Bryssel on lobbareiden paratiisi ja suhmuroinnin pesäke, kirjoittaa Jaana Kivi. Hänen mukaansa lobbareiden, poliitikkojen sekä korkeassa asemassa olevien viranhaltioiden väliset suhteet ovat hyvin tiiviit. Brysselin hintaa voidaan verrata lehmäkauppaan, jonka myyntiarvosta kärsivät EU:n kansalaiset.
Lobbaus toimintana perustuu rahan liikkuvuuteen. Raha on se tekijä, joka ratkaisevasti vaikuttaa politiikkaan, lainsäädöksiin, ja yleensä kaikkeen sääntelyyn, ja tämä kaikki toteutuu vallan keskiössä.
-Kaikkein voimakkain lobbaus ei ole näkyvää. Asiat muuttuvat pelottaviksi silloin, kun ne katoavat julkisuudesta, sanoo Jaana Kivi.
[1]Euroopan Unionissa hegemonia keskittyy bisnesmaailmaan
Jaana Kivi on ansioitunut toimittaja, joka on työskennellyt muiden muassa Ylellä. Kivi oli ensimmäisiä suomalaisia journalisteja, jotka kirjoittivat esimerkiksi vapaakauppa TTIP:stä asiallisen arvostelevasti valtamediaan.
Jaana Kiven vuonna 2016 julkaistu kirja, Bryssel myyty (2016), paljastaa vaatimattomasti Euroopan unionia hallitsevan finanssieliitin verkoston, joka lamauttaa kansanvallan jäänteitä lakialoite ja lahjus kerrallaan.1
Kiven mukaan Brysselissä, vallan ytimessä, työskentelee 30 000 lobbaria. Jo ainoastaan Euroopan parlamenttiin pääsee jatkuvasti noin 4500 lobbaria, mikä tarkoittaa kutakin europarlamentaarikkoa kohden noin kuusi piinkovaa ammattilaista, jotka yrittävät vaikuttaa päätöksiin. Huolestuttavaa on, että EU-poliitikot luottavat enemmän lobbauskoneistoon kuin puolueettomiin asiantuntijoihin.1
Kivi kirjoittaa, että merkittävän TTIP-vapaakauppasopimuksen alkuvaiheessa EU-komission tapaamisista yli 90 prosenttia neuvoteltiin liikealan lobbareiden kanssa suljettujen ovien takana.
Bryssel myyty, ja muu sen kaltainen tutkiva journalismi vahvistaa sitä tosiasiaa, että Euroopan unioni on valheellisen demokratian kaapuun kiedottu ihmisarvottomuuden, -epäoikeuksien, kahlitsevuuden, tasa-arvottomuuden ja entistä tiukempaan ylikansallisten pääomien kahleisiin kietoutuva jäsenvaltioiden vyyhti Unionissa.
Siten Suomen vallanpitäjien, kuten Sauli Niinistön kansalle uskottelemat Euroopan unionin ilmoittamat perusarvot, yllä mainittujen ”arvojen” vastakohtana ovat täydellistä valhetta.
Ihmisten on turhaa kuvitella, että Euroopan parlamentin eli Euroopan unionin kansanedustuslaitoksen, ja siihen valittujen edustajat toisin sanoen mepit (MEP) toteuttaisivat Unionissa demokraattisia arvoja hiveleviä päätöksiä. Kuten jo sanottiin, kutakin eurokansanedustajaa kohden on noin kuusi raha-, tai bisnesmaailman edustajaa lobbaamassa, suppean mutta sitäkin tehokkaamman globaalin kasvottoman kapitalistisen imperiumin hyväksi. Tässä pelissä unohtuvat täysin kansallisvaltioiden ja kansalaisten edut; paljon puhutut EU:n demokraattiset ja ihmisoikeudelliset arvot ovat vain kliseitä.
Lobbaus positiivisena ja negatiivisena ilmiönä
Lobbausmenetelmä on silloin hyödyllistä, kun sen tarkoituksena on parantaa yksityisten valtioiden ja kansalaisten yleistä etua. Tällöin se olisi legitiimiä ja demokraattista. Mutta Brysselin lobbareiden ”taivaassa” pääsääntöisesti se on kontrolloimatonta alhaisen saastaista peliä, jossa suuri raha synnyttää lakeja yksityisen voitontavoittelun hyväksi, missä hyötyjinä ovat ylikansallinen liikemaailman tai finanssimarkkinat. Tällainen käytäntö halventaa kansalaisten ja valtioiden oikeusturvaa muista demokraattisen arvomaailman ilmiöistä puhumattakaan.
Monikansallisten yhtiöiden (jättiläisteollisuusyritykset) edustajat
Ensinnäkin lienee paikallaan sanoa, että Euroopan parlamentin rooli on tärkeä, tai pitäisi ainakin olla merkittävä, jo syystä, että se on ainoa suoraan vaaleilla valittu EU:n toimielin, jonka tarpeellisuus pitäisi korostua viime vuosien toimivallan lisääntymisen ansiosta. Lissabonin sopimuksella parlamentti sai suuremman vallan hyväksyä, torjua tai muokata komissiolta saapuvia ehdotuksia.1
Kuitenkin komissio on se toimielin, joka hallitsee Euroopan unionia. Voidaan sanoa, että komissio säätelee Brysselin hegemoniakeskuksen poliittista energiaa, jolloin komissio päätöksillään vaikuttaa kaikkialle Euroopan unionissa. Tärkeää on huomioida, että komissio ei ole hallitusten välinen elin, eikä sitä ole vaaleilla demokraattisesti valittu.1
EU:n lainsäädäntö noudattaa kolminaisuutta: komission, ministerineuvoston ja parlamentin välillä, mutta ainoastaan komissio kykenee tekemään aloitteen uudesta EU-lainsäädännöstä.
Yllä esitettyyn liittyy huolestuttavasti se, että häikäilemättömällä lobbauksella rahamaailman sekä globaalien yhtiöiden lobbareiden verkosto pystyy suurella rahalla sponsoroimaan tutkimuksia, joiden tulokset saavuttavat poliittisia laajoja linjauksia.
Kuten Kivi tähän tutkimusasiaan liittyen kirjoittaa:
Ja irvokkainta se on silloin, kun (tutkimuksen) tilaajina toimivat poliittiset instituutiot, kuten itse EU-komissio.1
EU:n päätöksentekijät luottavat enemmän lobbauskoneistoon kuin puolueettomiin asiantuntijoihin sekä tutkijoihin. Nämä ovat jo sinällään sellaisia syitä, että Unionia ei pitäisi olla olemassa, ja Suomen olisi pitänyt pysytellä siitä erossa. Tämä osoittaa, että kaikki EU-myönteiset poliitikot edustajina ovat valehdelleet EU-asiasta valtuuttajilleen hyvin röyhkeästi päin naamaa.
[2]European Round Table of Industrialist (ERT)1
ERT eli “Euroopan teollisuusmiesten pyöreä pöytä” nimisen eturyhmän laatimasta raportista Reshaping Europe paljastuu lukuisia yksityiskohtia Trans-European Networks –hankkeesta, esimerkiksi sen, että hankkeen takana olivat lukuisia suuryritysten lobbareita.
Pyöreän pöydän [3] ympärillä kokoontuvat johtajat, jotka edustavat suurimpia euroopan ylikansallisia yhtiöitä, kuten: Nestlé, Fiat, Krupp, Olivetti, Hoffman-La Roche, ICI, Hoechst, Statoil, Siemens, Ericsson, Daimler-Benz, British Petroleum, Unilever ja Philips. Suomesta ”pyöreän pöydän ritareihin” on kuulunut Casimir Ehrnroothin Kymmene-yhtymästä.
Trans-European Networks oli moottoritiehanke Eurooppaan, mutta tämän lisäksi se tarkoitti suurimpia infrastruktuurihankkeita Euroopan historiassa, minkä arvioitu budjetti käsitti 400 miljardia euroa. Trans-European Networks –projekti oli siis vain osa suurempaa hanketta Euroopassa.
Euroopassa on onneksi myös lobbauksen merkittäviä vahtikoiria, mistä yksi on Corporate Europe Observatory (CEO). Oliver Hoedeman, joka on yksi CEO:n jäsenistä, kävi lävitse Rehaping Europe –julkaisuja, jotka näyttivät liittyvän identtisesti Trans-European Networks –hankkeeseen.
Hoedemanin tutkiessa näitä julkaisuja, löytyi luonnoksia erilaisista eurooppalaisista infrastruktuuriprojekteista, jotka näyttivät jotenkin tutuilta. Niinpä näiden julkaisujen vertailu Trans-European Networks –hankkeeseen paljasti merkittäviä yhdenmukaisuuksia, jopa niin, että projektit olivat likipitäen identtiset.2 Johtopäätöksenä tästä oli, että komissio oli ilmeisesti suoraan kopioinut ERT:n Reshaping Europe –ehdotuksen (komissiolle) omaksi Trans-European Networks –hankkeekseen.
Reshaping Europe –raportin laatijoina oli kolme toimitusjohtajaa: Jérôme Monod (Lyonnaise de Eauxin johtaja Ranskassa), Pehr Gyllenhammar (autoteollisuusjätti Volvon pääjohtaja Ruotsissa) ja Wisse Dekker (Philipsin pääjohtaja Hollannissa).
Tämän vaikutusvaltaisen raportin synnyttäjät olivat kolme Euroopassa vaikuttavaa suuryrityksen johtajaa. Tämä on pelottava huomio, kun tiedämme, että muutkin suuret hankkeet ja kehityssuunnat, jotka vaikuttavat EU:n kansalaisiin ja valtioihin luodaan jättiläiskorporaatioiden sekä globaalin rahoitusmaailman toimesta ja niiden hyödyksi.
Hoedemanin mukaan raportti kokonaisuudessaan oli tietynkaltainen poliittinen manifesti teollisuusjohtajien sorvaamana. He olivat käynnistäneet giganttisen lobbauskampanjan, joka suuntautui jäsenmaiden liikenneministereihin.2
Keith Richardsonin mukaan, joka istui European Round Table of Industrialistsin hallituksessa kymmenen vuotta (1988–1998) kertoo, että ERT:n kokoustaessa, heidän kokoontumisensa kestää ainakin 48 tuntia, jonka jälkeen kokoukseen kutsutut päätöksentekijät ja vaikuttajat lähtevät kotimaihinsa levittämään kokouksen sanomaa kollegoilleen, yhteistyökumppaneilleen – hallituksille, politiikoille sekä muille päätöksentekijöille.1
Hoedemanin mukaan vuoden 1985 Luxemburgin EU-huippukokouksen jälkeen viesti Euroopalle oli kristallin kirkas, mitkä voidaan lukea ERT:n aloitteiksi.
Näitä ERT:n aloitteita esimerkiksi ovat:
Ajatus yhtenäisestä Euroopan laajuisesta markkina-alueesta, jota nimitettiin termillä Eurooppa 1990,
rahaliitto,
infrastruktuuriprojektit,
julkisten palveluiden supistaminen sekä säästötoimenpiteet ja
Maastrichtin sopimus.
Hoedeman kertoo, että tuolloin kirjoitettiin Euroopan unionin perusteet koko uusiliberaalin politiikan käsikirjana.
Kommentti
Ainakin Suomessa jo 1990-luvulta alkaen yllä mainitun uusiliberaalin politiikan käsikirjan ohjeet ovat tulleet otetuksi käyttöön hyvin tunnollisesti: tuolloin Suomea ryhdyttiin laittamaan EMU ja EU-kontoon ihan urakalla.
Vuosina 1990–1993 järjestettiin lama, jolla Suomen talous, kulttuuri, poliittinen ilmapiiri syöstiin perikatoon. Esko Ahon [4] hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Täten pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä sekä laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituen piikkiin. Tämän järjestetyn laman uhreiksi syöstiin noin 65 000 yrittäjää, joista itsemurhaan päätyi 14 500 ihmistä. Silloinen Suomen poliittinen johto syyllistyi kansanmurhaan! Tämä oli niin kutsutun Koiviston konklaavin saavutus.
Mitä ilmeisimmin tässä oli kysymyksessä pankkien laittomasta EMU-kuntoon saattamisesta lainaa ottaneiden kustannuksella. ETA-sopimuksen liitteeseen Suomea koskevan mukautusmääräyksen vuoksi Mauno Koivisto halusi pankit EMU-kuntoon sopimuksen liitteeseen kirjoitettuun määräaikaan mennessä. Suomen perustuslaki EY-mukautettiin etukäteen.
Nykyisin havaitaan, että Suomen poliittiset vallanpitäjät noudattavat hyvin tarkasti näitä Brysselin lobbaajien ohjeita eli maata alistetaan irvokkaalla vauhdilla ylikansallisten pääomapiirien ja globaalin rahoitusmaailman hyötyjen alttarille. Yksi räikeimmistä edellä esitetyistä ilmiöistä on Suomen poliittisten päättäjien alistuminen ”turvapaikanhakijoiden” invaasioon, jolloin Suomi joutuu lopulta ottamaan entistä enemmän ulkomaista velkaa selvitäkseen jatkuvasti kasvavasta taloudellisesta ylivoimaisesta kuormituksesta.
Pankkimaailman edustajat
Selvää on, että yllä esitetystä lobbarien verkoston toiminnasta Brysselin ytimessä hyötyvät mitä suurimmassa määrin kansainväliset liikepankit, ja sitä kautta globaalit pankkiirit.
Professori Heikki Patomäki kirjoittaa teoksessaan Eurokriisin anatomia siitä kuinka EMU riisti jäsenmailtaan mahdollisuuden lainata rahaa suoraan keskuspankeilta. Maastrichtin sopimus nimittäin kielsi maiden oman keskuspankkirahoituksen. Siten euromaista tuli valuutan liikkeelle laskijoiden asemasta valuutan käyttäjiä. Maastrichtin sopimuksen mukaan euromaiden pitää ottaa velkaa yksityisiltä markkinoilta, millä alistetaan maat korkotason nousulle. Siten valtioiden ja kuntien lainojen korot sekä velkakirjojen hinnat määräytyvät rahoitusmarkkinoilla, jossa globaalit liikepankit säätävät lainoille ehdot oman voitontavoitteidensa mukaisesti, huomioiden kunkin euromaan lainoittamiseen kuuluvat riskialttiudet.3
On olemassa myös muitakin lobbaukseen keskittyneitä herrasmiesklubeja kuin ERT. Tällainen on esimerkiksi Association for the Monetary Union of Europa (AMUE), joka on yksi EMU:n arkkitehdeista. AMUE:n on jonkin kaltainen ERT:n ”talouspuolen jälkeläinen”.1
Kiven mukaan AMUE oli johtavien bisnesjättien ja finassi- ja pankkisektorin lobbausryhmä, jonka tavoitteena oli saada yhteinen rahaliitto hyväksytyksi Eurooppaan. AMUEN jäsenistöön kuuluivat esimerkiksi investointipankit Goldman Sachs ja Deutsche Bank sekä teollisuusjättejä.1
AMUE myi EMU:n suunnilleen näillä markkinointi sanoilla:
EMU tuo valuuttaan sekä pitkän aikavälin varmuutta, mikä lisää tuotannollisia investointeja, luo taloudellista skaalaa ja poistaa tuotantokustannuksia, mikä puolestaan lisää kilpailua, myyntiä, talouskasvua ja työllisyyttä.
EMU kriteerejä sen kandidaattimaille oli saamaan valtioidensa velan, inflaation, budjettialijäämät sekä pitkäkestoisetkorot tietyn EMU-alueen vertailuarvon alapuolelle. Monissa maissa nämä vaatimukset toteutettiin leikkaustoimilla, jotka suuntautuivat sosiaali-, terveys- ja koulutussektoriin sekä palkkojen kontrollointiin sekä yksityistämiseen.
Lisää pankkimaailmasta: ”Pukki kaalimaan vahtina”1
EU on käynyt läpi viime vuosina niin kutsuttua talouskriisiä, jonka yhtenä asiantuntijaryhmänä pidetään 2008 globaalin talouskriisin vanavedessä komission silloisen puheenjohtajan Jose’ Manuel Barroson nimittämää korkeatasoista finanssialan asiantuntijaryhmää eli De Larosie’ren ryhmää.
Barroso antoi tälle ryhmälle valtuudet toimia itsenäisenä EU:n finanssialan valvontaryhmänä, jonka tavoitteena oli kontrolloida sekä ehdottaa sääntelyjä finanssimarkkinoilla, että vältyttäisiin uudelta talouskriisiltä, ja siten saataisiin euro pomppaamaan jaloilleen.
Barroson nimittämään De Larosie’ren ryhmään kuului kahdeksan miestä:
Jacques D Larosie’re, Rainer Masera, Callum McCartney, Onno Ruding, Otmar Issing, Jose’ Pe’rez Ferna’ndez, Leszek Balcerowicz ja Lars Nyberg.
Corporate Europe Observatoryn tarkastaessa kyseisen asiantuntijaryhmän asiantuntijuutta ja puolueettomuutta valvontaryhmänä, olivat tulokset vähintään mielenkiintoiset. Olivier Hoedeman kirjoittaa tarkastuksesta:
De Larosie’rellä on kytköksiä BNP Paribakseen ja hän on kansainvälisen finanssialan lobbausjärjestön jäsen. Maseralla on suora yhteys rahoituslaitos Lehman Brothersiin, joka oli yksi suurimpia vuoden2008 kriisin aiheuttajia. Ruding oli Citibankin toimitusjohtaja ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n johtajistoa, ja Otmar Issingilla oli yhteyksiä rahoituslaitoksen Goldman Sachsin kanssa. Masera ja Ruding olivat erittäin tunnettuja finanssialan sääntelyn purkamisen kannattajia ja Ferna’ndez on toiminut useiden suurien pankkien neuvonantajana ja analyytikkona. Neljällä näistä kahdeksasta miehestä oli yhteys niihin rahoituslaitoksiin ja pankkeihin [Goldman Sachs, Citigroup, Lehman Brothers ja BNPParibas], jotka olivat aiheuttamassa vuoden 2008 finanssikriisiä.1
Kommentti
Nämä asiantuntijaryhmän miehet olivat itse vaikuttamassa finanssialaan, jossa he itse työskentelivät, vaikuttivat siis omaksi edukseen, mutta ei yleisen edun tähden. Lisäksi nämä samat asiantuntijaryhmän miehet tarkkailivat finanssimarkkinoita, jotta uudelta 2008 finanssikriisiltä vältyttäisiin. Kuitenkin nämä ”asiantuntijat” olivat itse osaltaan aiheuttaneet vuoden 2008 kriisin. Siinä oli siis pukki kaalimaan vahtina.
Juutalaisen eliitin osuus EU:n hallinnassa
Koska Brysselissä hegemonian tiivistymässä toimii lobbareina monikansallisten investointi- ja liikepankkien edustajia, mitkä pankit ovat myös lobbausverkostoon kuuluvien suuryritysten rahoittajia, ovat ”juutalaisen” eliitin vaikutukset voimakkaasti taustalla myös tässä toiminnassa. Tämä siksi, että ”juutalainen” eliitti vaikuttaa, hallitsee ja kontrolloi kansainvälistä rahoitus- ja pankkitoimintaa.
Esimerkiksi Goldman Sachs [5], Deutsche Bank4, Citigroup [6] ja ”konkurssiin” mennyt Lehman Brother olivat, ja ovat edustettuina lobbausverkostossa Brysselissä, tai olivat muutoin asiantuntijaryhmien kautta kytkeytyneet komission toimintaan. Nämä mainitut rahoituslaitokset ja investointipankit ovat käytännössä ”juutalaisen” eliitin kontrollissa ja hallinnassa.
Tämä osaltaan todistaa, että Brysselissä tapahtuvan jättiläisyrityksien ja finanssilaitosten lobbauksen taustalla ovat ainakin osittain ”juutalaisen” eliitin edustajat.
Lisäksi ”juutalainen” eliitti kontrolloi ja omistaa läntistä mediaa5, joten tiedonvälityksellä, viihdemaailmalla ja uutistoimistojen agitaatiolla ovat hyvin manipuloivat vaikutukset EU-maiden hallituksiin, eduskuntiin ja eurokansanedustajien toimintaan.
Tätä ”juutalaisen” eturyhmittymän osuutta lobbaustoimintaan välillisesti voidaan perustella sillä, että kansainvälinen pankkitoiminta ennen muuta ja kansainvälinen velkarahajärjestelmä on ”juutalaisen” eliitin kynsissä.
Yllä mainittua väitettä vahvistaa esitys ”juutalaisten” kansainvälisestä pankkitoiminnasta:
”Juutalaiset” Rothschildit edustavat maailmanhistorian synkintä pankkiirisukua. Edes valtavirtahistoria ei kiistä sitä, että Rothschildit hioivat maailmanpolitiikan taloudellisen manipulaation huippuunsa verkostoitumalla kansainvälisesti, ja kytkien valtiot velkaorjuuteen, vääristelemällä järjestelmällisesti poliitikkoasiakkailleen ja rahoittamalla sotien kaikkia osapuolia samanaikaisesti.6 [7]; 7 [8]
FED:n historia jo alkujuurineen on vahvasti ”juutalaisvaikutteinen”. Fed aloitti toimintansa vuonna 1913. USA:n keskuspankkijärjestelmään sisältyy 12:a yksityisen pankin yhteenliittymä alueelliseksi keskuspankiksi, jossa New Yorkin Federal Reserven rooli on toimia ylimpänä pankkina. Tälle yksityisen pankin yhteenliittymälle annettiin rahan painamisen monopoli.
Oikeudellinen perusta tälle salakavalimmalle systeemille ryöstää järjestelmällisesti kansaa saatiin runnottua Federal Reseve -lakina, jonka siis Yhdysvaltojen edustajainhuone ja senaatti hyväksyivät vuonna 1913, 23. joulukuuta. Fedillä on siis hävytön oikeus painaa rajattomia määriä dollareita virtuaalisena rahana, joita tämä ”rahanväärentäjämafia” lainaa korkeita korkoja vastaan hallitukselle aiheuttaen hirvittäviä häviöitä Yhdysvaltojen kansalle ja kiertoteitse maailman muille valtioille ja kansoille.8
Mainittu laki Yhdysvaltojen keskuspankista oli juutalaisen pankkiiri Paul Warburgin aikaansaannos. Itse asiassa FED on sionistiseen eliittiin kuuluvien pankkiirien kansainvälisten pankkien omistuksessa.8
Ketkä olivat Euroopan unionin luojat?
”Juutalainen” eliitti eli sionistit, ei ole pelkästään osallistunut Euroopan unionin suunnitelluun vaan myös toteuttamiseen. Valtiotieteen tohtori Karl Steinhauser selittää teoksessaan EU huomispäivän super-Neuvostoliitto8, että Unionin perustamisen taustalla ovat vapaamuurarit ja eräät muut organisaatiot. Steinhauser ei yhdistä suoraan vapaamuurareita sionistiseen eliittiin, mutta vapaamuurareiden ”poliittinen puolue” on kuitenkin yksi tehokkaimmista sionistisen ylimystön poliittisista instrumenteista. Tästä voidaan päätellä, että sionistinen ylimystö, tai älymystö oli EU:n suunnittelussa ja rakentamisessa tärkeä.
Kun ajattelemme nykyistä Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten harjoittamaa valtioterrorismia, ennen muuta Lähi-idässä ja nykyistä vihamielisyyttä Irania kohtaan, aggressiivista Naton laajenemista Venäjän porteille ja suurvaltapolitiikkaa Ukrainassa, lienee selvää, että maailman harvainvallan yhtenä tarkoituksena EU:n synnyttämisessä on ollut sen toimiminen askeleina kohti lopullista maailmanhallitusta.
Luonnollisesti maailmanpoliittinen tilanne on ollut hyvin paljon erilainen EU:n syntymisen aikaan, mutta yllä olevalla kohdalla tarkoitetaan sitä, että Unioni valitsee aina kuhunkin maailmanpoliittiseen tilanteeseen sopivan toimintamenetelmänsä, unohtamatta sen alkuperäistä tarkoitustaan.
Lopuksi
Kuten sanottua, Suomen poliittinen mafia vallanpitäjänä noudattaa hyvin tarkasti näitä Brysselin lobbaajien ohjeita, joiden mukaan maata alistetaan irvokkaalla vauhdilla ylikansallisten pääomapiirien ja globaalin rahoitusmaailman laareihin. Yksi räikeimmistä edellä esitetyistä ilmiöistä on Suomen poliittisten päättäjien alistuminen ”turvapaikanhakijoiden” invaasioon, jolloin Suomi joutuu lopulta ottamaan entistä enemmän ulkomaista velkaa selvitäkseen jatkuvasti kasvavasta taloudellisesta ylivoimaisesta kuormituksesta.
Suomen vallanpitäjien toiminta täyttää valtio- ja maanpetoksen tunnusmerkit. Parhaillaan maan kansallisvarallisuutta ja suomalaisten työntuloksia avataan kasvottomien ylikansallisten rahaimperialistien hyödyksi, samalla syyllistäen kansaa talouskriisin aiheuttajaksi. Kantaväestön asema kurjistuu ja hyvinvointivaltio on riekaleina, ja maan ulkomaisen velan kuormitus kasvaa kansainväliselle pankkimafialle.
Suomessa tulisi ehdottomasti aloittaa parlamentaarinen työskentely maan eroamiseksi Euroopan unionista, Eurosta ja Naton isäntämaasopimuksesta. Suomen tulisi siirtyä itsenäiseen talouspolitiikkaan, omaan valuuttaan ja valtiolle pitäisi varata rahanluontioikeus. Suomen tulisi irrottautua kansainvälisestä velkajärjestelmästä siirtymällä talousdemokratiaan. Lisäksi kaikki elintasopakolaiset pitäisi palauttaa lähtömaihinsa, ja rajat tulisi sulkea ”turvapaikanhakijoilta”.
Markku Juutinen
Lähteet
Tammilehto, Olli. (Tämä kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 21.10.1994.). EU:n näkymätön yhtiökumppani. Saatavina: http://www.tammilehto.info/eunnakymaton.htm [3]
http://valtuustoaloite.blogspot.se/ [4]
- Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty; Lobbausparatiisin kauppiaat. into
- Friedrich Monseri ja Matthieu Lietaerti (2012). The Brussels Busines –dokumenttielokuva. (Siinä Olivier Hoedeman puhuu ERT:n Reshaping Europe –raportin ja komission trans-European Networks –hankkeen yhteyksistä)
- Patomäki, Heikki (2012). Eurokriisin anatomia. into
- Bloomberg (1 [9], 2 [10]), Financial Times [11], Business Insider [12], The Jerusalem Post [13], Corporate Europe [14]
- Radio Islam. Saatavilla: Den judefrågan [15]; http://www.radioislam.org/islam/svenska/fildok/filer/tutti/judefragan.htm [15]
- http://www.businessinsider.com/the-rothschild-gang-shadow-conspiracy-or-rumor-2011-6?IR=T [7]
- Steinhauser, Karl (1994).EU- huomispäivän super-Neuvostoliitto. Karprint; Muut kirjailijan vapaamuurari aiheiset teokset: Laillinen mafia; Paholaisen toimihenkilöt; Kuka kukin on ilman naamioita.