Autismin valheellinen tiede

Autismin riippumattomuutta rokotuksista osoittava tiede on huuhaata. Tätä pseudotiedettä kannatetaan, vaikka lasten autismi yleistyy hälyttävästi. Rokotteiden valmistajia suojellaan riskeiltä ja syytteiltä, vaikka lukuisten lasten elämä on vaakalaudalla… ja valheellinen tiede tekee tästä kaikesta mahdollista.

Globaali autismin epidemia on räjähtämässä käsiin. Maaliskuussa 2013 Yhdysvaltain tartuntatautikeskus CDC julkisti viimeisimmät tilastotiedot autismista Amerikassa. Autismia tavataan jo yhdellä 50 lapsesta Yhdysvalloissa, mikä on noin 300-kertainen määrä vuoden 1970 arvioon Wisconsinissa (1:14.857). Joka 20. minuutti diagnosoidaan amerikkalaislapsen autismi, mikä tekee sen yleistymisestä historian nopeimmin kasvavan epidemian, ylittäen reilusti lasten AIDS:n, syövän ja diabeteksen yhteensä.

Autismi on monimutkainen toimintakyvyn vajaus, joka voi ilmetä aivovaurioina, ruoansulatuksen vaurioina, unihäiriöinä, ruokayliherkkyyksinä, epilepsiana, immuniteetin toimintahäiriönä, itsetuhoisina käyttäytymismalleina, kaavamaisena tai toistuvana käytöksenä, kommunikointiongelmina ja poikkeuksellisena sulkeutumisena muulta maailmalta. Aiheesta teki tutkimuksen ensimmäisenä tri Leo Kanner 1943 kuvaillessaan 11 lapsipotilasta, joilla oli oireita, joita ei löytynyt lääketieteen tautikuvastoista.

Suuri osa autismitapauksista on taantuvaa autismia, mikä tarkoittaa lapsen taantuvan normaalin kehityksen jälkeen autistiseen tilaan. Juuri tämän tyyppinen autismi on levinnyt kaikkein nopeimmin ja eniten.

Autistisissa lapsissa havaitut mittavat fyysiset vauriot ovat hämmentäneet lääkäreitä ja monien lääketieteen alojen asiantuntijoita. He ovat vakuuttuneita, että suurimpana syynä lasten autismiin on todennäköisesti elimistölle myrkylliset aineet, sillä lapsilla on hyvin heikko kyky suodattaa ja poistaa myrkkyjä ja siksi ne vaikuttavat kasvavien lasten herkkään elimistöön niin vakavasti. Asiantuntijoiden mukaan autistisen lapsen käyttäytymishäiriöt ovatkin lasten kokeman suuren ahdistuksen ilmentymiä heidän kärsiessään kommunikaatiokeinojen puutteesta kuvaillakseen kokemiaan kipuja ja ahdinkoa. Näiden lääkäreiden mielestä tilaa kuvaisi parhaiten ”koko kehon toimintahäiriö”.

CDC:n mukaan tämän epidemian alkuperä on täysi mysteeri. Kuitenkin virasto ponnistelee säännöllisesti osoittaakseen erilaisilla huonomaineisilla tutkimuksilla, ettei autismi johdu rokotuksista. Lisäksi virasto väittää tämän ”käyttäytymishäiriön” olevan geneettinen vika. Näiden väitteiden todenperäisyyttä selvitellessä on hyvä muistaa, että CDC:n ensisijaisia tehtäviä on varmistaa kaikkien lasten pysyminen rokotusohjelmassa. Siksi CDC kärsii pahasta luottamuspulasta ja eturistiriidasta kommentoidessaan rokotuksia, sillä pienikin vihjaus rokotusten mahdollisista vaaroista olisi vastoin CDC:n toimintaperiaatteita ja toimeksiantoa.

Ensimmäiset hätähuudot autismista tulivat vanhemmilta, jotka todistivat lapsensa äkillistä käytöksen ja olemuksen muuttumista yhden tai moninkertaisen rokotuksen jälkeen. Lasten muuttuminen ennennäkemättömän hiljaiseksi tai sulkeutuneeksi ei ollut vaikeaa huomata ja monet vanhemmat jopa kuvasivat videolle todisteeksi lapsen muuttunutta käytöstä.

Keskustelu rokotusten mahdollisesta osuudesta autismin syntyyn sai vauhtia, kun tutkijat vertasivat autismin oireita elohopeamyrkytykseen. Rokotuksissa käytetään säilöntäaineena tiomersaalia, jossa on etyylielohopeaa. Poliitikoiden ottaessa asian esille kongressissa tehtiin rokotusten elohopeapitoisuudesta selvitys ja havaittiin amerikkalaislasten saavan puolen vuoden iässä rokotuksista 187,5 μg tiomersaalia ja kahden vuoden iässä 237 μg, mikä määrä yhteensä ylittää selvästi lapsille arvioidut turvarajat. Etyylielohopea on myrkyllistä jo hyvin pieninä annoksina. Tällaisessa yhdisteessä elohopean tiedetään myös läpäisevän veri-aivo-esteen ja säilyvän aivoissa vuosikymmeniä. Todisteet elohopeamyrkytyksen ja autismin samankaltaisuuksista lisääntyvät jatkuvasti.

Vuonna 1999 lääkeviraston nykyaikastamisen jälkeen hermostunut CDC ja Amerikan lastenlääkärien järjestö suosittelivat yhdessä elohopean jättämistä pois rokotuksista niin nopeasti kuin mahdollista. Se oli kuitenkin vain pelkkä suositus, eikä sitä koskaan kunnolla noudatettu. Tiomersaalia sisältävien rokotusten varastot annettiin ihmisille normaaliin tapaan, kunnes varastot tyhjenivät. Elohopeaa on edelleen lähes kaikissa raskaana oleville äideille ja lapsille teollisuusmaissa annettavissa rokotuksissa, joko säilöntäaineena tai lisäaineena, eikä kehitysmaissa sääntöä koskaan noudatettu.

Professori Boyd Haleyn mukaan tiomersaali on itse asiassa niin myrkyllistä, ettei mikään tutkimus tai koe pysty sitä todistamaan turvalliseksi. Elohopea on DNA:ta ja perintötekijöitä vahingoittava myrkky, joka on erittäin vaarallista jo hyvin pieninä annoksina, joten se ei noudata vanhaa farmakologian käsitettä, jonka mukaan ”annostelu tekee myrkyn”.

Vasta äskettäin rokotuspolitiikkaa ajavat maailman järjestöt varmistivat yhteisessä solidaarisuudessaan, että lapset tulevat vastakin saamaan tätä tuhoisaa hermomyrkkyä, kun odotettu YK:n Ympäristöohjelma päättikin sallia elohopean rokotuksissa vastoin odotuksia.

Yrityksenä vaientaa rokotuksia ja autismia ympäröivä keskustelu CDC aloitti kaksi erillistä tutkimushanketta. Ensimmäisenä Thomas Verstraetenin tutkimuksessa havaittiin, että yli 25 μg kuukausiannos tiomersaalia rokotuksista 1 – 3 kuukauden ajan nostaa autismin riskiä 7,62 – 11,35 –kertaiseksi. Tulosten ilmiselvä peittely ja tarkoituksellinen vääristely varmisti kuitenkin julkisuudessa päinvastaisen tuloksen. Seuraava tutkimus karahti kiville, kun johtava tutkija tanskalainen Poul Thorsen kavalsi merkittävän osan tutkimusvaroista itselleen. Hänet on nyt etsintäkuulutettu Yhdysvalloissa ja hän on saanut niskaansa syytteen, josta voi joutua elinkautiseksi vankilaan. CDC kuitenkin piti voimassa tutkimustulokset aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Viimeisin yritys rokotusten puolesta CDC:n toimesta on juuri ennen huhtikuun autismin tietoisuuskuukautta julkaistu tutkimus, jossa keskityttiin vertailemaan ainoastaan rokotusten antigeenejä. CDC väläytteli ympäri maailman tiedotteita, joiden mukaan moninkertaiset rokotteet ovat turvallisia, vaikka keskustelu niiden turvallisuudesta on pääosin keskittynyt säilöntäaineisiin, tehoaineisiin, lisäaineisiin ja epäpuhtauksiin. Lääketieteen Instituutti IOM teki myös arvioinnin kaikista (lääketeollisuuden sponsoroimista) tutkimuksista ja väitti todenneensa, että rokotukset eivät aiheuta autismia. CDC:n uusin ”tutkimus” on pelkkä vanhojen manipuloitujen tutkimusten kokoon parsittu kooste ja IOM:n kanta rokote-autismi-linkin vastustajana tuli selväksi jo vuonna 2001, kun sen johtaja lausui: ”Emme tule ikinä koskaan sanomaan, että se (autismi) on todellinen haittavaikutus.”

Kaiken aikaa lukuisat riippumattomat tutkimukset ovat todistaneet rokotusten olevan todennäköinen syy autismiin. Eräs tutkija on koostanut listan useista sadoista tutkimuksista, jotka kuvaavat yksityiskohtaisesti autististen lasten vakavia fyysisiä vaurioita ja muutoksia, joiden taustalla ovat rokotusten haittavaikutukset. Useat rokotukset, kuten DTaP, MPR, Hep-B ja Vesirokkorokote ovat hyvin kiistanalaisia johtuen niiden todennäköisestä yhteydestä autismiin. Yhdysvalloissa useita lapsia on saanut korvauksia taantumisestaan autismiin saatuaan moninkertaisia rokotuksia saman päivän aikana. Tähän päivään mennessä Yhdysvaltojen kansallinen rokotevaurioiden korvausohjelma (NVICP) on maksanut korvauksia 85 tapauksessa, joissa rokotteet ovat aiheuttaneet autismin, viimeisimmät kaksi tapausta vuonna 2012. Myös Italiassa tuomioistuin on määrännyt korvauksia autistiselle lapselle MPR-rokotteen aiheuttamista vaurioista.

Geenitutkimuksen saralla kuhisee, kun yhä useammat yrittävät todistaa autismin olevan geneettistä. Tätä edesauttaa tietysti tutkimusvarojen keskittäminen autismin rokotusten tutkimuksesta autismin genetiikan tutkimiseen. Huolimatta viiden vuoden aikana 127 geenitutkimukseen haaskatuista 27 miljoonasta dollarista ”autismigeeni” on yhä kateissa. Sitä vastoin Joseph Baxbaumin tutkimus huhtikuussa 2012 löysi selittämättömiä mutaatioita 800 – 1000 geenissä.

Voisiko asialla olla genotoksiinit, eli DNA:n geenimuutoksia aiheuttavat myrkyt? Tunnettuja geenimyrkkyjä ovat etyylielohopea ja alumiini, rokotteissa käytetty adjuvantti, eli tehoaine. Nämä kaksi myös toimivat synergistisesti  tehden ne merkittävästi myrkyllisemmäksi yhdessä. Rokotusten myrkyllisyyttä lisää edelleen formaldehydi, tunnettu karsinogeeni. Rokotteissa on vielä lisäksi useita epäpuhtauksia ihmis- ja eläinlähteistä. Ihmislähteestä käytetty aines on kyseenalaista myös sen tähden, että se saattaa aiheuttaa elimistössä antigeenejä, jotka siten hyökkäävät itseään vastaan.

Tähänastisista geenitutkimuksista suurin, Joachim Hallmayerin tutkimus 192 kaksosella heinäkuulta 2011, totesi painokkaasti autismin olevan enemmän ympäristötekijöistä aiheutuva (62 %) kuin geenitekijöiden aiheuttama (38 %). Hallmayer selittää: ”Meidän pitää tutkia sekä genetiikkaa että ympäristötekijöitä. Jos keskitymme vain toiseen, en usko sen johtavan oikeaan vastaukseen.” Kuitenkaan tämä merkittävä havainto ei ole saanut huomiota ja tutkijoita kiinnostaa edelleen genetiikan näkökulma, sillä siihen on tarjolla merkittävästi enemmän tutkimusvaroja.

”Myytin ylläpitäminen autismin geneettisestä häiriöstä on karhunpalvelus niille, jotka saattaisivat hyötyä oikeanlaisesta hoidosta ja se vie huomion pois autismin ei-geneettisistä syistä.” – professori Richard Deth

Muita vastaavia väärin suunnattuja yrityksiä syyllistää autismin syyksi on ollut äidin ikä, isoisän ikä, synnyinkuukausi, äidin mahdollisesti lapsuudessa kokema kaltoin kohtelu, äidin aiempi masennus. Nämä ovat peruja autismin pimeältä keskiajalta, kun äitejä syytettiin ”kylmyydestä” lastaan kohtaan ja heitä nimitettiin amerikkalaisittain ”jääkaappi-äideiksi”.

Sen sijaan, että toimittaisiin ennakoivasti tässä suunnattomassa tragediassa, on lääketeollisuus ja tiomersaalin tuottaja Eli Lilly suojattu immuniteetilla oikeustoimilta. Valheellisen tieteen edustajilla on selvästi onnen päivät tässä edesvastuuttomassa piiloleikissä, vaikka autismi yleistyy hälyttävällä tavalla ympäri maailman.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.laleva.org/eng/2013/04/autisms_false_scientists.html#more

20 kommenttia

  1. On todella outoa, että lääketiede ei pysty kehittämään mitään muuta säilöntäainetta rokotuksiin kuin myrkyllisen elohopean. On varmaan olemassa muita säilöntäaineita tai säilöntämenetelmiä, jotka eivät vahingoita elimistöä, jos ne vain halutaan ottaa käyttöön. Kyllä jotain todella mätää liityy tähän asiaan…

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Pekka 5 kuukautta sitten.
      Niin on se todella outoa ettei lääketiede pysty kehittämään myrkyttömiä aineita rokotteisiin. Olen vahvasti sitä mirltä että kyllä se siihen pystyisi jos haluaisi, mutta kun sen ja muiden päättäjien aikeena on eliminoida kansanosaa joka ei itse ymmärrä pitää puoliaan, siinä mielessä lapset ymmärrän mutta että vanhemmat voivat olla niin ajattelemattomia ja sallivat sellaisten kärsimysten luomisen omille jälkeläisilleen se ei mene minun pollaani koskaan. Montako sataa vuotta pitää mennä ennenkuin ihmiset oppivat ajattelemaan omilla aivoillaan tässä vakavasti ja todella suurella varauksella otettavasa asiassa. Kyllä sen pitäisi olla jo hyvinkin selvää pässinlihaa ettei lääketiede ja muut yhteiskunnassa asioista päättävät ole IHMISEN ASIALLA vaan OMA LEHMÄ NIILLÄ ON OJASSA,IHMINEN on vain välikappale ja koekaniini niin lääketehtailijoille rokotemyrkkyjen ja ”muka” sairautta hoitavien lääkkeidenkin suhteen. Mutta mitäpä nämä löpinät auttavat ketään ellei sitä itse oivalla.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  2. Vuotta ennen sikaflunssaa ennätin vielä ottamaan influenssarokotteen, vaikka rokotetietous oli jo alkanut saada jalansijaa minunkin ajattelussani. Jo se oli elohopearokote. Kun asioista jo keskusteltiin, terveydenhoitaja sanoi, että rokotteesa oli elohopeaa, mutta että silakka-ateriassakin olisi enemmän ja että vaaraa ei olisi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Rokotteiden valmistamiseen käytetään muitakin myrkkyjä kuin elohopeaa. Esim. alumiinia, formaldehydiä, polysorbaatti 80:ntä, ammoniumsulfaattia, fenoksietanolia, natriumdeoksikolaattia, beta-propiolactonea, Triton X 100-pesuainetta, hyönteisten soluja, hiirten aivoja, sian kudosta, naudan seerumista eristettyä albumiinia, hevosen ja lampaan verta, reesusapinoiden sikiöiden keuhkosoluja, marsuja, kaneja, koiria, vasikan imusolmukkeita, kanan alkioita, apinoiden munuais- ja kivessoluja, abortoitujen ihmissikiöiden soluja ja syöpäsoluja.

    http://vactruth.com/2012/01/21/fly-in-my-vaccine-soup/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Ei pidä väittää elohopeaa syyksi jos elohopea on hävinnyt rokotteista.
      Ja elohopean sijasta muiden syiden syyttäminen on muutenkin ad hoc-vaikutelma:
      mitä tahansa täällä syytetään summanmutikassa mitä rokotteesta löytyy. Tarkoitus on vain saada rokotuskielteisyys ilman että on mitään tieteellistä perustetta takana.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. Vactruth: Hallituksen asiakirjat osoittavat, että rokotteista vaurioita saaneita lapsia käytettiin laboratoriorottina:
    http://vactruth.com/2013/05/19/menafrivac-nuremberg-gouro/

    Jotkut parhaimmista ystävistäni ovat basilleja.
    Some of My Best Friends Are Germs
    MICHAEL POLLAN
    http://www.nytimes.com/2013/05/19/magazine/say-hello-to-the-100-trillion-bacteria-that-make-up-your-microbiome.html?pagewanted=all

    Tekevätkö rokotteet lapsestasi henkisesti sairaan?
    http://www.nation.co.ke/Features/saturday/Are-vaccines-making-your-child-mentally-ill/-/1216/1855180/-/item/1/-/13vcwfy/-/index.html

    7-valenttinen pneumokokkikonjugaattirokotetutkimus:

    ”There were 117 deaths, 23 reports of positive rechallenges, and 34 cases of invasive pneumococcal infections possibly representing vaccine failure.Immune-mediated events occurred in 31.3% of reports.”

    ”Neurologic symptoms occurred in 38% of reports.
    Seizures described in 393 reports included 94 febrile seizures.”

    JAMA. 2004 Oct 13;292(14):1702-10.
    Postlicensure safety surveillance for 7-valent pneumococcal conjugate vaccine.
    Wise RP, Iskander J, Pratt RD, Campbell S, Ball R, Pless RP, Braun MM.
    Source: Division of Epidemiology, Office of Biostatistics and Epidemiology, Center for Biologics Evaluation and Research, Food and Drug Administration, Rockville, Md 20852-1448, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15479935

    Callous Disregard – autismiin liittyviä tutkimusviitteitä:
    http://www.callous-disregard.com/research.htm

    Tyttö sai vakavia oireita Gardasil-rokotteen jälkeen:
    http://sanevax.org/gardasil-the-journey-no-one-should-take/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Elohopean pois kelatoimiseen voi koittaa Alfalipoiinihappoa (ALA/Alpha lipoic acid) Andy Cutlerin protokollan mukaisesti. Siihen kuuluu ALA:n ottaminen pienehköissä annoksissa kolmen tunnin välein ja öisin voi venyttää neljään tuntiin kolmen päivä jaksoissa, jonka jälkeen kolmen päivän tauko. Mutta jo pelkästään päivittäin ilman yöheräämisiä otettuna voi auttaa jossain määrin. Protokollaa voi soveltaa joko DMSA:n kanssa tai ilman.

    http://curezone.com/faq/q.asp?a=3,76&q=102

    Tosin suomalaisella foorumilla kuten täällä; ”Th1 – Krooniset sairaudet” http://th1.ktd.krakow.pl/ väitetään herx reaktioiden olevan bakteerikuolemista johtuvia eikä elohopean aiheuttamia. En osaa siihen sanoa, kumpi on oikeassa tässä tapauksessa.

    Muita keinoja on korianteri uutteen(cilantro) ja klorellan käyttö. Myös zeoliitti jauhetta(Zeolite) käytetään kelatoimiseen, mutta sen tehokkuus elohopeaan on kiistanalainen eikä vahvaa näyttöä taida olla. Vähäinenkin tutkimusnäyttö tukee monien muiden metallien kelatoimista. Mutta siihen voi yhdistää ALA:n.

    Kaikkein järein keino on suonensisäinen EDTA tiputus kuuri yhdistettynä DMSA:han, mutta Suomesta sitä taitaa saada vain yhdeltä yksityisklinikalta ja on aika kallista. Pienille lapsille sitä ei taideta antaa ollenkaan. Virallisellakin(allopaattisella) puolella sitä käytetään, mutta vain akuuttiin lyijymyrkytykseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kun ihminen on terve, aivojen immuunipuolustusjärjestelmä tuottaa hyvää tekeviä kemikaaleja, jotka tukevat aivosolujen kasvua ja suojaavat aivosoluja sekä niiden yhteyksiä.Jos ihminen sairastuu, aivojen immuunipuolustusjärjestelmä kytkeytyy päälle ja alkaa tuottamaan haitallisia kemikaaleja. Näiden haitallisten kemikaalien tarkoitus on siis suojella aivoja. Normaalisti tämä vaihe kestää korkeintaan pari viikkoa, jonka jälkeen aivojen immuunipuolustus kytkeytyy pois päältä.

    Rokotteet saavat aivojen immuunipuolustuksen tärkeimmät solut eli mikrogliasolut tuottamaan haitallisia kemikaaleja, kuten tulehduksellisia sytokiineja, kemokiineja, glutamaattia ja kinoliinihappoa (erityisesti elohopean ja alumiinin tiedetään saavan aivojen immuunipuolustuksen tuottamaan glutamaattia ja kinoliinihappoa). Glutamaatti ja kinoliinihappo puolestaan tuottavat vapaita radikaaleja kaikkialle aivoihin.
    Tutkimukset osoittavat, että rokotteet saavat aivojen immuunipuolustusjärjestelmän yliaktiiviseksi jopa vuosien ajaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että aivojen immuunipuolustusjärjestelmä tuottaa koko ajan haitallisia kemikaaleja. Tämä voi ilmetä käytöshäiriöinä, väsymyksenä, muistihäiriöinä, kouristuksina, pyörtymisinä, näköhäiriöinä ja keskittymisvaikeuksina.

    Kertainjektiona annettava aine voi saada aivojen immuunijärjestelmän aktiiviseen tilaan yli vuodeksi:
    Ann Neurol. 2003 Nov;54(5):599-604.
    Presence of reactive microglia in monkey substantia nigra years after 1-methyl-4-phenyl-1,2,3,6-tetrahydropyridine administration.
    McGeer PL, Schwab C, Parent A, Doudet D.
    Source: Kinsmen Laboratory of Neurological Research, Division of Neurology, University of British Columbia, Vancouver, BC, Canada V6T 1Z3.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14595649

    Elohopea aktivoi mikroglian äärimmäisen pieninä pitoisuuksina:
    eurotoxicology. 1996 Spring;17(1):127-38.
    Changes in the number of astrocytes and microglia in the thalamus of the monkey Macaca fascicularis following long-term subclinical methylmercury exposure.
    Charleston JS, Body RL, Bolender RP, Mottet NK, Vahter ME, Burbacher TM.
    Source: Department of Pathology, School of Medicine, University of Washington, Seattle 98195-7470, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8784824

    Virusfragmentit aktivoivat mikroglian päälle:
    Nature. 1996 Mar 28;380(6572):345-7.
    Role of microglia and host prion protein in neurotoxicity of a prion protein fragment.
    Brown DR, Schmidt B, Kretzschmar HA.
    Source: Institut für Neuropathologie, Universität Göttingen, Germany.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8598929

    Nature. 1993 Apr 8;362(6420):543-6.
    Neurotoxicity of a prion protein fragment.
    Forloni G, Angeretti N, Chiesa R, Monzani E, Salmona M, Bugiani O, Tagliavini F.
    Source: Istituto di Ricerche Farmacologiche Mario Negri, Milano, Italy.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8464494

    Mikrogliasolujen aktivointi voi johtaa infektioihin ja septiseen sokkiin:
    Neurochem Int. 1996 Jul;29(1):25-35.
    Peripheral administration of lipopolysaccharide induces activation of microglial cells in rat brain.
    Buttini M, Limonta S, Boddeke HW.
    Source: Sandoz Pharma Ltd, Basel, Switzerland.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8808786

    Aktivoidun mikroglian rooli Alzheimerin taudissa ja Parkinsonin taudissa:
    J Neurosci. 2005 Oct 5;25(40):9275-84.
    Central and systemic endotoxin challenges exacerbate the local inflammatory response and increase neuronal death during chronic neurodegeneration.
    Cunningham C, Wilcockson DC, Campion S, Lunnon K, Perry VH.
    Source: CNS Inflammation Group, School of Biological Sciences, Southampton, Hampshire SO16 7PX, United Kingdom.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16207887

    Aktivoidun mikroglian neurotoksisuus:
    Nat Rev Neurosci. 2007 Jan;8(1):57-69.
    Microglia-mediated neurotoxicity: uncovering the molecular mechanisms.
    Block ML, Zecca L, Hong JS.
    Source: Neuropharmacology Section, National Institute of Environmental Health Sciences, Research Triangle Park, North Carolina 27709, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17180163

    Mikroglian aktivointi ja krooninen neurodegeneraatio:
    Neurotherapeutics. 2010 Oct;7(4):354-65. doi: 10.1016/j.nurt.2010.05.014.
    Microglial activation and chronic neurodegeneration.
    Lull ME, Block ML.
    Source: Department of Anatomy and Neurobiology, Virginia Commonwealth University Medical Campus, Richmond, Virginia 23298, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20880500

    Krooninen mikroglian aktivaatio ja progressiivinen dopaminerginen neurotoksisuus:
    Biochem Soc Trans. 2007 Nov;35(Pt 5):1127-32.
    Chronic microglial activation and progressive dopaminergic neurotoxicity.
    Block ML, Hong JS.
    Source: Neuropharmacology Section, National Institute of Environmental Health Sciences, Research Triangle Park, NC 27709, U.S.A.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17956294

    Tutkimuksessa tarkasteltiin 11 kuolleen autistipotilaan aivoja ja niitä verratiin kontrolliryhmään. Tutkijat löysivät autistipotilaiden aivoista laajalle levinneitä tulehdussoluja:
    Ann Neurol. 2005 Jan;57(1):67-81.
    Neuroglial activation and neuroinflammation in the brain of patients with autism.
    Vargas DL, Nascimbene C, Krishnan C, Zimmerman AW, Pardo CA.
    Source: Department of Neurology, Johns Hopkins University School of Medicine, 600 North Wolfe Street, Baltimore, MD 21287, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15546155

    Tulehdus aiheuttaa vahinkoa kehittymättömissä aivoissa:
    Epilepsia. 2007;48 Suppl 5:27-34.
    Inflammation exacerbates seizure-induced injury in the immature brain.
    Auvin S, Shin D, Mazarati A, Nakagawa J, Miyamoto J, Sankar R.
    Source: Department of Pediatrics, Division of Neurology, David Geffen School of Medicine at UCLA, Los Angeles, California 90095, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17910578

    Sytokiinien esiintyminen kehittymättömissä aivoissa liittyy soluvaurioihin:
    Neurobiol Dis. 2003 Dec;14(3):494-503.
    Glia activation and cytokine increase in rat hippocampus by kainic acid-induced status epilepticus during postnatal development.
    Rizzi M, Perego C, Aliprandi M, Richichi C, Ravizza T, Colella D, Velískŏvá J, Moshé SL, De Simoni MG, Vezzani A.
    Source: Department of Neuroscience, Mario Negri Institute for Pharmacological Research, 20157 Milano, Italy.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14678765

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Sytokiinimyrskyt autismin taustalla:

    Med Hypotheses. 2011 Jun;76(6):863-70. doi: 10.1016/j.mehy.2011.02.038. Epub 2011 Mar 21.
    A proposed mechanism for autism: an aberrant neuroimmune response manifested as a psychiatric disorder.
    Buehler MR.
    Source: HQ USAFA/DFB, 2355 Faculty Drive, Suite 2P389, USAF Academy, CO 80840, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21421290

    Neurotoxicol Teratol. 2013 Mar-Apr;36:67-81. doi: 10.1016/j.ntt.2012.07.006. Epub 2012 Aug 17.
    Cytokine dysregulation in autism spectrum disorders (ASD): Possible role of the environment.
    Goines PE, Ashwood P.
    Source: University of California, Davis, School of Veterinary Medicine, Department of Molecular Biosciences, Sacramento, CA, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22918031

    Brain Behav Immun. 2011 Jan;25(1):40-5. doi: 10.1016/j.bbi.2010.08.003. Epub 2010 Aug 10.
    Elevated plasma cytokines in autism spectrum disorders provide evidence of immune dysfunction and are associated with impaired behavioral outcome.
    Ashwood P, Krakowiak P, Hertz-Picciotto I, Hansen R, Pessah I, Van de Water J.
    Source: Department of Medical Microbiology and Immunology, University of California, Davis, CA, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20705131

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Siinämäärin kuin kaikki listassa mainitut rokotteiden apuaineet eivät ole erityisen rasvaliukoisia, niin olennaista niiden kulkeutumiseen keskushermostoon asti on niiden kyky läpäistä veri-aivoeste ja toisekseen rasvaliukoisten aineidenkin osalta on hyvin olennaista diffusion kannalta saavutettava konsentraatioero ja puhdistuma (eli kuinka rivakkaa maksa käsittelee nämä vesiliukoiseksi yhdisteiksi, jotka eirttyvät munuaisten kautta virtsaan) elimistössä. Siis jotta ne kykenisivät aktivoida nuo hermosolujen tukisolukon tulehdusreatkiot, joista lähteissä kerrotaan

    Viitaten tähän artikkeliin Nature. 1996 Mar 28;380(6572):345-7.
    Role of microglia and host prion protein in neurotoxicity of a prion protein fragment, prioni ei ole virus, vaan väärin laskostunut proteiini.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Uudessa-Seelannissa käynnissä oleva SHIVERS-projekti osoittaa tieteellisesti, että suurin osa väitetyistä influenssatapauksista ei ole influenssaa ja että suurimmalla osalla influenssaan liitetyistä kuolemantapauksista ei ole mitään tekemistä influenssan kanssa:
    http://www.esr.cri.nz/competencies/shivers/Pages/SHIVERSReports-Year1.aspx

    Kiistattomat todisteet osoittavat, että rokotteilla ei ollut terveydellistä hyötyä tai vaikutusta infektiotautien ehkäisyssä – tohtori Dave Mihalovic:
    http://preventdisease.com/news/13/052413_Irrefutable-Evidence-Historical-Application-Vaccines-No-Health-Benefit-Impact-on-Prevention-Infectious-Disease.shtml

    Lääkeyhtiöt lahjoivat lääkäreitä Yhdysvalloissa miljardilla dollarilla vuonna 2012:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/drug-companies-bribed-us-doctors-with-1-billion-in-2012-led-by-merck/#.UZ_w8kAy2f8

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  10. Kalastajakansojen lapsille ei ole autismia sen ihmeemmin vaikka elohopeaa saavat yltäkyllin, menee aivojen yläpuolelle hiuksiin asti.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  11. Tutkimukset ovat osoittaneet, että rokotteiden ajduvantit ja muut rokotteiden myrkyt saavat aivojen
    immuunijärjestelmän hyperaktiiviseksi. Eläinkokeissa on huomattu, että kun annetaan yksi rokote,
    aivojen mikrogliasolut kytkeytyvät valmiustilaan. Kun eläin rokotetaan uudelleen, jopa kuukausien päästä,
    mikroglia suorastaan räjähtää ja alkaa erittämään haitallisia kemikaaleja tavallista enemmän. Sama juttu,
    jos sairastuu, mikroglia kytkeytyy päälle osittain tai kokonaan. Rokotteet saavat mikroglian ylireagoimaan.
    Jokainen tuleva rokote pahentaa tätä. Pienten lasten aivot eivät ole vielä kehittyneet, joten mikroglian
    erittämät tulehdukselliset sytokiinit ja eksitotoksiinit (glutamaatti ja kinoliinihappo) vahingoittavat
    aivoja. Ongelmana on myös se, että lapsia rokotetaan paljon ja usein. Sama juttu vanhuksilla, jotka ottavat influenssarokotteita vuosittain. Vanhuksilla on tulehdukselliset sytokiinit jo ennestään koholla, johtuen todennäköisesti heikosta ruokavaliosta (vitamiinien ja antioksidanttien puute). Tällöin rokotteet voivat olla hengenvaarallisia.

    Viittasin aikaisemmin tutkimukseen, jossa elohopea aktivoi mikroglian äärimmäisen pieninä pitoisuuksina.
    Elohopea ja alumiini saavat mikroglian tuottamaan glutamaattia ja kinoliinihappoa. Lisäksi
    elohopean ja alumiinin tiedetään tuhoavan hermosoluja. Jos jatkuvasti aktivoidaan immuunijärjestelmää,
    neurologiset sairaudet lisääntyvät ja pahentuvat. Voin olla väärässäkin, mutta juuri tuo immuunijärjestelmän jatkuva aktivointi näyttäisi olevan erittäin haitallista.

    Neurokirurgi Russell L Blaylockin luento aiheesta rokotteet ja aivojen kehitys:

    Osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=fyCJkiHykkk
    Osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=Lp6lFTsVylQ
    Osa 3: http://www.youtube.com/watch?v=7-5dDG0pBKI
    Osa 4: http://www.youtube.com/watch?v=9Vmw03REZPM
    Osa 5: http://www.youtube.com/watch?v=OI0PBa-fgWY
    Osa 6: http://www.youtube.com/watch?v=UvDhP3Mx1M4

    J Neurosci. 2000 Aug 15;20(16):6309-16.
    Regional difference in susceptibility to lipopolysaccharide-induced neurotoxicity in the rat brain: role of microglia.
    Kim WG, Mohney RP, Wilson B, Jeohn GH, Liu B, Hong JS.
    Source: Neuropharmacology Section, Laboratory of Pharmacology and Chemistry, National Institute of Environmental Health Sciences, Research Triangle Park, North Carolina 27709, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10934283

    Curr Aging Sci. 2012 Dec;5(3):209-17.
    Aluminum excytotoxicity and neuroautotoimmunity: the role of the brain expression of CD32+ (FcγRIIa), ICAM-1+ and CD3ξ in aging.
    Jovanova-Nesic K, Shoenfeld Y, Spector NH.
    Source: Immunology Research Center Branislav Jankovic, Department of Neuroimmunology, Institute of Virology, Vaccines and Sera-Torlak, Belgrade, Serbia.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23387884

    Inflamm Allergy Drug Targets. 2009 Sep;8(4):277-84.
    Possible roles of microglial cells for neurotoxicity in clinical neurodegenerative diseases and experimental animal models.
    Sugama S, Takenouchi T, Cho BP, Joh TH, Hashimoto M, Kitani H.
    Source: Department of Physiology, Nippon Medical School, Tokyo, Japan.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19754411

    J Neuroinflammation. 2013 Apr 9;10:46. doi: 10.1186/1742-2094-10-46.
    Focal brain inflammation and autism.
    Theoharides TC, Asadi S, Patel AB.
    Source:Molecular Immunopharmacology and Drug Discovery Laboratory, Department of Molecular Physiology and Pharmacology, Tufts University School of Medicine, Suite J304, 136 Harrison Avenue, Boston, MA 02111, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23570274

    Biochim Biophys Acta. 2012 Jan;1822(1):34-41. doi: 10.1016/j.bbadis.2010.12.017. Epub 2010 Dec 28.
    Mast cell activation and autism.
    Theoharides TC, Angelidou A, Alysandratos KD, Zhang B, Asadi S, Francis K, Toniato E, Kalogeromitros D.
    Source: Molecular Immunopharmacology and Drug Discovery Laboratory, Department of Pharmacology and Experimental Therapeutics, Tufts University School of Medicine, Boston, MA 02111, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21193035

    J Neuroinflammation. 2011 Nov 30;8:168. doi: 10.1186/1742-2094-8-168.
    Neuro-inflammation, blood-brain barrier, seizures and autism.
    Theoharides TC, Zhang B.
    Source: Molecular Immunopharmacology and Drug Discovery Laboratory, Department of Molecular Physiology and Pharmacology, Tufts University School of Medicine, 136 Harrison Avenue, Boston, MA, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22129087

    Surg Neurol Int. 2013;4:15. doi: 10.4103/2152-7806.106577. Epub 2013 Jan 29.
    Immunoexcitatory mechanisms in glioma proliferation, invasion and occasional metastasis.
    Blaylock RL.
    Source: Theoretical Neurosciences LLC, Visiting Professor of Biology, Department of Biology, Belhaven University, Jackson, MS 39157, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23493580

    Surg Neurol Int. 2011;2:107. doi: 10.4103/2152-7806.83391. Epub 2011 Jul 30.
    Immunoexcitotoxicity as a central mechanism in chronic traumatic encephalopathy-A unifying hypothesis.
    Blaylock RL, Maroon J.
    Source: Theoretical Neurosciences, LLC Visiting Professor of Biology, Belhaven University, Jackson, MS 315 Rolling Meadows Rd, Ridgeland, MS 39157, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21886880

    Curr Med Chem. 2009;16(2):157-70.
    Immune-glutamatergic dysfunction as a central mechanism of the autism spectrum disorders.
    Blaylock RL, Strunecka A.
    Source: Belhaven College, Jackson, Mississippi, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19149568

    Int Rev Neurobiol. 2005;71:317-41.
    Immunological findings in autism.
    Cohly HH, Panja A.
    Source: Department of Biology, Jackson State University, Mississippi 39217, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16512356

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. armeijaan meno ei ole ollut isänmaallinen teko sotien jälkeen, täyttä maanpetturuutta mennä Nato-armeijaan ottamaan eliitin kusema rokote

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  13. Elohopea on erittäin vilkas aine..
    jos siis yhden hyvän puolen siitä yrittää löytää.
    No hyvä, tätät ei siis tajunneet muut kuin autistit 😉

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Ihminen (ainakin länsimainen) on rappeutumassa ja nopealla tahdilla. Tästä kertoo myös nykynuorten parsikuntien 25 %:n hedelmättömyys.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  15. Varuskuntien influenssat. Mutta ne eivät johdu siitä, etteikö rokotteet tehoaisi, vaan siitä, että juuri sinä vuonna kiersi muuntunut virus, joka ei natsannut rokotteessa olevien kanssa, tai sitten juuri kyseinen rokote-erä oli menettänyt tehonsa varastoitaessa se väärin tai sitten rokote ei ollut vielä ehtinyt tehota. Syy on AINA ihan mikä muu tahansa, mutta kertaakaan ei ole viranomainen julkisesti myöntänyt, ettei rokote tehoa. Eikä kyse voi olla tiedon puutteesta. Ja jos on, henkilö ei osaa hommaansa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat