Reilu viikko sitten uutisoitiin Brysselin juutalaismuseon ammuskelusta [1]. Jo ennen epäillyn pidätystä ja tunnistamista sionistit yrittivät ottaa kaiken hyödyn irti murhista. Nyt paljastuneet tiedot iskun taustoista ovat kuitenkin äärimmäisen noloja sionistien kannalta.
Museon ammuskelussa kuoli muun muassa israelilainen pariskunta. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syytti veriteosta kaikkia, jotka eivät hyväksy juutalaisvaltion rikollista politiikkaa palestiinalaisia vastaan. Vielä uhmakkaampi oli ulkoministeri Avigdor Lieberman, jonka mukaan kaikki israelilaisia tuotteita eettisistä syistä boikotoivat osallistuivat omalla tavallaan murhaan. Toki sionistit vaativat ammuskelun varjolla myös kaikkia kansallismielisiä eurooppalaisia järjestöjä kiellettäväksi. Ainoastaan Israelilla tulee heidän mukaansa olla lupa toteuttaa tiukan linjan nationalismia.
Israelin ja Yhdysvaltojen kannalta olisi ollut herkullisinta, että ampuja olisi toiminut Iranin laskuun tai kuulunut esimerkiksi Hizbollahiin. Esimerkiksi Ha’aretzin [2], The Jewish Pressin [3] ja Israel National Newsin [4] syyttävä sormi kohosi pian ammuskelun jälkeen kohti Libanonia. Iran ja Hizbollah ovat menestyksekkäästi estäneet sionistien ja länsimaiden rahoittaman vallankumousyrityksen Syyriassa [5]; Israelin kannalta olisi ihanteellista, jos vihollinen saataisiin nyt sotkettua Euroopan maaperällä toteutettuun paljon julkisuutta saaneeseen veritekoon. Israel National News esimerkiksi väitti, että syynä iskulle oli se, että Israelin miehitysjoukot (IDF) joutui vetäytymään Hizbollahin painostuksen vuoksi pois eteläisestä Libanonista vuonna 2000. Libanonilaiset viettivät voiton vuosipäivää 25.5. [6] eli päivä ampumisvälikohtauksen jälkeen. Vihjailullaan sionistinen media yrittää painostaa IDF-joukkoja hyökkäämään uudestaan Libanoniin. Israel on aiemminkin yrittänyt syyttää Irania ja Hizbollahia terrori-iskuista ympäri maailmaa kykenemättä tarjoamaan kuitenkaan todisteita väitteidensä tueksi. Adrian Salbuchin [7] mukaan Israel itse on ollut joidenkin näiden iskujen takana.
Kun länsimedia toistelee israelilaisten propagandaa ”terrori-iskujen” jälkeen, unohtuu usein mainita, miksi esimerkiksi Iranilla voisi olla motiivi iskeä israelilaiskohteita vastaan. Juutalaisvaltio yrittää kaikin keinoin estää Iranin ydinvoimahankkeen onnistumisen ja on turvautunut lukuisiin raakoihin terrori-iskuihin iranilaisia ydinfyysikkoja vastaan [8]. Ydinohjelma on tärkeä Iranin taloudellisen tulevaisuuden kannalta, sillä Israelin johtamat länsimaat ovat asettaneet Iranille rankkoja talouspakotteita [9]. Tämä on vaikuttanut suoraan myös maan energiapolitiikkaan ja tietysti kansalaisten laskevaan elintasoon. Juutalaisvaltio on kuin sarjamurhaaja. Iranilaisia tiedemiehiä on surmattu asentamalla pommeja heidän autoihinsa, mutta Yhdysvallat ei siltikään suunnittele terrorisminvastaista operaatiota Israeliin.
[10]No, kuka Brysselissä oikein ammuskeli? Suomalainen valtamedia puhuu tapansa mukaan monikulttuurista uuskieltä [11]ja kutsuu syyllistä ”ranskalaismieheksi”. Sosiaalidemokraattien europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari [12]taas yhdisti ammuskelijan ”äärioikeistoon” ja muun muassa kreikkalaiseen Kultainen Aamunkoitto -puolueeseen. ”Ranskalaismies” on todellisuudessa toisen polven siirtolainen ja hänen nimensä on Mehdi Nemmouche. Kuuluiko Nemmouche Hizbollahiin? Oliko hän iranilainen tai kenties syyrialainen palkkamurhaaja? Antisemitisti? Ei. Nemmouchen henkilöllisyyden paljastuminen on erittäin kiusallista Israelin, Euroopan ja Yhdysvaltojen kannalta. Brysselin ampuja on lehtitietojen mukaan ”al-Qaidan” inspiroima wahhabisti ja hän on viettänyt yli vuoden Syyriassa taistelemassa Bashar al-Assadin hallitusta vastaan. Nemmouche kuvasi museoiskun jälkeen jopa videon, jossa hän esitteli aseitaan ja tunnusti olevansa Brysselin ampuja. Videolla näkyy myös Assadin hallitusta vastustavan ääri-islamistisen ISIL-järjestön lippu. ISIL kuuluu kapinallisjärjestöihin, joille Yhdysvallat ja Israel ovat antaneet sotilaallista ja taloudellista apua Syyrian sisällissodan aikana. Juutalaismuseon ammuskelija olikin siis sionistien aseveli. ISIL-järjestön toiminta ei rajoitu Assadin hallinnon vastustamiseen, vaan se on syyllistynyt äärettömän raakohin hyökkäyksiin siviilejä vastaan [13]. ISIL on kiduttanut, raiskannut, silponut ja ristiinnaulinnut naisia ja lapsia, mutta sionistinen valtamedia ei lännessä ole kirjoittanut asiasta juuri mitään.
[14]Lyhyesti sanottuna: Brysselin ampuja Nemmouche on Israelin ja lännen liittolainen sodassa Irania, Syyriaa, Hizbollahia ja kaikkia itsenäisiä kansoja vastaan. Israel ampui itseään jalkaan, kun osallistui Nemmouchen elättämiseen ja kouluttamiseen Syyriassa. Israel pelaa vaarallista peliä tukemalla islamistifundamentalisteja [15]. Juuri nyt Syyriasta on palaamassa kotimaihinsa tuhansia turhautuneita ja väkivaltaisia ”nemmoucheja”. Jokainen heistä on uhkatekijä tavallisten länsimaalaisten ihmisten turvallisuudelle ja tästä voi syyttää vain ja ainoastaan poliitikkojamme, jotka eivät uskalla vastustaa USA:n ja Israelin murhaamiselle perustuvaa ulkopolitiikkaa. Surullisinta siis on, etteivät ”nemmouchet” suinkaan suuntaa sodan jälkeen Israeliin, vaan esimerkiksi Eurooppaan. Vain muutama päivä Nemmouchen pidätyksen jälkeen Ranskan poliisi pidätti lisää ääri-islamisteja [16], joita todennäköisesti epäillään terrorismista. Sionistit ovat moneen otteeseen myöntäneet, että he haluavat monikulttuurisuutta ei-juutalaisiin maihin ja rotupuhtautta Israeliin. Iran, Libanon, Syyria ja Eurooppa joutuvat maksamaan kalliisti ”vapaan liikkuvuuden” periaatteesta, jota juutalaiset ovat innokkaasti markkinoineet meille toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi tunnettu israelilainen rabbi Baruch Efrati [17] on ylistänyt ääri-islamistista maahanmuuttoa Eurooppaan:
”Tulisi iloita siitä, että Eurooppa on menettämässä identiteettinsä rangaistukseksi siitä, mitä he tekivät meille juutalaisille. Eurooppa menettää sielunsa toisenlaiselle kansalle ja uskonnolle. Vaikka me juutalaiset käymme suurta sotaa arabeja vastaan Israelin herruudesta, on islam silti kannaltamme parempi uskonto ei-juutalaisille kuin kristinusko.”
Ikävä kyllä eurooppalaiset poliitikot ja kansalaiset eivät uskalla ottaa kantaa edes sionistien härskeimpiin, väkivaltaisimpiin ja rasistisimpiin lausuntoihin. Jatkamme ”vapaan liikkuvuuden” politiikkaa, vaikka ainut siitä hyötyvä osapuoli on eurooppalaisia vastaan kulttuurisotaa käyvä Israel.
Israel vie Eurooppaa edelleen kuin pässiä narussa, mutta Lähi-idässä juutalaisvaltio on ahtaalla. Se ei ole kyennyt kampittamaan Iranin, Syyrian ja Hizbollahin muodostamaa ”Vastarinnan akselia”. Libanonissa juhlistettiin voitonpäivää 25.5. hyvin optimistisissa tunnelmissa, vaikka Israel on tehnyt kaikkensa maan sisäpoliittisen vakauden horjuttamiseksi. Libanonin presidentti Michel Suleiman erosi tehtävästään hiljattain, mikä on luonut maahan valtatyhjiön. Israel yrittää nyt ylläpitää sekaannusta [18] ja vastakkainasettelua kahden suuren poliittisen liittouman – syyrialaismielisen Maaliskuun 8. päivän liiton sekä syyrialaisvastaisen Maaliskuun 14. päivän liiton – välillä. Politiikan tutkija Kevin Barretin mukaan Hizbollahin käsittävä Maaliskuun 8. päivä on toistuvasti esittänyt kompromissiratkaisuja presidenttinongelman ratkaisemiseksi, mutta Maaliskuun 14. päivän rahoittajat (Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja Israel) ovat käytännössä estäneet neuvottelut. Koko Libanonin poliittinen järjestelmä etnisine kiintiöineen on länsimaisen kolonialismin perua ja sen tarkoituksena on ylläpitää sisäisiä jännitteitä, jotta kansa ei voisi yhdistyä länttä ja sionismia vastaan. Barret muistuttaa, että Libanonin lisäksi sionistit ovat vaatineet esimerkiksi Syyrian ja Irakin pilkkomista, jotta juutalaisvaltion herruus alueella voitaisiin varmistaa.
Voitonpäivän puheessaan [19] Hizbollahin johtaja Sayyed Hassan Nasrallah otti selvän kannan presidenttikysymykseen. Maa tarvitsee johtajan mahdollisimman pian, mutta presidentin on ajettava Libanonin etua. Maaliskuun 14. päivän presidenttiehdokas Samir Geagea on tehnyt uransa aikana tiivistä yhteistyötä Israelin kanssa, joten hänen valintansa olisi kaikkien arabikansojen edun vastaista. Nasrallahin mukaan Israelin toiminta on kuitenkin tällä hetkellä epätoivoista [20]. Presidenttivaalien sabotoinnin lisäksi juutalaisvaltio on esimerkiksi kidnapannut puolustuskyvyttömiä libanonilaisia paimenia ja tuhonnut libanonilaisten asuntoja sekä peltoja. Tämä ei ole itsevarman vaan pelokkaan valtion toimintaa. Juutalaisvaltion koko olemus perustuu muiden kansojen loukkaamiselle ja nöyryyttämiselle.
[21]
Israelilainen tiedustelu- ja sotilasaiheisiin erikoistunut DEBKAfile-julkaisu uutisoi, [22] että juutalaisvaltiossa Nasrallahin puhe otettiin vastaan vakavin mielin. IDF:n johtajan pitivät puhetta ”sotaisana” alkusoittona sille, että Hizbollah tulee lähitulevaisuudessa siirtämään taistelijoitaan lähemmäs Israelin rajaa. Kun Syyrian terroristiarmeijat on kukistettu, uskoo IDF Hizbollahin keskittyvän taas sionistiseen arkkiviholliseensa. Hizbollah on kyennyt suojelemaan Libanonia sionistien iskuilta [23]myös Syyrian konfliktin ajan, mikä on syönyt israelilaisten itseluottamusta. DEBKAfilen mukaan Nasrallahin puhe erosi merkittävästi hänen yleisestä kaavastan, sillä hän puhui yksityiskohtaisesti IDF:n toiminnasta saadusta tiedustelutiedosta: tätä on pidetty jopa epävirallisena sodanjulistuksena. Nasrallah syytti sionisteja Syyrian terroristien aseistamisesta ja totesi, että Israelin rikoksia ei tulla enää katsomaan sormien läpi, vaan niihin vastataan sotilaallisesti.
Juutalaisvaltio lähti soitellen sotaan Syyriassa, mikä on kostautunut niin Lähi-idän kuin Euroopankin maaperällä. Tämä tulee varmasti myös syömään kotirintaman kannatusta kauan ennustetulle Iranin-vastaiselle sodalle niin Israelissa kuin Yhdysvalloissa. Juutalaiset järjestöt ovat lobanneet hyökkäystä Irania [24] vastaan etenkin Amerikassa jo vuosia. Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian fiaskojen jälkeen sionistiset sotahaukat ovat kuitenkin entistä epätoivoisempia. Mikäli sota saadaan Lähi-idän, Euroopan ja Yhdysvaltojen tavallisten kansalaisten kiivaasta vastustuksesta huolimatta, on se merkki paitsi sionistien äärimmäisestä vaikutusvallasta, niin myös länsimaiden äärimmäisestä korruptiosta.
Arvi Pihkala