"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,43
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Auschwitzin työleirillä oli moderneja syanidikaasukammioita toisen maailmansodan aikana. Tätä ei kiistä kukaan. Kaasua ei kuitenkaan käytetty ihmisten murhaamiseen vaan vaatteiden desinfiointiin ja kulkutautien torjumiseen. Kaasukammioilla siis pelastettiin juutalaisten ja muiden vankien henkiä.

Etenkin toisen maailmansodan loppuvaiheessa kulkutaudit aiheuttivat suuren kuolleisuuspiikin saksalaisten hallinnoimilla työleireillä. Todistaako tämä, että saksalaiset murhasivat juutalaisia järjestelmällisesti? Liittoutuneet saivat sodan aikana haltuunsa suuren pinon saksalaisia asiakirjoja, mutta ne eivät todista, että hallitus olisi suunnitellut tai toteuttanut juutalaisten tai minkään muunkaan ihmisryhmän joukkotuhontaa.

Olemme kaikki kuulleet loputtomasti tarinoita ”natseista, jotka murhasivat juutalaisia”. Mutta tukevatko sodanaikaiset asiakirjat tai fyysiset löydöt tarinaa? Onko valtavirtainen holokaustitarina lopulta pelkkä kimppu huhuja, väärinkäsityksiä ja tyypillistä sodanaikaista kauhupropagandaa?

Huhut juutalaisten joukkotuhonnasta käynnistyivät itse asiassa jo ennen toista maailmansotaa. Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä vuosien kuulopuheista pyrittiin rakentamaan koherentti ja virallinen kokonaisuus. Tarina ”holokaustista” on poltettu kollektiiviseen psyykeeseemme.

Eurooppa tarvitsisi oman objektiivisen totuus- ja sovintokomissionsa selvittämään sodan tapahtumia. Valheet ja vihapropaganda tulisi kumota virallisesti ja selvin sanoin. Monet Euroopan valtiot ovat kuitenkin kieltäneet kaiken kriittisen keskustelun Saksan väitetyistä sotarikoksista; muun muassa Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Puolassa, Portogalissa, Tšekissä, Romaniassa, Belgiassa ja Sveitsissä on ankaria lakeja, jotka rajoittavat historiallista keskustelua.

Euroopan on vapauduttava itseinhon, syyllisyyden ja vihan kahleista. On uskallettava kyseenalaistaa dogmit ja tutkia historiaa ilman poliittista painolastia.

Saksalainen Horst Mahler suorittaa 12 vuoden ehdotonta tuomiota "holokaustin" epäilystä.

Saksalainen Horst Mahler suorittaa 12 vuoden ehdotonta tuomiota ”holokaustin” epäilemisestä.

 

Syanidi Auschwitzissa

Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman ”turvallista”.

Nykyään Auschwitzissa ei enää ole lainkaan autenttisia kaasukammioita. Vieraille esitellään kivikyhäelmiä, joita ei asiantuntijoiden mukaan voisi todellisuudessa käyttää ihmisten järjestelmällisiin murhiin, sillä rakennusten asianmukainen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta (Zyklon-B:n syanidikaasu vapautuu verrattaen hitaasti).

Millaisia kaasukammioiden ovet ovat? Auschwitz erottuu joukosta. Klikkaa suuremmaksi.

Millaisia todellisten kaasukammioiden ovet ovat? Auschwitz erottuu joukosta. Klikkaa suuremmaksi.

1988 Fred Leuchterin (kaasukammioteknologian asiantuntija, joka tunnetaan Yhdysvalloissa ”herra Kuolemana”) johtama tutkijaryhmä matkusti Puolaan. He selvittivät, ettei Auschwitzin ”kaasukammioita” olisi voitu käyttää valtavirtahistorioitsijoiden kuvaamalla tavalla. Toisin sanoen Auschwitzista ei löytynyt kaasukammioita. Leuchterin raportti sai tukea myöhemmin myös muilta tutkijoilta.

Saksalaiskemisti Germar Rudolf työskenteli kiinteän olomuodon fysiikkaan erikoistuneessa Max Planck –instituutissa. Nyt [2008] hän istuu kuitenkin vankilassa, koska tutkiessaan leirejä hän löysi suuria syanidipitoisuuksia vain desinfiointikammioiden seinistä.

Syanidikaasu sitoutuu pysyvästi rautaan. Rakennusten kiviseinissä oli puolestaan paljon rautaa. Kummallista kyllä, Rudolf ei löytänyt syanidin jälkiä niistä rakennuksista, joiden väitettiin olevan ”murhakaasukammioita”. Usein murhahuoneiksi väitettiin rakennusten suihkutiloja. Rudolf ja Leuchter molemmat selvittivät, että syanidipitoista tuholaistorjuntakaasua löytyi vain desinfiointikammioiden seinistä.

Rudolfin raportti julkaistiin 1993. Raportin vuoksi hän menetti työpaikkansa eikä hänen annettu suorittaa tohtorintutkintoaan loppuun. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet tuomittiin samasta syystä vankeuteen. Nyt hän istuu tuomiotaan vaarallisille rikollisille tarkoitetussa vankilassa lähellä Stuttgartia. Hänen rikoksensa on se, ettei hän löytänyt syanidin jälkiä ”murhakaasukammioiksi” väitettyjen huoneiden seinistä.

Rudolfin tutkimustulokset vastasivat siis Leuchterin tuloksia. On täydellinen farssi, että hänet vangittiin vain siksi, että hän teki objektiivista tutkimusta ja että tuomio annettiin vieläpä Saksassa – maassa, jossa kemialliset tutkimusmenetelmät alkujaan kehitettiin! (Väitetyt murhakaasukammiot sijaitsivat Saksan itäpuolella rautaesiripun takana, mikä teki länsimaisten tutkijoiden työstä vuosikymmenten ajan erityisen hankalaa ja ruokki mitä hurjimpia huhuja.)

 

Täysin erilaiset seinät

Leuchterin tutkimustulokset olivat lähes liian hyviä ollakseen totta, sillä desinfiointikammioiden (1 / 1 000) ja väitettyjen murhakammioiden (1 / 1 000 000) seinien syanidipitoisuudet erosivat kolmella suuruusluokalla. Valtavirtaiset kemian julkaisut eivät ymmärrettävistä syistä uskaltaneet ottaa kantaa tutkimuksiin. Koska media ja tiedemaailma eivät halua koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan, ainut vuoropuhelu aiheesta käydään oikeussaleissa vastaajan ja syyttäjän välillä!

Vaikka seinien kemiallinen tutkiminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa, sama tulos on saatu useaan otteeseen. Maallikkokin voi nähdä eron. Desinfiointirakennusten seinät ovat värjäytyneet räikeän sinisiksi sekä sisä- että ulkopuolelta. Sen sijaan ”murhakaasukammioiden” seinissä sinistä väriä ei ole.

Viralliset saksalaiset asiakirjat vahvistavat kemistien teorian siitä, mihin tarkoitukseen eri rakennuksia käytettiin. Myrkyllistä sinihappoa käytettiin esimerkiksi patjojen ja vaatteiden desinfiointiin. Myrkkyä ei koskaan käytetty niissä paikoissa, joissa Yhdysvallat ja Englanti Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin aikana väittivät sitä käytetyn.

Germar Rudolf Zyklon B:n värjäämässä desinfiointitilassa.

Germar Rudolf Zyklon B:n värjäämässä desinfiointitilassa.

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan "murhakaasukammioissa".

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan ”murhakaasukammioissa”.

Yli 30 000 000 turistia on marssitettu kauhistelemaan Auschwitzin Krema I –rakennusta, jonka rekvisiittaa ovat esimerkiksi kuuluisat kenkäkasat. Rakennus pystytettiin uudelleen sodan jälkeen vuonna 1946, joten Auschwitz-vieraille esitetty krematoriorakennus ei ole autenttinen. Tämän selvitti 1992 tohtori Franciszek Piper, joka johti Auschwitzin alueellista museota.

Muutamia alkuperäisiä jäänteitä on kuitenkin edelleen olemassa, muun muassa suihkutilat, uima-allas ja ruumishuone.

Auschwitzissa oli oma musiikkiorkesteri, jonka järjestämistä taidekursseista on paljon valokuvia. Saksassa ja Puolassa valokuvien näyttäminen on kuitenkin laitonta, sillä tällöin sovellettaisiin lakia, joka kieltää holokaustin epäilemisen. On laitonta esittää valokuvia, jotka todistavat, ettei leirivankien elämä ollut orjatyötä ja sadistista väkivaltaa vaan muun muassa musiikkia ja taidekursseja. Vangeista pidettiin niin hyvää huolta kuin kaoottisissa sotaolosuhteissa oli mahdollista.

1944 maailmankuulu Anne Frank ja hänen sairastunut isänsä saapuivat Auschwitziin. Annen isä vietiin Auschwitzin sairaalaan, jossa hän parani. Häntä hoidettiin hyvin.

Auschwitzin väitettyjen ”murhakaasukammioiden” katoissa oli vesiputkia, mikä osoittaa, että rakennukset oli suunniteltu suihkutiloiksi. Niissä ei ollut tiiviitä erikoisovia, jotka olisivat olleet ehdottoman tärkeitä, mikäli rakennukset olisivat olleet todellisuudessa ”kaasukammioita”. Sitä paitsi tiiviit erikoisovet olisi ollut helppo asentaa, joten resurssipulastakaan ei voinut olla kyse. Jo Fred Leuchter kiinnitti huomiota väitettyjen murhakaasukammioiden epäasianmukaisiin oviin.

Auschwitzin orkesteri.

Auschwitzin orkesteri.

Auschwitzin uima-allas.

Auschwitzin uima-allas.

 

”Lopullinen ratkaisu” merkitsi juutalaisten lähettämistä ulos maasta

Adolf Hitlerin ”lopullinen ratkaisu” merkitsi läpi sodan vain yhtä asiaa: juutalaisten karkottamista pois Saksan alueilta ennen kaikkea Puolaan ja Venäjälle.

Lopullisen ratkaisun merkitys ei muuttunut missään vaiheessa. Wannseen konferenssissa 1942 ei puhuttu juutalaisten murhaamisesta. Ei ole lainkaan todisteita siitä, että juutalaisia olisi murhattu suunnitelmallisesti – ei varsinkaan kaasukammioissa. Ei asiakirjoja, ei mitään.

Gestapo ja sionistinen liike tekivät jonkin aikaa yhteistyötä 1930-luvun lopulla, koska molemmat osapuolet halusivat juutalaiset ulos Saksasta. 22.6.1937 Saksan ulkoministeriön julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todettiin:

”Kansainvälinen juutalaisyhteisö on hyökännyt ankarasti Saksaa vastaan. Siksi emme usko, että Palestiinan luovuttaminen juutalaisille tulisi ylläpitämään maailmanrauhaa.”

Kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat kahdesti sodan Saksaa vastaan, 1933 ja 1939. Kun liittoutuneet estivät Saksan suunnitelmat siirtää juutalaiset ulkomaille, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi työleirit.

Koska liittoutuneet terroripommittivat saksalaisia huoltolinjoja, kulkutaudit ja nälkä tekivät työleireistä hyvin epämiellyttäviä ja vaarallisia paikkoja sodan loppupuolella.


Video: Sodan jälkeen liittoutuneet väittivät, että Dachaussakin murhattiin vankeja kaasulla. Nykyään tämä kiistetään jopa valtavirrassa.


Video: Revisionistinen dokumentti kaasukammiovalheiden ristiriitaisuuksista.

 

Ei asiakirjoja?

Frankfurtin 1960-luvun puolivälin Auschwitz-oikeudenkäynnissä tuomioistuin joutui myöntämään, ettei sillä ollut ”käytössään käytännössä lainkaan sellaisia todisteita, joita normaali murhaoikeudenkäynti edellyttäisi”. Tuomioistuimella ei ollut ”uhrin ruumista, ruumiinavauspöytäkirjaa, luotettavaa selontekoa kuolinsyystä, todisteita vastaajan syyllisyydestä, murha-asetta jne.” Murhaa ei siis voitu todistaa.

Oikeudenkäynnin takaiskujen ei kuitenkaan annettu ohjata julkista keskustelua kriittisempään suuntaan. Holokaustista sodan jälkeen poliittisesti hyötyneet osapuolet saivat vain lisää vettä myllyihinsä. He alkoivat puhua entistä äänekkäämmin mystisistä ”kaasukammioista”, joiden olemassaoloa ei missään olosuhteissa saanut epäillä. Kuten holokaustihistorioitsija Léon Poliakov totesi, ”asiakirjoja ei ole löydetty eikä välttämättä koskaan tulla löytämään”.

Kun ”natseja” syytetään joukkomurhasta (josta ei jäänyt jäljelle lainkaan fyysisiä todisteita!), kaikki normaalit historiallisen tutkimuksen periaatteet heitetään romukoppaan. Historioitsijat viittaavat jatkuvasti toissijaisiin lähteisiin, kuten Raul Hilbergin järkäleeseen The Destruction of the European Jews tai Robert Wolfen Holocaust: The Documentary Evidence. Sen sijaan valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan viittaa alkuperäisiin asiakirjoihin.

punainenristiAlkuperäisistä lähteistä merkittävin keskitysleirejä koskeva selonteko lienee Kansainvälisen Punaisen Ristin 1948 julkaisema kolmiosainen raportti. Raportissa kerrotaan paristatuhannesta säännöllisestä tarkastuskäynnistä, joita Punaisen Ristin lääkärit tekivät puolalaisiin työleireihin sodan aikana. Raporteissa ei viitata edes sivulauseessa kaasukammioihin tai suurten ruumisröykkiöiden poltto-operaatioihin.

Punainen Risti oli poliittisesti neutraali osapuoli, joka myönsi raporteissaan, että merkittävä osa työleirien kuolemista johtui siitä, että liittoutuneet pommittivat järjestelmällisesti Saksan huoltoinfrastruktuuria. Myöskään Winston Churchillin kuusiosainen sotamuistelmateos ei mainitse halaistua sanaa juutalaisten joukkotuhonnasta.

28.12.1942 SS:n keskitysleireistä vastaavan viraston johtaja lähetti määräyksen Auschwitziin ja muihin leireihin. Kirjeessä kritisoitiin tiukkaan äänensävyyn leirien korkeaa kuolleisuutta, jonka kulkutaudit olivat aiheuttaneet. SS-johto määräsi, että ”leirien lääkäreiden on tehtävä kaikkensa, jotta kuolleisuus kaikilla leireillä saadaan käännettyä laskuun”. SS määräsi myös:

”Leirien lääkäreiden on alettava valvoa entistä tiiviimmin vankien saamaa ravintoa ja laadittava leirijohdon kanssa suunnitelma menetelmistä, joilla tilannetta voidaan parantaa […] Leirien lääkärien vastuulla on varmistaa, että vankien työolosuhteita parannetaan mahdollisimman paljon.”

Määräys painotti sitä, että SS:n johtaja Heinrich Himmler vaati henkilökohtaisesti, että kuolleisuutta on ehdottomasti pienennettävä.

20.1.1943 leirien johtajille lähetetty kirje muistutti jälleen, että ”kuolleisuutta on vähennettävä kaikin keinoin”. Syyskuussa 1943 Auschwitzissa kuoli edelleen jopa 80 ihmistä päivässä, mitä SS-johto piti ”katastrofaalisena”.

Koska valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan lainaa yllä mainitsemieni kirjeiden kaltaisia lähteitä, syytetään kuolleisuudesta huolestunutta SS-johtoa nyt joukkotuhonnasta! Yksikään asiakirja ei kuitenkaan tue joukkotuhontateoriaa. Auschwitz perustettiin teollisuuskeskukseksi, jossa hyödynnettiin Puolan suurten hiilikaivosten antia. Auschwitz sijaitsi jokien yhtymäkohdassa ja se oli sodankäynnin kannalta erittäin tärkeä laitos. Ei olisi ollut mitään järkeä käyttää leirin resursseja vankien järjestelmälliseen murhaamiseen epätoivoiseksi äityneen sodan aikana.

Saksalainen tuomari Wilhelm Stäglich työskenteli Auschwitzin lähistöllä sodan aikana ja vieraili useilla leireillä. Hänen mukaansa elämä leireissä oli sota-olosuhteisiin nähden siedettävää. Mikään ei viitannut vankien järjestelmälliseen joukkotuhontaan. Mikä tärkeintä, vangit eivät pelänneet vartijoitaan. Väkivallan uhkaa ei siis ollut.

Stäglich julkaisi lausuntonsa 1973, minkä vuoksi Saksan eliitti pakotti hänet eroamaan ammatistaan ja luopumaan tohtorin tittelistään. Stäglichin kirjat kiellettiin ja hävitettiin, vaikka ”kirjarovioiden ajan” piti olla ohi. Poliisi alkoi ahdistella häntä. Onneksi kirjaa (Der Auschwitz-Mythos) ei saatu hävitettyä kokonaan ja siitä on olemassa myös englanninkielinen käännös, jonka voi ostaa tai ladata ilmaiseksi verkosta.

SS teki kaikkensa, että leirien kuolleisuutta saatiin karsittua.

SS teki kaikkensa, että leirien kuolleisuutta saatiin supistettua.

 

Salakuuntelu ei tuonut todisteita joukkotuhonnasta

Sodan aikana Englannin Bletchley Parkin ”Asema X” onnistui murtamaan saksalaisten Enigma-salatut radioviestit. Kevään 1942 ja helmikuun 1943 välisenä aikana englantilaiset salakuuntelijat saivat haltuunsa seuraavat tiedot saksalaisten työleireistä:

”Auschwitz on saksalaisten suurin työleiri; siellä on yhteensä noin 20 000 vankia. Merkittävin kuolinsyy vankien keskuudessa ovat erilaiset sairaudet. Joitain vankeja on myös ammuttu tai hirtetty [rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta. Suom. huom.]. Salakuuntelijoiden mukaan kukaan ei puhunut missään vaiheessa kaasutuksista.”

”Jostain syystä” englantilaiset eivät tuoneet tätä lainkaan esille Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä!

Kuolleiden ruumiit poltettiin yksitellen. Helmikuun 1942 ja lokakuun 1943 välillä laaditut polttouunien koksin (kivihiilestä valmistettu polttoaine) käyttöä tilastoineet pöytäkirjat osoittavat, että noin 5 000 ruumista tuhkattiin tuolloin. Luku menee yksiin leirin kuolintilastojen kanssa; saksalaiset rekisteröivät kaikki leireillä kuolleet vangit sekä kuolinsyyn.

Kuolintilastojen ja krematorioiden polttoaineen kulutuksen vertaaminen osoittaa, että vangit kuolivat sairauksien kaltaisiin luonnollisiin syihin – eivät järjestelmällisen murhaohjelman uhreina. Leireillä ei ollut ylimääräistä polttoainetta, jota olisi voitu käyttää murhattujen ruumiiden hävittämiseen.

Auschwitzia valvonut Josef Kramer antoi sodan jälkeen lausunnon, jota muun muassa professori Arthur Butz pitää uskottavana: toukokuun ja marraskuun välillä 1944 Auschwitzissa kuoli viikottain noin 350–500 vankia erilaisiin luonnollisiin syihin. Kuolleisuus kasvoi sodan pitkittyessä, sillä Auschwitziin tuotiin paljon sairaita vankeja muilta leireiltä. Jo hygieniasyistä ruumiit täytyi tuhkata. Kramerin mukaan leirissä oli tuolloin jopa 100 000 vankia, joista suurin osa oli puolalaisia ja venäläisiä.

 

Ei valokuvia?

BallAPEl

Voit ladata ilmakuvia käsittelevän teoksen TÄÄLTÄ.

Tutkijat eivät siis ole löytäneet vielä ensimmäistäkään asiakirjaa, joka todistaisi holokaustiteorian olevan oikeassa. Ei ole olemassa myöskään valokuvia kaasukammiomurhista. Virallisen tarinan mukaan juutalaiset riisuttiin, marssitettiin kaasukammioihin ja lopuksi kasattiin ruumispinoiksi. Prosessista ei ole kuitenkaan olemassa ensimmäistäkään valokuvaa, vaikka kaasutusten väitettiin jatkuneen eri leireillä vuosien ajan.

Tämä on helppo tarkastaa Internetin hakukoneilla. Sota-ajoilta löytyy loputtomasti kuvia nälän ja sairauksien riuduttamista leirivangeista sekä pilkkukuumeeseen kuolleiden ruumiista. Ne eivät kuitenkaan todista, että juutalaisia oltaisiin murhattu järjestelmällisesti kaasukammioissa, mikä on holokaustin määritelmä.

Amerikkalaiset ottivat leiristä ilmakuvia vuonna 1944 (kuvat tulivat julki vasta 1978). Valokuvat otettiin aikana, jolloin ”holokausti” oli valtavirtahistorioitsijoiden mukaan täydessä vauhdissa. Missään ei kuitenkaan näy suurten ruumiskasojen polttohautauksia tai pitkiä kaasukammiojonoja. Kaikki on täysin normaalia:

”Auschwitz-Birkenausta joulukuun 1943 ja helmikuun 1945 välillä otetuista ilmakuvista ei löydetty ylimääräisiä polttoainevarastoja, tupruttavia savupiippuja tai niin sanottuja polttokuoppia. Joitain kuvia yritettiin muokata: primitiivisellä kuvankäsittelytekniikalla lisättiin esimerkiksi Zyklon-B-aukkoja rakennusten kattoihin sekä suuria vankijoukkoja parveilemaan teille. Myös krematorioiden seiniä yritettiin muokata jälkikäteen. […]

Toistaiseksi julkisuudessa ei kuitenkaan ole esitetty ainuttakaan ilmakuvaa, joka tukisi teoriaa juutalaisten joukkotuhonnasta toisessa maailmansodassa. Lännen kannalta oli erityisen noloa, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun yritys muokata valokuvia tuli julki.”

"Kaasutusten silminnäkijöiden" mukaan uhrien ruumiit muttuivat sinertäviksi. Todellisuudessa syanidin uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan "selviytyjistä" ei sitten muista vaaleanpunaisia ruumiita?

”Kaasutusten silminnäkijöiden” mukaan uhrien ruumiit muuttuivat sinertäviksi tai mustiksi. Todellisuudessa syanidin uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan ”selviytyjistä” ei sitten koskaan mainitse vaaleanpunaisia ruumiita?

 

Väärennöksiä

Käykäämme läpi pari ”silminnäkijälausuntoa” pahamaineisista murhakaasukammioista. Maria Van Herwaarden oli itävaltalainen nainen, joka toimi todistajana Ernst Zündelin sananvapausoikeudenkäynnissä Torontossa 1988.

Van Herwaarden kuljetettiin Auschwitz-Birkenauhun 1942, koska hän oli ollut sukupuoliyhteydessä pakkotyöhön määrätyn puolalaisen kanssa. Junamatkalla kohti leiriä mustalaisnainen kertoi hänelle ja muille vangeille, että Auschwitzissa heidät kaikki kaasutettaisiin kuoliaaksi.

Kun Maria ja muut vangit saapuivat leirille, heidät määrättiin riisumaan ja kävelemään suureen ikkunattomaan betonihuoneeseen, jossa oli suihkut. Naiset olivat kauhuissaan ja luulivat, että nyt heidät kaasutettaisiin. Tapahtui ihme: tappavan kaasun sijaan suihkuista tulikin vettä.

Auschwitz ei ollut tietenkään nautinnollinen lomakohde, Maria kertoi Torontossa. Hän joutui näkemään useiden vankien kuoleman. Yleisin syy oli pilkkukuume, mutta muutamat vangit tekivät myös itsemurhan. Hän ei kuitenkaan nähnyt ensimmäistäkään merkkiä joukkoteloituksista, kaasutuksista tai muustakaan kansanmurhaan viittaavasta.

Vankien suihkuilla ja vaatteiden desinfioinnilla pyrittiin pitämään tuholaiset ja pilkkukuumeen kaltaiset tappavat taudit loitolla.

Vankien suihkuilla ja vaatteiden desinfioinnilla pyrittiin pitämään tuholaiset ja pilkkukuumeen kaltaiset tappavat taudit loitolla.

Juutalainen Marika Frank saapui Auschwitz-Birkenauhun Unkarista heinäkuussa 1944, kun valtavirtahistorioitsijoiden mukaan saksalaiset kaasuttivat ja tuhkasivat joka päivä 25 000 juutalaista. Myös Marika Frank totesi sodan jälkeen, ettei hän kuullut tai nähnyt mitään mikä viittaisi murhakaasukammioihin. Hän kuuli kaasukammiohuhuista ensimmäistä kertaa vasta sen jälkeen, kun hän oli jo päässyt pois Auschwitzista!

Liittoutuneiden mattopommituskampanja tuhosi työ- ja keskitysleirien huoltolinjat. Vangit kuolivat siis liittoutuneiden likaisen sodankäynnin vuoksi nälkään ja kulkutauteihin. Osana psykologista sodankäyntiä hävittäjät pudottivat paikallisille lentolehtisiä, joissa ihmisiä peloteltiin Auschwitzilla, jossa kaikki Saksan viholliset tapettaisiin kaasulla.

Huhut alkoivat levitä nopeasti, mikä synnytti Auschwitz-myytin. Kun kauhukertomukset yhdistettiin valokuviin (liittoutuneiden pommikampanjan vuoksi) aliravituista juutalaisista, oli psykologinen vaikutus erittäin voimakas.

William B. Lindsey on kirjoittanut:

”Ei todellakaan ollut ’yleistä tietoa Saksassa’, että juutalaisia oltaisiin kaasutettu […] Saksalaiset kauhistuivat, kun YK alkoi syyttää heitä juutalaisten joukkotuhonnasta. Monet protestoivat ja totesivat, etteivät he olleet kuulleetkaan kaasutuksista ennen kuin taistelut olivat jo loppuneet ja aiheesta alettiin keskustella YK:n lähettämissä radio-ohjelmissa.”

Englannin valtiollinen BBC-kanava oli alkanut levittää kaasukammiohuhuja jo kuukausia ennen toisen maailmansodan päättymistä. Monet saksalaiset kuulivatkin ”kaasukammioista” ensimmäistä kertaa kuunnellessaan vihollisvaltion sotapropagandalähetyksiä.

Legenda syntyi joulukuussa 1941, kun saksalaissyntyinen kirjailija Thomas Mann julisti BBC-lähetyksessä, että saksalaissairaaloissa oli yleinen tapa surmata vaikeasti sairaat sekä vanhukset myrkkykaasulla. Tämän jälkeen myrkkykaasusta alettiin puhua jatkuvasti sotapropagandassa.

Robert Faurisson on kirjoittanut kaasukammiotarinan kehityksestä:

”Ulkoministeriö piti uusia [kaasukammio-] huhuja juutalaisten perättöminä juoruina. Myöskään Amerikassa niihin ei uskottu. Tšekkoslovakian presidentti Edward Beneš (joka oli maanpaossa Lontoossa) kuulutti marraskuussa 1942, että – toisin kuin Euroopassa huhuttiin – saksalaiset eivät murhanneet juutalaisia järjestelmällisesti.

Amerikanjuutalainen korkeimman oikeuden tuomari Felix Frankfurter totesi suoraan, ettei hän uskonut Jan Karskin kertomuksiin siitä, että saksalaiset toteuttivat juutalaisten kansanmurhaa Puolassa.”

Elokuussa 1943 valtiosihteeri Cordell Hull lähetti varoittavan sähkeen Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Moskovaan. Liittoutuneet olivat suunnitelleet yhteistä julkilausumaa ”Saksan rikoksista Puolassa”. Hull totesi, että julkaisussa ei tulisi mainita kaasukammioita lainkaan, sillä – kuten britit olivat osoittaneet – niiden käytöstä ei ollut lainkaan todisteita.

 

Artikkeli julkaistu lähteineen englanniksi CODOH-verkkosivuilla 24.5.2008.

 

Lue myös:

3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

26 Kommentit

  1. Juutalaiseliitti valehtelee asiat tietoisesti päälaelleen, koska he tietävät etteivät massat pysty helposti hyväksymään mitään tietoa, joka antaa ymmärttää asian olevan juuri päinvastoin kuin he uskovat. Lisäksi massat luottavat viralliseen tiedonvälitykseen, joten päinvastainen informaatio on helppo ”naureskella” pois päiväjärjestyksestä, vaikka usein ei henkilön tarvitsisi tehdä muuta kuin katsoa itse nähdäkseen juutalaiseliitin selkeät valheet selkeinä valheina.

    (70)(12)
  2. Oletteko panneet merkille sitä hiljaisuutta, joka koskee uutisointia Israelista? Hiljaisuudelle on olemassa syynsä. Syy on tämä: Juutalaisvaltion olemassaolo on uhattuna.

    Ennuste Tyyron hävityksestä: `Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niin kuin meri nostaa aaltonsa. Ne hävittävät Tyyron muurit, repivät maahan sen tornit, ja minä lakaisen siitä pois sen tomutkin ja panen sen paljaaksi kallioksi. Siitä tulee verkkojen kuivauspaikka keskelle merta. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra; ja se joutuu kansojen ryöstettäväksi` (Hes 26:3-5).

    Tyyron hävittämisen ensimmäinen vaihe:

    Historiassa ennuste Tyyron (Hes 26) hävityksestä toteutui kahdessa vaiheessa. Tyyron hävittämisen ensimmäisessä vaiheessa vuodesta 580 ekr. alkaen kuningas Nebukadnessar piiritti Tyyrosta 13 vuotta. Hän hävitti Tyron mantereella olevan kaupungin, mutta saarella sijaitsevaa kaupunginosaa hän ei pystynyt valloittamaan. Näin ollen ennuste Tyyron hävittämisestä (Hes 26:3-5) jäi toteutumatta.

    Tyyron hävittämisen toinen vaihe:

    Tyyron hävittämisen toisessa vaiheessa historian näyttämölle astui nuorukainen nimeltä Aleksanteri Suuri. Aleksanteri Suuri piiritti Tyyron, kukisti sen mantereen puoleisen kaupunginosan ja heitti sen rauniot mereen. Aleksanteri Suuri valloitti Tyyron saarella olevan osan viemällä sotakoneensa mereen heitettyjen raunioiden muodostamaa kannasta pitkin. Hän lakaisi koko kaupungin silokallioksi, niin ettei siihen jäänyt kiveä kiven päälle. Ennuste (Hes 26) Tyyron hävityksestä toteutui.

    Tyyroksen hävitys:
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/6296983/yliluonnollinen-profetia-ateistien-kiusana

    Samoin kuin Tyyron hävitys, myös Jerusalemin hävitys on kaksivaiheinen. Jerusalemin hävityksen ensimmäinen vaihe toteutui vuonna 70 jkr. Jerusalemin hävityksen toinen vaihe toteutuu `aikojen lopulla`. Niin kuin Tyyron ensimmäisessä hävityksessä niin tapahtui myös Jerusalemin ensimmäisessä hävityksessä, jolloin `kivet jäivät kivien päälle`. Mutta toisessa Jerusalemin hävityksessä, lopunaikojen hävityksessä, koko temppelialueesta tulee silokalliota, niin ettei sinne jää `kiveä kiven päälle maahan jaottamatta`.

    Jerusalemin hävittämisen ensimmäinen vaihe:

    `Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana, kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat sen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät`:
    Jerusalemin piiritys (70):
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_piiritys_(70)

    Jerusalemin hävittämisen toinen vaihe:

    Jeshuan seuraajat olivat haltioissaan temppelialueen rakennuksista ja sen loistosta, mutta Jeshua vastasi heille lopun aikoja käsittelevässä puheessaan tällä tavalla: `Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta` (Mat 24:2).

    Tänä päivänä israelilaiset matkaoppaat esittelevät hyvin mielellään turisteille Jerusalemin temppelialueen säilyneitä kivimuureja. Näin he julistavat naureskellen ivallista sanomaansa, jota turisti ei usein tule edes huomanneeksi. Sanoma on tämä: Katsokaa, katsokaa näitä kivimuureja, ne ovat säilyneet, niinpä teidän Jeshuanne on huijari ja väärä profeetta.

    Hakotel – Itkumuuri, josta esimerkiksi löytyy maahan jaottamattomia kiviä:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalem#/media/File:Western_wall_jerusalem_night.jpg

    Jeshua haMashiahin (Jeesus Kristuksen) ennuste Jerusalemin toisen vaiheen hävityksestä sijoittuu myös Luukkaan evankeliumin eskatologiseen (lopunaikoja käsittelevään) puhejaksoon. Lisäksi siinä määritellään Jerusalemin hävityksen ajankohta: `Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä` (Luu 21:20).

    Israel vihamielisen Islamin piirittämänä:
    http://bokertov.typepad.com/.a/6a00d83451bc4a69e20168e55dbcee970c-pi

    Jerusalemin ja samalla Israelin ennustettu toinen hävitys on jo ovella. Mutta kansainvälinen siionistinen liike pitää yhä yllä julkeaa, mutta koskaan toteutumatonta unelmaansa maallisen juutalaisen valtakunnan restoraatiosta, kolmannesta temppelistä eläinuhrikäytäntöineen, maailman valtiudesta ja koko ihmiskunnan orjuuttamisesta.

    Karttakuvassa: Siionistinen suunnitelma tulevista Suur-Israelin rajoista:
    http://the-end-time.blogspot.fi/2011/05/incredible-shrinking-israel.html

    Karttakuvassa: Todellisuudessa siionistinen Suur-Israel hanke on saanut juutalaisvaltion kutistumaan kutistumistaan:
    http://the-end-time.blogspot.fi/2011/05/incredible-shrinking-israel.html

    Jatkoa seuraa edelliseen. YKn 70s istunto kokoontuu ensi viikolla (15.9.2015) äänestämään Palestiinan valtiollisesta tunnustamisesta. Tämä äänestys (kahden valtion malli) ei tule olemaan Israelille mieleen, koska Palestiinalaisvaltio muodostettaisiin vuoden 1967 rajojen mukaan. On mahdollista, että Yhdysvallat ei käytä veto-oikeuttaan, vaikka se olikin Israelin puolla lipunnostojupakassa:

    `Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätti asiasta ylivoimaisella enemmistöllä äänestyksessä`:
    Palestiinan lippu pian YK:n päämajan edustalle:
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441929940150.html

    Seuraavassa kuvassa, kahden valtion mallista, Palestiinalaisvaltion alueet, jotka kumpikin on aidattu korkeilla betoniaidoilla, toteutuessaan halkaisisivat Israelin keskeltä kahtia. Kapeimmillaan maakannas, joka jää Länsi-rannan ja Välimeren väliin olisi vain alle 15 km.

    Karttakuvassa: Kahden valtion mallin seuraukset:
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6a/West_Bank_%26_Gaza_Map_2007_%28Settlements%29.png

    Vaikutusvaltaiset juutalaisjärjestöt ovat olleet hälytystilassa jo jonkin aikaa. Panokset ovat huikeat. 15.9.2015 pidettävästä YKn 70nennestä kokouksesta löydetään valtamediassa vain vähän viitteitä, koska nyt kulissien takana vehkeillään suurella rahalla ja vaikutusvallalla; kiristetään, lahjotaan ja uhkaillaan.

    Mikäli äänestyksen lopputulos päätyy kahden valtion malliin, niin Israelin puolustuskyky ei ainoastaan heikkene, vaan koko juutalaisvaltion olemassaolo on uhattuna. Mikäli arabiliittouma pääsisi yllättämään Israelin sen rajojen sisällä, järeämpiä aseita ei voitaisi käyttää, vaan alkaisi käsikähmä. Mutta islamistien rivit eivät muutaman ukon menetyksestä olisi moksiskaan.

    B.Turkia:
    http://www.portti.org/terveiset.html

    Mikäli 15.9.2015 pidettävä kahden valtion malli äänestettäisiin jostakin syystä kumoon (yllättävällä Yhdysvaltojen vetolla), niin seuraava NWO-agenda, jota juutalaiset ovat itse niin innokkaasti ajaneet, toteutuu aivan varmasti ja se on 1.) URO (United Religion Order = Yhdistyneitten uskontojen järjestys) ja 2.) yksi maailmanhallitus, juuri tässä järjestyksessä ja josta Henry Kissingerin sanoi näin: `In 10 years, there will be no more Israel`.

    Yhdistyneitten uskontojen ja maailmanhallituksen perustamishanke on ajankohtainen nyt jos koskaan:

    -Simon Peres ehdotti paaville YKn kaltaisen yhdistyneitten uskontojen perustamista:
    -Vatikaani koventaa puheitaan Israelia kohtaan – saamassa pian itselleen Jerusalemin, kuten Peres lupasi 1993?:
    http://maallikkoapuri.blogspot.fi/search/label/maailmanhallitus

    Syyskuun 24. päivänä 2015 tulee paavi pitämään tärkeän puheen Yhdysvaltojen kongressissa. Mitä todennäköisimmin paavin puhe koskee joko yhdistyneitä uskontoja tai maailmanhallituksen muodostamista, tai sitten molempia.

    It’s official: Pope Francis will address the US Congress:
    http://www.cruxnow.com/church/2015/02/05/pope-francis-to-address-congress-boehner-confirms/

    Mikäli 15.9.2015 pidettävässä YKn äänestyksen jälkeen päädytään kahden valtion malliin, niin jihadistit eivät epäröi, vaan tulevat käyttämään seuraavan mahdollisen tilaisuuden tunkeutua Israelin maaperälle. He ovat motivoituneet, heillä on aseita ja varallisuutta sekä huomattavan vankka tuki taustallaan.

    Seuraavassa videossa tulee esille tärkeitä seikkoja Islamin eskatologiasta kuten Mahdista ja Isa bin Mariasta, jotka kannattaa ottaa huomioon arvioitaessa Islamin sotaisia pyrkimyksiä Israelia kohtaan. Yhtenä tärkeimpänä päämääränä on Jerusalemin vapauttaminen vääräuskoisilta; `koirilta ja apinoilta` (juutalaisilta).

    Tästä sanastoa seuraavan linkin sanoman ymmärtämiseksi:
    http://www.shiaislam.info/islamiinpaluu/sanakirja.htm

    Islam & Black Flags | Al Mahdi & Dajjal | Islamic Reminder

    Kommentti videosta:

    Aluksi on syytä tutustua Israelin-Palestiinan konfliktiin, joka ei ole moniselitteinen, vaan yksiselitteinen molempien osapuolten kannalta katsottuna. Kummankaan osapuolen ratkaisu ei ole kahden valtion malli, vaan toisen `valtion` totaalituhoaminen:
    https://aikapommi.wordpress.com/israelin-palestiinan-konflikti/

    Koraanin opetukset ovat itsessään ristiriitaisia. Islamin oppineet ovat kehittäneet ristiriitojen ratkaisuun ns. abrogaatio-tulkinnan, jonka mukaan myöhempi ilmoitus voi kumota aikaisemman ilmoituksen. Profeetta Muhammadin nimiin on kirjattu Mekan ajalta (varhaisemman toiminnan aika) hyvinkin rauhanomaisia ilmoituksia. Mutta Medinan aikainen (myöhemmän toiminnan aika) julistus muuttuu kerrassaan sotaisaksi.

    Kun Koraani sittemmin koottiin, ei kirjoitusten kokoomavaiheessa pyrittykään ajalliseen kronologiaan, vaan Suurat yksinkertaisesti ladottiin nippuun Suurien pituusjärjestyksessä, jolloin pisimmät Suurat ovat Koraanin alussa ja lyhenevät kohti kirjan loppua. Tilannetta eivät selkeytä Hadith:jatkaan (= perimätieto) eikä Hadith Qudsit (= profeetta Muhammad sanoo Allahin sanoneen), koska sanoman ymmärtäminen hämärtyy entisestään. Esimerkiksi Mahdin toiminta-ajaksi on ilmoitettu 7, 9 ja 19 vuotta.

    Islamilaisessa eskatologiassa julistetaan kuinka ratkaisevaa taistelua tullaan käymään `harmegiddonin` hengessä hyvien ja pahojen voimien kesken. Hyvien puolella taistelee itse Mahdi (muslimien messias), joka toisi maailmaan oikeudenmukaisuuden, rauhan ja vaurauden.

    Sitten paikalle saapuukin `Jeesus` (Isa bin Marian = Jeesus Marian poika), toisessa tulemuksessaan, ikään kuin tippuen taivaista (`erään minareetin katolta`). Jeesus osoittautuu voimalliseksi Mahdin apuriksi, mutta kuoleekin yllättäen ennen viimeistä tuomiota. Mainitun `Jeesuksen` toimintaa ei voida perustella Koraanista, mutta silti se on säilynyt islamilaisessa ajattelussa sitkeästi. Shiialaiset odottavat innokkaasti Mahdia, mutta sunnalaiset näkevät mielellään Jeesuksen Mahdin rinnalle. Tässä heidän `uskonsa` Jeesukseen.

    Vapautuksen kohteena tulee olemaan Jerusalem ja hyökkäävän joukon väki ampaisee sotaretkelle – hevosilla, jotka kuulemma ovat maailman parhaita. Sotajoukko lähtee muinaisen Khurazanin (nyk. Afganistanin/Pakistanin) alueelta, liehuttaen mustia lippujaan, eikä tätä ratsuväkeä pysäytä mikään. Juuri tätä näkyä ISIS nyt toteuttaa, kalifaatin restoraatiota ja juutalaisvaltion tuhoamista.

    Alkuaan voittoisa Mahdi, joka ei edes tiedä olevansa Mahdi (mutta tekee parannuksen), vaan se hänelle kerrotaan, katoaa yllättäen, eikä Islamin oppineilla ole hänestä mitään kirjallista tietoa minne hän meni. Näin he ovat opettaneet sukupolvesta toiseen ja pyrkivät nyt toteuttamaan saamiaan ilmoituksia.

    Voi vain arvailla minkälaista nostetta mustien lippujen sotaväki saakaan, kun Korkein laittaa israelilaisten tuomiot täytäntöön. He todellakin joutuvat sotaisten ja kostonhimoisten islamistien kynsiin omassa maassaan:

    `Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen` (Sak 13:8-9).
    `Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista` (Sak 14:2).

    Monikulttuurisuus nostattaa kaikissa kansoissa juutalaisvihan, jolloin sekä maahanmuuttajat että kunkin maan valtaväestö alkavat vihata juutalaisia. Niin he joutuvat pakenemaan omaan maahansa `turvaan` ja näin `polttouhrien` määrä kasvaa kaiken aikaa. Vasta silloin voidaan puhua oikeasta Shoaista (= holocaustista), sillä uhrien määrä on valtava ja jäljestäpäin huomataan kuinka kuuden miljoonan uhrin määrä, jota on pidetty yllä 1800-luvulta saakka, on rutkasti alakantissa.

    Hep, hep, hep ,,, (Hierosolyma est perdita = Jerusalem menetetään).

    (14)(7)
  3. Suomi suomalaisille

    Nyt samaa holokausti-valetta levittävä taho, ennen kaikkea etupäässä juutalaisten kontrollissa oleva läntinen valtamedia, on edistämässä propagandallaan tämän tahon johtamaa läntisten kansallisvaltioiden ja kansojen todellista holokaustia: maahantunkeutuja-invaasio EU-maihin, läntisten maanpetturi-vallanpitäjien vahvalla myötävaikutuksella – Kalergi-suunnitema eurooppalaisten tuhoamiseksi, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

    Näiden rikollisten toimintaa helpottaa hyvin suuressa määrin ne ”humanitääriset” sodat, joita (kulissien takaa) juutalaisjohtoinen Yhdysvallat on käynyt ja edelleen käy mm. lähi-idässä. Seurauksena on suuret määrät todellisia pakolaisia – ja ties kuinka moninkertaiset määrät tilaisuutensa huomanneita elintasopakolaisia, nykyisiä ISIS-sotureita sekä sellaisiksi koulutettavia ja vastaavia, joista suuresta ellei suurimmasta osasta tulee kieli- ja ammattitaidottomina läntisten veronmaksajien varoilla elätettävia sosiaalipummeja, monista vielä ryöstäjiä, raiskaajia ja muita rikollisia.

    (26)(9)
    • Suomi suomalaisille

      ”Suomi on menetetty vasta sitten, kun me pidämme Suomea menetettynä
      Monet ovat jo sitä mieltä, että me olemme siirtyneet siitä ajasta, jolloin uhkatekijöistä varoittamalla voidaan saavuttaa jotain, siihen aikaan, jolloin varoituksista välittämättä jättäminen tulee opettamaan suomalaisia siperialaisella tavalla. Näin on.

      HAITTAMAAHANMUUTON hyökyaalto iskee nyt ja lähitulevaisuudessa Suomeen ankarasti. Koska Suomen laillinen valtio on käytännössä lakkautettu ja korvattu maanpetoksellisella ja äärimmäisen länsisuomettuneella kätyrieliitillä, on selvää, että isänmaata puolustetaan nyt tästä rikollisjoukkiosta huolimatta, ei sen avulla.

      Jos jollekulle on vielä epäselvää, kuka tässä maassa nykyään käskee, palautettakoon mieleen seuraava:…”

      Koko artikkeli: http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/09/suomi-on-menetetty-vasta-sitten-kun-me-pidamme-suomea-menetettyna

      Vaikka artikkelissa mainitaan eräs Olli Immosen esilletuoma asia, niin tarkoitukseni ei ole puolustaa tai mainostaa takinkääntäjä-petturi Soinia ja hänen talutusnuorassaan kulkevaa joukkiota; se on tuskin artikkelin kirjoittajankaan tarkoitus.

      (27)(7)
    • Teidän juttune on lähtöisin saatanasta.

      (2)(0)
  4. Voisiko magneettimedia ja mv lehti perustaa jonkun sivun jossa eripuolilla suomea asuvat voisivat liittoutua! Nyt menee yli ja pahasti naisia raiskataan ja valtamedia ei tee mitään! Vitun puolustusvoimat ja ja poliisi!! HE ovat solutettuja nyt pitää saada tämä loppumaan ja jokainen neekeri palautettava kotimaahansa! Mitä helvetin ihmisiä tässä maassa asuu kun hyväksyy juutalaisen yli vallan!

    (37)(12)
  5. Erkki Hänninen

    Aikamoista kakkaa nämä teidän Aatunpalvojen historian kieltämiset…

    (26)(55)
  6. veri lentää

    Mvlehti hyvä julkaisu ja voi jopa pelastaa Suomen, mutta miksi vitussq kaikki totuudet jutuista ovat folio osiossa. Vai onko tarkoitus herättää hiljalleen vai mikä takana? Repeltä hyvät kommentit carolynille!

    (16)(7)
  7. veri lentää

    Tämä herra Hännisen kommentti voi hyvää päivää! Hänninen toivottaa jo avosylin vastaan! Herra hännisenvaimoa voisi hätää kärsivä iPhone mamu vähän rikastaa! Näiden valtamedia toimittajien nimiä ja naamoja pitäisi julkaista esim youtube ym!

    Maahanmuutto keskus koulun viereen mitä perkelettä! Mutta Räikkönen ajoi taas pari ympyrää autolla ei mitään hätää!

    (27)(5)
  8. veri lentää

    Luulisi puolustusvoimissa olevan vastustusta asialle vapareitahan nekin pomot siellä ovat! Suojeluspoliisi mitä vittua he oikein tekevät! Lakko pitäisi kestää niin kauan että eusta eroon ja eurosta! Tuli kiire maanpettureilla ottaa mamuja hehän tullaan hirttämään kun lammaslaumalle selviää! Ongelma ja ratkaisu hokkuspokkus hyvinvointi yhteiskunta hävisi!

    Kattokaapa Oulun Saksi raiskaus hyi vittua ja nämä ovat ihmisiä just joo

    (18)(0)
  9. Suomi suomalaisille

    Yhdysvaltalainen adressi Netanyahun pidättämiseksi hänen suurista rikoksistaan:

    ”US Petition Drive to Arrest Netanyahu, ahead of his Scheduled UN General Assembly Address”,
    http://www.globalresearch.ca/us-petition-drive-to-arrest-netanyahu-ahead-of-his-scheduled-un-general-assembly-address/5475607

    Linkki adressiin on artikkelin kohdassa ”Sign the petition”.

    (19)(1)
  10. htazbfdhbdf

    (1)(0)
  11. Ydinisku Israeliin

    Juutalaiset ovat koventaneet otettaan suomesta. Joka tietää lisää elintaso siirtolaisia ruotsin vastaavaan määrään. Voi mennä jopa vähemmän aikaa tällä menolla mitä enemmän juutalaiset saavat valtaa suomessa sitä enemmän siirtolaisia tänne tulee SSS hallitus on täysin sionistien otteessa.

    (19)(4)
  12. Herätys ja tutkikaapas asiaa tarkasti, ennen kuin kirjoitatte asioista totuuksina!

    Ihan vahingossa olette unohtaneet kertoa faktan, että natsisaksan kansallinen salaisuus. Natsit tuhosivat aikalailla kaikki asiakirjat mitä vähänkään oli kirjoitettu ylös ja pääasiassa suullisesti ylimmät tahot antoivat tappokäskynsä asiaan liittyen! Asia kirjojen puuttuminen ei poista faktaa, että joukoittain tapettiin ihmisiä niin nälkiinnyttämällä, kuin murhaamallakin eri tavoin. Luuletteko, että tuollaiset kasat ruumiiita ”sattui kuolemaan ihan vahingossa” vain sairauksiin ja nälkään, kun itse upseerit ja natsisaksan kansalaiset eivät kovinkaan pahasti nälkää nähneet?? Ja eivät juutalaiset olleet ainoita joita tapettiin ja vainottiin; poliittisia vankeja, vammaisia, homot, kristityt… jne.

    Natsit pitivät salaisuutena kyseisen joukkosurman eli holokaustin, etteivät joutuisi tilille asioista. Näin sitä vääristellään historiaa asioista tietämättömien tahojen johdosta. Sitä on helppo yrittää muuttaa totuutta vuosikymmenien jälkeen, kun ei ole paljoa elossa immeisiä jotka voisivat todistaa ja kertoa kun näkivät näitä kauheuksia ihan oikeasti.
    http://www.ushmm.org/wlc/en/article.php?ModuleId=10007273

    http://www.holocaustresearchproject.org/othercamps/galleries/dachaugallery/index.html
    http://www.holocaustresearchproject.org/othercamps/images/A%20mass%20grave%20in%20Bergen-Belsen%20concentration%20camp.jpg

    (15)(23)
    • Koko Eurooppa näki nälkää. Keskitysleireillä ei nähty nälkää, koska vankien työpanos oli tärkeä. Ei siellä mälkääm kuoltu, vaan tauteihin. Kuolleisuus oli lopulta sangen vähäistä, koska kulkutauteja vastaan taisteltin. Sinä olet tyypillinen nettisoturi, joka valehtelee juutalaisten pussiin. Ketään ei tapettu, vaan kaikki saivat hyvää hoitoa. Vain kurinpidollisia teloituksia oli ja hyvn vähän.

      Saksassa on 50-luvulla todettu muutamassa oikeusprosessissa, että romaneja ei vainottu Kolmannessa Valtakunnassa. Myöskään mitään vammaisvainoa ei ollut. Eutanasia-ohjelma on ääristelty voittajien toimesta. Hollannisa taitaa olla paljon laajempi eitanasia nykyisin kuin Saksassa tuolloin. Myös poliittiset vangit jäivät lahtaamatta. Paljon enemmän olisi kai kannattanut lahdata esim. maanoetureita, joiden konnantöihin koko maa kaatui. Kristittyjen vainoista puhuminen on uskomattoman röyhkeää valehtelua. Kansallissosialismihan edusti juuri kristittyä Eurooppaa, kun taas vastapuoli vainosi kristittyjä ja nyt Kännestäkin sodan jälkeen kuoriutui ihan avoimesti juutalaien kristinuskon tuhoaja ja mädättäjä. Vain maanpetokselliset papit siivottiin rikoksia tekemöstä säilöön.

      (15)(6)
  13. Anja Kaskihalme-Rumso

    Miksi natsit tahtoivat suojella internoituja juutalaisia ja estää turhat kuolemat keskitysleireillä, jos kerran heidän päämääränsä oli tuhota heidät?

    (14)(0)
  14. Ihan ensimmäiseksi:miksi juutalaiset yleensä olivat keskitysleireillä. Vaikka Magneettimedia yrittää saada ihmisille mielikuvan suunnilleen jostain partioleirityyppisestä jutskasta jossa kaikilla oli ihan hyvät oltavat,jokainen jolla on aivot tajuaa, millaista roskaa nämä sivustot ovat. On se jännä kuinka juutalaisia syytetään milloin mistäkin-aina uudestaan. Mitäs magneettimedia sanoo ihmisistä jotka itse olivat leireillä ja kertoivat mitä siellä tapahtui? Kaikki valehtelijoita vai?

    (11)(15)
    • Keskitysleirejä oli myös Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana vuosina 1942–1946 jossa säilytettiin mm. etnisiä japanilaisia. Niissäkin keskitysleireissä oli lapsiperheitä; sielläkin kuoli porukkaa tauteihin, kylmyyteen ja välillä tietenkin luoteihin. Yhdysvaltojen alueelle ei saapunut maa-armeijaa, ruoan jakelussa ei ollut suurempia ongelmia ottaen huomioon sotatila. Japanilaiset vangit itse rakensivat parakkeja, sitten kun työt oli tehty ne pelasi koripalloa ja jalkapalloa.

      Neuvostoliitto teloututti toisen maailmansodan jälkeen juutalaisia järjestäytyneitä ryhmiä joiden toiminta silloin se koki itselleen uhkaavaksi. Sellaistakin on tapahtunut.

      Keskitysleirejä/pakkotyöleirejä on tällä hetkellä mm. Pohjois-Koreassa joista vuokrataan halpatyövoimaa mm. Kiinaan ja Venäjälle. Nälkäiset lapset välillää vaeltaa P-Koreasta Kiinan alueelle jolloin hyväsydämmiset kiinalaiset ruokkivat niitä ja lähettävät takaisin koska viranomainen kieltää.

      Keskitysleirejä tulee olemaan myös Suomen alueella jos/kun suurempi kriisi iskee eli esim. Venäjä-skenaario tai vastaava.

      Mitä luulet mitä tapahtuu siviiliväestön raiskareille jotka jäävät kiinni samaan aikaan kun rintamalla kuolee tuhansittain porukkaa?

      (2)(1)
      • Syy miksi normiaikaan raiskauksesta ei saa kuolemantuomiota on hyvin yksinkertainen.

        Kun esim. Neuvostoliitossa oli voimassa kuolemantuomio raiskauksesta raiskaajat usein tappoivat uhrinsa jälkikäteen jotta uhrit eivät pystyisi todistamaan oikeudessa. Kansa vaati kuolemanrangaistuksen lakkautamista ja lopulta niin tapahtui.

        Raiskauksia tulee aina tapahtumaan, kuitenkin näin uhreilla on parempi mahdollisuus selviytyä hengissä tilanteesta. True story.

        (3)(0)
    • Jepulisjepsis

      Koska joku nimimerkki tuossa edellä tätä kysyy, niin vastataan kysymykseen ”Miksi juutalaiset yleensä olivat keskitysleireillä?”

      No, siksi että he olivat ITSE julistautuneet Saksan viholliseksi ja he olivat sodan aikana Saksan kannalta selvä turvallisuusriski. Harvat tietävät, että juutalaiset julistivat maailmanlaajuisen sodan Saksalle jo 1933, jolloin Saksan juutalaisista luonnollisesti tuli vieraan valtion agentteja.

      Juutalaiset olivat siis selväsanaisesti ITSE julistautuneet Saksan vihollisiksi. Heti Hitlerin noustua valtaan v. 1933 he julistivat ”pyhän sodan” Saksaa vastaan (koko maailman juutalaisväestön kaupallinen, poliittinen ja finanssialan boikotti Saksaa vastaan, Daily Express 24.3.1933; tämän vahvisti ”pyhän sodan” nimellä World Jewish Economic Federationin presidentti Samuel Untermeyer radiopuheessaan [WABC] 6.8.1933, puheen julkaisi seuraavana päivänä the New York Times ).

      https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/16/juutalaisjarjestojen-sodanjulistus-saksalle-24-3-1933/

      http://www.rense.com/general84/declare.htm

      http://www.biblestudysite.com/judeawar.htm

      http://www.sweetliberty.org/issues/israel/untermeyer.htm

      Saksalaiset tuotteet asetettiin maailmanlaajaan boikottiin, laivojen purkamisia estettiin jne., ja tavoitteena oli Saksan tuhoaminen taloudellisesti. Uudelleen juutalaiset julistivat Saksalle sodan 5.9.1939 (kaksi päivää aikaisemmin, 3.9.1939, Englanti ja Ranska olivat julistaneet Saksalle sodan), kun Sionistiorganisaation presidentti Chaim Weizmann koko maailman juutalaisväestön nimissä ilmoitti kirjeessään Ison-Britannian pääministeri Chamberlainille, että…

      ”…juutalaiset seisovat Ison-Britannian rinnalla ja tahtovat taistella demokratioiden puolella. – – Jewish Agency on valmis ryhtymään välittömiin järjestelyihin juutalaisen työvoiman, teknisen taidon, varojen jne. ottamiseksi käyttöön” (julkaistu lehdessä The Jewish Chronicle 8.9.1939, siteeraus löytyy mm. täältä:

      http://www.biblebelievers.org.au/zionmyth2.htm

      Weizmann siis julisti, että myös Saksan juutalaiset ovat Saksan vihollisia, jotka taistelevat Saksaa vastaan. Myös 9.11.1938 (lehdessä Droit de Vivre) juutalaisen Kansainvälisen antisemitismin vastaisen liiton (LICA) presidentti Bernhard Lecache oli julistanut:

      ”Päämääränämme on julistaa Saksaa, vihollista nro 1, vastaan säälimätön sota. Ja varmaa on, että tulemme käymään tätä sotaa, kunnes Grünspanien ei tarvitse enää juosta asekauppiaan luokse antaakseen verikoston siitä onnettomuudesta, että on juutalainen!” (juutalainen Grünspan oli juuri ampunut Pariisissa Saksan lähetystön virkailijan Ernst von Rathin).

      http://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/kriegsziel.htm

      Kansainvälisen lain nojalla Saksa saattoi internoida juutalaisväestön vihollisvoimana ja käyttää sitä työvoimana.

      Kansallissosialistisen Saksan tarkoituksena oli karkottaa juutalaiset Saksasta, koska juutalaiset olivat sotavehkeilyillään (juutalaiset olivat ensimmäisen maailmansodan takana ja myös juonittelemassa Saksalle tuhoisia rauhanehtoja Versailles’ssa) ja talousvehkeilyillään (tuhoisa raha- ja pankkijärjestelmä, ns. ”kansainväliset pankkiirit”) lähes tuhonneet Saksan. Juutalaisia pidettiin rikollisina, ja juutalaisten karkottaminen pois Saksasta ja myöhemmin koko Euroopasta katsottiin välttämättömäksi poliisitoimeksi.

      (16)(2)
  15. pekka heinonen

    tuo kaikki on ihan paskaa kirjoittelua ja historian vääristelyä! USKOMATONTA PASKAA!!
    Te ette ilmeisesti ole käyneet peruskoulua, saati lukeneet yhttän mitään

    (4)(13)
    • Minäkin vuosia sitten kun kuulin ensimmäistä kertaa niitä holohoax-teorioita ajattelin, että mitähän sepitystä tämä on, mutta sitten kun itse aloin tutustumaan koko toiseen maailmansotaan syvemmin, ja myös ensimmäiseen sillä nehän liittyvät kiinteästi toisiinsa, löysinkin melkoisia asioita.
      Peruskoulun oppikirjoissa ei totuutta kerrota, se selviää melko nopeasti kun alkaa faktoja etsimään muista lähteistä. Itse en tänä päivänä usko siihen kuuteen miljoonaan kaasutettuun mitä meille on koko peruskoulu/ammattikoulu/lukio kerrottu.
      Saksa ei varmaankaan ollut mikään nuhteeton maa sodassa, mutta ei ollut myöskään USA, N-liitto, Englanti, Ranska, Japani ym.
      Ja minusta on erittäin törkeää kun siinä holokausti uutisoinnissa on käytetty valokuvia joissa on Dresdenin murhapommituksen uhreja ja väitetään, että ne valokuvat olisivat Saksan keskitysleireiltä.

      (13)(1)
  16. (0)(0)
  17. Eemeli Valkonen

    Natsit ovat Saatanan ruumiillistuma, eivät ihmisiä vaikka erehdyttävästi siltä näyttävätkin.

    (0)(7)
  18. Jewbacabra

    Ihan itsekkö keksit väitteesi vai missä ovat todisteesi? Ilman todisteita selittelysi on yhtä uskottavaa kuin se, että 2. Maailmansodan aikaan avaruudesta saapui Jewbacabra niminen juutalaisia vihavaa olio joka lastasi muutaman miljoonaa juutalaista alukseensa ja vei kotiplanetalleen seksiorjiksi. …tämä on tosi koska luin sen yhdestä blogista ja näin myös videon youtubessa.

    (0)(2)

Jätä vastaus Eemeli Valkonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*