Brysselin fanaatikkojen kannatuspuheita tulonsiirtorahaston puolesta

Suomen pankin pääjohtaja ja Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Olli Rehn (kesk.) puolustaa Euroopan unionia, vaikka se on epätäydellinen ja ristiriitainen. Rehn katsoo olevansa funktionalisti, joka etsii käytännönläheisiä ratkaisuja sellaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita ei kyetä ratkaisemaan yhden kansallisvaltion voimin. Täten Rehnin mukaan Elpymisrahasto on nyt EU:n tärkein yhteinen hanke, joka muka nostaisi koko Euroopan ja EU:n jäsenvaltiot jaloilleen. Elpymisrahaston tai tulonsiirtorahaston hyväksyminen tarkoittaisi Suomelle pysyvää sopimusta, josta voitaisiin erota vain eroamalla Euroopan unionin jäsenyydestä, mikä irrottautuminen toivon mukaan toteutuu joka tapauksessa tulevaisuudessa. 

Kirjoituksessa jäljempänä esittelemme ensin Olli Rehnin lausuntoja, ja tämän jälkeen analysoimme näitä lausuntoja.

Olli Rehn puolustaa kiihkeästi EU:ta 

Suomen pankin pääjohtaja ja entinen EU-komissaari Olli Rehn (kesk.) on saanut vaikutteita Saksan vihreiden ikonin ja entisen ulkoministerin Joschka Fischerin kirjasta ”Epäonnistunut Eurooppa”.  

Liittovaltiokehitys; saako EU työkalunsa toimintaansa varten? 

Fischer on pettynyt federalisti, kritisoiden jyrkästi Saksan harjoittamaa talouspolitiikkaa eurokriisin aikana. Fischerin mukaan Euroopan menestyminen vaatii liittovaltion toteutumista. 

Rehn (R) ei ole tyytyväinen EU:n kehittämiin reunaehtoihin, jotka hänen mukaansa rajoittavat yhteisten ratkaisujen tekemistä. R on tietysti myös pettynyt siihen, että Suomen eduskunnassa EU:n elvytyspaketin eli tulonsiirtovälineen hyväksyminen, ei ollutkaan läpihuuto juttu, vaan siihen tarvitaan eduskunnan 2/3-osaa enemmistö hyväksyntä. 

Rehnin mukaan EU kehittyy juuri niin nopeasti tai hitaasti kuin jäsenvaltiot ja kansalaiset antavat sen kehittyä. 

–Kun tämän tiedostaa, on helpompi hengittää ja elää tässä epätäydellisessä Euroopassa. 

R:n mukaan kansalaiset vaativat unionilta parempaa toimivuutta esimerkiksi turvallisuuden, maahanmuuton ja eriarvoisuuden ongelmien ratkaisemisessa, silti eivät he ole valmiita luovuttamaan unionille instrumentteja (“työkaluja”), koska pelätään liittovaltiokehitystä. Toisin sanoen R:n mukaan katastrofaalinen EU:n tulonsiirtorahasto olisi pitänyt hyväksyä myös Suomessa ilman mitään kritiikkiä ja nopeasti. 

Nämä “työkalut” kansalta ovat tietysti esimerkiksi taloudellinen tuki EU:lle ja muiden muassa elpymisrahasto eli tulonsiirtorahasto sekä muutoin auliisti nöyrtyvä alamaisuus EU:n vaatimuksiin. 

Selvästi rivienvälistä on luettavissa, että R:n mielestä EU:n jäsenmaiden on auliisti suostuttava nettomaksajaksi ja verovelvolliseksi unionille (esim. mahdollisen tulonsiirtovälineen toteutuessa), vaikka siitä ei EU:n jäsenmaille, kuten Suomelle olisikaan mitään hyötyä. 

Elpymisrahasto 

R väittää olevansa EU:n suhteen tietynlainen  funktionalisti. 

R:n mukaan myös EU:n elpymisrahastolla (tulonsiirtovälinen) on tässä kehityksessä tärkeä funktio. 

–Elpymisrahasto on nyt EU:n tärkein yhteinen hanke. Sen avulla on tarkoitus auttaa koko Euroopan ja jokaisen EU:n jäsenvaltion talouden nousua historiallisen syvästä kuopasta sekä lyhentää taantuman kestoa, selittää Rehn. 

R vannottaa elpymisrahaston olevan unionin tietynkaltainen avainprojekti, jonka kaatuminen kuulemma vaurioittaisi syvältä eurooppalaista yhteistyötä. 

Eurooppalaiset arvot 

R puolustelee Euroopan integraatiota kylmän sodan ja Neuvostoliiton paineella ja tarpeella puolustaa Suomen läntistä ja eurooppalaista elämänmuotoa. Siten Euroopan integraatio olisi syvään juurtunut osa Suomen kansallista projektia pysyä osana läntistä eurooppalaista yhteisöä ja vaikuttaa sen sisällä. 

Rehnin mukaan eurooppalainen yhteistyö on välttämätöntä, mikäli EU aikoo pärjätä maailmassa, jossa Yhdysvallat ja Kiina muodostavat kaksi päänapaa. 

Analysointia 

Liittovaltiokehitys yms. 

R toteaa, että pelätään liittovaltiokehitystä (osa kansasta). Liittovaltiokehitys ei ole tyhjänpäiväinen pelko, vaan se on tosiasia. 

EU:n federalistiseen kehitykseen viittaa muiden muassa EU:n jatkuvasti kasvava toimivalta suhteutettuna unionin jäseninä oleviin kansallisvaltioihin, joten unionin päätäntä valta lisääntyy ja sen jäsenmaiden päätäntävalta vähenee. Liittovaltiokehityksen syvyyttä voidaan määritellä EU:n eri elinten ja hallitusten päätöksenteon keskinäisenä tasapainona. Koska nyt vaaka kallistuu EU:n puolelle, on kysymyksessä liittovaltiokehitys.1 

Euroopan unionin toimintavaltaa on vahvistettu uusilla perussopimuksilla sekä alkuperäisiä sopimuksia muuttamalla. Ennen muuta vuoden 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja sekä vuoden 1992 Maastrichtin sopimus ovat lisänneet liittovaltiokehitystä. Liittovaltiokehitystä vahvistettiin myös omalta osaltaan vuoden 2009 Lissabonin sopimuksella.1 

Eurooppatiedotuksen mukaan Euroopan unionilla on tietyillä politiikanlohkoilla hyvin pitkälle rakentunutta toimivaltaa, kuitenkaan unioni ole virallisesti liittovaltio, vaan liittovaltion ja kansainvälisen järjestön sekamuoto.1 

Klaus Schwab.

Lisäksi maailman talousfoorumin WEF:n (World Economic Forum) perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Klaus Schwabin kirjoitukset, joiden mukaan globaalin talousjärjestelmän perustuksia täytyy arvioida uudelleen, ilman ennakko luuloja, antavat viitteitä EU:n suunnasta kohti liittovaltiota. Hän vaatii ”suurta nollaamista” maailmaa sosiaalisesti sekä taloudellisesti muuttavan koronaviruspandemian jälkeen.2,3 

The Great Reset eli suuri nollaus tarkoittaa globaalin talousjärjestelmän ja omistamisen käsitteen mullistavaa muuttamisesta sekä tähän väistämättä kytkeytyvää maailmanlaajuista yhteiskunnallista sekä kulttuurillista muutosta koronan- ja ilmastonmuutoksentorjunnan oikeutuksella sekä varjolla.2,3 

Täten WEF:n järjestelyihin sisällytetty The Great Reset –operaatio on Euroopan unionin tekemän  velkaelpymisrahastohankkeen toteuttamisen taustalla, mistä parhaillaan äänestetään myös eduskunnassa. 

Lisä huomioita elpymisrahastosta     

EU:n elvytyspaketti tai paremminkin tulonsiirtorahasto on tarkoitettu myös Italian lahjomiseksi pysymään talous- ja rahaliitossa (EMU), jolloin euroalue ei hajoaisi sekä samalla edistää Euroopan unionin federalisaatiota  eli liittovaltiohanketta.   

Eija-Riitta Korhola on julkaissut sivustollaan artikkelissa “Mistä EU elvytyspaketissa on kyse – Lue kattava tietopaketti” neljän taloudellisen asiantuntijan (VTT, KTM Tuomas Malinen, VTT Peter Nyberg, VTT Heikki Koskenkylä, FT Eija-Riitta Korhola, DI, KTM Stefan Törnqvist, KTM, MBA Sami Miettinen ja valtiot. kand. Manolis Huuki) lausunnot, joista tiivistys jäljempänä. 

Elpymisrahaston tärkeimmäksi vaikuttimeksi katsotaan olevan  tulojen siirto jäsenmaiden välissä.  Täten elpymisrahaston oikeampinimitys on tulonsiirtorahasto. Olli Rehnin kiihkeä EU:n puolustaminen ja aivan selvä unionin “elpymispaketin” hyväksymisen kannatusylistys on täydellistä isänmaan petturuutta, ja samalla kasvottomien globaalien velkainstrumenttien sekä kansainvälisten suurpääomien väsymätön puolustuspuhe.  

Pääkohdat: 

  • Ehdotetun rahaston koko on €750 miljardia, joista €390 mrd. jaetaan tukina ja €360 mrd. lainoina. 
  • EU:n ottama velka maksetaan takaisin pääosin jäsenmailta kerätyillä korkeammilla jäsenmaksuilla sekä uusilla EU-veroilla vuosina 2028 – 2058. 
  • Rahaston elvytysvaikutus on todennäköisesti mitätön, koska se suuntaa rahoitusta tuottamattomiin kohteisiin, minkä lisäksi rahasto on väitettyihin vaikutuksiin nähden liian pieni. 
  • Rahasto rikkoo useita EU:n perussopimuksen artikloja. 
  • Rahasto tulee päätettäväksi Suomen eduskuntaan todennäköisesti helmikuussa 2021. (Tästä päätetään parhaillaan eduskunnassa, ja on ilmeisesti jo päätetty [13.5.2021].) 
  • Jos rahasto hyväksytään eduskunnassamme, vie se Suomen tulonsiirtounioniin. 
  • Rahastosta pääsee pois ainoastaan eroamalla EU:sta. 
  • Joka tätä kaikkea haluaa vastustaa, on syytä kiireesti viestittää vastustuksestaan kansanedustajille. 

Komission ehdotuksen perusteella suurimmat avustuksien saajat olisivat (vuosina 2021-2023): 

  • Italia: €65 mrd. (n. 7 % valtion 2020 budjetista)  
  • Espanja: €59 mrd. (n. 11 % valtion 2020 budjetista)  
  • Ranska: €37 mrd. (n. 3 % valtion 2020 budjetista)  
  • Puola: €23 mrd. (n. 10 % valtion 2020 budjetista)  
  • Kreikka: €16 mrd. (n. 18 % valtion 2020 budjetista)  
  • Viro: €1 mrd. (n. 10 % valtion 2020 budjetista)  

Tulonsiirtorahaston toiminnasta kiteytys jäljempänä. Ensinnäkin EU-komissio ottaa, budjettinsa ulkopuolella olevan erillisen rahaston kautta, markkinoilta lainaa (tällä kertaa) enintään 750 mrd. Euroopan unioni laskee liikkeelle velkana tämän  750 miljardia euroa. Suomi ja muut maat takaavat EU-budjetin kautta velan, ja siten myös EU:n budjettialijäämän tulevan rahoituksen. Ennen kuin jokainen jäsenmaa on parlamentissaan tämän hyväksynyt, rahasto ei voi toimia.  

Unioni maksaa ottamansa velan takaisin jäsenmailta kerättyjen lainojen ja niihin kuuluvien pääoman ja koron takaisinmaksuna, korkeampien jäsenmaksujen ja/tai EU-tasoisten uusien verojen kautta. Uudet EU-maiden kansalaisten, välillisesti tai suoraan, maksamat verot voisivat sisältyä esimerkiksi digitalouteen sekä muovin tai hiilen käyttöön. 

EU:n jäsenmaat ovat todellisuudessa yhdessä vastuussa varojen takaisinmaksusta, mutta niiden omissa budjeteissa lisävelka ei silti ole näkyvissä. Esimerkiksi Suomessa elvytysrahaston ottamaa velkaa ei tällä hetkellä huomioida budjetissa, mutta sen osittainen palautus huomioidaan – täysin ristiriitaisesti – tulona (”saamme kaksi miljardia”). Luultavasti ajatuksena on, että se maksetaan takaisin ”sitten joskus”. 

Myös Suomi joutuu tällöin rahoittamaan tulonsiirtorahaston (elvytyspaketti) EU:lle maksettavalla verolla. Suomesta suoriutuu siis tulevaisuuden unionin liittovaltion pohjoinen maakunta, joka on verovelvollinen EU:n liittovaltiolle.  

Olli Rehnin kiihkeä EU:n puolustaminen ja aivan selvä unionin “elpymispaketin” hyväksymisen kannatusylistys, on täydellistä isänmaan petturuutta, ja samalla kasvottomien globaalien velkainstrumenttien sekä kansainvälisten suurpääomien väsymätön ylistyspuhe.  

Eurooppalaiset arvot 

Yllä kuvatusta paljastuu, että Euroopan unioni ei ole mainostamiensa perusarvojen mittainen yhteisö. 

Euroopan unionin perusarvoiksi on ilmoitettu seuraavaa: ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. 

Todellisuudessa Euroopan unioni on jo kehittynyt täysin byrokraattiseksi, demokraattisen valvonnan ulottumattomissa olevaksi super-Neuvostoliitoksi, josta on jo kehittynyt eri kulttuurien etninen sulatus-uuni, kuten esimerkiksi jo tuonen virtaa seilaava tohtori Karl Steinhauser osuvasti on asiaa kuvaillut kirjassaan EU: huomispäivän super-Neuvostoliitto. 

Euroopan unioni on todellakin mainostamiensa arvojen vastainen yhteisö, ja oikea rahaeliitin diktatuuri, joka on perustettu tietyn globaalin eliitin maailmanvallan lisäämiseksi. Emme kuitenkaan käsittele tässä kirjoituksessa mainittua eliittiä. 

Rehnin pitäisi ottaa huomioon vielä sekin, että EU:ta hallitsee persoonaton monikansallinen rahaeliitti, josta osoituksena on se, että  Brysselissä, vallan keskiössä, työskentelee 30 000 lobbaria. Jo ainoastaan Euroopan parlamenttiin pääsee jatkuvasti noin 4500 lobbaria, mikä tarkoittaa kutakin europarlamentaarikkoa kohden noin kuusi piinkovaa ammattilaista, jotka yrittävät vaikuttaa päätöksiin. Huolestuttavaa on, että EU-poliitikot luottavat enemmän lobbauskoneistoon kuin puolueettomiin asiantuntijoihin.4   

Brysselin politiikassa saavutetuilla lobbauksilla on miltei välitön vaikutus esimerkiksi Suomen eduskunnan ja hallituksen poliittisiin päätöksiin, jotka suitsuttavat siunaustaan globaaleille uusliberalistisille toimijoille. 

Jo Lissabonin sopimus, joka hyväksyttiin ilman kansanäänestystä, varmisti EU:n kehittymisen liittovaltioksi. 

Lissabonin sopimuksessa julistettiin markkinoiden sekä pääomaliikkeiden vapaudellisuus laiksi, josta muodostui EU:n perusta tai osa perustusta. Sopimukselle alistettiin palkansaajien oikeudet, julkiset palvelut ja ympäristönsuojelu. Talous- ja rahaliiton uusliberalistiset normit tavoiteltiin laatimaan koskemattomiksi.5 

Lissabonin sopimus tuhosi totaalisesti EU:n jäsenmaiden täysivaltaisuuden ja itsenäisyyden.  Lissabonin sopimuksen toteutuminen EU:n jäsenmaiden parlamenteissa tarkoitti unionin kiihtyvää liittovaltiokehitystä, jonka toteutuminen näyttää nyt olevan loppusuoralla. 

R toteaa kylmän sodan historiaan viitaten, että  Euroopan integraatio olisi ollut syvään juurtunut osa Suomen kansallista projektia pysyä osana läntistä eurooppalaista yhteisöä ja vaikuttaa sen sisällä. 

Kylmän sodan aikana Suomessa vallitsi Paasikiven-Kekkosen linja, joka hyvin  kuvasi Suomen ja Neuvostoliiton toimivia suhteita.  Tuolloin vaalittiin puolueettomuuspolitiikkaa, ja huolehdittiin siitä, että hyvät suhteet sekä taloudellisesti että poliittisesti olivat kunnossa Suomen tärkeimpään naapuri maahan tuolloiseen suurvaltaan Neuvostoliittoon. Tuolloin Suomella oli oma ulko- ja puolustuspolitiikka. Nykyisin Suomella ei ole omaa ulko- ja puolustuspolitiikkaa, vaan ne ovat korvattu villakoiramaisella hännän heilutuksella Brysselin isännille ja emännille. Suomen puolustuspolitiikan korvaa Yhdysvaltojen johtaman läntisen koalition puolustusdoktriini*), josta ei koidu minkään kaltaista puolustuspoliittista turvaa Suomelle. 

Suomen vallanpitäjien typerä ulkopolitiikka Venäjän suhteen palvelee vain ja ainoastaan Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin suurvaltapolitiikkana, jonka yhtenä tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltojen sillanpääasemaa Euroopassa.      

_______________________ 

*) Isäntämaasopimuksen myötä Suomi on niin lähellä NATOa, kuin vain se voi ilman jäsenyyden virallistamista olla. 

Lisäksi R:n mukaan eurooppalainen yhteistyö on välttämätöntä, mikäli EU aikoo pärjätä maailmassa, jossa Yhdysvallat ja Kiina muodostavat kaksi päänapaa. 

Aina voidaan tehdä eurooppalaista yhteistyötä, mutta tämä yhteistyö ei olisi vaatinut Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa. Jo 1980-luvulla oli selvää, että Efta-sopimus käytännössä toteutti taloudellisen integraation Efta-maiden, kuten Suomen, kanssa. 

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat on ollut taloudellisesti ja sotilaallisesti tietyn tyyppinen maailman imperiumi, jonka johtama taloudellinen kehitys on yhdistänyt Euroopan, Japanin sekä myös Aasian pienemmät valtiot osaksi läntistä talousjärjestelmää. Kuitenkin Donald Trumpin hallintokaudella, ja jo aikaisemminkin, Yhdysvaltojen imperiumin vallansiirtymä on alkanut luisua Itä-Aasiaan, ennen muuta Kiinalle, ja myös Venäjän harjoittaman moninapaisen politiikan sekä talouden piiriin, jonka yhtenä kehityksen kuvastimena voidaan määritellä Shanghain yhteistyöjärjestön SCO:n vahvistumisena lännen kilpailijaksi. Tästä aiheesta löytyy paljon eritasoisia tutkimuksia.   

Yllä olevaan viitaten Euroopalle, kuten myös Suomelle tärkeimmäksi yhteismarkkina-alueeksi muodostuisivat Venäjä ja Itä-Aasian maat, joista merkittävin on Kiina. Itse asiassa Euroopan unionia ei tarvittaisi edes taloudellisessa mielessä. Tästä voidaan osoittaa esimerkkinä Venäjältä Itämeren ali Saksaan rakennettavan Nord Sream II –kaasuputkihankinnan rakentaminen, jonka Saksaa hallitseva USA yrittää keskeyttää.  

Täytyy huomata, että Venäjän ja Saksan yhdistyminen taloudellisesti avaisi ennen näkemättömän taloudellisen vaurastumisen edellytyksen koko Euroopalle, ja myös Itä-Aasiaan saakka. Tämä ei välttämättä miellyttäisi Yhdysvaltoja, jonka globaali poliittinen ja taloudellinen johtajuus kokisi inflaation entisestään. 

Lopuksi 

Suomen täytyy irtisanoutua EU:n jäsenyydestä, jo siitäkin syystä, että liittovaltioksi kehittyvässä unionissa Suomi olisi periferiaan kuuluva EU:n liittovaltion maakunta, jota rikkaat EU:n jäsenmaat hyödyntäisivät ja josta kansainväliset rahoituslaitokset sekä globaalit sijoitusyhtiöt “anastaisivat” kaikki luonnonrikkaudet. Suomen on myös erottava eurosta ja isäntämaasopimuksesta. Suomen valtiolle pitää varata oikeus painattaa omaa keskuspankki rahaa (Suomen markka), jota lainataan investointeihin korottomana, mikä tapahtuisi asiantuntija ryhmän valvonnassa.  

Luonnollisesti Suomen olisi pitänyt muodostaa ystävälliset suhteet myös tärkeimpään naapuriinsa, suurvalta Venäjään. Niin ikään maallemme olisi järkevintä ja myös turvallisinta noudattaa puolueettomuuspolitiikkaa. Venäjä ja Itä-Aasia muodostavat tulevaisuudessa Suomelle, kuin myös koko Euroopalle merkittävän taloudellisen kumppanuuden, jos sitä ymmärrettäisiin hyödyntää.  Tähän taloudelliseen kehitykseen ei Euroopan unionin jäsenyyttä tarvita. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. Erkkilä, Tero & Tiilikainen, Teija (2012). Avain EU-käsitteisiin, s. 16. UM:n Eurooppatiedotus 
  1. Schwab, Klaus (2020). COVID-19: THE GREAT RESET. Lightning Source INC 
  1. Schwab, Klaus (2021). Stakeholder Capitalism: A Global Economy that Works for Progress, People and Planet 
  1. Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty; Lobbausparatiisin kauppiaat. Into 
  1. Susi, Erkki (23 / 6.6.2008). Vaalirahakohu ja EU:n perustuslaki | Tiedonantaja 

Olli Rehn puolustaa epätäydellistäkin EU:ta: ”Talvisota opetti” (iltalehti.fi) 

Mistä EU elvytyspaketissa on kyse – Lue kattava tietopaketti – Eija-Riitta Korhola 

j42.indb (core.ac.uk) 

Nord Stream 2 on rasite Saksalle, Ranska luopuisi putkesta | Kauppalehti   

15 kommenttia

  1. Hyvä artikkeli joka ei jätä epäselvyyttä mistä on kyse.
    Turha Rehnin kaunistella ja vääristää totuutta. Mies juonii muurari-eliitin piikkiin. Kuinka kehtaakin sivuuttaa tärkeimmät tosiasiat.
    Schwabin naamasta jo näkee mikä on pelin henki ja kuka johtaa eu-mafiaa.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Aikooko maamme globaalia kommunismia kulissien takana ajava eu- ja nato-eliitti juhlia kuten tämä Australian eliitti saadessaan elvytyspaketin läpi eduskunnassa.
      Onko vertaus kohdallaan? vai pelkkää spekulointia.
      Jos Erkko aikoinaan järjesti meille Talvisodan – kuten Marski sanoi – niin siihen varmaankin? liittyi taka-ajatus että NL miehittää Suomen ja Euroopan kun Erkko oli ’nwo-muurari’ ja varmaan nwo-mafian jäsen.
      https://www.unz.com/article/barbarossa-suvorovs-revisionism-goes-mainstream/

      Vaikea ymmärtää miksi muuten Erkko olisi kieltäytynyt NL:n tarjouksesta välttää sota, tarjouksesta joka Marskin mielestä olisi pitänyt hyväksyä ?
      Nyt sitten samat NL:a hallinneet tahot ovat luoneet Eurostoliiton joka yrittää nyt samaa ja ’erkot-ko’ nytkin asialla viemässä meitä sinne … ja eduskunnassa käydään uutta Raatteen tien taistelua jonka Suomi on vaarassa hävitä alistumalla ’erkkojen’ tahtoon.
      Voitonpäivä Australiassa – Liittolaisuus Neuvostoliiton kanssa muistetaan
      https://uvmedia.org/2021/05/14/voitonpaiva-australiassa-liittolaisuus-neuvostoliiton-kanssa-muistetaan/

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Eduskunta huolestuttavalla tiellä tuhoamassa maatamme.
        Miten on selitettävissä, että Suomen eduskunta harkitsee parhaillaan Suomen taloudellista itsemurhaa? Perinteisin taloustieteellisin välinein tämä ei ole selitettävissä. Vastaus löytyy Nobel-palkitun Richard Thalerin viivoittamasta käyttäytymistaloustieteestä.
        Globalismia ja ylikansallista valtaa kumartavien hallituspuolueiden ja kokoomuksen kansanedustajien käyttäytymistä analysoi kolumnissa toimittaja Jonathan Widell.

        https://mvlehti.net/2021/05/15/eduskunnassa-omaksuttu-kayttaytymistaloustiede-johtamassa-eu-suomen-omaan-tuhoonsa-kolumni/

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. WEF MÄÄRÄÄ EU:N SUUNNAN
    Maailman Talousfoorumi eli WEF määrää todellisuudessa EU:n tulevaisuuden. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kuten Olli Rehn kuuluvat WEF:ään. Kaikki suuret yritykset kuuluvat siihen. WEF:n ohjelma Great Reset (Suuri Nollaus) on myös EU:n tavoite. Siinä on tavoitteena uusi maailmanjärjestys, jota ohjaa miljardöörikerho ja kansojen taloudet on tuhottu keinotekoisella koronapandemialla ja ilmastovouhotuksella. Korona saa kansat velkaantumaan jättimäisesti ja koron nosto tekee valtiot toimintakyvyttömiksi. Suuryritykset selviävät, mutta pienet ja keskisuuret tuhoutuvat. Ihmisistä tulee orjia vailla kansalaisoikeuksia, ei omistamista, vaan kaikki vuokrataan suuryrityksiltä. WEF:n motto: ”En omista mitään ja olen onnellinen”. EU:sta kehittyy tyylipuhdas liittovaltio, jossa Suomi on sen mitätön periferia. Tällainen kehitys on selvästi nähtävissä. Elvytyspaketti on yksi askel liittovaltioon, joten sitä tulee vastustaa kynsin hampain. Suomi voi vielä selviytyä, jos se hylkää nykyiset vallanpitäjät, jotka ovat tuhoamassa Suomen itsenäisyyden. Tarvitaan uusi poliittinen rintama itsenäisyyden puolesta. EI ELVYTYSPAKETILLE!!! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  3. Mitä lujemmin Suomi sitoo itsensä Eu-mafian velka-orjaksi sitä nopeammin tämä mafia tuhoaa maamme ja toteuttaa linkin artikkelin ohjelman maassamme. Miksi REHN eikä Hesari puhu tästä mitään?
    Entä haluaako kansa olla mukana tässä mafian hankkeessa?
    The Road to Human 2.0
    http://www.thetruthseeker.co.uk
    Hyväksymällä ’elvytys-paketin’ eduskunta edistää maamme jäämistä eu-mafian kahleisiin ja artikkelissa kuvattua kansamme ja kulttuurimme tuhoutumista.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=233984

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Kansalaistori – Helsinki: ”Nyt riittää Suomen alasajo!” – Katso LIVE! – 15.5.2021 alkaen klo 13:45
    ”Lauantaina 15.5. kokoonnumme kello 14;00 Kansalaistorille ihmisoikeuksien sananvapauden sekä paremman tulevaisuuden puolesta!”, kirjoitetaan sosiaalisessa

    https://tokentube.net/view?l=1948760419

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Suomi siis aikoo suostua huijareiden ja kiristäjien vaatimuksiin. Samalla Suomi antaa ymmärtää olevansa idiootti, joka uskoo korona-kriisin ollen luonnollinen tapahtuma, johon ei ole liittynyt globaalin eliitin suunnitelmien rajua eteenpäin vientiä. Kyseessä on kuitenkin ollut tyylipuhdas ’problem-reaction-solution’-kaavan hyväksikäyttö. Vain riemuidiootti ei tätä havaitse. Todisteita kriisin keinotekoisuudesta ja ennaltasuunnitellusta luonteesta on olemassa vaikka kuinka paljon. Jos valtamedia ei tuo näitä esiin, niin se ei merkitse, etteikö niitä ole olemassa. Jos mitäkin uutta tautia oli tai on, niin ”plandemian” vääränlaisella hoidolla aiheutettiin vähintään kymmenkertaiset vahingot kuin mitä itse taudista ilman erityisiä toimenpiteitä olisi seurannut. Kiirehditty ja turha massalääkintä saattaa edelleen moninkertaistaa vahingot. Terveysjärjestelmien uskottavuus on tärvelty miltei lopullisesti. Lääkärikunnasta tehtiin lauma mengeleitä, joka on ahnaasti valmis ihmiskokeiluihin uusilla lääkkeillä. Politiikan puolella vahingot ovat – jos mahdollista – vieläkin suuremmat. Elvytyspaketti vie valtiollisen itsemäärämisoikeuden rippeetkin.

    Ostamme nyt siis EU:ltä suojelua ”vaarallisten” hammas-peikkojen ja satuolentojen hyökkäyksiä vastaan. Kun ilmoille loihdittiin tiedotusvälineiden avulla korona-mörkö, niin korruptoituneet hallitukset määräävät kansat menemään piiloon ja lopettamaan normaalin elämänsä normaaliin elämään kuuluvan riskin takia. Rajumpia tautiaaltoja on kuitenkin aina välillä ollut ja mennyt.

    Piiloutumisen jälkeen hallituksia käskyttävä taho aikoo vaatia lunnasrahoja, jotta kansat voivat vapauttaa itsensä piiloistaan ja saada talouden taas liikkeelle. Rahaa halutaan keinotekoisesti suunnata globaalin eliitin hirviöhankkeisiin eli vihreään talouteen ja digitalisaatioon (lue Agenda 2030 tai The Great Reset). Keinotekoinen raharuiske tarvitaan, sillä kukaan ei osta itselleen orjuutusta vapailta markkinoilta. Kansoja siis laskutetaan niiden samojen tahojen toimesta, jotka suurimmat vahingot aiheutti ts. hallitukset yhteistoimin suuryritysten, tiedotusmonopolien ja lääkefirmojen kanssa. Mafialle tunnusomaista on, että se itse aiheuttaa ne uhat ja vahingot, joita vastaan se sitten tarjoaa kiristyksen muodossa suojelua. Suojelurahoilla se ostaa lisää aseita ja kahleita, joilla se voi uhrinsa orjuuttaa.

    Mafian kanssa toimineet tietävät erittäin hyvin, mitä siitä seuraa, jos suostuu kiristykseen. Seuraa sarja uusia kiristyksiä ja aina välillä mafia muistuttaa uhriaan siitä, että se on kykenevä aiheuttamaan uusia entistä pahempia ongelmia. Korona-pakettiin suostuminen merkitsee jatkossa yhä vain uusia tehtailtuja kriisejä joko uusien plandemia-aaltojen tai esim. infrastuktuuriin iskevien kyberuhkien muodossa. Paha Venäjäkin saattaa uhkailla meitä poloisia sen jälkeen kun lännen mafia käy sitä tökkimässä. Terrori-uhka on loppuun kaluttu aihe, mutta silläkin pelottelemalla mafia saa aina irtoamaan suojelurahaa naurettavan typeriltä kansalaisilta. Suojelurahana vaaditaan kansoilta loputtomasti vero- ja työsuoritteita sekä luopumista kaikista kansalais- ja ihmisoikeuksista ja -vapauksista. Kyseessä on feodaaliyhteiskunnan uudelleen synnyttäminen ja rosvoparonien nousu hirmuvaltaan.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. ”Suomen pankin pääjohtaja ja Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Olli Rehn (kesk.) puolustaa (Hesarin tukemana) Euroopan unionia, vaikka se on epätäydellinen ja ristiriitainen. Rehn katsoo olevansa funktionalisti, joka etsii käytännönläheisiä ratkaisuja sellaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita ei kyetä ratkaisemaan yhden kansallisvaltion voimin. ….”
    Tämä on järkyttävää ja kertoo että Rehn haluaa tukeutua tahoihin joita anglo-sionistinen imperiumi edustaa ja jonka merkittävä lähettiläs Henry ’deep stete’ Kissinger yhä on, tahoihin joilla ei ole mitään tekemistä kansainvälisen oikeuden ja kansallisen suvereniteetin kunnioittaminen kanssa.

    Käsittämätöntä että Eduskunta roikkuu Hesarin tukemana tämän Kissinger nimisen ’käppyrä-ukon’ nwo-strategiassa vaikka jo sauvaa tarvitaan… kuten linkin paljon puhuva kuva kertoo.
    Tällainen ’Yom Kippur’-syndroomaan kuuluvaan ’hajota-ja-hallitse’-suuruudenhulluuteen jämähtänyt sionisti ja ’deep state’-vanhus dogmeineen yhä saa ohjata/taluttaa meitäkin vaikka on ajanut oman maansa tai pitäisikö sanoa omat maansa moraaliseen rappioon, kaaokseen ja tuhon partaalle. Ja jolle Kiina varmaan jo nauraa…
    Gilad Atzmon: Yom Kippur-oireyhtymä on suora seuraus täydellisestä kyvyttömyydestä reflektoida itseään.
    https://gilad.online/writings/2021/5/15/the-yom-kippur-syndrome-revisited
    At a recent forum in Arizona, referring to the festering, larger than life Sino-American clash, Henry the K. said, “It’s the biggest problem for America; it’s the biggest problem for the world. Because if we can’t solve that, then the risk is that all over the world a kind of cold war will develop between China and the United States.”
    Kissinger added US policy toward China must be a mix of stressing US “principles” to demand China’s respect and dialogue to find areas of cooperation: “I’m not saying that diplomacy will always lead to beneficial results…This is the complex task we have… Nobody has succeeded in doing it completely.”
    Henry the K. actually must have lost the – diplomatic – plot. What Chinese Foreign Minister Wang Yi and Russian Foreign Minister Sergey Lavrov are now involved in, full time, is to demonstrate – mostly to the Global South – how the American-enforced “rules-based international order” has absolutely nothing to do with international law and the respect of national sovereignty.
    ……Henry K. on todellakin kadottanut diplomaattisen juonen. Kiinan ulkoministeri Wang Yi ja Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov ovat nyt mukana kokopäiväisesti osoittamassa – enimmäkseen globaalille etelälle – kuinka Amerikan valvomalla ”sääntöihin perustuvalla kansainvälisellä järjestyksellä” ei ole mitään tekemistä kansainvälisen oikeuden ja kansallisen suvereniteetin kunnioittaminen kanssa.

    Insider View: the Tragedy of the U.S. Deep State
    PEPE ESCOBAR • MAY 12, 2021
    https://www.unz.com/pescobar/insider-view-the-tragedy-of-the-u-s-deep-state/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. ”Nuori globaali johtaja” Sanna Marin julisti ilmastoagendaa WEF:n artikkelissa eduskunnan hyväksyessä elvytyspaketin
    Sanna on ’namusetien’ uhri ja eduskunta häntä tukiessaan myös. Mutta välttämättä ei voi sanoa että kansa olisi koska eduskunta ei uskaltanut sallia kansanäänestystä tukipaketista joka olisi paljastanut että kansa ei ole namusetien uhri. Miltei 100% varmuudella voi sanoa että kansa olisi sanonut EI paketille.
    https://mvlehti.net/2021/05/19/nuori-globaali-johtaja-sanna-marin-julisti-ilmastoagendaa-wefn-artikkelissa-eduskunnan-hyvaksyessa-elvytyspaketin/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Kassa-Sanna tietysti kannattaa vapautta, tasa-arvoa ja vieläkin tasa-arvoisempaa l. enemmän tasa-arvoa toisille. Seuraavat presidentinvaalit tulevat olemaan mielenkiintoinen tapahtuma: ehdolla on Liikanen, änkyttäjä-Rehn ja homo-Pekka. Liikasta voisin äänestää, jos se olisi se Bingolotosta ja Seura-mainoksista tuttu…

        Välttelin tietoisesti kassa-Sannan höpinöitä ja pitkään siinä onnistuinkin, sillä en katso TV:tä, kuuntele radiota tai lue lehtiä. En myöskään klikkaa iltapaskalehtien linkkejä. Nyt sitten tässä v. 2021 katsoin jonkun videoklipin Areenasta, jossa kassa-Sanna puhuu. Idioottihan se on. Täysi imbesilli joka heiluttelee käsiään kuin lentoon olisi lähdössä. Vastenmielistä nuo opiskellut maneerit ja tyhjän jauhaminen.

        Eilen mietin että tahdon myös pikaisesti nähdä ja kuulla kun tämä pösilö puhuu ruotsia tai englantia. Ruotsia en löytänyt, mutta englantia – valitettavasti – löysin. Hiljaiseksi veti. Muutama sekunti riitti minulle. Surullinen on Suomen tola. Enkä minä oikein osaa edes vihainen noille käsienvispaajille olla, sillä tiedän ettei Suomen Eduskunnassa ole enää aikoihin tehty todellisuudessa mitään päätöksiä. Toki maanpetturuudesta nuo kaikki tulee tuomita, mutta silti.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat