Bilderbergin osallistujalistalla Nato-johtaja ja NSA

Tänään alkoi 62. Bildergberg-kokous. Tanskan Kööpenhaminassa tapaavat suljettujen ovien takana maailman vaikutusvaltaisimmat taloudelliset ja poliittiset vaikuttajat sekä valtamedian edustajat. Tapahtumaa pidetään kansainvälisen korruption pesäkkeenä.

Tämän vuoden tähtivieraana pidetään sotilasliitto Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussenia. Paikalla on myös Yhdysvaltojen kohutun tiedustelupalvelu NSA:n entinen johtaja Keith Alexander sekä valkoisen talon turvallisuuden neuvonantaja Thomas E. Donilon. Bilderbergin ohjauskomiteaan kuuluu lukuisia kansainvälisen talousrikollisuuden kärkinimiä, kuten juutalaisen Goldman Sachs -pankin Peter D. Sutherland. Eräs syy kokousten kokemalla laajalle vastustukselle onkin se, että tunnetut talousrikolliset solmivat niissä liittoja poliitikkojen ja mediavaikuttajien kanssa kansalaisilta piilossa. Ohjauskomitean konkari David Rockefeller on myöntänyt, että Bilderberg on ”internationalistien” yhteisö, joka rakentaa Neuvostoliiton tavoin yhtä maailmanhallitusta ja vastustaa itsenäisiä kansoja.

Bildergberg-kokoukset ovat niin arkaluontoisia, että esimerkiksi Suomen presidentti Tarja Halonen on määrännyt kaikki presidentin kanslian Bilderberg-paperit salaisiksi. Tapahtumia vartioivat aseistetut poliisit, ja osallistujien on sitouduttava täydelliseen vaitioloon. Kokoukset on yhdistetty moniin poliittisiin skandaaleihin ympäri maailmaa. Brittiläinen yleisradio BBC selvitti muutamia vuosia sitten, että esimerkiksi päätös yhteisestä eurooppalaisesta valuutasta tehtiin Bilderberg-tapaamisessa. Kun kaksi riippumatonta toimittajaa yritti päästä haastattelemaan kokouksen henkilökuntaa tällä viikolla, poliisi otti heidät kiinni, passitti putkaan ja tuhosi osan videoidusta materiaalista.

Osallistujalista myös osoittaa, että länsimaiden ”demokraattisesti” valittujen päättäjien tavoitteet menevät yksiin kansainvälisen finanssieliitin kanssa. Listalta myös selviää, mitä maita ei ole hyväksytty kansainväliseen hyvä veli -kerhoon. Lähi-idän maista ainoastaan Turkilla on perinteisesti ollut kokouksissa edustusta. Turkki on Yhdysvaltojen ja sionistien uskollinen sylikoira, jonka ihmisoikeusrikkomuksia on siksi katsottu läpi sormien.

Valtamedia ja suuret puolueet ovat lännessä perinteisesti yrittäneet tukahduttaa kaiken julkisen keskustelun kokouksiin liittyen. Samalla, kun itsenäisiä journalisteja pidätetään heidän yrittäessään ottaa selvää tapahtumasta, aterioivat suurten tiedotusvälineiden kihot kokoushotellissa maailman epädemokraattisimmassa tapahtumassa – vaitiolokäskyyn tietysti sitoutuen. Tänä vuonna tapahtumassa on edustettuna esimerkiksi Rainews 24, The Economist, Le Monde, The Financial Times ja Svenska Dagbladet.

Viime vuosina kokouksissa on päätetty muun muassa arabikevääseen, kybersodankäyntiin, Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaan, finanssikriisiin ja Kiinan kasvavaan talouteen liittyvistä asioista. Tänä vuonna puheenaiheita ovat ainakin Ukrainan tilanne sekä yksityisyys ja ”valtioiden yhteistyö tiedustelutiedon jakamisessa”. Ottaen huomioon, että paikalla on muun muassa NSA:n entinen johtaja, kylmää tapahtuma varmasti kaikkia Edward Snowdenin paljastuksiin edes pintapuolisesti tutustuneita.

Suomalaisia osallistujia ovat tänä vuonna Matti Apunen, Matti Alahuhta, Henrik Ehrnrooth, Jorma Ollila, Risto Siilasmaa, Kari Stadigh ja Björn Wahlroos. Isänmaan asialla ei siis suomalaisedustuskaan tule olemaan.

RT
Strategic Culture

24 kommenttia

  1. Terveiset Kööpenhaminasta!

    Eilen oli niin polttava aurinko, että poltin kasvoni ja olkapääni. Kuvasin aamulla NATO-videon jo klo 9:17 ja koska paikalla oli yhä yksi odottava limosiini, jäin odottamaan sille matkustajaa. Puolen tunnin odottamisen jälkeen ja kuljettajan saatua minut vakuuttuneeksi siitä, että hänen matkustajansa olisi tavallinen ranskalainen turisti, siirryin kohti Marriott-hotellia, jossa Bilderberg kongressi alkoi torstaina. Olin ajanut autolla Marriottin ohitse jo aamulla pariin kertaan klo 7 ja klo 7:15 välillä. Ajaessani sieltä poispäin vastaani tuli klo 7:17 viisi minibussillista poliiseja. Saapuessani paikalle uudelleen kävellen, kahdelle alueelle jo kerääntynyt lähinnä tanskalaisia mielenosoittajia. Siirryin hotellia lähempänä sijaitsevalle alueelle, joka aamupäivällä oli vielä niin laaja, että sieltä käsin pystyin kuvaamaan myös mahdolliset vesiteitse saapuvat. Puoleltapäivin poliisi rajoitti alueen postimerkin kokoiseksi alueeksi, jolta poliisi alkoi karkoittamaan kamerattomia vaatimalla lehdistökorttia. Ketään videolla, kännykällä tai kameralla kuvaavaa ei kuitenkaan karkoitettu eli poliisi halusi lähinnä poistaa ne, joilla olisi molemmat kädet vapaina mahdollisiin yhteenottoihin poliisien kanssa. Taivas oli pilvetön ja aurinko salakavala. Se merkitsee sitä, että kuvaan jatkossa aamuisin muilla hotelleilla, joissa poliisivartiota ei ole ja yritän saada kuvattua jonkun suomalaisen osallistujan.

    Mark Andersonia kuvasin useampaan kertaan, mutta päätin laittaa Magneettimedia katsojille tämän videon, jossa TV5 (Russia) esittää ”oikeat” kysymykset Bilderbergistä. Bilderberg Festival video on osaksi vitsi, mutta osaksi tarkoitettu houkuttelemaan lisää nuoria osallistumaan näyttämäällä, että tällaisissa tapahtumissa on mahdollisuus myös tanssimiseen ja hauskanpitoon.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Poliisi rajoitti puolelta päivin lehdistölle varatun alueen niin pieneksi ja kauas kanaalista, ettei vesiteitse saapuvia pystynyt enää kuvaamaan. Onkin mahdollista, että kaikki muista hotelleista saapuneet osanottajat tuotiin Marriottiin vesiteitse. Kun lehdistö ja kuvaajat oli sijoitettu paikaaan, jossa ei ollut mitään kuvattavaa eli Bilderbergin perinteellisiä kuvia ohiajavista autoista ja tunnistettavista henkilöistä.
      Kanaalin toinen ranta onkin ollut poliisin erityisvalvonnassa. Taidan käydä siellä kuvaamassa tänään.

      Olin luvannut kahdelle belgialaiselle yösijan eilen, sillä he olivat spontaanisti hypänneet autoonsa Belgiassa ja ajaneet Bilderberg-vastaiseen mielenosoitukseen. Toinen heistä pidätettiin eilen illalla ja toinen jäi odottamaan hänen vapautumistaan ja he saapuivat asuntooni vasta puolen yön jälkeen.

      Suomihan on hieman kaukainen ja vaikea lähteä spontaanisti muualle kuin Tallinnaan tai Tukholmaan. Jos viisumi häipyy itärajalta, niin spontaanit Pietarin reissut tulevat yhtä suosituiksi kuin vielä sata vuotta sitten.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Kahdesta ensimmäisestä puhujasta löytyy valokuvat nettiarkistostani http://bilderberg.neuvostoliitto.eu ja ne ovat vapaasti ja ilmaisesti käytettävissä kaikille bloggaajille ja Magneettimedialle.

    Tässä huomisen ohjelma, jos joku on tulossa Köpikseen Suomesta, Ruotsista (satoja tuhansia suomalaisia asuu Ruotsissa, ehkä jokunen Magneettimedian lukijakin) tai Saksasta (kymmeniä tuhansia suomalaisia asuu Saksassa, ehkä jokunen Magneettimedia lukijakin). Tai jos spontaanisuutta riittää hypätä lentokoneeseen ja päättää vain lähteä…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Infowars.com-sivuston toimittajat kutsuivat tätä videota päivän parhaaksi ja tarjosivat illallisen. Annoin videon heidän käyttöönsä veloituksetta. Belgialaiset ehtivät jo kyllästyä Bilderbergiin ja ajoivat illalla kotiinsa ennenkuin sain tämän kuvattua tämän videon. Nauru vetää minua aina puoleensa ja kun poliiisit nauravat, siihen on oltava joku hyvä syy. Yksi poliisi kuvasi kännykällään hotelliin suuntaan kaikkien muiden nauraessa. Kaikki taustalla kuuluvat naurunäänet ja kommentit ovat siis virassaan olevien poliisien ääniä. Yksi poliisi kommentoi myös kättä, jonka yksi bilderbergiläinen vie toisen bilderbergiläisen pepulle…

    PS. Yhtään eläintä ei vahingoitettu kuvauksen yhteydessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. 70.418 katsojaa tälle videolle tähän mennessä AlexJonesin kanavalla YouTubessa. Itse nettiin lataamaani videota on käynyt katsomassa alle sata. Ihan kiva saada oma video näytille suuremmalle yleisölle, vaikkakin ”vääristettynä”. Katsojamäärät Infowarsin kanavalla ylittävät 100.000 silloin kuin itse pääsen sataan täällä Magneettimediassa eli yhteen promilleen. Se on vähän niinkuin IPU:n tai Muutos2011:n saamat äänet eurovaaleissa verrattuna Kokoomukseen tai Keskustaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Infowars on mielestäni Bilderberegin oma disinfojoukkue ja valeoppositio.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Pääsin huutamaan Henry Kissingerille parinkymmenen metrin päästä kovalla äänellä, karjumalla, pariin kertaan, että hän on sotarikollinen. ”HENRY KISSINGER IS A WARCRIMINAL! HENRY KISSINGER IS A WARCRIMINAL!” Voit mahdollisesti kuulla sen RT:n Henry Kissingeriä esittävällä videolla, sillä RT:n Berliinin toimittaja videoineen oli ainoa, joka seisoi ja kuvasi silloin vieressäni. Itse laskin kamerani voidakseni keskittyä huutamiseen. Olin jo etukäteen kertonut RT:n kuvaajalle, että kun Kissinger tulee ulos, huudan hänen olevan sotarikollinen. Viiden minuutin kuluttua hän sitten asteli ulos keppeineen. Pieni käppyrä äijä. Se oli minun monologini Kissingerille. Toivottavasti se luo hänelle painajaisunen pidätetyksi tulemisesta…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Jos paikalla on kuvaamassa vain minä ja RT, voin mainita ainoastaan RT:n kuvanneen Henry Kissingerin ja minun monologini hänelle. Jos Inforwars innostui näytettyäni kamerastani kylpytakkivideon niin paljon, että he tarjosivat minulle illallisen, otin kutsun vastaan. Olin jo ehtinyt useaan kertaan sanomaan, että olen menossa kotiini ja lupasin lähettää heille linkin videoon. Mutta perjantai oli perseestä kaikille, ei mitään uutisia, ei mitään raportoitavaa. Ja sitten mulla oli tää video, jonka suomalaiset ottavat olan kohautuksella, mutta jenkit puhuvat perserssistä homobiletyksestä. En seuraa normaalisti Infowars-kanavaa. Jos Verkkomedia olisi minun mediani, niin olisin tarjonnut raportointiani sinne.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kanavalta http://www.youtube.com/berlinkopenhagen löytyy suuri osa Bilderberg kokouksen osallistujista kuvattuna hotellin pääoven edestä (jossa siis oli pisimpään RT ja minä, mutta RT häipyi jossain vaiheessa, jolloin jäin siihen yksin kuvaamaan).

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tämä video alkaa huudoillani: ”HENRY KISSINGER IS A WAR CRIMINAL. HENRY KISSINGER YOU ARE A WAR CRIMINAL.” Huusin lujaa ja asiassa auttoi myös se, että olin muutaman metrin päässä RT:n kuvaajasta. Ehkä tämä huuto päätyy useampiin ohjelmiin ja uutisiin ja siitä tulee kuuluisa? Yksikin protestoija voi saada melua aikaan ollessaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Paikalle oli saapunyt antibilderbergiläisiä ympäri maailmaa. Useita amerikkalaisia, pari japanilaista, yhden kiinalaisen tunnistin taiwanilaiseksi hänen laukussaan olleesta Taiwanin lipusta (hän oli osa TV-ryhmää), norjalaisia, ruotsalaisia (myös kolmihenkinen kuvausryhmä kaikkina päivinä), irakilainen RT:n kuvaajana ja libanonilainen, joka asui Lundissa ja kävi siellä nukkumassa, mutta saapui paikalle protestoimaan joka päivä. Tapasin vain yhden norjalaisen ja pari belgialaista, mutta varsinkin saksalaisia oli saapunut runsaasti aina Nürnbergistä saakka ja luonnollisestikin pääkaupunki Berliini oli vahvasti edustettuna. Amerikkalaiset olivat yllättäen suurin ulkomaalaisryhmä, joka osallistui dokumentointiin ja suurin osa heistä oli Infowars-faneja ja saapuneet paikalle auttamaan dokumentoinnissa. Illallisella, johon minut kutsuttiin, oli amerikkalaisten lisäksi myös Infowars:in Lontoon toimittaja (joka on Magneettimedian julkaisemassa videossa kuvassa vasemmalla) sekä http://www.bravetheworld.com sivuston kaunis ja ihana Julia (Kanadassa asuva venäläisnainen, joka maksoi itse illallisensa) ja useita Infowars:in amerikkalaisia toimittajia, joista eniten keskustelin pöydässä uutisankkuri David Knight:in kanssa. Otin puheenaiheeksi juutalaisrabiinien pedofiilisen vampyyriympärileikkauksen ja Julia alkoi heti komppaamaan minua kertomalla hasardijuutalaisrabbiinien puraisemalla poistavan poikavauvojen esinahan (en tullut kysyneeksi syövätkö he sen) ja jatkoin itse tästä, että sitten rabbiinit imevät verta poikavauvoijen peniksestä niin kauan kuin verentulo jatkuu. Se ei tainnut olla maailman paras keskustelu aihe ruokapöydässä (kahden henkilön yhä syödessä), ja täydellisenä uutuutena (uutisena) se tuli Infowars:in englantillaisille ja amerikkalaisille.

    Infowars:ia on usein kutsuttu mediaksi, joka ei uskalla kritisoida juutalaisten ja Israelin tekemisiä, joten heitin tämän tuhansia vuosia vanhan ”uutisen” heille täkyksi. Illallista seuraavina päivinä olin ilmeisestikin saanut ”antisemitistisen” leiman otsaani puheenaiheestani, joten Infowars:in toimittajat karttelivat minua sen jälkeen…

    Paikalla on todellakin käynnissä kilpailu ja sota parhaista valokuvista ja haastatteluista. Jokainen kuvaaja on yksinäinen susi, joka työskentelee työnantajalleen. Paikalla kävi myös JyllandsPostenin nuori ja viehättävä naiskuvaaja, mutta sillä idealla, että hän saisi napattua vartissa hyvät kuvat lehdelleen. Näin se ei kuitenkaan mene, vaan kuvaajien on kytättävä tuntikausia hotellin ovea ja ikkunoita tai tunnettava kasvot toisinajattelijoista, joiden kuvaamisessa ja haastattelussa olisi uutisarvoa. Suurin osa paikalle saapuneista toisinajattelijoista ja mediajulkkiksista oli kuitenkin Tanskassa tuntemattomia, joten tanskalaislehdet jäivät ilman hyviä valokuvia (ja juttuja) Bilderberg-kokouksesta.

    Kaupallinen TV2 News kävi paikalla useita kertoja lähetysautolla ja lähettivät livenä, mutta saapuivat paikalle aina kun oli hiljaista. DR:n näin paikalla vain ensimmäisenä päivänä. RT:llä oli useita kuvaajia ja saivatkin napattua hyvää materiaalia, mutta TV5 Venäjältä oli paikalla vain ensimmäisenä päivänä sekin.

    Italiasta saapui hotellille kolmen kansanedustajan delegaatio luovuttamaan kirjettä Bilderberg-kokoukselle.

    Englannin varapääministerin töppäily poliisikontrollissa hotellilla ikuistettiin useilla kameroilla, kun hän saapui kädet täynnä papereita, eikä löytänyt pääsylippuaan kokoukseen. Lopulta hän tunnistikin itsensä passilllaan, sillä tanskalaispoliisit eivät tunteneet Englannin varapääministeriä, eivätkä voineet ottaa riskiä look-a-like-tyyppien yrityksistä päästä kokoukseen (se on tehty useita kertoja Tanskassa onnistuen siinä). Satojen virallisten dokumenttejen vieminen kokoukseen kuitenkin poistaa kokouksen muodollisuuden ja tekee siitä virallisen ja siksi Englannissa keskustelu jatkuu siitä, onko osallistuminen ”salaiseen” ja epämuodolliseksi väitettyyn kokoukseen laillista Englannin lakien mukaan.

    Olin ainoa paikalle saapunut suomalainen, joten Magneettimedia sai reportoinnin ”livenä” ainoana suomalaismediana. Hollantilainen Bilderberg-kokouksen osanottaja, demari, Diederik Samsom tuli keskustelemaan protestoijien kanssa lauantaina ja olen laittanut 16 min. videon hänen vastauksistaan lukuisiin kysymyksiin aiemmin mainitsemalleni YouTube-kanavalle. Paras kysymyksien esittäjä videolla on Julia, jonka jo aiemmin mainitsinkin.

    Nyt loppuu siis Bilderberg-raportointini Kööpenhaminasta ja toivotan hyvää kesää kaikille Magneettimedian lukijoille ja kommentoijille!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Esko Seppänen: ”Kööpenhaminassa pidettyyn Bilderberg-kokoukseen osallistui viikonloppuna mielenkiintoinen henkilökonstellaatio Suomesta.
    Sen oli valinnut Bilderbergin Suomen maavastaava Jorma Olllila (Nokian exä ja Elop-nimisen myyrän maahantuoja). Siihen kuuluivat hänen ohellaan Matti Alahuhta (Nokian ja Koneen exä), EVA:n hyökkäystoimenjohtaja Matti Apunen (Helsingin Sanomat), Henrik Ehrnrooth (nyk,. laillinen veronkiertäjä), Risto Siilasmaa (nyk. Nokian hallituksen pj, joka saa siitä sivutoimestaan 440 000 euron vuosipalkkion), Kari Stadigh (Ehrnroothin exä ja Wahlroosin nyk apumies ja luxemburgilaisten sijoituspalvelujen käyttäjä) ja Björn Wahlroos (nyk. ruotsalainen perintöveropakolainen).
    Uutta kirjaani varten laskin, että viimeisten 20 vuoden aikana Björn Wahlroos on tienannut puhtaana käteen 141 miljoonaa, Jorma Ollila 83 miljoonaa, Risto Siilasmaa 65 miljoonaa, Matti Alahuhta 36 miljoonaa ja Kari Stadigh 32 miljoonaa euroa. Ehrnrooth on tuloveropakolainen, joka kai laillisesti vie tulonsa Luxemburgiin.
    Näin huonosti suomalaista isänmaallisuutta edustavaa joukkoa olisi varmaankin lähes mahdotonta koota muualle kuin Bilderbergin kokoukseen.” – http://finnsanity.blogspot.fi/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Bilderberg 2014 kokouksen loppupuhe englanniksi (ranskasta käännettynä):
    beforeitsnews.com/alternative/2014/11/leaked-bilderberg-closing-remarks-2014-must-read-2012-whats-the-real-truth-3055480.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat