Uutiset - sivu 29/80

Englantilaistuomari: tunkeutujat käyttävät Eurooppaa häikäilemättömästi hyväkseen

Daily Mailin haastatteleman englantilaisen tuomarin mukaan tunkeutujat käyttävät Euroopan lepsua maahanmuuttopolitiikkaa ja kulttuurimarxilaista oikeusjärjestelmää häikäilemättömästi hyväkseen. Tuomarin mukaan Englanti ja Eurooppa eivät yksinkertaisesti ”kykene selviämään” nykyisen siirtolaistulvan paineessa. Maanosaan tulee jopa kolme miljoonaa onnenonkijaa joka vuosi. Arvioiden mukaan pelkästään Lontoossa saattaa oleskella pahimmillaan miljoona laitonta tunkeutujaa. Vaikka ”turvapaikanhakijoiden” hakemuksia evätään jatkuvasti, vain noin yksi kahdestakymmenestä […]

Korruptioskandaali: EKP ei hoida pankkikriisiä vaan rahoittaa yksityisiä yrityksiä

Vaikka valtamedia ei pidä aiheesta lainkaan ääntä, ei Italian myrkylliseen pankkikriisiin ole vieläkään löydetty ratkaisua. Talouden pelastamisen sijaan Euroopan keskuspankki EKP on päättänyt alkaa lahjoittaa veronmaksajien rahaa suuryritysten sisäpiirille. Historiallisen korruptioskandaalin ainekset ovat kasassa. Wolf Richterin Wolf Street –talousjulkaisu summaa Italian pankkifarssin viimeisimmät käänteet, jotka on tiivistettävissä sanoihin: liian vähän, liian myöhään. Huhtikuussa Italian hallitus […]

Ruotsi: seksirikokset nuorisofestivaaleilla kaksinkertaistuivat turvatoimista huolimatta

Seksuaalisten hyökkäysten määrä monikulttuurisilla We Are Sthlm –musiikkifestivaaleilla Tukholmassa kaksinkertaistui vuodessa, vaikka tapahtuman turvallisuuteen satsattiin 2016 erityisen tuntuvasti. Ruotsin poliisi koki jälleen kovan arvovaltatappion, kun he eivät kyenneet pitämään kohutun musiikkitapahtuman raiskaustilastoja edes viimevuotisella tasolla. We Are Sthlm nousi jo 2015 kansainvälisiin otsikoihin maahanmuuttajien seksuaalirikosten vuoksi. Poliisi myönsi, että kaikki tänä vuonna raportoidut seksuaaliset hyökkäykset […]

De Wit: ”Kansallissosialistit eivät tervetulleita Itis-mielenosoitukseen”

Helsinkiläisessä kauppakeskus Itiksessä järjestetään viikon 36 viikonloppuna kaksi maahanmuuttovastaista mielenosoitusta. Toinen niistä pyrkii avoimesti sulkemaan radikaalit kansallismieliset ulos. Lauantaina 10.9. järjestettävä mielenosoitus on avoin kaikille hallituksen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastustaville ihmisille. Sen sijaan sunnuntaina 11.9. pidettävän mielenosoituksen järjestäjät ovat ilmoittaneet, ettei esimerkiksi avoimilla kansallissosialisteilla ole paikalle asiaa. Sunnuntain mielenosoituksen takana on Marco De Wit, joka vieraili […]

Yhdysvaltojen valtamedia sensuroi Soros-vuodon

Kuten viime viikolla uutisoimme, Amerikan vaikutusvaltaisimpiin vaalirahoittajiin lukeutuva juutalainen talousrikollinen George Soros joutui hiljattain laajan tietovuodon kohteeksi. Keskivertoamerikkalaiset eivät kuitenkaan edes tiedä siitä! Vaikka Amerikan seuraavaksi presidentiksi todennäköisesti nouseva Hillary Clinton on erittäin riippuvainen Sorosin rahasta, ei amerikkalainen valtamedia ole kirjoittanut tietovuodosta käytännössä lainkaan. The Daily Caller (DC) uutisoi alkuviikosta, että amerikkalainen valtamedia tekee kaikkensa […]

Dokumentti: Sodom – LGBT paljastuu

Homolobbausta eli LGBT-ilmiötä tutkiva Sodom-dokumenttiohjelma julkaistiin ensimmäisen kerran Venäjän TV:ssä parhaaseen katseluaikaan toukokuussa 2015. Se aiheutti sensaation. Ohjelma julkaistiin elokuussa 2016 YouTubessa puhuttuna englanniksi. Sen pituus on noin tunti. Videon tekemiseen käytettiin tuntuvasti rahaa. Toimittajat matkustivat muun muassa San Franciscoon, Los Angelesiin, Washington DC:hin, Italiaan, Australiaan ja Saksaan tutkimaan lesbojen, homojen, bi-seksuaalien ja transsukupuolisten LGBT-liikettä. […]

Saksaa riivaa siirtolaisten ”raiskausepidemia”, jonka poliisi sensuroi

Amerikkalaisen Gatestone-instituutin selvityksen mukaan Saksaa vaivaa monikulttuurinen raiskausepidemia, joka leviää ruton tavoin, koska poliittisesti korrekti poliisi ei uskalla puuttua siihen. Saksalaisten valtavirtaisten tiedotusvälineiden raportteihin perustuva tutkimus summaa, että ”seksuaalinen väkivalta on muuttunut Saksassa epidemiaksi sen jälkeen, kun Angela Merkel päästi maahan yli miljoona (pääosin miespuolista) siirtolaista Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä”. Vaikka Kölnin viime uudenvuoden massa-ahdistelukatastrofi […]

Soros-paljastukset jatkuvat: korkeimman oikeuden manipulointia monikulttuurisuuden nimissä

Juutalainen talousrikollinen ja suursijoittaja George Soros joutui hiljattain suuren tietovuodon kohteeksi. Uudet paljastukset alleviivaavat hänen painavaa rooliaan lännen pakolaiskriisin arkkitehtinä (1, 2). Amerikkalaiset ovat olleet raivoissaan vuotaneesta asiakirjasta, joka todistaa, että juutalaismiljardööri on pyrkinyt manipuloimaan korkeinta oikeutta vahvistaakseen laittomien siirtolaisten tulvaa. The Daily Caller uutisoi Sorosin Open Society –järjestön hallituksen pöytäkirjasta, jossa manipulointiyrityksestä kerrottiin. Hallitukseen […]

Juutalaistoimittaja Suomesta teki Azov-pataljoonalle propagandavideon

Suomessa asuva juutalaistoimittaja Boris Salomon on tuottanut propagandavideon ukrainalaiselle Azov-pataljoonalle, jota usein luullaan virheellisesti kansallissosialistijärjestöksi. Azovia on pidetty kansallissosialistisena ryhmänä siksi, että monet sen käyttämistä symboleista on otettu suoraan Kolmannesta valtakunnasta. Ukrainan konfliktin alkuaikoina järjestö huijasikin riveihinsä paljon ulkomaalaisia taistelijoita, jotka luulivat pääsevänsä sotimaan itsenäisen Ukrainan puolesta sionismia ja korko-orjuutta vastaan. Sittemmin tieto Azovin todellisesta […]

Arabit muunsivat kyselyn tuloksen: “Voisitko antaa turvapaikanhakijalle yösijan?”

Nykyiset lehtien kyselyt, joiden perusteella toimittajat tekevät kirjoituksia – jotka esittävät totuutena kansalaisille – ovat täyttä roskaa. Näillä sitten myöhemmin manipuloidaan kansalaisia, kirjoittaa MV-lehti. Otetaan nyt esimerkki. Pari päivää sitten Helsingin Uutiset kysyi lukijoilta omilla sivuillaan, voisivatko nämä antaa turvapaikanhakijalle yösijan? Tähän kyselyyn sai vastata yhden kerran, KYLLÄ tai EI. Kun kyselyyn oli vastannut noin […]

Juutalaislehti: Wikileaksilla on ”antisemitistinen maine”

Vasemmistojuutalainen Forward-lehti kirjoittaa, että yhä useampi juutalainen suhtautuu vihamielisesti Wikileaks-tietovuotosivustoon. Wikileaksilla on ”antisemitistinen maine”. Tuskin mikään muu sana on kokenut vastaavaa inflaatiota kuin ”antisemitisti”. 2012 jopa tunnettu juutalainen konfliktinratkaisun professori Richard Rubenstein kirjoitti, että ”’antisemitisti’ tarkoittaa nykyään sellaista ihmistä, josta juutalaiset eivät pidä” – ei suinkaan juutalaisvihaajaa. Tämä on totta myös Wikileaksin ja Julian Assangen […]

Sisäministeriö: vasemmistoväkivalta ei ole tuomittavaa – maahanmuuttovastaiset julisteet ovat!

Suomen Sisäministeriö jatkaa tutulla suomalaisvastaisella linjallaan tuoreessa ”ääriliikehdintäkatsauksessaan”, jonka mukaan Rajat kiinni! –mielenosoittajien pahoinpiteleminen ei ole äärivasemmistolaista väkivaltaa. Sisäministeriön mukaan suomalaiset ovat reagoineet eliitin tietoisesti kärjistämään pakolaiskriisiin ”väärällä tavalla”: levittämällä rehellistä tietoa siirtolaisrikollisuudesta kotikaupunkiensa katukuvaan. Uuden ”Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen” mukaan erityisesti kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen liikehdintä on kasvanut Suomessa kuluneen vuoden aikana. Erityisen huolissaan Sisäministeriö on […]

George Soros –tietovuoto paljastaa suomalaiset ”liittolaiset”

Pahamaineinen juutalainen kulttuurimarxisti George Soros on joutunut valtavan tietovuotoskandaalin keskelle. Tietovuoto paljastaa muun muassa, keitä suomalaisia Soros pitää ”luotettavina liittolaisinaan”. DC Leaks perusti ”Soros Unleashed” –nimisen verkkosivun, jonne vuodettu materiaali on ladattu. Vuodot osoittavat esimerkiksi, että Soros on tukenut kymmenillätuhansilla dollareilla ruotsalaista äärivasemmistolaista Expo-järjestöä, joka on käytännössä kulttuurimarxistien laiton tiedustelupalvelu. DC Leaksin julkaisema ”Reliable allies […]

Unkarin pääministeri kutsui laittomia siirtolaisia ”myrkyksi”

Unkarin pääministeri Viktor Orbán kutsui hiljattain maahan tunkeutuvia laittomia siirtolaisia ”myrkyksi”, josta ei ole lainkaan hyötyä vaan ainoastaan haittaa. ”Jos joku tarvii siirtolaisia, ottakoot. Mutta älkää pakottako meitä ottamaan niitä vastaan, sillä me emme tarvitse niitä,” Orbán jyrähti lehdistötilaisuudessa Unkarin pääkaupungissa Budapestissä. Orbánin mukaan siirtolaiset ovat ”myrkky, jota Unkari ei aio niellä”. AFP-uutistoimiston mukaan Unkariin […]

Terrorismia kannattava juutalaistoimittaja Clintonille: Tue pankkien ylivaltaa!

Juutalaisen Arthur Ochs Sulzbergerin johtama New York Times julkaisi hiljattain juutalaisen Thomas Friedmanin artikkelin, jossa Hillary Clintonilta vaadittiin entistä fanaattisempaa tukea pankkiireille. Clintonia pidetään jo nyt juutalaisen rikollispankki Goldman Sachsin epävirallisena presidenttiehdokkaana (1, 2, 3). Clintonin ja Wall Streetin symbioosista huolimatta Friedmanin ja New York Timesin mielestä demokraattien presidenttiehdokas pitää edelleen korruptiokynttiläänsä liiaksi vakan alla. […]

Kotimaa

Ulkomaat