Applen älypuhelimet tallentavat tietoja käyttäjän olinpaikasta

Applen iPhone ja iPad tallentavat tiedon siitä, missä käyttäjä on ja missä hän on ollut. Asian huomasi kaksi hakkeria, Alasdair Allan ja Pete Warden.

Hakkerien mukaan käyttäjän koordinaatit ja aikaleima on tallennettu laitteisiin siitä pitäen, kun laitteiden käyttämä iOS-käyttöjärjestelmä päivittyi versioon neljä viime kesänä.
Tiedot ovat tiedostossa nimeltä consolidated.db. Ongelmallista on, että tiedot ovat salaamattomassa muodossa, eli esimerkiksi varas voi selvittää laitteista, missä ja milloin käyttäjä liikkuu.
Wired-lehti vahvisti hakkerien väitteet omalla testillään. Ei ole tiedossa, miksi sijaintitietoja tallennetaan, eikä ole näyttöä, että tiedot lähtisivät eteenpäin Applelle. Allanin ja Wardenin mielestä tallennus on kuitenkin selvästi tarkoituksellista.
Uutiset Applen tahattomasta tai tahallisesta vakoilusta eivät ole ennenkuulumattomia. Esimerkiksi viime kesänä kävi ilmi, että iPhonet ja iPadit lähettävät tietoja gps-sijainnistaan Applelle kaksi kertaa päivässä, jos paikkatietopalvelut ovat päällä.
Ei ole selvää, liittyykö hakkerien löytö samaan asiaan.

1 kommentti

  1. Asialla ei ole laajempaa merkitystä. On aivan sama, vaikka tiedettäisiin missä tahansa, olenko soittanut kesämökin laiturilta, työpaikalta, kotoa, linja-autosta tai puoluekokouksen väliajalta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat