Syövän hoitoa on pidetty vuosisatoja salatieteenä. Nyt tilanne on toinen, sillä tiedämme syöpäsolujen käyttäytymisestä paljon enemmän kuin vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Tiede on avannut uusia mahdollisuuksia myös syövän kotihoitoon.
Syövän ennaltaehkäisyyn ja hoitoon voidaan vaikuttaa yksinkertaisilla ja halvoilla kotikonsteilla. Useimmissa syöpätaudeissa jo oikeaan osunut potilaan ravintoterapia riittää.
Kotihoidon lisäämiseen on kansantaloudellisesti erittäin suuri syy: Terveydenhuoltomme ei yksinkertaisesti pysty maksamaan yhä kalliimpia syöpähoitoja samaan aikaan kun eläkeläisten ja syöpäpotilaiden määrä kasvaa. Tärkein kysymys onkin siinä, miten potilas hoitaa itse syöpäänsä tai miten lähimmäiset voivat edesauttaa paranemista psyykkisesti vaikeassa tilanteessa.
Nykytieto tarjoaa suuren määrän keinoja puuttua syövän kasvuun ja leviämiseen. Syövän voi tyrehdyttää kalliiden patenttilääkkeiden ja sairaalakäyntien ohella muun muassa oikeanlaisella ravinnolla. Monilla tavallisilla ravintoaineilla on vankka solubiologinen vaikutus, joka estää syövän kasvua.
Virallisen lääketieteen piirissä kotihoidon uskottavuuden kannalta ongelma on se, että useimmilla luontaishoidoilla on ainoastaan pitkään kokemukseen perustuva kokemuksellinen näyttö, ja tutkimusperäinen näyttö puuttuu. Lääketieteen näkökulmasta kokemukseen nojaavien hoitomuotojen, kuten homeopatian, naprapatian, akupunktion, manipulaatiohoitojen, psykoanalyysin ja satojen muiden hoitokeinojen tehosta ei ole tarpeeksi tieteellistä näyttöä.
Selitys tähän on kuitenkin varsin yksinkertainen: Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat valmistajilleen rahaa. Tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta myös lääketiede nojaa paljolti kokemusperäiseen tietoon: suurin osa käyttämiemme lääkkeiden tehoon liittyvästä tiedosta on kokemusperäistä tietoa.
Kokemukseen nojaavista luontaishoidoista ei saa tehtyä patenttilääkkeitä.
Me tulemme siis elämään syövän hoidossakin paljolti kokemusperäisen tiedon varassa ehkäpä vielä kolmisenkymmentä vuotta. Ehkä kauemminkin.
Solubiologina ja patologian (em) professorina minua hymyilyttää eräät yksityiset syöpäklinikat, joissa annetaan tuhansien eurojen ”syöpähoitoja” ja tehdään erittäin kalliita, mutta turhia tutkimuksia kovin heikoin tieteellisin perustein. Hädässä oleva syöpäpotilas tai hänen omaisensa maksavat viulut. Yhteiskunta ei vielä suostu tähän maksumieheksi.
Voimme itse vaikuttaa paljon syövän hoitoon, toisin kuin yleisesti luullaan.
Syöpä on monisairaus, jonka syntyyn ja leviämiseen vaikuttavat sadat erilaiset tekijät. Osa tekijöistä on perinnöllisiä, ja niistä tiedämme jotain uuden solubiologisen ja genetiikan tutkimuksen ansiosta.
Valtaosa syövän syistä on kuitenkin luultavasti riippuvaisia omista elintavoistamme, siis asioista, joihin voimme itse vaikuttaa. Virallinen syöpälääketiede on valitettavasti varsin huonosti perillä näistä uusista keinoista ja kotihoidon mahdollisuuksista.
Yleinen virhe syövän hoidossa on usko suurten tai mega-annosten tehoon. Mitä enemmän annamme potilaille lääkkeitä, vitamiineja, hivenaineita, sen suurempi teho.
Käsite farmakologisesta vaikutuksesta on auttamattomasti vanhentunut. Homeopaattiset lääkkeet saavat kuitenkin edelleen voimakasta kritiikkiä, joista päällimmäiseksi nousee epäilys pienten annosten tehosta.
Nykyään kuitenkin tiedämme, että hyvinkin pienet pitoisuudet saattavat toimia signaalimolekyyleinä ja vaikuttavat solukalvojemme antenneihin, jotka virittävät puolestaan satoja solun sisäisiä signaalimolekyylejä. Nämä ”keskustelevat” keskenään ja usein ratkaisevat, mitkä geenimme aktivoituvat esimerkiksi lisäämään syöpäriskiä ja mitkä estämään syöpää. Nykyaikainen solubiologiaan perustuva syöpälääketiede on jo ajat sitten luopunut ampumasta hehtaaritykeillä, vaan käyttää tarkoin suunnattuja täsmäaseita. Nykyaikaisessa sodassa yksi tarkoin suunnattu ohjus oikeaan kohteeseen korvaa massiiviset kaupunkeja tuhoavat pommitukset.
Syövän ravitsemus- ja kotihoidossa on jo nyt lukuisia eri keinoja. Hoitokeinot ovat suhteellisen helposti opittavissa. Parasta tietoa näistä kymmenistä keinoista saa terveyskaupoista, joissa on ammattitaitoinen henkilökunta.
Syövän hoito on radikaalisesti muuttunut monesta syystä. Ensinnäkin syöpäsolut pitää saada tekemään itsemurhan (apoptoosi-ilmiö). Toiseksi syöpäsolut pitää saada syömään itseään (autofagosytoosi-ilmiö, jonka havaitsin ensimmäisenä maailmassa vuonna 1968). Kolmanneksi verisuonten muodostuminen syöpäpesäkkeisiin on estettävä (antiangiogeneesi-ilmiö).
Tämän ilmiön havaitsivat ensimmäisenä kuubalaiset tutkijat.
Syöpäsolut käyttävät aivan erilaista ravintoa kuin normaalit solut. Tätä seikkaa on helppo käyttää hyväksi kotihoidossa. Maksa ja suolisto suojaa muita kudoksiamme tekemään myrkylliset yhdisteet vaarattomaan muotoon. Maksa ei kuitenkaan suojele syöpäsoluja, jolloin ne voidaan tehokkaasti myrkyttää esimerkiksi syanidilla, jota vapautuu mm. aprikoosin, omenan ja pellavan siemenistä. Elimistön puolustajasolujen hyökkäysaktiivisuus syöpäsoluja vastaan kehittyy myös päivä päivältä. Dosentti Thomas Tallberg Helsingin Yliopistosta on ollut tämän hoitostrategian uranuurtajia maailmassa.
Syöpäpotilas tarvitsee poikkeuksetta tukihoitona ravintoterapiaa. Jo leikkaustoimenpiteet rasittavat elimistöä, samoin pitkä makuuasento ja yksipuolinen sairaalaravinto. Sairastamisen aikana elimistön sinkkitasot laskevat ja yleiskunto heikkenee.
Solumyrkkyhoidot taas kääntävät painon laskuun ja lihaskunto heikkenee. Tämän seurauksena veriarvot romahtavat. Hoito joudutaan keskeyttämään huonojen veriarvojen ja huonon yleiskunnon takia. Tässä tilanteessa syöpäpotilaan tai pikemminkin hänen läheistensä tehtävänä on huolehtia – jo ennen hoitojen aloittamista ja koko hoitosarjan ajan – potilaan tukihoidosta ja ravitsemuksesta. Potilas on useimmiten liian väsynyt ja masentunut hoitamaan itse näitä asioita. Tuttu tukihenkilö jaksaa keskittyä rakkaansa hoitoon, kun potilas itse ei enää jaksa.
Kirjoittaja on lääkäri ja solubiologian ja patologian professori.
Tämä artikkeli aloittaa juttusarjan syövän kotihoidosta ja vaihtoehtoisista syöpätutkimuksista.
Lue lisää:
Kommentti: Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee uutta ajattelua [2]