6 kommenttia

  1. Mutta miksi Lehtipuu saattaa käyttää lähteenään amerikkalaisia holokaustimuseoita? Miksi hän palvoo juutalaisia? Miksi hän diggaa Alex Jonesia ja muita valeopposition hahmoja? Miksi hän väittää Saksan haluneen maailmanhegemoniaa Hitlerin aikana? Outo tyyppi.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Niin kieltämättä Lehtipuulla on tiettyä kognitiivista dissonanssia joissain asioissa. Ehkä hän ei ole niin äärimmäisen tarkkaan syventynyt kun hänellä on niin monia muitakin hommia meneillään. Antaa ehkä liikaa painoarvoa vallitsevan järjestelmän pystyttämille museoille riippumattomien tutkijoiden sijaan, vaikka Itä-Euroopan museot lienevät sentään hieman luotettavampia kuin rapakon takaiset. Kirjoittamisensa noista sota-asioista on aika pientä koko hänen elämäntyöhönsä nähden ja varmasti on avoin oppimaan uutta jos eri tutkimusaineistoa ystävällisessä hengessä tuodaan esille. Käsittääkseni on löytänyt uusia kantoja vasta suht myöhällä iällä. Ihan hyvin antaa kommentoida blogissaan kuitenkin. Sinne vaan kaikki kommenttiosioon oikomaan asioita ja laittamaan keskustelua pystyyn.

    Hän on kuitenkin suomalaisista suht nimekkäistä henkilöistä ehkä kaikkein rohkeimmin kirjoittanut TM2 asioista ja Holodomorista, vaikka ei niin ehdoton olekaan ollut kuin näiden palstojen revarit. Ehkä hänellä on henkilökohtaiset syyt olla suurpiirteisempi.

    Alex Jones siteerauskin on tainnut jäädä vähemmällle viime aikoina.

    Maailmassa on paljon mielenkiintoisia asioita jotka eivät mitenkään liity revisionismiin kuten tuo aspartaami teema. Se on muuten vain hauskasti ja havainnollistaen kirjoitettu siitä aiheesta. Eikä sisällä varmasti asia virheitäkään omassa kontekstissaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Niin alkoihan hän Karjalaakin palauttamaan vasta myöhäisellä iällä vähän ennen Prokarelian aikoja.

    Silti on kummallista, että jos on jotain asioita selvinnyt, niin paljon asioita roikkuu mukana. Hän ei tunnu pääsevän irti israelin palvonnastaan. En siten pysty luottamaan häneen. Ei tunnu aidolta, vaikka noin vakavia asioita voikin raottaa. Jos holokaustin valheellisuus on selvinnyt, niin miksi sitten valehdella edelleen paljon siitä? Ei tunnu kehityskelpoiselta.

    Aspartaamin takanakin ovat Rumsfeld ja kumppanit. Kuten kaiken muunkin. Miksi Lehtipuu vaikenee? Ja ihan tuore juttu oli aivan kuin Jonesin suusta. Oikein huutomerkkie kanssa hän teki selväksi, että hänen kritisoimaansa eliittiin kuuluisi muitakin kuin juutalaisia ja että siis kyse on jostain muusta asiasta.

    Mielenkiintoinen juttu Spingolan haastatteluista: amerikkalaisen tutkijan lapsen koneelle oli laitettu lapsipornoa. Naista vaadittiin lopettamaan aspartaamin vastustaminen (tutkimukset ja kirjoittelu) tai muuten virkavalta syyttäisi poikaa lapsipornosta ja siihen liittyvästä. Näköjään USA:ssa viranomaiset pelaavat yhteen ison bisneksen kanssa ja saattavat hyöjätä joukolla toisinajattelijoiden kimppuun. tai onhan se tiedetty ja samaahan se on täälläkin.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  4. Kovinpa on arka aihe tuo aspartaamimyrkky kun artikkelikin on pitänyt poistaa ja videokaan ei toimi. On se kansanmyrkytys mallissaan ja oikein virallisen tahon puolesta, jos jollakin sortilla. Itse en moista kemikalikoktailia käytä mutta huolettaa kun tuote-esittelijät tarjoavat ruokakaupoissa maistiaisiksi lapsille limpparia joka on makeutettu aspartaamilla . Eikö ole mitään häpyä, eikö esittelijä tiedä vai eikö välitä mitä lapsille tarjoaa. Tämän kerran meni ohi mutta seuraavalla kerralla kyllä puutun asiaan sillä ei lapsille tarvitse niitä myrkkyjä jaella varsinkaan kun ei ollut yhtään aikuista lasten mukana. Jos aikuiset haluaa myrkyttää itsensä niin oma on asiansa. Lapsia tässä maailmassa myrkytetään jo ihan tarpeeksi muutenkin ja sekin oikein viranomaisten voimalla ja valheilla. Eivätkö viranomaiset ymmärrä että salaamalla totuuden herättävät juuri huomion näihin asioihin.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  5. Tämä J keskustelu on käyty loppuun, ei mene eteen, ei taaksepäin, mutta tänään 14.2.2018 tuo Aspartam aiheuttaa syöpää englantilaisen tutkimuksen mukaan!
    Ei voi kuitenkaan ko aineen syöntiä lopettaa, sitä on niin monessa hyvässä tuotteessa!
    Onko v
    Hän kuin tupakka alkoholi auto lähentely ym?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat