Asedirektiivin muutos ja aseluvanhaltijat

Suomalaiset aseluvanhaltijat ovat järjestäytymättömiä ja viranomaisiin luottavia. Kuuluminen ampumaseuraan tai metsästysseuraan ei takaa minkäänlaista edunvalvontaa, sillä poliittiset puolueet ja erityisesti keskusta ovat lähes kaikkien järjestöjen johtotehtävissä edustettuina.

Suurin osa aseluvanhaltijoista ei ole tutustunut lainkaan EU:n asedirektiivin muutosesitykseen ja poliittinen liturgia mediassa antaa täysin virheellisen kuvan direktiivin vaikutuksista lailliseen aseen omistukseen. Direktiiviesityksen suomenkielinen käännös on virheellinen, erityisesti käsite latauslaite, sillä latauslaitteella ymmärretään Suomen kielessä patruunoiden latauslaitetta, ei ampuma-aseen lipasta. Taisteluvälineissä latauslaitteella on muu merkitys, kuin lippaalla, joten käsitteiden tulisi olla oikeita.

Kat_Orp_Jun_SorDirektiivin muutos merkitsee määräaikaislupiin siirtymistä, mikä suoraan koskettaa perustuslain omaisuuden suojaa, sekä oikeutta pitää hallussaan laillisiin käyttötarkoituksiin ampuma-aseita ja niiden osia. Suomen hallitus ja erityisesti sisäministeriö on hämärtämässä direktiivin todellisista vaikutuksista tietämystä. Kokoomuksen puheenjohtajan valintaprosessi vapautti “sopivasti” toimialaministeri Petteri Orpon EU-maiden sisäministerien neuvotteluista Brysselissä!

Komissiossa Kataisen rooli, kabinettipäällikkönsä Romakkaniemen kanssa asedirektiivin puolustajana, häivytettiin kokoomuksen puoluekokouksen aiheuttaman julkisuuden taakse. Metsästäjien usko oikeuksiensa säilymiseen on suorastaan verrattavissa lapsen uskoon joulupukkiin, vaikka Natura 2000 ohjelma jo selkeästi osoitti suomalaisten politiikkojen myyräntyön!

Kat_Orp_Jun_Sor

Olennaista kaiken poliittisen näytelmän kannalta on suomalaisten virkamiesten täydellinen moraalittomuus kantaväestöä kohtaan. Direktiivin valmistelu vuodesta 2013 lähtien on tapahtunut sisäministeriön virkamiesten toimiessa yhdessä EU:n sisäasiainkomissaarin alaisen Fabio Marinin ryhmän kanssa. Virkamiesten on pitänyt tietää, että Komission tavoitteena on eurooppalaisten kansallisvaltioiden tuhoaminen pankkiunionin avulla ja aseistettu kansalainen on uhkana viranomaisten toiminnalle. Suomalaisten perinteisten arvojen tuhoaminen on ollut sdp:n ja kokoomuksen tavoitteena jo 30 vuotta! Nimenä kansallinen kokoomus on täydellisesti virheellinen, oikea nimi on kansainvälinen riistäjien puolue!

Käkikellojen kätkemisohje saattaa olla uskomattoman nopeasti myös suomalaisten valinta, sillä direktiivin voimaan saattaminen ampuma-aselain muutosesityksenä hallitukselle on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä lähes valmiiksi. Erityisen vakava tulee olemaan kysymys lupavapaiden lippaiden kohtalo direktiivin astuttua voimaan, sillä hallussapito tulee varmuudella johtamaan ampuma-aserikostutkintaan ja mahdollisiin tuomioihin. Kansalaiset joutuvat varautumaan yllättäviin “kotikäynteihin”, sillä pelkästään netissä tavaroiden myynti, erityisesti ampuma-aseisiin liittyvien osien osto – ja myyntitapahtumat ovat jo nyt poliisin erityisessä tarkkailussa. Kodin suoja on lopullisesti menetetty aseluvanhaltijoiden osalta direktiivin voimaan tullessa!

Reserviläisten osalta käyty keskustelu on ohjattu siten, että reserviläinen on saatu uskomaan oikeuteensa pitää hallussa myös tulevaisuudessa omistamansa ja hankkimansa itselataava ase. Valitettavasti ainoastaan sellaiset reserviin kuuluvat, joilla on sota-ajan sijoitus, saavat mahdollisesti pitää aseensa, muiden osalta on edessä aseiden romutus! Suomen asema USA:n kanssa liittosuhteen kaltaisessa tilassa oleminen, tulee merkitsemään kasvavaa riskiä joutua Venäjän toimien kohteeksi. Suomalaiset politiikot ovat myyneet Suomen todella halvalla kansainvälisille sijoitusyhtiöille ja samalla ovat ulkoistamassa Suomen puolustuksen. Olemmeko todella ansainneet tälläisen kohtalon ennen 100-vuotispäiviämme 2017.

 

Runo K. Kurko
Kansallinen kivääriyhdistys NRA
Puheenjohtaja

15 kommenttia

  1. Kuka tuollaista paskaa jaksaa kuunnella yleensä ja ohjelmakaupalla? Karsean ala-arvoisen karkeaa propagandaa. Hämmästyttävintä on se, että nämä vain kyselevät ja hämmästelevät. Mitään analyysiä ei ole. Kaikki suvakit ovat vain niin naiiveja, että eivät oikein tajua edes sitä, mitä puhuvat ym. Sitten esitetään, kuinka tyhmää se on. Ja kaikki, joka ikinen juttu juutalaismediassa on totta näistä terroristeista tai holohaxista ym. Aivan hirveä valeoppositio.

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  2. Homot eivät siis muka ymmärrä sitä, että muslimit vainoavat heitä? Kyllä jokainen sen tajuaa ja yleensäkin ihmiset eivät ole tyhmiä. Tuollainen lätinä ei ole kuin sumua silmiin. Nämä haluavat ihmisten olevan edelleen ymmällä. Tyhmimmät saada oikein viisaina vastaavaa itsestäänselvyyksien saarnaamista esittämään. Vain siis myös kyselyä miksi ja ihmettelyä. Ja että siis pitäisi uskoa, että suvakit oikeasti olisivat niin tyhmiä, mitä esittävät. Sellainenhan se vasta tyhmää olisi.

    Mitään vastauksia ei ole tarjolla. Vain uskoa mediaan ja yhteiskuntaan pohjataan ja toistetaan siis yleisiä valheita. Nämä eivät halua kertoa totuutta ihmisille, vaan saada heidät suoltamana valheita ja elämään median valheiden varassa.

    Plusääni(7)Miinusääni(2)
    1. No nyt tietenkin monet pitävät minua tyhmänä. Näkeehän jokainen tämän idioottimaisen persupaskan tai siis Muutos-paskan tai Suomen Sisu-paskan läpi eli näiden sionistien tässä videola. Kaikkihan näkevät, että tssä on nyt se toinen roolimalli vain, jota meille vyörytetään. ”Viisas” ja valmis kansalainen ja alamainen valitsee kuppikunnan ja roolin. Rehellinen ja asiaa puhuva ihminen onkin sis narri? Tai ainakin saattaa joutua vaikeuksiin eikä pääse ryhmiin. Ja yhdessähän olemme katsos voimakkaimmat. No olisi nyt edes muita kuin juutalaistahojen luomia ryhmiä. Nin viheliäistä ja aivotonta teatteria ja saamatonta väkeä on vain siksi, että kaikki ovat juutalaistahojen luomia ja siis kulkevat tuhoon. Ovat siis varsin aikaansaamattomia. Tyhjänjauhanta johtaa vain tyhjään.

      Todellisuudessa ei valheelle ja valehtelulle voi rakentaa. Todellinen narri on se, joka kulkee omaan tuhoonsa vain siksi, että ei halua erottua joukosta tms. Onhan se jo tässä vaiheessa pään seinään lyömistä tietty. Naurettavaa on paasata tyhjää tyhjän vuoksi juutalaisen pussiin. Nuo huijaukset huomaa siitä, että sionismia suositaan ja olennaisista asioista vaietaan.

      Kyllä se pilkka sattuu omaan nilkkaan. Jos koko Suomi on pepusta, niin so not. Liittykäämme joukkoon, joka on aidosti oikeiden asioiden puolella.

      P.S. Enemmän minusta suvakit ovat viksuja kuin nämä tekoviksut paskanpuhujat.

      P.S. P.S. Wiikin mukaan islamofobia ei synny tyhjästä, mutta antisemitismi syntyy ja kaikki josta sionistit ja juutalaiset eivät tykkää ovat niitä…

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. Vastarinta elää !

        Ei ole muuta tietä kuin aito, oikea, päättäväinen vastarinta.

        Ja poliittisesti ainoa oikea tie on kansallissosialismi.

        Jos joudutaan toimimaan maan alla, sitten toimitaan maan alla.

        Oikeilla ihmisillä on enää vain kahleensa hävittävänä. Voi myös olla, että itse asiassa muslimit olisivat oiva liittolainen, jos asiat sille mallille ajetaan. Kaikki, jotka tunnistavat vihollisen, ovat liittolaisia, tyylipisteitä ei jaeta.

        Eläköön voitto!

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
        1. Myös muslimeissa on järki-ihmisensä ja myös suuret hiljaiset massat, joista ei välttämättä ole ongelmia. Ainakana isosti, jos ovat hallittava vähemmistö. Wiik suoltaa vihakiihotusta, manipuloituja tilastoja ja kokonaisen maailmanuskonnon häväistystä. Suvakitkaan eivät ole nin tyhmiä, mitä tuossa annetaan ymmärtää. Suvakit yöeensä valehtelevat härskisti. Se on ylevämpää kuin Wiikin tekoviisauden ja lampaan vaatteiden sekä hirvittävän vihan ja karkean propagandan sekoitus. Todela karseaa kuunneltavaa ja huijareita nuo tuossa videolla kaikki. Oikein kurssitetuilta huijareilta kuulostavat

          Plusääni(5)Miinusääni(0)
        2. Ja mikähän se on, kun tämä saatanalauma (Suomen kansa) voittaa. Saatanalaumallahan on jo nyt kaikki valta tässä maassa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Saatanalauma on siis itse oma esivaltansa – kuten maan tilasta ja oloista jokainen näkee. Itseään vastaan nouseminenko (mainittu ”vastarinta”) on voitto? Luulen, että tulee tuhon syvä horna.Siihen kaikki täällä tähtää ja johtaa, hirvittävässä sokeudessa.

          Jumalan viha tätä Jumalaa pilkkaavaa, Jeesusta Kristusta pilkkaavaa, Jumalan sanan sivuuttavaa, lapsia lastenmurhissa liukuhihnalta murhaavaa, homoseksuaalista, kirkon opin vesittävää, lapset kouluissa ja kodeissa perversioiden ja jumalattomuuden opetuksellaan tuhoavaa, kiihtyvässä hybriksessä riehuvaa kansaa vastaan vie pikaiseen tuhoon, ellei kansa tule parannukseen (joka on oikea ”vastarinta” – katumus + usko) Jumalan edessä.

          Itse asiassa kirjoitan vain todetakseni: Pelastukoon, ken vielä ehtii. Pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamuksessa.

          Jumalattomat hukkuvat.

          Plusääni(4)Miinusääni(1)
  3. Tämä etninen vähemmistö (kyllä, juuri he, ”the usual suspects”) viis välittää homoista tai neekereistä, puhumattakaan muslimeista. Se on kaikki savuverhoa, tämä ”välittäminen”.

    Näkeekö kukaan Israelissa pienintäkään, minimaalisintakaan empatiaa neekereille tai muslimeille? Sallikaa minun nauraa.

    Tämä etninen vähemmistö voidaan määrittää yhdellä sanalla: Riidankylväjä.

    Riitaa luodaan naisten ja miesten, heterojen ja homojen, kristittyjen ja muslimien, työläisen ja työnantajan, Venäjän ja ”Lännen”, isän ja pojan, äidin ja tyttären, you name it, välille.

    Vakaa länsimainen yhteiskunta täytyy tuhota kuten sama etninen ryhmä jo tuhosi Venäjän bolshevikkivallankumouksen jälkeen. Riidat saavat meidät jakamaan voimamme keskinäiseen riitelyyn ja samalla herrakansa operoi ylhäällä, alhaalla ja siinä välissä. Koko ajan käy velkamylly ja koko ajan kaikki olennainen varallisuus siirtyy pois meidän käsistämme.

    Juuri nyt Kiina on lempilapsi ja kiinalainen ei voi tehdä mitään väärin. Kiina on julmasti tuhonnut Tiibetin ja toimii muutenkin kuin pahinkin diktatuuri. Ei kiinnosta tätä etnistä ryhmää, sillä he rakastavat vahvaa keskusvaltaa, kunha se keskusvalta on heidän valtansa.

    Ehei, kun tämä ryhmä saa tahtonsa läpi niin neekeri seisoo Hellfire-ohjuksen ja kuoleman välissä ja on ihan hiljaa, paitsi jos neekeri nöyrästi tekee sen, mitä herra sanoo. Muslimi kumartuu Mekkaan tietäen, että yksikin paha sana rangaistaan kylmästi ja valkoinen ihminen yhtyy neekeriin ja häviää maailmasta.

    Ja kun tämä on tehty niin sitten otetaan Kiiina syyniin ja silloin kiinalainen oppii tämän kansan ”demokratian”.

    Niinpä nyt on kyseessä se kuuluisa ”Viimeinen Taisto”. Ja vankeja ei oteta ja sääliä ei pyydetä.

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
    1. Viimeinen taisto käytiin jo Golgatan ristillä Jeesuksen Kristuksen lunastusteossa ja itse asiassa jo sen lupauksessa heti syntiinlankeemuksen jälkeen:

      ”Ja minä (Jumala) panen vainon sinun (so. käärmeen eli perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä (= Jeesuksen) välille; se on polkeva rikki sinun pääsi (= Jeesus kukistaa ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan perkeleen ja hänen joukkonsa), ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän (= Jeesus joutuu kulkemaan kuoleman kautta)” (1. Moos. 3:15).

      Ei ole koskaan ollut mitään todellista taistelua. On ollut vain Jumalan sana. Kaikki taistelut ratkesivat jo Jumalan sanassa heti ensimmäisistä ihmisistä alkaen. Siinä sanassa voitto on alusta saakka ollut olemassa, siinä saavutettu. Miksi siis hylkäätte sen ja asutte jo hävinneiden leirissä?

      Miksi metelöitte, kaikki te? Eikö voitto kelpaa?

      Plusääni(2)Miinusääni(5)
    1. Ja ase on Jumalan sana!

      ”ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana” (Ef. 6:17)!

      Minulla, se on minun sydämessäni, on jo ase ja voitto! Kannan sitä riemulla! Olen Herrassa kaiken voittaja! Kaiken herra!

      Plusääni(2)Miinusääni(4)
  4. Siinä lähtee puoliautomaatit metästäjiltä kun eivät kehtaa nostaa meteliä asiasta. Apumaurheilijat ja Reserviläiset on hoitanu omat hommansa kiitettävästi.

    Ihan niinkun Reserviläisten aseet turvakaapeista saadaan rikkollisten käsiin.
    Käyt intissä jo testeissä että et ole hullu…sitten SRA koe ja 2V ampumista ennen kun saat luvat millekkään sotilas aseelle.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat