”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

Kirjoittajan arkisto: Uutistoimitus

Oululainen kuntavaaliehdokaspoliisi Lauri Nikula sai sertifikaatin vihapuhepoliisien kouluttamiseen

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,50
Loading...

On oikeasti tarpeen miettiä, voivatko verovaroilla elätettävät työntekijät, kuten poliisit, osallistua kunnan ja valtakunnan politiikkaan, koska heidän intressinsä määrätään valmiiksi ylhäältäpäin. Onko oikein, että verovaroilla ylläpidettävät toimijat voivat päästä politiikkaan vaikuttamaan päätöksentekoon? Kysymys herää, kun oululainen nettipoliisi Lauri Nikula pyrki Keskustan ehdokaslistalla Oulun kaupunginvaltuustoon taannoisissa kuntavaaleissa. Oikeusvaltiossa vallan kolmijako-oppi tarkoittaa sitä, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava ...

Lue lisää »

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler pidätetty Unkarissa!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler on pidätetty Unkarissa. Maan viranomaiset ilmoittivat pidätyksestä maanantaina. Mahler tuomittiin kotimaassaan Saksassa 12 vuodeksi vankilaan Holokaustin kyseenalaistamisesta. Vuonna 2015 hänet vapautettiin vankilasta heikon terveydentilan vuoksi. Hänen oli tarkoitus mennä jatkamaan kolmen ja puolen vuoden tuomiota vankilaan 16.Huhtikuuta, mutta 81-vuotias Mahler päätti aloittaa pakomatkan Saksasta Unkariin, josta hänen oli tarkoituksena hakea turvapaikkaa. Unkarin hallinto on ...

Lue lisää »

Ruotsissa on nyt enemmän syyrialaisia kuin suomalaisia

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Suomalaiset ovat olleet toisesta maailmansodasta lähtien suurin ulkomaalaisryhmä Ruotsissa. Nyt sen aseman ovat ottaneet lähi-itäläiset Syyriasta. Ruotsin väestökanta muuttuu vauhdilla. Toisen maailmansodan jälkeen Suomesta Ruotsiin muutti paljon suomalaisia. Vuoden 1980 paikkeilla Ruotsissa oli noin 250 000 Suomessa syntynyttä asukasta. Ruotsin tilastokeskus ilmoittaa, että asiassa on tapahtunut historiallinen käänne. Tämän vuoden maaliskuussa Ruotsissa oli kirjautuneena 158 443 syyrialaista, kun Suomessa syntyneitä oli ...

Lue lisää »

Holokaustiaivopesua nyt videopelimuodossa!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Suositun Call of Duty -videopelisarjan tuleva tuotos tullaan valjastamaan ”holokausti” -valheen äänenkantajaksi. Pelissä myös tullaan ”kohtamaan” millaista rasismia juutalaiset- ja mustat sotilaat kohtasivat rintamalla toisessa maailmansodassa. Mashable-median toimittaja Adam Rosenberg kertoo Call of Duty WWII -videopelin ohjaajan haastattelusta ja toteaa artikkelin ensimmäisessä lauseessa harmistuneena, miten videopelit syyllistyvät ”holokaustin” kieltämiseen: ”Toiseen maailmansotaan sijoittuvien videopelien on tapana kiistää holokausti. […] (videopeli) Kehittäjät ...

Lue lisää »

Laura Huhtasaari ottaa kantaa poliisivaltiokehitystä vastaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Eduskunnassa käsiteltiin perussuomalaisten tekemää lakialoitetta, jolla haluttiin kaventaa kokoontumisvapautta. Taustalla on Helsingin keskustassa oleva laittomien maahanmuuttajien mielenosoitusleiri sekä sitä vastustava Suomi Ensin! -mielenosoitus. Laura Huhtasaari oli ainoa perussuomalaisten kansanedustaja, joka vastusti aloitetta. Hänen mukaansa humanitaarisen maahanmuuton ongelmat eivät saa johtaa siihen, että suomalaisten kansalaisoikeuksia rajoitetaan.   Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa. Lue myös: Kunnallisvaalit: perussuomalaiset saivat petturin palkan  

Lue lisää »

Suomen poliisi siirtää vastuun raiskauksista lasten vanhemmille

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Poliisiammattikorkeakoulun tilastot osoittavat, että ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksissa on noussut rajusti. Viime aikoina onkin paljastunut tapauksia, joissa ulkomaalaiset miehet ovat hyväksikäyttäneet alaikäisiä suomalaisia tyttöjä. Tilastojen mukaan viime vuonna epäiltyjen monikulttuuristen raiskausten määrä nousi 42 prosentilla ja seksuaalisten ahdistelujen määrä nousi peräti 153 prosenttia. Raiskauksia, joissa epäiltynä oli irakilaismies, tapahtui viime vuonna noin 90 kappaletta, kun sitä edellisenä vuonna luku oli 45. ...

Lue lisää »

Ranskan uuden presidentin voitto sai iloisen vastaanoton Israelissa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...

Emmanuel Macronin voitto Ranskan presidentinvaaleissa sai Israelissa vahvan tuen äänestäjiltä ja politiikoilta. Israelilaislehti Times of Israel uutisoi: ”Toisessa maanosassa Israelin ranskalaiset aiheuttivat tungoksen äänestyspaikoilla estääkseen Le Penin nousun […] Pitkät jonot kerääntyivät äänestyspaikoilla ympäri Israelia, kun äänestäjät osoittavat huolta Ranskan tulevaisuutta ja siellä asuvia sukulaisia kohtaan.” Moni Ranskan kansalaisuuden omaava israelilainen olikin hyvin huolissaan kansallismielisestä presidenttiehdokkaasta Marine Le Penistä. Finanssieliitin ...

Lue lisää »