Kainalojuttu - sivu 6/11

Kommentti: Islannin lama meni ohi

Islannin lama on ohi, jätti velat maksamatta. Islanti päätti kaksi vuotta sitten kansanäänestyksellä jättää velat maksamatta ja pakottaa sijoittajat vastuuseen pankkisysteemin romahtamisesta. Sijoittajille ja velkojille kerrottiin, että ”ottakaa tai jättäkää, velkasummaa on pienennettävä”. Pankit olivat holtittomalla taloudenpidollaan saaneet aikaan velan, joka oli 11 kertaa kansan kokonaistuloa suurempi. Viralliset tilastot osoittavat päätöksen onnistuneeksi. Lama oli ohi […]

Näkökulma: Tilanne elää

IMF:n tuore pää, ranskalainen Christine Lagarde on ehättänyt pelottelemaan uudella globaalilla kriisillä, jos pankkeja ei tueta. Lagarde epäilee Euroopan pankkien vakavaraisuutta ja vaatii EU:ta tukemaan pankkeja jälleen kerran. Suomessa presidenttiehdokkaista ainakin Paavo Lipponen (sd) on jyrähdellyt vahvan EU:n puolesta. Käytännössä vahva EU tässä tilanteessa tarkoittaa pankkien tukemista, yhteistä taloushallintoa sekä liittovaltioitumista. Talouskomissaari Olli Rehn puolestaan […]

Permakulttuurin työkalut

Jokainen käyttämätön tuotos on jäte, jokainen täyttämätön panos vaatii ulkopuolista ylläpitoa.     Permakulttuurin suunnittelutyökaluista erikoisen käyttökelpoinen on tilan jako erilaisiin vyöhykkeisiin ja sektoreihin. Vyöhyke-menetelmän käyttö auttaa hahmottamaan alueen sisäistä toimintaa, eli kuinka usein kullakin osalla liikutaan ja toimitaan. Sektorit kuvaavat alueelle tulevia ulkopuolisia virtoja (tuuli, aurinko, vesi, ihmiset jne.). Vyöhykkeiden avulla alue jaetaan viiteen […]

Kommentti: Tehotuotanto

Kirjoittaessani artikkelia permakulttuurista, tuli etsimättä mieleen globaali taloustilanne: kun yksi osa-alue globaalitaloudessa pettää, alkavat muutkin elämän osa-alueet pettää. Kokonaisuus luhistuu, koska kokonaisuuden tarkastelemisen sijaan tuijotamme yhtä osa-aluetta; taloutta, joka säätelee kaikkea – kuulemma. Ongelmien nykyiset ratkaisumallit ja korjaukset tuntuvat luovan aina uusia ongelmia ratkaistaviksi. Vastauksena mihin tahansa ongelmaan tarjotaan pääsääntöisesti tehostamista ja keskittämistä samalla, kun […]

Kapina kasvimaalla

Kolme pitkän linjan permakulttuuri-viljelijää, Simon Fairlee Englannista, Sepp Holzer Itävallasta ja Gene Logsdon Yhdysvalloista ryhtyivät kapinaan kasvimaalla kymmeniä vuosia sitten.   Vastoin hiilidioksidi-yhteisön ajatuksia Fairlee argumentoi, että eläinten kasvattaminen on välttämätön osa millä tahansa kestävän kehityksen mukaisella maatilalla. -Eläimet suojaavat kasvihuonekaasuja (GHG) vastaan, toteaa Fairlee. Fairleen mukaan nykyaikainen monokulttuurinen tehotuotantomalli on johtanut epätasapainoon, jossa yhdessä […]

Näkökulma: Kolikon toinen puoli

Ampuma-aseiden luodeissa ja hauleissa käytetään mielellään lyijyä. Korvikkeet ovat edelleenkin korvikkeita – ilman lainsäädäntöä ne eivät olisi todellisia kilpailijoita. Metsästyskivääreissä luodin vaippa ”kapseloi” lyijyä enemmän tai vähemmän. Lyijyä hirvikiväärin luodissa on voi olla viisi kertaa vähemmän kuin haulikon patruunassa, lintukiväärin luodissa vain murto-osa. Lisäksi kiväärillä metsästämisen ”lyijykuorma” on luonnolle huomattavasti haulikuormaa pienempi jo metsästystavankin vuoksi. […]

Rasvat ja proteiinit karppauksen perustana

Hiilihydraatit ovat yksi elimistömme pääravintoaineista ja energianlähteistä. Ne muuttuvat kehossamme sokeriksi. -Mitä enemmän hiilihydraatteja syömme, sitä enemmän niillä on vaikutusta verensokeriimme, ja sitä kautta painoomme ja muihin terveysongelmiimme. Sopiva hiilihydraattimäärä vaihtelee paljon eri ihmisillä riippuen mm. perityistä ominaisuuksista ja yksilöllisestä terveydentilasta. Paitsi määrällä, myös syömämme hiilihydraatin laadulla on merkittävä vaikutus, sanoo ravitsemusneuvoja Tarja Tuuli. Syömme […]

Koivutisle syntyy Alavieskassa

Vuonna 1999 perustettu Charcoal Finland on koivutisleen kotipaikka. Alavieskalaisen yrityksen toiminta sai alkunsa, kun perustajat hiilsivät kaikki Suomen puulajit koeuunissa ja huomasivat koivutisleen erinomaiset karkotusvaikutukset. Samalla syntyi idea maamme nopeimmasta hidas pyrolyysista (kuivatislaus).

Monen tekijän summa

Aineenvaihdunta on elintoimintojen ylläpitämiseksi kudoksissa jatkuvasti tapahtuvien kemiallisten reaktioiden kokonaisuus, johon kuuluu orgaanisten aineiden hajoaminen ja uusien aineiden rakentuminen eli synteesi kummatkin reaktiot tapahtuvat erilaisten entsyymien vaikutuksesta. Aineenvaihduntaa säätelevät monet tekijät, kuten hivenaineet, vitamiinit, kasvutekijät ja hormonit sekä hermosto.

Manipuloiva media – keinoja ei kaihdeta

Tavat, joilla huomiota ohjaillaan, ovat melko yksinkertaisia. Median eniten käyttämiä keinoja ovat vaikeneminen, sävyttäminen, asettelu/asemointi, kuvituksen avulla manipulointi, piilottaminen, harhauttaminen sekä kohuttaminen.

Kommentti: Syrjivä valtamedia

Journalistiliiton toimittajille laatimissa ohjeissa sanotaan heti alussa, että ”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

Näin pitäisi olla, vaan ei ole.

Kotimaa

Ulkomaat