”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut 'venäläinen vallankumous'. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”

Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.

Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,33
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia julkaisee uusintana vuonna 2015 julkaistun artikkelin, Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1. Suunnaton mediarummutus kansallissosialistien tuhoamista “kuudesta miljoonasta juutalaisesta” on nyt jatkunut jo 75 vuotta ja sen kriittinen analysoiminen on kielletty lainsäädännön nojalla. Holokaustista on tullut epäjumala ja samalla uskonto. Kuitenkaan tästä “joukkotuhosta” ei ole pystytty esittämään ainuttakaan pätevää todistusta, mutta sitä vastaan lukuisia. Holokaustimyytin välityksellä juutalaiseliitti on haalinut rahaa, sympatiaa ja kansainvälistä poliittista asemaa. Holokausti propagandan kautta on terroristivaltio Israelin hakenut ”oikeutustaan” veriselle miehityspolitiikalleen palestiinalaisia kohtaa ja varustanut ydinasevaltio Israelin Yhdysvaltojen tukemana sotilaalliseksi tukikohdakseen Lähi-idässä. 

Magneettimediassa on julkaistuna aikaisemmin myös osa 2. 

Magneettimedian toimitus

Osa 1

Auschwitzin työleirillä oli moderneja syanidikaasukammioita toisen maailmansodan aikana. Tätä ei kiistä kukaan. Kaasua ei kuitenkaan käytetty ihmisten murhaamiseen vaan vaatteiden desinfiointiin ja kulkutautien torjumiseen. Kaasukammioilla siis pelastettiin juutalaisten ja muiden vankien henkiä.

Huhut juutalaisten joukkotuhonnasta käynnistyivät itse asiassa jo ennen toista maailmansotaa. Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä vuosien kuulopuheista pyrittiin rakentamaan koherentti ja virallinen kokonaisuus. Tarina ”holokaustista” on poltettu kollektiiviseen psyykeeseemme.

Etenkin toisen maailmansodan loppuvaiheessa kulkutaudit aiheuttivat suuren kuolleisuuspiikin saksalaisten hallinnoimilla työleireillä. Todistaako tämä, että saksalaiset murhasivat juutalaisia järjestelmällisesti? Liittoutuneet saivat sodan aikana haltuunsa suuren pinon saksalaisia asiakirjoja, mutta ne eivät todista, että hallitus olisi suunnitellut tai toteuttanut juutalaisten tai minkään muunkaan ihmisryhmän joukkotuhontaa.

Olemme kaikki kuulleet loputtomasti tarinoita ”natseista, jotka murhasivat juutalaisia”. Mutta tukevatko sodanaikaiset asiakirjat tai fyysiset löydöt tarinaa? Onko valtavirtainen holokaustitarina lopulta pelkkä kimppu huhuja, väärinkäsityksiä ja tyypillistä sodanaikaista kauhupropagandaa?

Huhut juutalaisten joukkotuhonnasta käynnistyivät itse asiassa jo ennen toista maailmansotaa. Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä vuosien kuulopuheista pyrittiin rakentamaan koherentti ja virallinen kokonaisuus. Tarina ”holokaustista” on poltettu kollektiiviseen psyykeeseemme.

Eurooppa tarvitsisi oman objektiivisen totuus- ja sovintokomissionsa selvittämään sodan tapahtumia. Valheet ja vihapropaganda tulisi kumota virallisesti ja selvin sanoin. Monet Euroopan valtiot ovat kuitenkin kieltäneet kaiken kriittisen keskustelun Saksan väitetyistä sotarikoksista; muun muassa Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Puolassa, Portogalissa, Tšekissä, Romaniassa, Belgiassa ja Sveitsissä on ankaria lakeja, jotka rajoittavat historiallista keskustelua.

Euroopan on vapauduttava itseinhon, syyllisyyden ja vihan kahleista. On uskallettava kyseenalaistaa dogmit ja tutkia historiaa ilman poliittista painolastia.

Saksalainen Horst Mahler suorittaa 12 vuoden ehdotonta tuomiota ”holokaustin” epäilemisestä.

Syanidi Auschwitzissa

Zyklon-B:tä käytettiin Auschwitzissa tuholaistorjuntaan. Hygienian kannalta oli äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi vankien patjat desinfioitiin tehokkaasti. Nestemäistä sinihappoa (vetysyanidi) adsorboitiin savimaisiksi rakeiksi, minkä tavoitteena oli tehdä tappavan vaarallisesta kaasusta mahdollisimman ”turvallista”.

Nykyään Auschwitzissa ei enää ole lainkaan autenttisia kaasukammioita. Vieraille esitellään kivikyhäelmiä, joita ei asiantuntijoiden mukaan voisi todellisuudessa käyttää ihmisten järjestelmällisiin murhiin, sillä rakennusten asianmukainen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta (Zyklon-B:n syanidikaasu vapautuu verrattaen hitaasti).

Millaisia todellisten kaasukammioiden ovet ovat? Auschwitz erottuu joukosta. Klikkaa suuremmaksi.

1988 Fred Leuchterin (kaasukammioteknologian asiantuntija, joka tunnetaan Yhdysvalloissa ”herra Kuolemana”) johtama tutkijaryhmä matkusti Puolaan. He selvittivät, ettei Auschwitzin ”kaasukammioita” olisi voitu käyttää valtavirtahistorioitsijoiden kuvaamalla tavalla. Toisin sanoen Auschwitzista ei löytynyt kaasukammioita. Leuchterin raportti sai tukea myöhemmin myös muilta tutkijoilta.

Saksalaiskemisti Germar Rudolf työskenteli kiinteän olomuodon fysiikkaan erikoistuneessa Max Planck –instituutissa. Nyt [2008] hän istuu kuitenkin vankilassa, koska tutkiessaan leirejä hän löysi suuria syanidipitoisuuksia vain desinfiointikammioiden seinistä.

Syanidikaasu sitoutuu pysyvästi rautaan. Rakennusten kiviseinissä oli puolestaan paljon rautaa. Kummallista kyllä, Rudolf ei löytänyt syanidin jälkiä niistä rakennuksista, joiden väitettiin olevan ”murhakaasukammioita”. Usein murhahuoneiksi väitettiin rakennusten suihkutiloja. Rudolf ja Leuchter molemmat selvittivät, että syanidipitoista tuholaistorjuntakaasua löytyi vain desinfiointikammioiden seinistä.

Rudolfin raportti julkaistiin 1993. Raportin vuoksi hän menetti työpaikkansa eikä hänen annettu suorittaa tohtorintutkintoaan loppuun. Muutamaa vuotta myöhemmin hänet tuomittiin samasta syystä vankeuteen. Nyt hän istuu tuomiotaan vaarallisille rikollisille tarkoitetussa vankilassa lähellä Stuttgartia. Hänen rikoksensa on se, ettei hän löytänyt syanidin jälkiä ”murhakaasukammioiksi” väitettyjen huoneiden seinistä.

Rudolfin tutkimustulokset vastasivat siis Leuchterin tuloksia. On täydellinen farssi, että hänet vangittiin vain siksi, että hän teki objektiivista tutkimusta ja että tuomio annettiin vieläpä Saksassa – maassa, jossa kemialliset tutkimusmenetelmät alkujaan kehitettiin! (Väitetyt murhakaasukammiot sijaitsivat Saksan itäpuolella rautaesiripun takana, mikä teki länsimaisten tutkijoiden työstä vuosikymmenten ajan erityisen hankalaa ja ruokki mitä hurjimpia huhuja.)

Täysin erilaiset seinät

Leuchterin tutkimustulokset olivat lähes liian hyviä ollakseen totta, sillä desinfiointikammioiden (1 / 1 000) ja väitettyjen murhakammioiden (1 / 1 000 000) seinien syanidipitoisuudet erosivat kolmella suuruusluokalla. Valtavirtaiset kemian julkaisut eivät ymmärrettävistä syistä uskaltaneet ottaa kantaa tutkimuksiin. Koska media ja tiedemaailma eivät halua koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan, ainut vuoropuhelu aiheesta käydään oikeussaleissa vastaajan ja syyttäjän välillä!

Vaikka seinien kemiallinen tutkiminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa, sama tulos on saatu useaan otteeseen. Maallikkokin voi nähdä eron. Desinfiointirakennusten seinät ovat värjäytyneet räikeän sinisiksi sekä sisä- että ulkopuolelta. Sen sijaan ”murhakaasukammioiden” seinissä sinistä väriä ei ole.

Viralliset saksalaiset asiakirjat vahvistavat kemistien teorian siitä, mihin tarkoitukseen eri rakennuksia käytettiin. Myrkyllistä sinihappoa käytettiin esimerkiksi patjojen ja vaatteiden desinfiointiin. Myrkkyä ei koskaan käytetty niissä paikoissa, joissa Yhdysvallat ja Englanti Nürnbergin näytösoikeudenkäynnin aikana väittivät sitä käytetyn.

Germar Rudolf Zyklon B:n värjäämässä desinfiointitilassa.

Syanidin jäljet näkyvät selvästi desinfiointihuoneissa mutta eivät lainkaan ”murhakaasukammioissa”.

Yli 30 000 000 turistia on marssitettu kauhistelemaan Auschwitzin Krema I –rakennusta, jonka rekvisiittaa ovat esimerkiksi kuuluisat kenkäkasat. Rakennus pystytettiin uudelleen sodan jälkeen vuonna 1946, joten Auschwitz-vieraille esitetty krematoriorakennus ei ole autenttinen. Tämän selvitti 1992 tohtori Franciszek Piper, joka johti Auschwitzin alueellista museota.

Muutamia alkuperäisiä jäänteitä on kuitenkin edelleen olemassa, muun muassa suihkutilat, uima-allas ja ruumishuone.

Auschwitzissa oli oma musiikkiorkesteri, jonka järjestämistä taidekursseista on paljon valokuvia. Saksassa ja Puolassa valokuvien näyttäminen on kuitenkin laitonta, sillä tällöin sovellettaisiin lakia, joka kieltää holokaustin epäilemisen. On laitonta esittää valokuvia, jotka todistavat, ettei leirivankien elämä ollut orjatyötä ja sadistista väkivaltaa vaan muun muassa musiikkia ja taidekursseja. Vangeista pidettiin niin hyvää huolta kuin kaoottisissa sotaolosuhteissa oli mahdollista.

1944 maailmankuulu Anne Frank ja hänen sairastunut isänsä saapuivat Auschwitziin. Annen isä vietiin Auschwitzin sairaalaan, jossa hän parani. Häntä hoidettiin hyvin.

Auschwitzin väitettyjen ”murhakaasukammioiden” katoissa oli vesiputkia, mikä osoittaa, että rakennukset oli suunniteltu suihkutiloiksi. Niissä ei ollut tiiviitä erikoisovia, jotka olisivat olleet ehdottoman tärkeitä, mikäli rakennukset olisivat olleet todellisuudessa ”kaasukammioita”. Sitä paitsi tiiviit erikoisovet olisi ollut helppo asentaa, joten resurssipulastakaan ei voinut olla kyse. Jo Fred Leuchter kiinnitti huomiota väitettyjen murhakaasukammioiden epäasianmukaisiin oviin.

Auschwitzin orkesteri.

Auschwitzin orkesteri.

Auschwitzin uima-allas.

”Lopullinen ratkaisu” merkitsi juutalaisten lähettämistä ulos maasta

Adolf Hitlerin ”lopullinen ratkaisu” merkitsi läpi sodan vain yhtä asiaa: juutalaisten karkottamista pois Saksan alueilta ennen kaikkea Puolaan ja Venäjälle.

Lopullisen ratkaisun merkitys ei muuttunut missään vaiheessa. Wannseen konferenssissa 1942 ei puhuttu juutalaisten murhaamisesta. Ei ole lainkaan todisteita siitä, että juutalaisia olisi murhattu suunnitelmallisesti – ei varsinkaan kaasukammioissa. Ei asiakirjoja, ei mitään.

Gestapo ja sionistinen liike tekivät jonkin aikaa yhteistyötä 1930-luvun lopulla, koska molemmat osapuolet halusivat juutalaiset ulos Saksasta. 22.6.1937 Saksan ulkoministeriön julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todettiin:

”Kansainvälinen juutalaisyhteisö on hyökännyt ankarasti Saksaa vastaan. Siksi emme usko, että Palestiinan luovuttaminen juutalaisille tulisi ylläpitämään maailmanrauhaa.”

Kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat kahdesti sodan Saksaa vastaan, 1933 ja 1939. Kun liittoutuneet estivät Saksan suunnitelmat siirtää juutalaiset ulkomaille, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi työleirit.

Koska liittoutuneet terroripommittivat saksalaisia huoltolinjoja, kulkutaudit ja nälkä tekivät työleireistä hyvin epämiellyttäviä ja vaarallisia paikkoja sodan loppupuolella.

Video: Revisionistinen dokumentti kaasukammiovalheiden ristiriitaisuuksista.

Video: Sodan jälkeen liittoutuneet väittivät, että Dachaussakin murhattiin vankeja kaasulla. Nykyään tämä kiistetään jopa valtavirrassa.

Ei asiakirjoja?

Frankfurtin 1960-luvun puolivälin Auschwitz-oikeudenkäynnissä tuomioistuin joutui myöntämään, ettei sillä ollut ”käytössään käytännössä lainkaan sellaisia todisteita, joita normaali murhaoikeudenkäynti edellyttäisi”. Tuomioistuimella ei ollut ”uhrin ruumista, ruumiinavauspöytäkirjaa, luotettavaa selontekoa kuolinsyystä, todisteita vastaajan syyllisyydestä, murha-asetta jne.” Murhaa ei siis voitu todistaa.

Oikeudenkäynnin takaiskujen ei kuitenkaan annettu ohjata julkista keskustelua kriittisempään suuntaan. Holokaustista sodan jälkeen poliittisesti hyötyneet osapuolet saivat vain lisää vettä myllyihinsä. He alkoivat puhua entistä äänekkäämmin mystisistä ”kaasukammioista”, joiden olemassaoloa ei missään olosuhteissa saanut epäillä. Kuten holokaustihistorioitsija Léon Poliakov totesi, ”asiakirjoja ei ole löydetty eikä välttämättä koskaan tulla löytämään”.

Kun ”natseja” syytetään joukkomurhasta (josta ei jäänyt jäljelle lainkaan fyysisiä todisteita!), kaikki normaalit historiallisen tutkimuksen periaatteet heitetään romukoppaan. Historioitsijat viittaavat jatkuvasti toissijaisiin lähteisiin, kuten Raul Hilbergin järkäleeseen The Destruction of the European Jews tai Robert Wolfen Holocaust: The Documentary Evidence. Sen sijaan valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan viittaa alkuperäisiin asiakirjoihin.

punainenristi

Alkuperäisistä lähteistä merkittävin keskitysleirejä koskeva selonteko lienee Kansainvälisen Punaisen Ristin 1948 julkaisema kolmiosainen raportti. Raportissa kerrotaan paristatuhannesta säännöllisestä tarkastuskäynnistä, joita Punaisen Ristin lääkärit tekivät puolalaisiin työleireihin sodan aikana. Raporteissa ei viitata edes sivulauseessa kaasukammioihin tai suurten ruumisröykkiöiden poltto-operaatioihin.

Punainen Risti oli poliittisesti neutraali osapuoli, joka myönsi raporteissaan, että merkittävä osa työleirien kuolemista johtui siitä, että liittoutuneet pommittivat järjestelmällisesti Saksan huoltoinfrastruktuuria. Myöskään Winston Churchillin kuusiosainen sotamuistelmateos ei mainitse halaistua sanaa juutalaisten joukkotuhonnasta.

28.12.1942 SS:n keskitysleireistä vastaavan viraston johtaja lähetti määräyksen Auschwitziin ja muihin leireihin. Kirjeessä kritisoitiin tiukkaan äänensävyyn leirien korkeaa kuolleisuutta, jonka kulkutaudit olivat aiheuttaneet. SS-johto määräsi, että ”leirien lääkäreiden on tehtävä kaikkensa, jotta kuolleisuus kaikilla leireillä saadaan käännettyä laskuun”. SS määräsi myös:

”Leirien lääkäreiden on alettava valvoa entistä tiiviimmin vankien saamaa ravintoa ja laadittava leirijohdon kanssa suunnitelma menetelmistä, joilla tilannetta voidaan parantaa […] Leirien lääkärien vastuulla on varmistaa, että vankien työolosuhteita parannetaan mahdollisimman paljon.”

Määräys painotti sitä, että SS:n johtaja Heinrich Himmler vaati henkilökohtaisesti, että kuolleisuutta on ehdottomasti pienennettävä.

20.1.1943 leirien johtajille lähetetty kirje muistutti jälleen, että ”kuolleisuutta on vähennettävä kaikin keinoin”. Syyskuussa 1943 Auschwitzissa kuoli edelleen jopa 80 ihmistä päivässä, mitä SS-johto piti ”katastrofaalisena”.

Koska valtavirtahistorioitsijat eivät koskaan lainaa yllä mainitsemieni kirjeiden kaltaisia lähteitä, syytetään kuolleisuudesta huolestunutta SS-johtoa nyt joukkotuhonnasta! Yksikään asiakirja ei kuitenkaan tue joukkotuhontateoriaa. Auschwitz perustettiin teollisuuskeskukseksi, jossa hyödynnettiin Puolan suurten hiilikaivosten antia. Auschwitz sijaitsi jokien yhtymäkohdassa ja se oli sodankäynnin kannalta erittäin tärkeä laitos. Ei olisi ollut mitään järkeä käyttää leirin resursseja vankien järjestelmälliseen murhaamiseen epätoivoiseksi äityneen sodan aikana.

Saksalainen tuomari Wilhelm Stäglich työskenteli Auschwitzin lähistöllä sodan aikana ja vieraili useilla leireillä. Hänen mukaansa elämä leireissä oli sota-olosuhteisiin nähden siedettävää. Mikään ei viitannut vankien järjestelmälliseen joukkotuhontaan. Mikä tärkeintä, vangit eivät pelänneet vartijoitaan. Väkivallan uhkaa ei siis ollut.

Stäglich julkaisi lausuntonsa 1973, minkä vuoksi Saksan eliitti pakotti hänet eroamaan ammatistaan ja luopumaan tohtorin tittelistään. Stäglichin kirjat kiellettiin ja hävitettiin, vaikka ”kirjarovioiden ajan” piti olla ohi. Poliisi alkoi ahdistella häntä. Onneksi kirjaa (Der Auschwitz-Mythos) ei saatu hävitettyä kokonaan ja siitä on olemassa myös englanninkielinen käännös, jonka voi ostaa tai  ladata ilmaiseksi verkosta.

SS teki kaikkensa, että leirien kuolleisuutta saatiin supistettua.

Salakuuntelu ei tuonut todisteita joukkotuhonnasta

Sodan aikana Englannin Bletchley Parkin ”Asema X” onnistui murtamaan saksalaisten Enigma-salatut radioviestit. Kevään 1942 ja helmikuun 1943 välisenä aikana englantilaiset salakuuntelijat saivat haltuunsa seuraavat tiedot saksalaisten työleireistä:

”Auschwitz on saksalaisten suurin työleiri; siellä on yhteensä noin 20 000 vankia. Merkittävin kuolinsyy vankien keskuudessa ovat erilaiset sairaudet. Joitain vankeja on myös ammuttu tai hirtetty [rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta. Suom. huom.]. Salakuuntelijoiden mukaan kukaan ei puhunut missään vaiheessa kaasutuksista.”

”Jostain syystä” englantilaiset eivät tuoneet tätä lainkaan esille Nürnbergin näytösoikeudenkäynnissä!

Kuolleiden ruumiit poltettiin yksitellen. Helmikuun 1942 ja lokakuun 1943 välillä laaditut polttouunien koksin (kivihiilestä valmistettu polttoaine) käyttöä tilastoineet pöytäkirjat osoittavat, että noin 5 000 ruumista tuhkattiin tuolloin. Luku menee yksiin leirin kuolintilastojen kanssa; saksalaiset rekisteröivät kaikki leireillä kuolleet vangit sekä kuolinsyyn.

Kuolintilastojen ja krematorioiden polttoaineen kulutuksen vertaaminen osoittaa, että vangit kuolivat sairauksien kaltaisiin luonnollisiin syihin – eivät järjestelmällisen murhaohjelman uhreina. Leireillä ei ollut ylimääräistä polttoainetta, jota olisi voitu käyttää murhattujen ruumiiden hävittämiseen.

Auschwitzia valvonut Josef Kramer antoi sodan jälkeen lausunnon, jota muun muassa professori Arthur Butz pitää uskottavana: toukokuun ja marraskuun välillä 1944 Auschwitzissa kuoli viikottain noin 350–500 vankia erilaisiin luonnollisiin syihin. Kuolleisuus kasvoi sodan pitkittyessä, sillä Auschwitziin tuotiin paljon sairaita vankeja muilta leireiltä. Jo hygieniasyistä ruumiit täytyi tuhkata. Kramerin mukaan leirissä oli tuolloin jopa 100 000 vankia, joista suurin osa oli puolalaisia ja venäläisiä.

Ei valokuvia?

Voit ladata ilmakuvia käsittelevän teoksen TÄÄLTÄ.

Tutkijat eivät siis ole löytäneet vielä ensimmäistäkään asiakirjaa, joka todistaisi holokaustiteorian olevan oikeassa. Ei ole olemassa myöskään valokuvia kaasukammiomurhista. Virallisen tarinan mukaan juutalaiset riisuttiin, marssitettiin kaasukammioihin ja lopuksi kasattiin ruumispinoiksi. Prosessista ei ole kuitenkaan olemassa ensimmäistäkään valokuvaa, vaikka kaasutusten väitettiin jatkuneen eri leireillä vuosien ajan.

Tämä on helppo tarkastaa Internetin hakukoneilla. Sota-ajoilta löytyy loputtomasti kuvia nälän ja sairauksien riuduttamista leirivangeista sekä pilkkukuumeeseen kuolleiden ruumiista. Ne eivät kuitenkaan todista, että juutalaisia oltaisiin murhattu järjestelmällisesti kaasukammioissa, mikä on holokaustin määritelmä.

Amerikkalaiset ottivat leiristä ilmakuvia vuonna 1944 (kuvat tulivat julki vasta 1978). Valokuvat otettiin aikana, jolloin ”holokausti” oli valtavirtahistorioitsijoiden mukaan täydessä vauhdissa. Missään ei kuitenkaan näy suurten ruumiskasojen polttohautauksia tai pitkiä kaasukammiojonoja. Kaikki on täysin normaalia:

”Auschwitz-Birkenausta joulukuun 1943 ja helmikuun 1945 välillä otetuista ilmakuvista ei löydetty ylimääräisiä polttoainevarastoja, tupruttavia savupiippuja tai niin sanottuja polttokuoppia. Joitain kuvia yritettiin muokata: primitiivisellä kuvankäsittelytekniikalla lisättiin esimerkiksi Zyklon-B-aukkoja rakennusten kattoihin sekä suuria vankijoukkoja parveilemaan teille. Myös krematorioiden seiniä yritettiin muokata jälkikäteen. […]

Toistaiseksi julkisuudessa ei kuitenkaan ole esitetty ainuttakaan ilmakuvaa, joka tukisi teoriaa juutalaisten joukkotuhonnasta toisessa maailmansodassa. Lännen kannalta oli erityisen noloa, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun yritys muokata valokuvia tuli julki.”

”Kaasutusten silminnäkijöiden” mukaan uhrien ruumiit muuttuivat sinertäviksi tai mustiksi. Todellisuudessa syanidin uhrit värjäytyvät vaaleanpunaisiksi. Miksi kukaan ”selviytyjistä” ei sitten koskaan mainitse vaaleanpunaisia ruumiita?

Väärennöksiä

Käykäämme läpi pari ”silminnäkijälausuntoa” pahamaineisista murhakaasukammioista. Maria Van Herwaarden oli itävaltalainen nainen, joka toimi todistajana Ernst Zündelin sananvapausoikeudenkäynnissä Torontossa 1988.

Van Herwaarden kuljetettiin Auschwitz-Birkenauhun 1942, koska hän oli ollut sukupuoliyhteydessä pakkotyöhön määrätyn puolalaisen kanssa. Junamatkalla kohti leiriä mustalaisnainen kertoi hänelle ja muille vangeille, että Auschwitzissa heidät kaikki kaasutettaisiin kuoliaaksi.

Kun Maria ja muut vangit saapuivat leirille, heidät määrättiin riisumaan ja kävelemään suureen ikkunattomaan betonihuoneeseen, jossa oli suihkut. Naiset olivat kauhuissaan ja luulivat, että nyt heidät kaasutettaisiin. Tapahtui ihme: tappavan kaasun sijaan suihkuista tulikin vettä.

Auschwitz ei ollut tietenkään nautinnollinen lomakohde, Maria kertoi Torontossa. Hän joutui näkemään useiden vankien kuoleman. Yleisin syy oli pilkkukuume, mutta muutamat vangit tekivät myös itsemurhan. Hän ei kuitenkaan nähnyt ensimmäistäkään merkkiä joukkoteloituksista, kaasutuksista tai muustakaan kansanmurhaan viittaavasta.

Vankien suihkuilla ja vaatteiden desinfioinnilla pyrittiin pitämään tuholaiset ja pilkkukuumeen kaltaiset tappavat taudit loitolla.

Juutalainen Marika Frank saapui Auschwitz-Birkenauhun Unkarista heinäkuussa 1944, kun valtavirtahistorioitsijoiden mukaan saksalaiset kaasuttivat ja tuhkasivat joka päivä 25 000 juutalaista. Myös Marika Frank totesi sodan jälkeen, ettei hän kuullut tai nähnyt mitään mikä viittaisi murhakaasukammioihin. Hän kuuli kaasukammiohuhuista ensimmäistä kertaa vasta sen jälkeen, kun hän oli jo päässyt pois Auschwitzista!

Liittoutuneiden mattopommituskampanja tuhosi työ- ja keskitysleirien huoltolinjat. Vangit kuolivat siis liittoutuneiden likaisen sodankäynnin vuoksi nälkään ja kulkutauteihin. Osana psykologista sodankäyntiä hävittäjät pudottivat paikallisille lentolehtisiä, joissa ihmisiä peloteltiin Auschwitzilla, jossa kaikki Saksan viholliset tapettaisiin kaasulla.

Huhut alkoivat levitä nopeasti, mikä synnytti Auschwitz-myytin. Kun kauhukertomukset yhdistettiin valokuviin (liittoutuneiden pommikampanjan vuoksi) aliravituista juutalaisista, oli psykologinen vaikutus erittäin voimakas.

William B. Lindsey on kirjoittanut:

”Ei todellakaan ollut ’yleistä tietoa Saksassa’, että juutalaisia oltaisiin kaasutettu […] Saksalaiset kauhistuivat, kun YK alkoi syyttää heitä juutalaisten joukkotuhonnasta. Monet protestoivat ja totesivat, etteivät he olleet kuulleetkaan kaasutuksista ennen kuin taistelut olivat jo loppuneet ja aiheesta alettiin keskustella YK:n lähettämissä radio-ohjelmissa.”

Englannin valtiollinen BBC-kanava oli alkanut levittää kaasukammiohuhuja jo kuukausia ennen toisen maailmansodan päättymistä. Monet saksalaiset kuulivatkin ”kaasukammioista” ensimmäistä kertaa kuunnellessaan vihollisvaltion sotapropagandalähetyksiä.

Legenda syntyi joulukuussa 1941, kun saksalaissyntyinen kirjailija Thomas Mann julisti BBC-lähetyksessä, että saksalaissairaaloissa oli yleinen tapa surmata vaikeasti sairaat sekä vanhukset myrkkykaasulla. Tämän jälkeen myrkkykaasusta alettiin puhua jatkuvasti sotapropagandassa.

Robert Faurisson on kirjoittanut kaasukammiotarinan kehityksestä:

”Ulkoministeriö piti uusia [kaasukammio-] huhuja juutalaisten perättöminä juoruina. Myöskään Amerikassa niihin ei uskottu. Tšekkoslovakian presidentti Edward Beneš (joka oli maanpaossa Lontoossa) kuulutti marraskuussa 1942, että – toisin kuin Euroopassa huhuttiin – saksalaiset eivät murhanneet juutalaisia järjestelmällisesti.

Amerikanjuutalainen korkeimman oikeuden tuomari Felix Frankfurter totesi suoraan, ettei hän uskonut Jan Karskin kertomuksiin siitä, että saksalaiset toteuttivat juutalaisten kansanmurhaa Puolassa.”

Elokuussa 1943 valtiosihteeri Cordell Hull lähetti varoittavan sähkeen Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Moskovaan. Liittoutuneet olivat suunnitelleet yhteistä julkilausumaa ”Saksan rikoksista Puolassa”. Hull totesi, että julkaisussa ei tulisi mainita kaasukammioita lainkaan, sillä – kuten britit olivat osoittaneet – niiden käytöstä ei ollut lainkaan todisteita.

Nicholas Kollerstrom

Artikkeli julkaistu lähteineen englanniksi CODOH-verkkosivuilla 24.5.2008.

Lue myös:

3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

30 Kommentit

  1. ”Revisionistinen dokumentti kaasukammiovalheiden ristiriitaisuuksista.”

    Youtube-linkki ei toimi – tili on poistettu. Bitchutessa sensuuri ei vielä ole iskenyt. Tässä samasta aiheesta video ellei peräti täysin sama:

    Toimitukselle vinkki, että voisitte päivittää artikkelianne ja laittaa toimivat videolinkit.

    (3)(1)
    • Kyllä saksalaisille kenraalille oli kaikenlaista kulttuuria tarjolla myös keskitysleirillä.
      Valhe että se olisi ollut juutalais vankeja varten on yhtä paksu valhe kuin tuntemattoman sotilaan valhe jossa venäläinen veruska balalaika soiden otti suomalais sotilaat vastaan.
      Paikallisten kertoman mukaan sotilaat antoi pari minuuttia aikaa kasata lapset ja lähteä keskitysleirin kylmiin parakkeihin piikkilangan taa ja jos osa lapsista oli naapurissa, ne vietiin kenties sitten toiseen leiriin kun naapuri talo tyhjennettiin, enkå usko että veetuskat ehti ja kiinnostui balalaikaa soittamaan niinä kauhun hetkinä, mutta valtamedia valehtelee ja peittää virkamiesten käskyttämät rikokset.

      (0)(0)
  2. Benjamin Kivilohkare

    MIELIPIDEVAINOJEN TAUSTAT NYKYAIKANA
    Holokausti-show todistaa kuinka korkeassakin yhteiskunnallisessa asemassa on törkeitä epärehellisiä rikollisia, jotka vainoavat holokausti-valheen paljastajia, esim. entisessä kulttuurivaltiossa Saksassa. Sanon entisessä, sillä Saksa ei ole itsenäinen valtio, vaan sitä hallitsee tämän maailman voimakkain salajärjestö ”Siionin Viisaat” Saksan vapaamuurarijärjestön suosiollisella avulla. Ilman vapaamuurarijärjestöä ”Siionin Viisaiden” valta olisi vain haave. Vapaamuurarit ovat se käsikassara, joka Suomessakin vaikuttaa ratkaisevasti poliittisiin linjauksiin korkealla tasolla. Vapaamuurarijärjestö on todellinen juutalaisen maailmanvallan työväline, media tulee vasta hyvänä kakkosena. Tosin nämä kaksi yhdessä ovat vahva tukipylväs juutalaiselle maailmanvallalle. Franco Francisco de Bahamonde oli viimeinen Euroopan valtionpäämies, joka ymmärsi vapaamuurarien aseman ja piti Espanjan puhtaana vapaamuurareista, jotka jo Francon kuuoleman jälkeisenä päivän järjestäytyivät tuhoamaan Espanjan kansaa. Norja, jossa on 17000 vapaamuuraria (Suomessa noin 6000), on todellinen vapaamuurarien diktatuuri, josta tavallinen norjalainen ei tiedä yhtään mitään. Norja onkin ainoa valtio, jolla ei ole valtionvelkaa ja joka on absoluuttisen lojaali kansainväliselle juutalaisuudelle. Mikä on vapaamuurarien salaisuus? Kerronpa sen tässä: vapaamuurarit itse ovat täysin typeriä kuuliaisia käskyläisiä, jotka eivät edes aavista sitä, missä ovat mukana. Heidät on sidottu ehdottomilla valoilla olemaan kuuliaisia ylemmälle johdolle, jota he eivät tunne, mutta jota he kunnioittavat ”korkeampina veljinä”. Vapaamuurariudesta seuraa monenlaisia palkkioita taloudellisesti ja ihmissuhteina: pankkiirit, kunnanjohtajat, päätoimittajat, hovioikeudenneuvokset, poliisipäällystö, kirkkoherrat, lääkärit, asianajajat ym. loistavat luetteloissa, joista puuttuvat kuitenkin tärkeimmät salaiset nimet. ”Korkeammat, näkymättömät veljet” ovat aina pesunkestäviä juutalaisia, jotka saavat käskynsä juutalaiselta ylijohdolta ”Siionin Viisailta”. Koko suurella vaivalla ja rahalla sekä monimutkaisilla rituaalihölmöilyillä luodulla organisaatiolla on vain yksi tavoite: ESTÄÄ KANSALLISIA ETUJA AJAVIA NEROJA PÄÄSEMÄSTÄ JOHTAVIIN ASEMIIN MILLÄÄN ALALLA. Jokainen potentiaalinen nero kansakunnan johtajaksi joutuu juutalaisten ”Viisaiden” vainotoimenpiteiden kohteeksi usein niin, ettei kyseinen henkilö tiedä asiasta yhtään mitään. Vainon alkamiseksi riittää ylhäältä tullut käsky, jota jokaisen muurarin on toteltava. Tämä on vapaamuurariuden ainoa tehtävä. Kaikki hyväntekeväisyystoiminta yms. on pelkkää hämäystä. Jos haluaa todellisia uudistuksia jossakin valtakunnassa, on vapaamuurarien päät ensin katkottava. Silloin kun juutalaiset itse ovat suorassa vallassa kuten Neuvostoliiton alkuaikoina, niin vapaamuurarijärjestöä ei tarvittu, vaan se likvidoitiin. Holokausti-valhe, marxilaisuus, freudilaisuus, erikoinen suhteellisuusteoria ja muut aatteet sekä kaikenlaisten typerysten nostaminen korkeisiin asemiin ja julkisuuteen, kas siinä vapaamuurariuden tuotteita. Julkaisin salanimellä vuonna 2000 kirjan juutalaisten osuudesta tsaariperheen murhaan. Sain sakkoja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” ja hovioikeus totesi, että ”vaikka asiat olisivat tosia, ovat ne kuitenkin kiihottamista”. Eli Suomessakaan ei saa esittää tosiasioita juutalaisista. Kaikki kunnia niille veljille ja sisarille, jotka nyt kärsivät toiminnastaan vankiloissa taisteltuaan ihmiskunnan puolesta yhteistä häikäilemätöntä vihollista eli kansainvälistä juutalaisuutta ja sen johtoa eli käärmeenpäätä ”Siionin Viisaita” vastaan. ”Siionin Viisaat” muodostuvat parista sadasta johtavasta juutalaisesta, miksi sallia elämä tuollaisille massamurhaajille ja ihmiskunnan vihollisille, eikö vähemmästäkin rikollisesta toiminnasta pitäisi saada kuolemantuomio?
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (13)(0)
    • White Rabbit

      Kuvasit protestanttisissa länsimaissa vallitsevan hierarkian osuvasti. Täällä ei ole jesuiittoja, jotka ovat roomalais-katoliseen kirkkoon pesiytyneitä krypto-juutalaisia, joten vapaamuurarit ovat täällä se väline, joka toteuttaa ylimpien siionistien tahdon pohjoisissa maissa. Nämä ovat olleet tärkeitä heidän maailmanvalloitusoperaatioissaan. Älyllisesti suorituskykyiset (mutta hengellisesti naiivit) pohjoiset kansat ovat olleet keskeisiä toimijoita mm. tietoliikenneverkkojen kehittelyssä. Ne mahdollistavat goyimien alistamisen juutalaiselle ylivallalle. Toki niistä on sionisteille myös harmia, koska niiden välityksellä myös heidän juoniaan pyritään paljastamaan. Sionistien onneksi heillä on rautainen ote läntisestä valtamediasta sekä oikeuslaitoksesta ja lainvalvonnasta. ADL:n ja SPLC:n tapaiset järjestöt ja näille uskolliset hallitukset ovat tehokkaita rajaamaan verkossa kulkeva tietoa ja kurittamaan villejä nettialustoja. Näiden avulla kautta muutama kapinoiva goyim pystytään helposti pitämään kurissa.

      Sionisteja voi inhota, mutta heidän taitojaan on joskus pakko ihailla. Vapaamuurarit sen sijaan ovat pelkkää ihmissaastaa. Mutta entäpä se väestö, jota vapaamuurarit komentavat? Heitä ja heidän osaansa voi sääliä, mutta toisaalta heidän perkeleelle alistuvaa orjamoraaliaan ei voi muuta kuin inhota. Nuo vellovat massat eivät ole muuta kuin parilla aivosolulla varustettua suolistoa, jota hallitaan ruualla ja materiaalisilla tarpeilla. Mikään henkinen ei massoja kinosta. Pyrkimykset massojen sivistämiseen ovat epäonnistuneet poikkeuksetta. Sen sijaan heidän tyhmentämisensä onnistuu helposti. On turhauttavaa yrittää puolustaa näitä. Pohjoisten kansojen itsenäisyyshenki on murrettu. Sionistit ovat voittaneet ja vievät saatanalliset suunnitelmansa perille korona-huijauksen avulla. Ainoastaan harvalukuiset pyhät tulevat pelastumaan raamatullisen ilmoituksen mukaisesti.

      (5)(0)
      • Helppo voitto

        ”… Pyrkimykset massojen sivistämiseen ovat epäonnistuneet poikkeuksetta. Sen sijaan heidän tyhmentämisensä onnistuu helposti. On turhauttavaa yrittää puolustaa näitä…”
        Valitettavasti on pakko olla samaa mieltä vaikkei sionisteille soisikaan näin helppoa voittoa.

        (6)(0)
  3. Tosiasiat puhuvat

    Kaiken sen kiistattoman faktan jälkeen mitä holokaustista on olemassa maailmassa on käsittämätöntä että sionistit yhä pysyvät väitteessään että kyse on todella tapahtuneesta miljoonien juutalaisten tuhoamisesta keskitysleireillä ja jopa kaasukammioissa. Tuskin mikään muu kansa maailmassa sulkisi niin totaalisesti silmänsä totuudelta ikään kuin sillä ei olisi mitään väliä. Sellainen leimattaisiin psykoottistasoiseksi realiteetin kieltämiseksi.
    Tosiasia on että suurin osa maailman väestöstä ei enää usko virallisiin, sionistien uskonnon tasolle korottaneisiin holo-perättömyyksiin mutta sekään ei näytä hillitsevän heitä. WW2 ja holokausti historia on kirjoitettu sionistien ehdoilla ja nyt kun totuutta on alettu tutkia, sionistien sitä tutkivien vainosta huolimatta, on voitu selkeästi osoittaa kuinka suuresta ja rumasta erityisesti saksalaisia syyllistävästä huijauksesta on ollut ja on kyse.
    Ron Unzin perusteellinen artikkelikaan tuhansine kommentteineen, jota vakuuttavammin ja uskottavammin asiaa ei voine selvittää, ei tunnu menevän perille eikä mitään elettä sionistien taholta ole nähty jossa he myöntäisivät suuren huijauksensa vaan yhä leimaavat antisemitisteiksi ja nostavat rikos syytteitä niitä vastaan jotka eivät tyydy valheisiin vaan haluavat selvittää totuuden tässäkin asiassa. Voi vain ihmetellä kuinka he sallivat tämän häpeällisen toiminnan itselleen vaikka pitävät itseään älykkäänä kansana?

    American Pravda: Holocaust Denial
    RON UNZ • AUGUST 27, 2018 — Ron Unz on kirjoittanut perusteellisen selvityksen holokaustista ja sitä on kommentoitu tähän mennessä yli 2300 kertaa
    Hän päättää pitkän artikkelinsa toteamalla että standardi holokausti-tarina on suurella todennäköisyydellä väärä ja toteaa sen lopussa,
    että vielä 30 vuotta sitten NL:n kommunistihallinto tuntui täysin pysyvältä ja horjumattomalta, vaikka tämän uskomuksen juuret olivat täysin mätänemässä, eikä niissä ollut muuta kuin ontto julkisivu. Sitten eräänä päivänä tuli tuulenpuuska, ja koko jättimäinen rakenne romahti. En olisi yllättynyt, jos nykyinen holokaustikertomuksemme kokee lopulta saman kohtalon, ja sillä voi olla valitettavia seurauksia niille, jotka ovat liian vahvasti sitoneet itsensä sen ylläpitämiseen.
    https://www.unz.com/runz/american-pravda-holocaust-denial/
    Saksalaiset ovat saaneet maksaa ja yhä saavat maksaa kohtuuttomia holo-korvauksia
    Germany to Give Additional $662 Million in Aid to Holocaust Survivors
    Kun haluat tietää kuinka suuren hulluuden keskellä elämme niin avaa tämä sivusto.
    INSTITUTE FOR HISTORICAL REVIEW
    For a More Just, Sane and Peaceful World
    http://www.ihr.org
    http://www.ihr.org/weber_revisionism_jan09.html

    (8)(0)
  4. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISET SOLMIVAT HIRTTOSILMUKKAA KAULAANSA
    Siionin Viisaiden jäsen Bill Gates yrittää vielä viimeisen kerran saada nopea ratkaisu järjestönsä ikiaikaiseen tavoitteeseen: totaalinen maailman hallinta. Sivusto stopworldcontrol.com esittää vakuuttavaa faktaa koronahuijauksesta ja Bill Gatesin osuudesta siihen. Niin kehittynyttä asetta Gatesilla ei kuitenkaan ole, että tässä onnistuisi. Juutalaisten viime yritys saavuttaa kommunismilla maailmanvalta epäonnistui. Nyt on käymässä samoin. Gatesin rokotteiden vaikutukset ovat tuntemattomia, mutta voivat kuitenkin aiheuttaa valtavaa tuhoa. Niillä ei kuitenkaan maailmaa valloiteta. Kun koronhuijauksen syyllisiksi paljastuvat juutalaiset yhtenäisenä kansana Siionin Viisaiden johtamana, niin ihmiskunnalle voi sen jälkeen paljastaa myös muita juutalaisten kauheuksia, esim. maailmansodat, joissa juutalaiset pelasivat varsin taitavasti shakkia nappuloinaan mustat eli vapaamuurarit. Mustat voittivat. Mutta nyt on valkoisten vuoro voittaa, sillä itse Totuus on tullut maailmaan ja juutalaiset joutuvat nyt tilille. Bill Gates on aloittanut juutalaisten kuolinkamppailun. Helvetit tietävät, että heillä on vain vähän aikaa. EX ORIENTE LUX.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (8)(0)
  5. Saksalaisten sotavankien palatessa vankeudesta Neuvostoliiton Gulageista, ja heidän painaessa vain 27kg, he sanoivat lihojen jääneen Neuvostoliittoon vain luukasan palatessa Saksaan. Stalingradissa 1943 vangeiksi jääneeistä 91.000 saksalaissotilaasta palasi alle 6.000 takaisin vankeudesta ja pakkotyöstä Neuvostoliiton Gulag-saaristosta.

    (4)(0)
    • Magneetti media siis väittää että kaikki keskitysleirillä olleet valehtelevat.
      Samaa väittää Putinin media, että Staliniin keskitysleirejä ei koskaan ollut eli kaikki ne eestiläismummot jotka ovat kertoneet olleensa siellä muka valehtelevat.
      Kyllä se on joku muu kun valehtelee ja yrittää parantaa koululääketieteen mainetta jonka eugenismi oppi akitoi Hitlerin ja Saksan kansan juutalais vihaan, kuten tänään samat psykiatrit akitoi tohtorit vihaan kipu potilaita vastaan inttäen poliittisista tai muista sysitä henkilöiden, joista eivät pidä kipuja mielisairaudeksi.

      Kyllä talalsita ihmis rasismia ja rasisti oppeja koululääketiede on Nobel palkitulla tohtoreillaan aina teettänyt ja tuhonnut kuten nyt tuhoaa kansalaisten maineen, kunnian, omanarvon tunnon ja musertaa heidät vain siksi että ei pidä heidän naamataan.

      Eli väittäesäässään ettei eugenistista eli kalloharppi psykiatriaa ja sen mukaan tehtyä kansan murhaa koskaan ollut. Se on koululääketieteen valhe että Hitler sen teki, Hitler ei tehnyt eugenisti oppia, eikä ollut kalloharopeineen kaasuleirillä juutalaisten päitä mittaamassa, psykiatrit sen teki ja merkkasivat kirjaan jokaisen vankinumeron kallon mitan, ettei arjalaisia kalloja kaasuteta. Hitler eli bunkkerissa ja ei tienny tämän tavallista koululääketieteen kaasuleireistä, mutta kun Hitler kuoli, koululääketiede sanoi bunkkerissa sotakartaa 24/7 tuijottanut Hitler oli kaasuttamassa hollaniissa, Saksassa Unkarissa, Ukrainassa, Puolassa, Ranskassa tasan samaan aikaan kaasuttamassa miljoonia kun oli todistettavasti bunkerisssa.
      Koululääketiede siis valehteli Hitlerin syyksi kaikki siksi että sai jatkaa sairasta rotulajittelua ja kiihotusta kansan ryhmää vastaan nyky psykiatrian nimissä, jossa kiihotetaan vihaan kehon kipujen perusteella, kun silloin se tehtiin kehon mittojen perusteella, joka on tasan sama sairas sadisti teoria tänään.

      (0)(0)
    • Suurin osa saksan ja Suomen sotavangeista sentään palasivat langanlaihoina. Venäläiset ei palanneet, suomalaiset ampui heidät eka näreen juureen, paitsi ukrainalaiset olivat ainoat jotka sai Suomessa asiallista sotavangin kohtelua, he sai ruokaa koska olivat maataloissa, jos kansallisuus oli venäläinen kohtelu oli luoti.

      (0)(0)
  6. ”teon taustalla on alunperin ollut yksi ihminen. Mikäli tekijä oli ryhmä, olisi siellä voinut nousta sisäisesti erilaisia mielipiteitä teon toteuttamisesta.”

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006700447.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=ca22191eebc538bdfcede384032e71a5

    Kuitenkin holokaustinarratiivissa meille opetetaan, että Saksa ja koko Eurooppa ajautuivat hulluuteen.

    (1)(0)
  7. Suomenkielisiä kirjoja digitoituna: https://mega.nz/#F!TpcixS7a!S951DAsFKsJLmyN6tI7KUA

    (3)(0)
  8. Miten käy Bolivian?

    Bolivia ei mene Washingtonin mielestä nyt oikeaan suuntaan – mutta maan sosialistinen virtaus on sen verran voimakas, että sitä voi olla vaikea kääntää.
    Uusi länsijohtoinen vallankaappaus olisi ehkä liian räikeä isku kansan enemmistön tahtoa vastaan. Tulevat kuukaudet näyttävät, miten Boliviassa edetään.
    https://vastavalkea.fi/2020/10/24/sosialistit-palaamassa-valtaan-boliviassa/

    (3)(0)
    • Benjamin Kivilohkare

      VASEMMISTO JA USKONTO
      Bolivia toivottavasti säilyttää vasemmistolaisen hallituksensa, tosin USA:n uhka on ilmeinen. Valitettavasti katolinen kirkko on ollut Etelä-Amerikassa aina USA:n kaappausten tukena. Mielestäni entisenä kommunistina olisi ihanteellista, jos sosialismi ja kristinusko yhtyisivät. Sosialismi edustaa kuitenkin enemmän lähimmäisenrakkautta kuin raaka kapitalismi. Mutta katolinen kirkko on selvästi kapitalismin puolella. Toisin olisi Uuden Kirkon laita, joka perustaa oppinsa Emanuel Swedenborgin kautta tulleeseen Jumalalliseen Ilmoitukseen. Uusi Kirkko katsoo, että sosialismi olisi parempi ratkaisu kuin kapitalismi. Miksi pitää ateismi liittää sosialismiin. Siksi, koska juutalainen Karl Marx oli rabbiinisuvun vesa, joka halusi kostaa Jumalalle juutalaisten tapaan. Sen tähden hän liitti ateismin kommunismiin. Karl Marx oli myös Siionin Viisaiden jäsen. Kunpa Kiina ottaisi uskonnokseen Uuden Kirkon opin ja liittäisi sen kommunismiin! Toivoo:
      BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
      Herran Toisen Tulemisen Kirkko
      [email protected]

      (4)(1)
      • Ei kommunismia

        Ei kommunismia missään muodossa. Sehän tuhoaa ydinperheen, juuret, identiteetin ja omistamisen oikeuden. Etkö ole kuullut kansallissosialismista? Ja distributismista? Kommunismi tuhoaa myös materiaaliset pyrkimykset ja ateismin kanssa myös hengelliset. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus toteuttaa myös materiaalisia unelmiaan; iso talo, hieno auto; mökki ja statusta jne. Sitten ne henkisemmät ja kultturellimmat ihmiset voivat keskittyä Jumalaa kohti kasvamiseen ja sielullisiin asioihin. Kun korkoperustaisen rahajärjestelmän tuoma talouden pakkokasvu ja tuotteiden suunniteltu vanheneminen on poistettu niin nuo voivat toteutua ihan kestävän kehityksen puitteissa.

        (3)(0)
        • Benjamin Kivilohkare

          SOSIALISMI VAAN EI KOMMUNISMI
          En tarkoita sosialismilla mitään nykymuotoista sosialismia, vaan sosialismia, jonka runkona olisi todellinen (ei nykyinen) kristinusko: perhe ja avioliitto, kasvatus ja koulutus, tiede ja taide. Ainoastaan talous olisi sosialisoitu, joten ei olisi velkarahalla pyörivää pankkilaitosta eikä pörssikeinottelua, vaan terve rahapolitiikka, joka estäisi kaikenlaisen riiston. Uskonto määräisi yli 90 % ideologiasta, joka uudestisynnyttäisi ihmisistä taivaallisia ihmisiä ja rikokset, huumeet ja eriarvoisuus poistuisivat niin kuin niitä ei ole muillakaan planeetoilla, joilla on ihmisiä. Tämä kaikki tarkoittaisi vain yhtä asiaa: helvettien virtaus poistuisi ja ihmiskuntaan tulisi virtaus taivaasta ja Jumalasta, toisin kuin nyt, jolloin virtaus tulee lähes yksinomaan helveteistä ja pahimmillaan juutalaisten helveteistä, jotka hallitsevat heikompia helvettejä..
          BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
          Herran Toisen Tulemisen Kirkko
          [email protected]

          (2)(0)
  9. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISTEN VALTA ON PELOTTAVAN SUURI, MUTTA SE TUHOUTUU!
    Järkyttävää, että perkelettä (Talmud) suoranaisesti palveleva kansa on pystynyt lähes kokonaan valloittamaan planeettamme. Se alkoi näin: 1700-luvulla helvetillisen pankkitoiminnan luominen ja laajentaminen. 1800-luvulla lehdistön ja muun julkaisutoiminnan kaappaaminen ja 1900-luvulla radion, television ja elokuvan kaappaaminen. 2000-luvun alussa vihdoin netin ja sosiaalisen median valloittaminen kaikkien edellä lueteltujen lisäksi. Politiikassa juutalaisten luoma mahtava vapaamuurarijärjestö huolehtii, etteivät älykkäät gojimit pääse valtaan, vaan typerykset nostetaan korkeisiin virkoihin. Lisäksi juutalaiset ovat vallanneet totaalisesti ydinasevaltio USA:n ja perustaneet ydinasevaltion Israelin. Holokausti-valheella on luotu hirvittävä pelko olla loukkaamatta ”pyhää” juutalaista ”viattomasti kärsinyttä” kansaa, joka on kasvatettu lapsesta lähtien vihaamaan gojimeja ja pyrkimään ”luvattuun” maailmanvaltaan. Venäjän vallankumous ja kaksi maailmansotaa olivat tuon kansan, jota johtaa komitea ”Siionin Viisaat”, aikaansaannoksia, joissa kuoli yli sata miljoonaa gojimia ja kaikki ainoastaan juutalaisten ansiosta. Lisäksi kulttuurin mädättäminen perkeleellisillä teorioilla kuten esim. ateismi, marxismi, freudilaisuus ja suhteellisuusteoriat. Kaikki tämä kärsimys ja hulluus johtuen siitä, että tuo yksi kansa on suorassa yhteydessä pahimpiin helvetteihin, jotka ovat tulleet maan päälle inkarnoituen juutalaisissa. Miten ihmiskunta tästä selviää? VAIN JUMALAN AVULLA. Juutalaiset ovat mädättäneet kristinuskon, jonka pitäisi olla planeetan johtava uskonto. Näin ollen ainoastaan uusi uskonto, joka käy tuon perkeleen kimppuun ja hävittää sen lopullisesti tarvitaan. Jumala ei anna tätä kaunista planeettaamme perkeleen täydelliseen hallintaan. Tämä uusi uskonto on ruotsalaisen Emanuel Swedenborgin kautta tullut oppi, jolla tuo perkele kukistetaan. Oppi perustuu lähimmäisenrakkauteen, johon kuuluu pahan hävittäminen. Tämän opin kaksi voimaa ovat Kymmenen Käskyä ja Jumalallisen Kolminaisuuden ymmärtäminen olevan Jeesuksessa Kristuksessa, jonka sielu on Isä, ruumis on Poika ja toiminta Pyhä Henki. Tämä uskonto murskaa perkeleen vallan, koska se saa voimansa suoraan itse Jumalalta. Tämän uskonnon taistelusta voi tilata ilmaisen nettiesitteen suomeksi ja englanniksi alla olevasta sähköpostiosoitteesta. Tämä uskonto ei perustu sokeaan uskoon, vaan valaistuneeseen ymmärrykseen, jonka tämä uskonto opettaa: ”Katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.” (Matt. 10: 16).
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (6)(1)
    • Pahuuden juuret

      ” Oppi perustuu lähimmäisenrakkauteen, johon kuuluu pahan hävittäminen. ”
      On todettu että älykkyys määräytyy enemmän geneettisesti kuin ympäristön vaikutuksesta. Sama pätee varmasti moniin muihinkin asioihin kuten esim. pahuuteen, seksuaaliseen identiteettiin, ekstrovertti-introvertti luonteen laatuun ja hyvyyteen. Tämä tosiasia vaikeuttaa pahuuden poistamista maailmasta kun paha ihminen on empatiakyvytön eikä kallista korvaansa hyvyydelle eikä lähimmäisenrakkaudelle. Ne ovat hänelle tuntematonta aluetta.
      Vaikka meille on selvää että pahuus vain tuhoaa niin paha ihminen ei ajattele sitä vaan tekee pahaa koska saa siitä tyydytystä. Valta tuottaa hänelle perverssiä tyydytystä. Myös raha koska se on paras vallan väline ja juuri siksi kapitalismi on hänen/heidän luomus joka pitäisi kaataa koska se antaa heille aina lisää valtaa.
      Jos kapitalismi kaatuu siitä avautuu tie pahuuden voittamiseen ainakin siinä määrin ettei se hallitse enää maailmaa ja toivottavasti edistää pahimpien psykopaattien sukupuuttoon kuolemista.

      (1)(0)
      • Mitä kapitalismin tilalle?

        Demokraattinen sosialismi jossa järkevä markkinatalous ja talous-demokratia palvelevat ihmiskunnan todellisia tarpeita eikä kuten kapitalismissa pienen eliitin rahanhimoa ja valtaa.
        Jos/kun nykyinen maailmanjärjestys on fasistinen niin voiko sitä muuttamaan pyrkivä olla fasisti?
        Tietenkin voi jos haluaa rakentaa samanlaista uudessa paketissa sen tilalle, mutta ei jos haluaa rakentaa sellaista jossa joidenkin mielivalta ei ole johtava voima.

        (1)(0)
        • Kommunistinen se on. Tulisi vaihtaa fasismiin tai kansallissosialismiin

          (3)(0)
          • WW2 pohjana EU:lle

            Kun lukee Stoddardin kirjan ”Into the Darkness”
            An Uncensored Report from Inside the Third Reich At War
            LOTHROP STODDARD • 1940 •
            https://www.unz.com/book/lothrop_stoddard__into-the-darkness/
            niin ymmärtää että ww2 paisui maailmansodaksi vain siksi kun se oli, kuten ww1, nwo-eliitin hanke jonka tarkoitus oli tuhota H:n liian hyvin menestyvä ja sionisteille vihamielinen Saksa joka ei halunnut sotaa vaan vain korjata Versailles’in ww1-vääryydet.
            Tuhoamalla se luotiin pohja EU:lle ja Euroopan alistamiselle nwo-agendaan.
            Hitlerin suhdetta kommunismiin ei voi kiistää (hän oli nuorena mukana puolueessa) mutta hän ei ollut marxilainen jonka näki puhtaana juutalaisten globaalina (ei-kansallisena) hankkeena johon muut kansat alistetaan ja taisteli lopulta sitä vastaan.

            (0)(2)
          • Mitä horiset? Hitler ei koskaan ollut kommunisti eikä vasemmistososialisti

            (1)(0)
  10. Benjamin Kivilohkare

    KAPITALISMI ON RIKOLLISTA
    Monet puolustavat kapitalismia sillä, että se on tehokkaampaa taloudellisesti kuin sosialismi. Tämä tietenkin johtuu siitä, että kapitalismi tarjoaa yksityisille voitontavoittelijoille paremmat puitteet kuin sosialismi. Mutta kapitalismissa rahan ja pääoman liikkeet hallitsevat eikä ihmisen oma päätösvalta. Kapitalismi sallii esim. sen, että jotkut rikastuvat mielettömästi ja voivat käyttää hankkimiaan pääomia ihmiskunnan tuhoamiseen, kuten tekee juutalainen eliitti eli Siionin Viisaat. Maailman rikkain ei ole Jeff Bezos vaan Jacob Rothschild, joka on osannut paremmin salata todellisen varallisuutensa. Mayer Amschelista lähtien maailman rikkain on aina ollut Rothschild, josta suvusta on myös aina ollut Siionin Viisaiden johtaja. Kapitalismi on rahan ja samalla helvetin valtaa, joka vie ihmiskunnan tuhoon, ellei siitä luovuta. Sosialismi yhdistyneenä oikeaan kristinuskoon olisi määriteltynä: yhteisön hyvä yksilön hyvän edelle, mikä on myös todellisen lähimmäisenrakkauden määritelmä. Kapitalismi määriteltynä: yksilön hyvä yhteisön hyvän edelle, mikä tuottaa yhteiskunnallista sairautta. Kapitalismi perustuu ahneuteen ja on siten pohjimmiltaan rikollista. Ateismin ja sosialismin liitto tuottaa hirvittävän diktatuurin ja kärsimyksen ihmisille, minkä osoitti Neuvostoliitto vankileireineen ja salaisine poliiseineen juutalaisten johtamana. Sosialismi on epäonnistunut vain siksi, että se on yhdistetty ateismiin, mikä oli juutalaisen Karl Marxin sairaiden aivojen tuote. Sosialismi perustuu lähimmäisenrakkauteen kuitenkin vain, jos se on yhdistetty oikeaan kristinuskoon. Sosialismi yhdistettynä nykyiseen kristinuskoon, joka on itse muuttunut helvetilliseksi, on myös helvetillistä (kristillis-sosialistiset puolueet joissakin maissa). Todellinen paratiisi syntyisi maan päälle, jos Uusi Kirkko eli todellinen kristillinen kirkko ja sosialismi yhdistyisivät jossakin valtiossa.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (4)(0)
  11. Benjamin Kivilohkare

    MIKSI VASTUSTAN JUUTALAISUUTTA?
    En hyväksy minkäänlaista rasismia. En natsien rotuoppia, enkä varsinkaan sionismia. joka on kauhein rasismin laji. Esim. oppi-isäni Emanuel Swedenborg piti eräitä afrikkalaisia neekeriheimoja eurooppalaisia henkisesti kehittyneempinä. Mutta vastustan aina kun se on mahdollista juutalaista politiikkaa, mutta en rasistisista syistä. Vastustan sitä siksi, että se on helvetillistä eli suoraan helvetistä. Juutalaiset valitsivat Barabbaan eli perkeleen ja alkoivat vihata Jumalan Poikaa eli Jeesusta ja ovat systemaattisesti vihanneet Häntä tähän päivään asti, minkä osoittaa heidän ”pyhä” kirjansa Talmud. Juutalainen lapsi oppii vihaamaan ei-juutalaisia ja Jeesusta jo kehdosta lähtien. Tällaista kansaa ei saa päästää hallitsemaan koko planeettaa, niin kuin he nyt jo melkein hallitsevat. Juutalaiset edustavat perkelettä, jonka he ovat sisäistäneet sieluunsa, vaikka ulkonaisesti voivat vaikuttaa tavalliselta ihmiseltä. Juutalainen ei pysty (joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) uudestisyntymään, vaan pysyy koko elämänsä helvetin henkenä. Pitäisikö tällaisen saada jatkaa sukua ja tuottaa uusia perkeleitä? Mielestäni ei. Kas tässä kysymys.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (3)(1)
  12. Kyrvän syylä

    Ja meitä Goyimeja on syytetty paranoideiksi antisemitisteiksi vanhojen historiasta tuttujen kliseeväittämien perusteella, missä juutalaiset lietsoivat yhteiskuntiin riitoja eri kansallisuuksien välille ja myrkyttivät kaivot…

    Ai niin, menetelmät ovat vissiin kehittyneet ja juutalaisten ei tarvitse enään myrkyttää kaivoja…:)

    Vesijohtoputkista liuennut kemikaaleja juomaveteen:

    http://fi.opasnet.org/fi/Muovisten_vesijohtoputkien_maku-_ja_hajuhaitat

    PEX-mallisista vesijohtoputkista on irronnut kemikaaleja, jotka ovat aiheuttaneet tavanomaisesta poikkeavaa, helposti havaittavaa hajua ja makua talousveteen. Ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ongelmatapauksia on havaittu ympäri Suomea.

    Poikkeamia havaittiin Uponorin ja LVI-Dahl-yhtiön myymissä muovisissa vesijohtoputkissa. LVI-Dahlin toimitusjohtaja Curt Kock kertoo, että muovisten vesiputkien laatuongelma havaittiin yhtiön maahantuomissa Golan Pipesystemsin tuotteissa. Ne valmistettiin Israelissa.

    (3)(0)
    • White Rabbit

      Informaatiomme lähteet eli uutismediat on ainakin myrkytetty. Kammottavia valheita ja pelottelua kuukaudesta toiseen ja korostuneesti nyt korona-vedätyksen aikana.

      (1)(0)
  13. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISUUS PÄHKINÄNKUORESSA
    Moni on ihmetellyt suhtautumistani juutalaisiin. Tässä peruste: ”Se on sellainen kansa, että se on täysin erilainen muista kansoista, ja että siihen kansaan on iskostettu yritys tuhota ja vääristää kaikki mikä kuuluu yhteiskuntaan, ja milloin vain tilaisuus tarjoutuu, he osallistuvat sellaiseen toimintaan eivätkä saa mistään muusta niin suurta iloa kuin järjestyksen lakien eli siis yhteiskunnan lakien tuhoamisesta, sillä heillä on sisäistetty viha itse Järjestystä kohtaan, joka on Herra. Tästä minulla on paljon kokemuksia.” (Emanuel Swedenborg: Spiritual Diary, nro 2260). Käsitykseni perustuu kaikkien aikojen terävimmän psykologin Emanuel Swedenborgin kokemuksiin juutalaisista. Jumala on Järjestys, ja kun juutalaiset murhasivat Jumalan inkarnaation ja ovat sen jälkeen imeneet Jumalan murhaamisen oppia noin kaksi tuhatta vuotta ja vielä pyrkien sisäsiittoisuuteen, jotta oppi varmasti iskostuisi, on heille muodostunut peritty pahuus, joka on sellainen, että he kaikessa pyrkivät vastustamaan, vääristämään ja huoraamaan Jumalallista Järjestystä. Tätä he tekevät usein sitä itse tiedostamatta. Eli he ovat kirjaimellisesti ilmieläviä perkeleitä, jotka poikkeavat kaikista muista ihmisistä. Tämä heidän pyrkimyksensä väärentää ja huorata ilmenee tieteessä (esim. A. Einstein, S. Freud, K. Marx jne.), taiteissa ja kaikilla elämän aloilla. Valitettavasti nykyajan ihmiset ovat tulleet sokeiksi, eivätkä näe tätä, sillä juutalaiset ovat pystyneet vääristämään myös kristinuskon, jonka pitäisi antaa ihmiselle valaistus totuudesta, mutta ei enää tee sitä. Juutalaisten suunnaton valta on ehdottomasti planeettamme vakavin uhka tällä hetkellä. Katsokaa vaikka USA:n presidenttipeliä, jossa kaksi juutalaisten perseennuolijaa taistelee presidenttiydestä; kummasta tulee presidentti, on ihan sama: juutalaisten valta joka tapauksessa säilyy USA:ssa.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (4)(1)
    • Kovaa faktaa

      Pätee erityisesti sionistiseen eliittiin Tuota ei kukaan asioihin syvemmin perehtyvä voi kiistää ja se näkyy heidän kirjoituksissaan maailman vaihtoehto-mediassa jossa voi tuoda esiin totuuteen pohjautuvaa tietoa joka heille on suurin uhka kuten mm. Solzenitskyn on todennut.
      Huijareille ja pettureille totuus ei voi olla muuta kuin pahinta myrkkyä koska se paljastaa heidät. Outoa on etteivät he halua tätä toasiasiaa myöntää.
      Hyvä silti muistaa että varsin suuri osa ’juutalaisista’ ei tue sionisteja eikä Israelin valtion politiikkaa.

      Luin tällaisen kommentin
      571: ”If anything, Hitler was quite pragmatic about Jews. Hence, they could become Honorary Aryans by special decree, and he kept Dr.Bloch, the attending physician of his dying mother in good memory. When he entered Linz in 1938, he inquired about Dr. Bloch: “And how is my good Dr. Bloch? If all Jews were like him, there wouldn’t be any anti-Semitism.” The Nuremberg Laws defined clearly who was counted as a Jew and who not. It is clear that Hitler didn’t look at Jewishness primarily as a race issue, but one of mentality. Hence, the further back the upbringing and being part of the Jewish world lay, the less having Jewish forebears counted.
      Hitler had parents of German stock, and with almost all Central Europeans he likely had also distant Slavic and Celtic ancestors.”
      https://www.unz.com/article/hitler-answers-roosevelt/#comment-4253757

      (1)(0)
  14. Mikähän tämä Matti Simola oikein on? Viimeisimmällä videollaan levittää Max Jakobssonin ja Hannah Arendtin holokaustipropagandaa. On aiemminkin osallistunut holokaustivalehtekluun ja väittänyt revisionistien kiistävän holkokaustin mukamas vastoin arempaa tietoaan.

    (0)(0)

Jätä vastaus Benjamin Kivilohkare Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*