Avoin kirje uudelle pääministerille

Suomi ja koko Eurooppa elävät yhteiskunnallisten mullistusten aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa alkoi historiallinen pitkän rauhan jakso. Uskottiin, että turvattomuus oli menneisyyttä ja puolustusvoimat pelkkä puolikuollut jäänne synkältä kaudelta. Ukrainan kriisi palautti meidät maan pinnalle.

1980-luku oli hyvinvointivaltion kulta-aikaa, ja 1990-luvun lamastakin selvittiin. Uskottiin Nokiaan, kansainvälisiin markkinoihin ja loputtomaan kasvuun. 2007 alkanut finanssikriisi ja sitä seurannut velkakriisi osuivat nyrkin lailla optimistien kasvoihin.

EU ei tuonut taloudellista vakautta vaan se vei meiltä itsemääräämisoikeuden ja mahdollisuuden omavaraisuuteen. Emme saa tuottaa itse edes omaa ruokaamme. Kilpailemme epäreilulla kansainvälisellä areenalla kaukaisten halpatuotantomaiden orjatyövoimamarkkinoita vastaan.

nokia
Nokia ei kestänyt ikuisesti.

Meiltä riistettiin myös oikeus omaan rahapolitiikkaan. EU:n kylkiäisinä meille syötettiin kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta. Nyt amerikkalainen viihdeteollisuus ja loputon siirtolaisvirta ovat tappamassa suomalaisen kulttuurin ja jopa verenperintömme.

EU-Suomesta ei tullut yltäkylläistä maailmankansalaisten onnelaa tai ikuisen rauhan tyyssijaa. Työttömyysluvut hipovat pilviä ja asepalvelusikäisen väestön terveys on kuralla. Puolustusvoimat on alennustilassa ja maatalous roikkuu löysässä hirressä. Ei ole kansojen välistä veljeyttä, vaan suomalaisuuden hidas kuolema. Kuinka selvitä toivottomalta vaikuttavasta tilanteesta?

On oikein syyttää monista Suomen ongelmista kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita palvelevaa eliittiä. Yleensä eliitti samaistetaan Kokoomukseen tai laveammin ”oikeistoon”. Tämä on kuitenkin vain osa totuudesta. Vasemmisto on toiminut ympäri Eurooppaa eliitille hyödyllisenä varoventtiilinä. Vasemmisto ei ole tarjonnut vaihtoehtoa vaan se on Euroopan hallittu valeoppositio. Kun radikaalivasemmistolainen Syriza-puolue nousi Kreikassa valtaan, se lopetti välittömästi euro- ja pankkikritiikkinsä, jonka voimin se oli kerännyt äänestäjien kannatuksen. Kreikassa vasemmisto alistui ylikansalliselle eliitille ja sama on nähtävissä kaikkialla Euroopassa.

eutavastaan

Monia Suomen ja Euroopan nykytilanne raivostuttaa. Toistaiseksi vain pieni määrä isänmaallisia ihmisiä on tarttunut toimeen asioiden parantamiseksi. Kirjoitimme tämän kirjeen Suomen tulevalle pääministerille, sillä tahdomme esittää mallin uudenlaiselle Suomelle. Esittelemme keinoja, joilla velkaorjuuden rampauttama valtio voi lunastaa itsenäisyyden ja tarjota hyvinvointia kansalle.

 

1. Eroon EU:sta ja eurosta. Rahanluontioikeus valtiolliselle keskuspankille.

Euroopan unioni on riistänyt Suomelta taloudellisen itsenäisyyden. Emme saa enää suosia suomalaista tuotantoa emmekä tehdä itsenäistä rahapolitiikkaa. Kansalaisten hyvinvointi ja työllisyys on sidottu eurovaluutan kohtaloon, minkä vuoksi emme kykene suojautumaan kansainvälisiltä kriiseiltä tehokkaasti.

Finanssikriisin ja valtioiden köyhtymisen takana ovat kansainväliset yksityiset pankit, joilla on lupa luoda rahaa tyhjästä. Uutta rahaa tulee kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei voi kuitenkaan koskaan maksaa kokonaan takaisin: koron vuoksi velkaa on aina enemmän kuin rahaa, jolla velkaa lyhennetään. Tämä luo velkakierteen, josta hyötyvät vain yksityiset pankit. Niille korkomaksut ovat kirjaimellisesti ilmaista rahaa.

pankkiraha

Pankit ovat kaupallisia yrityksiä, joiden tehtävä ei ole tukea talouden vakautta. Sen sijaan ne pyrkivät yksinkertaisesti maksimoimaan voittonsa. Poskettomien korkojen vuoksi valtiot – yksityisten pankkien suurimmat asiakkaat – ovat ajautuneet velkakierteeseen. Pankkien kannalta velkakriisi on kultakaivos. Päättämällä lainojen ehdoista pankit käytännössä sanelevat EU-maiden politiikan. Pankit ovat ostaneet päättäjät puolelleen. Tilanne on kestämätön.

Ainut tapa korjata tilanne on varata rahanluontioikeus yksinoikeudella valtioille. Suomen on perustettava oma kansallinen valuutta. Kansallisen keskuspankin tehtävä on suitsia keinottelua rahoitusmarkkinoilla ja toisaalta tukea kansallisen reaalitalouden kasvua ja vakautta. Kun valtio hallitsee valuuttaansa, se voi tehdä tehokasta finanssi- ja rahapolitiikkaa, jos kansainvälisistä velkakahleista vapautettu talous ylikuumenee tai yskähtelee.

Yksityisten pankkien tehtävä on uudistettava. Niiden tulee toimia kuin muidenkin yritysten ja ansaittava itse lainaamansa rahat. Koronkiskonta on merkki sairastuneesta kulttuurista, joten se on kiellettävä pankeilta. Matalat korot ovat elinvoimaisen talouden reunaehto: ne ruokkivat kysyntää ja hyvinvointia lisäämällä palkansaajien tuloja.

Rahapoliittinen itsenäisyys merkitsee loppua valtiolliselle velkaantumiselle, sillä valtio alkaa luoda itse tarvitsemansa rahan. Suomen ei enää tarvitse leikata kansalaisten hyvinvoinnista tai myydä valtionomaisuutta pankkien ja luottoluokittajien mieliksi. EU, Euroopan keskuspankki, Maailman kauppajärjestö, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Kansainvälinen järjestelypankki vaativat valtioita luovuttamaan itsenäisyytensä rahoitusmarkkinoiden kartellille. Suomen ei tule alistua niiden vaatimuksille.

 

2. Suomen kansa ja kulttuuri vastaan pakkomonikulttuurisuus.

suomiViime vuosikymmenet länsimaita on vaivannut aateilmapiiri, jossa isänmaallisuutta halveksitaan. On epämuodikasta olla suomalainen – on oltava ”yksilö” tai ”maailmankansalainen”. Suomalaisuutta tuhotaan yksilökeskeisen kulttuurin lisäksi pakkomonikulttuurisuudella: maamme väestönkasvusta lähes 80 % tulee maahanmuutosta – ja vieraskielisten osuus on tätäkin suurempi! Yhä useammassa eurooppalaisessa suurkaupungissa valkoiset ovat jo vähemmistö, sillä sosiaalituilla tänne houkutellut maahanmuuttajat lisääntyvät huomattavasti kantaväestöä nopeammin.

Valtion velvollisuus on aina suojella suomalaisen kantaväestön etua. Ulkomaalaiset rikolliset on karkotettava ja kansalaisuuden jo saaneiden ei-eurooppalaisten asemaa on harkittava uudelleen. Valkoiset ovat maailman ainut uhanalainen rotu tällä hetkellä. Siksi hallituksen on varmistettava kaikin keinoin, että suomalainen väestö on jatkossakin valkoista.

Suomalaiset ovat valkoisia ihmisiä, jotka puhuvat suomea ja ovat omaksuneet suomalaisen kulttuurin. Tämä ryhmä muodostaa suomalaisen kansankokonaisuuden, jonka hyvinvointia ja etuja valtion on tuettava. Kansainvälisten tutkimusten mukaan eri väestöjen välillä on huomattavia eroja esimerkiksi älykkyysosamäärässä, itsehillinnässä, väkivaltatilastoissa ja oppimiskyvyssä. Suomalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100–105, kun taas monilla Afrikan alueilla se on alle 70. On epärehellistä väittää, että kahden täysin erilaisen väestön rauhallinen rinnakkaiselo olisi itsestäänselvyys.

Älykkyys-, käyttäytymis-, oppimis- ja itsekurierot näkyvät myös eri kansojen taloudellisessa suoriutumisessa. Tilastojen mukaan Euroopan ulkopuolelta tuleva maahanmuutto on aina rasite kansantaloudelle, joten on väärin olettaa, että Afrikan ja Lähi-idän siirtolaiset saisivat Suomen talouden nousuun.

Yhtenäiskulttuurin ja kansalaisten välisen luottamuksen saavuttamiseksi vaikutusvaltaisten kansalaisten salaseurat, kuten vapaamuurarius, on kiellettävä lailla. Emme hyväksy yhteiskuntia yhteiskunnan sisällä.

 

3. Tiedotusvälineiden ja kulttuurin on palveltava kansaa.

Suomalainen media seuraa orjallisesti kansainvälisen lehdistön valtavirtaa. Se ajaa yksityisten pankkien, monikansallisten suuryritysten ja EU:n etua. Se vaatii lisää maahanmuuttoa ja suomalaisen alkuperäiskulttuurin tuhoa. Tällä hetkellä Pohjoismaiden voimakkaimmat mediayhtiöt ovat järjestään juutalaistaustaisia – esimerkkeinä Erkon suvun Sanoma sekä Bonnierin ja Hjörnen mediaimperiumit. Valtiolla on oltava oikeus tarvittaessa kansallistaa suuret tiedotusvälineet, mikäli ne tekevät aktiivista työtä kansan hyvinvointia vastaan.

Monikansallisten mediajättien monopoli on rikottava. Tilalle on rakennettava sekä valtiollista että yksityistä tarjontaa, jonka sisältö ei ole riippuvainen ulkomaalaisten suursijoittajien vaatimuksista. Tarvitaan toisin sanoen isänmaallisia tiedotusvälineitä. Suomella on jo valtiollinen Yleisradio, mutta tällä hetkellä se toimii kansallisia etuja vastaan. Ylen toimintaperiaatteisiin on esimerkiksi kirjattu monikulttuurisuuden tukeminen. Yle on puhdistettava marxilaisuudesta, minkä jälkeen se voi alkaa palvella suomalaisten etua.

media

Isänmaalliset tiedotusvälineet voivat tukea työllään itsenäisen Suomen kulttuuripolitiikkaa ja esimerkiksi nuorisojärjestötyötä. Ne voivat yhdessä kasvattaa suomalaisia sukupolvia, jotka eivät ole enää riippuvaisia Hollywoodin markkinoimasta rappiokulttuurista, jossa huumeidenkäytöstä ja itsetuhoisuudesta on tehty ihanteita. Monikansallisen kaupallisen viihteen haittoja voidaan torjua myös rajoittamalla sen saatavuutta. Tärkeämpää kuitenkin on terveelle arvopohjalle perustuva kansalaiskasvatus ja elävä suomalainen yhtenäiskulttuuri, jotka tekevät nuorista vastustuskykyisiä epäterveitä vaikutteita vastaan.

Tervettä yhtenäiskulttuuria tukee myös työllistämispolitiikka, josta kirjoitamme lisää seuraavaksi. Itsetuhoisa kulttuuri vetoaa yhä useampiin nuoriin nykyään siksi, ettei heille tarjota vaihtoehtoja. Nykyinen talousjärjestelmämme on luonut maahamme väliinputoajien luokan, sillä suurta halpatyövoimareserviä pidetään taloudellisena välttämättömyytenä. Ei ihme, etteivät nuoret kasva kunnioittamaan isänmaataan – eliitti on pettänyt heidät!

 

4. Täystyöllisyys ja yrittäjyyskasvatus.

Mikään ei ole pahempaa kuin periytyvä työttömyys. Ikävä kyllä juuri sitä Suomi on alkanut tuottaa sen jälkeen, kun rahoitusmarkkinamme avattiin maailmalle. Tahdomme nyt täystyöllisyyspolitiikkaa, jota voidaan ruokkia esimerkiksi julkisin investoinnein sekä omistuksen hajautusopin avulla.

Eliitin mukaan täystyöllisyys on taloudellinen mahdottomuus. Todellisuudessa täystyöllisyys on talouden normaalitila. Työttömyys ampaisi Suomessa ja Euroopassa nousuun vasta sen jälkeen, kun markkinoiden painopiste siirtyi reaalitaloudesta finanssitalouteen; pankit ja monikansalliset suursijoittajat ovat työllisyyden pahimpia vihollisia. Talouden ongelmat eivät johdu työvoiman tarjonnan puutteesta vaan siitä, että keinottelutalous on tuhonnut kysynnän: kansalla ei ole tarpeeksi rahaa ostaa tuotteita ja palveluita yrityksiltä. Yritykset joutuvat siksi supistamaan toimintaansa ja irtisanomaan työntekijöitä. Kysyntä laskee entisestään työttömyyden lisääntyessä.

yrittajyys

Koska suurtyöttömyys johtuu kysynnän puutteesta, ei täystyöllisyyspolitiikan tarvitse olla parjattua ”tempputyöllistämistä”. Kun kohdassa 1. kuvaamamme pankki- ja rahanluontiuudistus on toteutettu, voidaan julkista kysyntää alkaa ruokkia omalla valuutalla ilman, että valtio velkaantuisi kenellekään. Kun työttömyys uhkaa ja yritykset menettävät itseluottamuksensa, valtio voi kasvattaa kansalaisten tuloja sekä sitä kautta kysyntää raha- ja investointipolitiikalla (esimerkiksi keventämällä verotusta, lisäämällä julkisia kuluja tai jopa kansalaispalkalla). Politiikka on tuttua sodanjälkeiseltä ajalta, jolloin Suomesta tehtiin moderni teollinen valtio määrätietoisen julkisen investointiohjelman avulla.

Työttömyyskorvausten määrä on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta. Sosiaaliturvan osuus maksamistamme veroista on yli 40 %. Täystyöllisyys on parasta sosiaaliturvaa kansalaisille ja ihanteellista toimivien julkisten palveluiden kannalta. ”Tempputyöllistämistä” voidaan torjua myös tukemalla pk-yrittäjyyttä omistuksen hajautusopin mukaisesti. Suomalaisten koulujen on uudistettava opetussuunnitelmiaan ja opetettava kansalaisille yrittäjyyden kannalta tärkeitä taitoja. Tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen työllistää itse itsensä.

 

5. Taloudellinen isänmaallisuus. Jyrkkä ei kansainväliselle vapaakaupalle.

Perussuomalaisten, Keskustan, kristillisdemokraattien ja Kokoomuksen europarlamentaarikot ovat antaneet julkisen tukensa TTIP-vapaakauppasopimukselle. Miksi suomalaisen yrittäjyyden nimiin vannovat puolueet tahtovat luovuttaa vallan jättiluokan monikansallisille yhtiöille?

TTIP on vapaakauppasopimus, joka toteutuessaan antaisi monikansallisille yrityksille rajattomat toimintavaltuudet Suomessa. Mikäli valtio yrittäisi suojella paikallista yrittäjyyttä tai luonnonvaroja, voisivat yritykset haastaa valtion oikeuteen yksityisessä tuomioistuimessa. Suursijoittajien ylivalta kasvaisi räjähdysmäisesti ja valtioiden itsenäinen lainsäädäntö menettäisi merkityksensä. Yrittäjien lisäksi myös kuluttajien, palkansaajien ja ympäristön etujen suojelu kävisi valtiolle mahdottomaksi. Vapaakauppakehitys johtaa peruspalveluiden yksityistämiseen. Puntarissa suursijoittajien voitontavoittelu painaisi huomattavasti enemmän kuin kansalaisten oikeus esimerkiksi laadukkaaseen terveydenhuoltoon tai koulutukseen.

TTIP-sopimusta ovat lobanneet erityisellä innolla geenimanipuloitua ruokaa tuottavat maatalous- ja kemikaaliyritykset. Vapaakauppasopimus olisi tappava isku suomalaiselle maataloudelle ja puhtaalle suomalaiselle elintarviketuotannolle.

Vapaakauppasopimukset ovat laillistettua talousrikollisuutta.
Vapaakauppasopimukset ovat laillistettua talousrikollisuutta.

Terveessä yhteiskunnassa valtio voi kannustaa vientiin, mutta tuontia on säänneltävä kotimaisen tuotannon suojelemiseksi. Talouden rakennetta on muutettava omavaraisemmaksi. Uusia työpaikkoja syntyy, kun kuluttamamme tuotteet jalostetaan Suomessa eikä ulkomailla. Tämä on suomalaisten yrittäjien ja palkansaajien yhteinen etu.

Kotimaisten markkinoiden suojelemisen lisäksi isänmaallisen talouspolitiikan kivijalkoihin kuuluu korporatismi. Velkaorjuuden haavoittamassa Suomessa työnantajien ja palkansaajien etujärjestöt riitelevät verisesti keskenään. Kun päätöksenteko ei etene, eivät työllistämiseen tähtäävät hankkeetkaan tuota tulosta. Korporatismi merkitsee työnantajien, palkansaajien ja valtion tiivistä yhteistyötä. Tulonjaosta ja työehdoista on sovittava yhteisen pöydän ääressä ilman etujärjestöjen painostusta; kapeiden viiteryhmien vaatimusten sijaan päätösten on perustuttava kansantalouden yleiselle edulle.

 

6. Verotus, sääntely ja markkinatalous.

Kotimaista tuotantoa voidaan suojella myös supistamalla pääoma- ja ansiotulojen verottamista. Näin teollisuudella on huomattavasti vähemmän painetta paeta halpatuotantomaihin. Matalan verotuksen mahdollistaa kohdassa 1. kuvaamamme valuuttauudistus. Julkista kulutusta ei rahoiteta verotuloilla vaan kansallisen keskuspankin luomalla rahalla. Kun yrittäminen ja työntekijöiden palkkaaminen ovat halpaa ja kannattavaa, kotimainen kilpailu ja työllisyys kukoistavat.

Verotusta ei tietenkään tule poistaa kokonaan, mutta sen rooli talouspolitiikan välineenä muuttuu: verottaminen on työkalu, jolla voidaan esimerkiksi torjua inflaatiota ja deflaatiota sekä ohjata kuluttajien päätöksiä. Verottamalla voidaan tukea kuluttajien terveitä elämäntapoja, ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä kotimaista tuotantoa. Lisäksi verotuksella voidaan esimerkiksi torjua keinottelua rahoitusmarkkinoilla ja estää kilpailua vääristävien monopolien synty.

Veromallimme toimii parhaiten yhteiskunnassa, jossa vallitsee kansallinen markkinatalous. Suunnitelmataloutta voidaan kuitenkin soveltaa esimerkiksi talouden rakenteen murroskohdissa. Mikäli merkittävä työllistäjä ajautuu konkurssiin, voi valtio luoda investoinneilla uusia työpaikkoja. Monet talouskasvua luoneet innovaatiot ovat olleet alunperin valtiollisia hankkeita – hyvänä esimerkkinä Internet.

vero

 

7. Sosiaalipolitiikan avainsana on oikeudenmukaisuus.

Vasemmiston ja oikeiston riitely julkisen sektorin koosta on tyhjänpäiväistä. Vapaamatkustajien aika on ohi. Mikäli vasemmiston peräänkuuluttama ”tasa-arvo” merkitsee ay-liikkeen ylivaltaa, maahanmuuttajien julkista elättämistä tai kansalaisten ”oikeutta” olla ottamatta tarjottua työtä vastaan, on koko ”tasa-arvon” käsitteestä parasta luopua. Sen sijaan voidaan puhua oikeudenmukaisuudesta.

Oikeudenmukainen yhteiskunta pitää huolta haavoittuvassa asemassa olevista. Nuorten, vanhusten ja sairastuneiden eduista pidetään kiinni. Ilmaisesta koulutuksesta, eläkkeistä ja terveydestä ei leikata. Tämä edellyttää vastavuoroisuutta, jota vasemmisto kutsuu ivallisesti ”vastikkeelliseksi sosiaaliturvaksi”: julkisen sektorin tulee työllistää sosiaaliturvaa nauttiva kansalaisen tehtävään, jonka julkinen valta itse tarpeen tullen päättää. Järjestelmää voidaan kutsua esimerkiksi työpalveluksi. Tulonsiirtoja saavaa kansalaista ei tule jättää kotiin odottamaan avokätistä työtarjousta yksityiseltä sektorilta. Kansalaisten toimettomuus on myrkkyä. Työpalvelusta kieltäytymisen tulee voida johtaa kaikkien tulonsiirtojen katkeamiseen.

raksa

Julkisen työpalvelujärjestelmän avulla kansalainen pidetään mukana työelämän rutiineissa, kunnes hän saa varsinaisen työpaikan, jossa palkkauskin on parempi. Järjestelyllä varmistetaan se, ettei julkisilla varoilla elämisestä tule kenellekään kannattavaa.

Kannatamme julkisten palveluiden hajauttamista. Parhaat päätökset tehdään paikallisesti. Kustannustehokkuuden periaatetta ei tule soveltaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Peruspalveluiden yksityistäminen ei sitä paitsi ole tuonut luvattuja säästöjä, vaan lisännyt kuntien menoja.

 

8. Valtionomistukset ja kansallisomaisuus.

Kuten todettua, yksityistäminen ei ole automaattisesti tie vaurauteen. Yhteiskuntarauhan, kulttuurin ja kehityksen kannalta tärkeät instituutiot on järkevä pitää valtion tai valtion kanssa tiivistä yhteistyötä tekevien yhtiöiden omistuksessa. Veden- ja sähkönjakelu, kaivokset ja muut luonnonvarat, infrastruktuuri, terveydenhuolto, maanpuolustus sekä esimerkiksi koulutus ovat liian tärkeitä yksityistettäviksi.

Suomen luonnonrikkaudet kuuluvat ainoastaan suomalaisille. Valtion on kumottava ulkomaalaisille sijoittajille myönnetyt kaivosluvat. Pohjavesien yksityistämistä vaativat monikansalliset yritykset on häädettävä Suomesta. Suomalaista maata ei tule myydä ulkomaille. Yksinoikeus kaivostoimintaan on varattava kansallisille tai valtion kanssa tiivistä ja läpinäkyvää yhteistyötä tekeville yrityksille.

koski

Kansallisvaltioiden alistuminen ylikansallisille pankeille on taloutemme suurin ongelma, kuten kohdassa 1. kuvasimme. Luonnonrikkaudet houkuttelevat suuria yksityispankkeja. Kansainvälisessä valuuttarahastossa on jopa puhuttu ”velkaantuneiden valtioiden omaisuuden realisoimisesta”; toisin sanoen kansainvälinen pankkikartelli tahtoo pakkolunastaa valtioiden luonnonvarat! Suomen metsät, vesistöt ja maaperä eivät kuulu ulkomaalaisille suursijoittajille vaan suomalaisille, joita edustaa isänmaallisista päättäjistä koottu valtiojohto.

Vaalimalla kansallisomaisuutta valtio vaalii myös kestäviä ympäristöarvoja. Valtion on varmistettava, että esimerkiksi maanviljely ja kaivostoiminta ovat ympäristöystävällisiä. Ympäristömyrkyt köyhdyttävät koko kansaa tuhoamalla kansallisomaisuuttamme.

 

9. Energia, elintarvikkeet ja huoltovarmuus.

Ukrainan tilanne osoittaa, että turvallisuuspoliittinen tilanne voi muuttua nopeastikin. Itsenäinen Suomi ei voi olla riippuvainen kansainvälisestä elintarvike- ja energiahuoltoavusta kriisitilanteessa. Suomen on kehitettävä omavaraisuuttaan, jotta voimme kaikissa tilanteissa tuottaa huoltovarmuuden kannalta tärkeät palvelut ja tuotteet itse. Tärkeä osa varautumista on myös tuotannon hajauttaminen. Tämä sopii hyvin yhteen muiden taloudellisten uudistusesitystemme kanssa.

Suomen on katkaistava riippuvuussuhteensa ulkomaalaiseen tuontienergiaan. Lupaavin kotimainen vaihtoehto on bioenergia. Myös turpeen käyttö on askel omavaraisuuteen. Koko yhteiskuntarakenteemme perustuu tällä hetkellä tuontiöljylle, minkä vuoksi siirtyminen kotimaisiin energiamuotoihin tulee olemaan valtava hanke. Valtiolliset investoinnit kotimaiseen energiaan, energiatehokkaaseen infrastruktuuriin sekä uusiutuvien energiamuotojen tutkimukseen luovat kuitenkin Suomeen turvallisuuspoliittista vakautta ja työpaikkoja. Uusiutuvat energialähteet ovat tulevaisuuden ala, ja metsäosaaminen on aina ollut suomalainen vientivaltti. Muutamien puolueiden valitus esimerkiksi bioenergian kannattamattomuudesta onkin lyhytkatseisia sekä valtion huoltovarmuuden että talouden kannalta.

eneomavar

EU:n maatalouspolitiikka on ollut myrkkyä kotimaiselle alkutuotannolle ja huoltovarmuudelle. Suomalainen maatalous on tällä hetkellä riippuvainen ulkomaisesta tuotannosta. Maatalouden merkitys on muuttunut; se ei tuota enää elintarvikkeita suomalaisille vaan mahdollisimman halpoja tuotteita kansainvälisille markkinoille. Tehoviljely ja maatalouden keskittäminen ovat taloudellinen ja ekologinen ongelma sekä kansallinen turvallisuusriski.

Ulkomaalaisten elintarvikkeiden tuontia on rajoitettava ja kotimaiselle tuotannolle on kehitettävä kannustimia. Maataloutta ja puhdasta suomalaista ruokaa tuottavaa pk-yrittäjyyttä on tuettava. Näin maaseutu pysyy Suomessa elinvoimaisena ja paine julkisten palveluiden keskittämiseksi hellittää.

 

10. Yleinen asevelvollisuus ja itsenäinen maanpuolustus.

Kansainvälinen Ottawan sopimus on paraatiesimerkki siitä kuinka ylikansallinen politiikka polkee Suomen etuja. Suomen valtiojohto ei ole uskaltanut vastustaa näkyvästi jalkaväkimiinojen kieltoa, sillä kansainvälinen ”hyvä maine” on heille lopulta suomalaisten henkeä arvokkaampi.

Jalkaväkimiinojen kieltäminen lisää painetta sotilaalliselle liittoutumiselle, joka onkin eliitin tavoite. Suomen puolustusvoimat on ajettu asteittain alas. Yleisestä asevelvollisuudesta tehtiin aluksi vitsi, ja alennustilan varjolla vaaditaan entistä tiiviimpää yhteistyötä Naton kanssa.

erikoisjoukot

Suomalaisen maanpuolustuksen uskottavuutta rapauttavat myös budjettileikkaukset ja järjettömät aseiden omistukseen ja vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan liittyvät rajoitukset. Kouluampumisia ja muita epäonnistuneen sosiaali- ja terveyspolitiikan oireita on käytetty tekosyinä aselakien tiukentamiseen. Suomessa on myös kielletty kodinturvajoukkotoiminta, ja kasvava joukko sijoittamattomia reserviläisiä ei saisi puolustaa maataan edes sotatilanteessa. Kodinturvajoukkojen laillistamista ennen varovaisesti kannattaneet Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat vähin äänin syöneet sanansa ja siirtyneet Naton puolelle.

Mielestämme yleinen asevelvollisuus ja verevä vapaaehtoinen maanpuolustuskulttuuri ovat ainut keino ylläpitää Suomen puolustuskykyä. Puolustusvoimilla on myös merkittävä kulttuuria ja kansallista yhteishenkeä ylläpitävä tehtävä. Suomalaisten oikeutta hankkia ja säilyttää aseita kotona on laajennettava. Puolustusvoimien määrärahoja on kasvatettava ja Ottawan sopimuksen kaltaisista kansainvälisistä rajoituksista on sanouduttava irti. Kodinturvajoukkotoiminta on laillistettava.

Suomen on varauduttava Venäjän lisäksi myös muihin turvallisuusuhkiin. Sotilasliitto Nato on viime vuosikymmeninä osoittanut olevansa lähinnä kansainvälisten pankkien käsikassara. Nato on hyökännyt nationalistista talous- ja väestöpolitiikkaa toteuttaneita Serbiaa ja Libyaa vastaan, vaikka ne eivät ole muodostaneet lainkaan uhkaa Yhdysvalloille. EU on puolestaan painostanut tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa vaatineita jäsenmaitaan pakotteilla. Koska tahdomme rakentaa suomalaista kantaväestöä palvelevan itsenäisen talousjärjestelmän, on meidän valmistauduttava myös lännestä tulevaan uhkaan.

Nato on uhka aidosti itsenäisille valtioille.
Nato on uhka aidosti itsenäisille valtioille.

 

11. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö.

Perhe muodostuu äidistä, isästä ja lapsista. Velkatalouskapitalismi, epäterveitä arvoja markkinoiva koulujärjestelmä ja suuret tiedotusvälineet ovat julistaneet sodan perinteistä perhemallia vastaan. Perheen perustaminen on entistä suurempi taloudellinen riski. Viihdeteollisuus halventaa perinteisiä arvoja ja markkinoi ydinperheen tilalle kaupallistettua seksuaalisuutta, sinkkuelämäntapaa ja sukupuolivähemmistöjä.

Sosiaaliturvajärjestelmän suurimpia heikkouksia on se, että se on johtanut keskimääräisen älykkyysosamäärän laskuun länsimaissa. Työmarkkinoiden rakenteen muuttuessa yhä harvempi nainen tahtoo perustaa perheen nuorena. He pitävät perhettä esteenä uralleen. Ennen hyvinvointivaltiota älykkäät ja kunnianhimoiset kansalaiset olivat etulyöntiasemassa. Laiskottelijoilla ei ollut edellytyksiä perustaa ja elättää perhettään. Älykkäät ja kunnianhimoiset lisääntyivät tuolloin muita enemmän, mikä heijastui positiivisesti väestön luonteeseen ja älynlahjoihin. Nykyään uransa etusijalle asettavat ihmiset – jotka ovat usein yhteiskunnan ahkerinta ainesta – pitävät perhettä liian suurena taloudellisena riskinä. Sosiaaliturvajärjestelmän vuoksi laiskoilla ja vähemmän älykkäillä on aiempaa paremmat edellytykset perustaa perheitä, sillä valtio huolehtii heidän toimeentulostaan. Tästä syystä älykkyysosamäärä laskee tällä hetkellä myös Suomessa.

perhe2323

Kuten esitimme kohdassa 7., on tulonsiirtojen varassa elämistä hankaloitettava lakiuudistuksin. Tämän lisäksi valtio voi tehdä lasten hankkimisesta nykyistä kannattavampaa. Esittämämme taloudelliset uudistukset tulevat keventämään kansalaisten verotaakkaa ja työllisyysnäkymiä huomattavasti, mikä jo itsessään tulee tekemään perheenmuodostuksesta houkuttelevampaa. Laadukkaat julkiset neuvolapalvelut, terveysneuvonta ja perhemyönteinen yhtenäiskulttuuri ovat myös tärkeitä. Perheellisille voitaisiin myös myöntää verohelpotuksia lapsiluvun perusteella.

Perhemyönteiseen kulttuuriin kuuluu myös perheyritysten suosiminen. Vanhempia ei tulisi rangaista verotuksella siitä, että he haluavat siirtää yrittäjyyden perinnön jälkipolville. Viime vuosina Suomi on kiristänyt ankarasti perintöverotusta. Vero puree erityisen kivuliaasti kotimaisia perheenyrityksiä, joissa sukupolvenvaihdos on edessä. Suomea uhkaa perheyritysten joukkopako: olemme vaarassa menettää jopa 60 000 yritystä. Tämä on estettävä.

 

12. Kansanterveys vastaan monikansalliset yhtiöt.

Kuten olemme todenneet, on kansalaisten terveys liian arvokas asia, jotta siitä huolehtiminen voitaisiin globaalissa talousjärjestelmässä jättää yksityisen sektorin vastuulle.

TTIP-vapaakauppasopimusta käsitellessämme muistutimme, että monikansalliset geenimuunneltua ruokaa tuottavat yhtiöt ovat maailman voimakkaimpia lobbaajia. Poliitikkojen lisäksi rikkaat suuryhtiöt vaikuttavat tiedotusvälineiden ja yksittäisten toimittajien työhön. Näennäisen objektiiviset lehtiartikkelit valehtelevat meille lääkkeillä ja lisäaineilla kyllästetyn ravinnon turvallisuudesta. Soraäänille ei juuri anneta kuuluvuutta. Monikansallisen rahan ylivalta on tuhoamassa suomalaisen kansanterveyden.

Elintarvikejättien lisäksi suomalaisia uhkaavat monikansalliset lääkeyhtiöt, joille uusien ”sairauksien” kehittäminen on kannattavaa liiketoimintaa. Uusien lääkkeiden haitat ja hyödyt arvioidaan puutteellisesti, sillä tuotteet on saatava mahdollisimman nopeasti markkinoille. Erityisen ongelmallisia ovat psyykenlääkkeet, sillä lääketeollisuus keksii jatkuvasti uusia mielenterveysdiagnooseja, joilla yhä suurempi osa kansalaisista saadaan leimattua ”sairaiksi”. Niiden käyttö on johtanut itsemurhiin, väkivallantekoihin, aivovaurioihin sekä lukemattomiin lievempiin murhenäytelmiin. Valtamedia jättää kertomatta, että lääkkeet ovat sydänsairauksien ja syövän jälkeen yleisin kuolinsyy länsimaissa.

luontaisuus

Suuret lääkeyhtiöt saavat jatkuvasti miljardiluokan sakkoja rikoksistaan, mutta mediahiljaisuus tuomioiden ympärillä on kylmäävä. Voittoihin verrattuna sakot ovat nappikauppaa. Koska kriittisiä puolueita tai mediavastarintaa ei ole, voivat lääkeyhtiöt jatkaa tappavaa toimintaansa ilman esteitä.

Kuten olemme esittäneet, suomalaisten etuja polkevien kaupallisten tiedotusvälineiden toiminta on lopetettava. Lääkeyhtiöiden propagandakanavat ovat kuoleman kauppiaita, joiden toiminnalle ei ole eettisiä perusteita. Kansanterveyden kantavia pilareita ovat puhdas ruoka ja liikunta. Lääketutkimusta ja -kauppaa on tehtävä vastaisuudessa valtiollisissa tai valtion kanssa tiivistä yhteistyötä tekevissä yhtiöissä. Liikunnan sekä luonnonmukaisten ja terveiden elämäntapojen merkitystä on korostettava suomalaisissa kouluissa nykyistä enemmän. Ulkomaisen rahan ja lobbaajien valta on kaadettava.

 

13. Koulutusjärjestelmä ja sivistystoimi. Millaisia suomalaisia meidän tulee kouluttaa?

Myös koulu-uudistuksessa painotamme julkisen vallan roolia. Koulut hankkivat nykyään oppimateriaalinsa yksityisiltä, usein monikansallisilta yhtiöiltä. Tämä takaa yksityisille viestintäyhtiöille huomattavan mielipidevallan. Kohdassa 3. mainitsemamme Sanoma ja Bonnier kustantavat Pohjoismaissa koulukirjoja, joiden sanoma on aivan yhtä poliittista kuin kaikki muu yhtiöiden tuottama mediasisältö. Bonnierin kustantamissa yhteiskuntaopin kirjoissa on muun muassa kielletty nuoria äänestämästä maahanmuuttokriittisiä puolueita. Poliittisen manipuloinnin on loputtava.

Vaikka tahdommekin suomalaisvastaisen sanoman pois koulukirjoista, emme väitä, että tavoittelisimme ”arvoneutraalia” koulutusjärjestelmää. Koulut eivät koskaan ole arvoneutraaleja paikkoja. Nuorille on opetettava terveitä, isänmaallisia ja yhteisvastuullisia arvoja. Koulujärjestelmämme tulee ajaa suomalaisten etua. Ulkomaalaisille opiskelijoille ei tule tarjota maksutonta koulutusta.

Koulujen tulee reagoida myös Suomen tuotantorakenteen muutoksiin. On vastattava teknisen kehityksen ja automaation haasteisiin. Kun koneet korvaavat ihmisen perinteisillä aloilla, on koulujen vastuulla tarjota laadukasta työvoimaa tulevaisuuden tehtäviin. Teknologia itsessään ei luo työttömyyttä vaan päinvastoin stimuloi kasvua ja kysyntää, jotka luovat puolestaan uusia työpaikkoja. Suomalaiset eivät voi kilpailla polkemalla työntekijöiden palkkoja, työturvallisuutta tai ympäristöä. Meidän tulee panostaa siihen, missä valkoinen rotu on näyttänyt kyntensä kautta historian: uusien tieteellisten innovaatioiden kehittämiseen.

future_technology

Koneet tekevät vain sen, mitä ne ohjelmoidaan tekemään. Robotti voi korvata ihmisen, mikäli työtehtävä voidaan määritellä tarkasti ja ohjelmoida koneen toteutettavaksi. Toistaiseksi haasteena ovat luovat, kertaluontoiset tai soveltamista vaativat tehtävät. Tämän vuoksi tulevaisuuden koulutuksen painopisteinä tulisi olla johtaminen, automaatio- ja informaatioteknologia sekä luonnontieteet.

Informaatio- ja automaatioteknologiaa tarvitaan, jotta kykenemme luomaan, ohjaamaan ja kehittämään turvallisempia, ympäristöystävällisempiä ja tehokkaampia teknologisia sovelluksia. Askel oikeaan suuntaan otettiin, kun Opetusministeriö määräsi, että vuodesta 2016 alkaen ohjelmointi kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Teknologian ympäröimässä maailmassa koneiden kielen ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen samalla tavalla kuin vieraiden kielten hallitseminen tai historian tuntemus.

Suomen energiaomavaraisuus, maanpuolustus, ympäristöystävällinen tuotanto ja taloudellinen menestys ovat kaikki riippuvaisia teknisestä osaamisestamme. Suomen luonnossa piilee suunnattoman suuret resurssit, joita voimme hyödyntää kestävästi vain panostamalla korkeatasoiseen tutkimukseen. Näillä eväillä Suomi voi säilyttää asemansa teknologian ja hyvinvoinnin edelläkävijänä. Samalla voimme myös lunastaa ensimmäisenä länsimaana itsenäisyytemme, jonka ylikansalliset pankit ja poliittiset järjestöt ovat meiltä riistäneet.

 

Magneettimedian toimitus

53 kommenttia

  1. Loistava pohja tulevaisuuden politiikalle, toivottavasti jokainen vaaleissa valittu poliitikko lukisi ja kävisi ajatuksen kanssa läpi tämän tekstin.

    Plusääni(66)Miinusääni(6)
    1. Selkeä ja ytimekäs kirjoitus. 1. kohta on se tärkein, josta aloittaa. Vaaliteemaksi ei taatusti päästetä, koska globaali sionistieliitti ja sen paikalliset lakeijat eivät sitä salli. Todennäköisesti kansantalous täytyy mennä pohjamutia myöten, ennen kuin kansa ottaa sille kuuluvan vallan takaisin näiltä pettureilta – toivottavasti ei ole jos silloin liian myöhäistä. Kiitos tästäkin.

      Plusääni(43)Miinusääni(5)
  2. Paras artikkeli mahdollisesti koskaan, jonka olen lukenut. Upeasti koottu lyhyeen ja perusteltuun kappale ja aihe kohtaiseen järjestykseen. Jos ei sheeplet tätä tajua niin voivoi meitä. Tätä artikkelia pitää levittää ja antaa kansan tietoon.

    Plusääni(66)Miinusääni(6)
  3. ”Valkoiset ovat maailman ainut uhanalainen rotu tällä hetkellä. Siksi hallituksen on varmistettava kaikin keinoin, että suomalainen väestö on jatkossakin valkoista”.

    Hitlerilläkin oli hyvä tarkoitus. Lopputulos ei vaan miellyttänyt kaikkia.

    Ainut keino millä Suomi saadaan nousuun on yrittäjyys ja uusien työpaikkojen luonti. Maahanmuutto on pieni pisara valtameressä.

    Ero eurosta ja vapaan liikkumisen rajoittaminen ei ole ratkaisu. Jos nyt eroaisimme eurosta ja unionista niin mistä tulisivat maataloustuet (suurinosa siitä on eu-rahaa). Mistä saisimme tukea yrityksille? (vipuvoimaa eu:sta projeksti on auttanut n.80 tuhatta pientä ja keskisuurta yritystä).

    Suomesta pitäisi viedä osaamista ulkomaille. Esimerkiksi Neste oilin öljynjalostus menetelmät ovat uraauurtavia kuten myös ABB:n tuulivoimassa käytettävät moottorit,generaattorit ja komponentit.
    Jos vapaata liikkumista rajataan niin näiden innovatiivisten ratkaisujen markkinointi ja myyminen vaikeutuu.

    Suomesta tulisi tehdä huokuttelevampi paikka kansainvälisille yrityksille ja sijoittajille. Tämä onnistuu byrokratiaa ja työnteettämisen kustannuksia leikkaamalla. Työnkustannuksia voisi leikata vaikka eläkemaksusta,eli työntekijä säästää itse eläkkeensä eikä yritys (tyel). Tämä on käytössä yleisesti Euroopassa ja U.S.A:ssa

    Kirjoittajalla on hyviä pointteja tässä kirjoituksessa mutta ammattitaidon ja tietämyksen puute on silmiinpistävää. Taloudelliset faktat sivutaan ja oma aatemaailma tuodaan kovasti esiin.
    Antaisin sellaisen neuvon että tutustutte kaikki tarkemmin rahoitusjärjestelmään ja sen toimintaperiaatteisiin. Eikä olisi huono jos tutustuisitte myös Euroopanunionin lainsäädäntöön sekä rahoitus ja talous instrumentteihin

    Plusääni(10)Miinusääni(46)
    1. Rahat tulee tietenkin omasta keskuspankista, yksityistä pääomaa ei siten tarvitse houkutella. Onhan se kornia; ensin teemme niska limassa töitä valtakunnan eteen ja sitten juutalainen pääoma kaappaa kaiken omaisuutemme pikkuhiljaa. Rahan he luovat tyhjästä joten onhan sillä mukava ostella valmista omaisuutta.

      Plusääni(51)Miinusääni(4)
      1. ”Rahat tulee tietenkin omasta keskuspankista, yksityistä pääomaa ei siten tarvitse houkutella. ”
        Mistä se raha sinne pankkiin tulee.

        Eikö Suomi tarvitse ulkomaisia yhtiöitä tänne luomaan työpaikkoja ja tuomaan rahaa.
        Laitetaanko kaikki vastuu yksityiselle kotimaiselle yrittäjälle vai olisiko parempi jos purettaisi byrokratiaa ja saataisiin tänne työtä ja rahaa.

        Suomen ja suomalaisten päättäjien pitää ottaa pää sieltä puskasta ja miettiä miten saadaan vientiä ja innovatiivisia ratkaisuja.

        Pieni esimerkki
        Perustan yrityksen joka myy tuotetta x,myyn sitä suomessa suomalaisille. Tulen kyllä hyvin toimeen mutta työllistän itseni lisäksi vain kolme henkeä. Verot valtionkassaan ovat mitättömät.

        Suuri ulkomainen yritys rakentaa tehtaan suomeen ja työllistää jo rakennusvaiheessa satoja suoraan ja muutaman tuhat välillisesti. Jo tässä vaiheessa ennen tutoannon alkua tämä ulkomainen yritys on tuonut enemmän rahaa ja työtä suomeen kuin yllä oleva yritys ikinä elinkaarensa aikana

        Plusääni(7)Miinusääni(45)
    2. ’Mietiskelijä’: Mistäs ne meille tulevat EU-tukirahat ovatkaan peräisin?

      Jokaista Suomen saamaa tukieuroa kohti Suomi on joutunut maksamaan EU:lle vähintään kaksi euroa. Jos meidän ei tarvitsisi maksaa Bysselin pohjattomaan kankkulankaivoon sitä toista euroa, niin niin MYÖS SE olisi käytettävissä SUOMESSA johonkin hyödylliseen tarkoitukseen.

      Suomen nettomaksuosuus EU:lle lähentelee jo miljardia euroa vuodessa.

      Se on eräs maanpetturi-vallanpitäjiä tukevan valtamedian eli PROPAGANDA-median monista aivopesu-trikeistä, että lähes päivittäin rummutetaan, että taas Suomi on saanut EU-tukea siihen ja siihen tarkoitukseen – mainitsematta sitä Brysselin pohjattomaan kaivoon tipahtanutta, MEILTÄ VAADITTUA TOISTA EUROA!

      Rahoitusjärjestelmä-”asiantuntija” ’Mietiskelijä’ ilmeisesti on joko täydellisen tietämätön kasaari-juutalaisen Rotschildin velkahuijaus-rahajärjestelmästä tai sitten tietää liiankin hyvin tietää kuinka maanpetturi-vallanpitäjämme ripustivat Suomen tähän Rotschildin velkahirttonuoraan: ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella .

      ’Mietiskelijälle ja kenelle tahansa suositeltavaa lukemista on esim. ”EUvostoliiton kansantalous tutuksi”, https://docs.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMHlsTVE4RWs/edit?pli=1 . Ks. myös velkakello.fi

      Plusääni(28)Miinusääni(6)
      1. ”Mietiskelijä” edustaa juuri todella keskinkertaista ja valtavirtaista jargonia. EU ei määrittele mitään kauppasopimuksia. Ne kuuluvat ETA:n piiriin jonka eduista nauttivat myös Norja ja Sveitsi. Islantikin on verrattaen hyvin jaloillaan vaikka on varsin yksinäinen saareke. Tosin silläkin on IMF pallo vielä nilkassa, joten täydellisestä pankkiirien vallasta irtautumisella ei voida siellä ihan vielä juhlia vaikka jotkut vaihtoehtomediat välillä niin vihjaileekin. Suomikin voisi pysyä ETA:ssa EU:sta luopumisen jälkeen.

        Suomi tai mikään muukaan maa ei mitenkään välttämättä tarvitse yhtään ainoata ulkomaista investointia. Jotkut teollisesti vähemmän kehittyneet maat(ns.kehitysmaat) voivat tarvita ulkomaista asiantuntemusta joissain asioissa, mutta sitä he voivat jollain keinolla ostaa esim. osana vaihtokaupan omaisia raaka-aine sopimuksia tms. jolla voidaan pikkuhiljaa nostaa tuotannon jalostus astetta. Kuten Suomikin niissä asioissa joissa oma osaaminen puuttuu.

        Ja esim. Afrikkaa ei tarvitse pakottaa samaan kehitys suuntaan kuin muuta maailmaa. Yhteiskunnallisen järjestäytymisen luonne pitää lähteä paikallisista itsestään. Ulkomainen investointi tarkoittaa sitä, että myös investoitua summaa vastaava omistusosuus ja voitot kuuluu sinne ulkomaiselle taholle sen jälkeen kun rakennus duunarin työ on tehty. Sekään duunari ei nykyjärjestelmässä edes enää välttämättä ole suomalainen vaan polakki tai virolainen tms. (väheksymättä noiden kansallisuuksien ahkeria duunareja jotka usein ovat vähemmän nirsoja ja hartiakipuisia kuin kotimaiset)

        Suomi voi hyvin investoida itse itseensä oman keskuspankin kautta(tai luoda Mefo-vekselin tapaisen valtion rahoitus instrumentin), kuten vielä Kekkosen aikana jolloin voitiin polkaista käytännössä lähes tyhjästä erinäisiä valtionyhtiöhankkeita luomaan työpaikkoja ja hyvinvointia ja omistus pysyi kansalla(osakkeiden muodossa) ja valtiolla, osakkeitakaan kun ei voinut kukaan ulkomainen vuosien 1939-1994 välillä ostaa Helsingin pörssistä. Suomen pankki lopetti valtion rahoittamisen marraskuussa 1985. Sen jälkeen on menty vain alamäkeä, ensin hiljaa, sitten vähän lujempaa.

        http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/tutkimukset/keskustelualoitteet/Documents/DP_26_1995.pdf?hc_location=ufi

        On yleinen harha, että kun kaikki vain kiivaasti ja pakon omaisesti yrittää viedä tuotteita ulkomaille niin sieltä se auvo lankeaa. Mutta ei, on mahdotonta että jokainen maa vie enemmän kuin tuo. Sitä kutsutaan kauppasodaksi. Jo nimen luulisi kertovan, että mitään tasapainoista tilaa sillä ei voida saavuttaa.

        Jonkun Finlaysonin ja Fazerin vetäminen tähän on täysin ohi puhumista. Tuon tyyppisille eurooppalaisille mamuille jota tulevat ja sitoutuvat henkilökohtaisesti yhteiskunnan rakentamiseen voi olla aina paikka. Heitä ei liiaksi asti tänne kuitenkaan tule. Suomi ei varmaan nykyaikana niin täydellisen omavarainen voi jo ilmasto olosuhteiden puolesta olla kuten Saksa 30 luvulla oli, että on varaa torjua kaikki ulkomaiset vaikutteet. Suomi ei koskaan voi olla sellainen suurvalta joka Saksa jo suuremman väestön vuoksi voi olla ja oli. Sitä mitä ei itse voida tai osata tuotaa järkevästi niin se ostetaan. Saksakin tuona mainittuna aikana kävi reilua kauppaa boikottiin osallistumattomien maiden kanssa hyödykkeistä joita se ei voinut itse tuottaa ja möi sellaista mitä muut tarvitsivat, win-win.

        Suomeenhan on aina voinut tulla, ja täältä lähteä, mutta kriteerit ovat olleet asiallisen tiukat. Eikä tavara ja hyödyke kauppaa muutenkaan tule sekoittaa ihmisten liikkuvuuteen. Tavarat eivät ole eläviä organismeja. Mutta pointti on nimenomaan sitoutumisessa, eikä niin, että joku pukumiesdelegaatio käy mittaamassa ja laskemassa arvioita kuinka paljon voittoa voidaan lypsää ja sitten häipyy ja pitää vain jotain helposti hyljättävää sivukonttoria expateille jotka ovat maassa väliaikaisella luvalla. Ja pahimmassa tapauksessa jättää myös ympäristösaasteet kuten Talvivaarassa tai lukemattomissa muissa tapauksissa eri puolilla maailmaa. Kuten joku Stephen Elop, varsinainen troijalainen, jolla ei ollut mitään aikeita asettua tänne ja uhrautua yhteiskuntamme hyväksi. Nokia levähti käsiin sitä mukaa kun sen hallinto kansainvälistyi(=monimutkaistui) liikaa. Se alkoi jo ennen Elopia. Ja vielä rautalangasta; itse tuotteiden kansainvälisyys ja markkinat ei ole sama kuin hallinnon ja tuotekehityksen kansainvälisyys. Toinen on hyvä juttu ja toinen ei välttämättä. Ainoastaan markkinointi ja myynti puolellla voi ehkä olla eri kansallisuuksia jotka tuntevat eri maiden olosuhteet ja tavat ja kielen. Tosin niitäkin taitoja varten voidaan kouluttaa omaa väestöä erinäisten kulttuurivaihto-ohjelmien kautta. Kauppaa on kiva käydä kumminkin puolin kun on tekemisissä originellin ja eksoottisen tuotteen omia juuria edustavan pr-henkilön kanssa, mutta jolla on kuitenkin jotkut etiketit tuttuja.

        Aikanaan vielä 15 vuotta sitten kun kukaan muu ei osannut niin hyviä kännyköitä tehdä kuin suomalaiset Nokialla, oli järkevää viedä(ja muiden sallia tuonti) sitä muillekin ostattavaksi sen sijaan, että jokainen maa itse tuottaisi omat kännykkänsä. Nämä ovat säätely kysymyksiä kuten tässäkin artikkelissa Japanin osalta todetaan:

        Mitä on nationalistinen talouspolitiikka?

        Suomi on ollut aina teknologian etulinjassa tietystä sopivasta sulkeutuneisuudestaan huolimatta. Kuten Japani. Itseasiassa Japani on ihan omassa luokassaan teknologian soveltamisessa vaikka se on huomattavasti sulkeutuneempi maa kuin yksikään Euroopan maa. Ei mennyt kauaa siitä kun maailman ensimmäinen sähkölamppu syttyi Berliinissä siihen, kun se syttyi myös Helsingissä. En muista tarkkaan mikä oli aikaväli, pari viikkoa vai mitä, mutta tuo kertonee kuitenkin asian ytimen.

        Yleistä talousjuttua mm. näillä sivuilla:

        http://ebolakani.blogspot.fi/

        http://talousdemokratia.fi/

        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2013/07/20/jotain-yleista-saksan-talousihmeesta-mefo-vekselit-ym-1933-45/

        Plusääni(20)Miinusääni(3)
    3. Jospa ensin lähdettäisiin siitä että Suomen omat virkamiehet eivät olisi sabotoimassa niitä rahoja, joita EU on meille varannut. Suomen omat pikkunilkit ovat hyppyyttämässä ja kyykyttämässä huomattavan hankalilla vaatimuksillaan (Huom. eivät siis EU:n minimivaatimuksilla) nimenomaan suomalaisia ja etenkin maanviljelijöitä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. On terveellistä pohtia minkälainen elämä olisi paras. Siitä tulee hyvälle mielelle.
    Tämän kirjoituksen perusteella voi haaveilla, minkälaista olisi elää ilman huolia ystävällisten ihmisten kanssa.

    Plusääni(15)Miinusääni(2)
  5. Otetaan huvin vuoksi skenaario jossa eroamme eu:sta ja eurosta.
    Suomen talous korjataan kuten ennen eli devalvoidaan markka,devalvointi on sitä että lasketaan valuutta markkinoille ja siellä se hakee hintansa/arvonsa.

    Ei välttämättä kovin hyvä homma koska ”Kun maan valuutan arvo heikkenee, maan vientituotteet suhteellisesti halpenevat. Maahan tuotujen tuotteiden hinnat puolestaan nousevat. Vientiteollisuus siis hyötyy devalvaatiosta. Maan kauppatase paranee devalvaation seurauksena, jos viennin ja tuonnin hintajoustojen summan arvo on yli yksi. Devalvaatio aiheuttaa inflaatiota, koska tuontitavaran hinnat nousevat. Seurauksena voi olla jatkuva devalvaatio-inflaatio-kierre”

    Ja aikamoista fanaattisuutta tuo https://docs.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMHlsTVE4RWs/edit?pli=1. Kukakohan talouden ”asiantuntija” tuon on kirjoittanut.

    Uskon että oma talous tietämykseni riittää, en tarvitse tuossa linkissä olevaa tietoa.

    Yhteiseen euro- valuuttaan siirtyminen ei ollut huono asia,Suomi on saanut paljon hyvää sieltä.
    Virhe joka tässä on tehty on se että valuuttaan ja rahaliittoon hyväksyttiin konkurssi kypsiä maita.

    Tämä taas aiheutti epävarmuutta markkinoilla ja ekp joutui järjestämään pelastuspaketin ja velkasuunnitelman näille maille,kaikki muut ovat selvinneet paitsi Kreikka.
    Kreikka on niin syvällä että varmaan eroaa unionista ja jättää velat pystyyn.
    Mutta se on normaalia taloutta että ollaan velkaa thats it.
    Ei Suomen rahat valu ulos,Suomen pitäisi olla huolissaan siitä että miten sitä rahaa saadaan tänne.

    Eli kuinka saisimme enemmän sijoittajia ja yrityksiä sijoittamaan,kuinka saisimme enemmän tilauksia esim laivalinjoille,telakoille,energia/öljy/sähköyhtiöille.

    Suomen vientiä on lisättävä,se että käännymme sisään ja ajamme itsemme nurkkaan ei auta tätä.
    Muistakaa että n85% meidän viennistämme on eurooppaan ja vain ja ainoastaan sen takia että meillä on unionin määrittämät tuonti ja vientisopimukset. Jos eroamme niin silloin nämä sopimuksetkin häviävät.

    En nyt viitsi alkaa teitä valistamaan enempää. Leimaatte kuitenkin kokoomuslaiseksi.
    Kiitos.

    Plusääni(4)Miinusääni(29)
    1. EU:n ulkopuoliset maat Sveitsi ja Norja tulevat Suomea huomattavasti paremmin toimeen pelkän ETA-sopimuksen turvin, joka sopimus on myös Suomen osalta edelleen voimassa ja olisi sitä myös EU:sta eroamisen jälkeen. ETA-tarjoaa samat vapaakauppa-edut kuin EU:kin ilman EU-diktatuurin kuristusotetta, jota kiristetään pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi mihin ollaan menossa. Tällaisia pieniä askelia ovat esim. pankkiunioni, budjettivallan siirto EU:lle, suunnitteilla oleva käteisrahan poisto ja sen jälkeen tuleva ihmisten pakollinen mikrosirutus – ilman mikrosirua mm. laskujen maksu on sitten mahdotonta – ja diktatuurilla on monen monta käyttötarkoitusta mikrosirulle ihmisten orjuuttamisen syventämisessä. – Mainittakoon taas kerran, että EU-diktatuurilla on vain demokratin kulissiksi pystytetty VALE-PARLAMENTTIKIN VAILLA demokratialle olennaista LAKIALOITE-OIKEUTTA!

      Plusääni(22)Miinusääni(2)
      1. Sveitsi ja Norja ovat huomattavasti Suomea vauraampia maita, joten veratus ontuu.
        ETA sopimus EI takaa samoja vapaakauppaetuja. Ehkä teoriassa, mutta käytännössä tämä ei tule onnistumaan. Edes Norja ei ilmaiseksi saa vapaakauppaoikeuksia, vaan maksaa siitä EU:lle. Norjaa siis sitoo EU:n määräyksen ilman, että norjalaiset itse saisivat olla osana päätöksentekoa. (http://www.eu-norway.org/eu/Financial-contribution/#.VTZW-Gbedl8).
        ETA-maana oleminen tarkoittaa siis, että maksaisimme EU:lle, mutta emme saisi mitään (edes niitä maataloustukia) takaisin. Tätä haluat siis?

        Plusääni(0)Miinusääni(8)
        1. ”Sveitsi ja Norja ovat huomattavasti Suomea vauraampia maita, joten vertaus ontuu.”
          Onpas varsinainen perustelu – Sveitsi (käytännössä ilman luonnonvaroja) ja Norja ovat vaurastuneet sinäkin aikana kun Suomi on monta vuotta ottanut takapakkia ennenkaikkea mielettömän euro-jäsenyyden takia!

          Norja maksaa ETA-vapaakauppa-eduistaan n. 200 milj. euroa vuodessa vs. Suomen NETTO-maksuosuus melkein miljardi euroa vuodessa.

          Kas onhan se Suomi varsinainen päätöksentekija Brysselin pöydissä n. 1% äännivallallaan – niitä varsinkin Bilderberg-Lipposen ajan kaikuja! Isot pojat Brysselissä päättivät esim. että Suomikin osallistuu Kreikan, so. saksalaisten, ranskalaisten ja britannialaisten pankki-gangstereiden keinotteluvoittojen pelastamiseen, jotka olivat syntyneet Kreikan rahoittamisessa – vaikka lainoja myönnettäessä oli tiedossa hyvin Kreikan konkurssikypsä tila eikä suomalaisilla pankeilla ollut osaa eikä arpaa Kreikan rahoittamisessa!

          Pelkkänä ETA-maana Suomen eduskunta itse päättäisi niistä n. 80% lakeja, jotka Brysselin vaaleilla valitsematon diktatuuri-johto sanelee direktiiveinä. EU:n oma parlamenttikin on sitä paitsi vain demokratian kulissiksi pystytetty VALE-PARLAMENTTI VAILLA demokratialle olennaista LAKIALOITE-OIKEUTTA eli pelkkä diktatuurijohdon kumileimasin. Diktatuuri-johto käy salaa (vale-parlamentiltakin!) neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa TTIP-sopimuksesta, joka antaisi amerikkalaisille suuryrityksille tietyissä asioissa vallan yli Suomen valtiovallan päästäen ne käytännössä ryöstöretkille Suomeen – käsiksi mm. meidän maailman arvokkaimpiin kuuluviin puhdavesivaroihimme ja varmasti polkuhintaan.

          Plusääni(14)Miinusääni(0)
          1. Eli olet samaa mieltä, että Sveitsi ja Norja ovat Suomea vauraampia, hienoa! Yhtä syytä näihin eroihin ei ole, eivätkä ne ole oleellisia EU-keskusteluun nähden.

            Totta myös on, että Suomen ei tarvitsis ETA-maana hyväksyä EU:ssa tehtyjä vapaakauppaan liittyviä direktiivejä. Mutta sitten ulkomaankauppaa tulee etsiä muualta (miksi tätä et maininnut?) Kiina, Venäjä, Yhdysvalat jne.. Tässäkin tilanteessa tosin Suomi kilpailisi yhtenäisten EU-maiden kanssa. Omien sopimusten neuvottelu muiden maiden kanssa voi ollakin haastavaa. Itse sanot, että Suomella ei ole valtaa EU:ssa, miten sillä sitten olisi esim Yhdysvalotjen, Kiinan tai Venäjän kanssa?
            Laskit vielä Norjan vuosittaisen EU-osuuden väärin. Lue teksti uudestaan. Summa on korkeampi.

            Pakko vielä korjata pari virhettä tekstistäsi.
            80%, jonka esität, on hieman liian korkea luku EU:n osuudesta Suomen laissa. Laskentatapa riippuu miten laki määritellään, mutta oikeampi luku on lähempänä 30 prosenttia. (Tässä välissä kannattaa vielä kerrata direktiivin ja säädöksen ero).
            Toiseksi, TTIP sopimukset neuvottellaan julkisesti. Kannattaa googlettaa tämä… Kaikki dokumentit löytyy jo. Ne luettuasi ymmärrät, että Yhdysvallat ei TTIP-sopimuksen turvin pääse ”käsiksi mm. meidän maailman arvokkaimpiin kuuluviin puhdavesivaroihimme ja varmasti polkuhintaan.” Käytäväpuhe erikseen sitten, mutta tätä kommenttisi ei edes maininnut.
            Mikään direktiivi ei mene EU:ssa läpi ennen kuin sen on hyväksynt Parlamentti ja neuvosto, tiedät tämän itsekin.

            Ps. Kannattaa tutustua neuvoston uusiin äänestyskäytäntöihin. Saattaa yhden prosentin mielipide muuttua.

            Plusääni(0)Miinusääni(10)
  6. ”Tällaisia pieniä askelia ovat esim. pankkiunioni, budjettivallan siirto EU:lle, suunnitteilla oleva käteisrahan poisto ja sen jälkeen tuleva ihmisten pakollinen mikrosirutus – ilman mikrosirua mm. laskujen maksu on sitten mahdotonta – ja diktatuurilla on monen monta käyttötarkoitusta mikrosirulle ihmisten orjuuttamisen syventämisessä.”

    Hah,nyt vähän foliohattuja päähän. Kai Eu seuraavaksi myrkyttää hanaveden jotta isot lääkeyhtiöt voisivat tehdä uuden rokotteen ja maksimi voitot.
    Se että täällä annetaan lähteeksi tämän median julkaisuja ei ole kovin vakuuttavaa.
    Tuntuu että ainoat oikeat mielipiteet löytyvät magneettimedian vessapaperiin verrattavissa olevasta mediasta.

    Mielipiteitä saa olla mutta faktat ovat faktoja.
    Selittäkää ihmeessä miten saadaan tämä maa nousuun jos eroamme unionista. Minun tietämykseni näistä asioista taitaakin olla pelkkää mututuntumaa.
    Hakekaa ihmeessä korkeisiin virkoihin kun teillä noin hyviä ratkaisuja tuntuu olevan,vai eikö koulutus riitä?

    Plusääni(2)Miinusääni(29)
    1. En ole korkeassa virassa enkä tule koskaan olemaankaan (olen kristitty ja totuuden ihminen ja siksi pahin mahdollinen rutto Suomen kansalle ja sen yhteiskuntajärjestykselle ja päättäjille). Koulutus riittää.

      Maallinen syy maamme luhistumiseen on sen ohella, että kansa ei ole 70 vuoteen alkeellisemmallakaan tavalla puolustautunut rikollisia, maanpettureita ja vihollisia vastaan (”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§) vaan on ryypännyt, huorannut ja katsonut peilistä, onko tukka hyvin, on kansan maahamme lanseeraama kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden raha- ja pankkijärjestelmä, jossa raha tulee kiertoon vain korollisena velkana (raha tulee maahan vain ottamalla sitä järjestäytyneen rikollisuuden pankeista lainaksi maksua [korkoa] vastaan), mikä tekee takaisin maksamisen täysin mahdottomaksi ja sitoo velkaan, velkakierteeseen ja tuhoon. Joka hallitsee velkaa, hallitsee kaikkea. Kansa on siis itse sitonut itsensä järjestäytyneen rikollisuuden pysyväksi orjaksi ja suostunut luhistumiseen ja tuhoon. Vieläkään kukaan ei yritä estää sitä. Joku kyllä haikailee, mutta ei tee mitään.

      Rahajärjestelmä on siis irrotettava järjestäytyneeltä rikollisuudelta, vaikka se kansasta on vastenmielistä (menee ilo elää velaksi). Rahaluontioikeus on siirrettävä omalle valtiollemme. Olen kirjoittanut tästä lyhyesti Magneettimedian kirjoituksen ”Markku Uusipaavalniemi: Rahan valta pankeilta valtiolle” (22.12.2014) kommenteissa, ja siirrän sen tähän:

      Rahanpuutteesta pääseminen

      Aiemmissa kirjoituksissani (Puruvesi 18.6., 10.7. ja 13.11.2014) olen käsitellyt yhteiskuntamme rahanpuutteen syytä ja seurauksia, ja tässä esitän tien pois rahanpuutteesta.

      Ensin lyhyt kertaus rahanpuutteemme syystä niille, jotka eivät ole kirjoituksiani nähneet. Raha- ja pankkijärjestelmämme on yksityinen kansainvälinen järjestelmä, joten se ei ole osa yhteiskuntaamme. Rahamme tulee kiertoon vain ottamalla sitä pankeista lainaksi. Pankit eivät lainaa talletustileillä olevia rahoja vaan luovat lainoja myöntäessään aivan uutta rahaa tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena. Korkojen vuoksi yhteiskunnassa on aina pankeille maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassa (velka); korkoonhan ei erikseen luoda rahaa. Tämä synnyttää kroonisen rahanpuutteen. Korko-osaa ei, kokonaisuutena katsoen, voida koskaan maksaa (ne, jotka siinä onnistuvat, maksavat korko-osuutensa toisten velkapääomista, jotka virtaavat täällä rahoinamme, ja tulevat siten lisänneeksi yhteiskunnan rahanpuutetta), ja koska velat ja korot kuitenkin on pakko maksaa, joudutaan turvautumaan jatkuvaan lisälainanottoon. Tämä johtaa velkataakan jatkuvaan kasvuun. Kasvu on jopa eksponentiaalista (yhä jyrkemmin kiihtyvää), koska korkoa kertyy korkoa korolle -periaatteella. Siksi myös velkataakka kasvaa nopeammin kuin kierrossa olevan rahan määrä.

      Asiaa voidaan havainnollistaa tynnyrillä, jonka kannessa olevasta aukosta sisään kaadetaan vettä (myönnettyjä lainoja) ja jonka alareunassa olevista kahdesta aukosta, velkojen aukosta ja korkojen aukosta, vesi virtaa ulos takaisin pankeille. Koska vettä valuu ulos koko ajan enemmän kuin sisään kaadetaan, seurauksena on kaatamisen jatkuva nopeuttaminen, että tynnyrissä (yhteiskunnassa) säilyisi riittävä määrä vettä (rahaa). Tällainen hullunmylly johtaa väkisin romahdukseen.

      Raha- ja pankkijärjestelmää on vaihdettava. Rahanluontioikeus on siirrettävä omalle valtiollemme. Valtio luo rahaa a) korottomasti omiin menoihinsa (korotonta rahaa virtaa kiertoon) ja b) korollisina lainoina pankeille ja isoille yksityisille yhtiöille ja korottomina lainoina paikallishallinnolle ja harkinnan mukaan teollisuudelle. Pankit toteuttavat yksityistä lainoitusta lainaamalla eteenpäin asiakkaiden talletustileillä olevia rahoja ja omia tuottojaan. Jos näiden määrä joskus osoittautuu riittämättömäksi, ne voivat ottaa mainittua lainaa valtiolta. Valtion lainoille määrätään korkokatto, jolloin pankkien korotkaan eivät nouse korkealle. Paikallishallinto tarvitsee korotonta lainoitusta yleisten töiden toteuttamiseksi, ja siksi paikallisverotus säilyy, kuitenkin pienempänä, koska korkoja ei ole. Jos tynnyrivertausta jatketaan, tynnyriin kaadetaan vettä kahdesta aukosta, budjettikulutuksen aukosta ja lainanantoaukosta.

      Kuinka sitten tynnyristä saadaan vesi pois, sinnehän virtaa koko ajan vettä? Liika vesi poistuu kolmesta tynnyrin alaosan aukosta: valtionvelkojen takaisinmaksuaukosta, valtionvelkojen korkojen aukosta ja (tarvittaessa) verotuksen aukosta. Myönnettyjen valtionlainojen pääomat kumoutuvat valtion saadessa ne takaisin, joten tasapaino säilyy, kun valtion saamien korkojen ja verojen määrä pidetään tasapainossa valtion budjettikulutuksen kanssa. Tasapainoa säädetään lähinnä säätämällä korkoprosenttia, joskus kuitenkin kantamalla veroa (esim. väliaikaista alkoholiveroa; ei kuitenkaan koskaan valtion tuloveroa). Korkojen ja mahdollisten verojen ainoa tarkoitus on poistaa liika raha kierrosta ja pitää siten rahan määrä vakaana.

      Tasapainoa säädettäessä on huolehdittava siitä, että kiertoon jää aina riittävästi valtion velatonta budjettirahaa, ettei kokonaisvelka pääse nousemaan kierrossa olevan rahan määrää suuremmaksi. Tuosta velattomasta budjettirahasta pankkien laina-asiakkaat voivat ansaita rahat pankkilainojensa korkojen maksamiseen (kaikki velat on siis aina mahdollista maksaa takaisin, toisin kuin nykyjärjestelmässä) ja siitä saadaan myös tulot mahdollisiin veroihin.

      Kun rahan määrää säädellään matemaattisesti fysikaalisten lakien mukaan ja lakiperusteisesti, politiikka ei pääse vaikuttamaan rahaan. Raha on julkinen palvelu, ja siihen ei politiikka kuulu.

      Yllä kuvattu järjestelmä mahdollistaa vapaan talouden ja vapaan yrittäjyyden. Rahan tarjonta saadaan aina vastaamaan kysyntää. Valtion tulovero ja valtionvelka poistuvat. Työttömyys poistuu. Nousu- ja laskukausien kierto loppuu. Talouden romahduksen uhka poistuu. Ostovoima pysyy vakaana. Inflaatiota ei esiinny (inflaatio voi olla vain velkarahajärjestelmässä, jossa korkoihin ei luoda rahaa ja jossa sen vuoksi syntyy krooninen rahanpuute ja sen seurauksena krooninen rahan arvon heikkeneminen – tuottajat siirtävät korkonsa hintoihin ja kuluttajilta katoaa ostovoima).

      Markku Uusipaavalniemi: Rahan valta pankeilta valtiolle

      Siinä oli kommenttini. Lisään vielä, että olisi hyvä ymmärtää, että nykyinen tilanteemme on täysin kansan itsensä aiheuttama ja valtuuttama, koska valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, kuten perustuslaki määrää. Valtaansa kansa tietenkin käyttää aktiivisesti (lainsäädäntö, yhteiskuntajärjestys jne.) ja passiivisesti (sallimalla joitakin asioita, olemalla puuttumatta). Kaikki siis, mitä maassamme nyt on, on kansan itsensä vastuulla ja aiheuttamaa. Tästä lähtökohdasta olisi lähdettävä, maallisessa mielessä.

      Plusääni(35)Miinusääni(4)
    2. nna 22.4.2015 at 14.44: Kuinkas Norja ja Sveitsi ovat sopineet kaupankäynnistä Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa, kun niillä on mennyt taloudellisesti paremmin kuin Suomella (siitä huolimatta että ajatusmallisi mukaan niillä ei ole neuvottelu-valtaa/-mahdollisuuksia mainittujen suurvaltojen kanssa)?

      ”Toiseksi, TTIP sopimukset neuvottellaan julkisesti.”
      Näin julkisesti:

      Brittiläinen meppi Molly Scott Cato:
      ” I’ve seen the secrets of TTIP, and it is built for corporations not citizens –
      As an MEP I’m party to the transatlantic trade deal’s inner workings. I’M SWORN TO SECRECY, but this much I can say: TTIP is undemocratic”, http://www.theguardian.com/commentisfree/2015/feb/04/secrets-ttip-corporations-not-citizens-transatlantic-trade-deal

      GlobalResearch:
      ”TTIP is a SECRETLY NEGOTIATED trade deal between the U.S. and the EU, and all indications are that it will replace each nation’s drug-safety, product-safety, food-safety, environmental, and worker-protection, regulations and laws, placing them into the hands of panels composed of appointees of large international corporations, no longer in the hands of publicly elected officials, no longer in the hands of elected politicians, who need to face voters periodically in order to stay in power.”, http://www.globalresearch.ca/devastating-impacts-of-secretly-negotiated-ttip-trade-deal-between-eu-and-us-obama-blocks-making-its-terms-public/5432974

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Näin ”koti, uskonto, isänmaa”-puolueen vanhoja, ’hyödyllisiä idiootteja’ johtavat nuoret Super-Neuvostoliitto-politrukit käänsivät Suomen viennin laskutrendiin: ”Kuinka Kokoomus auttoi tuhoamaan Suomen viennin?
    Suuret maat, kuten Saksa, Ranska ja Englanti, tekevät kauppaa Venäjälle kuten aiemminkin, vain pölvästit mallioppilaat (Suomi etunenässä) pölvästien poliitikoiden vuoksi häviävät, kaikki taas kiitos varsinkin Stubbin!…”, http://mvlehti.net/2015/04/18/kuinka-kokoomus-auttoi-tuhoamaan-suomen-viennin/

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Sanonta ’hyödyllinen idiootti’ on tiettävästi bolsevikki-massamurhaaja Leninin lanseeraama. Lenin on myös sanonut, että paras tapa kohdata oppositio on asettua itse sen johtoon – ja em. nuorille politrukeille luonnollisesti ”koti, uskonto ja isänmaa” edustaa oppositiota. Stubbhan on mm. sanonut, että hän ei ole suomalainen vaan eurooppalainen!

      Plusääni(13)Miinusääni(0)
  8. LOI$TAVA KIRJOITU$….AINOA MOIT€ MITÄ HALUAI$IN ANTAA ON $€ €TTÄ TUO$$A NUO NATON KAN$ANMURHAAJAT PÄÄ$T€TTIIN KYLLÄ TOD€LLA VÄHÄLLÄ…

    Plusääni(13)Miinusääni(1)
  9. Minä en ymmärrä, mihinkä mitään vaaleja tarvitaan, Suomen kansahan on jo osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta.

    Plusääni(13)Miinusääni(3)
  10. Masentava kuva ”demokratiasta” Suomessa:

    ”Hirvisaari leimaa eduskuntatyön teatteriksi!!
    Kansanedustaja James Hirvisaari (m11) pitää nelivuotiskauttaan hienona kokemuksena. Varsinaisen eduskuntatyön hän kuitenkin leimaa teatteriksi, jossa yksittäiset kansanedustajat ovat kumileimasimia.

    “Hallitus jyrää. Demokratia ei toimi. Kansanedustajat eivät edusta omia mielipiteitään, vaan ovat puolueiden edustajia”, Hirvisaari jyrisee Etelä-Suomen Sanomissa.

    Hirvisaaren mukaan hallitus jyrää valiokunnissa ja kaikkialla.

    Kaikki hallituksen esitykset menevät läpi. Opposition kansanedustajien tehtäväksi jää ainoastaan pilkun viilaaminen.

    Hirvisaari kertoo olevansa kurkkua myöten täynnä Euroopan unionia, jonka pillin mukaan kansallisia lakeja on rustattava.

    “Oma valuutta takaisin ja Suomi irti EU:sta”, Hirvisaari vaatii.”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2015/04/17/hirvisaari-leimaa-eduskuntatyon-teatteriksi/

    Plusääni(9)Miinusääni(2)
  11. kyllä te olette todella sairaita ihmisiä!! uskomatonta paskanjauhantaa koko magneettimedia täynnä. onneksi teidänlaisenne ihmiset on vähenevä luonnonvara ja kuolette pois katkeruutenne takia ennen aikojaan. me ollaan kaikki ihan yhtälailla ihmisiä, oli meidän tausta mikä hyvänsä. todella sairasta tekstiä ja SAIRAITA ajatuksia. ja meitä järkeviä ihmisiä kutsutte aivopestyiksi? hahhahaha! olette juuri kaikkeen pahuuteen tässä maailmassa.

    Plusääni(7)Miinusääni(27)
  12. Kirjoittaja on pihalla niin monesta asiasta, että huh huh…

    Plusääni(6)Miinusääni(15)
  13. Ei pidä paikkaansa. Suomessa on reilut 300 000 työtöntä ja reilut 600 000 byrokraattia. Jos työttömille maksetaan peruspäivärahaa 500 e/kk, se tekee n. 2 mrd vuodessa hyödyllistä työtä tekevien veronmaksajien harteille. Byrokraateille maksetaan ehkä keskimäärin 3500 e/kk, tämä merkitsee n. 25 mrd:n verotaakkaa hyödyllistä työtä tekeville.

    Potkimalla puolet joutavanpäiväisistä byrokraateista peruspäivärahalle nousee työttömyys 300 tuhannesta 600 tuhanteen, mutta hyödyllistä työtä tekevien verotaakka helponnee jollain n. 7 mrd:lla. Samalla saadaan maahan kokoomuksen Juhana Vartiaisen hakema halpatyövoima ihan omasta takaa ilman väestönsiirtoja kolmannesta maailmasta.

    Mutta kun se on juutalaisen rahan lisäksi juutalainen laki, missä direktiivejä painetaan samaan tapaan tyhjästä. Onko nuo koukkunokat ihan tarkalleen ajatelleet sitä, että lain ja oikeuden inflaatiota ei ihan noin vain korjata painamalla tyhjästä rahaa ja palkkaamalla lisää byrokraatteja.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  14. Kun otsikoidaan ”avoin kirje”, niin silloin on aina kyseessä yksityishenkilön toiselle yksityishenkilölle osoittama kirje, joka on kaikkien luettavissa. Kirjeessä mainitaan sen henkilön etu- ja sukunimi, jolle kirje on osoitettu, sekä sen henkilön etu- ja sukunimi, joka kirjeen on kirjoittanut. Jos allekirjoituksena on ”Magneettimedian toimitus”, kyseessä ei voi olla avoin kirje.

    Plusääni(4)Miinusääni(8)
  15. Nimimerkki mietiskelijä sanoo vastustavansa byrokratiaa:

    ”Suomesta tulisi tehdä huokuttelevampi paikka kansainvälisille yrityksille ja sijoittajille. Tämä onnistuu byrokratiaa ja työnteettämisen kustannuksia leikkaamalla.”

    Ja toisaalta hän sanoo:

    ”Hakekaa ihmeessä korkeisiin virkoihin kun teillä noin hyviä ratkaisuja tuntuu olevan,vai eikö koulutus riitä?”

    Eli ehtaa veronmaksajien rahoilla kustannettua valtion ja EU:n byrokraattista virkamiesainesta. Ainoa selitys sille, että ajaa kokoomuslaisittain kahta toisensa poissulkevaa suuntaa, voimakasta keskushallintoa ja samanaikaisesti kansainvälistä markkinaliberalismia on se, että molemmilla on sama etninen isäntä.

    Ennen kuin puhuu EU:n maataloustuista mitään, kannattaa tutustua siihen, mitä ne tuet ovat. Kaverini päätti perustaa pelloilleen EU -direktiivin mukaisen sorsapuiston. Eli n. 6 hehtaarin peltoalueen keskellä sijaitsevan viljelyskelvottoman kosteikon ympärille pitäisi istuttaa ehkä kymmenen metrin leveydeltä ohraa, mistä sorsat ja hanhet voivat käydä popsimassa jyviä ja sen jälkeen kauraa puskurivyöhykkeeksi ja sen jälkeen vehnää tai ruista. Kaverini saa tuosta ehkä satasen tai pari, mutta se saattaa maksaa hakemuksien käsittelyineen ja valvontoineen byrokratian merkeissä veronmaksajille sata kertaa enemmin.

    Samoin kävin itse raivaamassa erään parin hehtaarin alle ranteen paksuisen koivikon. Tämän jälkeen korkeapalkkaiset EU -direktiivin mukaiset byrokraatit kävivät laskemassa kannot, jotta EU -tukiehdot täyttyivät.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  16. aika rasistinen kirjoitus. seassa oli kyllä hyviä pointteja.

    Plusääni(1)Miinusääni(9)
  17. Totuusblokissa on julkaistu hieno kirjoitus demokratiasta eli kansanvallasta. Suomi on demokratia perustuslain (2 §) määräyksellä: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle.” Seuraavassa tärkein osa Totuusblokin kirjoituksesta:

    Demokratia on surkea hallitusmuoto

    Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa jälleen kerran Suomen kansan laaja enemmistö on äänestänyt samoja puolueita, jotka ovat olleet aiheuttamassa Suomen suvereniteetin menetystä EU:lle, talouden alasajoa sekä jatkuvaa velkaantumista. Tämä kuvaa karua todellisuutta kansan kyvystä valita itselleen päättäjät. Demokratia on kuitenkin iskostunut osaksi suomalaista ja länsimaalaista identiteettiä viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Siitä on tullut tabu, jota ei saa kyseenalaistaa. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin vain illuusio kansanvallasta, joka ei millään tavalla takaa sitä, että asioita ajettaisiin kansan parhaaksi. Päinvastoin, demokratian aikakausi länsimaissa on ollut nimenomaan plutokratian voittokulkua ja kansainvälisen finanssieliitin mahtiaseman voimistuessa demokratian mielekkyyttä on voitu perustella materialistisen hyvinvoinnin murusilla, joita on tippunut rahaeliitin kaappaamasta kakusta samalla kun valtioita ja ihmisiä on ajettu velkaorjuuteen.

    Miksi demokratia ei voi toimia käytännössä?

    Suurimmalla osalla tavallisista ihmisistä ei ole normaalin arjen ja työnteon ohessa riittävästi aikaa perehtyä talouteen ja valtionhallintoon liityviin asioihin. Monilla ei ole edes minkäänlaista kiinnostusta näitä asioita kohtaan, vaan käyttävät ennemmin vapaa-aikansa tosi-tv viihteen ja muun hömpän ääressä. Miten voidaan silloin perustella, että nämä ihmiset ovat oikeita päättämään ja valitsemaan kansakunnalle päätöksentekijät ja ne poliittiset sekä taloudelliset linjat, joita he edustavat?

    Kuinka moni äänestäjä tietää esimerkiksi mikä on Euroopan Vakausmekanismi (EVM) tai mikä on Lissabonin sopimuksen sisältö ja mitä ne merkitsevät Suomen kannalta. Väittäisin että ei kovinkaan moni. Miksi siis tällaisten ihmisten, joilla ei ole päätöksentekoon riittävät tiedot, tulisi päättää asioista ja valita maan johto. Nythän suurimman osan äänestypäätös ei perustu niinkään fakta-tietoihin, vaan enemmänkin äänestetään tunne- ja mielikuvien perusteella. Esimerkiksi jotain puoluetta saatetaan äänestää, kun suvussa on aina näin tehty tai jonkin puolueen kuvitellaan ajavan omaa etua tai oman sosiaaliluokan etua. Tässä kohtaan mennään jo pahasti metsään, sillä valtionjohdon pitäisi ajatella koko valtion eli siis koko kansan etua, eikä lobata jonkin tietyn ryhmän puolesta toisia vastaan. Oikeanlaisessa valtionhallinnossa ymmärretään kaikkien yhteiskunnan ryhmien tärkeys ja niiden vaikutus yhteiskunnan toimivuuteen. Sen sijaan nykyinen puoluepolitiikka johtaa vastakkainasetteluihin eri ihmisryhmien välillä. Tämä ei lopulta hyödytä ketään muuta, kuin kansainvälistä finanssieliittiä, joka rahoituksen tuoman vaikutusvallan ja hyvävelijärjestelmän ansiosta saa parhaiten edistettyä omaa agendaansa.

    Ihmisten poliittinen muisti on hyvin lyhyt. Kuinka moni muistaa mitä päätöksiä kukin kansanedustaja tai puolue teki viimekaudella, sitä edellisellä kaudella tai vielä sitäkin edeltävällä kaudella? Ei kovinkaan moni. Näin ihmisten muisti antaa monet poliitikkojen virheet anteeksi ja aina samat edustajat ja puolueet valitaan vuodesta toiseen uudestaan valtaan, vaikka olisivat tehneet kansalle erittäin haitallisia päätöksiä, kuten esimerkiksi rahanluontioikeuden antamisen omalta keskuspankilta yksityisille kansainvälisille pankeille, jotka nyt sitten velkaorjuuttavat valtiota ja kansaa. Tämä kaikki johtaa siihen, että poliitikot eivät joudu helposti vastuuseen virheistään, mikä omalta osaltaan avaa lisää mahdollisuuksia korruptiolle ja rahanvallan palvelemiselle sen sijaan, että kaikessa päätöksenteossa aina ajettaisiin kansan etua.

    Kuinka moni äänestäjä ottaa selvää äänestämänsä ehdokkaan taustoista? Onko ehdokkaalla oikeasti minkälaiset valmiudet tehdä päätöksiä Suomen kansan hyväksi? Onko hänellä sidonnaisuuksia hyvävelijärjestelmään tai johonkin muuhun sidosryhmään? Minkälaisia päätöksiä kyseinen edustaja on tehnyt eduskunnassa aikaisemmin? Jos nämä tiedot eivät ole selvillä, niin silloin ei pitäisi äänestääkään.

    Sokkona äänestäminen niin sanotusti fiilis-pohjalta on lopulta suuri karhunpalvelus itselleen ja koko kansalle. Tällä tavalla ei mitenkään voida saada oikeita ihmisiä tekemään oikeita ratkaisuja valtion hallintoon.

    Äänestäjä ei voi mitenkään tietää varmuudella saako hänen äänestämänsä ehdokas tai puolue rahoitusta ja tukea kansainväliseltä pääomalta. Tällöin on todennäköisempää, että kyseinen edustaja ja puolue ajaa enemmän sponsorinsa asiaa kuin yksittäisen äänestäjän etua. Poliitikko pyrkii rakentamaan poliittista uraa. Valtionjohtaja ja -asioidenhoitaja sen sijaan ensisijaisesti tekee työtä kansan eli valtion hyväksi. Tämän vuoksi poliitikot ovat huonoja valtionasioidenhoitajia ja sen tulokset ovat vuosi vuodelta selvemmin nähtävissä.

    Joskus demokratiaa puolustellaan sillä, että se on länsimaiden vaurauden perusta. Tämä väite ei pidä ollenkaan paikkaansa, sillä demokratialla on tämän asian kanssa hyvin vähän tekemistä. Materialistista vaurautta saadaa tekemällä tuottavaa työtä tai ottamalla velkaa, jolloin tuottava työ pitää siis tehdä tulevaisuudessa. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän keskiluokkien vaurauden nousu on juuri perustunut tuottavuuden ja velan kasvuun. Demokratiaahan näissä maissa ei ole, sillä Venäjälläkin se on tunnetusti korruptoitunutta näytelmää.

    Suomessa keskiluokan vauraus perustuu nykyään pitkälti velkaantumiseen ja sen kautta saavutettuun materialistiseen hyvinvointiin. Jatkuvassa oravanpyörässä juokseminen ja velkaorjuuteen perustuva talousjärjestelmä, joka on tuolileikki, johtaakin sitten vastavuoroisesti stressiin, henkiseen pahoinvointiin ja putoamiskamppailuun, jossa on koko ajan tehtävä lujemmin töitä, tai joutuu liittymään työttömien kasvavaan armeijaan.

    Länsimainen demokratia on peräisin valistuksen ajoilta. Koko valistus-liike oli käytännössä kansainvälisen juutalaisjohtoisen rahaeliitin käynnistämä hanke, jolla saatiin raivattua pois tieltä useiden valtioiden silloinen valtarakenne ja täten vahvistettua rahan valtaa. Demokratia on osa kommunismin liberalistista huijausta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikki saavat äänestää. Kaikilla ihmisillä on toki sama ihmisarvo, mutta muuten ihmiset ovat hyvin erilaisia. Tasa-arvo ja tasapäistäminen sen sijaan johtaa ongelmiin. Kaikki ihmiset eivät sovellu kaikkiin tehtäviin yhteiskunnassa. Demokratia johtaa kansan hajaannukseen, kun jokaiselle annetaan mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Mitä useampi kokki, sitä surkeampi soppa. Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteensä ja mielihalunsa. Kun näiden mielihalujen annetaan olla ohjaavana tekijänä kansakunnan suunnan määrittämisessä, niin silloin lähdetään helposti menemään väärään suuntaan.

    Demokratiasta aiheutuva kansan hajaannukseen johtava puoluepolitiikka sopii hyvin kansainväliselle finanssieliitille. He voivat ujuttaa omia asiamiehiään eri puolueisiin sekä sponsoroida käytännössä kaikkia puolueita. Tämä siis mahdollistaa hallitun opposition, jolloin mitään oppositiota ei oikeasti ole edes koskaan olemassa muuten kuin ihmisten mielikuvissa. Kun ihmiset kyllästyvät yhteen puolueeseen ja sen harjoittamaan politiikkaan, niin sitten he äänestävät toista puoluetta seuraavaksi, joka lopulta kuitenkin jatkaa lähes samalla linjalla kuin aikaisempi vallassa ollut puolue. Tästä johtuen suuria muutoksia kansan eduksi ei koskaan juurikaan politiikassa nähdä harvoja kosmeettisia etuja lukuunottamatta, joita silloin tällöin ripotellaan joillekin kansanryhmille. Tämä on ollut selvästi näkyvissä myös Suomessa, jossa kaikki kolme suurinta puoluetta ovat noudattaneet lähes samaa talouspolitiikkaa ja kannattaneet yhdessä rintamassa Euroopan Unionia ja Euro-valuuttaa, jotka vain takaavat vallan siirtymisen yhä enemmän kansalliselta tasolta kansainväliselle kentälle, jossa kansainväliset rahoittajat ovat vahvimmillaan. Mitään muutosta tähän ei kannata Suomessa odottaa niin kauan, kuin itse valtiojärjestelmässä ei tapahdu muutosta. Esimerkiksi protestipuolueena suurten joukkoon noussut Perussuomalaiset on nykyään myönteinen EU:lle ja Eurolle, eli siis palvelevat enemmän kansainvälisiä rahoittajia, kuin Suomen kansaa. Eräässä haastattelussa Timo Soini mainitsikin suoraan, että nykyistä rahajärjestelmää ei voi kyseenalaistaa, koska ne jotka sen tekevät ovat vaarassa. Perussuomalaisista ei siis ole pelastavaksi enkeliksi Suomelle, mutta kuinka moni äänestäjä on tästä tietoinen, kuinka moni äänestäjä on nähnyt tämän Timo Soinin haastattelun? Vastaus on, että ei kovinkaan moni ja jälleen kerran voidaan todeta, että näiden ihmisten ei tulisi äänestää, koska toiminnallaan he tekevät vahinkoa valtiolle ja siten lopulta myös itselleen.
    Timo Soini talousdemokraatin haastattelussa:

    Demokratia ja siihen liittyvä puoluepolitiikka johtaa rakenteelliseen korruptioon. Suomessakin puolueita tuetaan verovaroin, mikä on suorastaan käsittämätöntä. Kansan työnteolla siis varmistetaan, että samat virheitä tekevät poliitikot ja puolueet pysyvät paremmin vallassa jatkossakin. Valtion tärkeisiin virkamiestehtäviin nimitetään henkilöitä usein puoluetaustan pohjalta sen sijaan, että heitä nimitettäisiin heidän pätevyytensä tai korkean moraalin ja näyttöjen ansiosta. Jälleen kerran kansalla ei ole mitään tietoa näiden puolueiden virkamiesten sidonnaisuuksista hyvävelijärjestelmään tai kansainvälisiin rahoittajiin. Tämä johtaa siihen, että vallan tahtipuikkoa maassa heiluttaa todellisuudessa rahaeliitti ja kansanvallasta puhuminen on oikeasti surkeaa itsepetosta: kansainväliset rahoittajat tarjosivat ”keisarille” eli maan johdolle uudet vaatteet eli uuden hallitusmuodon, demokratian. Tämä kuulosti niin hienolta, että siihen oli niin mukava ja ”oikeamielistä” uskoa. Kuitenkin hetken järkeily ja asian tarkempi looginen arvioiminen osoittaa, että keisarilla ei ole vaatteita, eli maalla ei ole omaa hallitusmuotoa, vaan vallassa ovat juuri ne kansainväliset rahoittajat, jotka myivät onnistuneesti demokratian ajatuksen kansalle.

    Nykyisiltä puolueilta on aivan turha odottaa ratkaisua tähän tilanteeseen, sillä nehän juuri elävät demokratiasta eivätkä tietenkään halua kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan. Monet ihmiset uskovat sokeasti demokratiaan, eivätkä suostu näkemään todellisuutta, niin kuin pikkupoika näki H.C. Andersenin sadussa, että keisarilla ei ole oikeasti vaatteita. Länsimaissa opitaan lapsesta asti, että demokratia on vapautta (vaikka se on vienyt vapauden velkaorjuuden myötä). Lapsena omaksuttua doktriinia on enää vaikea lähteä muuttamaan ja kyseenalaistamaan vanhemmalla iällä ja monet ihmiset eivät kykene näkemään tilannetta laatikon ulkopuolelta, vaan pitävät nykyistä järjestelmää itsestäänselvyytenä ja parhaana mahdollisena, mitä ihmiskunta on saavuttanut. Kiteytettynä siis suurin osa ihmisistä niin Suomessa, kuin muuallakin länsimaissa elää valheessa. Tämä valhe on valistuksen liberalismin (eli kommunismin) antama kirous länsimaisille yhteiskunnille. Demokraattisten valtioiden saavutuksia ovat olleet mm. ydiniskut toisessa maailmansodassa siviilikohteisiin, lukemattomat sodat 1900- ja 2000- luvuilla, ihmisten terveyden tekeminen liiketoiminnaksi mm. lääkebusineksen myötä ja kaiken kruununa rahanluontioikeuden luovuttaminen valtiolta yksityiselle finanssieliitille, joka näin lopulta orjuuttaa kaikki kansat ja ryöstää niiden kansallisomaisuudet sekä aiheuttaa miljoonien työttömyyden, valtavat tuloerot ja kansan kurjistumisen.

    Edellä esitettyjen argumenttien pohjalta ei voida siis tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen, kuin että demokratia on erittäin surkea valtiojärjestelmä, joka lopulta palvelee vain pientä eliittiä, joka demokratian alunperin juuri tähän tarkoitukseen kehitti.

    https://totuusbloki.wordpress.com/2015/04/23/demokratia-on-surkea-hallitusmuoto/

    xxxxxxxxxxxxxxxxx

    Kirjoitin yllä olevaan seuraavan kommentin:

    Juutalaiset ovat jo yli sadan vuoden ajan ilmoittaneet, että he tuhoavat kaikki ei-juutalaisten yhteiskunnat ja kulttuurit demokratialla ja kapitalismilla eli velkarahajärjestelmällä. Nahum Goldmann, sionistisen maailmanjärjestön ja juutalaisen maailmankongressin ent. presidentti, kirjoitti v. 1915 (20-vuotiaana!) Saksassa ilmestyneessä kirjassaan ”Der Geist des Militarismus” (s. 37):

    ”Aikamme ensimmäinen tehtävä on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset järjestelmät ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka systeemi on luonut, täytyy tuhota, yksittäiset ihmiset täytyy repäistä irti perityistä ympäristöistään; mikään perinne ei saa enää olla pyhä, vanha on nyt sairauden merkki. Voimat, jotka suorittavat tämän tuhoamistyön, ovat taloudellis-sosiaalisella alueella kapitalismi, poliittis-henkisellä tasolla demokratia.”

    Goldmann toteaa myös, että ei-juutalaisen maailman tuhoaminen on välttämätöntä juutalaisten intressien kannalta.

    Juutalaiset saattoivat v. 1915 täysin varmoina puhua tuolla tavalla, sillä he olivat v. 1913 saaneet absoluuttiseen orjuutensa maailman mahtavimman valtion, USA:n, kun he saivat yksityisen pankkinsa USA:n keskuspankiksi (Federal Reserve Bank, FED; USA joutui lainaamaan omat rahansa juutalaisilta korkoa vastaan). Kun USA joutui juutalaiseen orjuuteen, juutalaisilla oli vapaassa käytössään maailman mahtavimman valtion armeija (ja yhä on); siksi he jo 1914 synnyttivät ensimmäisen maailmansodan rikastuakseen sen avulla ja saadakseen toteutettua agendaansa, ei-juutalaisen maailman tuhoamista. Vuonna 1915 oli jo täysin varmaa, että juutalaiset saavat tuhottua ei-juutalaisen maailman maan tasalle.

    Demokratiamme (siis esim. yleiset vaalit ja äänestäminen) ja koko yhteiskuntarakenteemme on juutalainen keino tuhota maamme ja kansamme. Kansamme on koko ns. itsenäisyytemme ajan ollut innolla toteuttamassa ja edistämässä tätä demokratiaa. Kansa on aina ollut innokkaasti mukana tuhoamassa itseään ja maataan. Pian tuho onkin loppuun suoritettu.

    Nuo juutalaiset tappoaseet, joilla meidät tapetaan, mainitaan myös esimerkiksi juutalaisen Oscar Levyn kirjaan “The World Significance of The Russian Revolution” (tekijä George Pitt-Rivers) laatimassa esipuheessa:

    ”Juutalaiset ovat demokratian ja sen vuoksi myös rahavallan henkisiä isiä – – juutalaiset elementit ovat eteenpäin vievinä voimina sekä kommunismin että kapitalismin takana.”

    Jerusalemilainen historioitsija Jesiah Tishbi kirjoittaa suoraan:

    ”Israelin läsnäolo kansojen joukossa parantaa maailman mutta ei maailman kansoja – – se ei tuo kansoja lähemmäksi pyhyyttä vaan päinvastoin ottaa heiltä pyhyyden pois ja niin tuhoaa heidän kykynsä olla olemassa. – – Täydellisen pelastumisen tarkoitus on tuhota kaikkien kansojen elinvoima (Torah haRave haKelippah beKabbalat haAri, Oppi pahasta ja saatanallisesta piiristä Kabbalassa, s. 139-142).

    Juutalaiset ovat aina tienneet (he ovat tarkkailleet ei-juutalaisia huolella ja kauan), että ei-juutalaiset ovat idiootteja, täysin himojensa vietävissä ja täysin ohjattavissa ja lahjottavissa. Ei-juutalaisen maailman tuhoaminen on äärettömän helppo tehtävä: päästetään ei-juutalaiset aivan vapaasti valloilleen (demokratia) ja uitetaan kaulaan juutalainen velkarahajärjestelmä, jonka luonnetta ei-juutalainen ei mitenkään kykene ymmärtämään (ei-juutalainen on idiootti), vaikka se on äärettömän yksinkertainen.

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
    1. Noinhan se on, idiotian tyranniassa elämme.

      Ennen muinon metsissä asuessamme loimotti leirinuotio, jonka äärellä oli mukava iltaisin kuunnella mitä ihmeellisimpia satuja ja tarinoita. Nykyään joka olohuoneen nurkassa loimottaa sama ”leirinuotio”, josta katsellemme ja kuuntelemme vähän samankaltaisia satuja. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi sadunkertojat.

      Kansa ei ole yhtään kriittinen irvokkaimmillekaan ideoille nykyään. Vaikka useimmat ideologiat/aatteet/tms. tulevat ulkoa. Pitäisi ottaa selvää mihin ne ovat oikeasti tarkoitettuja ja mihin kaikki johtaa.

      Annan esimerkin,
      Tasa-arvoinen avioliittolaki johtaa siihen, että julkisten seksuaalipervessioiden (esim. julkihomostelu, pedofilia, tms. ) vastustaminen on kohta täälläkin laitonta, tai vähintään paheksuttua ! (kts. http://www.kotipetripaavola.com/moraalinrappio.html ). Kaikki menee siis aivan perverssiksi ja se hyväksynään ”normaalina” ja ”terveenä”.

      Tuo ”tasa-arvoisuus”, monikulturismi (=kulttuurittomuus) ja sitä tukeva suvaitsevaisuus, maahanmuutto, ilmastonmuutos -hysterisointi, yms. ovat todellisesti vain aseita yhteiskuntaa vastaan. Ne ovat ulkoa tuotuja mädätyskeinoja yhteiskuntaa ja ennenkaikkea kristittyjä arvoja vastaan ! Niillä ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä minkä todellisen asioiden parannuksen kanssa, kuin vain näennäisesti.

      Ei siis nähdä pintaa syvemmälle. Päinvastoin, näitä irvokkaita ideoita ja sairaita aatteita kohtaan kritiikkiä esittäviin suhtaudutaan jopa vihamielisesti. Maksetut provokaattorit (kristakososet ja Halla-ahot) ovat siellä kärjessä meuhkaamassa ja aiheuttamassa riitoja kansan keskuuteen, vaikka viisainta olisi olla yhteisessä rintamassa todellista vihollista ( eli ”Juutalaiseksi” uskonnoksi naamioitua kv.rahanväärentäkartellia) vastaan. Sitä vastaan pitäisi käyttää voimavarat.

      Mutta ei, rabbi olohuoneessa (televisio) vääristelee asiat valheillaan ja valheellisilla mielikuvillaan ja niiden mukaan mennään. Kansa astelee ylpeänä rehvastellen kohti tuhoaan, ja kaikki vastalauseiden ja kritiikin esittäjät luultavasti kohta vaiennetaan voimakeinoin (vihapuhelait).

      Siksi, on narrimaista ja ehkä vaarallistakin luulla, että vihollinen voitetaan internetissä kirjoittamisella.

      ”Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.” (Matt. 7:6)

      Plusääni(16)Miinusääni(0)
  18. Ja minuahan ei koota mihinkään valherakennelmaan, varsinkaan lujitettuun valherakennelmaan!

    Vasemmistolainen (eli juutalaispohjainen; sosialismi ja kommunismi ovat juutalaisuutta, myös sosiaalidemokratia piilokommunismina; juutalaisuutta ovat tosin nykyisin kaikki muutkin puolueemme) Heinäluoma vaatii kansakuntaa asettumaan sille tielle, että nykyisistä vaikeuksista pyritään selviämään asettumalla yhdessä pitämään pystyssä nykyisiä rakenteita (todellisuudessa valherakenteita, esim. juutalainen velkaperusteinen rahajärjestelmä, joka sitoo väkisin velkaantumiseen, orjuuteen ja tuhoon) ”yhteiskuntasopimuksella” eli ”kansakunnan asettumisella yhteisten tavoitteiden (!) taakse”! Käytännössä tässä vaaditaan entistä lujempaa sitoutumista juutalaisuuteen, juutalaiseen orjuuteen ja Suomen kansan tuhoon.

    Yle uutisoi Heinäluoman perverssistä, vastuuttomasta ja luihusta huudosta näin:

    ”25.4.2015 klo 11:37 | päivitetty 25.4.2015 klo 12:20

    ”Heinäluoma: Hallituksen tärkein tehtävä kansakunnan kokoaminen

    ”SDP:n kansanedustajan Eero Heinäluoman mukaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän käynnistämä keskustelu yhteiskuntasopimuksesta on hyvä merkki. SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan entinen puhemies Eero Heinäluoma sanoo, että tulevan hallituksen tärkein tehtävä on kansankunnan kokoaminen. Heinäluoman mukaan yhteisymmärrystä tarvitaan, jotta Suomi selviää nykyisistä vaikeuksista. – Uuden hallituksen tärkein tehtävä on kansakunnan kokoaminen yhteisten tavoitteiden taakse, Heinäluoma sanoi SDP:n Uudenmaan piirin piirikokouksessa tänään lauantaina. Heinäluoma pitää keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän käynnistämää keskustelua yhteiskuntasopimuksesta hyvänä merkkinä. – Vaikka sopimuksen tarkka sisältö ei ulkopuoliselle ole kirkastunut, on pyrkimys laajaan yhteistyöhön niin työmarkkinoiden kuin maataloustuottajienkin kanssa kannatettava, Heinäluoma sanoi. Heinäluoman mukaan hallitus tarvitsee sekä sisäistä yhteistyöhenkeä että kykyä tulla toimeen eri etujärjestöjen kanssa. – Laajapohjainen hallitus ja laaja yhteistyö etujärjestöjen kanssa ovat tie kansakunnan kokoamiseen.”

    Ylestä on vuosien mittaan, nyt vieläpä kansan rahoittamana, tullut syvä valheen ja huijauksen julistaja. Tuollaista elintä ei Suomessa tarvita. Siitä on pikaisesti hankkiuduttava eroon, joko hävittämällä se kokonaan ja luomalla tilalle uusi tai puhdistamalla se terveeksi ja vastuulliseksi. Nykyisellään Ylestä on kansalle vain haittaa. Mitä muuta kuin haittaa vihollisten, rikollisten ja maanpettureiden puolelle asettumisesta voisi olla!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Ja selattuani Ylen etusivulta Ylen tarjontaan, tajusin, että Ylestä, ainakin sen petollisesta johdosta, olisi välttämätöntä päästä eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Yle on huijareiden saastainen pesäkolo. Nyt pesäkolo tarjoaa mm. ”materiaalia” Auschwitzista, oikea myrkynsylkäisy kansan silmille tulossa (otsikoista ja kuvauksista päätellen).Tällaista on jatkunut vuosikausia. Johtavatko juutalaiset Yleä ja valtionjohtoa (Yle on eduskunnan kontrollissa) suoraan? Ovatko kommunistisen helvetin puitteet jo paikoilleen asetetut? Miksei kansa ole puuttunut tällaiseen kehitykseen, kansahan Yleä kontrolloivan eduskunnan valitsee?

      Ja minäpäs en tässä paasaa, totean vain kammottavan tosiasian, jota enemmistö kansasta KIELTÄYTYY näkemästä. Tajuan myös seuraukset.

      Plusääni(12)Miinusääni(0)
      1. Ja ettei asia jäisi kesken, totean myös, että kansa ei pelastu kammottavasta tuhon tiestä, ellei juutalaisesta vaikutuksesta yhteiskunnassamme (esim. juutalaisesta väkisin velkaannuttavasta, orjuuttavasta ja tuhoavasta velkarahajärjestelmästä) tehdä loppua. Juutalaisuus on rikoslakiemme valossa puhdasta rikollisuutta, kuten juutalaisuuden pyhä kirja Talmud osoittaa. Juutalaisuus ja sen Talmud on julistettava rikoksiksi Suomessa ja sen vuoksi kiellettävä lain määräyksellä.

        Tarvittaisiin vihdoinkin ryhtiä.

        Plusääni(11)Miinusääni(0)
  19. Kysymys Vesa-Ilkka Lauriolle, onko sinulla kenties joku ajatus kyhäelmä muodosta tai systeemistä joka olisi huomattavasti parempi kuin tämä tumtemamme demokratia? Minua on ajatus uuden systeemin kehittämisestä kiehtonut, joten kysymykseni johtuu kiinnostuksestani uuden järjestelmän luomisesta. Nyky malli, demokratia ei toimi hyvin.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Asiahan on itsestään selvä. Yhteiskuntajärjestyksen on oltava sellainen, että rikolliset pannaan tiukasti vastuuseen, kansaa ja valtiota heikentävät suuntaukset (liberalismi, kommunismi, sosiaalidemokratia, demokratia jne.) sammutetaan ja viholliset pidetään loitolla riittävillä voimavaroilla. Ihmisen tuhoisat impulssit ovat usein vaarallisen voimakkaita, ja niitä vastaan täytyy olla voimakkaat aseet. Omavaraisuuteen on pyrittävä, ja etenkin maataloutta on edistettävä ja pidettävä siitä huolta. Yksi yhteiskunta, jossa tiukka vihollisiin ja rikollisiin kohdistuva kuri toimi loistavasti, oli Hitlerin Saksa (nousi suureen kukoistukseen ennen kuin se tuhottiin). En ole mikään varsinainen kansallissosialisti, mutta kuri on se, jota Hitlerin hallinnossa ihailen. Jos rikollisille/vihollisille annetaan jalan sijaa, kaikki tuhoutuu. Jopa Raamattu käskee esivaltaa (joka on Jumalasta, Jumalan apulainen) rankaisemaan pahantekijöitä, ei suosimaan, palvelemaan ja tottelemaan heitä ns. ”suvaitsevaisuudella”, kuten Suomessa tapahtuu, Room. 13. luku alkujakeet.

      Maallisesti voimakkain ase, jolla vihollinen, kansa (”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”, perustuslaki 2§) ja päättäjät yhdessä tuhoavat maatamme, on velkaperusteinen vihollisen raha- ja pankkijärjestelmä, jossa raha tulee kiertoon vain ottamalla sitä pankista lainaksi korkoa vastaan. Sellainen järjestelmä sitoo väkisin velkaan ja velkakierteeseen ja vie väkisin orjuuteen ja tuhoon. Mikään ei voi estää sitä. Siksi ensimmäinen edellytys, jonka varaan yhteiskunta perustetaan, on vihollisesta ja sen tapporahajärjestelmästä irtautuminen ja oman terveen raha- ja pankkijärjestelmän luominen. Raha on yhteiskunnan toiminnan selkäranka, eikä sitä saa antaa viholliselle. Kuinka kukaan voi olla mikään, jos oma selkäranka on vihollisen selkäranka? Tuossa ylempänä (18.4) olen esittänyt mallin uudesta raha- ja pankkijärjestelmästä (perustuu kirjaan Theodore R. Thoren & Richard F. Warner: ”The Truth in Money Book”). Toistan sen tässä, koska se on elintärkeä:

      Rahanpuutteesta pääseminen

      Aiemmissa kirjoituksissani (Puruvesi 18.6., 10.7. ja 13.11.2014) olen käsitellyt yhteiskuntamme rahanpuutteen syytä ja seurauksia, ja tässä esitän tien pois rahanpuutteesta.

      Ensin lyhyt kertaus rahanpuutteemme syystä niille, jotka eivät ole kirjoituksiani nähneet. Raha- ja pankkijärjestelmämme on yksityinen kansainvälinen järjestelmä, joten se ei ole osa yhteiskuntaamme. Rahamme tulee kiertoon vain ottamalla sitä pankeista lainaksi. Pankit eivät lainaa talletustileillä olevia rahoja vaan luovat lainoja myöntäessään aivan uutta rahaa tyhjästä, pelkkänä kirjanpitotoimena. Korkojen vuoksi yhteiskunnassa on aina pankeille maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassa (velka); korkoonhan ei erikseen luoda rahaa. Tämä synnyttää kroonisen rahanpuutteen. Korko-osaa ei, kokonaisuutena katsoen, voida koskaan maksaa (ne, jotka siinä onnistuvat, maksavat korko-osuutensa toisten velkapääomista, jotka virtaavat täällä rahoinamme, ja tulevat siten lisänneeksi yhteiskunnan rahanpuutetta), ja koska velat ja korot kuitenkin on pakko maksaa, joudutaan turvautumaan jatkuvaan lisälainanottoon. Tämä johtaa velkataakan jatkuvaan kasvuun. Kasvu on jopa eksponentiaalista (yhä jyrkemmin kiihtyvää), koska korkoa kertyy korkoa korolle -periaatteella. Siksi myös velkataakka kasvaa nopeammin kuin kierrossa olevan rahan määrä.

      Asiaa voidaan havainnollistaa tynnyrillä, jonka kannessa olevasta aukosta sisään kaadetaan vettä (myönnettyjä lainoja) ja jonka alareunassa olevista kahdesta aukosta, velkojen aukosta ja korkojen aukosta, vesi virtaa ulos takaisin pankeille. Koska vettä valuu ulos koko ajan enemmän kuin sisään kaadetaan, seurauksena on kaatamisen jatkuva nopeuttaminen, että tynnyrissä (yhteiskunnassa) säilyisi riittävä määrä vettä (rahaa). Tällainen hullunmylly johtaa väkisin romahdukseen.

      Raha- ja pankkijärjestelmää on vaihdettava. Rahanluontioikeus on siirrettävä omalle valtiollemme. Valtio luo rahaa a) korottomasti omiin menoihinsa (korotonta rahaa virtaa kiertoon) ja b) korollisina lainoina pankeille ja isoille yksityisille yhtiöille ja korottomina lainoina paikallishallinnolle ja harkinnan mukaan teollisuudelle. Pankit toteuttavat yksityistä lainoitusta lainaamalla eteenpäin asiakkaiden talletustileillä olevia rahoja ja omia tuottojaan. Jos näiden määrä joskus osoittautuu riittämättömäksi, ne voivat ottaa mainittua lainaa valtiolta. Valtion lainoille määrätään korkokatto, jolloin pankkien korotkaan eivät nouse korkealle. Paikallishallinto tarvitsee korotonta lainoitusta yleisten töiden toteuttamiseksi, ja siksi paikallisverotus säilyy, kuitenkin pienempänä, koska korkoja ei ole. Jos tynnyrivertausta jatketaan, tynnyriin kaadetaan vettä kahdesta aukosta, budjettikulutuksen aukosta ja lainanantoaukosta.

      Kuinka sitten tynnyristä saadaan vesi pois, sinnehän virtaa koko ajan vettä? Liika vesi poistuu kolmesta tynnyrin alaosan aukosta: valtionvelkojen takaisinmaksuaukosta, valtionvelkojen korkojen aukosta ja (tarvittaessa) verotuksen aukosta. Myönnettyjen valtionlainojen pääomat kumoutuvat valtion saadessa ne takaisin, joten tasapaino säilyy, kun valtion saamien korkojen ja verojen määrä pidetään tasapainossa valtion budjettikulutuksen kanssa. Tasapainoa säädetään lähinnä säätämällä korkoprosenttia, joskus kuitenkin kantamalla veroa (esim. väliaikaista alkoholiveroa; ei kuitenkaan koskaan valtion tuloveroa). Korkojen ja mahdollisten verojen ainoa tarkoitus on poistaa liika raha kierrosta ja pitää siten rahan määrä vakaana.

      Tasapainoa säädettäessä on huolehdittava siitä, että kiertoon jää aina riittävästi valtion velatonta budjettirahaa, ettei kokonaisvelka pääse nousemaan kierrossa olevan rahan määrää suuremmaksi. Tuosta velattomasta budjettirahasta pankkien laina-asiakkaat voivat ansaita rahat pankkilainojensa korkojen maksamiseen (kaikki velat on siis aina mahdollista maksaa takaisin, toisin kuin nykyjärjestelmässä) ja siitä saadaan myös tulot mahdollisiin veroihin.

      Kun rahan määrää säädellään matemaattisesti fysikaalisten lakien mukaan ja lakiperusteisesti, politiikka ei pääse vaikuttamaan rahaan. Raha on julkinen palvelu, ja siihen ei politiikka kuulu.

      Yllä kuvattu järjestelmä mahdollistaa vapaan talouden ja vapaan yrittäjyyden. Rahan tarjonta saadaan aina vastaamaan kysyntää. Valtion tulovero ja valtionvelka poistuvat. Työttömyys poistuu. Nousu- ja laskukausien kierto loppuu. Talouden romahduksen uhka poistuu. Ostovoima pysyy vakaana. Inflaatiota ei esiinny (inflaatio voi olla vain velkarahajärjestelmässä, jossa korkoihin ei luoda rahaa ja jossa sen vuoksi syntyy krooninen rahanpuute ja sen seurauksena krooninen rahan arvon heikkeneminen – tuottajat siirtävät korkonsa hintoihin ja kuluttajilta katoaa ostovoima).

      Markku Uusipaavalniemi: Rahan valta pankeilta valtiolle

      xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Siinä rahajärjestelmäkirjoitukseni.

      Yhteiskuntajärjestelmän on siis oltava diktatuuri, ei mikään paha diktatuuri vaan realismiin pohjautuva diktatuuri, joka on paha, äärimmäisen paha rikollisille ja vihollisille. Silloin ihmiset voivat elää vapaudessa ja hyvinvoinnissa luottaen siihen, että ESIVALTA suojelee heitä. Oikea yhteiskuntajärjestelmä on siis nykyisen suora vastakohta, pahoja kohtaan hirmutyranni, hyviä kohtaan isä. Tähän Raamattu käskee. Aikoinaan tarjosin itseäni jopa diktaattoriksi kirjoituksessani ”Suomen diktaattori”, mutta minulle naurettiin.

      Plusääni(12)Miinusääni(2)
  20. Kiitos vastauksesta Vesa, olen samaa mieltä tuosta talous puolesta, onhan usury vastoin raamattua. Ymmärrän pointtisi diktatuurista ja siitä että olisi oltava kova rikollisille, tosin hirmutyranni tai äärimmäisen paha rikollisille olisi oltava myös yhteneväisiä siihen mitä Jeesus opetti, jos niitä nyt edes voi yhdistää.

    Ongelma on itse ihminen, ja siksi patentti ratkaisua on liki mahdoton keksiä ja toteuttaa, koska ainoa keino saada alistettua ihmiset täysin on käyttämällä pelkoa ja väkivaltaa kuten esim Pohjois-Koreassa jolloin toimitaan täysin vastoin Jeesuksen oppeja. Jos taas järjestelmä on osittainen vapaus ihmiset tekevät kuten tekevät pohjautuen omiin vikoihinsa,mieltymyksiin,synteihin jne , joten miten siis saada ihmiset toimimaan järkevästi ja oikein ?

    Hitlerin Saksassa ymmärtääkseni sai valtiolta potkun persuuksiin jos sattui olemaan vammainen , joka on yksi esimerkki miten en toivoisi minkään valtion käyttäytyvän .

    Tätä täytyy miettiä, palaan asiaan jos keksin mitään järkevää.

    Plusääni(1)Miinusääni(4)
    1. Hitlerin Saksasssa oltiin vammaisille inhimillisempiä kuin nyt. Koska juutalaiste vihaavat kaikkia. Ajattele massiivista eutanasiaohjelmaa Lnsimaiden sairaaloissa. Kolmannen valtakunnan eutanasiaohjelma on voittajien satutarina N¨åurnbergistä. Mutta sinähän oletkin trolli, joka teeskentelee uskovansa kaiken sonnan

      Plusääni(14)Miinusääni(1)
        1. Sinä et sitten varmaan myöskään kiistä sitä tosia asiaa että juutalaiset sotilaat tappoivat 600 palestiinalaista lasta viime sodassaan, aika sairasta minusta. Minulla olisi muutama kysymys heittää ilmoille. Eikös ennen kuin saat Israelin valtion kansalaisuuden niin siellä tehdään ensin dna testit jossa varmistetaan että olet varmasti ”juutalainen”? Missä muussa maassa tehdään näin? Miksei Israelin valtio päästä kansainvälisiä tarkkailijoita vierailemaan ydinlaitoksellaan, mutta vaatii että muiden ydinlaitokseen heidän on päästävä? Miksei Israelin valtio ota juuri ollenkaan pakolaisia tai humanitaarista apua kaipaavia tai ketään muitakaan ei-juutalaisia maahansa? Miksi juutalaiset haluavat Israelin valtiosta ainoastaan juutalaisen valtion, eivätkä halua sinne monikulttuurista sillisoppaa, mutta vaativat muihin maihin monikultturismia? Miksi me emme saisi vaatia Suomalaista Suomea ja lopettaa tämän fundamentalistisen monikulttuurisuus hömpötyksen, kun juutalaisetkin saavat vaatia juutalaista valtiota? Kyllä kaikilla pitää olla samat oikeudet. Siionistien tekopyhyys on karseaa. Tuollaisia ihmisiä, jotka eivät välitä muista pätkääkään vaan ajavat ainoastaan omaa ahnetta etuaan, niin voi kuin halveksia ja en tällä tietenkään tarkoita kaikkia juutalaisia, sama koskee myös kaikkia muita ahneita omia etuja ajavia kansalaisuudesta riippumatta.

          Plusääni(7)Miinusääni(0)
  21. Koskahan nuijat suomalaiset tajuavat että suomi tarvitsee perusteollisuutta jolla saadaan työllisyyttä nousuun sekä vientituloja.
    Kehitysapu nolliin ja afrikan sekä lähi-idän pakolaiset pysykööt muissa maissa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Kyllä me nuijat suomalaiset ollaan tuo tajuttu jo aika päiviä sitten. Ongelma on siinä, kun nuo tosinuijat päättäjät lähinnä kokoomuksen johdolla, ovat myyneet kaiken tuottavan tästä maasta ulkomaille, joten meille ei ole jäänyt enää sitä kannattavaa teollisuutta!

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. Kaikki raha maassa on velkaa, korollista velkaa juutalaisten rahajärjestelmälle. Merkitsee täystuhoa, jota ei voi estää. Merkitsee – on siis merkinnyt jo kauan – absoluuttista orjuutta.

      Koshan nuijat suomalaiset tajuavat tämän perusasian ja ONGELMIEN PERUSSYYN?

      Kaikki raha maassa ON velkaa. Pelkkää velkaa. Rikastu siinä sitten.

      Saat satasen ja maksat takaisin 110. Revi siitä.

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
  22. No tätänykyä kaikki on varmaan erittäin tyytyväisiä hallituksen tekemiin uudistuksiin että onnea vaan!
    Mutta olen eräiden muiden kanssa sitä mieltä että hallitus ajaa vain omia etujaan esim. kun on mennyt naimisiin lääkeyhtiöiden kanssa yms. No nyt ymmärrän miksi luonnonlääkkeet sairauksien parantajina eivät saa jalansijaa ihmisten hoitamisessa. Tosiaankin kyllähän se pitää ymmärtää kun koko ”lössi” on koottu narsistisista luonteenpiirteen omaavista ”sarvipäistä”. Mutta sitä ei voi ymmärtää, että miksi kansalaiset sallivat moisen mielipuolisen toiminnan. Elämme maailman suurimmassa hölmölässä tämän hallituksen myötä. TARTTIS TEHRÄ JOTAKIN. Ei tuollainen hallituskoneisto ole ihmisiä varten.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat