keskiviikko, 30 huhtikuuta 2008
Ilmaston lämpenemisestä hälyttäjät yrittävät selitellä viimeaikaista ilmaston kylmenemistä Tyynenmeren oskillaation kylmänä vaiheena, eli että se olisi ”peittämässä” ilmaston lämpenemisen. Tämä selitys kuitenkin tiedetään vääräksi.
Geologinen historia todistaa kiistattomasti, että maapallon lämpötilaa ohjaa aurinkotuuli (eli auringonpilkkuaktiivisuus), ja että vaihtelut CO2:n määrässä ovat täysin merkityksettömiä. Näin ollen nykyinen tauko auringon aktiivisuudessa tarkoittaa, että maapallon lämpötila nyt laskee. Jos auringon aktiivisuuden sykli numero 24 leimahtaa voimakkaasti, voisi maapallon lämpötila taas nousta, mutta ottaen huomioon että auringon aktiivisuus on ollut historiallisen korkealla vuodesta 1940, pitkäkestoinen hiipuminen auringon aktiivisuudessa on tulossa ja se aiheuttaa pitkäaikaisen kylmenemisen.
Valtamerien pintalämpötilat laskevat
Yksinkertainen yhteys maapallon lämpötilan ja auringon aktiivisuuden välillä usein himmenee maapallon lämpötilan ja maan pintalämpötilan välillä olevan eron johdosta. Maapallon lämpötila on maan valtamerien lämpötilojen keskiarvo. Valtameret ovat maapallon ensisijaisia lämmön varastoijia. Sen sijaan maamassojen ja ilmakehän lämmönvarastoimiskapasiteetti on mitätön.
Valtamerien lämpötilat eivät jakaudu tasaisesti. Sekä Atlantti että Tyynimeri kokevat oskillaatiota, jossa poikkeuksellisen lämpimät tai kylmät vedet vuorottelevat meren pinnalla. Tämä pintavesi on eräs ensisijaisista maan pinnan lämpötilan määrittelijöistä, eli valtamerien oskillaatio saa pintalämpötilan aaltoilemaan suhteessa todelliseen maapallon lämpötilaan.
Nykyinen maapallon kylmenemisvaihe, jonka aiheuttaa tauko auringon aktiivisuudessa, sattuu samaan aikaan 20-30 vuoden välein Tyynellä merellä tapahtuvan merivirtojen suunnanmuutoksen (Pacific Decadal Oscillation eli PDO) kylmän ”la niña” –vaiheen kanssa. Näin ollen kun maapallo kylmenee, pintalämpötilat laskevat vielä nopeammin.
Ne, jotka hälyttävät ilmaston lämpenemisestä, teeskentelevät että kylmeneminen johtuu merivirtojen oskillaatiosta, joka vain sattuu peittämään maapallon jatkuvaa lämpenemistä:
”Meidän tuloksemme viittaavat siihen, että maan pintalämpötila ei nouse tulevan vuosikymmenen aikana, kun luonnolliset ilmaston vaihtelut Pohjois-Atlantilla ja trooppisella Tyynellä merellä väliaikaisesti tasoittavat arvioitua ihmisistä aiheutuvaa lämpenemistä.” (lainattu osoitteesta http://www.nature.com/nature/journal/v453/n7191/pdf/nature06921.pdf [1])
Mediassa ollaan vielä rohkeampia:
”Lämpötilat kuitenkin lähtevät taas nousuun noin vuoteen 2020 mennessä, he sanovat.”
(lainattu osoitteesta http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7376301.stm [2])
Mutta nykyinen kylmeneminen ei ole vain kylmien merivirtojen oskillaation peittämää kokonaisvaltaista lämpenemistä. Se on kylmä oskillaatio yhdistettynä auringon aktiivisuuden hiipumiseen, jonka ennustetaan muuttuvan vakavaksi auringon aktiivisuuden sykliin numero 25 mennessä (jos ei ole jo nyt vakava).
Ne, jotka hälyttävät ilmaston lämpenemisestä, aktiivisesti salaavat todellisen uhan, vaikka se muuttuu koko ajan yhä selvemmäksi. Kolmekymmentä vuotta la niñaa yhdistettynä kolmenkymmenen vuoden auringon aktiivisuuden hiipumiseen ja vieläpä aikaan, jolloin Milankovićin jaksot lähenevät jääkausiolosuhteita. Tämmöisenä aikana täytyy tehdä kaikki voitavamme estääksemme hallitsematonta maapallon kylmenemistä.
Maapallon lämpeneminen ei koskaan ollutkaan uhkana. Lämpenemisellä on negatiiviset palautekytkennät, jotka estävät sitä muuttumasta liian haitalliseksi. Maapallon kylmenemisellä ei ole tällaisia palautekytkentöjä. Positiiviset palautekytkennät säännöllisesti laskevat 100 000 vuoden jääkausiin, ja seuraava sellainen on odotettavissa minä vuosisatana hyvänsä.
1900-luvun auringon aktiivisuus ja merivirtojen oskillaatio
Asia ei ole niin, ettei merivirtojen oskillaatio voisi peittää maapallon lämpenemistä. Tämä ei ole sitä, mitä nyt tapahtuu, mutta se on todella tapahtunut 1940- ja 1950-luvulla. Vertailu on opettavainen.
Auringon aktiivisuus oli tuolloin saavuttamassa “huippumaksimitasoa” samalla, kun Tyynellä merellä tapahtuvan merivirtojen suunnanmuutoksen (PDO) 30 vuoden kylmä vaihe oli alkamassa. Voimakas auringon aktiivisuus lämmitti valtameret kokonaisuudessaan (ja siten myös mantereita), mutta koska Tyynen meren pinnalla oli kylmempi vesi, maan pintalämpötilat laskivat ympäri maapallon, eli vaikutti siltä, että maapallo kylmenee.
Tämä ilmiö voidaan havaita kolmessa seuraavassa kaaviossa: auringonpilkkujen määrä, Tyynellä merellä tapahtuva merivirtojen suunnanmuutos (PDO) ja maapallon pintalämpötilan vaihtelut:
Kuva 1. Cap’n Bobin auringonpilkkumääräkaavio.
Auringon aktiivisuus saavuttaa “huippumaksimitasot” 1940-luvun alussa ja pysyy niissä 1950-luvulla ja 1960-luvun alkuvuosina.
Kuva 2. Steven Haren Tyynellä merellä tapahtuva merivirtojen suunnanmuutos (PDO) –kaavio.
Merivirtojen suunnanmuutoksissa alkoi kylmä vaihe samalla, kun aurinko lämpeni.
Kuva 3. Roy Spencerin kaavio HadCRUT3 –pintalämpötilatiedoista.
Pintalämpötila laski 1940- ja 1950-luvulla, kun kylmä merivirtojen suunnanmuutos (PDO) peitti lämpenemisen, jonka aiheutti voimakas auringon aktiivisuus.
Kaaviot osoittavat, että merivirtojen suunnanmuutoksen (PDO) kylmä vaihe jatkui läpi 1960-luvun, jolloin siitä aiheutuvat kylmät pintalämpötilat laskivat entisestään heikon auringon aktiivisuuden takia. 1970-luvun alussa oli jo perusteltu huoli mahdollisesta tulevasta jääkaudesta. Auringon aktiivisuus laskisi ennemmin tai myöhemmin, ja se olisi voinut olla ennemmin. Mikä ei ollut perusteltua oli se, että kapitalismin vastaiset ympäristöaktivistit, kuten Stephen Schneider, syyttivät ihmisiä, jotka polttavat fossiilisia polttoaineita, tästä kylmenemisestä vain siksi, että heillä olisi tekosyy vaatia fossiilisten polttoaineiden polttamisen ja talouskasvun rajoittamista.
Kohta sen jälkeen kun Newsweek-lehti saattoi pelot maapallon kylmenemisestä yleiseen tietoon vuonna 1975, auringon aktiivisuus nousi jälleen ”huippumaksimitasoon” ja Tyynen meren merivirtojen oskillaatio kääntyi lämpenevään ”el niño” –vaiheeseen. Sekä auringon aktiivisuus että Tyynen meren oskillaatio tasaantuivat 2000-luvun viitenä ensimmäisenä vuonna, ja viime vuosina kumpikin vaikute on kääntynyt kylmenevään suuntaan.
Yhteenvetona, jos pintalämpötilatilastosta “korjataan” merivirtojen oskillaation vaikutus pois (niin, että se näyttää maapallon lämpötilan), niin lämpötilan riippuvuussuhde auringon aktiivisuuteen näkyy paljon voimakkaammin.
Kuinka vahva korrelaatio on auringon aktiivisuudella ja lämpötilalla, kun merivirtojen oskillaation ja tulivuorten aerosolivaikutukset korjataan pois?
Korrelaatio on melkein yksi yhteen jopa vuositasolla. Geologisessa historiassa korrelaatio on noin 90% kymmenen vuoden ajan jaksoissa mitattuna (Sekä Fred Singer että Henrik Svensmark ovat koonneet todisteita heidän merkittäviin kirjoihinsa.) Mutta geologinen historia ei ota huomioon merivirtojen oskillaatiota eikä vulkaanisia sulfaatteja. Modernilla ajanjaksolla, jolle on olemassa keinoja mitata nämä pintalämpötilan muut määrittävät tekijät, korjattu lämpötilapoikkeama myötäilee auringon aktiivisuutta lähestulkoon joka vuosi. Tässä Svensmarkin kaaviossa näkyy lämpötilapoikkeama (trendi poistettu) niin, että merivirtojen oskillaatio ja tulivuorten aerosolivaikutukset on huomioitu.
Kuva 4. Svensmarkin kaavio (lainattu osoitteesta http://motls.blogspot.com/2007/10/svensmark-and-friis-christensen-reply.html [3])
Huomaa, että Svensmark kartoittaa lämpötilan vastaan galaktista avaruussäteilyä (Galactic Cosmic Radiation, eli GCR), ei auringon aktiivisuuta. Vilkkaampi kausi auringon aktiivisuutta suojaa maapallon GCR:ltä, eli GCR on ikään kuin GCR:n edustajana ja toisin päin. GCR voidaan mitata suoraan geologisessa kerrostumassa ja, Svensmarkin teoriassa, se on juuri GCR joka aiheuttaa maapallon kylmenemistä (ionisoimalla ilmakehän ja edesauttamalla pilvien muodostumista).
Todella vaikuttava korrelaatio. Sitä vastoin ei ole ollenkaan empiiristä todistusta missään, että CO2 aiheuttaisi yhtään mitään. Lämpenemisen pelon lietsojilla on teoria, jonka taustalla ei ole yhtään todistetta ja he ovat tieten tahtoen sokeita ylivoimaiselle todistukselle siitä, että auringon magneettisaktiivisuus/GCR säätävät lämpötilaa. Siitä huolimatta, että kaikki todisteet osoittavat auringon aktiivisuuden ja GCR:n säätävän maapallon lämpötilaa, hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change, eli IPCC) yleiset virtausmallit jättävät tämän kilpailevan teorian täysin väliin.
Kylmenemisen kieltäjän Richard Woodin mukaan luonnolliset vaihtelut tulevien kymmenen vuoden aikana saattavat kallistua kylmenemisen puolelle.
Mutta, hän lisää, jos jatkat mallia tarpeeksi pitkään, maapallon lämpeneminen lopulta voittaa.
Niinpä. Mutta ei sen takia, että malli erottaa luonnollisen lämpenemisen ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä. Malli olettaa, että CO2 ohjaa lämpötilaa ja olettaa, että auringon vaikutukset eivät. Kuten IPCC:n ilmastotieteilijät myöntävät (painostuksen alla): nämä mallit eivät tuota ennustuksia. Nämä ovat simulaatioita, joista voi päätellä eräitä olettamuksia, ja olettamukset, joita päätellään kuuluvat ympäristökiihkoiluun, kokonaan irrallaan todisteista. Ne jättävät olettamuksista väliin kokonaan sen, mille ON todisteita ja olettavat todeksi sen, mille ei ole todisteita. Puhdasta tieteellistä huijausta.
Hiilidioksidin vaikutuksen korostaminen on ympäristönsuojelijoiden uskonto
CO2:llä ei ole mitään tekemistä tämän koko asian kanssa. Teoriassa korkeammalla CO2:n tasolla pitäisi olla hyvin lievä lämmittävä vaikutus, mutta empiirisesti tätä vaikutusta ei voida mitata. Me emme ole sellaisessa tilassa kuin 1940- ja 1950-luvulla, jolloin jäähdyttävä PDO peitti voimakkaan auringon aktiivisuuden lämmittäviä vaikutuksia. Olemme todella vaarallisessa kylmenemisen vaiheessa, jolloin kylmät merivirrat lisäävät vähentyneen auringon aktiivisuuden jäähdyttäviä vaikutuksia. Ainoat, jotka peittävät jotakin, ovat lämpenemisen pelon lietsojat, jotka peittävät maapallon kylmenemisen todellista vaaraa sillä, että höyryävät CO2:sta.
Tämä antaa heille tekosyyn edistää todellista asiaansa: saada rajoituksia fossiilisten polttoaineiden polttamiselle ja talouskasvulle. Lämpenemisestä hälyttävät ihmiset eivät ole oikeasti huolissaan maapallon lämpenemisestä, eivätkä ole koskaan olleetkaan. He ovat ympäristökiihkoilijoita, joiden mielestä taloustoiminta ahmii ympäristöä. He haluavat rajoituksia fossiilisten polttoaineiden polttamiselle vain, jotta rajoitettaisiin taloustoimintoja ja säästettäisiin ympäristöä ihmisen tunkeutumiselta.
Hälyttäjät eivät välitä, ovatko heidän väitteensä CO2:n aiheuttamasta lämpenemisestä tosia vai eivät. Itse asiassa he kaikki tietävät, että ihmisen aiheuttama maapallon lämpeneminen on huijausta, mutta se antaa heille poliittisen määräyksen, johon heidän kiihkonsa pakottaa heidät, joten he omaksuvat tämän huijauksen mukisematta.
Virheteoria
Epäluottamus totuutta vastaan on perustavanlaatuinen ihmisen moraalinen heikkous. Joka asiassa puolet väestöstä kuvittelee, että voi olla jotenkin oikein tai heidän etunsa mukaista vältellä tai vaientaa totuutta. Väistämätön seuraus tästä totuuden välttelystä on, että välttelijät päätyvät kokonaan vieraantuneeksi todellisuudesta, joka väistämättä johtaa siihen, että he ovat väärässä siinä, mikä on oikein tai heidän etunsa mukaista.
Todellisuudessa lämpeneminen on täysin vaaratonta, kun taas kylmeneminen on äärimmäisen vaarallista. Se voi helposti hävittää ei pelkästään ihmiskuntaa vaan myös suurimman osan biosfääriä, kuten kylmeneminen on tehnyt säännöllisin väliajoin viimeiset 2 miljoonaa vuotta. Mitä tulee flooran ja faunan tuhoamiseen, mikään ei ole siinä niin tehokas kuin jääkausi. Jos haluamme pelastaa planeettamme, meidän pitäisi suoltaa ulos kasvihuonekaasuja mahdollisimman nopeasti ja räätälöidä ne paikkaamaan infrapunaisia ”reikiä” kasvihuonepeitossamme. Sen sijaan, kiitos maapallon lämpenemisen puolesta hälyttävien ihmisten, emme tee mitään lämmittääksemme kasvihuonepeittoamme. Voimme vain toivoa, että tämä ei ole todellisen jääkauden alkua.
http://errortheory.blogspot.com/2008/04/ocean-oscillations-are-not-masking.html
keskiviikko, 30 huhtikuuta 2008
Valtamerien oskillaatio ei “peitä” maapallon lämpenemistä: ilmaston kylmeneminen on todellista
Ilmaston lämpenemisestä hälyttäjät yrittävät selitellä viimeaikaista ilmaston kylmenemistä Tyynenmeren oskillaation kylmänä vaiheena, eli että se olisi ”peittämässä” ilmaston lämpenemisen. Tämä selitys TIEDETÄÄN vääräksi.
Geologinen historia todistaa kiistattomasti, että maapallon lämpötilaa ohjaa aurinkotuuli (eli auringonpilkkuaktiivisuus), ja että vaihtelut CO2:n määrässä ovat täysin merkityksettömiä. Näin ollen nykyinen tauko auringon aktiivisuudessa tarkoittaa, että maapallon lämpötila nyt laskee. Jos auringon aktiivisuuden sykli numero 24 leimahtaa voimakkaasti, voisi maapallon lämpötila taas nousta, mutta ottaen huomioon että auringon aktiivisuus on ollut historiallisen korkealla vuodesta 1940, pitkäkestoinen hiipuminen auringon aktiivisuudessa ON tulossa ja se AIHEUTTAA pitkäaikaisen kylmenemisen.
Valtamerien oskillaation huomioiminen/lisääminen yhtälöön
Yksinkertainen yhteys maapallon lämpötilan ja auringon aktiivisuuden välillä usein himmenee maapallon lämpötilan ja maan pintalämpötilan välillä olevan eron johdosta. Maapallon lämpötila on maan valtamerien lämpötilojen keskiarvo. Valtameret ovat maapallon ensisijaisia lämmön varastoijia. Sen sijaan maamassojen ja ilmakehän lämmönvarastoimiskapasiteetti on mitätön.
Valtamerien lämpötilat eivät jakaudu tasaisesti. Sekä Atlantti että Tyynimeri kokevat oskillaatiota, jossa poikkeuksellisen lämpimät tai kylmät vedet vuorottelevat meren pinnalla. Tämä pintavesi on eräs ensisijaisista maan pinnan lämpötilan määrittelijöistä, eli valtamerien oskillaatio saa pintalämpötilan aaltoilemaan suhteessa todelliseen maapallon lämpötilaan.
Nykyinen maapallon kylmenemisvaihe, jonka aiheuttaa tauko auringon aktiivisuudessa, sattuu samaan aikaan 20-30 vuoden välein Tyynellä merellä tapahtuvan merivirtojen suunnanmuutoksen (Pacific Decadal Oscillation eli PDO) kylmän ”la niña” –vaiheen kanssa. Näin ollen kun maapallo kylmenee, pintalämpötilat laskevat vielä nopeammin.
Ne, jotka hälyttävät ilmaston lämpenemisestä, teeskentelevät että kylmeneminen johtuu merivirtojen oskillaatiosta, joka vain sattuu peittämään maapallon jatkuvaa lämpenemistä:
”Meidän tuloksemme viittaavat siihen, että maan pintalämpötila ei nouse tulevan vuosikymmenen aikana, kun luonnolliset ilmaston vaihtelut Pohjois-Atlantilla ja trooppisella Tyynellä merellä väliaikaisesti tasoittavat arvioitua ihmisistä aiheutuvaa lämpenemistä.” (lainattu osoitteesta http://www.nature.com/nature/journal/v453/n7191/pdf/nature06921.pdf)
Mediassa ollaan vielä rohkeampia:
”Lämpötilat kuitenkin lähtevät taas nousuun noin vuoteen 2020 mennessä, he sanovat.”
(lainattu osoitteesta http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7376301.stm)
Mutta nykyinen kylmeneminen ei ole vain kylmien merivirtojen oskillaation peittämää kokonaisvaltaista lämpenemistä. Se on kylmä oskillaatio yhdistettynä auringon aktiivisuuden hiipumiseen, jonka ennustetaan muuttuvan vakavaksi auringon aktiivisuuden sykliin numero 25 mennessä (jos ei ole jo nyt vakava).
Ne, jotka hälyttävät ilmaston lämpenemisestä, aktiivisesti salaavat todellisen uhan, vaikka se muuttuu koko ajan yhä selvemmäksi. Kolmekymmentä vuotta la niñaa yhdistettynä kolmenkymmenen vuoden auringon aktiivisuuden hiipumiseen ja vieläpä aikaan, jolloin Milankovićin jaksot lähenevät jääkausiolosuhteita. Tämmöisenä aikana täytyy tehdä kaikki voitavamme estääksemme hallitsematonta maapallon kylmenemistä. Maapallon lämpeneminen ei koskaan ollutkaan uhkana. Lämpenemisellä on negatiiviset palautekytkennät, jotka estävät sitä muuttumasta liian haitalliseksi. Maapallon kylmenemisellä ei ole tällaisia palautekytkentöjä. Positiiviset palautekytkennät säännöllisesti laskevat 100 000 vuoden jääkausiin, ja seuraava sellainen on odotettavissa minä vuosisatana hyvänsä.
1900-luvun auringon aktiivisuus ja merivirtojen oskillaatio
Asia ei ole niin, ettei merivirtojen oskillaatio voisi peittää maapallon lämpenemistä. Tämä ei ole sitä, mitä nyt tapahtuu, mutta se on todella tapahtunut 1940- ja 1950-luvulla. Vertailu on opettavainen.
Auringon aktiivisuus oli tuolloin saavuttamassa “huippumaksimitasoa” samalla, kun Tyynellä merellä tapahtuvan merivirtojen suunnanmuutoksen (PDO) 30 vuoden kylmä vaihe oli alkamassa. Voimakas auringon aktiivisuus lämmitti valtameret kokonaisuudessaan (ja siten myös mantereita), mutta koska Tyynen meren pinnalla oli kylmempi vesi, maan pintalämpötilat laskivat ympäri maapallon, eli vaikutti siltä, että maapallo kylmenee.
Tämä ilmiö voidaan havaita kolmessa seuraavassa kaaviossa: auringonpilkkujen määrä, Tyynellä merellä tapahtuva merivirtojen suunnanmuutos (PDO) ja maapallon pintalämpötilan vaihtelut:
Cap’n Bobin auringonpilkkumääräkaavio. Auringon aktiivisuus saavuttaa “huippumaksimitasot” 1940-luvun alussa ja pysyy niissä 1950-luvulla ja 1960-luvun alkuvuosina.
Steven Haren Tyynellä merellä tapahtuva merivirtojen suunnanmuutos (PDO) –kaavio. Merivirtojen suunnanmuutoksissa alkoi kylmä vaihe samalla, kun aurinko lämpeni.
Roy Spencerin kaavio HadCRUT3 –pintalämpötilatiedoista. Pintalämpötila laski 1940- ja 1950-luvulla, kun kylmä merivirtojen suunnanmuutos (PDO) peitti lämpenemisen, jonka aiheutti voimakas auringon aktiivisuus.
Jatkaen eteenpäin kaaviot osoittavat, että merivirtojen suunnanmuutoksen (PDO) kylmä vaihe jatkui läpi 1960-luvun, jolloin siitä aiheutuvat kylmät pintalämpötilat laskivat entisestään heikon auringon aktiivisuuden takia. 1970-luvun alussa oli jo perusteltu huoli mahdollisesta tulevasta jääkaudesta. Auringon aktiivisuus laskisi ennemmin tai myöhemmin, ja se olisi voinut olla ennemmin. Mikä ei ollut perusteltua oli se, että kapitalismin vastaiset ympäristöaktivistit, kuten Stephen Schneider, syyttivät ihmisiä, jotka polttavat fossiilisia polttoaineita, tästä kylmenemisestä vain siksi, että heillä olisi tekosyy vaatia fossiilisten polttoaineiden polttamisen ja talouskasvun rajoittamista.
Kohta sen jälkeen kun Newsweek-lehti saattoi pelot maapallon kylmenemisestä yleiseen tietoon vuonna 1975, auringon aktiivisuus nousi jälleen ”huippumaksimitasoon” ja Tyynen meren merivirtojen oskillaatio kääntyi lämpenevään ”el niño” –vaiheeseen. Sekä auringon aktiivisuus että Tyynen meren oskillaatio tasaantuivat 2000-luvun viitenä ensimmäisenä vuonna, ja viime vuosina kumpikin vaikute on kääntynyt kylmenevään suuntaan.
Yhteenvetona, jos pintalämpötilatilastosta “korjataan” merivirtojen oskillaation vaikutus pois (niin, että se näyttää maapallon lämpötilan), niin lämpötilan riippuvuussuhde auringon aktiivisuuteen näkyy paljon voimakkaammin.
Mutta kuinka vahva korrelaatio ON auringon aktiivisuudella ja lämpötilalla, kun merivirtojen oskillaation ja tulivuorten aerosolivaikutukset korjataan pois?
Korrelaatio on melkein yksi yhteen jopa vuositasolla. Geologisessa historiassa korrelaatio on noin 90% kymmenen vuoden ajan jaksoissa mitattuna (Sekä Fred Singer että Henrik Svensmark ovat koonneet todisteita heidän merkittäviin kirjoihinsa.) Mutta geologinen historia ei ota huomioon merivirtojen oskillaatiota eikä vulkaanisia sulfaatteja. Modernilla ajanjaksolla, jolle on olemassa keinoja mitata nämä pintalämpötilan muut määrittävät tekijät, korjattu lämpötilapoikkeama myötäilee auringon aktiivisuutta lähestulkoon joka vuosi. Tässä Svensmarkin kaaviossa näkyy lämpötilapoikkeama (trendi poistettu) niin, että merivirtojen oskillaatio ja tulivuorten aerosolivaikutukset on huomioitu.
Svensmarkin kaavio (lainattu osoitteesta http://motls.blogspot.com/2007/10/svensmark-and-friis-christensen-reply.html)
Huomaa, että Svensmark kartoittaa lämpötilan vastaangalaktista avaruussäteilyä (Galactic Cosmic Radiation, eli GCR), ei auringon aktiivisuuta. Vilkkaampi kausi auringon aktiivisuutta suojaa maapallon GCR:ltä, eli GCR on ikään kuin GCR:n edustajana ja toisin päin. GCR voidaan mitata suoraan geologisessa kerrostumassa ja, Svensmarkin teoriassa, se on juuri GCR joka aiheuttaa maapallon kylmenemistä (ionisoimalla ilmakehän ja edesauttamalla pilvien muodostumista).
Todella vaikuttava korrelaatio. Sitä vastoin ei ole ollenkaan empiiristä todistusta missään, että CO2 aiheuttaisi yhtään mitään. Lämpenemisen pelon lietsojilla on teoria, jonka taustalla ei ole YHTÄÄN TODISTEITA ja he ovat tieten tahtoen sokeita ylivoimaiselle todistukselle siitä, että auringon magneettisaktiivisuus/GCR säätävät lämpötilaa. Siitä huolimatta, että KAIKKI TODISTEET osoittavat auringon aktiivisuuden ja GCR:n säätävän maapallon lämpötilaa, Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change, eli IPCC) yleiset virtausmallit jättävät tämän kilpailevan teorian täysin väliin.
Kylmenemisen kieltäjän Richard Woodin mukaan:
Luonnolliset vaihtelut tulevien kymmenen vuoden aikana saattavat kallistua kylmenemisen puolelle.
Mutta, hän lisää, jos jatkat mallia tarpeeksi pitkään, maapallon lämpeneminen lopulta voittaa.
Niinpä. Mutta ei sen takia, että malli erottaa luonnollisen lämpenemisen ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä. Malli OLETTAA, että CO2 ohjaa lämpötilaa ja olettaa, että auringon vaikutukset eivät. Kuten IPCC:n ilmastotieteilijät myöntävät (painostuksen alla): nämä mallit eivät tuota ennustuksia. Nämä ovat simulaatioita, joista voi päätellä eräitä olettamuksia, ja olettamukset, joita päätellään kuuluvat ympäristökiihkoiluun, kokonaan irrallaan todisteista. Ne jättävät olettamuksista väliin kokonaan sen, mille ON todisteita ja olettavat todeksi sen, mille EI ole todisteita. Puhdasta tieteellistä huijausta.
Ympäristönsuojelijoiden uskonto
CO2:llä ei ole mitään tekemistä tämän koko asian kanssa. Teoriassa korkeammalla CO2:n tasolla pitäisi olla hyvin lievä lämmittävä vaikutus, mutta empiirisesti tätä vaikutusta ei voida mitata. Me EMME ole sellaisessa tilassa kuten 1940- ja 1950-luvulla, jolloin jäähdyttävä PDO peitti voimakkaan auringon aktiivisuuden lämmittäviä vaikutuksia. Olemme todella vaarallisessa kylmenemisen vaiheessa, jolloin kylmät merivirrat lisäävät vähentyneen auringon aktiivisuuden jäähdyttäviä vaikutuksia. Ainoat, jotka peittävät jotakin, ovat lämpenemisen pelon lietsojat, jotka peittävät maapallon kylmenemisen todellista vaaraa sillä, että höyryävät CO2:sta.
Tämä antaa heille tekosyyn edistää todellista asiaansa: saada rajoituksia fossiilisten polttoaineiden polttamiselle ja talouskasvulle. Lämpenemisestä hälyttävät ihmiset eivät ole oikeasti huolissaan maapallon lämpenemisestä, eivätkä ole koskaan olleetkaan. He ovat ympäristökiihkoilijoita, joiden mielestä taloustoiminta ahmii ympäristöä. He haluavat rajoituksia fossiilisten polttoaineiden polttamiselle vain jotta rajoitettaisiin taloustoimintoja ja säästettäisiin ympäristöä ihmisen tunkeutumiselta.
Hälyttäjät eivät välitä, ovatko heidän väitteensä CO2:n aiheuttamasta lämpenemisestä tosia vai eivät. Itse asiassa he kaikki TIETÄVÄT, että ihmisen aiheuttama maapallon lämpeneminen on huijausta, mutta se antaa heille poliittisen määräyksen, johon heidän kiihkonsa pakottaa heidät, joten he omaksuvat tämän huijauksen mukisematta.
Virheteoria
Epäluottamus totuutta vastaan on perustavanlaatuinen ihmisen moraalinen heikkous. Joka asiassa puolet väestöstä kuvittelee, että voi olla jotenkin oikein tai heidän etunsa mukaista vältellä tai vaientaa totuutta. Väistämätön seuraus tästä totuuden välttelystä on, että välttelijät päätyvät kokonaan vieraantuneeksi todellisuudesta, joka väistämättä johtaa siihen, että he ovat väärässä siinä, mikä on oikein tai heidän etunsa mukaista.
Todellisuudessa lämpeneminen on täysin vaaratonta, kun taas kylmeneminen on äärimmäisen vaarallista. Se voi helposti hävittää ei pelkästään ihmiskuntaa vaan myös suurimman osan biosfääriä, kuten kylmeneminen on tehnyt säännöllisin väliajoin viimeiset 2 miljoonaa vuotta. Mitä tulee flooran ja faunan tuhoamiseen, mikään ei ole siinä niin tehokas kuin jääkausi. Jos haluamme pelastaa planeettamme, meidän pitäisi suoltaa ulos kasvihuonekaasuja mahdollisimman nopeasti ja räätälöidä ne paikkaamaan infrapunaisia ”reikiä” kasvihuonepeitossamme. Sen sijaan, kiitos maapallon lämpenemisen puolesta hälyttävien ihmisten, emme tee mitään lämmittääksemme kasvihuonepeittoamme. Voimme vain toivoa, että tämä ei ole todellisen jääkauden alkua.