Benjamin Freedman: juutalaisen sisäpiirin hylännyt loikkari, osa 2

Alla olevassa kuvassa esiintyvät miehet varoittivat meitä muukalaisvallasta, joka nyt on johtanut Amerikan loputtomaan sotaan Israelin puolesta Lähi-idässä. Vasemmalta oikealle: George S. Brown, senaattori J. William Fulbright sekä entinen sionistiagentti Benjamin H. Freedman.

Sarjan edellisessä osassa kerroin juutalaisesta loikkarista, Benjamin Harrison Freedmanista (1890–1984). Hän vietti aikuisikänsä vuoteen 1946 asti menestyneenä liikemiehenä New Yorkissa, sionistioperatiivina ja sekaantuneena erilaisiin juutalaisverkostoihin heidän vakiinnuttaessaan valtaansa Amerikan hallituksesta 20. vuosisadan alkupuoliskolla.

Hän olisi ollut pelkkä nimi Amerikan presidenttien ja poliitikkojen juutalaisten ”neuvonantajien” pitkässä luettelossa, ellei hän vuonna 1946 olisi tehnyt kohtalokasta päätöstä erota sionistijärjestelmästä. Loppuikänsä hän vietti paljastaen tauotta entisten kumppaniensa rikoksia. Esitän seuraavaksi yhden hänen viimeisistä esseistään, pitkään loppuunmyydyn ”Miksi kongressi on kiero, hullu tai molempia?” (”Why Congress is Crooked or Crazy or Both?”).

Olen yksinkertaistanut hänen terminologiaansa ja lyhentänyt teosta hieman. Jos haluat tietää, miksi Amerikka vuodattaa verta ja tuhlaa miljardeja Lähi-idän hiekan tähden, kannattaa kuunnella Benjamin H. Freedmanin sanoja!

brown_fulbright_freedman
Brown, Fulbright, Freedman.

Miksi kongressi on kiero, hullu tai molempia?

(Omajulkaisu, New York, 1975)

Benjamin H. Freedman
League for Peace with Justice in Palestine -järjestön perustaja (1946)

SUURIMMAN OSAN ELÄMÄSTÄÄN kirjoittajanne on käyttänyt aikaansa ja rahaansa selvittäen ensimmäisen ja toisen maailmansodan syitä, ja uskoo nyt löytäneensä ne. Aika on vähissä, ja kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Kirjoittajan toimet saadakseen tietonsa kongressin käyttöön kohtasivat ankaraa vastustusta niiden toimesta, jotka ovat USA:n tämänhetkisistä vaikeuksista vastuussa.

Tämä uhkaava vaara saa kirjoittajan kertomaan mahdollisesta tuhosta amerikkalaisille. Vaara on uhka kaikelle, jota he pitävät tärkeänä. Seuraavat faktat paljastavat salaliiton, joka johdatti USA:n ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan. Vielä on aikaa pysäyttää kolmas maailmansota – jos 200 miljoonaa amerikkalaista käyttävät voimaansa.

Tämän kirjoituksen paljastukset selvittävät, miten kongressi häpäisi USA:ta hyväksymällä lahjonnan ja kiristyksen, jotka ovat vastuussa meitä tänään uhkaavasta kriisistä. Kongressilla ei ollut koskaan mitään oikeutta tehdä USA:sta kuuden sadan tuhannen sionistimurhaajan ja varkaan liittolaista, jotka laittomasti siirrettiin Palestiinaan ja jotka toukokuun 14. päivänä 1948 ”julistivat” aseistetun kansannousunsa, joka sai aikaan ”Israelin valtion”. Kongressilla ei ollut perustuslaillista valtaa avustaa näiden rikollisten maan alkuperäisen krisityn ja islamilaisen väestön, jonka esi-isät olivat asuneet maassa yli 17 sukupolven ajan, ryöstöretkeä ja ryöstösaaliistaan kiinnipitämistä 74 miljardilla dollarilla. Suurin osa amerikkalaisista ei tajua, että tämä 74 miljardia maksetaan heidän kovalla työllä ansaituista verovaroistaan.

Jos tämä valtava summa olisi pysynyt USA:ssa ja käytetty USA:n kansalaisten hyväksi, olisivat korkeat elinkustannukset huomattavasti matalammat ja työttömyys saattaisi olla olematonta. Kongressin on täytynyt olla kiero, hullu tai molempia tukiessaan Palestiinan valtausta ja miehitystä sitten toukokuun 14. päivän 1948, jota sionistit ovat harjoittaneet (joista suuri osa ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt tässä maassa); jotka käyttivät miljoonia dollareita levittäen maailmalle Suurta valhettaan, että heidän Palestiinan laiton valtaamisensa oli ”Jumalan valitun kansan palaaminen heidän Luvattuun maahansa”.

Kirjoittajan tietoon on tullut, että United Jewish Appeal (UJA) on taas aloittamassa vuotuista 600 miljoonan dollarin keräyskampanjaansa. Samanlaisten kampanjojen tarkoituksena on ollut haravoida lahjoituksia maan kahdelta sadalta miljoonalta ei-juutalaiselta. Yleensä lahjoitukset ovat olleet avokätisiä, sillä ihmiset pelkäävät ”antisemiitiksi” leimautumista mikäli he kieltäytyisivät. Myös vuosittainen ”Israel-obligaatioiden” myynti on alkamassa. ”Israel-obligaatioiden” myynti tulee tarjoamaan toiset 800 miljoonaa dollaria niinkutsutulle ”Israelin valtiolle”. Suuri osa tästä summasta tulee juutalaisten kanssa asioivilta ei-juutalaisilta yrityksiltä. Yritykset kilpailevat ”obligaatioiden” ostossa, toivoen erityiskohtelua.

Kongressi aikoo myöntää Israelille avustuksia ensin 2,3 miljardia heti ja lisäksi 5 miljardia seuraavan kolmen vuoden aikana, yhteensä siis 7,8 miljardia dollaria. Tämän summan kattamiseksi nostetut verot tulevat lisäämään kahden sadan miljoonan ruohonjuuritason amerikkalaisen elinkustannuksia. Kongressin täytyy olla kiero, hullu tai molempia ottaessaan omalta armeijaltaan uudet aseet ja lahjoittaessaan ne Israeliin luomalla vaarallisen tilanteen Yhdysvaltain maanpuolustukselle. Tämä salainen amerikkalaisten aseiden vieminen salli niinkutsutun ”Israelin valtion” uusia hyökkäyksensä Egyptiä ja Syyriaa vastaan.

Kongressin täytyy olla kiero, hullu tai molempia, kun se ei tajua, että nykyinen lama USA:ssa johtuu maailman väestön kahden kolmasosan päätöksestä olla ostamatta mitään USA:ssa tehtyä, jota ilman he voivat pärjätä jonkin aikaa. He eivät halua tarjota USA:lle enempää rahaa annettavaksi niinkutsutulle ”Israelin valtiolle”.

Kongressin täytyy olla kiero, hullu tai molempia häpäistessään Amerikkaa pakottamalla äänestyksen Yhdistyneissä kansakunnissa (YK) joka eristi USA:n niin, että sen kanssa on samassa leirissä vain Dominikaaninen tasavalta, Bolivia ja niinkutsuttu ”Israelin valtio”. Kun tuo äänestys pidettiin YK:ssa siitä, kutsutaanko edustajia Palestiinan kristityistä ja muslimeista selittämään heidän näkemyksiään niistä epäoikeudenmukaisuuksista, joista he ovat kärsineet viimeiset 26 vuotta, USA:n edustaja kieltäytyi liittämästä USA:ta muihin 95 Euroopan, Aasian, Afrikan ja latinalaisen Amerikan maan joukkoon, jotka äänestivät sen puolesta, että Palestiinan kristittyjen ja muslimien edustajia kutsuttaisiin ilmaisemaan näkemyksiään YK:n.

Kongressin täytyy olla kiero, hullu tai molempia raivostuttaessaan koko islaminuskoisen maailman USA:ta vastaan. Kongressi ei ymmärrä, että koko läntisen maailman täytyy nojata Lähi-idän öljyyn monien vuosien ajan. Lähi-idän valtioilla on arvioiden mukaan yli 850 miljarin barrelin öljyvarannot. USA:lla, Kanadalla, Meksikolla, Venezuelalla, Ecuadorilla ja Argentiinalla on yhteensä vain 80 miljardin barrelin varannot. USA:lla on vain 36 miljardin barrelin öljyvarannot.

New York Times julkaisi 8.8.1975 sivulla 2 artikkelin, jonka otsikko oli ”The Israel Lobby in Washington Is Small and Effective.” Artikkeli kertoo, kuinka alle viiden prosentin vähemmistö, joka koostuu juutalaista syntyperää olevista naturalisoiduista maahanmuuttajista, kontrolloi kongressia. He käyttävät painostusta kongressin jäseniä kohtaan, joihin he pitävät jatkuvasti yhteyttä. He vaikuttavat heihin jotta he äänestäisivät suotuisasti sellaisen lainsäädännön puolesta ”jolla on merkitystä Israelin eduille” kuten New York Times -lehden artikkelissa myönnettiin.

New York Timesin artikkeli listaa ne 18 järjestöä ympäri Yhdysvaltoja, joiden jäsenistö pitää jatkuvasti yhteyttä kongressiin sen käsittelyä odottavan lainsäädännön suhteen, joka vaikuttaa niinkutsuttuun ”Israelin valtioon”; järjestöt ovat: The American Jewish Committee, The American Jewish Congress, B’nai B’rith Anti-Defamation League, Jewish War Veterans, B’nai B’rith International, National Jewish Welfare Board, National Council of Jewish Women, Jewish Community Council, Union of American Hebrew Congregations, Institute for Jewish Policy Planning and Research, National Conference on Soviet Jewry, Zionist Organization of America ja B’nai B’rith Women.

200 miljoonaa amerikkalaista on myös kasvotusten sen tosiasian kanssa, että massamedia on saman vähemmistön omistuksessa ja kontrollissa. Tämä tarkoittaa sanomalehtiä, aikakauslehtiä, elokuvia, radiota, televisiota, teatteria ja kirjoja. Tällaisen joukkotiedotusvälineiden kontrollin vuoksi useimpien ruohonjuuritason 200 miljoonasta amerikkalaisesta on mahdotonta kyseenalaistaa sen totuudenmukaisuutta, jota heille jatkuvasti esitetään. Tätä valaisee heidän Suuri valheensa, että juutalaiset ovat ”Jumalan valittu kansa, joka palaa Luvattuun maahansa”.

Tätä valtarakennetta kuvastaa hiljattainen tapaus, missä senaattori J. William Fulbright puhui 18 miljoonalle kuuntelijalle Meet the Press –ohjelmassa ja vastasi Israelia koskevaan kysymykseen, että asialle ei voi tehdä mitään, koska yli 80% senaatista on juutalaisten kontrollissa, käytännössä juuri näillä sanoilla. Oltuaan 32 vuotta kongressissa lähinnä ulkomaansuhteiden komitean puheenjohtajana, hän hävisi eräälle tulokkaalle esivaaleissa muutamaa kuukautta myöhemmin eikä häntä valittu enää kongressiin.

Kun kenraali George S. Brown, Yleisesikunnan puheenjohtaja, joka oli sotilasasioissa toiseksi korkein heti presidentti Fordin jälkeen, ilmaisi huolensa oikeustieteiden opiskelijoiden edessä Duken yliopistossa Israel-lobbareista Washingtonissa, hän ilmaisi monen noiden 200 miljoonan ruohonjuuritason amerikkalaisen mielipiteen. Kenraali Brown on älykäs ja korkeamoraalinen sotasankari. Hänet mustamaalattiin ja häpäistiin ja pakotettiin pyytämään anteeksi lausuntoaan Duken yliopiston opiskelijoiden edessä sekä vetämään se takaisin. Presidentti Ford moitti häntä.

Israel-lobbarit saivat 76 senaattoria taivutettua allekirjoittamaan kirjeen presidentti Fordille, jossa vaadittiin, että USA jatkaa tukeaan niinkutsutulle ”Israelin valtiolle”. Senaattoreita, jotka kieltäytyivät allekirjoittamasta tuota kirjettä, uhkailtiin, taivuteltiin ja mustamaalattiin Washingtonin Israel-lobbareiden toimesta. Kongressiedustaja John R. Rarick menetti paikkansa kongressissa viime vaaleissa koska hän kannatti sellaista politiikkaa USA:lle Lähi-Idässä, joka olisi perustunut pelkästään kansallisiin etuihin.

Demokraattisenaattori puhui artikkelissa Israel-lobbareista:

”He voivat toimittaa ääniä ja kontrolloivat suurta osaa kampanjalahjoituksista – siksi en voi kertoa nimeäni tai kuolen. Se on vahvin eturyhmä. Se ei laimenna voimaansa ajamalla useita asioita. Monet kongressin jäsenet vihaavat sitä, mutteivät tunne pystyvänsä tekemään asialle mitään. Tämä eturyhmä haluaa kongressin ajattelevan Israelia eikä mitään muuta. He eivät halua mitään itsenäistä ajattelua.

Viime keväänä tämä eturyhmä kasasi 76 senaattoria allekirjoittamaan vetoomuksen Israelin puolesta. Monet sanoivat, etteivät uskalla jättää allekirjoittamatta vaikka olisivat halunneetkin. Jotkut sanoivat, etteivät enää koskaan allekirjoita sellaista vetoomusta, mutta tiedän, että he olisivat taas aivan yhtä peloissaan ja kirjoittaisivat nimensä jälleen, mutta älä kerro nimeäni lainauksessa.”

Kaikki mitä on tapahtunut aikaisemmin mitä tulee ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan ja kolmannen maailmansodan välittömään uhkaan, on suoraa seurausta Rothschildin finanssidynastian epäonnistumisesta vuonna 1908 Lontoossa saada brittiläiselle imperiumille ottomaanien valtakunnalta ensin mainitun himoitsema oikeus hyödyntää heidän luonnonvarojaan. Heitä kiinnosti etupäässä kolme hyötyä: Öljy, kemikaalit ja lyhempi reitti Kauko-itään brittiläisen lipun alla. Suezin kanava oli luovutus, joka saatiin Egyptin hallituksen Ferdinand de Lesserpsiltä Suez Canal Companylle, joka oli organisoitu ja rahoitettu Pariisissa.

Rothschildit olivat kiinnostuneita Lähi-idän öljyvaroista, jotka olivat elintärkeitä Iso-Briannian jatkamiselle johtavana maailmanvaltana. Iso-Britannian kontrolli hiilikaivoksista maailmanlaajuisesti oli taannut sille johtoaseman maailmassa, mutta öljyä polttavat laivat olivat nopeasti korvaamassa hiiltä polttavat alukset. Iso-Britannialla ei ollut öljyvarantoja yhdessäkään siirtomaassaan ja se etsi öljyvaroja Lähi-idän arabiprovinsseista, jotka kuuluivat ottomaanien valtakunnalle, saadakseen öljyä laivoihinsa.

Arabiaa puhuvat ottomaanien keisarikunnan osat, Saksan tappion jälkeen ensimmäisessä maailmansodassa, jaettiin Lähi-idän valtioiksi, kuten niitä nykyään kutsutaan. Saksa oli auttanut ottomaanien valtakunnan asevoimien jälleenrakentamisessa niiden Krimin sodassa Venäjälle kärsimän tappion jälkeen. Tämä johti suurenmoiseen ystävyyteen Saksan keisarin ja ottomaanien valtakunnan sulttaanin välillä, joka antoi vuonna 1908 Saksalle luvan käyttää ottomaanien valtakunnan luonnonvaroja. Tämän oikeuden käsittävä alue levittäytyi Konstantinopolista aina Basraan (Kuwaitissa) Persianlahdella.

Kun tästä sopimuksesta ilmoitettiin, Rotschildin perheen jäsen Lontoossa vieraili Berliinissä ja neuvotteli Saksan kanssa viidenkymmenen prosentin korkoa vastaan, tarjoten 100 miljoonaa dollaria Saksalle. Saksa kieltäytyi tarjouksesta. Epäonnistuminen tämän etuoikeuden turvaamiseksi ottomaanien valtakunnalta 50 prosentin korkoa vastaan Saksalle johti siihen, että Rothschildit alkoivat ajaa ensimmäistä maailmansotaa. Iso-Britannia solmi Kolmoisliiton vuonna 1903 salaisella sopimuksella Ranskan ja Venäjän kanssa. Iso-Britannia tarjosi Ranskalle tästä hyvästä Alsace-Lorrainen alueen palautusta, jonka tämä oli menettänyt Saksalle ranskalais-preussilaisessa sodassa. Venäjälle Iso-Britannia lupasi Konstantinopolin lämpimänvedensatamaksi kunhan ottomaanien valtakunta on kukistettu, joka taas oli Saksan liittolainen ensimmäisessä maailmansodassa.

Iso-Britannia epäonnistui saksanvastaisessa sodanlietsonnassaan 1907 ja 1911, mutta sai haluamansa vuonna 1914. Vuoteen 1916 mennessä Ranska ja Venäjä eivät enää kyenneet jatkamaan sotaa. Iso-Britannia jäi yksin Saksaa vastaan. Saksan sitä vastaan käymä sukellusvenesota oli eristänyt sen muusta maailmasta. Ei kestänyt kauaa kun Iso-Britannialla ei enää ollut ruokaa väestölleen tai ammuksia joukoilleen Ranskassa. Kesään 1916 mennessä Iso-Britannia harkitsi vakavasti antautumista Saksalle. Saksa oli innokas solmimaan rauhan ja omistamaan huomionsa vuonna 1903 saamalleen etuoikeudelle ottomaanien valtakunnan sulttaanilta.

Saksa antoi Iso-Britannialle löyhät antautumisehdot. Saksa ei vaatinut sotakorvauksia, ja tarjoutui palauttamaan valtaamansa maat ja vallattujen maiden itsenäisyyden.

Niiden päivien aikana, jolloin Iso-Britannia oli päättämässä hyväksyisikö vai torjuisiko se Saksan antautumisehdot, Chaim Weizmann, Maailman sionistijärjestön johtaja, ehdotti Britannian sotakabinetille, että ottaen huomioon Iso-Britannian lupauksen Palestiinan luovuttamisesta ”maailman juutalaisille”, he toisivat USA:n sotaan Iso-Britannian liittolaisena. Britannian sotakabinetti hyväksyi tarjouksen ja niin syntyi Balfourin julistus, jossa sanotaan Iso-Britannian tukevan juutalaisten vaateita Palestiinaan.

Vilpitön totuus Balfourin julistuksen alkuperästä on peräisin Samuel Landmanilta vuodelta 1936 teoksesta Great Britain, the Jews, and Palestine. Landman oli asemassa, jossa hän tiesi enemmän Balfourin julistuksen alkuperästä kuin kukaan maailmassa. Landman oli tunnettu englantilainen sionisti sekä Iso-Britannian sionistineuvoston kunniasihteeri 1912, The Zionist -lehden päätoimittaja 1913–1914 sekä ensimmäisen maailmansodan aikana julkaistujen The History of Zionism ja Zionism, Its Organization and Institutions -pamflettien kirjoittaja. Vuodesta 1917 aina vuoteen 1922 hän oli Zionist Organizationin neuvottelija ja sihteeri. Maaliskuussa 1936 hän nautti kaikkien merkittävien juutalaisten luottamusta The New Zionist Organizationin laillisena neuvonantajana.

Herra Landmanin selitys juutalaisten esittämästä roolista Yhdysvaltain tuomisessa ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917 ei jätä mitään mielikuvituksen varaan. Herra Landmanin selitys palvelee monien asioien paljastamisessa, joista ei tiedetty ennen vuotta 1936, koskien Rothschildien salaliittoa hankkia Lähi-idän öljyn hallinta. Kirjassaan Great Britain, the Jews, and Palestine herra Landman sanoo:

”Kun Balfourin julistus syntyi sotaministeriössä, käsiteltiin ulkoministeriössä, ja nyt pannaan toimeen siirtomaavirastossa, on varmaan hyvä kerrata tapahtumat, jotka johtivat tähän mandaattiin.”

”Balfourin julistuksen synnyttämisessä avustaneita oli vähän… sodan alkuvuosina sionistijohtajat tri. Weizmann ja herra Sokolow pyrkivät kovasti saamaan sotajohdon myönteisiksi sionistiaatteelle… todellinen alkuunpanija oli James A. Malcolm… vuoden 1916 kriittisinä päivinä ja Venäjän sodasta irrottautumisen ollessa käsillä juutalaiset kokonaisuutena olivat tsaarin hallitusta vastaan ja toivoivat Saksan, mikäli se voittaisi, antavan tiettyjen olosuhteiden vallitsessa heille Palestiinan…”

”Monia yrityksiä tuoda Amerikka sotaan vaikuttamalla juutalaisten mielipiteeseen tehtiin ja tyrittiin… Herra James A. Malcolm, joka oli jo tietoinen Saksan sotaa edeltäneistä toimista saada jalansija Palestiinassa sionistijuutalaisten kautta… ja joka tiesti, että herra Woodrow Wilson, hyvistä ja riittävistä syistä, luotti sionistin ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Brandeisin neuvoihin… otti spontaanisti aloitteen itselleen vakuuttaa aivan ensimmäiseksi Sir Mark Sykes, sotakabinetin alivaltiosihteeri… että paras ja ehkä ainoa tapa, joka osoittautuikin sellaiseksi, saada Amerikan presidentti tulemaan sotaan oli turvata sionistijuutalaisten yhteistyö lupaamalla heille Palestiina… ja näin värvätä ja mobilisoida edelleen ilman epäilysten heräämistä Amerikan ja muun maailman sionistijuutalaisten vaikutusvaltaiset voimat liittoutuneiden puolelle ’quid pro quo’ -sopimuksen pohjalta…”

”Sionistijohtajille annettiin käyttöön suora kaapeliyhteys sotaministeriöstä, ulkoministeriöstä ja Britannian lähetystöistä jne. …kertoa ilouutiset tovereilleen ja järjestöilleen Amerikkaan ja muualle, ja täten muutos virallisessa ja julkisessa mielipiteessä, kuten se joka heijastui Amerikan lehdistössä liittoutuneiden puolelle tuloa sodassa kohtaan, oli sekä tyydyttävä että erittäin nopea…”

”Balfourin julistus oli professori H. M. V. Temperleyn sanojen mukaan ’selkeä sopimus brittihallituksen ja juutalaisten kesken’… pääaiheena juutalaisilla oli siihen aikaan heidän sionistijärjestönsä johtajien tarkoitus auttaa presidentti Wilsonin tuomisessa liittoutuneiden avuksi… ja sionistijohtajien vaatimuksesta.”

”Se tosiasia, että se oli juutalaisten apu, joka toi Yhdysvallat mukaan sotaan liittoutuneiden puolelle, on vaivannut saksalaisia – erityisesti natseja – siitä asti ja on varmasti ollut osasyy sille huomionarvoisuudelle, mikä antisemitismillä on natsien ohjelmassa…”

*Artikkeli ei väitä, että juutalaisista voisi tehdä yleistyksiä näiden syntyperän perusteella tai että juutalaiset toimisivat tietyllä tavalla syntyperänsä vuoksi. ”Sionismi” ei ole sanan ”juutalainen” synonyymi.

 

Suomennos julkaistu alunperin Radio Islamin sivuilla. Kolmas osa julkaistaan lähiaikoina myös Magneettimediassa.

2 kommenttia

  1. Koska tapahtuu se suuri herääminen?? Tuntuu kuin jokainen sivusto yrittää vältellä sana juutalainen vaikka muuten onkin faktaa!!

    http://www.thecrowhouse.com/home.html

    LOGIC DICTATES THAT VLADIMIR PUTIN IS A NWO PUPPET

    It is an established fact that most world leaders usher from well known Illuminati bloodlines and particularly those leaders from more powerful countries. For example, virtually all US presidents can be traced back to the royal families of Europe. Following this line of reasoning, it makes sense that Putin would usher from an Illuminati bloodline.

    Former KGB agents assert that Putin does exactly what he is told to do that he is in effect an Illuminati puppet. Putin admits himself that he values loyalty above all, which is exactly what one would expect from an Illuminati puppet. Given his many years as a KGB agent, loyalty to his superiors allowed him to, not only remain alive, but ascend the KGB power hierarchy.

    Then there is the matter of the IMF loan to Russia in the 90s to aid starving Russians after the fall of the USSR. Billions of dollars were sent to Russia, which all but disappeared. An IMF investigation discovered that Russian oligarchs stole the money. Putin having established himself as a trustworthy member of the Russian Khazarian oligarchic community no doubt shared in this ”bribe.” It is referred to as a bribe because the IMF never prosecuted any of those responsible for the theft. The bribe, in all likelihood, sealed Putin’s loyalty to the NWO along with his fellow oligarchs. Where else could his net worth have emanated, certainly not from his KGB salary?

    This claim fits in well with the fact that Putin in 1991, as deputy mayor of St. Petersburg, made millions scamming starving Russians over meat. Yet he is never investigated no doubt because of his Russian mafia ties. Even more edifying is the fact that Alexander Litvinenko, a person cracking down on organized crime in Russia, met with Putin, and later told his wife that Putin exhibited no interest in pursuing organized crime in Russia. What’s more Litvinenko admitted that Putin probably was involved in organized crime himself since he’d been deputy mayor of St. Petersburg, a city ravaged by organized crime. Litvinenko who emigrated to Britain after being harassed and jailed by Russian authorities later provided circumstantial evidence that Putin was a pedophile given an open public display that had people talking. A colleague of Litvinenko said the exposure of Putin’s alleged pedophilia was a death sentence for Litvinenko.

    Litvinenko later died from polonium poisoning, in all likelihood a KGB hit. In a letter he accused Putin of his murder. Again this all fits in with Illuminati behavior: pedophilia and murder. Putin was also accused of murdering Boris Nemtsov virtually on the Kremlin steps. His apologists in the alternative media claimed it was a CIA hit, but Nemtsov allegedly had proof Russian soldiers were fighting and dying in the Ukraine and that Putin was covering it all up. If this had come to light, Putin’s popularity would have plummeted.

    The icing on the Illuminati cake is the tremendous press Putin receives from both the main stream and alternative media.
    http://www.parenting-healthy-children.com/News3.html

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat