Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 5/233

Yle myötäilee poliisiylijohtajan tavoitteita viranomaisten arvostelun kriminalisoimiseksi

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tunnetaan parhaiten sotkeutumisestaan politiikkaan, joka on näkynyt räikeänä puuttumisena oppositioliikkeiden ja toisinajattelijoiden toimintavapauksiin. Näistä tapauksista tunnetuin lienee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kieltoprosessi, joka lähti liikkeelle Poliisihallituksen johtajan Seppo Kolehmaisen vaatimuksesta.

SAS julkaisi kulttuurimarxistisen mainoksen

SAS – aikaisemmin Scandinavian Airlines – on Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa toimiva lentoyhtiö. Äskettäin lentoyhtiö julkaisi kulttuurimarxistisen mainosvideon, joka on suoranainen hyökkäys niitä kansoja vastaan, jotka ovat rakentaneet ne maat, joista käsin lentoyhtiö toimii.

Kuinka juutalaiset ovat kohdelleet mustia

Magneettimedia julkaisee uusintana vuonna 2014 julkaistun artikkelin ”Kuinka juutalaiset ovat kohdelleet mustia”. Vaikka juutalaiset toimijat ilmoittavat kannattavansa ”monikulttuurisuutta”, on Israelin valtio äärimmäisen rasistisen suvaitsematon väestöpolitiikassaan. Lisäksi juutalaisvaltion miehityspolitiikkaa palestiinalaisia vastaan on kuvattu kansanmurhaksi.

Punavihreän feministihallituksen toimet tuhoavat SDP:n ja tekevät feminismistä entistä vihatumman

Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan ”ennätysnaisena”.

Yhdysvallat ryöstää Syyrian öljyvaroja

Valkoinen talo ilmoitti 6.10. vetävänsä joukkonsa Koillis-Syyriasta. Muutamaa päivää myöhemmin päätöksestään, Israelin ja Jordanian pyynnöstä, sionisti-Trump lupaa jättää pienen määrän Yhdysvaltain joukkoja turvaamaan Syyriassa olevia öljykenttiä – terrorismin uhan varjolla.

#OlenTäällä – DDR-Stasi-tyylinen painostusryhmä facebookissa; havainnot

Ruotsalainen painostusryhmä ”Jagärhär” aloitti toimintansa facebook-ryhmänä ja toimii tänään ammattimaisena DDR-Stasi tyylisenä yhdistyksenä, jossa on yli 75.000 jäsentä. Ryhmä on erikoistunut muiden muassa hyökkäyksiin ”väärinajattelijoita” vastaan, ynnnä muihin painostuskampanjoihin.

Lapsikato toimii kansanmurhan keppihevosena

Suomen poliittinen mafia, viranhaltijat, ja näitä tukevat valtamediat ovat onnistuneet luhistamaan Suomen yhteiskunnan henkisen ja taloudellisen selkärangan. Vallanpitäjät, valtavirtainen tiedonvälitys, viihdemaailma ja koulutussektori ovat tavoitteellisesti rappeuttaneet yleistä moraalintasoa, jonka yhtenä päämääränä on ollut perinteisen perhemallin ja avioliiton tuhoaminen. Tästä tuloksena suomalaisten syntyvyys on kuolettavan vaarallisen alhaista.

Yhdysvaltalainen tutkiva kirjoittaja Jason Hommel (JH) kuvailee artikkelissaan kokemuksiaan siitä, kuinka hän oli saanut henkisen tasapainonsa ja fyysisen viriliteettinsä takaisin. Esitämme JH:n kirjoituksen vapaasti käännettynä ja tiiviistettynä referaattina, jossa kirjoituksen oleellinen asia paljastuu pähkinänkuoressa. Täyttäessään 45 vuotta JH tunsi sukupuolisen kyvykkyytensä huomattavasti heikkenevän, mitä hän luuli aluksi normaaliksi ikääntymisprosessin ilmiöksi.

Trumpin turvallisuusneuvonantaja on uhka kansainväliselle rauhalle

Yhdysvaltojen presidenttien neuvonantajat sekä ynnä muut sellaiset virkailijat ovat toistuvasti olleet taustoiltaan ”juutalaisia” tai kovanlinjan sionisteja tai molempia. Yhdysvaltain presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, telaketju-sionisti John Bolton. Vaikutusvaltaisina virkailijoina edellä mainitut hengenheimolaiset muodostavat vaaratekijän kansainväliselle rauhalle.

Helsingin Sanomat suoraan roskapostikansioon

Helsingin Sanomat leväytti koko sivullaan esiin Venezuelan lasten hädän. Ränsistyneen betonimuurin äärellä likaisella vuoteella makaa nälkiintynyt itkevä lapsi. Helsingin Sanomien kirjoitus vaikenee kuitenkin kuin muuri Yhdysvaltojen Venezuelalle asettamista talouspakotteista.

Nuoret transideologisen mielipiteenmuokkauksen kohteena

Tapio Puolimatka kirjoittaa OM:n blogissaan niin kutsutusta transaatteesta, joka on saavuttanut paljon suosiota julkisuudessa. Erikoisesti tietyt teiniryhmät ovat ottaneet transideologian innokkaasti vastaan. Tämä suosiollisuus nimettyä aatetta kohtaan johtuu viihdemaailman ja läntisen median voimakkaasta rummutuksesta sukupuolen vaihdettavuuden puolesta.

Hallituksen työryhmä: ”Vihapuheesta rikos, viranomaiset rinnastettava vähemmistöihin”

Suomen hallitus nimitti vuodenvaihteessa työryhmän, jonka tehtävä oli selvittää uusia keinoja, joilla ”vihapuheeseen syyllistyneitä” suomalaisia voitaisiin rangaista tapauksissa, joissa nämä eivät ole varsinaisesti rikkoneet lakia. Työryhmän tänään julkaisema raportti vaatii rajuja toimia suomalaisten sananvapautta vastaan.

Kotimaa

Ulkomaat