Bill Clinton sekaantunut juutalaispankkiirin pedofiiliskandaaliin

Yhdysvaltojen entinen presidentti Bill Clinton on sekaantunut pahamaineisen pedofiili Jeffrey Epsteinin järjestämiin seksilentoihin. Valtamedia on ollut aiheesta vaitonainen, vaikka Clintonin vaimo on todennäköisesti maan seuraava presidentti.

Juutalaispankkiiri Epstein pääsi 2010 vankilasta istuttuaan vaivaiset 13 kuukautta lukemattomien lasten raiskaamisesta ja ihmiskaupasta. Epstein tunnettiin Yhdysvaltojen eliittipiireissä porsastelijana, joka törsäsi miljooniaan muun muassa yksityiseen suihkukoneeseensa, jota kutsuttiin ”Lolita Expressiksi”.

Kuten suihkukoneen nimikin kertoo, järjestettiin lentojen aikana julmia hyväksikäyttöorgioita, joissa uhrit olivat tyttölapsia ja raiskaajat valtamedian, politiikan ja pankkimaailman silmäätekeviä. Suihkukoneeseen oli asennettu sänky, jonka päällä jopa 12-vuotiaat tytöt pakotettiin antautumaan Epsteinille ja tämän vaikutusvaltaisille ystäville.

Yksi ”Lolita Expressin” säännöllisistä asiakkaista oli presidentti Bill Clinton. Lennot tapahtuivat 2001–2003, jolloin Clintonin Hillary-vaimo toimi senaattorina. Lehdistö sai tänä vuonna tietoonsa, että Bill Clinton oli osallistunut lennoille jopa yli 25 kertaa. Lentotiedoista selvisi, että Clintonin kanssa suihkukoneessa oli nuoria tyttöjä, kuten ”Tatiana”.

Keskusrikospoliisi FBI:n mukaan Epstein paritti jopa 40 tyttöä. Rahaa ja suhteitaan hyväksi käyttämällä Epstein sai kuitenkin neuvoteltua itselleen naurettavan alhaisen tuomion: muutama kuukausi ehdotonta kymmenien ihmisten elämän tuhoamisesta.

Mikä törkeintä, virkavalta teki Epsteinin kanssa sopimuksen, jossa ”oikeuslaitos” sitoutui ”olemaan nostamatta syytteitä ketään Epsteinin mahdollisia rikoskumppaneita vastaan”. Raiskauslennoille osallistuneet eliittipoliitikot pääsivät kuin koirat veräjästä.

Tämän jälkeen paljastui lisäksi, että Epstein oli siirtänyt 3,5 miljoonaa dollaria salaiselta sveitsiläistililtään Clintonin säätiölle samoihin aikoihin, kun FBI tutki hänen rikoksiaan.

billepstein

”Mitä nuorempi, sen parempi”

Seurapiireissä viihtyvän juutalaispankkiiri Epsteinin uhreihin kuului lapsia Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja itäblokin maista. Tyttöjä houkuteltiin suihkukoneen lisäksi Epsteinin huvilaan, jossa he joutuivat miellyttämään juutalaismiljardööriä mitä likaisemmilla tavoilla.

Uhreja rekrytoitiin muun muassa mallitoimiston avulla. Eräänä syntymäpäivänään Epstein sai ”lahjaksi” kolme tyttöä, jotka kuljetettiin Ranskasta vain häntä varten. New York Postin haastattelussa Epstein sanoi, etteivät hänen rikoksensa olleet vakavia, vaan verrattavissa ”bagelin varastamiseen”. Poliisin mukaan Epsteinin ohjenuora oli: ”Mitä nuorempi, sen parempi.”

Epstein sai juutalaistaustansa vuoksi erittäin paljon tukea Yhdysvaltojen tunnetuimmilta juutalaisilta asianajajilta, kuten Dershowitzilta, Gerald Lefcourtilta ja Martin Weinbergeriltä.

Rikostutkintaa vaikeutti entisestään se, että valtakunnansyyttäjävirastoon kuulunut syyttäjä Barry Krischer yritti estää vakavien syytteiden nostamisen, vaikka Krischer itse kuului viranomaisyksikköön, jonka tehtävänä on tutkia lapsiin kohdistuvia rikoksia!

Krischerin mukaan Epsteinin raiskaamat lapset eivät olleet ”uskottavia todistajia”. Krischerin toimintaa pidettiin julkisuudessa ”erittäin outona” ja häntä vaadittiin eroamaan tehtävistään. Tätä hän ei kuitenkaan tehnyt. Mielenkiintoista kyllä, myös Krischer on juutalainen.

Pankkien ja suursijoittajien omistamat mediat eivät tahdo kirjoittaa Clintonin pedofiiliskandaalista, koska tämän vaimoa pidetään Amerikan presidenttiehdokkaista pankkiirimyönteisimpänä.

Clintonit ovat saaneet New Yorkin pankeilta uransa aikana 68,72 miljoonaa dollaria vaalirahaa kuusia vaaleja varten sekä 8,85 miljoonaa dollaria ”puhujanpalkkioina”. Tähtitieteelliset palkkiot tyhjänpäiväisistä puheista eliitin juhlatilaisuuksissa ovat Amerikan tyypillisimpiä laillisen korruption muotoja.

goldmanmustekala

Talousrikollisuudesta tehtiin laillista

Kun muutkin rahoittajat otetaan mukaan laskuihin, kohoavat Clintonien saamat lahjontasummat 3 miljardiin dollariin. Clintonit ovat rakentaneet omaisuutensa purkamalla pankkisääntelyä ja tekemällä talousrikollisuudesta laillista.

Kaikki alkoi, kun Bill Clinton nimesi Goldman Sachsin juutalaisen Robert Rubinin valtiovarainministeriksi 1995. Rubinin ainut tehtävä oli purkaa suurten investointipankkien rikollisuutta rajoittanut lainsäädäntö.

Palkkioksi Rubinin nimittämisestä Wall Street lähes kolminkertaisti Clintonin rahoituksen seuraavissa vaaleissa. Clintonin presidenttikaudella hallitus kumosi rahoitusmarkkinoiden keinottelua suitsineen Glass–Steagall-lain. Lisäksi kongressi sääti 2000 pahamaineisen Commodity Futures Modernization Act –lakipaketin, joka oli myös viimeinen laki, jonka Clinton allekirjoitti presidenttikaudellaan. Käytännössä se tarkoitti vaarallisen johdannaiskaupan sääntelyn purkamista.

Clintonin sekä juutalaisten valtiovarainministereiden Rubinin ja Larry Summersin uuttera pankkialisteinen politiikka johti asuntokuplan syntymiseen ja sitä seuranneeseen kansainväliseen finanssikriisiin. Ryöstämällä tallettajat sekä pahaa-aavistamattomat institutionaaliset sijoittajat pankkiirit keräsivät huikeat voitot.

Lahjoivatko rikollispankit Bill Clintonin painostamaan viranomaisia lopettamaan Epsteinin seksirikostutkinnat?

 

Lue myös: Puola armahti pedofiilin, koska tämä on ”holokaustiselviytyjä”

3 kommenttia

  1. Maailman ”eliitin” näkeminen ja ymmärtäminen tämänkaltaisten sivujen totuudenmukaisen uutisvirran kautta saa voimaan pahoin! Tavallinen, moraalin omaava ihminen ei voi tällaista julmuutta ja siihen liittyvää puhtaaksipesua sekä uhrien mitätöintiä ymmärtää! Kas,kas, että juutalaisnimet nousevat tämänkin kohdalla esiin!

    Plusääni(38)Miinusääni(0)
  2. Kas vain, se sama taas. The Occidental Observer-sivuston kirjoittajat sen sanoivat: ”The usual suspects”. Ne samat, aina, aina, aina ne samat.

    Sanani vain tukehtuvat kurkkuuni ja henki ei kulje hyvin, mutta samalla maailma selkenee ja kaikki näyttää hyvin, hyvin selvältä.

    Pahat ihmiset pitävät valtaa maailmassa. Pahat ihmiset ovat saaneet eliitin huoraamaan kuin se kuuluisa Baabelin portto.

    Meillä tämä sama toistuu joka päivä. Kaikki kumartavat median eppsteineja. Natsin neulaa haetaan suurennuslasilla samalla kun eppsteinit maksavat parhaille eliitin huorille siitä, että he myyvät oman kansansa.

    Mutta eipä hätää, kahleet murtuvat vielä ja ne lyhtypylväät tulevat kuin tulevatkin käyttöön.

    Mitenkäs se taas olikaan, kuinka monta kertaa historian aikana ne samat on ajettu ulos maasta? Kymmenen-kaksikymmentä kertaa?

    Aina ne samat. ”The usual suspects”.

    Plusääni(28)Miinusääni(1)
    1. Seuraavan puhdistuksen aikana jutkuja ei enää pelkästään tyydytä ajamaan ulos maasta ja koko Euroopasta. Tällä kertaa pidetään huoli siitä, ettei yksikään heistä kykene aiheuttamaan mitään vahinkoa.

      Plusääni(16)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat