Uutiset - sivu 52/80

Jussi Halla-aho kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta

”Maahanmuuttokriitikkona” tunnettu Jussi Halla-aho on jälleen osoittanut, että perussuomalaisten ”isänmaallisuudella” ei ole mitään tekemistä kansallismielisyyden kanssa. Facebook-päivityksessään Halla-aho ottaa voimakkaasti kantaa TTIP-vapaakauppasopimuksen puolesta. Halla-ahon mukaan ”TTIP on hyvä asia eurooppalaisille vientiyrityksille ja eurooppalaiselle kuluttajalle”. Äänestämällä vapaakauppasopimuken puolesta Halla-aho vakuuttaa toimivansa Suomen ja suomalaisten yhteisen edun puolesta. Viestinsä lopuksi Halla-aho leimaa nationalistisen talouspolitiikan kannattajat vihervasemmistolaisiksi piipertäjiksi. […]

Taloustutkija: pankit eivät halua Kreikan eroavan EU:sta

Kriittinen taloustutkija Paul Craig Roberts ei usko, että Kreikan vasemmistolaisella nykyhallituksella on selkärankaa erota Euroopan unionista. Hänen mukaansa myös pankit ja Yhdysvallat tahtovat kompromissin, joka pitää kituvan maan osana unionia. Pankkien vaatima leikkauspolitiikka ei ole Robertsin mukaan tukenut reaalitaloutta eikä katkaissut työttömyyskierrettä. Vyönkiristys on merkinnyt yksinkertaisesti suurempia voittoja yksityisille pankeille ja kurjuutta kreikkalaisille. Lehdistö on […]

”Holokaustin” epäilystä vangitun Horst Mahlerin tila kriittinen – vapauttamista vaaditaan

Yksi Euroopan tunnetuimmista mielipidevangeista, saksalainen Horst Mahler on siirretty vankisairaalaan. 79-vuotias Mahler on vankilassa, koska hän ei pidä valtavirtaista kertomusta ”juutalaisten joukkotuhonnasta” uskottavana. Mahlerin ystävät ovat ilmoittaneet, että hänen tilansa on nyt kriittinen. Kun Mahlerin ajatusrikostuomio luettiin, kutsuivat monet sitä vastaajan korkean iän vuoksi elinkautiseksi. Mahlerin tuomio on 12 vuoden pituinen. Edes murhaajat ja pedofiilit […]

Clintonin suurrahoittajista lähes kaikki juutalaisia

Hillary Clinton valmistautuu Yhdysvaltojen 2016 presidentinvaaleihin. Vaaleissa ei ole luvassa yllätyksiä, sillä sekä ehdokkaat että vaalirahoittajat edustavat kaikille vastenmielisen tutuksi tullutta eliittiä. Yhdysvalloissa kukaan ei voi tulla uskottavaksi presidenttiehdokkaaksi, ellei hän saa apua miljardöörirahoittajilta. Viime vuosina rahoittajien rooli on vain paisunut. Breitbart-julkaisun mukaan käytännössä kaikki Hillary Clintonin suuret vaalirahoittajat ovat tunnettuja juutalaisia sionisteja. Breitbartin listalla […]

Kansainväliset juutalaisrahoittajat tuhoamassa Suomen energiaomavaraisuutta

Muun muassa Kauppalehti uutisoi viikonloppuna, että Fennovoimaa rahoittava Migrit-yhtiö saa varansa eurooppalaisilta pankeilta ja juutalaisyhteisöiltä. Viime viikolla uutisoitiin, että Migrit Solarna Energija –nimisestä yhtiöstä oli tullut Fennovoiman osakas. Migritiä edustava Grigori Edel puolestaan kertoi Suomen lehdistölle, että yhtiö on sijoittanut suomalaiseen energiabisnekseen huomattavan summan juutalaista rahaa. Migritin omistavat Edel ja Maxim Sološtšanski. Molemmilla on Kroatian […]

Kreikan kriisin syistä

Kreikka hyväksyttiin eurojärjestelmään vuonna 2001, ja euro otettiin käyttöön seuraavana vuonna. Euroopan komission mukaan Kreikka oli kaunistellut tilastojaan. Kenenkä toimesta tämä oli tapahtunut? Kreikka on konkurssin partaalla, ja mikäli Kreikan velat armahdetaan, joutuvat EU:n takaaja valtiot maksumiehiksi. Kreikka on kansainvälisen taloudellisen katastrofin uhri?

90 % kreikkalaisista: ”Juutalaisilla liikaa taloudellista valtaa!”

Sananvapauden lakkauttamista kannattava sionistinen lobbausjärjestö Anti-Defamation League julkaisi uuden tutkimuksen, jonka mukaan Kreikka on Euroopan juutalaisvastaisin maa. Erityisesti kreikkalaisia ärsyttää juutalaisten asema rahoitusmarkkinoilla ja pankeissa. Tutkimuksen mukaan velkakriisissä kituuttava Kreikka on juutalaisvastaisempi maa kuin esimerkiksi Iran. 90 % kreikkalaisista on sitä mieltä, että juutalaisilla on liikaa valtaa maailmantaloudessa. 85 % puolestaan oli sitä mieltä, että […]

Kiiteltyä Hitler-dokumenttia käännetään suomeksi!

Verkossa suuren suosion saanutta Adolf Hitler, The Greatest Story Never Told –dokumenttia käännetään suomeksi. Ensimmäiset 12 suomennettua osaa ovat jo nähtävillä Youtubessa! Tekstitykset saa näkyville hammasratassymbolista. Yhteensä dokumentissa on 27 osaa. Dokumentti kestää kokonaisuudessaan 6,5 tuntia. The Greatest Story Never Told on noussut kansainväliseen huippusuosioon, sillä se on historian ainuita sävyltään objektiivisia Hitler-dokumentteja. Filmi alkaa […]

Video: poliittisen korrektiuden ja kulttuurimarxismin historia

The Free Congress Foundationin dokumentti The History of Political Correctness kertoo, miksi länsimaissa ”suvaitsemattomuudesta” ja ”vihapuheesta” on tullut suoranainen kuolemansynti, jonka rinnalla vakavat väkivaltarikoksetkin kalpenevat. Vaikka ”poliittisesta korrektiudesta” ja ”suvaitsevaisuudesta” on tullut nykykulttuurin avainsanoja vasta parin viime vuosikymmenen aikana, on tätä edeltänyt koko 1900-luvun ajan kestänyt kehityskulku ja aggressiivinen kampanjointi. Dokumentin mukaan suvaitsevaisuuskiihkon juuret ovat […]

Somaliraiskaajille olemattomat tuomiot taanneilla lautamiehillä rankka poliittinen tausta

Maaliskuussa tapahtuneen Tapanilan joukkoraiskauksen käytännössä olemattomat tuomiot ovat pöyristyttäneet suomalaisia. Tapauksen käräjätuomarina toimi Peik Spolander. Kaksi viidestä paikalla olleesta somalista vapautettiin kokonaan syytteistä. He eivät osallistuneet fyysiseen aktiin, mutta olivat paikalla, kun rikos tapahtui. Monen miehen läsnäolo varmasti pelotti raiskauksen uhria ja siten edesauttoi rikoksen tapahtumista. Käräjäoikeuden mukaan raiskaajien tukena olleet kaksi somalia eivät kuitenkaan […]

Norjassa ennätysmäärä lunta – viisi kertaa normaalia enemmän

Norjassa on laajoja alueita lumen peitossa – kesäkuussa! Pohjois- ja Etelä-Norjan vuoristoalueilla on erittäin paljon lunta. Satelliittihavaintojen mukaan 23 % Etelä-Norjan maapinta-alasta on yhä lumen peitossa, mikä on viisinkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuuhun verrattuna, sanoo pitkäaikainen säätiedottaja Eirik Malnes. Pohjois-Norjassa vastaava luku on 35 %, yli kaksinkertainen määrä normaaliin vuoteen verrattuna. Päivittäiset satelliittimittaukset NORUT-tutkimusinstituutin Tromsøn asemalta […]

Paavi valehtelee ”holokaustista”

Paavi Franciscus on saanut valtamedian suosion puolelleen. Liberaalin poliitikoinnin lisäksi tärkeä syy tälle on se, että paavi kampanjoi aktiivisesti juutalaisten puolesta. Viimeisin kädenojennus juutalaisyhteisölle tehtiin muutama päivä sitten, kun paavi syytti ankarasti ”maailman suurvaltoja” siitä, etteivät nämä puuttuneet ”juutalaisten kansanmurhaan”, jonka väitettiin tapahtuneen toisen maailmansodan aikana. Paavi on aivan oikeassa siinä, että esimerkiksi Punainen Risti, […]

Arkkipiispa Mäkinen: kirkon tehtävä ei ole puolustaa Suomen kansallista etua

Kulttuurimarxistisista kannanotoistaan tunnettu arkkipiispa Kari Mäkinen kirjoittaa paljon huomiota saaneessa artikkelissaan, ettei kirkon tehtävänä ole suojella isänmaan etua. Mäkisen teksti on otsikoitu ”Olemme samassa veneessä, heikompien tueksi on asetuttava ehdoitta”. Arkkipiispa ottaa useassa kohdassa kantaa kansallisuusajattelua vastaan: ”On puhuttu paljon samassa veneessä kulkemisesta. Kirkolle vene on suomalaista yhteiskuntaa laajempi. Jumala ei ole erityisesti suomalaisten Jumala, […]

Juutalaiset polttivat kristityn kirkon Israelissa

Israelin poliisi on ilmoittanut pidättäneensä 16 juutalaista siirtokunta-aktivistia, joita epäillään kristityn kirkon tuhopoltosta. Hyökkäys tapahtui Tabghassa Genesaretinjärven lähistöllä keskiyöllä viime torstaina. Juutalaiset olivat spray-maalanneet rikospaikalle sitaatin juutalaisesta ”rukouksesta”, jossa kielletään ”epäjumalten” palvonta. Juutalaisten pyhä Talmud sisältää erittäin loukkaavia opetuksia ei-juutalaisista sekä näiden uskosta: Sanhedrin 45a, 52a-b, 106a: Kuvaa kolmea niistä neljästä menetelmästä, joilla Jeesus [‘Balaam’] […]

Yle Watch: Amerikan ampumavälikohtauksella lietsotaan valkoista itseinhoa

Valtamedia juutalaisen Erkon suvun omistaman Helsingin Sanomien johdolla on tehnyt Charlestonin ampumavälikohtauksesta poliittisen keppihevosensa. Dylan Roof –nimisen valkoisen nuoren epäillään ampuneen yhdeksän ihmistä mustien suosimassa kirkossa. FBI:n tilastojen mukaan 90 prosentissa rotujenvälisistä rikoksista Amerikassa uhrit ovat valkoisia ja hyökkääjät mustia. Tästä huolimatta valtamedia väittää Charlestonin tapauksen ”kuvastavan” mustien kärsimää vainon ja rasismin varjostamaa arkea. Valtamediakriittinen […]

Kotimaa

Ulkomaat