Mediakritiikki - sivu 1/13

Huomiot; akateeminen tutkimus todistaa juutalaismafian globaalista hegemoniasta

Taannoin terroristivaltio Israel pommitti Gazan aluetta sillä tekosyyllä, että palestiinalaiset vapaustaistelijat olivat tehneet raketti-iskuja Israelin kaupunkeihin. Palestiinalaiset luonnollisesti ovat velvollisia puolustautumaan terroristista siirtomaapolitiikkaa harjoittavaa miehittäjäänsä vastaan. Gazazza on ihmiset ahdettu käytännössä avovankilaolosuhteisiin, jossa mitään normaaliin arkielämään kuuluvia asioita ei pystytä kunnolla hoitamaan.
Myös vasemmistoradikaalit ja -liberaalit ovat kritisoineet juutalaisvaltio Israelin palestiinalaisten kansanmurhaan tähtäävää politiikkaa. Tästä tuohtuneena Israel on vaatinut sosiaaliselta medialta Israelia arvostelevien viestien poistamista. Tutkija Antti Tarvaisen mukaan teknologiayhtiöt alistuvat jopa 90 prosenttisesti Israelin hallituksen esittämistä sensuurivaatimuksista.

George Floydin tapauksella pyritään vastakkainasetteluun

Mustaihoinen George Floyd menehtyi poliisin tarpeettoman voimankäytön seurauksena Minneapoliksessa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa maanantaina 25. toukokuuta. Floydia oli saavuttu pidättämään epäiltynä väärennetyn 20 dollarin setelin käyttämisestä. Amerikan mustat ovat tapahtuman varjolla aloittaneet laajat ja väkivaltaiset mellakat, jotka ovat ajautuneet paikoin muiden muassa kauppaliikkeiden ryöstelyiksi sekä omaisuuden tuhoamiseksi.

Valtamedian vaikutus äänestäjien manipuloinnissa; miksi Niinistön piti päästä jatkoon?

Sauli Niinistö valittiin presidentiksi toiselle kaudelleen lähes 63 prosentin vaalivoitollaan. Miksi kyseinen vanhus piti kuin kohtalon pakottamana ujuttaa jatkoille? Onko tässäkin tyytyminen ”demokraattiseen” päätökseen ja odottaako Suomea lähitulevaisuudessa katastrofaaliset muutokset?

Sionistinen pankkikartelli iski Suomen kaivostoimintaan

”Globalistit päästettiin uhkapelaamaan suomalaisille kuuluvilla kaivoksilla Sipilän hallinnon luvalla. Suomalaisilta veronmaksajilta viedään tuhkatkin pesästä samalla, kun ympäristön raiskanneet ja kansallisomaisuuden ryövänneet roistot juoksevat vastuutaan pakoon.”

Pahamaineinen hallintarekisteri

”Inttäminen pienistä asetuksista ei tule vaikuttamaan mihinkään, kun tilanne vaatisi radikaaleja muutoksia, kuten pankkitoiminnan kansallistamista.”

Syyria: Ei enää sotia Israelin puolesta!

”Yhdysvallat teki rajuja ohjusiskuja Israelin vihaamaa Syyriaa vastaan tasan 100 vuotta sen jälkeen, kun Amerikka liittyi ensimmäiseen maailmansotaan 6.4.1917 sionistipankkiirien painostuksen vuoksi.”

Kotimaa

Ulkomaat