Terveydenhuolto on syvässä kriisissä. Kriisi syntyi, kun vanha kunnanlääkärijärjestelmä ajettiin alas. Tilalle tulivat terveyskeskukset kylän parhaalle paikalle.
Tilanne jatkuu samanlaisena, ehkä vieläkin pahempana. Tiloja ja laitteita on yllin kyllin. Motivoituneesta henkilökunnasta on huutava puute. Henkilökunta on kasvotonta. Terveydenhoito, lääkärit ja hoitajat hoitavat työvuoronsa. Tulevat ja menevät, lääkärit ja hoitajat viilettävät sairaalasta toiseen. He eivät tietenkään tunne potilaitaan. Eivätkä välitäkään tuntea.
Potilas on ihmisenä outo käsite. Potilas on asiakas, aivan kuin marketissa. Asiakas tulee ja menee. Siksipä lääkärin rooli on täysin muuttunut.
Ennen oli potilas-lääkäri-suhde. Nykyisin on lääkäri-tietokone-suhde. Lääkäri raplaa tietokonettansa asiakkaan ollessa läsnä – sivustakatsojana. Lääkäri ei puhu mitään. Mumisee tietokoneellensa.
Potilaista on tehty asiakkaita, joita lääkärin on siedettävä. Maksoi mitä maksoi, kun tietokone ei yksin maksa muhkeaa kuukausipalkkaa.
Sairaanhoitajat käyvät pikkulääkäreistä. He tulevat ja menevät. Antavat pistoksia, ottavat verinäytteitä ja jakavat lääkkeet. Joka aamu on vuoteen vieressä uusi sairaanhoitaja. Lääkäri vaihtuu vain kerran viikossa. Sairaanhoitajat päivittäin. Ainoastaan perushoitajat ovat pysyviä työntekijöitä. He tekevät terveydenhuollon likaiset työt potilaan vuoteen äärellä.
•••
Potilaan hoidon kasvottomuus heijastuu ehkä pahimmillaan siinä, että potilailla ei todellisuudessa ole hoitavaa lääkäriä, eikä edes hoitavaa vastuun kantavaa hoitajaa. Teoriassa on, mutta käytännössä ei. Jopa autokorjaamoissa on korjauksesta vastaava mekaanikko. Terveydenhuollossa kukaan ei kanna vastuuta. Vastuun pakoilu ulottuu huipulle asti.
Lääkärien tekemät virheet pannaan yhteiseen Ö-piikkiin. Johtava lääkäri allekirjoittaa selvityspaperit, mutta vastaa, ettei tunne tapausta. Kun potilaita on niin paljon.
Alempi hoitoporras pääsee kuin koira veräjästä. Vaikka sairaalassa tapahtuu useita raskaita hoitovirheitä, niin ne eivät hetkauta ketään. Omaiset ovat täysin voimattomia. Amerikkalaisissa sairaaloissa toimineena tiedän, että tällainen vastuun pakoilu ei siellä vetele. Jos sairaalassa tapahtuu toistuvasti töppöilyjä, paikalle ilmestyy tutkintalautakunta selvittämään sairaalan tilaa ja käytäntöjä.
•••
Meillä hoidon laatua voisi parantaa, jos hoitohenkilökunta pantaisiin joksikin aikaa töihin autokorjaamoon. Auton huolto merkkikorjaamolla toimii. Ihmisen huoltamolla palvelu tökkii joka kohdassa.
Olemme luoneet terveydenhuollosta kasvottoman byrokraattisen hirviön, jossa päähuomio kiinnitetään vempaimiin ja tietokoneohjelmiin. Sadat miljoonat eurot pannaan uuden uljaan sähköisen reseptin kehittämiseen. Tämä ei hyödytä potilaan hoitoa, mutta ohjaa yhteiskunnassa resurssit väärälle raiteelle.
Potilas ei ole tietokoneen osa tai ohjelma. Hän on apua tarvitseva, usein kärsivä ihminen. Häntä ei pelasta tietokoneohjelma, vain pysyvä hoitosuhde hoitavaan ja vastuunsa tuntevaan hoitohenkilökuntaan.
Olisi korkea aika ottaa askel taaksepäin eikä kymmentä askelta horjuen eteenpäin.
Kirjoittaja on lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori. Kolumni julkaistu aiemmin Ikäplus-lehdessä, www.karprint.fi