Aspartaami on GM-bakteerin ulostetta

Vuonna 1999 The Independent julkaisi artikkelin ”Maailman johtava makeutusaine on valmistettu geenimanipuloidun bakteerin avulla”, joka paljasti Monsanton lisäävän tietoisesti amerikkalaisiin virvoitusjuomiin aspartaamia. Lehden mukaan aspartaami valmistetaan GM-bakteereista.

Valtamedian varhaisimpiin aspartaamin paljastuksiin lukeutunut artikkeli ei kiinnittänyt aikanaan paljoakaan huomiota, mahdollisesti johtuen siitä, että sen synnyttämiä viitteitä aliarvioitiin. Sittemmin koko artikkeli vaipui unohduksiin.

Vuodesta 1999 maailma on muuttunut selvästi tarkkaavaisemmaksi mitä tulee Monsanton toimintaan ja aspartaamiin. Silti tietämättömyyttä jälkimmäisen alkuperästä on edelleen laajalti. Yhä useampien ihmisten herätessä ymmärtämään aspartaamin tuhoisat terveysvaikutukset harva kuitenkaan tietää, miten sitä oikeasti valmistetaan. Onneksi patentti vuodelta 1981 on vuosien piilottelun jälkeen saatu kaikkien nähtäville. Se paljastaa kaiken, mitä Monsanto oli valmis kertomaan vuonna 1999, ennen kuin yhtiön räjähdysmäinen kasvu vaati huomattavasti suurempaa varovaisuutta.

 

Tuotantoprosessi

Patentti on nimeltään ”Aspartaamin tuotantoprosessi” ja sen laatijoiksi on nimetty Bahl, Rose ja White. Menetelmä kuvataan seuraavanlaiseksi:

Keinotekoinen makeutusaine aspartaami, asparagiinihapon ja fenyylialaniinin dipeptidin metyyliesteri, tuotetaan käyttämällä kloonattua mikro-organismia. Aminohappoja asparagiinihappoa ja fenyylialaniinia toistava DNA-ketju, joka muodostaa suuren ja vakaan peptidin, lisätään kloonauksen välikappaleeseen, joka puolestaan lisätään sopivaan isäntämikro-organismiin. Isäntäorganismia viljellään ja siitä saadaan asparagiini-fenyylialaniini –ketjua toistavaa suurikokoista peptidiä, jonka vapaa karboksyyliryhmä bentsyloidaan ja hydrolysoidaan bentsyyli asparagiini-fenyylialaniini dipeptideiksi. Tämä dipeptidi metyloidaan ja de-bentsyloidaan aspartaamin muodostamiseksi.”

Tämä tieteellinen terminologia hämmentää (kenties tarkoituksellisesti) todella järkyttävän prosessin:

1) ”Kloonattuja mikro-organismeja” (joiden patentti paljastaa olevan geenimanipuloitua E. colia) viljellään tankeissa, joiden olosuhteet on muokattu bakteereille suotuisiksi.

2) Ravinteilla ruokittu E. coli -viljelmä ulostaa proteiineja, jotka sisältävät asparagiinihappo – fenyylialaniini aminohappoketjuja, joita tarvitaan aspartaamin valmistamiseksi.

3) Asp–Fen -ketjut sisältävät proteiinit korjataan talteen (toisin sanoen laboratorioassistentit keräävät bakteerien ulosteet).

4) Ulosteet käsitellään, mihin sisältyy metylaatio, eli ihmiselle myrkyllisen alkoholin metanolin lisääminen dipeptidiin.

Vaikka terveen järjen mukaan tällainen kammotus ei kuuluisi lähellekään ihmiskehoa, kertoivat patentin laatijat selvästi uskovansa, että aspartaami on turvallinen ja ravitseva makeutusaine:

”Sen lisäksi, että aspartaami on sakkaroosia huomattavasti makeampaa, on se myös elintarvikkeena sakkaroosia hyödyllisempi. Sakkaroosi ei anna elimistölle juuri muuta kuin energiaa, mutta aspartaami muodostuu aminohapoista, kehon proteiinien rakennuspalikoista. Muiden proteiinien tavoin se pilkkoutuu ruoansulatuksen entsyymien toimesta sen muodostaviksi aminohapoiksi, mikä antaa sille ravitsemuksellista arvoa… Näistä syistä aspartaami on hyvin lupaava korvike sokerille makeutusaineena.”

Siinä siis totuus: virallinen asiakirja, joka paljastaa järkyttävän totuuden aspartaamin tuotannosta ja lisäksi myöntää avoimesti, että se oli tarkoitettu kansan käyttöön korvaamaan sakkaroosi. Seuraavan kerran, kun joku väittää aspartaamin vastustamisen olevan perusteetonta, kannattaa kehottaa häntä tutustumaan tähän patenttiin. Totuus aspartaamista on nyt kaikkien nähtävillä.

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Natural News -verkkosivuilla.

10 kommenttia

  1. Aspartaami ”ravitsee” taatusti rutkasti kehittäjiensä kukkaroa, kaikkea ”zondaa” sitä ihmisille syötetään kaiken muiden kemikalikoktailien lisäksi. Kyllä tieteen ”harrastelijat” ovat vajonneet syvälle, muuta näihin hullutuksiin ei voi sanoa. Kannattaa mainostaa kaikkia muitakin ns. kevyttuotteita sillä kuuluvat sarjassansa samaan kammotusten ryhmään vaikka virallinen taho niitäkin ylistääkin. Tarkoitusperät vaan eivät ole ihmisen terveydelle millääntavalla hyväksi vaan täysin päinvastaiset niinkuin ne todellisuudessa on tarkoitettu olevankin. Voi, voi ja leipä.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  2. Hui kamala – ’bakteerien ulosteita’ .. Juu, ja me hengitetään toisten bakteerien pierua ..

    Lopputuotteen koostumus ja ominaisuudet on tärkeitä, ei niinkään välivaiheet.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  3. Eikä!! Hyi kuvottavaa ajatella että bakteerit ovat valmistaneet aspartaamin! Tästä hetkestä lähtien en enään koskaan käytä viinietikkaa, syö juustoa tai suklaata, käytä insuliinia 1 tyypin diabetekseen tai antibiotteja vakaviin infektioihin saatika valtavaa joukkoa muita lääkkeitä jotka on todettu tieteellisesti tehokkaiksi! Niin paljon minua kuvottaa ajatella että jotkut mikro-organismit ovat tuottaneet jonkin aineen. Voitteko kuvitella että se on pöpön ulostetta!
    Mutta minua ei kyllä ollenkaan kuvota se että yksisoluiset sienet tuottavat minun perjantaikossuni (ehkä välillä maanantai- ja keskiviikkokossunkin) koska minä niin pidän kossusta ja isikin aina sitä joi.

    Ps. Aspartaami on ihan alunperin täysin ihmisen syntetisoimaa ilman yhdenkään bakteerin läsnäoloa saatika niiden kakan, mutta se vaan on erittäin paljon halvempaa tuottaa bakteerissa ja lopputuote on sama.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  4. Ja näiden sairaiden tiedemiesten vuoksi ihminen elää nyt 100 vuotiaaksi eikä 40 vuotiaaksi niinkuin sata vuotta sitten. Lopettakaa se ihmisten myrkytys ja iän pidennys!

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  5. Tuosta aspartaamista vielä, minun puolestani olkoon vaikka hevosen ulostetta se ei minua kiinnosta vaan juurikin se miten epäterveellinen aine koko aspartaami on. Oliken oksettaa kun sitä yritetään tarjoilla ”limpparissa” jossain kyläreissulla jne. Sitten vielä otetaan nokkiinsa kun ei kelpaa. On se nyt mielestäni törkeyden huippu jos sitä sontaa pitäisi kitata vasten tahtoaan. Sehän on ihan tosiasia että aspartaami on aivomyrkky eikä sovi ihmisten käytettäväksi, muidenkuin eviran porukoille ja heidän kamuilleen. Faktaa tästä myrkystä löytyy jos haluaa ottaa selvää.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
      1. jami tässä yksi artikkeli monista joka kertoo tutkitusta tiedosta aspartaamin haitoista. Artikkelista löytyy myös muita ei suomenkielisiä osiitteita joista voi tutkia asiaa. En nyt tähän hätään kerinnyt hakemaan muita tutkimuksia mutta laitan niitä kun ehdin. Tässä nyt kuitenkin esimakua asian tiimoilta.

        Plusääni(0)Miinusääni(2)
  6. Kun minä vuosia vuosia sitten menin erään kerran kupparilleni niin siinä kupatessa hän kysyi minulta:”Juotko sinä zero-juomia?”. Ihmettelin hetken ja sanoin:”Juu, Lidlin kevyt kolaa on tullut juotua”. Hän katsoi minua ja sanoi:”Lopeta heti, sinun elimistösi ei pysty käsittelemään sitä. Veresi haisee todella pahalle”. Vasta sen jälkeen aloin tarkastella mitä tuo makeutusaine, aspartaami, oikein oli. Ja kyllä oli yllätykseni suuri.

    Omalla kohdallani minulla oli onnea koska käyn neljä kertaa vuodessa kuppauksessa, joka poistaa elimistöstä kuonaa. Mutta suurempi onni oli se, että kupparini tunnisti verestäni sen hajun joka tulee kun juo aspartaami juomia. Onneksi käyttöaika oli lyhyt.

    Voin suositella muillekkin ihmisille, että ottavat kuppauksen ympärivuotiseen käyttöön. Se antaa voimia ja puhdistaa elimistöä. Ja mikä parasta, poistaa hiestä hajun. Vaimokin tykkää kun kuulemma tuoksuu kuin nuori poika.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  7. Kevyttuotteet lihottavat – kissankulmasta UUSI SUOMI. Tästä kirjoituksesta löytyy melkoinen määrä siitä mitä kaikkia oireita aspartaamin käyttö saakaan aikaan. Ja tällainen myrkky on hyväksytty elintarvike käyttöön. Limppari esittelyjä ruokakaupoissa ja tarjotaan vielä lapsille moista mönjää. Eikö esittelijän päässä liiku muutakuin mainostamansa tuotteen tuoma palkka. Voiko tällainen tietämättömyys näinkin vaarallisesta myrkystä edes olla totta nykypäivinä.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat