Brexitin ennustanut blogisti: eliitti tahtoi Trumpin voittavan

Kriittinen talousblogisti Brandon Smith ennusti hyvissä ajoin sekä Brexitin että Trumpin vaalivoiton. Hänen mukaansa ”populisteista”, ”nationalisteista” ja ”konservatiiveista” aiotaan tehdä seuraavan talouskriisin syntipukkeja.

Smith kirjoitti näkemyksistään aktiivisesti Alt-Market-sivuilleen ennen Brexit-äänestystä ja Amerikan presidentinvaaleja.

Smithinin mielestä eliitti on antanut EU- ja maahanmuuttovastaisille voimille lisää liikkumatilaa siksi, että näitä voi syyttää seuraavasta velkakuplan puhkeamisen aiheuttamasta talouskriisistä:

”Kaaos ei ole itseisarvo vaan työkalu, jolla eliitti hallitsee massoja. Kaaoksen avulla kansalaiset suostutellaan luovuttamaan vapautensa ja oikeutensa tyrannimaiselle esivallalle.

Täydellinen esimerkki tästä oli Brexit-kansanäänestys. Monet poliitikot ja ökypankkiirit käyttävät nyt Brexitin luomaa ’kaaosta’ tekosyynä rahoitusjärjestelmän kansainväliselle keskittämiselle. […]

Jo ennen Britannian EU-kansanäänestystä ennustin artikkeleissani, että eliitti tulee kärjistämään maailmantalouden ongelmia ja syyttämään ongelmista Brexitiä. En siis yllättynyt, kun Italian valtiovarainministeri alkoi syytää Brexitiä pankkien ahdingosta.”

Trumpin vaalivoiton jälkeen Smith kirjoitti, että vaihtoehtomedia ja niin sanottu vapausliike sortuivat aivan liian mustavalkoiseen ajatteluun väittäessään, ettei Clintonin annettaisi koskaan hävitä presidenttikisaa.

Smithin mukaan suuret pankit ja näiden äänitorvena toimivat poliittiset julkaisut ovat jo kauan kertoneet johdonmukaisesti tarinaa siitä, kuinka ”populistit” ovat nousemassa valtaan ja kuinka tämä tulee johtamaan vakavaan ”poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin”.

brexit_A-1

Eliitti sysää vastuun ”populistien” harteille

Seuraava talouskriisi ei tietenkään tule olemaan populistien vaan Goldman Sachsin kaltaisten rikollispankkien syytä. Kuten aina, talousromahdus alkaa pankkien tietoisesti luoman velkakuplan puhkeamisesta.

Tavalliselle kansalle tullaan kuitenkin valehtelemaan, että syyllisiä kurjuuteen ovat Trump, Brexit ja maahanmuuton vastustajat. Ainoaksi ”pelastukseksi” tarjotaan poliittisen ja taloudellisen vallan kansainvälistä keskittämistä – globaalia liittovaltiota.

”Trumpin ja hänen seuraajiensa ei tarvitse edes itse tiedostaa sitä, että he ovat astumassa ansaan.

Odotan mielenkiinnolla sitä, kuinka hän tulee toimimaan Valkoisessa talossa (ja hän TULEE PÄÄSEMÄÄN Valkoiseen taloon, vaikka monet väittävät, että eliitti yrittää ’pysäyttää hänet’ ennen tammikuuta).”

Smith eroaa monista vaihtoehtomedioihin kirjoittavista myös siinä, ettei hän pidä esimerkiksi idän ja lännen vastakkainasettelua minään muuna kuin poliittisena teatterina.

Nyt vallan makuun päässeitä oikeistopopulisteja yhdistää se, että ”epäkorrekteista” kannanotoistaan huolimatta he ovat uskollisia Israelille ja monikansallisille pankeille.

Kuten Magneettimedian eilisessä artikkelissa ”Vaihtoehtomedian on aika lopettaa ’fasismista’ valittaminen” todettiin, länsi voi välttää tulevan katastrofin vain, mikäli valtaan pääsee ryhmiä, jotka kansallissosialistien tavoin ovat valmiit katkaisemaan välit kansainväliseen pankkijärjestelmään.

 

Lue myös: Israel ja suurimmat juutalaisjärjestöt onnittelivat Trumpia vaalivoitosta

12 kommenttia

  1. Jos katkaistaan välit kansainväliseen pankkijärjestelmään (SWIFT) menetetään mahdollisuus tilata halpaa krääsää Aasiasta. Se vasta olisi katastrofi, varsinkin Suomelle kun nykyään kaikki valmistetaan siellä. Sori MM, nyt vähän puuttellista tietoa siitä miten maailman talous toimii. Valta ei ole ratkaiseva. Valuutta > valta.

    Plusääni(3)Miinusääni(13)
  2. Sehän on nyt sanomattakin selvää, että puliveivarit putoavat aina jaloilleen kuin käytettyjen autojen kauppiaat.
    Eivät nämä ainakaan tule itseään syyttämään. EI. Sitä vartenhan on olemassa kansa. Tuo jo velkavankeudessa viruva kurja joukko, joiden pahimmaksi kiroukseksi on luotu se, että he ovat REHELLISIÄ TYÖTELIÄITÄ ihmisiä.

    Plusääni(20)Miinusääni(0)
  3. MV-lehti hehkuttaa innoissaan Trumpia. Voisi kysyä,kuka lehteä rahoittaa? Onko MV-lehti (mahd.tietämättään) valeoppositio,jonka tarkoitus on yllyttää ihmisiä mellakointiin muslimeja vastaan,sivuuttaen samalla pakolaiskriisin todelliset takapirut? Toki MV käsittelee juutalaisiakin,mutta vain hieman. Ne,jotka haluavat sisällissotaa muslimeja vastaan, miettikää kenen tai keiden etuja se palvelee. Trump on Soini potenssiin 10.

    Plusääni(19)Miinusääni(3)
    1. Miksi MV-lehden pitäisi olla mikään ”oppositio”. Eihän se ole koskaan edes väittänyt olevansa.
      Jos olet pettynyt, niin se johtuu ainoastaan siitä, että olet laittanut sellaisia toiveita MV-lehdelle, joita se ei ole.
      Minulle on ollut alusta asti selvää, että ei MV-lehti ole ihan sitä mitä minä edustan. Sen vuoksi en ole siihen voinut pettyäkään, kun en siltä koskaan ole toivonut tai odottanut mitään muuta kuin mitä se on.

      Minusta MV-lehti on ollut alusta asti aika linjassaan. Ja hyvä niin.

      Väärät odotukset tuovat pettymyksen.

      Plusääni(5)Miinusääni(1)
  4. Diili-Harkimo;Diili-Trump ei tuo muutosta nyky menoon;
    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/452161-hjallis-harkimo-uskoo-trumpin-voittoon-vertaa-perussuomalaisiin
    Stubb suositteli Financial Timessa globalisteille taktiikkaa,miten populistit kannattaa ottaa mukaan hallitukseen heidän kannatuksensa nujertamiseksi;
    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207553-alexander-stubb-financial-timesissa-suomi-paasti-populistit-hallitukseen-ja-kannatus?ref=suosituimmat

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Talouden sykliteorian mukaan pitemmät syklit koostuvat niiden sisäisistä lyhyemmistä sykleistä (esim. 3 x 7 = 21; 7 x 21 = 147 jne).

    1928 (-9) — 2008 nousukauden ”alakäänne ylös” (n. 21 v.) sekä ”kolme askelta ylös” (3 x n. 21 v.) antaman ennusteen mukaan elämme nyt 21-vuotisen ”yläkäänne alas” (2008 — n. 2029) -vaiheen 3 x 7- vuotisen syklin keskimmäisen syklin alkua.

    Nyt elämämme keskisyklin yläkäänne alas tulee tapahtumaan 2019-20, siis Trumpin presidenttiyden viimeisenä vuotena, ja siitä alkaa 7 v. + (2 x 21 v). pitkä taloussyklin laskuvaihe.

    Näin Brandon Smithin näkemys siitä, että kansallismielisyydestä ja ”populistisuudesta” tehdään Trumpin kautta syntipukki n. 2020 alkavaan 50-vuotiseen talouden peruslaskuvaiheeseen (jonka aikana maailmantalouden ja Suomen talouskasvu jää 0-alkuiseksi parhaimmillaankin), on täysin oikea.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Kyllä näin on, tosin raha on valtaa ja USA voi käytännössä mm. IMF edelleen käyttää sanelupolitiikkaa, joten onko se niin liberaalia ollut? USA menettää Globaalin johtajuuden aseman lähivuosina Kiinalle, yhteiskunta kaatuu myös sosiaalisiin ristiriitoihin ja riitelyihin kuin myös valtaviin korruptioskandaaleihin joita tullaan kohta paljasmaan. Amerikan siis USA talous on jo yli kaksikymmentä vuotta ollut laskevalla raiteella, vielä -80 luvulla USA lainasi rahaa muille, nyt se on ollut itse lainaava osapuoli koko 2000 luvun. Obaman kahden kauden aikana USA on ottanut velkaa yhtä paljon kuin aiemmin yhteensä 216 vuodessa aikana. Kiinan johdolla maailmassa ei kauan mene niin mm. IMF tulee kaatumaan. BRICS – maat perusti oman investointipankin ja lisäksi Kiina Aasian investointipankin, johon jo nyt on liittynyt yli 40- maata mm. Englanti ja on puhuttu että Trumb voi haluta että USA myös liittyy sen jäseneksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Totuus on valitettavasti se että ilman liittoa juutalaisten pankkiirien kanssa ei pääse elämässä kovin pitkälle. Samoin Israel myönteisyys on välttämätön ominaisuus. On itsestään selvää että Trump on ihan samaa tavaraa eri paketissa vaan.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat