Brittitiedustelun asiakirjoja julki: juutalaisterroristit vaivana Palestiinassa

Ison-Britannian kansallisarkisto on julkaissut maan turvallisuuspalvelun asiakirjoja toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Asiakirjat paljastavat juutalaisterroristien väkivallan Palestiinan alueella brittivallan aikana.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Palestiinan alueen hallinta luovutettiin Britannialle, joka sionistipankkiirien painostamana päätti perustaa alueelle juutalaisvaltion. Asiakirjoista käy ilmi, kuinka juutalaisradikaalit painostivat brittihallintoa toisellakin tapa: he suorittivat salamurhia ja pommi-iskuja, kaappasivat viranomaisia ja aiheuttivat mittavia omaisuusvahinkoja.

Iso-Britannian kansallisarkisto julkaisi tiedustelupalvelun asiakirjoja vuodelta 1946.
Iso-Britannian kansallisarkisto julkaisi tiedustelupalvelun asiakirjoja vuodelta 1946.

Sionistiaktiivit esimerkiksi yrittivät salamurhata brittijoukkoja johtaneen kenraali Evelyn Barkerin tämän työmatkalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, sillä nimetön taho varoitti brittitiedustelua iskusta etukäteen. Attentaatista epäiltiin Stern Gang –ryhmittymää.

Asiakirjoissa kerrotaan myös tuhoisasta King David –hotellin pommi-iskusta, jossa kuoli 91 virkamiestä ja siviiliä. Terrori-iskun taustalla oli äärijuutalaisten Irgun-järjestö. Isku kiristi brittien ja juutalaisten välejä. Barker kielsi miehiään tekemästä kauppaa tai olemassa sosiaalisessa kanssakäymisessä juutalaisten kanssa. Esille tulleiden tapausten kerrotaan olleen vain jäävuoren huippu, ja brittijoukot joutuivat elämään käytännössä jatkuvan juutalaisterroristien uhan alla.

Terroriuhka ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään Lähi-itään. Tiedusteluviranomaiset esittivät, että Isoon-Britanniaan matkustavat juutalaiset otettaisiin erityiseen tarkkailuun:

”Tärkeintä on ymmärtää, että terroristien toiminta ei rajoitu vain Palestiinaan – sitä esiintyy myös Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Italiassa”, asiakirjassa mainittiin. Asiakirjassa mainittiin myös, että juutalaisterroristit ovat jo saapuneet Egyptin Aleksandriaan ja hankkineet 200-tonnisen laivan aseiden kuljetusta varten.

Lue myös:

Valheet, joilla Israelin rikokset oikeutetaan
Juutalaisjärjestö raivoissaan – hollantilainen koulukirja kertoi totuuden Israelin perustamisesta!
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta

3 kommenttia

  1. ”pulmusilla” ”puhtaat jauhot pussissa”! ”Valitun kansan” ihmelliset seikkailut. Israelilla on edelleen ”puhdas peli”. Ja tämän kaiken voikin sitten kääriä ”Holokaustiin”, vai kuinka?

    En halua olla näsäviisas, mutta kaikesta WWII:n jälkeisestä saaneesta kasvatuksestani huolimatta, olen saanut tietää tästä ennenkin. Koska maailmanhistoria on aina kiinnostanut ja etenkin sodat (en ole sotahullu). Britit tosiaankin ”saivat” hallintonsa alle Palestiinan ja riesakseen siionistit ja terrori-iskuja tekevät ”Tooran tulkitsijat”. No, sitä ei sovi ihmetellä, miksi Ison-Britannian kansalaisetkin joutuivat likaisen pelin kohteeksi siitä huolimatta, että maa oli noihin aikoihin lievästi sanottuna suurvalta.
    Koska juutalaisuus on rasismin perikuva maailmassa, niin tästä katsantokannasta johtuen KAIKKI ovat VIHOLLISIA, jotka eivät edusta etnisesti HEITÄ itseään.
    Lisäksi ”Kristityt” ts. ”Pakanat”, eivät ole juutalaisille (anteeksi) paskankaan arvoisia Jumalattomuudessaan.
    Kristityt ovat vain kuin kahvipöydässä kierteleviä Huonekärpäsiä, jotka ilomielin tapetaan pois, jos vain lämpsä osuu. Niin, että turha kuvitella itsestään LIIKOJA. Johtajammekaan eivät ole kuin ”KÄRPÄSTEN HERROJA”.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  2. Looginen päättelyketju:
    Juutalaisuus = Talmud;
    Talmud = terrorismi =>
    Juutalaisuus = terrorismi

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat