Carunan takana suuria sionistipankkeja – katso, kenelle maksat sähköstäsi!

Tammikuussa suomalaiset tyrmistyivät kuullessaan, että yksityinen sähköverkkoyhtiö Caruna päätti nostaa sähkön siirtohintoja jopa 30 prosenttia. Kuten aina ennenkin, uusliberaalin rosvojoukon jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö, joka toimii muun muassa Uudellamaalla, Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa. Carunalla on noin 650 000 yritys- ja henkilöasiakasta. Yhtiön markkinaosuus on 20 %.

Erityisen kovaa vastustusta uutinen hintojen korotuksesta herätti siksi, ettei Caruna maksa käytännössä lainkaan veroja Suomeen. Tyypillisen parasiitin tavoin se ottaa paljon muttei anna mitään vastineeksi; suomalaisten veronmaksajien eurot kuljetetaan ulkomaalaisille suursijoittajille.

Verojärjestelynsä Caruna on hoitanut rakentamalla monikansallisen lainaketjun, jonka avulla yhtiö on tehnyt miljardien eurojen arvosta sisäisiä siirtoja. Euroopassa korkotaso on lähes nollassa, mutta Caruna on maksanut emoyhtiölle lähes 9 prosentin korkoa. Näin tuotot on kuljetettu suomalaisen verottajan ulottumattomiin.

Eliitti on esittänyt pöyristynyttä, vaikka hallitusten uusliberaali politiikka on viime vuosikymmenten ajan pyrkinyt järjestelmällisesti purkamaan etenkin rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. Suomalaisten sähkönkuluttajien ryöstö on loogista seurausta kokoomuksen, SDP:n, keskustan ja niiden talutushihnassa roikkuvien pienpuolueiden politiikalle.

Carunan omisti vuoteen 2014 asti valtionyhtiö Fortum, joka ilmoitti keskittyvänsä vastaisuudessa ”ydinosaamiseensa” myymällä sähkönsiirtokapasiteettinsa. Hallitus otti ensiaskeleet kohti katastrofia kuitenkin jo 1998, jolloin Fortum yksityistettiin. Fortumin yksityistäminen oli jo ennen Caruna-kauppojakin Suomelle kova taloudellinen tälli, sillä energian nousevan hinnan vuoksi valtio on menettänyt miljardikaupalla tuloja.

Odottamattoman kovaäänisen kohun säikäyttämä Caruna ilmoitti pari viikkoa sitten, että suuren kertarysäyksen sijaan hinnankorotukset jaksotetaan 12 kuukauden ajalle. Eliitti kiitteli Carunaa vuolaasti, mutta kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen on kertonut, että kansalaisia yhtiön julkisuustemppu ei ole vakuuttanut.

pankkiiri

Riiston takana Israelille uskolliset pankit

Kuten yhtiön sivuilla kerrotaan, Carunan omistavat nykyään eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja Elo (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Borealis kuuluu kanadalaiselle OMERS-eläkevakuutusyhtiölle.

First State Investments on puolestaan Commonwealth Bank of Australian tytäryhtiö. Commonwealth-pankin suuret omistajat ovat pahamaineisia kansainvälisiä sionistipankkeja, joiden tyypillinen strategia on yhtiöiden todellisen omistuksen peittely. 2014 Commonwealth-pankin suurten omistajien osuudet olivat:

  • HSBC Custody Nominees Limited: 14.80 %
  • JP Morgan Nominees Australia Ltd: 11.57 %
  • National Nominees Limited: 8.5 %
  • Citicorp Nominees Pty Limited: 4.47 %

JPMorgan Chasen pääkonttori sijaitsee New Yorkissa. Yhtiön kolmesta suurimmasta osakkeenomistajasta kaksi (James Crown ja Matthew Zames) ovat juutalaisia ja kolmas (James Dimon) on naimisissa juutalaisen kanssa.

Yhteisönsä kulttuuria tutkineet juutalaiset Mark Zborowski ja Elizabeth Herzog ovat kirjoittaneet, että Dimonin perheen kaltaiset seka-avioliitot ovat ”tunkeutumisväyliä”, joiden kautta juutalaiset voivat hankkia lisää vaikutusvaltaa.

HSBC:n päämaja puolestaan sijaitsee Lontoossa. HSBC on tarjonnut rahoitus- ja veronkiertopalveluita esimerkiksi juutalaisille rikollisverkostoille, jotka johtavat kansainvälistä veritimanttikauppaa ja joilla on tiiviit yhteydet Israelin valtiojohtoon.

Yksityisen mafiatoiminnan lisäksi HSBC on tukenut näyttävästi juutalaista valtioterrorismia.

Kun Israel alkoi teurastaa Gazan siviilejä kesällä 2014, päätti HSBC sulkea Englannissa muslimiasiakkaidensa pankkitilejä, jotta nämä eivät voisi tukea Palestiinaa. HSBC ei siis ole ainoastaan moraaliton rosvojoukko, joka on valmis tekemään bisnestä vaikka Meksikon huumekartellien kanssa, mikäli yhteistyö tuo lisää shekeleitä kassaan. HSBC on lisäksi poliittinen toimija, joka on asettanut palestiinalaislapsia murhaavan juutalaisvaltion edun kaiken edelle.

National Nominees ja Citicorp ovat puolestaan Australian suurimpiin pankkeihin lukeutuvan National Australia Bankin eli NAB:n merkittäviä omistajia (niin ovat myös HSBC ja JPMorgan). HSBC:n tavoin NAB tarjosi juutalaisvaltiolle tulitukea 2014 Gazassa.

Kun verilöyly oli yhä käynnissä, NAB:n toimitusjohtaja Cameron Clyne päätti matkustaa Israeliin, vaikka delegaatio sai kovaa kritiikkiä erittäin provosoivasti valitun ajankohdan vuoksi. Business Review Weeklyn mukaan sionistit pitivät pankkiirin vierailua suorastaan liikuttavan ihailtavana eleenä: ”Israelissa tunteet nousivat pinnalle, kun australialaiset päättivät tulla vierailulle samalla, kun suurin osa muista delegaatioista perui suunnitelmansa.”

Erityisen symbolista oli se, ettei NAB vieraillut lainkaan palestiinalaisalueilla, vaan pankki teki selväksi, että se tahtoi tehdä yhteistyötä vain juutalaisten kanssa.

Maksamalla kiskurihintaa sähkönsiirrosta me suomalaiset osallistumme siis tahtomattamme harvinaisen verisiin talkoisiin: miehitetyn Palestiinan puhdistamiseen ei-juutalaisista alkuperäisasukkaista.

Gaza-Attacks-July-2014_getty
Maksamalla kiskurihintaa sähköstä rahoitamme Palestiinan etnistä puhdistusta.

pict29

”Demokratia” on synonyymi valehtelulle

Karua on korruptio Suomessakin. Jyrki Katainen ja entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vakuuttelivat 2013 kilpaa, ettei Fortumin sähköverkkojen myynti kerta kaikkiaan voi nostaa energiansiirron hintaa. Vapaavuoren mukaan ”verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan”.

No, edustuksellinen demokratia ilman hävytöntä valehtelua olisi kuin Mohel ilman izmeliään. Jyrki ja Jan vapautettankoon vastuustaan, koska lopulta Israelin ja kansainvälisten pankkien etu on myös ”suomalaisten etu”, kuten Fortumin Tapio Kuula asian muotoili.

Caruna-ryöstön jälkeen eliitin syyttävät sormet ovat osoitelleet villisti vähän jokaiseen suuntaan. Vapaavuori syytti huijauksesta yksityistämisministeri Pekka Haavistoa, joka vyörytti vastuun eteenpäin ja väitti olleensa vakuuttunut, etteivät hinnat yksinkertaisesti voisi nousta.

Sivuosan klovnia näyttelivät jälleen perussuomalaiset. Timo Soinin (1, 2) manttelinperijäksi povattu Jussi Niinistö hurskasteli eduskunnassa 2013 koko rahan edestä:

”…Nyt kansallista omaisuutta myydään ulkomaille vain voiton tekemisestä kiinnostuneille osapuolille.”

”Se [hallitus] on antanut ulkomaalaisille sijoitajille käytännössä verotusoikeuden. Jos hallitus olisi hankkinut esimerkiksi 51 prosentin omistuksen, valtiovalta olisi voinut käyttää sähkönsiirtomaksuja hätätilanteessa esimerkiksi laman tai noususuhdanteen säännöstelykeinona.”

”…nyt suurin osa maksujen tulevista voitoista tilitetään suoraan ulkomaille.”

Ihan kivan kuuloista löpinää, jonka parissa vaalikarjan kelpaa varmasti märehtiä. Todellisuudessa perussuomalaiset tekee kuitenkin täysin päinvastaista politiikkaa ja on nimenomaan kannattanut kansallisomaisuuden myymistä ulkomaille.

Keväällä 2014 puolue julkaisi kannanottonsa ”Vapaakaupalla puhtia talouskasvuun”. Kansanedustaja Kaj Turusen allekirjoittamassa tekstissä valehdellaan äänestäjille päin naamaa: ”Vaikka TTIP [vapaakauppasopimus] hyödyttää osapuolia molemmin puolen Atlanttia, se on erityisen tärkeä EU:n jäsenmaille.”

Perussuomalaiset tukevat kansallisomaisuuden yksityistämistä.
Perussuomalaiset tukevat kansallisomaisuuden yksityistämistä.

Parasiitit vastaan suomalaiset yrittäjät

Caruna-ryöstö synnytti niin paljon julkista raivoa, että Helsingin Sanomat päätti toimia varoventtiilinä ja julkaista vapaakauppaan kriittisesti suhtautuvan kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemen haastattelun.

Kuten Koskenniemi totesi, tulisi eliitin innokkaasti lobbaama TTIP-vapaakauppasopimus johtamaan uusien ”carunoiden” loputtomaan kierteeseen. Lisäksi vapaakauppasopimus estäisi sähkönsiirtomaksujen korotuksiin puuttumisen, jos verkon omistajissa on yhdysvaltalaisia. Koskenniemi kertoo:

”Tällaisessa tapauksessa ministeriön virkamiehen pitäisi ottaa huomioon, että pelkkä välimiesmenettely maksaa keskimäärin kahdeksan miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria. Sen lisäksi on vielä riski vahingonkorvauksista, jotka voivat olla monikymmenkertaisia.”

”Kun valtio yksityistää itselleen elintärkeitä toimintoja, kuten sähkösiirtoverkon, ja omistajien joukossa on yhdysvaltalaisia sijoittajia, luodaan tilanne, jossa kansanedustuslaitos luovuttaa sananvaltaansa verkon toimintaa ja hinnoittelua koskevissa kysymyksissä ulkomaisille juristeille.”

Suuret puolueet ovat kaikki levittäneet TTIP-sopimuksen ilosanomaa iskulauseilla, kuten ”Vapaakauppa purkaa viennin esteet ja luo työpaikkoja!” ja ”Sopimukset suosivat kotimaista yrittäjää, sillä ne vapauttavat markkinat monopolien ylivallasta!”. Carunan esimerkki kuitenkin osoittaa, että edustuksellinen demokratia on pelkkä kiertoilmaisu valehtelulle ja korruptiolle.

Sähkönjakelun yksityistäminen ei suinkaan ole parantanut suomalaisyritysten kilpailukykyä markkinoilla – päinvastoin! Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala ja Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen ovat arvostelleet voimakkaasti Carunan toimintaa.

Niemalan mukaan paljon sähköä käyttävät pienet yritykset tulevat kärsimään Carunasta vielä paljon kipeämmin kuin kotitaloudet, joihin 27 % korotus iskee. Tuotannon kustannukset karkaavat käsistä. Pärssinen puolestaan totesi Uudelle Suomelle:

”Se ärsyttää näitä pienyrittäjä, kun on samantien tullut julkisuuteen, että Caruna kikkailee näiden korkojen kautta, joilla se siirtää verotettavat tulot Hollantiin verotettavaksi. Tietysti pienille yrittäjille tällainen tuntuu todella pahalta. Heillä ei ole mahdollisuutta tällaiseen kikkailuun.

He maksavat täällä kaikki maksut ja sitten joutuvat maksamaan korotettua maksua tuonne [Carunalle], joka sitten verona valuu kuitenkin ulkomaille. Onko tässä mitään järkeä?”

global_economic_meltdown

Entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen varoitti perjantaina, että horisontissa on jo uusia ”carunoita”, jotka tulevat lyömään entistä syvempiä lovia Suomen kilpailukykyyn, vaikka uusliberaalin talousopin mukaan vaikutuksen pitäisi olla päinvastainen. Viinasen mukaan hallitus aikoo ”tasapainottaa” Suomen (keinotekoista) budjettivajetta myymällä ongelmajätelaitos Ekokemin.

Viinasen mukaan yksityistäminen tulee johtamaan ongelmajätteiden käsittelyhintojen nousuun, mikä on myrkkyä kansainvälisillä markkinoilla toimiville suomalaisyrityksille.

Caruna- ja Ekokem-kaupat ovat oppikirjaesimerkkejä parasiittitaloudesta, jossa finanssisektorin tarpeet asetetaan yritysten ja palkansaajien eli reaalitalouden yläpuolelle. Kohoava energian hinta syö kokonaiskysyntää ja yritysten kilpailukykyä. Yksityistämisestä saadut ”voitot” pakenevat reaalitaloudesta arvopaperimarkkinoille, jossa ne kohottavat osakkeiden hintaa ja rikastuttavat pientä ulkomaalaisten suursijoittajien eliittiä.

Sipilä myy metsät ja turvallisuuden

Nykyisessä järjestelmässä yksityiset pankit luovat rahaa tyhjästä, lahjovat poliitikot ja ostavat yritykset sekä kansallisomaisuuden pilkkahintaan. Ja tätä Suomen Perskeko-porvarihallitus kutsuu ”vapaaksi markkinataloudeksi”!

Jos ja kun vapaakauppasopimukset aikanaan astuvat voimaan, ei Suomi voisi rakentaa enää omaa kansallista sähköverkkoa, vaikka Carunan kaltaiset yksityiset yhtiöt päättäisivät nostaa hintoja entisestään. Kerran yksityistettyä ei voisi enää kansallistaa, vaikka äänestäjät sitä tahtoisivatkin – tämä on sitä paljon puhuttua demokratiaa!

Professori Michael Hudson tiivisti koko vapaakauppahuijauksen todellisen luonteen muutamaan terävään lauseeseen kuun alussa antamassaan haastattelussa:

”Viimeisen 300 vuoden ajan sekä eurooppalainen että amerikkalainen politiikka on perustunut sekatalouteen. Valtion tulee hoitaa infrastruktuuria, teitä ja muita kulkuyhteyksiä, viestintää, vedenjakelua, viemäriverkostoja sekä kaasun ja sähkön jakelua. Julkisen infrastruktuurin tehtävä on tyydyttää perustarpeet mahdollisimman edullisesti, jotta keskenään kilpailevien yritysten liiketoiminta on kannattavaa.

Näin Amerikka rikastui. Näin Saksa ja muu Eurooppa teollistuivat. TPP:n [vapaakauppasopimus] tavoitteena on kuitenkin kääntää kehityksen suuntaa 180 astetta ja yksityistää julkinen omaisuus. TPP-filosofian mukaan kaiken täytyisi olla yksityisessä omistuksessa ja omistajien on tavoiteltava mahdollisimman korkeita lyhyen aikavälin voittoja.

Tarkoituksena on tehdä esimerkiksi autoteistä maksullisia. Infrastruktuuri myydään ulkomaalaisille sijoittajille, jotka kynivät kansalta mahdollisimman kovan hinnan. Internet ja vesijärjestelmä myydään, joten niiden käyttö kallistuu. Kaikista perustarpeista ja -palveluista tehdään kauppatavaraa.

Siirrymme takaisin feodaaliseen järjestelmään, jossa eliitti rikastuu tekemättä mitään. Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistömarkkinavoimat tukahduttavat lopulta koko julkisen sektorin.”

Nyt myös Suomen metsiä ollaan myymässä ulkomaille. Esityksen allekirjoittaja on ”Juudas” Sipilä, joka on jo aiemmin myynyt kotikuntansa naisten ja lasten turvallisuuden muukalaisille.

Parasiiteille mikään ei ole tarpeeksi.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Goldman Sachs lahjoo amerikkalaispoliitikkoja vapaakauppasopimuksen edistämiseksi
Lobbaajat: vapaakauppasopimus ylläpitää Amerikan poliittista ylivaltaa

24 kommenttia

  1. Tämä piti arvata, kaiken merkittävän omistus on ylävirralla koukkunokan sionistin hallussa.
    On se prkele, että tämän kehityksen annetaan vaan jatkua.

    Plusääni(40)Miinusääni(3)
    1. Minua ärsyttää se, kuinka ihmiset eivät vaivaudu ottamaan näistä asioista selvää, saati kyseenalaistamaan jutku pankkiireiden ja heidän perseennuolijoidensa, kuten Suomen hallituksen, toimintaa, Holokausti vaiheesta puhumattakaan. Vaikka ihmisille kertoisi suoraan kuinka asiat ovat, suurin osa heistä ei halua kuunnella, vaan he työntävät päänsä syvemmälle santaan. Nämä asiat eivät kuitenkaan katoa mihinkään, vaan asiat pelkästään pahenevat kun niihin ei kiinnitä huomiota.

      Ei mikään ihme, että juutalaiset pitävät ei-juutalaisia aivottomina eläiminä, sillä useimmat ihmiset toimivat täsmälleen kuin viettiensä varassa elävät eläimet. Millään muulla ei ole väliä kuin omien itsekkäiden himojen tyydytyksellä, viis siitä että kohta koko maailma on saatanallisen Uuden Maailmanjärjestysen ja Antikristuksen leikkikenttä.

      Voidaan siis sanoa, että juutalaisen Frankfurtin Koulun aivopesu projekti on onnistunut juutalaisten kannalta erinomaisesti.

      Plusääni(31)Miinusääni(3)
  2. Kun seuraa rahaa, niin löytää aina J-eliitin. Poikkeuksetta, aina.

    Plusääni(33)Miinusääni(2)
  3. Kiitos tästä exposésta.

    Meidän on entistä vaikeampi kiertää antamasta rahojamme (jotka perustuvat väärään koronkiskontasysteemiin) Euroopan vihollisille sekä pettureille. Mutta tietämällä enemmän saamme edun.

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  4. Ihan hyva kirjoitus, taytta asiaa , kiitos siita.
    mutta ’NAB’ (national bank of australia) ei ole Australian keskuspankki vaan ’Rba’ (reserve bank of Australia).

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  5. Sionismi on sortuva omaan mädännäisyyteensä. Ahneella on paskanen loppu, sanoo tosi sananlasku kansan suusta…

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  6. Talmudin mukaan juutalaisten jumala antoi kanaanilaisten rahat juutalaisille; suomalainen ei ole kanaanilainen: siksi suomalaisten rahat eivät kuulu juutalaisille.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  7. Ostan Jaffoja, ym ihania Israelin hedelmiä, viiinejä, kuolleenmeren saippuaa, yms, laatutuotteita,
    niin kauan kuin ns. palestiinalainen tuottaa parempia…! =Toivottavasti joku päivä tuottaa…?!
    Sitten ostan ilomielin palestiinalaisia hedelmiä, jos ne ovat laadultaan parempia kuin israelilaiset…

    Kaikki boikotit ovat yhtä naurettavia, kuin takavuosien Etelä-Afrikka boikotti…

    Ei tämmöinen pelleily edistä suomalaiskansalllista. etua! Sionismin syyt ovat syvemmällä, ja ne pitää pengata! Ei meidän tosi kansallismielisten,isänmaalisten suomalaisten, tarvitse alentua vanhanjan kommaristallarien tasolle? Olkaamme me, suomalaiset porvarikonservatiivit, reilusti isänmaallisia porvarikonservatiiveja. Jos se on ns. kosherkonsrevatismia, niin so what? Naurettavuus on naurettavuutta, vaikka nazivoissa paistaisi! JOS ns. natsi rajoittaa yksilönvapautta, niiin täältä pesee!

    On sitä ennenkin nuijasotia käyty, juu… Kansallisosialistit! Herätkää tähän aikaan! Suomi tarvitsee perinteisiä kristillisiä arvoja, ei mitään epätieteellistä rotupaskaa. Aito roturealismi on asia erikseen!

    Plusääni(1)Miinusääni(13)
    1. Oletkin persupetturi ja juutalaisten mies. Miksi ihmeessä sitten nämä naurettavat boikotot ovat niin kiusallisia, että Englannissa ja Ranskassa ne ovat jo kriminalisoitu. Pian tietenkin Suomessa Soini kriminalisoi kaiken mahdollisen myös. Jos kaikki terve on mielestäsi epäsuomalaista, niin silloin käsityksesi suomalaisuudesta on omituinen. Juutalaisten lakeijoita eivät suomalaiste aina ole olleet. Vain persut javat tätä ja omituiset mielisairaat lahkolaiset

      Plusääni(17)Miinusääni(0)
  8. Ostele sinäö vain jaffoja ja Caruna-sähköä. Se on siis mielestäsi suomalaista ja muu ei

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. Minä ostan omalla ansaitsemallani rahallani mitä haluan. Vaikka kosherkinkkua. Sitä eivät mitkään natsikikommarisionistitotalitaristihörhöt määräile. Sellaiset systeemit jossa ei ole yksilönvapautta ovat haistappaskansysteemejä vaikka väittäisivät olevansa kansallissoosialistejakin. Pellejä te olette. Tehkää parannus. Lopettakaa valtionpalvontanne. Syökää mämmiä! SE on aitosuomalaista! Svedut syököön sitä surströmmigiään…

      Plusääni(1)Miinusääni(5)
      1. SiisIsraelinvastaiset boikotot ollaan krimninalisoimassa. Boikotoijat yleensä eivät hyökkää Israelin yståviä vastaan. Soini on Israelin ylpeä ystävä eli julkisesti uomen kansan vihollinen. Suomalaiset kansallissosialistit eivät toistaiseksi ole vielä tappaneet teikäläisiä tai vaatineet keskitysleireille. Sen sijaan Soinin puolue krimnalisoi pian kaiken nationalismin. Hän on myös valitellut, että ”emme voi toistaiseksi yksityisille nettiyhteisöille mitään”. Hän on vahvatsi kannattanut netin massavalvontaa ja siis kaikkien vihapuhujien selvittämistä ja eliminoimista. Totalitarismia ja kyttäämistä. Hän on eurokommunisti. Persut ovat ajaneet juutalaisvastaisten kommenttien kieltämistä ja valitelleet antisemitismin uhan olevan suuri ja sitä on vähätelty jne.

        Soini ihailee neokonnia USA:ssa ja upporikkaat amerikkalaiset kirjoittavat hänen puheensa. Hän on siis juutalaisen rahaeliitin huijaus, joka teeskentelee arvokoservatiivia. Ei hän ole nationalisti tai edes isänmaallinen. Eikä mikään arvokonservatiivi- Epäsuomalainen huijjaus, joka teeskentelee suomalaista siniristilipun heiluttajaa. Samaa voi sanoa prepatusta natsivihaa huokuvatsa ja juutalaisia nuolevasta persuväestä. Soini on lisäksi eliitin mies, joka vain teeskentelee perusjätkää mainostoimiston meikkaamana.

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
      2. Erkki, kosherkinkusta puheenollen, eräs nuori nainen tuossa taannoin kirjoitti paikalliseen lehteen, että hän kyllä sekstailee kenen kanssa haluaa, vaikka sitten neekerin. Ikään kuin häneltä olisi jotenkin ollut kiellettyä sekstailla kenen kanssa tykkää. Ellei sitten alun perinkin halunnut sekstailla juuri neekerin kanssa ja yrittää olkiukolla vääntää omat halunsa ympäristön sanelemaksi pakoksi.

        Mikä on sinun suhtautumisesi Kristukseen, Israeliin ja kansallissosialismiin. Kansallissosialismi ei ole mikään pakkolaki. Samankaltaisella olkiukolla kuin edellä mainittu vosu yrität vääntää omat kosherhalusi kansallissosialismin syyksi. Jotta olisit pakotettu ostamaan kosherkinkkua ja asettamaan fyysisen Israelin vapahtajaksi Kristuksen sijaan.

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
  9. Mainostoimistot luovat sellaisia mannekiineja jotka vetoavat ihmisiin..samalla tavalla kuin muokkaavat mainoskampanjoita kulttuurin mukaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Please. Keltainen teksti valkoisella pohjalla ei vain ole luettava. Lukulasit päässäkin saa tihrustella.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat