siteerasi Housea, joka oli itse todennut, että Kuhn, Loeb & Co. –pankin johtaja Jacob Schiff oli tämän ”salainen esimies”. Kuhn, Loeb & Co. oli alusta asti edustettuna CFR:n hallituksessa, johon Kahn ja Warburg kuuluivat.

Warburgista tuli yksi Yhdysvaltojen suurmiehistä sen jälkeen, kun hän onnistui kahlitsemaan koko Amerikan liike-elämän perustamansa keskuspankin (Fed) hallintaan.

CFR:n jäsenistöön kuului noin 1400 Amerikan vaikutusvaltaisinta miestä muun muassa hallituksesta, pankeista, teollisuudesta, kaupan alalta, mediasta, suurista kansalaisjärjestöistä sekä yliopistoista.

Mikä tärkeintä, CFR levitti vaikutusvaltaansa myös CIA-tiedustelupalveluun, Unescoon, Yhdistyneisiin kansakuntiin, Maailmanpankkiin, Kansainväliseen valuuttarahastoon ja muihin kansainvälisyysaatetta levittäviin YK-instituutioihin.

1927 Rothschildien yhteistyökumppanit Rockefellerit alkoivat rahoittaa CFR:n toimintaa. 1939 järjestö oli jo saanut haltuunsa merkittävän osan ulkoministeriöstä.

Smootin mukaan läpimurto saavutettiin kuitenkin 1945 San Franciscossa, jolloin ”YK-kokoukseen saapuneen amerikkalaisen delegaation edustajista yli 40 oli CFR:n jäseniä.” Toisen maailmansodan päättyessä CFR oli vallannut ulkoministeriön.

Jotain CFR:n jäsenten isänmaallisuudesta kertoo se, että monet heistä paljastuivat myöhemmin Neuvostoliiton agenteiksi, muun muassa Alger Hiss ja Laughlin Currie. Jopa CFR:n kouluttamaa juutalaista sotarikollista Henry Kissingeriä on epäilty neuvostovakoojaksi.

kissinger

Hallituksen miehittäminen

The South African Observeriin kirjoittanut S. E. D. Brown totesi lokakuussa 1973:

”CFR on hallinnut ulkoministeriötä jo yli 40 vuotta. Cordell Hullia, James Byrnesiä ja William Rogersia lukuunottamatta kaikki ulkoministerit ovat olleet CFR:n jäseniä.

Nixonin tärkein ulkopoliittinen neuvonantaja ja nykyinen ulkoministeri Henry Kissinger astui julkiseen virkaan suoraan CFR:n palkkalistoilta. Myös alivaltiosihteereistä lähes kaikki ovat CFR-miehiä.

CFR on kansainvälisen rahanvallan työkalu. Kommunistit pyrkivät tuhoamaan Euroopan sisältä käsin ja ovat pakottaneet eurooppalaiset vetäytymään entisiltä siirtomaa-alueiltaan. Kommunisteja suurempi uhka on kuitenkin pankkikartelli, joka pitää CFR-järjestöä tukikohtanaan ja Amerikan hallituksia työkaluinaan.”

A. K. Chesterton huomasi Kuhn, Loeb & Co. –pankin suuren vaikutusvallan CFR:n ensimmäisessä hallituksessa. Hän kirjoitti: ”On todennäköistä, että sama pankki käyttää edelleen suurta valtaa järjestössä.” Myöhemmin hän totesi: ”CFR:n todellinen vaikutusvalta voi olla paljon suurempi kuin Valkoisen talon ja ulkoministeriön.”

Miksi tällainen järjestö on ylipäätään perustettu? Smoot kirjoittaa:

”Olen vakuuttunut siitä, että CFR ja monet sen kaltaiset suuret veroista vapautetut järjestöt muodostavat näkymättömän hallituksen, joka sanelee virallisen hallituksen politiikkaa. Massiivisen ja taitavan propagandan avulla CFR pyrkii myös saamaan kongressin ja kansan kannatuksen politiikalleen.

Lopullisena tavoitteena on tehdä Amerikasta sosialistinen valtio ja osa ylikansallista maailmanhallitusta.”

Jacob Schiff.
Jacob Schiff.

Bilderberg ja yhteistyö kommunistien kanssa

Yksi CFR:n vaikutusvaltaisista ulokkeista on niin kutsuttu Bilderberg-ryhmä, jonka jäsenseula on paljon tiukempi kuin CFR:n.

Siihen kuuluu amerikkalaisten lisäksi vaikuttajia eri puolilta maailmaa. He ovat pankkiireja, suurten yhtiöiden johtajia, diplomaatteja, korkeita virkamiehiä, päätoimittajia, yliopistojen johtajia sekä mediamoguleja.

CFR tarvitsee Bilderbergin kaltaisia järjestöjä viedäkseen ideansa käytäntöön. Taustalla vaikuttavat edelleen samat voimat kuin ennenkin: Rothschildit, Warburgit, Wallenbergit, Rockefellerit ja muut rahoitusdynastiat. Bilderberg-kokoukset ovat tietysti salaisia.

Kolmas Bilderberg-kokous Amerikassa järjestettiin Woodstockissa Vermontissa 23.4.1971. Yksikään sanomalehti, radio- tai televisiokanava ei uutisoinut siitä. Kokous erosi edeltäjistä siten, että ensimmäistä kertaa paikalla oli myös kaksi venäläistä ja kaksi kiinalaista.

Kissingerin, Nixonin ja Rockefellerin matkat Moskovaan ja Pekingiin olivat linjassa Bilderberg-politiikan kanssa. Amerikkalaisjohtajat solmivat kommunistien kanssa suuria öljy- ja viljasopimuksia keskellä ”kylmää sotaa”.

CFR:n ja Bilderbergin tavoitteena on alistaa kaikki kansakunnat pankkirien lypsylehmiksi. Ne eivät käy sotaa kommunismia vastaan vaan tekevät yhteistyötä kommunistien kanssa.

Kommunistien tavoin ne pitävät nationalismia ja kansallisaatetta vaarallisimpana vihollisenaan. CFR:n politiikka pyrkii tuhoamaan valkoisen ihmisen rodullisen ja kansallisen identiteetin.

Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuka valitsee CFR:n johtajiston. He eivät vastaa toiminnastaan millekään julkiselle taholle. He toimivat täysin riippumattomasti suhteessa valtioihin ja kansoihin. Heidän vaikutusvaltansa on kuitenkin niin suurta, että he käyttävät kokonaisia hallituksia käsikassaroinaan.

Heidän lopullinen tavoitteensa ei eroa lainkaan kommunistisesta utopiasta.

 

William G. Simpson

11 kommenttia

  1. Loppujenlopuksi Yhdysvallat on surkimus ja sätkyukko, joina Kylmänsodan aikana pidettiin Itä-Euroopan kommunistisia maita. Tai ei aivan niinkään, kaikki tiesivät kommunistiblokin pikkuvaltioiden olevan marionetteja. USA ja etenkin sen kansa luulee olevansa maailman suvereenisimmän valtakunnan maailmanlaajuinen vaikuttaja, jolla on mieltei jokaisen ihmisen henki käsissään ja kyky sekä valta päättää siitä kuinka kauan sen on määrä kestää ja hävitä.
    Yltiö patrioottiset yhdysvaltalaiset kuvittelevat käyttävän miltei jumalallista valtaa kautta maailman ja katsoo oikeudekseen puuttua ns. ihmisoikeuksien nimissä jokaisen maan sisäpolitiikkaan, jolla vain on jotain sellaista mitä tämä Valkopäämerikotka” itse tarvitsee.
    Jos lähdetään katsomaan millainen maailma pitäisi sisällään todella itsenäisimmät kansallisvaltiojärjestelmät ja talousjärjestelmät. Se on hyvin yksinkertaista. Kaupunkivaltiot tai korkeintaan lukuisat pienet kansallisvaltiot kuten ennen WWI Euroopassa. Kautta olemassaolo historiansa Eurooppa rämpi sodasta toiseen, mitä joutavanpäiväisimpien syiden takia. Mutta yhtäkaikki maat olivat enimmäkseen sisäisesti homogeenisiä ja elämä niissä oli suhteellisen ennustettavaa ja turvallista. Silloin ei mikään muu kansakunta tai etninen ryhmä ei voinut harjoittaa väkivaltaa ja rikollisuutta terrorisoiden kansallisvaltion omien kansalaisten elämää isänmaansa ”siunaamana” tai aktiivisesti siitä vaikenemalla sekä vieläpä valjastamalla silloisen lehdistön ja ns. ”sivistyneistön sitä kehitystä vahvistamaan sekä solvaamaan ”omaa lihaa ja vertaan”. Jos tälläistä ”desantti” -myyräntyötä olisi tapahtunut, siitä olisi syttynyt sota, selväpiirteinen sota, johon olisi ollut aitoa tunkua kärsimyksineen päivineen. Sota ei ole koskaan ihannoitava asiaintila, mutta paradoksaalisesti siihen liitetään ihmisen mielentilan ylevimmät ja uhrimielisimmät käsitteet, jotka ninmenomaan yhdistävät kansakuntia hitsaten ne yhteen tiukemmin kuin kertaakaan rauhan aikana on koskaan tapahtunut. Sota, tuo ihmiskunnan vitsaus on yhtä luonnollinen kuin ihmiselämän ensirääkäisy kätilöopistolla. Se on aivan kuten nainen. ”Se on varsinainen riesa, mutta ilman sitä ei voi elää”, ilman, että kansakunta vajoaa rappioon ja mädännäisyyden pohjattomaan kuiluun, jossa ei ole pohjaa. Esimerkkinä voi mainita Rooman Valtakunnan maailmanvallasta orgioiden hekumaan ja nautiskelun haluun kaikilla mahdollisilla tavoilla.
    Jokaikinen valtio hajoaa ja tuhoutuu pensseleillä rapsuteltaviksi ruukunpaloiksi auringon paahteessa yhdeksi kuriositeeteksi historian kuiviin oppikirjoihin ellei se pidä huolta kulttuuristaan, uskonnostaan, sivistyksestään, tavaoistaan, poliittisesta järjestelmästään, itsenäisyydestään ja ennen kaikkea kiinni itsekunnioituksestaan sekä siitä että uskaltaa suoraselkäisesti olla ylpeä itsestään välittämättä paskanärhien rääkkymisestä aidanorsilla. Ne odottavat vain mätäneviä ruumiskasoja ja silmiä, jotka ovat erityisesti niiden herkkua. On parempi kaatua ja ”hukkua miekka kädessä” kuin päänsä alas painaen nähden vain naistensa ja tyttäriensä raiskatut ruumiit.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  2. CIA:n johtaja John Brennan käytännössä myöntää kemikaalivanat eli kemikaalien levityksen lentokoneista ilmakehään CFR:ssä (Ulkomaansuhteiden Neuvostossa) pitämässään puheessaan.
    Virallinen termi kemikaalivanoista näyttäisi olevan siis ”aerosolien stratosfääriin suihkutus”.
    Brennanin mukaan tämä on tehokas keino estää ilmaston lämpenemistä.

    Ilmaston lämpenemishuijauksen varjolla saadaan siis poliitikoilla hyväksytettyä tämä toiminta. Kyseessä on samanlainen huijaus, kuin aikaisemmin veden fluorauksen ja useiden rokotteiden suhteen eli valheen avulla saadaan pakkomyytyä valtavia määriä turhia ja haitallisia kemikaaleja massalevitykseen.
    Tietysti ilmaston lämpenemishuijauksella on aikoinaan saavutettu mm. kehitysavut Kiinalle, eli uuden maailmanjärjestyksen tulevalle tukipilarille sekä samalla ollaan voitu peitellä HAARP:n käytöstä aiheutuvia ilmasto-ongelmia.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Chemtrails ja veden fluoraus ei ole huijaus – se on ihmisten myrkyttämistä, samanlaista myrkyttämistä kun Rockefeller foundation:in kehittämät rokotusohjelmat sairauksia edistämään!

      Todella hyvä artikkeli Magneettimedialta ihmiskunnan vaikutusvaltaisimmasta salaseurasta, jonka avulla kansallisvaltioita tuhotaan. Jokainen voi tutkia kuinka vaikutusvaltainen jäsenistö tällä maailmanlaajuisella salaseuralla on ja tehdä sen johdosta omat johtopäätöksensä.

      Counsel on Foreign Relations sai alkunsa todellisuudessa satoja vuosia aiemmin, sillä sen juuret perustuvat British Round Table järjestöön. Jaahas… sieltähän se jälleen kerran tuli: Rothschild ja City of London on tämänkin salaseuran takapiruna sulautuneena Vatikaanin jesuiitti-mafiaan.

      Juutalaisuudesta sen verran, että juutalaisuus nykymuodossaan & Rothschilien perustama Israel, on kokonaisuudessaan HOAX. Sen tarkoitus on harhauttaa sekä heitä, jotka itseään juutalaisiksi kutsuvat, että kristittyjä maailmanlaajuisesti. Massamurhaaja Henry Kissinger totesi vuonna 2010, että ”juutalaisvaltio Israel lakkaa olemasta olemassa kymmenen vuoden kuluessa”. Kyllä, näin tulee käymään varmuudella. Henry tietää, sillä hän istuu juuri siellä, missä näitä sotia ja pommituksia organisoidaan. Tämä lausunto paljastaa kaikessa yksinkertaisuudessaan totuuden. Israel on perustettu eksyttämään koko ihmiskuntaa ja kun työ on tehty, kyseinen feikki-valtio häviää maailmankartalta.

      Toisin sanoen: juuri he, eli – Rothschild rikolliset – jotka feikki-valtio Israelin perustivat, tulevat sen myös tuhoamaan!

      Ps. Magneettimedian pitäisi porautua syvemmälle ja tutkia juutalaisuutta/Israelin olemusta osana ILLUMINAATIN maailmanvaltaus suunnitelmaa. Odotan mielenkiinnolla, milloin toimituksen kellot soivat, sillä juutalaisuus nykymuodossaan perustuu kasaari-mafian juoneen (pakkokäännytykseen). Juutalaisuuden harha on siten periytynyt isältä pojalle, eli juutalaiset eivät itse tiedä, että heitä on harhautettu termillä; ”luvattu kansa”. Magneettimedia julkaisee mielestäni Suomen parhaita artikkeleita, mutta kommentoinnin taso juutalaisvihalla höystettynä on todella surkeaa!

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
  3. Minä olen hiljaa, että PÄÄSETTE päämääräänne. Olen ilmoittanut tämän selvästi. Koska nyt täällä taas olen selittämässä aiemmin jo sanomiani, niin laitan samalla näkyville (vaikkei ollut tänne tarkoitettu) alkuviikkoisen suomennokseni latinasta (kyseessä Lutherin v. 1517 julkaisemien teesien uuden julkaisun esipuhe v. 1538):

    Lutherin esipuhe teeseihin, joista oli väitelty reformaation alusta vuoteen 1538’

    1538

    Tohtori Martti Luther hurskaalle lukijalle.

    Hyväksyn, että disputaationi tai teesini, joita on käsitelty paavikuntaa ja sofistien valtaa vastaan suuntautuvan asiani alusta lähtien, julkaistaan, varsinkin siitä syystä, etteivät asian suuruus ja se menestys, jonka Jumala minulle siinä on antanut, korottaisi minua. Niissä näet tulee julkisesti näkyviin häpeäni, so. heikkouteni ja tietämättömyyteni, jotka minua alussa pakottivat tarttumaan asiaan mitä suurimmalla pelolla ja vavistuksella.

    Olin yksin, ja luisuin tähän asiaan tarkoittamattani, kun ei käynyt päinsä vetää jalkaa takaisin. Monissa ja suurissa kohdissa en ainoastaan antanut paaville periksi vaan myös lisäksi palvoin häntä. Mikä näet minä olin, silloin aivan surkea munkkiparka, enemmän kuolleen ruumiin kuin ihmisen kaltainen, nousemaan paavin majesteettia vastaan, jonka edessä eivät ainoastaan maan kuninkaat ja koko maailma vaan myös itse taivas ja, kuten sanotaan, kaikkeuden kolminkertainen rakenne (trina rerum machina*) pelkäsivät ja jonka tahdonilmauksista ne olivat riippuvaisia.

    Mitä ja millaista minun sydämeni näinä kahtena ensimmäisenä vuotena sai kärsiä ja miten suuri minun ei-sepitetty nöyryyteni ja lähes epätoivoni silloin oli, ah, jota liian vähän ovat oppineet tuntemaan ne, jotka myöhemmin hyvin ylpeästi alkoivat hyökätä paavin haavoitettua majesteettia vastaan. Ja vaikka he eivät olleet tehneet näitä pieniä säkeitä (Vergiliuksen sanoja käyttääkseni), he kantoivat silti kunnian niistä, jonka minä kuitenkin heille mielelläni soin.

    Minä kuitenkaan – noiden ihmisten ollessa katselijoita ja jättäessä minut yksin vaaraan – en ollut niin iloinen, luottavainen ja varma, sillä minä en tiennyt monia asioita, jotka nyt tiedän. Vieläpä aneista, siitä, mitä ne olivat, en tiennyt yhtään mitään, kuten koko paavikunta itse ei tiennyt niistä mitään; niitä pidettiin kunniassa vain käytännön ja tavan vuoksi. Sen vuoksi en väitellyt lakkauttaakseni ne, vaan, kun hyvin tiesin, mitä ne eivät olleet, halusin saada tietää, mitä ne oikein olivat, ja kun kuolleet ja mykät opettajat, so. teologien ja juristien kirjat, eivät tyydyttäneet minua, päätin kysyä neuvoa eläviltä ja kuulla itse Jumalan seurakuntaa, että, jos jäljellä jossakin oli Pyhän Hengen välikappaleita, he armahtaisivat minua ja samalla yhteiseksi hyväksi antaisivat minulle tietoa aneista.

    Tässä yhteydessä monet hyvät miehet ylistivät teesejäni. Mutta minun oli mahdotonta tunnustaa heitä seurakunnaksi tai Pyhän Hengen välikappaleiksi. Kunnioitin paavia, kardinaaleja, piispoja, teologeja ja munkkeja, ja odotin heillä olevan Henkeä. Olin näet tullut niin täyteen heidän oppinsa juomisesta ja sen kohmelosta, etten tiennyt, nukuinko vai olinko hereillä. Ja kun olin voittanut kaikki argumentit kirjoitusten avulla, tämän yhden voitin suurien vaikeuksien ja ahdinkojen jälkeen, Kristuksen suosiosta, lopulta vaivoin: seurakuntaa näet on kuultava. Paljon itsepintaisemmin ja kunnioittavammin (koska toimin vilpittömin sydämin) palvoin paavin kirkkoa oikeana kirkkona kuin nuo häpeälliset vehkeilijät, jotka nykyisin alituisesti vetoavat paavin kirkkoon minua vastaan. Jos olisin halveksinut paavia niin kuin häntä nyt halveksivat hänen ylistäjänsä, olisin arvellut maan nielaisevan minut sillä hetkellä, kuten Koorahin ja hänen joukkonsa.

    Mutta palatakseni asiaan: Kun minä siis odotin kirkon ja Pyhän Hengen lausuntoa, minulle määrätään vaitiolo ja asiassa vedotaan tottumukseen. Koska pelkäsin kirkon nimen arvovaltaa, mukauduin ja tarjosin kardinaali Cajetanukselle vaitioloani Augsburgissa ja pyysin nöyrästi, että hän määrää myös vastapuolen huudoille vaitiolon. Mutta hän ei ainoastaan kieltäytynyt siitä vaan lisäsi, että ellen peruuttaisi, hän tuomitsee kaiken, mitä olin opettanut. Olin kuitenkin jo opettanut katekismusta varsin tuloksellisesti, ja tiesin, ettei sitä saanut tuomita ja etten voinut suostua sellaiseen, ellen tahtonut kieltää Kristusta. Näin syntyi tämä välttämättömyys, että minun oli pakko yrittää loppuun asti ja odottaa.

    Mutta en tahtonut laatia nyt historiaani vaan tunnustaa tyhmyyteni, tietämättömyyteni ja heikkouteni, ettei kukaan (Paavalia seuratakseni) ajattelisi minusta enempää kuin mitä minussa näkee eikä epäilisi, jos joku sitä kuitenkin epäillä voisi, että minä niin suurissa vaikeuksissa olen ollut ja olen ihminen, ja samalla esimerkilläni pelästyttää julkeita ja ristiä ja saatanaa tuntemattomia (ylpeitä tahdon sanoa) kirjoittelijoita, joille ei ole mitään voittaa paavi, vieläpä itse saatana: Lutheria vastaan on hyökättävä. Kun hänet on voitettu, saatana on heille pila.

    Mitä tekisin? Miten olisin, vaikka olisin enkeli, voinut aavistaa, että kintereilleni nousee sellaisia vihollisia nimeni alla? Mutta mitä minä tyhmä valitan, koska ei ole ollut pahempia Kristuksen ja Jumalan vihollisia kuin ne, jotka Kristuksen ja Jumalan nimen alla ovat vainonneet Kristusta ja Jumalaa. Lue kirjoituksia ja näet, mitä profeetoille, apostoleille ja kaikille pyhille tapahtui. Totta on Miikan, vieläpä Kristuksen, sana: Ihmisen vihamiehiä ovat hänen omat perhekuntalaisensa. Kristusta ei olisi koskaan ristiinnaulittu, ellei hän olisi ruokkinut ja ylentänyt pahinta perkelettä apostolien keskuudessa, Juudasta.

    Mutta kuitenkin tunnustan sinulle, hyvä veli, nämä minun heikkouteni ja tyhmyyteni, että sinäkin oppisit olemaan nöyrämielinen ja tietäisit varmasti ja täysin totuudenmukaisesti, ettei saatana ole kuollut vaan on yhä ruhtinas, ei yhden ihmisen ruhtinas eikä yhden alueen ruhtinas, vaan koko maailman ruhtinas, jonka vallan, viekkauden ja pahuuden alaisia ovat kaikki paitsi yksi, Kristus, ja ne, jotka todellisesti ovat Kristuksen omia.

    Sen vuoksi ei ole niin, että olisimme itsevarmoja ja toimisimme ylimielisesti ja ihailisimme itseämme erinomaisten lahjojen kunniassa yli muiden ihmisten. Näet tässä, jos on lupa ainakin tästä kerskailla, miten suuresta heikkoudesta Herra on tuonut minut voimaan, miten suuresta tietämättömyydestä tietoon, miten suuresta vavistuksesta rohkeuteen, taatusti ei ilman taisteluita ja viettelyksiä, kuten nuo röyhkeät ja iloiset kirjoittelijat olettavat. En kuitenkaan ole tullut siihen, mihin he jo kauan sitten näyttävät tulleen. Sillä vaikka en nyt pelkää paavia ja hänen majesteettiaan, on minun kuitenkin pakko yhä vielä pelätä paavin Jumalaa, melkein enemmän kuin alussa.

    Pääasia: me emme ole mitään, Kristus yksin on kaikki. Jos hän kääntää pois kasvonsa, me joudumme perikatoon ja saatana riemuitsee voitosta, vaikka olisimme pyhiä, Pietareita ja Paavaleita. Nöyryyttäkäämme siis sielumme Jumalan voimakkaan käden alle, että hän aikanaan meidät korottaisi. Jumala näet on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Kuten särjetty henki on uhri Jumalalle, siten epäilemättä häikäilemätön ja itsevarma henki on uhri saatanalle. Voi hyvin Herrassa, ja jos sinulle on tarpeen, tule työni ja esimerkkini kautta paremmaksi.

    *taivas, maa ja mitä maan alla on.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. ÄLKÄÄ siis osoittakaa kommentteja enää minulle. Haluan pysyä poissa täältä ja Suomen foorumeilta. Lisäksi olen sanonut jo KAIKEN, mitä olen halunnut sanoa.

      Olen hiljaa, että pääsette päämääräänne. Asiaa on hienosti auttanut itse Magneettimedian toimituskin, kun se on alistanut kaikki kommenttini (kirjoitinpa kirjautuneena tai en) ”odottamaan hyväksyntää”, joskus vuorokausiksi. Selvää on, että tarvitsette tilaa ja esteettömyyttä (vapautta) raivatessanne tietä päämääräänne.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. TALMUD, kuinka sinä voisitkaan unohtaa Kalevalan, kun et ole koskaan tuota tarinaa ymmärtänytkään. Jos olisit, et vetäisi näin jyrkkiä raja-aitoja Kalevalan ja Kristus Nasaretilaisen välille. Joskin Kalevala on puhtaasti fiktiivinen tarina, kun taas Kristuksen elämällä oli silminnäkijät ja kuulijat.

    Kalevalassa kiehtoo erityisesti tuo tarina seppä Ilmarisesta, joka takoi lihanhimoissaan mestariteoksensa Sammon periviholliselleen. Sampo osasi painaa rahaa tyhjästä. Petoksen huomattuaan lähtivät kalevalaiset Väinämöisen johdolla vohkimaan sammon takaisin. Uudessa Testamentissa Kristuksen tultua maailmaan oli Sampo tanakasti ihmiskunnan perivihollisten käsissä. Kristus paljasti petoksen ja tuomitsi Sammon ja sen lieveilmiöt yhdellä kertaa hornan tuuttiin ja maksoi siitä hengellään.

    Puhut kalevalaisesta luonnosta ja heti seuraavaan hengenvetoon kerrot epäsuoraan olevasi juutalainen parasiitti, siis Darwinilaisen ravintoketjun huippu jonka tulee nussia kaikkea mikä liikkuu. Jos vähääkään tuntisit saamelais- tai intiaanikulttuureja, ymmärtäisit, että heillä on täysin sama ajatus kuin Kristus Nasaretilaisella, eli joka on luomakunnan kuninkaaksi syntymästään ylennetty, täytyy hänen itsensä luomakunnan palvelijaksi alentaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  5. Siis tällainen viesti on piilotettuna tähän nimim. viestitulvaan. Sama keino kuin ennenkin. Juuri tällaisen viestin verukkeella poliisi vaati koko MV-lehden sulkemista. Nimim. sumppi vaikutti tosin siinä lehdessä toimituksen omaltamieheltä toisen Hitlerin haukkujan (Paronin Palergi) kanssa. Se on toinen tarina ja jäi pois aiemmasta kommentista. Mutta minusta olisis yytä katsoa tarkasti, mitä tämä häirikkö tänne postaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. 1. Usa hyökkää ryöstämään Irakin öljyn

    2. Usa asettaa Iraqin nukkehallituksen joka myy öljysopimukset
    alehintaan ulkomaisille öljy-yhtiöille

    3. Usa kokee jatkuvaa vastarintaa, poistuu maasta, mutta jättää 50.000 sotilasta ja Cian tukikohdan

    4. Kissinger luovuttaa West Qurna-2 öljykentän Venäjälle

    5. Syntyy ISIS, jonka johtajaksi paljastuu moSSadin agentti Simon Elliot

    6. ISIS lähetetään Syyriaan?? (öljyputki Irakista Välimerelle) perustamaan Caliphaattia??

    7. Usa ja ISrael tukee ja aseistaa ISIS-terroristeja

    8. Venäjä tulee mukaan uutena pelaajana pommittamaan ISIS teroja

    9. ISIS terot tapetaan, loput pakenee turvapaikanhakijoiksi Eurooppaan

    10. Usa tekee Suomen kanssa sopimuksen 32.000 ISIS teron vastaanottamisesta ”turvapaikanhakijoina” (optio + 10.000 teroa)

    11. Syyriaan tulee pikkuhiljaa rauha, Venäjä, ISrael ja Usa jakavat jälleenrakennusurakat, mukaan lukien öljyputken rakentaminen Irakin öljykentiltä Välimerelle. Euroopan hallitukset, hyväuskoisina, yhteistuumin rahoittavat osan hankkeista sadoilla miljoonilla euroilla

    12. WIN WIN, Usa/Israel/Venäjä koalitio sai öljyputken Välimerelle ja pääsivät eroon suuresta osaa Irakin vastarintataistelijoista, nurkassa istuu Eurooppa aasinlakki päässä ihmetellen Venäjä boikotteja ja muita kummallisuuksia.

    Raportti: Miehittäjät kaappaavat Irakin öljyvarat
    julkaistu 29.11.2005 klo 14:54, päivitetty 29.10.2008 klo 17:22
    (YLE24, Lähde: AP Graphics Bank)
    Yhdysvallat, Britannia sekä niissä toimivat öljy-yhtiöt ovat saamassa määräysvallan valtaosasta Irakin öljyvarannoista, kertoo öljyalaa seuraavien kansalaisjärjestöjen raportti Crude Designs: The Rip-Off of Iraq’s Oil Wealth.

    Varapääministeri Ahmad Chalabi on järjestöjen tietojen mukaan hyväksymässä yhtiöiden esittämän mallin, joka olisi Irakille erittäin epäedullinen.

    Raportin mukaan Irak sitoutuisi sopimukseen, jossa yhtiöille taattaisiin 42 – 162 prosentin voittomarginaali, vaikka normaali tavoite on noin 12 prosenttia. Irak menettäisi jopa 164 miljardin dollarin öljytulot.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016092122352353_ul.shtml

    Trump haluaa Irakin öljyn: ”Se ei ole varastamista vaan vahingonkorvaus”

    Näytteleekö Trump tyhmää, vai onko tosi, ettei kukaan ole kertonut tälle idiootille, että Irakin öljyt on jo moneen kertaan ryöstetty ja myytykin.

    Vai yrittääkö Trump ”legitimoida” Irakin öljynryöstön jälkikäteen.

    https://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=yuC_4mGTs98

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat