Auringon välttely tappaa nopeammin kuin auringonpalvonta

Olet saattanut lukea mediasta suosituksia aurinkovoiteiden käytön ja auringonoton välttämisen puolesta. Vaikka auringonvalolle altistumisen korreloi ihosyöpäriskin kanssa, se ei välttämättä aiheuta sitä.

 

Ei ole olemassa näyttöä sen puolesta että auringonvalo olisi syy syövän taustalla, tai että auringonotto voi lyhentää elämää. Kysy ihotautilääkäriltä todisteita siitä, että auringonpaisteelle altistuminen nostaa kuolemanriskiä. Vastauksena kohtaat kiusallisen hiljaisuuden. Auringonoton ja ihosyövän välisestä yhteydestä on tehty tutkimuksia kohta vuosisadan ajan, mutta mikään niistä ei ole kiistattomasti osoittanut auringon olevat syyllinen. Uusien todisteiden valossa vaikuttaa siltä, että auringon välttely on haitallisempaa kuin auringonpalvonta.

Paatuneimmatkin auringonoton vastustajat tiedostavat auringonvalon terveysvaikutukset. Tärkeimpänä auringonvalon terveystekijänä pidetään D-vitamiinia. Havaintojen mukaan elimistön korkea D-vitamiinitaso pitää ihmiset terveempänä. He kärsivät harvemmin korkeasta verenpaineesta, diabeteksesta ja sydänkohtauksista. D-vitamiini laskee ennenaikaisen kuoleman todennäköisyyttä. Auringonvalosta peräisin olevan D-vitamiinin puutostila kasvattaa sairauksien ilmenemisen todennäköisyyttä yli 1000 %

Takaamalla riittävä D-vitamiinin saanti voitaisiin vähentää yleisimmistä kuolinsyistä johtuvien kuolemantapausten määrää. Tutkimusten mukaan ravintolisänä nautittu D-vitamiini ei edistä yhtä hyvin kuin auringonvalon avulla elimistön tuottama D-vitamiini. Sydän- ja verisuonitautien tai aineenvaihdunnan häiriöiden määrän ei havaittu vähenevän vitamiinitablettien avulla. D-vitamiini edistää luuston terveyttä, ja auttaa mahdollisesti tietyntyyppisten paksusuolensyöpien hoidossa. D-vitamiini ei ole mikään ihmelääke, kuten monet uskovat. Vain osa auringonvalon hyötyvaikutuksista johtuu D-vitamiinista.
 
10 syytä, miksi tarvitset D-vitamiinia vuoden jokaisena päivänä

  1. Parantaa lihasten toimintakykyä
  2. Hillitsee näläntunnetta
  3. Suojelee keuhkojen toimintaa
  4. Voi auttaa painonpudotuksessa
  5. Laskee verenpainetta
  6. Estää syöpäsoluja jakautumasta
  7. Laskee kuolemanriskiä
  8. Pienentää Alzheimerin taudin riskiä
  9. Vaikuttaa satoihin geeneihin, joiden toiminta laskee sairauksien
  10. esiintymistodennäköisyyttä
  11. Laskee riskiä sairastua osteoporoosiin

 

D-vitamiinin tiedetään ehkäisevän perimän vaurioiden syntymistä. Kun D-vitamiini kiinnittyy tiettyihin reseptoreihin, tapahtumaketjun päätteeksi myrkylliset agenssit, kuten syöpäsolut, muuttuvat harmittomiksi. Jos D-vitamiinia ei ole tarpeeksi saatavilla, järjestelmän kapasiteetti ylittyy ja syöpä voi kehittyä. ”Tämä on yksi niistä syistä, miksi päiväntasaajan läheisyydellä elävillä esiintyy vähemmän sellaisia syöpiä, joiden esiintymistodennäköisyys kasvaa päiväntasaajalta pois päin,” kertoo McGill University -yliopiston professori tri John White.

Auringonvalon tuottama typpioksidi voi tarjota selityksen joillekin verenpainemysteereille. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan alueella keskimääräinen verenpaine on matalampi kesällä kuin talvella. Leveyspiirin ja verenpaineen välinen korrelaatio ilmenee myös siten, että lähempänä päiväntasaajaa elävillä on keskimäärin matalampi verenpaine, verrattuna niihin ihmisiin, ketkä elävät korkeilla leveysasteilla.

Typpioksidin määrän kasvu laajentaa verisuonia, mikä sallii suuremman happimäärän kuljetuksen lihaksiin, ja siten edistää kehon toimintaa merkittävästi.

Ihotautien asiantuntijayhteisö suhtautuu epäröiden auringonvalolle altistumisen saantisuositusten muuttamiseen, mutta auringonvalon laajempia hyötyvaikutuksia ei tulisi enää jättää noteeraamatta. Auringonvalo on muutakin kuin vain D-vitamiini, typpioksidi saattaakin osoittautua tärkeämmäksi tekijäksi auringonvalon terveyseduista. Todennäköisesti muitakin mekanismeja on olemassa.

 


Auringonvalon puute saattaa hautaan

Peittoaako ihosyöpäriski UV-säteilyn tarjoamat edut? Neljännesvuosisata sitten aloitettujen epidemiologisten tutkimusten tulokset ovat vihdoin saatavilla. Tulokset ovat olleet yllättäviä.

Vuonna 1990 tehtyyn kyselyyn vastasi noin 30 000 ruotsalaisnaista. Kysymyksissä kartoitettiin heidän auringonottotottumuksiaan. Tulosten perusteella aurinkoa vältelleistä oli kuollut kaksikertainen määrä 20 vuoden kuluttua, verrattuna runsaasti aurinkoa ottaneihin. Tutkijat laskivat, että 3 prosenttia kuolemista Ruotsissa johtuu liian vähäisestä auringonvalon saannista. Muiden tutkimusten tulokset vahvistavat tämän. Toisessa skandinaavisessa tutkimuksessa havaittiin, että lomalla paljon aurinkoa ottaneiden todennäköisyys olla kuollut 15 vuoden päästä oli pienempi.

Lääkärin ensisijaisena tehtävänä on pidentää potilaan elinikää, ei välttää kapeakatseisesti yhtä sairautta. Dermatologiassa on keskitytty vain siihen mitä näemme, eli ihosyöpään, mutta ei siihen millä on suurin merkitys. D-vitamiinia pidetään kiertoilmaisuna ”auringonvalon terveysvaikutuksille”, mutta lukuisat tutkimukset osoittavat, ettei kaikki kiitos kuulu sille. Typpioksidilla on vähintäänkin yhtä tärkeä rooli.

Otollisissa olosuhteissa tarvitsemme 10 – 15 minuuttia auringonvaloa, muutaman kerran viikossa jalkojen ja käsien alueelle tuottamaan kaiken tarvitsemamme D-vitamiinin. Valitettavasti olosuhteet eivät ole aina otolliset. Vuodenaika, päivän kellonaika, asuinpaikka, pilvisyys ja jopa ilmansaasteiden määrä vaikuttaa iholle tulevan UVB-säteilyn määrään. Henkilön ikä vaikuttaa ihon D-vitamiinin tuotantoon. 65-vuotiailla tai sitä vanhemmilla iho tuottaa vain neljänneksen siitä, mitä 20-30 vuotiaan iho tuottaa. Myös ihonväri vaikuttaa. Afroamerikkalaisten veren D-vitamiinipitoisuus on tyypillisesti puolet matalampi kuin valkoisilla amerikkalaisilla. Aurinkorasvan käyttö vaikuttaa, mutta asiantuntijat eivät ole yhdenmielisiä siitä, missä määrin aurinkorasvan käyttö vaikuttaa ihon D-vitamiinituotantoon.

Vaaleaihoisten esivanhemmat siirtyivät aikoinaan alueille, missä ympäristö ei ollut suotuisa elämiselle. Tutkijat ovat havainneet, että auringonvalo ja ravinnelisät eivät ole ainoita tekijöitä, mitkä vaikuttavat henkilön elimistön D-vitamiinin määrään.

Vaalea iho päästää UV-B säteilyä läpi paremmin, eli saman D-vitamiinimäärän tuottamiseen tarvitaan vähemmän valoa kuin henkilöillä, joiden iho on tummempi.

Yksilöiden välillä on perinnöllisiä eroavaisuuksia sen suhteen, kuinka elimistö muuttaa D-vitamiinin aktiiviseen muotoon, mikä osaltaan vaikuttaa henkilöiden D-vitamiinitasoihin.

D-vitamiini- tai typpioksidilisät eivät koskaan vastaa luonnollista auringonvaloa. Tutkijoiden ja terveysviranomaisten tulisikin kertoa yhteisölle tarkemmin UV-säteilyn kokonaisvaltaisista eduista ja siitä, kuinka auringon välttely pikemminkin edesauttaa kuin ehkäisee sairauksien syntymistä.

 

Alkuperäinen artikkeli

Lue myös:
Mitä D-vitamiini on?
Tutkittua D-vitamiinista
On aika päivittää tietosi aurinkovoiteiden käytöstä
Mielipide: Mihin tarvitsemme D-vitamiinia ja kuinka paljon
Tutkimus: Auringonvalo ei aiheuta ihosyöpää, vaan vähentää sairastumisriskiä

1 kommentti

  1. Asiallinen artikkeli. Suomessa auringolla pelottelu menee todella pitkälle. Aamulehti varotti 30.6.2014, että ”UV-säteily uhkaa pilviselläkin säällä”. Eli pilviselläkin säällä pitäisi suojautua auringolta! Kansa potee D-vitamiinin puutosta, mutta lääkärikunta keskittyy kolesterolin mittaamiseen…

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat