Benjamin Freedman: juutalaisen sisäpiirin hylännyt loikkari, osa 1

Entinen sionistinen vaikuttaja ja juutalainen loikkari Benjamin Freedman on artikkelikuvassa 1960-luvun sanomalehden Common Sense (Maalaisjärki, suom. huom.) kanssa, joka oli hänen toisen maailmansodan jälkeisten kirjoitustensa pääasiallinen julkaisija.

Vaikka hänen teoriansa rodusta ja juutalaiskysymyksestä oli monilta osin virheellinen, hänen paljastuksensa Amerikan sionistilobbareiden sisäpiiristä ovat erittäin tärkeitä juutalaisten yhteiskunnallisen roolin opiskelijoille.

Freedman oli varakas juutalainen bisnesmies New Yorkista ja hän oli erittäin korkeassa asemassa juutalaisten ja sionistien valtarakenteessa 1900-luvun alkupuolella.

Hän kuitenkin murtautui irti juutalaisten sisäpiiristä toisen maailmansodan jälkeen, kääntyi katolilaisuuteen ja vietti loppuelämänsä — aina 1970-luvun puoleen väliin — varoittaen amerikkalaisia siitä suuresta vaarasta, joka seuraa, jos Israelin palvelijoiden sallitaan johtaa mediaa ja hallitusta. Hän myöskin pani alulle (paljon ennen Arthur Koestleria ja hänen kirjaansa Thirteenth Tribe) ajatuksen siitä, että suuri osa juutalaisista ei ole peräisin Lähi-idästä, vaan nämä ovat keskiaasialaista kasaarisyntyperää.

Jotkut ovat kirjoittaneet, etteivät he usko Freedmanin paljastamiin sionistien toimiin, jotka hänen mukaansa johtivat molempiin maailmansotiin ja Yhdysvaltojen joutumiseen Israelin käskyläiseksi — eivätkä he näin ollen välitä hänen varoituksistaan kolmannen maailmansodan syttymisestä Lähi-idässä.

Jotkut ovat kirjoittaneet, etteivät he usko Freedmanin kasaariteoriaan. Ja muutama on jopa ilmaissut epäilyksensä siitä, ettei sellainen henkilö kuin Benjamin H. Freedman olisi ikinä ollut edes olemassa, väittäen koko hahmon olevan hyvää tarkoittaneen mutta ylikuumentuneen juutalaisvastaisen polemiikin tuotetta.

Oliko Benjamin Freedman todellinen henkilö? Loikkasiko hän todella juutalaisten valtajärjestelmästä? Siitä ei ole epäilystäkään. Olen saanut nauhoituksia hänen puheistaan mieheltä, joka tunsi hänet.

Juutalaisyhteisö tuomitsi hänet hyvin selvin sanoin, kutsuen häntä ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi” tai ”antisemiitti-juutalaiseksi” (Freedman kerran todistetusti kutsui itseään ”kunnia-arjalaiseksi”!).

Helmikuussa 1955 American Jewish Committeen Commentary -lehden uusin numero sisälsi artikkelin, joka hyökkäsi Conde McGinleyn Common Sense -sanomalehteä vastaan, johon Freedman kirjoitti ja jota hän avusti, sanoen:

”Yksi McGinleyn enkeleistä on juutalainen antisemiitti Benjamin Freedman, joka kertoi puolustusvaliokunnalle joulukuun 12. 1950 antaneensa 15 000 dollaria Common Sense -sanomalehdelle.”

Itse asiassa McGinley osoitti huikeat ennustuskykynsä kirjoittaessaan lehdessään vuonna 1953, huomatkaa, 50 vuotta ennen Irakin sotaa:

”Sinut ja naapurisi 19-vuotias poika tullaan kutsumaan aseisiin maailmanlaajuisen sionismin puolesta […] Meidän vertamme ja rahaamme tullaan ripottelemaan ympäri maailmaa ilman suurempaa vastarintaa. Tulemme olemaan ’orjia, toisten omaisuutta’.”

Juutalainen kirjailija Morris Kominsky omisti osan vuonna 1970 ilmestyneestä kirjastaan The Hoaxers yritykselle kumota jotkin Freedmanin esittämistä juutalaisten väestöluvuista. Kominsky on samanlainen kuin monet muutkin juutalaiset Freedmanin vastustajat: He kiistävät hänen väitteensä, mutta he eivät missään kiistä hänen olemassaoloaan – tai hänen juutalaisen sisäpiirin tietämystään.

Tri. Robert John International Council for Human Ecology and Ethnology -laitoksesta kirjoittaa tunteneensa Benjamin Freedmanin ja sanoi, että Freedman antoi hänelle historiallisia dokumentteja, ”joita en ehkä ikinä olisi löytänyt itse ja hän kehoitti minua jatkamaan tutkimuksissani”.

Revilo P. Oliver, Illinoisin yliopiston historian professori, kirjoittaa Freedmanista vähän aikaa sitten julkaistussa kirjassa The Jewish Strategy:

”Valtaosa juutalaisista vihaa Benjamin Freedmania, joka lainasi muutamia hyvin tunnettuja kappaleita Talmudista ja muista juutalaisten kirjoituksista, joita alhainen goyim ei saisi nähdä, kirjoissaan Facts Are Facts ja The Hidden Tyranny.

Freedman, toisin kuin monet muut juutalaiset, jotka on kasteltu pyhällä vedellä ja jotka ovat raivanneet tiensä monien kristittyjen kirkkojen hallinnon huipulle keskiajalla ja uskonpuhdistuksen sekä vasta-uskonpuhdituksen aikoina, hankki itsensä päälle monien juutalaisten myrkyllisen vihan.

Kun tapasin hänet monta vuotta sitten, hän kertoi minulle — totuudenmukaisesti, luulisin — että kun hän oli vaimonsa kanssa hississä erittäin kalliissa asuintalossa New Yorkissa ja samaan hissiin astui erittäin rikkaita juutalaisia, jotka asuivat samassa talossa, he sylkivät hänen ja hänen vaimonsa vaatteille osoittaakseen halveksuntansa heitä kohtaan […]

Freedmanin tarkoitus, joka tapauksessa, ei ollut pettää rotuaan; päinvastoin, hän oli vakuuttunut (virheellisesti, nähtävästi) olevansa rodultaan aito juutalainen, toisin kuin suurin osa juutalaisista, jotka ovat turkkilais-mongooleja, jotka ovat naamioineet itsensä juutalaisiksi ja joista on lopulta tullut hallitseva juutalaisrotu, joita hänen ei ollut tarkoitus halveksia saatikka pettää.

Päinvastoin – hän kuvitteli suojelevansa suurella uhrauksellaan kaltaisiaan kostotoimilta, jotka saattaisivat joku päivä koittaa.”

Molemmat ”The Hidden Tyranny Revealed” ja ”Juutalainen loikkari varoittaa Amerikkaa” keskittyvät Freedmanin sisäpiirin tietoon juutalaisten ylivallan valtarakenteesta, johon hän ennen kuului, sekä tämän valtarakenteen suhteesta Amerikan mediaan ja hallitukseen.

Freedmanin mukaan Israelin ja Amerikan poliittinen etu olivat ankarassa ristiriidassa keskenään.

Facts are Facts on huomattavasti vähemmän mielenkiintoinen kuin Freedmanin toiset kirjoitukset, koska se poikkeaa lähes täysin siitä objektiivisesta politiittisten juonittelujen valaisusta, jota Freedman harjoittaa muualla. Facts are Facts –teoksessa hän astuu subjektiiviseen uskomuksien ja muinaisten heimojen kiisteltyjen kulkureittien maailmaan.

Freedman kääntyi katolilaisuuteen erottuaan järjestäytyneestä juutalaisuudesta ja rakastui ideaan, jonka mukaan moni — hänen arvionsa mukaan noin 90 prosenttia — tämän päivän ashkenazijuutalaisista on kasaarien suoria jälkeläisiä, tehden näin heidän vaatimuksestaan ”verivelan maksamisesta” Palestiinalle yhtä järjettömän kuin jos Kiina vaatisi Lontoota maksamaan ”verivelkansa”.

Kasaariteoriahan sisältää joitain totuuden aineksia. Kasaarivaltakunnan aateliset pakotettiin käymään läpi virallinen kääntyminen juutalaisuuteen vuonna 740 ja se uskonto, joka tekee juutalaisista ”jumalallisia”, oli virallisesti hyväksytty. Kuitenkaan ei ole tiedossa kuinka laajalti vapaat ihmiset hyväksyivät juutalaisuuden, jos ollenkaan.

Professori Oliver kirjoittaa kasaareista ”The Enemy of Our Enemies” -työssään:

”Juutalaiset tunkeutuivat kasaarien valtakuntaan ja ottivat sen haltuunsa kahdeksannella vuosisadalla, mutta liian vähän tiedetään sen sisäisestä hallinnosta, jotta voisimme käyttää sitä esimerkkinä […]

Kasaariteoria […] joudutaan hylkäämään, jos hyväksymme Professori A.E. Mourantin ja hänen avustajiensa huolitellun hematologisen tutkimuksen ’The Genetics of the Jews’ (Oxford, 1978).

Hänen tuloksensa osoittavat, että juutalaiset, huolimatta suurista eroista fyysisessä olemuksessaan, muodostavat yhden hybridirodun, johon on sekoittunut vähintään 5–10 % neekerinsukuista verta, missä päin maailmaa he sitten ikinä asuvatkaan.”

Juutalaisten hallitsemalla kasaarivaltakunnalla oli lyhyt historia: Venäläiset valloittajat tuhosivat sen vuonna 962, monet sen asukkaat käännytettiin islamiin (hintana muslimien avusta valloittajille), ja lopulta se katosi historiasta.

Oliver ja Mourant eivät ole ainoat, jotka kyseenalaistavat kasaarihypoteesin. David S. Maddison osoittaa, että kasaarien väitetty käännyttäminen tapahtui vähintään kaksi vuosisataa myöhemmin kuin viimeinen mahdollinen aika, jolloin Talmud, tuo kaikkein luonteenomaisin juutalaisten kirjoista, laadittiin.

Antiikin Rooman kirjailijoiden kuvaukset juutalaisten tavoista käydä kauppaa, ajaa omaa etuaan ja vaikuttaa valtakunnan politiikkaan ovat erittäin tutun kuuloisia nykyajan ihmisen korviin. Roomalaiset laativat juutalaiskuvauksensa kuitenkin kauan ennen kasaarivaltakunnan perustamista.

Juutalaisten läsnäolo monissa Euroopan maissa oli hyvin vakiintunut satoja vuosia ennen väitettyä käännyttämistä.

Mutta ovatko juutalaiset hybridirotu, mikä tekisi heidän ”verivaatimuksensa” Palestiinaan kyseenalaiseksi? Se on oletettavasti totta, koska juutalaiset hyötyvät pienestä sekoittumisesta isäntäväestöönsä, minne ikinä he perustavatkin siirtokuntansa, joka yhdessä matkimisen ja valikoinnin avulla auttaa heitä sulautumaan ympäristöönsä.

Mutta ovatko nykypäivän juutalaiset ei-juutalaisten kasaarien, jotka omaksuivat juutalaisen uskonnon, jälkeläisiä, kuten Freedman väittää? Pelkään pahoin, ettei sitä väitettä pystytä tukemaan todisteilla. Ja Freedmanin jälkeen on kasautunut geneettistä todistusaineistoa, jotka osoittavat, että juutalaiset, niin sefardit kuin ashkenazitkin, missä päin maailmaa he asuvatkin tänä päivänä, ovat läheisempää sukua toisilleen kuin isäntäväestölleen, joiden seassa he asuvat. (1)

Juutalainen Johns Hopkinsin -professori Ethan Vishniac tiivistää sen hyvin sanomalla:

”Juutalaiset ovat yksittäinen etninen ryhmä siinä mielessä, että suuret juutalaisyhteisöt ovat tyypillisesti lähempää sukua toisilleen kuin naapureilleen.

Tämä ei tarkoita, etteikö heillä olisi yhteneviä sukujuuria naapureidensa kanssa, vaan lähinnä sitä, että heidän avioitumisellaan naapureidensa kanssa on ollut vain hienoinen vaikutus geneettiseen koostumukseen suurimmassa osassa juutalaisyhteisöjä.

Tämä voi johtua siitä, että näiden avioitumisten määrä on ollut hyvin alhainen, tai siitä, että tällainen avioituminen normaalisti johti juutalaisyhteisöön kuulumisen tunteen heikkenemistä.

On joitain juutalaisyhteisöjä, jotka ovat poikkeus tässä asiassa, ja he ovat todennäköisesti paikallisten käännynnäisten jälkeläisiä, kuten selvimpänä esimerkkinä Etiopian juutalaiset […]

Kuitenkin tulokset osoittavat, että suurin osa juutalaisyhteisöistä omaa alkuperänsä Välimeren itäpuolella. Tulokset eivät osoita, että juutalaiset polveutuisivat puhtaasti ainoastaan muinaisista Juudean ja Israelin kuningaskunnista.”

Olen sitä mieltä, että kasaarien ja juutalaisten yhteydestä kertovilla kirjoituksilla on jotain totuuspohjaa, joskin Freedman ja Koestler ovat liioitelleet sitä.

Juutalaisten geneettinen sekoittuminen kasaareihin — vaikka se olisikin ollut yhtä pientä kuin se oli heidän ollessaan Egyptissä, Puolassa tai Amerikassa — on tarpeeksi repimään hajalle sionistien lapsellisen vaatimuksen, jonka mukaan ”heidän Pyhän Verensä puhtaus” antaisi heille jonkin jumalallisen oikeuden suureen palaan Lähi-idästä.

Kasaarivaltakunnassa, kuten Amerikassa, Espanjassa ja Englannissa, juutalaisten kanssa sekoittumisen seuraukset ovat lähinnä juutalaisten ominaisuuksien tarttuminen isäntärotuun eikä päinvastoin.

Kasaarivaltakunta oli vain yksi maa muiden joukossa juutalaisten historiassa. Sieltä he pakenivat epäilemättä mukanaan muutamia kasaarigeenejä, joista he luultavasti hyötyivät voimalla matkia visuaalisesti ja käytöksellisesti eurooppalaisia, joista tuli heidän seuraava isäntäkansansa.

Joten huolimatta meidän kiitollisuudestamme Freedmanille hänen sisäpiirin paljastuksistaan koskien juutalaisten toimia ja huolimatta siitä, että ihailemme hänen rohkeuttaan loikata valtarakenteesta, jota hän palveli monia vuosikymmeniä, meidän täytyy olla välittämättä hänen muutamista harhailustaan ja joistain hänen villeimmistä kasaaripäätelmistään.

Mutta Benjamin Freedman on epäilemättä aito henkilö. Hänellä oli pääsy aikansa suurimpien vaikuttajien luo ja hän paljasti meille vehkeilyt ja valheet, joita käytettiin amerikkalaisten huijaamiseen. Freedman paljasti ne törkeät petokset, joilla Israelin kannattajat yrittävät väittää olevansa uniikkeja ”kansanmurhan” uhreja.

Meille valkoisille hän paljasti myös kohtalokkaan naiviuden ja tunteellisen toiveikkaan ajattelun, joka on valkoisen miehen akilleen kantapää ja joka saa liian monet kansastamme hyväksymään kaiken Israelin syöttämän potaskan ilman mikäänlaista vastarintaa.

Elämänsä lopussa Benjamin Freedman oli katkera mies ja vihainen valkoisille amerikkalaisille, jotka eivät kuunnelleet hänen varoituksiaan ja joista oli tulossa aina vaan halukkaampia Israelin palvelijoita. Oltuaan yksi Woodburyn saippuayhtiön perustajajäsenistä hänellä oli huomattava omaisuus — vuoden 1960 rahassa noin 2,5 miljoona dollaria — ja hän käytti suurimman osan siitä yrittäessään varoittaa meitä vihamielisen vallan vaarasta.

Hän antoi tukensa — ja kirjoitti monia artikkeleja — hyvin tunnetulle patrioottiselle sanomalehdelle Common Sense, jota julkaisi Conde McGinley.

Kaikki Common Sense -lehden varat likvidoitiin ja sen julkaisu lopetettiin sen omistajattaren (joka oli perinyt toiminnan McGinleyn kuoleman jälkeen ja joka oli julkaissut lehteä vuosikymmenen ajan aina vuoteen 1970 saakka) saatua ”uskonnollisen heräämisen”, jota avitti juutalaistaustainen huijari nimeltään Paul Pulitzer.

Näin ollen totuuden kertova julkaisu, joka ärsytti sionisteja, lopetettiin ja monet arvokkaat tiedostot tuhottiin; ja se olikin varmasti Pulitzerin pomojen aikomus alusta asti.

Kun Common Sense lakkasi olemasta, Benjamin Freedman jatkoi kirjoittamistaan ja julkaisi omia pakinoitaan League for Peace With Justice in Palestine -järjestön suojissa, jonka hän oli perustanut 1946.

Benjamin Freedman kuoli huhtikuussa 1984, 94 vuoden ikäisenä. Hän jatkoi poliittisia ja opettavaisia toimiaan aina 1970-luvun puoleen väliin saakka, kunnes hän oli reilusti yli 85-vuotias. Hän uskoi kiihkeästi asiaansa.

*Artikkeli ei väitä, että juutalaisista voisi tehdä yleistyksiä näiden syntyperän perusteella tai että juutalaiset toimisivat tietyllä tavalla syntyperänsä vuoksi. ”Sionismi” ei ole sanan ”juutalainen” synonyymi.

 

Suomennos julkaistu alunperin Radio Islamin sivuilla. Toinen osa julkaistaan lähiaikoina myös Magneettimediassa.