"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Aselait Saksassa 1928–1945

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,05
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

William Luther Piercen artikkeli käsittelee yleisiä harhaluuloja aselainsäädännöstä kansallissosialistisessa Saksassa. Artikkeli on alkujaan kirjoitettu amerikkalaiselle yleisölle, mutta sen sanoma on yleismaailmallinen.

Monet Yhdysvaltojen perustuslain toisen lisäyksen kannattajat luulevat, että Adolf Hitler kielsi kansalaisilta oikeuden omistaa aseita. Kouluissa kerrotaan nykyään, että ”totalitaariset” yhteiskunnat eivät luota kansalaisiinsa, minkä vuoksi kansalaisille ei uskalleta antaa yksityisiä ampuma-aseita. On yleinen valhe, että ”natsit” olisivat valtaan päästyään kieltäneet ensimmäiseksi oikeuden yksityisiin ampuma-aseisiin. Hitler ei kerännyt kansalaisilta aseita pois.

On helppo ymmärtää, että esimerkiksi Yhdysvalloissa monet aseiden omistajat suorastaan tahtovat uskoa valheeseen kolmannen valtakunnan aselaeista. Nyky-yhteiskunta haluaa riistää kansalaisilta näiden aseet ja näin rajoittaa oleellisesti kansalaisten vapautta. Aseiden omistajat kokevat, että tämä on suuri harppaus kohti tyranniaa. Siksi he tahtovat kuvata asekontrollia kannattavia poliitikkoja mahdollisimman negatiivisella tavalla. Valtamedia on viimeisten vuosikymmenten ajan mustamaalannut Adolf Hitleriä kaikin mahdollisin keinoin. Kukaan poliitikko tai virkamies ei halua tulla samaistetuksi Hitleriin. Jos asekontrollin kannattajat saadaan suuren yleisön silmissä rinnastettua uskottavasti Hitleriin, voisi tämä monien mukaan lisätä hankkeen julkista vastustusta.

Vapaamielisten aselakien kannattajat tahtovat siis osoittaa, että asekontrolli voi suistaa koko valtion ”natsismiin”. Alan julkaisuissa on esimerkiksi nähty mainoksia, joissa on kätensä tervehdykseen ojentava Hitler sekä kuvateksti: ”Kaikki asekontrollin kannattajat nostakoot käden ylös.” Vapaamielisiä aselakeja kannattava äänekäs juutalaisryhmä JPFO on erityisen kiivaasti kampanjoinut rinnastaakseen Hitlerin ja asekontrollin. Ryhmä on jopa lehtiartikkeleissaan väittänyt, että eliitin suunnittelema, tiukempi aselainsäädäntö olisi rakennettu kansallissosialistisen Saksan lakien pohjalle. Kyseessä on siis Saksassa maaliskuussa 1938 säädetty Waffengesetz.

Tyypillistä juutalaista valhepropagandaa.

Tyypillistä juutalaista valhepropagandaa.

JPFO:n motiivit ovat selvät. Monet ei-juutalaiset aseharrastajat tietävät hyvin, että aggressiivisimpia asekontrollin kannattajia Yhdysvalloissa ovat juutalaiset. Juutalaisvastaisuus on ollut kovassa kasvussa aseharrastajien keskuudessa. Aseharrastajat tietävät, että juutalaiset omistavat valtamedian, jonka kanta aseisiin on lähes yksiselitteisen negatiivinen. Aseiden omistajat tietävät myös usein, että kongressissakin äänekkäimmät aseoikeuksia vastustavat lainsäätäjät ovat juutalaisia. JPFO:n on tehtävä kovaa pr-työtä, jotta juutalaisvastaisuus aseharrastajien joukossa ei kasvaisi entisestään. Juutalaiset ”aseaktivistit” tahtovat siirtää huomion todellisista syyllisistä – median ja politiikan juutalaisesta eliitistä – ja kohdistaa aseharrastajien vihan juutalaisten suurimpiin vihollisiin, kansallissosialisteihin. Vaikka harhautusstrategia ei toimisikaan täydellisesti, se hämmentää ihmisiä ja tekee aseharrastajista vaarattomia juutalaisten näkökulmasta.

Hitler ja kansallissosialistit eivät todellisuudessa kannattaneet asekontrollia, vaan vapautta. Hitlerin aikana säädetyt ampuma-aselait takasivat kansalaisille oikeuden omistaa aseita ja säilyttää niitä kotona. Kansallissosialistit myös kumosivat ennen heidän valtaannousuaan säädettyjä lakeja, jotka olivat rajoittaneet kansalaisten vapautta omistaa aseita. Weimarin Saksan tiukkoja aselakeja oli ollut säätämässä keskusta–vasemmistolainen hallitus, johon kuului myös paljon juutalaisia. Kansallissosialistien aselait olivat täysin erilaiset kuin millaisina monien asejärjestöjen propaganda ne nykyään esittää. Itse asiassa koko Hitlerin hallinto oli täysin erilainen kuin mitä esimerkiksi valtamedia kertoo.

Saksan kansallissosialistinen hallitus ei pelännyt kansalaisiaan toisin kuin esimerkiksi Washington. Hitler oli Saksan historian suosituin johtaja. Toisin kuin Amerikan presidentit, hän ei joutunut pukeutumaan suojaliiveihin tai pitämään puheita luodinkestävän lasiseinän takana. Julkisissa tapahtumissa Hitler seisoi avoautossa, joka liikkui hitaasti väkijoukkojen läpi. Kommunistit tosin yrittivät salamurhata hänet muutamaan otteeseen, minkä vuoksi hallitus täysin oikeutetusti iski kovaa kommunisteja vastaan ja käytännössä pyyhkäisi koko liikkeen pois Saksasta. Tavallinen lainkuuliainen kansa sen sijaan rakasti ja kunnioitti Hitleriä.

Saksan kansallissosialismi perustui aatteena miehisyydelle, yksilön vastuulle omasta turvallisuudestaan sekä omavaraisuudelle. Asekontrolli olisi siis ollut täysin kaikkia kansallissosialismin arvoja vastaan. Saksalaisissa yliopistoissa, joista tuli ajan myötä kansallissosialismin voimapesäkkeitä, esimerkiksi opiskelijoiden väliset kaksintaistelut hyväksyttiin. Saksan juutalaisliberaalit hallitukset pyrkivät ensimmäisen maailmansodan jälkeen kieltämään kaksintaistelut yliopistoissa. Laittomuudesta huolimatta perinne jäi kuitenkin henkiin ja kansallissosialistien päästyä valtaan se taas laillistettiin. Miekkailua, ammuntaa ja kamppailulajeja arvostettiin suuresti kansallissosialistisessa Saksassa. Nuoria kannustettiin harrastamaan niitä, sillä uskottiin, että ne vahvistaisivat ihmisen henkistä selkärankaa.

Aseiden rekisteri- ja lisenssikäytännöt (sekä pitkille että lyhyille aseille) kehitettiin Weimarin Saksassa 1928, siis viisi vuotta ennen kansallissosialistien pääsyä valtaan. Hitleristä tuli kansleri 30.1.1933. Viisi vuotta myöhemmin hänen hallituksensa kirjoitti aselainsäädännön lähes kokonaan uusiksi ja paransi sitä valtavasti. Pitkille aseiden ostamiseen ei esimerkiksi tarvinnut enää erikseen lupaa. Omistamisen ikäraja laskettiin 20 vuodesta 18:aan. Luvan kestoa pidennettiin vuodesta kolmeen vuoteen. Aseiden ja patruunoiden määrien rajoitukset poistettiin. Hitleriä voi halutessaan kritisoida siitä, että hallitus jätti vielä muutamia rajoituksia voimaan, mutta käytännössä mikään ei estänyt lainkuuliaisia kansalaisia hankkimasta aseita kansallissosialistisessa Saksassa. Hitlerin lait turvasivat kansalaisille oikeuden aseisiin; uusia rajoitteita ei rakennettu ja vanhat joko lakkautettiin tai niitä höllennettiin huomattavasti.

Toisen maailmansodan lopussa miehitysjoukkojen amerikkalaiset jalkaväensotilaat olivat hämmästyneitä siviilien hallussa olleiden aseiden määrästä. Sotilaat varastivat kymmeniätuhansia pistooleita saksalaisista kodeista ja toivat niitä mukanaan Amerikkaan sodan jälkeen. Vuonna 1945 kenraali Eisenhower määräsi kaikki yksityiset ampuma-aseet takavarikoitavaksi amerikkalaisten miehitysvyöhykkeellä. Pistoolien lisäksi myös kaikki kiväärit ja haulikot takavarikoitiin. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkellä saksalaisia siviilejä ammuttiin sumeilematta, mikäli heidän hallustaan löydettiin yksikin patruuna.

Täytyy muistaa, etteivät juutalaiset olleet saksalaisia, vaikka he olisivatkin syntyneet Saksassa. Kansallissosialistinen hallinto määritti kansalaisuuden etnisyyden perusteella, eikä juutalaisia laskettu täysivaltaisiksi kansalaisiksi Hitlerin aikana. Kansallissosialistinen lainsäädäntö syrjäytti juutalaiset asteittain avainasemista, olipa kyse sitten opetuksen, median tai lainsäädännön alasta. Tavoitteena ei ollut vain vapauttaa saksalaisia juutalaisen vaikutuksen ikeestä, vaan suostutella juutalaiset muuttamaan pois maasta. Marraskuun 18. päivä 1938 säädetty saksalainen aselaki kielsi juutalaisilta aseiden ja patruunoiden valmistuksen sekä myymisen. Se ei kuitenkaan kieltänyt yksityistä kanto- tai omistusoikeutta. Juutalaisten sulkeminen pois asealalta aiheutti närää kuten muutkin kiellot, ja tyypilliseen etnosentriseen tapaansa juutalaiset leimasivat lain aseiden kieltolaiksi mustamaalatakseen vastustajiaan.

Kansallissosialistien juutalaisille asettamat pakotteet toimivat odotetulla tavalla. Vuosina 1933–1939 kaksi kolmasosaa Saksan juutalaisväestöstä muutti pois vähentäen juutalaispopulaation 600 000 yksilöstä (Hitlerin noustua valtaan 1933) 200 000 yksilöön toisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1939. Yhdysvalloissa asuvat juutalaiset kuvasivat ajanjaksoa omasta kapeasta näkökulmastaan pimeyden, terrorin ja taantumuksen aikakautena. Samaan aikaan kansallissosialistisen hallinnon rauhanvuodet kuvastivat saksalaisille toivoa, iloa sekä materiaalista ja henkistä elpymistä.

Samalla tavalla vääristyneenä nähdään 1950-luvun alun Yhdysvallat McCarthyn aikana. Senaattori Joseph McCarthy (republikaanit, Wisconsin) käytti asemaansa hallinnossa paljastaessaan toisen maailmansodan aikana tapahtuneen kommunistien soluttautumisen Yhdysvaltain hallitukseen ja muihin instituutioihin. Suurin osa hänen paljastamistaan kommunisteista oli juutalaisia. Kontrolloitu media esittää ajan terrorin ja taantumuksen aikana, jolloin kaikki pelkäsivät senaattori McCarthyn ”noitavainoja”. Tietenkään tämä ei liittynyt mitenkään ei-juutalaisiin amerikkalaisiin, jotka eivät pelänneet vähäisimmässäkään määrin. Kun historiaa tarkastellaan juutalaisten lasien läpi juutalaisten kontrolloimasta mediasta, näkökulma on aina vääristetty palvelemaan juutalaisten omia tarkoitusperiä.

Kansallissosialistien säätämä Saksan aselaki 18.3.1938 sekä laki tuliaseista ja patruunoista 12.4.1928, jonka sääti kansallissosialismin vastainen Weimarin ajan hallitus, ovat esitetty alla suomenkielisenä käännöksenä. Lyhyt taustojen esittely auttaa lukijaa hahmottamaan niiden merkityksen.

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan (juutalaiset vaikuttivat häviöön merkittävästi rappeuttamalla kotirintaman taistelumoraalin mielenosoituksilla ja kumouksellisella toiminalla – aivan kuten he tekivät Amerikassa Vietnamin sodan aikana), keisari luopui vallasta. Liberaalit ja vasemmistolaiset ottivat vallan 1918. Toipuessaan sotilassairaalassa tilapäisesti sokeutuneena brittien myrkkykaasuhyökkäyksen seurauksena, Hitler päätti siirtyä politiikkaan. Hän halusi haastaa petturit, jotka olivat vastuussa Saksan alennustilasta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisten uusien hallitsijoiden ihanteet olivat hyvin samanlaisia kuin nykyajan liberaaleilla länsimaissa. He kannattivat kosmopoliittisuutta, kansainvälisyyttä ja egalitarismia. Vuoteen 1923 mennessä Saksan taloudellinen tilanne oli ajautunut romahduksen partaalle, mikä aiheutti suuria levottomuuksia. Kommunistit olivat luikerrelleet työväenliikkeeseen ja aiheuttivat kasvavan uhan maalle.

Hitler oli todellakin politiikan ytimessä. Hänen kansallisosialistinsa taistelivat kommunisteja vastaan Saksan kaduilla, mikä sai työväen- ja keskiluokkaiset isänmaanystävät näkemään heidät ainoana voimana, joka voisi säästää Saksan kommunistien vallankaappaukselta. Hitlerin kansallissosialistit lisäsivät kannatustaan ja vahvistuivat läpi 1920-luvun. Myös kommunistit – Neuvostoliiton avustamana – kasvattivat kannatustaan. Hallituksen menetettyä julkisen tuen poliittisesta tilanteesta tuli äärimmäisen epävakaa.

Hallitus vastasi rajoittamalla saksalaisten aseenkanto- ja omistusoikeuksia merkittävästi. 12.4.1928 laki tuliaseista ja patruunoista oli erittäin merkittävä muutos. Lain sääti kansallissosialisteille vihamielinen keskusta–vasemmistolainen hallitus, jota johti Kansleri Wilhelm Marx. Hallitus koostui sosialisteista – joista monet olivat juutalaisia – ja katolisista keskustalaisista.

Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1933 kansallissosialistit olivat vallassa ja Hitler johti hallitusta. Kommunistien muodostama uhka murskattiin päättäväisesti. Kansallissosialistit alkoivat korjata edeltäjiensä aiheuttamia sosiaalisia ja taloudellisia tuhoja. Saksaan palasi täystyöllisyys. Korruptio ja rappio kitkettiin pois. Juutalaiset ja heidän kätyrinsä poistettiin kansallisen elinkeinoelämän kaikilta sektoreilta. Saksalaiset astuivat uudelle kansallisen vapauden, terveyden ja vaurauden aikakaudelle.

Lopulta vuonna 1938 kansallisosialistinen hallitus sääti uuden aselain kymmenen vuotta sitten säädetyn tilalle. Seuraavat kohdat vuoden 1938 laista koskivat enemmänkin tavallista kansalaista kuin valmistajia tai kauppiaita.

Käsiase voidaan hankkia vain ampuma-aseen hankintaluvalla (Waffenerwerbschein). Lupa on käytettävä vuoden kuluessa hankintapäivästä. Suustaladattavat aseet on vapautettu lupavaatimuksesta. [Vuoden 1928 laki vaati lupaa myös pitkille aseille, mutta kansallissosialistit poistivat vaatimuksen.]

Aseenkantoluvan (Waffenschein) tai metsästysluvan omistajat eivät tarvitse hankintalupaa käsiaseelle.

Ampuma-aseita, patruunoita, miekkoja tai veitsiä ei saa myydä alle 18 vuotiaille. [Vuoden 1928 lain ikäraja oli 20 vuotta.]

Mikäli henkilö kantaa ampuma-asetta asuntonta ulkopuolella, työpaikallaan tai aidatulla alueella, täytyy hänellä olla mukana aseenkantolupa (Waffenschein). Lupaa ei tarvita aseen kantamiseen poliisin hyväksymällä ampumaradalla.

Käsiaselupa voidaan myöntää vain henkilöille, joiden luotettavuus ei ole kyseenalainen ja jotka voivat osoittaa tarpeen luvalle. Lupaa ei voida myöntää erityisesti seuraaville ryhmille:

  1. Alle 18 vuotiaille.
  2. Juridisesti vajaavaltaisille tai jälkeenjääneille.
  3. Mustalaisille tai irtolaisille.
  4. Ehdonalaisessa tai muuten vailla kansalaisluottamusta oleville.
  5. Maanpetoksesta tai törkeästä maanpetoksesta tuomitulle tai muuten valtiolle vihamieliseen toimintaan osallistuvalle henkilölle.
  6. Henkilölle, joka on tuomittu oikeudenpäätöksellä pahoinpitelystä, kotirauhan häirinnästä, järjestysrikkomuksesta, virkamiehen vastustamisesta, rikollisuudesta tai väärinkäytöksestä, tai kalastus- tai metsästysrikoksesta yli kahden viikon vankeusrangaistukseen, ellei viimeisestä tuomiosta ole kulunut yli kolme vuotta.

Seuraavien aseiden valmistaminen, myynti, kantaminen, hallussapito ja maahantuonti on kielletty:

  1. Muuksi esineeksi naamioidut aseet (esimerkiksi kävelykeppiase tai vyönsolkipistooli).
  2. Äänenvaimentimella varustetut aseet tai kohdevalolla varustetut kiväärit.
  3. .22 kaliiperin onttokärkisellä luodilla varustetut patruunat.

Tämä oli lain henki. Lisäksi oli muita sääntöjä, jotka koskivat aseiden valmistajia, maahantuojia ja jälleenmyyjiä. Toki säädettiin myös lakeja koskien poliisin, sotilaiden ja muiden viranomaisten toimintaa. Määriteltiin myös aselupien hintakatto (3 Reichsmarkia) sekä säännöt aseita maahan tuoville turisteille. Tietysti lakiin kirjattiin myös sakot ja muut rangaistukset, joita voitiin langettaa lakeja rikkoville.

Voi olla vaikea todistaa kansalaisen ”luotettavuus” tai tarve omistaa ase. Nämä kohdat olivat kuitenkin jäänteitä vuoden 1928 laista, ne eivät olleet kansallissosialistien säätämiä. Kansallissosialistit tulkitsivat kohtia hyvin vapaamielisesti: henkilö, joka ei kuulunut yhteenkään yllä listattuun epäsosiaaliseen ryhmään, oli lain silmissä luotettava. Tarvetta aseelle pystyi perustelemaan niinkin yksinkertaisesti kuin kertomalla, että kantoi usein mukanaan suuria määriä käteistä.

Valaisimilla varustettujen kiväärien ja onttokärkisten .22 kaliiperin luotien kieltoa perusteltiin sillä, että edelliset olivat epäreiluja riistaeläinten näkökulmasta ja että jälkimmäiset olivat epäinhimillisiä.

Jokainen aiheesta kiinnostunut voi siis lukea Saksan hallituksen aselait joko alkuperäisessä muodossaan saksaksi tai esimerkiksi suomeksi tai englanniksi käännettynä. Tieto on vapaasti saatavilla. Mikäli tahtoo sivuuttaa virallisen kapulakielen ja päästä kansallissosialistisen aselainsäädännön ytimeen, voi siirtyä suoraan sivulle 35 (lain IV osa). Kuten jo mainittua, kansallissosialistit myönsivät kansalaisille kahdenlaisia lupia: aseiden hankintaluvalla (Waffenerwerbschein) sai ostaa käsiaseen ja aseluvalla (Waffenschein) sai kantaa mitä tahansa ampuma-asetta julkisella paikalla. Mielenkiintoista on todellakin se, että metsästyslupa saattoi vastata niistä molempia.

Teksteihin tutustumalla ymmärtää pian, että nykyisiä asekontrollin kannattajia tulisi verrata Hitlerin vihollisiin, ei Hitleriin. Juutalaiset vastustivat vapaata asekulttuuria silloin ja he tekevät niin myös nyt. Kansallissosialistit eivät todellakaan tahtoneet rajoittaa kansalaisten kykyä puolustaa itseään. Ne, jotka kutsuvat Hitleriä asekontrollin kannattajiksi, ovat joko typeriä tai epärehellisiä. Vasta, kun kommunistit ja demokraatit olivat pystyttäneet nukkehallituksensa Saksan raunioille 1945, saksalaisilta viimein kiellettiin oikeus puolustaa itseään asein.

 

William Luther Pierce

 

Lue myös: Miten Hitler uhmasi pankkiireja, Miten Hitler päihitti työttömyyden ja elvytti Saksan talouden

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

2 Kommentit

  1. McCarthyismin ajatus ja McCarthykin olivat ihan o.k. Mutta voi:

    http://toinennakemys.wordpress.com/2010/11/14/the-judas-goats-the-enemy-within/

    ”McCarthyismi oli sionistinen projekti

    Tärkeää tietoa McCarthyismin noususta USA.ssa on antanut meille John West Hooker, kuuluisa mustan kulttuurin tuottaja televisiosta ja viihdeteollisuudesta, nationalisti. Hän oli tekemisissä paljon myös R Reaganin kanssa MCA:n vuosinaan. Tästä hän kertoo 1072 ilmestyneessä kirjassaan. Antisemiitin maineen saanut Hooker ei Reaganin muistelmissa paljoa esiinny. Viimein Hooker saikin lähteä MCA:lta ja kirjoitti kirjansa. Samat temat toistuvat 1986 Dan Moldean kirjassa Dark Victory, Ronald Reagan, MCA and the Mob. Reganin vähän tiedetyt kytkennät sionisteihin ja mafiaan olivat kuitenkin olennaiset ja kertovat paljon hänen vaalirahoituksensa pimeistä taustoista. Sitten Hooker yritti perustaa neljännen televisioverkon, joka olisi ollut siis ainoa ei-juutalainen televisio. ADL sai kuulla suunnitelmasta ja esti suhteillaan sen (sain korruptoituneen ja sionistisen tuomarin Jacob Javitsin estämään projektin rahoituksen). Italian bisnesten jälkeen Hooker ysitti perustaa bensiinijakeluverkon, josta saaduilla tuloilla rahoitettaisiin nationalistista liikettä. Valitettavasti projekti torpedoitiin Israelin kanssa vehkeilleen arabihallituksen kanssa eräässä maassa ja muilla Mossadin operaatioilla (esim. yksi Hookerin liikekumppaneista murhattiin).1950-luvulla hän huomasi, kuinka sionistit halusivat saada antikommunistisen liikkeen haltuunsa. Erityisen paljastava oli hänen 1954 havaitsema American Jewish League Against Communism -järjestön todellinen rooli. Hän sai tietää järjestön asioista haastateltuaan varsin avomielistä Norman L Marksia. Hän antoi valaehtoisen todistuksen haastattelun sisällöstä.

    85 tai 90 % järjestön rahoituksesta tuli Bernard Baruchilta. Tätä pidettiin kuitenkin piilossa ja näennäisesti rahoitus tuli muista lähteistä. Järjestön tehtävä oli ensisijaisesti olla olemassa ja propagoida sen puolesta, että ihmiset eivät yhdistäisi kommunismia ja juutalaisuutta enää toisiinsa ja että ei enää puhuttaisi juutalaisesta kommunismista tai että suuri osa juutalaisista oli kommunisteja (ennen tiedettiin juutalaisten ja kommunismin yhteys, sodan jälkeen totuus on haudattu massiivisen propagandan alle myös Suomessa ja ympäri maailmaa. Nykyisin juutalaisuuden ja kommunismin ilmiselvistä kytköksistä puhuminen voi johtaa tuomioon rasismista monessa maassa). Toissijainen tarkoitus oli käännyttää juutalaisia kommunisteja sionisteiksi. Marks sanoi, että he kirjoittivat McCarthylle puheita, kun hän alkoi luoda uraansa Länsi-Virginiassa. He raivasivat hänelle tilaa lehdistössä. Vastavuoroisesti McCarthy ei ahdistellut juutalaisia kommunisteja komiteansa kanssa. Monet juutalaiset kutsuivat McCarthyä antisemiitiksi, vaikka todellisuudessa hän oli heidän paras ystävänsä. Lopulta he tuhosivat McCarthyn, kun hän oli alkanut ahdistaa myös juutalaisia kommunisteja. Jotkut McCarthyn kampanjat päätyivät myös juutalaisiin syytettyihin, mutta marksin mukaan jos katsotaan hänen toimintaansa, niin hän ei koskaan hyökännyt ketään yksittäistä juutalaista vastaan. Kun hän toimi väliaikaisen alakomitean kanssa Trumanin hallinnossa, ei hän kutsunut yhtään juutalaista. Kun hän oli puheenjohtaja tutkivassa komiteassa, hän alkoi kutsua todistajiksi myös juutalaisia. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt mitään, sillä hän jatkoi työltään em. järjestön miesten kanssa ja otti läheisimmäksi alaisekseen (oikeasti päällystakiksi ja tarkkailijakseen) Roy Cohnin (joka järjestyi George Sokolskyn avullaYksi McCarthyn komitean jäsen oli myös CFR:n mies Julius Kahn ja hän oli myös heidänmiehiään. McCarthyn lisäksi heidän kontrollinsa alla olivat myös Jnenner ja Velde komiteoineen. Samoin professori Louis, joka teki heille töitä helpottaakseen painetta juutalaisia kohtaan (Budenz oli ex-kommunisti!). Lisää nimiä seurasi todistuksessa. Kaikki ajan tunnetut antikommunistit olivat sionistitrotskiittien kontrollin alla. Marks kertoi, että kun em ihmisille valkeni, kuka hän oli, he katuivat paljastuksiaan. Hooker totesi, että nämä pseudopatriootit olivat antikommunisteja vain stalinismin suhteen, mutta itse asiassa amerikkalaistyylisen kommunismin edustajia ja he tavoittelivat diktatuuria johtajinaan Baruch ja hänen edustamansa väki.

    Hank Messick on kirjassaan Edgar Hooverista paljastanut mielenkiintoisia seikkoja Hooverin suhteista mafiaan ja myös kommunismiin. Em. seura perustettiin, jotta antikommunismi ei kääntyisi juutalaisvihaksi FDR:n aikojen muistojen vuoksi. Siksi myös Julius ja Ethel Rosenbergin jutun tuomari ja muu henkilöstö valittiin juutalaisten joukosta. Seuran päääasialliset kantavat voimat olivat Alfred Kohlberg ja Lewis Rosenstiel. Etenkin Rosenstiel oli tunnettu yhteyksistä rikollisuuteen. Hän oli itse asiassa suuri alkoholin salakuljettaja. Kun Truman oli ollut vastahakoinen Israelin tunnustamiselle, em. henkilöt ajoivat presidentiksi republikaania Deweytä. Kun hän sionistien hämmästykseksi hävisi, jotain oli keksittävä (liekö kansa yhdistänyt heidät edelleen kommunismin hyväksi toimintaan). Kun Cohnilla oli vuodettu 100 kommunistin lista USA:n hallinnossa, päätettiin alkaa kommunistijahti. McCarthy alkoikin pian pitää puheitaan, sillä konklaavi valitsi jahtimieheksi hänet neljän harkitsemansa senaattorin listalta. McCarthy ei ehkä tiennyt ihan kaikkea ja hän oli tosissaan asiassaan. Ja oikeassa siinä suhteessa, että hallintoon oli päässyt kommunisteja paljonkin. Kuitenkin koko McCarthyn aika on nähtävä lähinnä sionistisena konspiraationa ja kyse oli siinäkin stalinistien ja trotskiittien taistelusta. Lähin mies Cohn oli myös järjestäytyneen rikollisuuden tärkeimpiä lakimiehiä. ADL ja sionistit manipuloivat yleistä mielipidettä, kun he parjaavat McCarthyn toimia. Todellisuudessa ADL tuki vahvasti hänen työtään ja em. järjestöä, vaikka se nykyisin sanoo McCarthyä antisemiitiksi. McCarthyn olisi kuulunut syyttää kommunisteja tukeneita juutalaisia perheitä, Schiffejä ym. Sen sijaan hän syytti konservatiivisia elementtejä ja oikeastaan kaikkea traditionaalista edustavaa. Tärkein syytetty oli kenraali Marshall, joka sattumalta oli ollut myös yksi Israelin perustamisenvahvimmista ja tunnetuimmista vastustajista. Todellisuudessa McCarthyn uhrit eivät olleet sympaattisia Hollywood-näyttelijöitä, vaan useimmiten eliittiin kuuluvia WASP-poliitikkoja (Ann Coulterin mukaan). McCarthyn toiminnasta on annettu varsin väärä kuva. Tietysti monet oikeat kommunistit mediasta ja yliopistoista joutuivat hänen uhreikseen, mutta paljon on jätetty kertomatta.”

    Eli McCarthyismi oli vain juutalaishuijaus ja tuolloin hieman laitettiin uusiksi Hollywoodia vaihtamalla tyyppejä vähäksi aikaa ja pestiin puhtaaksi juutalaisten mainetta.

    McCarthy ei halunnut kai tyytyä rooliinsa ja ilmeisesti viimein alkoi miettiä Rockefellerien ym. ja kommunismin suhdetta. Pian leikki loppui ja miestäa lettiin parjata kaikissa medioissa. Pian mies vietiin johonkin parantolaan, jossa hänet murhattiin kuten Forrestal, Yockey ja muutama muu tunnettu nimi (enemmänkin kai on, jos tiedettäisiin):

    http://toinennakemys.wordpress.com/2010/12/12/antikommunisti-yockeyn-surullinen-kohtalo/

    Jo se, että McCarthyllä oli juutalaismafioso päällystakkina, kertoo paljon.

    ”Eli The Barnes Reviewin 6/2003 tri Emmanuel Josephsonin artikkelissa Nelson Rockefelleristä ja John McCarthystä kerrotaan, kuinka Rockefeller murhautti puolustusministeri James Forrestalin, kun tämä pääsi selville konspiraatiosta kommunistien kanssa. Forrestalkin joutui hullujenhuoneelle ja siellä pian kuoli pudottuaan ikkunasta korkeakerroksisesta talosta. Virallinen syy: itsemurha. Samassa artikkelissa kerrotaan, kuinka McCarthystä tehtiin loppu, kun hän lähestyi Robert Taftia ja äänesti ulkomaan avustusohjelmaa vastaan (ohjelma hyödytti Rockefellerien bisneksiä veronmaksajien varoilla) sekä alkoi päästä asemiin, jossa hänelle alkoi valjeta Rockefellerien ja muiden isojen kalojen kommunistivehkeilyt. Idealistinen McCarthy halusi todella taistella kommunismia vastaan, jolloin hänet kukistettiin valtavalla kampanjalla poliittisesti ja kirjoittaja uskoo väkevätsi, että lopulta senaattori myös tapettiin myrkyttämällä. Hänen hepatiittinsa alkoi niin oudosti ja asiaan liittyi valheita, kuten esim. alkoholismisyytökset, vaikka mies oli vuosia ollut ilman viinaa. McCarthy kuoli samalla klinikalla, jossa Forrestalkin kuoli. Vuosi oli 1957. Mielenkiintoinen lainaus artikkelista kertoo (länsimaisiinmuistelmiin nojautuen), kuinka vuoden 1954 Bilderberg-kokouksessa David Rockefeller ilmoittaa, että vuoden sisällä senaattori John McCarthy tulee katoamaan USA.n poliittiselta näyttämöltä: “…

    (0)(0)
    • Piper tosin tuossa yrittää esittää jotain trotskilaisten ja stalinistien kamppailusta. Ikään kuin olisi kaksi juutalaisuutta, jotka voisivat riidellä. Tai jope että stalinismi ei olisikaan ollut täysin juutalaiskontrollissa. Suuri erehdys, mutta ei vaikuta tuohon pääpointtiin.

      (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*