BRICS-maat kehittävät uutta varantovaluuttaa

BRICS-maat valmistelevat uutta varantovaluuttaa, joka palvelisi paremmin niiden taloudellisia etuja.

_______________________

BRICS-maat tarkoittavat viittä suurta kehittyvää taloutta: Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä -Afrikka.   

BRICS-maat pyrkivät kehittämään multiporaalista maailmaa, mikä lyhyesti tarkoittaa, että yksi suurvalta ei saneli kaikkea, eikä yksin määrittele kansainvälisiä oikeuksia omien intressiensä mukaisesti. 

BRICS-maat ovat työskennelleet ehdollisen varantojärjestelyn edistämiseksi jo vuosikausia ja Uusi kehityspankki (NDB) sekä ehdollinen varantojärjestely (CRA) allekirjoitettiin sopimuksella Brasilian BRICS -huippukokouksessa vuonna 2014. 

Mutta nykyisin BRICS-maat valmistelevat uutta varantovaluuttaa, joka palvelisi paremmin niiden taloudellisia etuja. Näin totesi Venäjän ulkoministeriön suurlähettiläs Pavel Knyazev  tällä viikolla. Varantovaluutta perustuu viiden BRICS-valtioiden muodostamaan yhteiseen valuuttakoriin. 

”Mahdollisuuksista perustaa yhteinen  valuutta, joka perustuu BRICS-maiden valuuttakoriin, keskustellaan”, Knyazev sanoi BRICS-maiden sekä Shanghain yhteistyöjärjestön laajentamista koskevan keskustelun aikana. 

Diplomaatin mukaan jäsenvaltiot ”tutkivat aktiivisesti mekanismeja” taloudellisten tietojen vaihtamiseksi kehittääkseen luotettavan vaihtoehdon kansainvälisille maksuille. 

BRICS-maat ovat ryhtyneet valmistamaan yhteistä rahoitusinfrastruktuuria varantovaluutan luomisen mahdollistamiseksi. Brasiliasta, Venäjältä Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta muodostuva ryhmä on vahvistanut taloussuhteita, ja kaupan liikevaihto on kasvanut tasaisesti pandemian sekä Ukrainan konfliktin aiheuttamista rajoituksista huolimatta. 

BRICS-maat oli aiemmin ilmoittanut työskentelevänsä yhteisen maksuverkoston järjestämiseksi vähentääkseen riippuvuutta länsimaisesta rahoitusjärjestelmästä. Jäsenmaat ovat myös enentäneet paikallisten valuuttojen käyttöä keskinäisessä kaupassa. 

Markku Juutinen 

 
Lähteet 

https://www.rt.com/business/563729-brics-reserve-currency-talks/

Putin: Venäjä lisää kaupankäyntiä BRICS-maiden kanssa ja selvittää mahdollisuutta kansainvälisen varantovaluutan luomiseen | Kauppalehti 

BRICS -ehdollinen varantojärjestely 

7 kommenttia

  1. USA:N ROMAHDUS
    Venäjä ja Kiina tiivistävät yhteistyötään. Ollaan siirtymässä Venäjän, Kiinan, ja Intian vaikutuksesta yksinapaisesta (unipolar) hegemoniasta moninapaiseen (multipolar/polycentric) järjestykseen? Yhdysvaltojen johtama transatlanttinen maailmanjärjestelmä näyttää olevan raunioitumassa. USA on juutalaisten luoma järjestelmä, jossa juutalaiset pankit hallitsevat. Kun juutalaiset eivät pystyneet valloittamaan brittiläistä imperiumia, loivat he suurvallan Yhdysvalloista. Kaikessa tulee nähdä punainen lanka: juutalaisten pyrkimys maailmanvaltaan. USA on varsinainen terroristivaltio, joka on tappanut ainakin 30 miljoonaa ihmistä toisen maailmansodan jälkeisillä sodillaan. Dollari on ollut maailmaa hallitseva valuutta, mutta nyt sen loppu häämöttää. BRICS-maat ovat kehittämässä uutta taloudellista systeemiä, joka ei olisi riippuvainen dollarista. Nyt juutalaiset ovat kehittämässä uutta suursotaa Ukrainan kriisistä. USA ja muut ns. länsimaat käyvät sotaa Venäjää vastaan rahoittamalla ja aseistamalla Ukrainaa. Ukrainan kansa ei tiedä, missä he ovat mukana. Ukrainaa hallitsevat juutalaiset, jotka palvelevat Siionin Viisaita. Juutalaiset hallitsevat valtamediaa, joka tuputtaa Ukrainan sotapropagandaa myös Suomessa. Ukraina nähdään muka ”demokratian etuvartiona”, vaikka se onkin vain juutalaisten apuri heidän maailmanvaltapyrkimyksissään. Suomen typerä poliittinen johto on mennyt halpaan ja valmistautuu sotaan Venäjää vastaan. Poliittinen johto syyllistyy moniin valtiopetoksiin luovuttaessaan Suomen Naton vasalliksi ja ottaessaan sillanpääaseman Naton sodalle Venäjää vastaan. Presidentti Niinistö on valtiopetturi, joka ajaa USA:n etuja kaikessa ja luulee, että USA pelastaa Suomen, eikä tiedä, että USA on vain Siionin Viisaiden väline tulevassa suursodassa. Milloin suomalaisten silmät avautuvat. Nato ei ole mikään puolustusliitto, vaan USA:n käsikassara, jonka avulla USA käy sotaa Venäjää ja myös tulevaisuudessa Kiinaa vastaan. Maailmanpolitiikan ohjaus on Siionin Viisaiden käsissä. He tarvitsevat kolmannen maailmansodan ja luulevat sen avulla saavuttavansa totaalisen maailmanvallan. Nyt kuitenkin kansat ovat heräämässä ja juutalaisten juonet tulevat paljastetuiksi. Suomi voi olla tärkeä tekijä tulevassa sodassa, joka on oven takana. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.tapiopuolimatka.net/8
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    https://novahierosolyma.fi/
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    novabethlehem@com

    Plusääni(12)Miinusääni(6)
    1. Ihan kuin olisit Venäjän puolella. Ihan kuin wef-mafiaan kuuluva Putin ei ajaisi yhdessä muiden hirviöiden kanssa uutta maailmanjärjestystä. Kaikki ajavat samaan laariin. Luodaan sotia, jotta Euroopan haltuunotto tapahtuisi helpommin, kun kansallisvaltiot on ajettu alas. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin siihen ollaan menossa. Ilmestyskirja siitä meille kertoo.

      Plusääni(8)Miinusääni(10)
      1. PUTIN EI PALVELE WEF:ÄÄ
        Vaikka Putin on osallistunut YGL:n (nuoret globaalit johtajat) toimintaan, on hän kääntynyt pois tottelemasta WEF:ää ja ajaa voimakkaasti Venäjän kansallisia etuja. WEF on tuominnut Putinin aloittaman erikoisoperaation Ukrainassa. Putin ei myöskään kuuntele Venäjän juutalaisia oligarkkeja. Länsi on mustamaalannut Putinin perusteellisesti.
        Benjamin Kivilohkare

        Plusääni(8)Miinusääni(6)
        1. Väärin meni. Putin on osa samaa teatteria. Sinulle on näitä todisteita näytetty jo paljonkin. Kuten tämä:

          https://odysee.com/@Slammdcrxx:8/Will-Putin-Save-The-World:0

          Ohitat myös systemaattisesti teeman saksalaisesta siirtokunnasta.

          ”UT:ssa Matt. 21:43 Jeesus sanoo juutalaisille: ”Siksi minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka kantaa sen hedelmiä.”

          Alkuperäinen teksti on ”Societas Templi Marcioni” -järjestön, marcionilaisen veljeskunnan, hallussa (Marcion oli viimeinen henkilö, joka oli tavannut apostoli Johanneksen ja jolle Jeesuksen puhtaat opetukset välitettiin). Jeesus sanoo myös, ketkä ihmiset kantavat hedelmää – ”Keskiyön vuoren maassa” asuvat ihmiset.

          Vuosituhansia vanha ennustus ”dGe-lugs-pa” – Keltaiset lakit (korkein tiibetiläinen loossi) sanoo myös, että ”maailman katto” (Tiibet) siirretään ”Keskiyön vuoren maahan” – eli Saksaan.”

          https://www.mzwnews.net/geschichte/was-ist-die-dritte-macht-und-das-letzte-bataillon/

          Plusääni(1)Miinusääni(3)
  2. Mikä on paras tapa saada pieni, suuren maan kyljessä elävä maa kaaokseen ja sotaan? Ihan paras tapa on se, että levitetään pienen maan kansaan paniikkia siitä, että iso maa on aikeissa miehittää sen. Paniikkia ja pelkoa voidaan levittää tiedotusvälineiden kautta siten, ettei kukaan muista tarkistaa faktoja ja maiden välisten suhteiden oikeaa tolaa. Vihamielisyyden ja pelon levitessä kansaan kyky ylläpitää diplomaattisia suhteita naapuriin rapautuu. Kukaan ei halua leimautua sellaiseksi, joka veljeilee ”vaarallisen” ja ”arvaamattoman” naapurin kanssa. Maan johtaja tekee kaikkensa sabotoidakseen suhteet naapuriin. Luodaan vahvoja siteitä maihin ja blokkeihin, jotka ovat vihamieliisiä naapurille. Hakeudutaan hivuttaen näiden blokkien täysjäsenyyteen oma itsenäisyys lopulta täysin menettäen.

    Panikoituneet pienen maan kansalaiset arvelevat, että suhteiden heiketessä naapuri on pakotettu miehittämään maan ja on pakko tehdä jotain radikaalia. Lopulta pieni maa päättää antaa naapuriaan vielä suuremman maan sotavoimille oikeuden käyttää omaa maataan alustana operaatioilleen. Suuri maa on tunnettu imperialismistaan ja rankaisuretkistään pieniin maihin ja käyttää hanakasti jokaikisen maapallon kolkan omiin aggressioihinsa, mutta tämä jätetään pienen maan päätöksentekokoneistoissa huomioimatta. Maan ulkopoliittinen ja sotilaallinen johto ei ymmärrä geopolitiikan realiteeteista mitään ja kuvittelee, että tuo kaikkien suurin maa on pienille vain ystävällismielinen. Tähän harhaan heidät tai ainakin kansan on upottanut eräs maan pääkaupungin nimeä kantava uutismedia, jolla on suuri tiedotusmonopoli maassa. Päätöksentekokoneiston oma tiedustelutoiminta on myös alistettu kaikkein suurimman maan agendoille. Jos laatii kaikkein suurimman maan toimintaa arvostelevan raportin, niin ura tiedustelukoneistossa päättyy siihen. Tiedustelukoneistosta tulee kaikkein suurimman maan propagandan kaiutin. Sitten aloitetaankin hybridisota naapurivaltiota vastaan ja väitetään, että naapuri on hybridisodan kaikkein aktiivisin osapuoli.

    Sotavoimien laskeminen maahan tehdään siitäkin huolimatta, että kaikkein suurin maa ja naapurin iso maa ovat olleet kireissä väleissä keskenään. Kaikkein suurin maa on synnyttänyt konflikteja suuren maan pieniin naapurimaihin tai tämän entisiin ystävämaihin. Kaikki tämä on olut tiedossa, mutta silti pieni maa uskoo, että vieraan vallan sotavoimat takaavat sille oman rauhan ja itsenäisyyden. Kaikkein suurin maa toimii kuitenkin niin, että kun sen sotavoimat ovat läsnä jossain maassa, niin se ei salli tälle omaa päätäntävaltaa esimerkiksi kaupankäynnissä. Niinpä käykin niin, että pieni maa joutuu luopumaan kaikesta molempia osapuolia hyödyttävästä kaupankäynnistä naapurimaan kanssa, jopa elintärkeästä sellaisesta. Lopulta päädytään tilanteeseen, jossa pienen maan katunäkymät ovat ankeita, energiaa ja valaistusta säännöstellään samalla kun naapurissa valot ja valaistukset palavat täysillä, kaupungeissa on menoa ja meininkiä 24/7 ja halpaa energiaa on kaikkien käytössä rajattomasti. Naapurissa voidaan saunoa tai kylpeä kylpyammeessa vaikka joka päivä. Pienessä maassa kylpyammeen täytöstä voi joutua vankilaan tai saa niin suuren energialaskun, ettei tee toimenpidettä todiste. Jopa kuumassa suihkussa käyntiä paheksutaan. Kuuma suihku kuulemma vaurastuttaa naapurimaan johtajaa. Lopulta pieni maa ankeuttaa itsensä siinä määrin, että jopa sotaan lähtö näyttää siellä melekkäältä tulevaisuuden kuvalta. Tämä kaikki (itseaiheutettu) ankeus on kostettava naapurimaan johtajalle.

    Tällä aikaa kaikkein suurin maa juonittelee asiat maailmalla siten, että kaikki sille alistetut pienet maat ovat vaikeuksissa. Kaupankäyntiä ja energiansaantia rajoitetaan. Kaikkein suurin maa on saanut päähänsä, että pienten maiden aktiivisuus tuhoaa maapallon ilmakehää ja saa ilmastosysteemin sekaisin. Siksi pienten maiden tulee ajaa taloutensa alas. Kaikkien suurimman maan sotavoimat ovat läsnä varmistamassa, että näin myös tapahtuu. Jopa kaasuputket räjäytetään, jos joku maa saa niiden kautta liikaa huokeaa energiaa itselleen.

    Plusääni(9)Miinusääni(2)
  3. 18.5.22 pääministeri Sanna Marin (SM) kertoi italialaiselle sanomalehdelle (Corriere della Sera) ettei NATO suunnittele tuovansa ydinaseita tai perustavansa tukikohtia Suomeen. Edelleen SM jatkoi kuinka `Ei ole edes kiinnostusta (Naton sisällä) laittaa ydinaseita tai tukikohtia Suomeen` ja että `Asia voidaan ratkaista vuoropuhelun avulla`.

    SM sanoi myös kuinka kysymys Naton ydinaseiden sijoittamisesta tai tukikohtien avaamisesta Suomeen ei kuulunut alkuaankaan Helsingin jäsenyysneuvotteluihin asialistalle läntisen sotilasliiton kanssa.

    NATO does not plan nuclear arms or bases in Finland, PM tells paper
    https://www.reuters.com/world/europe/no-nuclear-arms-or-nato-bases-finlands-soil-pm-tells-paper-2022-05-19/

    `Kukaan ei tule luoksemme pakottamaan meille ydinaseita tai pysyviä tukikohtia, jos emme halua niitä`, sanoi Sanna Marin. Minusta (SM) ei tunnu siltä, että olisi edes kiinnostusta ydinaseiden sijoittamiseen tai Naton tukikohtien avaamiseen Suomessa.

    Samoin kuin SM Ruotsin pääministeri Magdaleena Andersson (MA) julisti taannoin ettei hänen maansa halua pysyviä NATOn tukikohtia ja ydinaseita alueelleen. He (SM ja MA) alleviivaavat ajatusta että NATOlla sen enempää kuin Suomella tai Ruotsilla ei ole aikomuksia sijoittaa tukikohtia ja ydinaseita Suomeen.

    Mutta Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on asiasta eri mieltä.

    Newsweekin mukaan `Suomi voisi isännöidä Naton ydinaseita 600 kilometrin säteellä Moskovasta sen jälkeen, kun Suomen presidentti Sauli Niinistö sanoi, että maan liittymiselle kansainväliseen elimeen ei ole `edellytyksiä`, vaikka viranomaiset kertoivat Newsweekille, että siirto on tällä hetkellä epätodennäköinen`.

    Naton jäsenenä Suomella voisi olla ydinaseita 600 mailin päässä Kremlistä
    https://www.newsweek.com/nato-member-finland-nuclear-weapons-600-miles-kremlin-russia-sweden-1748350

    Edelleen Sauli Niinistö (SN) totesi että: `Suomi pyrkii Naton jäseneksi, piste. Ei enempää, ei vähempää. Meillä ei ole mitään erityisiä pyyntöjä tai varauksia, joita asettaisimme jäsenistömme edellytyksiksi`.

    Todellisuudessa SNn kannanotto on lausunto joka tulee avaamaan Suomen Naton ydinaseiden isännöinnille. On huomattava että Suomen etelärajalta on noin 900 km Moskovaan. NATO liittymän myötä transatlanttiseen liittoon liittyminen päättää Suomessa vuosikymmeniä kestäneen sotilaallisen puolueettomuuden politiikan Helsingissä.

    Mitään muutahan Yhdysvaltojen vetämä NATO ei tavoittelekaan kuin Suomen varustamista tukikohdillaan ja ydinaseistuksellaan. Suomesta on saatava avattua samanlainen sotarintama Venäjää vastaan kuin Ukrainasta.

    Tukholma näyttää jatkavan Suomen vedättäjän rooliaan NATO-aikeissa. Ruotsille on samantekevää onnistuuko sen itsensä liittyminen NATOon vai ei koska se on pedannut jo hyvän aikaa sitten itselleen sopivat poliittiset reunaehdot. Mutta Suomi sitoutuu liittoon sekä poliittisesti että sotilaallisesti (Ilman `pyyntöjä`, `edellytyksiä` tai `varauksia`).

    On se merkillistä että kun muualla Euroopan Unionin NATO-jäsenmaissa pidetään laajoja NATO-vastaisia mellakoita ja mielenosoituksia joista Suomen valtamedia ei hiiskahda halaistua sanaa (koska agendajournalismi) niin Suomessa johtavat poliitikot perustuslainvastaisesti ja vastoin kansan tahtoa pitävät NATO-jäsenyyttä tavoittelemisen arvoisena.

    Pois ei ole suljettu myöskään hiljainen oletus että Tukholma olisi ollut Nord Stream putkistoon tehdyn hyökkäyksen osallistuja. NS1 ja NS2 putkistoihin tehdyt terrori-iskut johtivat vain viikossa oletetun syyllisen löytymiseen joka nimitettiin oikopäätä että se on Venäjä ja tämä johti Yhdysvaltain ja Suomen väliseen syvenevään puolustusyhteistyöhön.

    Miksi Venäjä tuhoaisi miljardeja euroja maksavat omat putkistonsa? Venäjähän olisi voinut yksinkertaisesti kääntää hanat kiinni. Kaiken lisäksi varmana energian toimittajana Venäjä olisi hyötynyt energiakaupasta – niin kuin Euroopan Unionin maatkin.

    Mutta tämä ei sopinut Yhdysvaltojen suunnitelmiin. Tämän takia Yhdysvallat päätti tehdä pelkurimaisen sotilaallisen offensiivin Euraasian Unionia ja Euroopan Unionia vastaan tuhoamalla NS1n ja NS2n joiden uudelleen käynnistäminen saattaa siirtyä ensi kesään. Ja mikä takaa putkiston korjauksen jälkeen ettei Bornholmin saarella sijaitseva CIAn tukikohta päätä iskeä niihin uudelleen.

    Taustalla näyttää olevan Saksan haluttomuus jatkaa pakotepolitiikkaa Venäjää vastaan ja saada Venäjältä huokeaa energiaa. Niinpä Yhdysvallat antoi sille näpäytyksen tuhoamalla NS1n ja NS2n. Tämä johtaa arvaamattomiin seurauksiin Saksassa.

    Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alivaltiosihteeri Kai Sauer (KS) myötäilee SNn näkemyksiä: `Miksi meidän pitäisi rajoittaa mitään vaihtoehdoistamme? En sano, että olisimme liian innokkaita hankkimaan ydinaseita. Mutta se on lopulta poliittinen päätös, emmekä ole siinä vaiheessa, että olemme jäsen. Joten se jää nähtäväksi`.

    Edelleen KS jatkaa: `Mielestäni puheenjohtaja (SN) teki eilisessä puheessaan varsin selväksi, että `ei varauksia` on hyvä ohjenuora tilanteessa, jossa turvallisuusympäristö on melko epävakaa`.

    Sitten estradille astuu Pekka Haavisto (PH) joka lausui että Suomea kuten muitakin viimeaikaisia uusia jäseniä ei todennäköisesti pyydetä isännöimään liittouman ydinpelotetta: `Kun tarkastellaan maita joilla on ydinaseita niillä on erittäin rajoittava politiikka niiden käsittelystä`. Edelleen PH jatkaa valheellisesti: `En ole nähnyt että Nato asettaisi ydinaseita lähelle ulkorajoja`.

    Mikäli Helsinki ja mahdollisesti Tukholma hyväksyttäisiin NATO-jäsenmaiksi niistä tulisi samalla itseoikeutetusti NATOn ydinsuunnitteluryhmän jäseniä. Mutta estynytkin NATO-jäsenyys (viittaan Unkarin ja Turkin vastukseen) mahdollistaisi ydinaseiden tuonnin ja NATO-tukikohtien perustamisen Suomen alueelle koska tiivistynyt `puolustusyhteistyö` eli isäntämaasopimus Yhdysvaltojen ja Suomen välillä mahdollistaisi sen.

    NATOn ydinsuunnitteluryhmä keskustelee ydinaseisiin liittyvistä erityisistä poliittisista kysymyksistä ja laajemmista kysymyksistä kuten ydinaseiden valvonnasta ja ydinaseiden leviämisestä ja siihen kuuluvat kaikki jäsenmaat paitsi Pariisi joka on päättänyt olla osallistumatta säilyttääkseen täydellisen riippumattomuuden ydinaseasioissa.

    Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alivaltiosihteeri Kai Sauer virkki että Suomen tuleva jäsenyys ydinsuunnitteluryhmässä ei välttämättä tarkoittaisi sitä että Suomi varustettaisiin ydinaseilla. Uskokoon ken haluaa mutta Yhdysvaltain vetämän NATOn ensisijainen tarkoitus Helsingin tilannetta silmälläpitäen on tuoda NATO-tukikohdat ja ydinaseet Suomeen.

    Mutta mitä sanoikaan äskettäin liittouman nousevien turvallisuushaasteiden apulaispääsihteeri James Appathurai (JA) Newsweekille Helsingissä: `Painopisteenä on tällä hetkellä liittymisprosessin läpikäyminen; on asioita, jotka voivat tapahtua vasta, kun heistä tulee jäseniä` ja että `Pääsy Naton koko suunnitteluryhmien listalle tulee ennen kuin mitään päätöstä ydinaseista tehdään`. Edelleen JA totesi enteellisesti että `On asioita, jotka tulevat, keskusteluja, jotka tulevat myöhemmin … Se ei ole toistaiseksi`.

    Näin NATOn tukikohdille Suomessa ja sen ydinaseistamiselle haetaan oikeutusta. Niinpä Kai Sauer (KS) kertoi hiljattain Newsweekille kuinka se oli Venäjä on elvyttänyt ydinkeskustelun ja joka on häämöttänyt Ukrainan tilanteen yllä.

    KS jatkaa: `Kuka olisi uskonut että olisimme palanneet tähän keskusteluun joka käärittiin ja pakattiin ja laitettiin hyllylle vuosikymmeniä sitten? ja `Kuka on tuonut meidät takaisin tähän keskusteluun? Mielestäni vastaus on aivan selvä` (jolla hän viittaa Kremliin).

    Suomen ja Ruotsin liittyminen tai liittymättömyys Natoon piirtää Pohjois-Euroopan turvallisuusympäristön uudelleen riippumatta siitä isännöivätkö ne ydinaseita vai eivät. Mutta turvallisuuspoliittisen ympäristön vakaus heikkenee kaiken aikaa ja nopeasti.

    Eikö Venäjä ole vastustanut Naton lähestyvää laajentumista rajoilleen ja varoittanut moneen kertaan että se joutuu välttämättömyyden pakosta ottamaan huomioon oman turvallisuusympäristönä ja mahdollisesti sijoittamaan ydin- ja hypersoonisia aseita Kaliningradin eurooppalaiseen erillisalueeseensa jos tilanne niin vaatii.

    Venäjä ei ole kertaakaan uhannut Länsimaita ydinaseistuksellaan vaikka näin länsimediassa väitetäänkin vaan kaikissa aihetta koskevissa ulostuloissa sillä on ollut sama sävy – Venäjä joutuu puolustautumaan mahdollisia aggressioita vastaan.

    Kaikilla kansoilla on yhteinen vihollinen ja se on yksinapaista maailmanjärjestystä kannattava ja eri maiden hallituksia ohjaileva `näkymätön käsi`. Tällä en tarkoita Yhdysvaltoja vaan heidän taustallaan vaikuttavaa maailman voimakkainta rikollissyndikaattia – khasaarian mafiaa joka on haalinut kaikkien maiden varallisuudet haltuunsa. Se vain käyttää Yhdysvaltoja nyrkkinään suunnitelmissaan tuhota suvereenit kansat.

    Khasaarimafia yrittää iskeä kyntensä – jo kolmannen kerran – Venäjään – mutta siinä se erehtyy. Tällä kertaa se ei onnistu vaan se tuhoutuu itse. Ensimmäinen khasaarimafian ryöstöretki Venäjää vastaan tapahtui vallankumouksessa, toinen glasnostin ja perestroikan aikaan varallisuuden uusjaossa ja nyt kolmas Ukrainan aiheuttamassa konfliktissa.

    Tämä hyvin kätkeytynyt ihmiskunnan vihollinen on löydettävä ja tuhottava koska se murentanut kansojen moraalisen ja eettisen selkärangan. Tulossa on `puhdistuksen yö` jolloin tuo kaikkien kansojen taustalla vaikuttava toimija (khasaarimafia) vedetään esille piilostaan.

    `Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät` (Ilm 17:15-17).

    BRICS on edelläkävijä moninapaiseen maailmanjärjestykseen. Tämä skenaario vahvistaa eriytyvää BRICS liittoa ja näin se ehkäisee keskinäisen kilpailun. Manifestoidessaan omat dominionsa niitä on lähes mahdotonta voittaa. Näin ne ovat toimijoina voimakkaampia erillään kuin nipussa.

    Moninapainen maailmanjärjestys tarkoittaa maailman kymmentä dominiota (Unionia = Federaatiota) jotka sulkevat sisäänsä kaikki kielet, kansat ja kansanheimot eikä siltä voi olla kukaan kätkössä. BRICS tulee hahmottamaan Euraasian Unionin, Kiinan Unionin, Intian Unionin, Tyynenmeren Unionin ja Etelä-Amerikan Unionin jotka toimivat erillisinä mutta pitävät visusti yhtä.

    Multipolaarinen maailmanjärjestys ei ilmaannu ennen kuin kansainvälinen siionismi – tarkemmin määriteltynä khasaarimafia – on lyöty laudalta – ja sen mukana `käärmeen pää` eli `hylätty kansa` ja sen `kirottu maa` joista erheellisesti käytetään vieläkin nimitystä `valittu kansa` ja `luvattu maa`.

    Niille jotka ovat langenneet illuusion valhevipuun hyvistä siionisteista erotuksena pahoista siionisteista voin sanoa – kyllä se on samaa sikaa saparosta kärsään – älkää eksykö.

    Uusi maailmanjärjestys (NWO = New World Order) on keskeneräinen niin kauan kunnes se luovuttaa valtansa maailmanhallitukselle (valtiolle) mutta tämä ei toteudu ennen kuin multipolaarinen maailmanjärjestys on tosiasia.

    Juuri Venäjä Vladimir Putinin johdolla ajaa moninapaista maailmanjärjestystä ja tässä voidaan havaita perimmäinen selitys sille miksi khasaarimafia nostattaa maailmanlaajuista vihaa Venäjää vastaan.

    Khasaarimafia ja sen `tuhat valopistettä` ovat nyt tiensä päässä ja ne tietävät tämän. Mutta suurella voimalla ja laadullisesti heidät ja heidän sukupolvien työnsä hävitetään.

    Sillä Jumala on pannut heidän (multipolaarinen eli kymmennapainen maailmanjärjestys) sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät (Ilm 17:17).

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  4. Parhaimmat onnittelut Venäjän federaation presidentille

    Vladimir Putinille

    70-vuotispäivän johdosta

    Plusääni(4)Miinusääni(4)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat