Bilderberg-globalisti Jorma Ollila varoittaa ”nationalismin vaarasta”

Bilderberg-salaseuran kokouksiin kymmenien vuosien ajan osallistunut Jorma Ollila varoitti pankkilobbausjärjestö Etlan tilaisuudessa pitämässään juhlapuheessa nationalismin ja maahanmuuttovastaisuuden noususta.

Etlaa johtava Ollila muistutti juhlayleisöä siitä, että juutalaisen Goldman Sachs –rikollispankin aiheuttaman kansainvälisen finanssikriisin jälkeen Suomen talous ei ole päässyt enää jaloilleen.

Ollilan mukaan pankkien aiheuttamaa talouskriisiä ei kuitenkaan tule lääkitä lisäämällä pankkien sääntelyä vaan ”vapauttamalla” kauppaa entisestään. Etlan jargonissa ”vapaakaupalla” tarkoitetaan pankkien ja monikansallisten suuryritysten ylivaltaa suhteessa paikallisiin yrityksiin ja palkansaajiin.

”Kehittyneissä maissa pelätään, että työpaikat katoavat alhaisemman kustannustason maihin tai että maahanmuuttajat vievät ne,” Ollila harmittelee, vaikkei varsinaisesti kiistäkään tätä. Hänen mukaansa työvoiman ja pääomien vapaa liikkuvuus on kuitenkin tärkeämpi arvo kuin Suomen kansallinen hyvinvointi.

Ollilan maalaamassa painajaisskenaariossa Suomi murtaisi ylikansallisen finanssieliitin kahleet ja löytäisi kadonneen isänmaallisuutensa:

”Liberaalin demokratian maailmanvalloitus on pysähtynyt ja autoritaariset poliittiset voimat ovat saaneet yliotteen monella taholla, jopa eräissä Euroopan unionin jäsenmaissa. Nationalismi ja suvaitsemattomuus ovat vallanneet alaa.”

Puheensa aikana Ollila myös leimasi kasvavasta työttömyydestä huolestuneet suomalaiset ”populististen” pelonlietsojien uhreiksi – jonkinlaisiksi hyödyllisiksi idiooteiksi.

refugees-riot
Maahanmuuttajamellakka Unkarin rajalla.

Paljon yhteistä New York Timesin juutalaistoimittajan artikkelin kanssa

Ollilan puhe muistutti erehdyttävästi juutalaisen Roger Cohenin New York Times –artikkelia, josta Magneettimedia uutisoi eilen:

”Cohen kertoo olevansa järkyttynyt siitä, että länsimaissa yhä useampi äänestää EU- ja maahanmuuttovastaisia ehdokkaita. Cohenin mukaan länsimainen ’vapaakaupan, globalismin ja uusliberalismin’ projekti on vaarassa.

Cohen pitää valitettavana sitä, että ’valkoinen keskiluokka’ on viimein ymmärtänyt, ettei teollisuuden ulkoistaminen halpatyömaihin tai laittomien siirtolaisten rahtaaminen länteen luokaan lisää hyvinvointia – päinvastoin.

Cohenin mukaan nationalistista retoriikkaa hyödyntävät vaalikampanjat kuvastavat sitä, kuinka palavasti kasvava määrä ihmisiä vihaa ’uusliberalismia, pankkiireja, suuryritysglobalismia ja hallitsematonta maahanmuuttoa’ eli kaikkea sitä, minkä puolella esimerkiksi New York Times seisoo.”

Väittäessään ”vapaakaupan” luovan pitkällä tähtäimellä vaurautta Eurooppaan Ollila syyllistyy törkeään valehteluun.

Global Development and Environment Instituten tutkijoiden mukaan ”vapaakauppasopimuksiksi” kutsutut pankkivaltasopimukset eivät lisää markkinoiden kilpailullisuutta vaan tuhoavat työpaikkoja.

Pankkivaltasopimukset tulisivat leikkaamaan palkkoja, mikä johtaisi kotimaisen kysynnän taantumaan. Kun kysyntä supistuisi, kotimaisten yritysten voitot pienenisivät, mikä johtaisi kustannusten leikkaamiseen ja irtisanomisiin.

Instituutin tutkimuksen mukaan pankkivaltasopimukset tulisivat lisäämään työttömyyttä sekä tekemään tuloeroista entistä epäoikeudenmukaisempia.

Tyypillistä Bilderberg-propagandaa

Ollilan epäisänmaalliset kannanotot eivät yllättäneet hänen Bilderberg-taustoistaan tietoisia suomalaisia.

Kuten kirjoitimme käännösartikkelissa ”CFR – Amerikan epävirallinen ulkoministeriö”, perustettiin Bilderberg alunperin suurten amerikanjuutalaisten pankkien poliittiseksi siiveksi.

Bilderbergiin kuuluu amerikkalaisten lisäksi vaikuttajia eri puolilta maailmaa. He ovat pankkiireja, suurten yhtiöiden johtajia, diplomaatteja, korkeita virkamiehiä, päätoimittajia, yliopistojen johtajia sekä mediamoguleja.

Kaikkia salaseuran jäseniä yhdistää tavoite kansallisvaltioiden tuhoamisesta, kansojen sekoittamisesta ja omavaraistalouksien lopullisesta perikadosta.

Talouselämän haastattelussa 2011 Ollila sanoi tahtovansa Suomeen enemmän maahantunkeutujia siksi, että ”diversiteetti synnyttää erilaisia ideoita”. Samalla hän vaati Suomeen kokonaisvaltaista ”asennemuutosta”, jotta kukaan ei nousisi vastustamaan pakkomonikulttuurisuutta.

 

Lue myös:

Sutherland ja Soros kampanjoivat jälleen laittoman siirtolaisuuden puolesta
Juutalaispoliitikko: vasemmiston ja oikeiston yhdistyttävä isänmaallisia vastaan!
Miksi oikeisto rakastaa laittomien siirtolaisten tulvaa?
Professori: ”Palvelutalous on kiertoilmaisu pankkien ylivallalle”
Professori: vapaakauppaa puolustetaan huuhaa-argumenteilla

11 kommenttia

  1. Todellisuudessa nationalistit pelottavat siksi että useimmiten nationalistit haluavat irtaantua juutalaisten yksityispankeista.

    Plusääni(31)Miinusääni(1)
  2. Suomesta ei ole puuttunut koskaan ideoita.On puuttunut vain järkevä järjestelmä, joka mahdollistaisi ideoiden toteuttamisen. Näillä näkymillä sellaista ei ole tulossa. Ollila vetää pelkkää satua ja tarinaa ,jolla ei ole todellisuudenkanssa mitään tekemistä.

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  3. Bildenberg Jorma on Kurikasta kotoisin ja Vähäkyröläistä Rovarin eli Ryövärin sukua. Ameriikassa aivopesty kulttuurimarxsilainen, tierä vaikka olisi järjestetty Nokia pomoksi ja jonka suurin floppi oli eloppi…

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  4. Jorma Ollila tuhosi itsevaltiudessaan Nokian, koska hän kuvitteli omaavansa ”Midaan kosketuksen”. No, omistipa hyvinkin… eli kaikki mihin HÄN koskee muuttuu tuhkaksi ja raunioiksi.
    Ylimielinen paskiainen, eli tämä tahtoo sanoa sitä, että Bilderberg-globalistille vaadittavat ”pääsyvaatimukset” ovat täyttyneet kirkkaasti sumeaan toimintaan. Tämä ”pakana” ei voi ollla enää lähempänä juutalaista. Ainoa juopa, minkä tämän ”juoksupojan” erottaa isännistään on rotu.
    Kaikesta huolimatta minunkin on sanottava, että tässä miehessä on ainesta. Nimittäin ”soramonttu” -ainesta.
    Mistä lähtien nationalismi on ollut vaarallista? Sen varassa maailma on seissyt koko tunnetun historiansa ajan ja sen avulla on tehty suuria keksintöjä, innovaatioita, rakennuksia, patoja, voimalaoita… Listan ollessa loputon. Mutta se suurin ja mainitsemisen arvoinen on: Avaruuden valloitus eli kilpajuoksu, jota USA ja Neuvostoliitto kävivät siitä kumpi ehtii ensin Kuuhun.
    Mihin Israel käytti tuon ajan? Sotimiseen, armeijan pakkovaltaan palestiinalaisia kohtaan ja rahojen laskemiseen sekä kaikkiin mahdollisiin keinoihin kasvattaa omistuksia ja omistamiensa ylikansallisten pankkien vallan ja omaisuuden lisäämiseen. Ylvästä, eikö totta? ”Yksi pieni napinpainallus juutalaisille, suuri tuho palestiinaisille”.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
      1. Tragikoomista ,että ihmiset saattavat vieläkin uskoa ,että 60-luvun tekniikalla
        olisi käyty kuussa.

        Tästäkin asiasta olisi saatava avoin vuoropuhelu esim. Presidentin yms. korkeassa
        virassa olevan kanssa ,koska olisi ihan kiinnostavaa nähdä millä tavoin niinistö puolustelisi esim.holohoaxia ,9/11 virallista valhetta ja muita historiallisia huijauksia.

        Plusääni(6)Miinusääni(0)
  5. http://www.youtube.com/watch?v=1jlEVs3I2BU

    Tässä päivän uutisvideo, josta löytyy myös tämä Magneettimedian uutinen. Julkaisen päivittäin seitsemän uutista klassisen musiikin säestämänä. Joskus voin laittaa muutakin kuin klassista soimaan. Klassista musiikkia käytän myös siksi, että se on teostovapaata. Oma kantani on, että monilla tekijänoikeuspykälillä yritetään vaikeuttaa kansalaisten tiedonjakamista. Tekijäoikeuksia käytetään mielestäni vain verukkeena sananvapauden rajoittamiseen.

    Uutiset ovat lyhennelmiä alkuperäisistä. Suunnilleen neljä ensimmäistä kappaletta alkuperäisestä uutisesta. Uutisvideon selitetekstissä on aina linkit alkuperäisiin uutisiin. Vastaisuudessa saatan nostaa myös jonkin erinomaisen kommentin ns. ”kahdeksanneksi uutiseksi”. Teen tällöin kuitenkin selväksi, että kyseessä on kommentti. Jatkossa en näitä laita tänne. Uutiset löytynevät helposti YouTube -haulla, koska videoiden nimeämiskäytäntö on vakio (UUTISIA + päivämäärä).

    Miksi käytän videoissani Linuxista nimeä GNU/Linux? Alla yritän parhaani mukaan antaa ymmärrettävän vastauksen.

    PS: Monet teistä ehkä tietävät tai käyttävätkin Linux -käyttöjärjestelmää. Linux on itseasiassa GNU -käyttöjärjestelmä, jossa on Linus Torvaldsin kehittämä Linux -kernel. Kuitenkin Linux on vakiintunut yleisessä kielenkäytössä käyttöjärjestelmän nimeksi, eivätkä monet ole koskaan kuulleetkaan GNU -käyttöjärjestelmästä. Nimi GNU tulee sanoista Gnu is Not Unix. GNU käyttöjärjestelmän Linux -kernel pohjautuu Unix -käyttöjärjestelmään. Vapaiden ohjelmistojen (Free Software Movement) -liikkeeseen kuuluva porukka puhuu vapaasta ohjelmistosta ja avoimen lähdekoodin liike (Open Source Movement) puhuu aina avoimesta lähdekoodista (Open Source). Avoin lähdekoodi otettiin terminä käyttöön vuonna 1998.

    Tämä Johtui siitä, että alkujaan alkuperäiselle GNU -projektille työskennelleet koodarit eivät allekirjoittanuut vapaiden ohjelmistojen ideologian perustaa. Tämä ideologia oli ja on edelleen, että kaikkien ohjemistojen käyttöjärjestelmä mukaanluettuna pitää olla vapaita. Ohjelmistot eivät saa tehdä mitään käyttäjän tietämättä. Tätä voisi selittää paljon pidemmästi. Avoimen lähdekoodin (Open Source) puolestapuhujien mielestä on aivan sama kunnioittaako ohjelmisto käyttäjänsä oikeuksia kunhan se vain toimii hyvin.

    Vapaiden ohjelmistojen kannattajat sanovat GNU/Linux, missä avoimen lähdekoodin kannattajat puhuvat pelkästä Linuxista. Tässä on suuri ero, sillä GNU/Linux -käyttöjärjestelmän ideoinut Richard Stallman aloitti nykyisin Linuxina tunnetun GNU -käyttöjärjestelmän kehittämisen GNU -projektillaan 1983. Pelkästä Linuxista puhuminen jättää siis järjestelmän varsinaiset kehittäjät ilman minkäänlaista mainintaa. Linus Torvaldsin vapauttaessa 1992 Unix -pohjaisen kernelinsä GNU -projektin käyttöön, sai järjestelmä viimeisen tarvitsemansa palasen Linux -kernelin muodossa. Syntyi avain uusi GNU/Linux -käyttöjärjestelmä, joka nykyään tunnetaan valitettavasti pelkkänä Linuxina.

    Mainittakoon, että sankarin asemaan Linux -piireissä nostettu Torvalds ei missään vaiheessa ole ollut sitä mieltä, että ohjelmistojen ja käyttöjärjestelmien pitäisi olla vapaita. Hän siis käytännössä hyväksyy Windows -käyttöjärjestelmän nyt jo avoimesti myönnetyn periaatteen, jonka mukaan Windows vakoilee käyttäjiään ja lähettää heidän tietojaan NSA:lle.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Ollila on pesunkestävä globalisti-satanisti, joka omassa firmassaan halusi yhdistää kansoja yhteisen aatteen eli fanaattisen ja saatanallisen mammonanpalvonnan tiukkaan ohjaukseen. Firmasta katosi happi ja ideat ehtyivät. Lopulliseksi niitiksi asetettiin aateveli Kallasvuo, teknobisneksestä mitään ymmärtämätön täystuholainen.
    Globalisteilla on himo rakentaa baabelin torneja, joidenka alaisuuteen kerätään eri kansoja suorittamaan yhtä isoa projektia, jolle vaaditaan orjamaista kuuliaisuutta. Kansalliset erot täytyy näissä projekteissa hävittää taka-alalle. Iso osa nykyistä maailmankylä-globalisaatiohanketta pohjautuu jättimäisten kansainvälisten yhtiöiden työläisilleen pakottamaan yhtiö-kansalaisuuteen eli corporate citizenship’iin. Jättifirmoista tuo ajattelutapa on siirtynyt pienempiin ja – mikä pahinta – julkishallintoon.

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  7. Kun Baabelin torni romahti, ”Herra” (mikä se niistä sadoista Herra-jumalista sitten olikaan) sekoitti kielet ja erotti kansat toisistaan.
    Näin kaikenlainen kansojen yhdistäminen, siis Yhdistyneet Kansakunnat, Euroopan Unioni, Neuvostoliitto jne. ovat Herran tahdon vastaista toimintaa.
    Tästä loogisesti seuraa, että nationalismi sekä kansallinen ja kielellinen itseen päin kääntyminen on ainoaa ”Herran” tahdon mukaista kansallista toimintaa.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat