- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Cesiumkloridin käyttö syövän hoidossa

Nobel palkinnon voittanut tohtori Otto Warburg keksi, että laskemalla kudosten happipitoisuutta 35 % kahden vuorokauden ajaksi normaalit solut muuttuivat syöpäsoluiksi. Syöpäpotilailla veren happisaturaatio on normaalia alhaisempi, yleensä noin 60 % luokkaa (pulssioksimetrialla mitattuna). Tavalliset syöpähoidot (sytostaattilääkitys ja säteilyhoito) aiheuttavat kehon happipitoisuuden radikaalin putoamisen. Happivajeesta kärsivät kudokset ovat happamia ja runsashappiset alkalisia eli emäksisiä.

Normaalissa solussa glukoosi ja happi läpäisevät solukalvon helposti ja kuona-aineet poistuvat tehokkaasti, jolloin solun pH pysyy normaalissa 7,35 arvossa. Myrkyllisten aineiden ärsyttäessä solun uloimpia kerroksia solukalvo käyttäytyy poikkeavasti estäen hapen läpäisyn, mutta sallien glukoosin. Kaliumionit ovat vastuussa glukoosin pääsystä soluun, sillä kaliumin myötä myös glukoosi pääsee solun sisälle. Syöpäsoluissa on vain 1 % kalsiumia normaalin solun määrästä. Kalsium, magnesium ja natrium ovat vastuussa hapen pääsystä soluun, joten syöpäsoluissa on kaliumin myötä glukoosia, mutta ei happea. Kun soluun ei pääse happea, sen kyky säädellä pH-tasapainoa häiriintyy ja solu muuttuu happamaksi. Tämä johtuu epätavallisesta aineenvaihdunnasta, jossa glukoosi käy hapettomasti maitohapoksi, joka aiheuttaa pH-arvon putoamisen jopa 6,5:een tai alemmaksi. Maitohappo vaurioittaa myös normaalia DNA:n muodostusta ja lähetti-RNA:n ominaisuuksia niin, että normaali solun jakautuminen häiriintyy, mikä johtaa kontrolloimattomaan syöpäsolujen kasvuun. Syöpäsolun cesium-, rubidium- ja natriumpitoisuuksia voidaan nostaa C-vitamiinilla ja sinkillä.

Miksi syöpäseulonta ja tavalliset hoidot epäonnistuvat?

Ihmisen keho tappaa eliniän aikana normaalisti miljoonia syöpäsoluja, jos immuunijärjestelmä ei ole vahingoittunut. Lääkärin onnistuessa havaitsemaan keuhkosyövän röntgenillä, rintasyövän mammografialla tai paksusuolensyövän tähystyksellä on syöpä yleensä ollut kehossa jo 6 – 8 vuotta ja sillä on ollut hyvin aikaa levitä kehon muihin osiin. Tavallinen syöpäseulonta, kuten naisten mammografia, on tuomittu epäonnistumaan. Laajat seurantatutkimukset Kanadasta ja Tanskasta paljastivat, että rintasyövän selviytymisaste oli sama vuosittain mammografiassa käyneillä naisilla kuin niillä potilailla, jotka eivät koskaan olleet mammografiassa käyneet.

Syöpähoidot perustuvat virheelliseen olettamukseen, että sytostaattilääkitys tappaa enemmän syöpäsoluja kuin terveitä soluja, jolloin parantuminen olisi todennäköistä. Sytostaattilääkitys kuitenkin vahingoittaa juuri parantumiselle tärkeitä soluja, kuten luuydintä. Miten säteily, jonka tiedetään aiheuttavan syöpää, voisi parantaa potilaiden selviytymismahdollisuuksia? Tilastojen mukaan nykyään ei selviydy yhtään enempää potilaita, kuin 25 vuotta sitten. Sytostaattilääkitys ja säteilyhoito vahingoittavat immuunijärjestelmää, joka on syövästä selviytymisen ehdoton edellytys.

Syöpäteollisuus ei ole kiinnostunut syövän parantamisesta, sillä statiinit ovat lääketeollisuudelle kultakaivos. Eräs tärkeä aihetodiste siitä, ettei lääketeollisuudella ole vilpitöntä kiinnostusta syövän parantamiseen, on se tosiasia, että vain puoli prosenttia syöpätutkimukseen käytetyistä rahoista suuntautuu syövän leviämisen (metastaasien) estämisen tutkimiseen. Jo syövän leviämisen estäminen soisi potilaille useiden vuosien mukavan elämän.

Pahalaatuisten kasvaimien kehityksen tekijät

Normaalisti terveen ihmisen immuunijärjestelmä tappaa miljoonia syöpäsoluja. Immuunijärjestelmää pystyy vahingoittamaan ainakin 6 tekijää:

Onko syöpään ollut olemassa parannuskeinoja?

Jokaista syövän parannuskeinoa on kohdannut raivokas vastustus, median valheet ja kieltäytyminen tunnustamasta hoidon tai lääkkeen olemassa oloa tai kieltäytyminen julkaisemasta tutkimustuloksia ja jopa suoranaiset syytökset lääkärin toimintaluvan menettämisen uhalla. Viimeisen sadan vuoden ajalta tunnetaan yli kymmenen turvallista syövän hoitomuotoa, jotka ovat tulleet ja menneet kansan edes tietämättä niiden olemassa olosta, aina tri Coleyn toksiineista vuonna 1900 nykyajan tri Burzinskyn antineoplastoneihin. Syöpäteollisuus on niin vaikutusvaltainen, että sen maksamien mainosten tukemana televisio, sanomalehdet ja lääketieteen julkaisut kieltäytyvät myöntämästä näiden parannuskeinojen olemassa oloa. Usein julkaistaan väärennettyjä ja virheellisiä artikkeleita parannuskeinojen turvallisuudesta ja tehokkuudesta pelottelemaan kansaa välttämään luonnollisia hoitokeinoja, jotka voisivat parantaa heidät. Tavallisen kansalaisen on vaikea erottaa, kuka kertoo totuuden ja kuka valehtelee.

Alkalointiterapia syövän hoidossa

Niissä osissa maailmaa, jossa vedestä löytyy runsaasti vahvoja emäksisiä mineraaleja, syöpää esiintyy hyvin vähän. Hopi-intiaanien mailla vedestä löytyy runsaasti rubidiumia ja kalsiumia, Pohjois-Pakistanissa Hunzan laaksossa vedessä on paljon cesiumia ja kalsiumia. Hopit ja Burushot eivät sairastu syöpään, paitsi muuttaessaan pois kotiseuduiltaan. Erityisen mielenkiintoista on myös se, että sekä Hopit että Burushot syövät aprikoosin simeniä (josta saavat laetriilia).

Syöpään tehoavia hoitomuotoja on tullut ja mennyt aina vuodesta 1900 alkaen. Kehon alkalointiterapia kehitettiin tuolloin. Se toimi hyvin, mutta unohtui hiljalleen vain muutamien uhkarohkeiden uskaltaessa vastustaa lääketeollisuuden ja lääketieteen painostusta. Vahvojen alkalien käyttö paransi useita potilaita syövästä pysyvästi. Kaikkein alkalisimmat mineraalit (cesium, rubidium, kalsium) pystyvät läpäisemään syöpäsolun. Niiden emäksisyys (erityisesti cesiumin) pystyy nostamaan solun sisäistä pH:ta jopa kahdeksaan, sillä ne ovat vahvempia kuin syöpäsolun heikko maitohappo. Vahvan emäksen läsnä ollessa syöpäsolu pystyy elämään vain muutamia päiviä. Useiden syöpäsolujen kuollessa kerralla kehon kyky poistaa kuona-aineita ja kuolleita soluja saattaa joutua rasitukselle ja johtaa detoksifikaatioreaktioon, jossa voi ilmetä flunssan kaltaisia oireita, päänsärkyä, pahoinvointia ja ihon kutinaa. Kehon puhdistumisessa keskeisin elin on maksa, jonka kykyä eliminoida kuona-aineita voi tehostaa esim. maarianohdakkeella (Silybum marianum), mikä onkin hyvä idea syöpähoitojen aikana.

Toisinaan kuollutta solukkoa voi olla niin paljon, että ihon läpi aukeaa kanavia, jotka mahdollistavat elimistön poistavan myrkyllisiä kuona-aineita nopeammin. Normaalien solujen solukalvon jännite pysyy normaalina, jolloin ne pystyvät pitämään cesiumin ulkona solusta. Joskus harvoin cesiumkapselit saattavat aiheuttaa mahalaukun tai ohutsuolen seinämien reikiintymistä, jos ne pääsevät vaikuttamaan pitkän aikaan suoraan seinämään. Siksi cesium pitäisi aina ottaa ruoan kanssa ja mielellään ennemmin nestemäisenä kuin kapseleina.

Eräs cesiumhoidon jälkeen huomatuista oireista oli huomattava virtsahappojen lisääntyminen veressä, mikä johtuu huomattavasta kuolleiden syöpäsolujen määrästä. Niiden hajotessa DNA muuntuu virtsahapoksi. Tyypillisesti arvot vaihtelivat 3,5 mg – 20 mg välillä. Se saattaa johtaa munuaisten toimintahäiriöihin, sillä virtsahappo voi kiteytyä munuaistiehyihin ja tukkiessaan ne aiheuttaa virtsamyrkytyksen. Tämä on helppo estää allopurinolilääkkeellä (esim. Xyloprim) runsaan cesiumin yhteydessä (20 g / vrk tai enemmän). Allopurinoli hidastaa virtsahappoa muodostavan entsyymin toimintaa ja vähentää näin virtsahapon määrää veressä ja munuaisten kuormitusta.

Syöpäsolujen ympärillä on fibriinimolekyylien verkosto, joka on 13 – 15 kertaa tiheämpi kuin tavallisten solujen ympärillä, mikä saattaa olla syynä immuunijärjestelmän vaikeuksiin saada lymfosyytit, fagosyytit ja sytokiinit kosketuksiin syöpäsolujen kanssa ja tappamaan ne. Ikääntyessämme kehomme kyky tuottaa entsyymejä heikkenee. Tehokkaan entsyymien tuoton avaintekijöitä ovat entsyymit kymotrypsiini ja serrapeptaasi, jota löytyy Vitalzymestä, luonnollisesta lääkkeestä. Annostelun voi aloittaa 3 tabletilla kolmesti päivässä tyhjään vatsaan. Tämä entsyymikoktaili on tärkeä osa tehokasta syöpähoitoa, sillä sen sisältämät ruoansulatusentsyymit auttavat myös kuolleiden syöpäsolujen hajottamisessa.

Cesiumhoidon kliinisiä tutkimustuloksia

Tri H. E. Sartori aloitti cesiumhoidot huhtikuussa 1981 Marylandin Rockvillessa yliopistollisella klinikalla hoitamalla viittäkymmentä potilasta, joilla oli laajalle levinneitä syövän etäispesäkkeitä. Potilaista 47 oli jo läpikäynyt kaikki mahdolliset hoitomuodot, kuten leikkaus, säteilyhoito ja toistuvat sytostaattilääkitykset. Heidän tilanteensa oli toivoton ennen cesiumhoitojen aloittamista.

Heille annettiin cesiumkloridia 6 – 9 g kolmesti päivässä ja lisäravinteina A-vitamiinia (100.000 – 300.000 U), C-vitamiinia (4 – 30 g), sinkkiä (80 – 100 mg), seleeniä (600 – 1200 μg) ja amygdaliinia (1500 mg) sekä muita lisäravinteita. Ruokavalio koostui lähinnä kokoviljasta ja kasviksista sekä linoleenihappopitoisista ruoista (pellavan siemen, saksanpähkinä, soija, vehnänalkio), minkä lisäksi annettiin magnesiumsuoloja, K-vitamiinia ja EDTA:ta (etyylidiamiinitetra-etikkahappo). 50 hoidetun potilaan syövän muotoja olivat 10 rintasyöpää, 9 paksusuolensyöpää, 6 eturauhassyöpää, 5 keuhkosyöpää, 4 haimasyöpää, 3 maksasyöpää, 3 lymfoomaa, 1 adenokarsinooma ja 1 Ewingin sarkooma lantiossa sekä 8 tapausta, joissa syövän alkuperä oli tuntematon.

Noin puolet rinta-, paksusuolen-, eturauhas-, haima- ja keuhkosyöpäpotilaista selvisi. Kolme potilaista oli tiedottomia hoidon alkaessa. 13 potilasta kuoli hoidon kahden ensimmäisen viikon aikana. Ruumiinavauksessa havaittiin kaikkien 13 potilaan kasvaimien pienentyneen cesiumhoidon johdosta. Kaikkien potilaiden kivut lievenivät ensimmäisten 3 päivän aikana hoidon aloittamisesta, mikä todennäköisesti johtui vähenevästä maitohapon tuotannosta syöpäsolujen kuollessa.

Yksi rintasyöpäpotilaista oli erityisen kiinnostava, sillä hän oli tajuton, kun cesiumhoito aloitettiin ruokintaletkulla. Hänelle annettiin 10 grammaa cesiumia kolmesti päivässä. Hän käveli sairaalasta 5 päivän hoidon jälkeen. Valitettavasti tutkimuksissa ei oltu ymmärretty hänen lantionsa tuhoutuneen lähes täysin syöpäsolujen vaikutuksesta, joiden kuoltua lantio jäi lähes ontoksi. Hän kaatui kotona ja mursi niskansa, mikä aiheutti hänen kuolemansa. Ruumiinavauksessa löydettiin vain hyvin vähän luuta lantiosta ja enää vähän syöpäsoluja. Valitettavasta kuolemasta huolimatta hoidon tulokset olivat hyvin vaikuttavia.

8 potilaan joukosta, jossa syövän alkuperä oli tuntematon, 2 potilasta kuoli kahden ensimmäisen viikon aikana ja kaksi muuta ensimmäisen vuoden aikana. Neljä potilasta oli hengissä vielä yli vuosi hoitojen jälkeen. Tavallinen syöpähoito ei ole koskaan pystynyt tuottamaan läheskään vastaavia tuloksia, sillä vastaavat tapaukset, joissa syövän alkuperää ei tunneta, kuolevat yleensä nopeasti.

Yhdellä lymfoomapotilaista oli suuri ja kova vatsa. Hän painoi 115 kg, mutta laihtui 55 kg cesiumhoitojen ensimmäisten 3 kuukauden aikana. Hänen pernansa oli alkujaan painunut lantioon, mutta perna kutistui normaaliin kokoonsa. Maksa oli turvonnut napaan asti, mutta sekin palautui normaaliin kokoon 3 kuukaudessa. Potilas oli edelleen hengissä 3 vuotta hoitojen jälkeen ja oli aloittanut jälleen sytostaattilääkityksen.

Tohtori Sartorin mielestä päivittäisen cesiumin määrän ei tulisi ylittää 20 – 40 grammaa, sillä sivuvaikutuksina voi ilmetä pahoinvointia ja ripulia. Hänen mukaansa tutkimustulokset vahvistivat Messihan aiemmat tutkimukset, joiden mukaan suuret annokset olivat pieniä tehokkaampia. Sartori otti itse 40 grammaa cesiumia, mikä aiheutti hänelle vain pahoinvointia ja epätavallisia tuntemuksia suupielissä, minkä hän uskoi johtuvan kalsiumin ehtymisestä. Hänen klinikallaan tavallinen annostelu oli 2 – 3 g kolmesti päivässä, minkä voi turvallisesti vähentää 0,5 – 1 grammaan päivässä sen jälkeen kun viimeiset merkit syövästä ovat hävinneet. Joillain potilailla ilmeni merkkejä kalsiumin ehtymisestä, joten veriseerumin kalsiumpitoisuutta sekä virtsahapon pitoisuutta veressä tulee seurata. Kehon alkalointihoidot muuttavat kehon ja solujen pH-tasapainoa emäksisen suuntaan, joten kalsiumia sitoutuu soluihin suurempia määriä, mikä saattaa aiheuttaa alhaisen veriseerumin kalsiumpitoisuuden, vaikka potilas ei kärsisikään pahoinvoinnista tai ripulista.

Em. tutkimuksen jälkeen Sartori hoiti maksasyövästä kärsivää 39-vuotiasta naisopettajaa, joka oli terminaalivaiheessa tullessaan klinikalle 25.04.1984. Hänen maksansa oli suurentunut ulottumaan tuuman (2,5 cm) alle navan. Hiukan yli kaksi viikkoa myöhemmin 10.05.1984 hän käveli ulos sairaalasta. Hänen maksansa oli kutistunut ulottuen enää kaksi tuumaa (5 cm) navan yläpuolelle ja hepatooman syöpäsolumarkkerin alfafetoproteiini arvo oli laskenut 39.000:sta 5.000:een.

Eräässä tapauksessa Sartori huomasi syövän etäispesäkkeen kadonneen tunnissa cesiumhoidon aloittamisesta. Kaksi päivää myöhemmin ihoon ilmestyi ryppyjä kohdassa, jossa syövän pesäke oli ollut.

Lääkäri A. Keith Brewer kiinnostui kovasti syövästä 1930-luvulla. Hän tutki perusteellisesti soluja ympäröiviä rakenteita niin normaaleilla soluilla, nopeasti kasvavilla alkio- ja syöpäsoluilla kuin kuolleillakin soluilla. Hän käytti luonnollisten kalsiumin radioisotooppien spektrografiaa ja niiden fluoresenssin ja fosforesenssin hajontakuvioita (fluorometria ja fosfometria). Hän oli mielestään yksi harvoja henkilöitä, joka oli todella opiskellut kalvojen välistä ionin siirtymistä. Hänen tutkimuksensa mahdollisti cesiumhoidon laatimisen syöpäpotilaille. Tri Brewerin hoitamat kaikki 30 potilaista erilaisine syöpineen selvisivät. Potilaat eivät olleet yhtä sairaita kuin Sartorin ryhmä, mutta hänen tuloksensa antoivat yhtä kaikki rohkaisevan todistuksen cesiumin arvosta.

Valitettavasti tri Sartorin ja Brewerin tutkimusten loistavat tulokset cesiumin toimivuudesta jopa terminaalin syöpätapausten hoidossa eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ja tunnustusta. Vaikka Sartorin saavuttama menestys parantamalla 50 % vaikeista metastasoituneista syöpätapauksista ja alkuperältään tuntemattomista syöpätapauksista, mihin ei perinteinen lääketiede (leikkaus, säteily ja sytostaatit) ole vielä kertaakaan pystynyt, ei ole lainkaan yllättävää, ettei cesiumhoito ole sen tunnetumpi.

Ihanteellinen hoito pahanlaatuisia kasvaimia vastaan täyttää seuraavat vaatimukset:

Valitettavan harva lääkäri on koulutettu käyttämään tehokkaita ja hienostuneita luontaislääkinnän keinoja pahanlaatuisia sairauksia vastaan. Syövän noustessa kohta sydän- ja verisuonitautien ohi Amerikan johtavaksi kuolinsyyksi lääkäreiden on muututtava opettajiksi ja värvättävä tavallisia ihmisiä levittämään hyviä uutisia, jos syöpäepidemia halutaan kukistaa. On turha odottaa apua viranomaisilta, sillä he ovat selvästi lääketeollisuuden puolella, jotka pitävät heistä hyvää huolta. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö valtion työntekijöissä olisi useita aidosti kansan terveydestä välittäviä, mutta he eivät valitettavasti ole niitä, jotka tekevät päätöksiä.

Keinoja parantaa mahdollisuuksia selvitä pahanlaatuisista sairauksista

Kenelle Cesiumhoidot sopivat

Hoidot ovat ihanteellisia jokaiselle, joka sairastaa pitkälle edennyttä pahanlaatuista syöpää. Vaikka perinteiset lääkärit olisivat antaneet alle vuoden elinaikaa, tarjoaa cesiumhoito vielä kohtuullisen mahdollisuuden parantua. Annosteluksi tarvitaan ehkä 3 – 6 grammaa cesiumia kolmesti päivässä. Potilaat, jotka ovat jo tajuttomia, riutuneita tai eivät pysty kunnolla syömään, tarvitsevat ehkä 9 g kolmesti päivässä. Muut syöpäpotilaat voivat aloittaa grammalla kolmesti päivässä ja mikäli tuloksia (kasvaimien pienenemistä) ei saada 4 – 6 viikon sisällä, annostusta nostetaan.

Erityisen tärkeäksi pahalaatuisten sairauksien hoitamisessa cesiumin tekee sen kyky parantaa syövän etäispesäkkeitä ja laajalle levinneitä syöpätapauksia, joiden alkuperää ei tunneta. Cesium tepsii myös lymfoomaan, joten sillä olisi hyvät mahdollisuudet parantaa myös leukemia ja erythremia (liikapunasoluisuus), sillä kaikkien sairauksien solujen alkuperä on luuydin.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://www.newswithviews.com/Howenstine/james14.htm [1]