Automobilistit keräytyvät yhteen

Vuonna 1977 perustettu Keski-Pohjanmaan Automobiilikerho ry on 180 jäseninen yhdistys, jonka tavoitteena on ajoneuvo-, kuljetus- ja liikennekulttuurin säilyminen tulevillekin polville.

Yhdistys on kaksikielinen ja jäsenistö koostuu laajalti koko Keski-Pohjanmaan alueelta. Viimeisten vuosien aikana kiinnostus toimintaan sekä jäsenmäärä on ollut kovassa myötätuulessa, jäsenillä on vanhoja ajoneuvoja noin 400.Vuoden päätapahtumana voidaan pitää 28-29.5. järjestettävää harrasteajoneuvonäyttelyä, varaosarompetoria sekä huutokauppaa Kokkolassa. Paikalla on yleisön ihasteltavana reilusti yli sata menopeliä eri vuosikymmeniltä – osa entisöityjä – osa harvinaisia säilymiä tallien kätköistä.

Alueen ulkopuolella on kävijöille järjestetty maksuton “harrasteparkki”, jonne pysäköinti onnistuu kaikilla mielenkiintoisilla kulkineilla. Yksi jo vuosia mukana ollut jäsen Jami Määttälä kertoo.

– Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kerho päätti viime kesänä järjestää tällaisen tapahtuman, ja yli 1200 maksanutta vierailijaa yhden päivän aikana kertoi omaa kieltään. Runsaan myönteisen palautteen siivittämänä päätimme tänä vuonna tehdä kaksipäiväisenä saman – mutta vielä paremmin.
– Varaosaromppeita voivat halukkaat tulla myös myymään tai ostamaan, samoin paikalla järjestetään jännittävä huutokauppa johon myös on mahdollista tuoda tavaroitaan huudettavaksi, Määttälä jatkaa.

-Olemme koonneet paikalle näyttävän kavalkadin autoja, kaksipyöräisiä, traktoreita ja maamoottorita puksuttamaan.
-Vaikka jäsenmäärämme on kasvanut vuosi vuodelta niin se e ole toiminnallemme tärkein elementti, vaan leppoisa ja antoisa yhdessätekemisen meininki huumorilla höystettynä.

Kerhomme omistamia autoja Ford -28, Chevrolet -51, Golf avo -78 – kunnostamme tiistai-iltaisin ympäri vuoden. Mahdollinen tuotto käytetään näiden autojen korjauksiin sekä kerhotilojen vuokraan. Tapahtuma on avoinna molempina päivinä klo 10-17 Storen Värin tiloissa Indolantie 5 Kokkolassa.- Lippujen hinnat olemme pitäneet harrasteystävällisinä 5€ henkilö ja 10 € koko perhe. Ja tietenkin paikalla on buffet joten tervetuloa, huikkaa Jami Määttälä ilosesti poistuessaan haastattelusta upean kiiltävällä vuoden -53 Willys Aero Larkilla.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat