Amisheilla ei ole autismia, mutta he joutuvat bioterrorismin kohteeksi

Ihmiset, jotka eivät kannata vaihtoehtoista lääketiedettä, ovat usein hämmentyneitä siitä tosiasiasta, että amisheilla ei ole autismia tai muitakaan oppimis- ja käyttäytymishäiriöitä, jotka vaivaavat teknisesti kehittynyttä yhteiskuntaamme. Amishit elävät omaa eristäytynyttä elämäänsä nykymittapuun mukaan vanhentuneiden aatteiden ja laitteiden varassa, ilman lääkkeitä, syöden paikallista luomuruokaa. Lääkintäviraston ja valtamedian tyrmistykseksi amishit ovat hyvin terveitä, vailla valtaväestöä vaivaavia kroonisia tauteja, kuten syöpä, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, vaikka heillä ei ole nykyaikaisia teollisia lääkkeitä, rokotuksia tai geenimuunneltuja ruokia. Miten voi olla mahdollista, että takapajuinen yhteisö ilman nykytieteen ”ihmeitä” on terveempää kuin valtaväestö? Totuus lääkkeiden ja lääketieteen vaikutuksista väestön terveydentilaan hämmentää ja nolostuttaa jo useita varsin vaikutusvaltaisia tahoja.

Amisheista on löytynyt 3 vahvistettua autismitapausta, joista ainakin kaksi lasta oli rokotettu. Kolmannesta lapsesta ei ole tarkempia tietoja. Yhdysvalloissa elää nykyään noin neljännesmiljoona amishia (2010), joten autismin esiintymistiheys on hurjan pieni, kun se valtaväestön lapsissa on jo 1 tapaus 88 lasta kohden (2008). Lasten rokotusten ja autismin yhteys on kiistaton, mutta silti lääkevirasto ja Yhdysvaltojen valtaapitävät haluavat uskotella, että kyseessä on jokin amishien supergeeni, joka tekee heidät autismille immuuniksi, tai valtaväestössä ilmenevä geneettinen virhe (Jumalan sormi), joka esiintyy aivoissa riippuen uskontokunnasta. Rokotteiden puolustajat keksivät mitä ihmeellisimpiä selityksiä, jotta heidän ei tarvitsisi hyväksyä tosiasiaa, että rokotteet aiheuttavat useita kroonisia sairauksia.

Amishit ovat syystä varuillaan, kun valtion edustajat ilmestyvät ovelle

Amisheja ahdistelevat toistuvasti terveysviranomaiset, jotka yrittävät suostutella heitä rokottamaan lapsensa. Vaikka useimmat amishit edelleen pysyvät kannassaan, pieni vähemmistö on alkanut antaa periksi valtion pelottelutaktiikoille. Ahdistelu jatkuu, vaikka viranomaisilla ei ole oikeutta tunkeutua ihmisten koteihin ja pelotella heitä ottamaan näitä myrkkyjä. Rokotettujen lasten lisääntyessä amishien parissa lisääntyvät myös autismitapaukset. Onneksi suurin osa amisheista uskoo edelleen rokotusten olevan vastoin Jumalan tahtoa, mikä todellakin näyttää siunaavan heidän lapsiaan paremmalla terveydellä.

Useita viruksista, joita vastaan lapsia rokotetaan, ei enää tavata. Kuitenkin media pelottelee ihmisiä edelleen rokottamaan lapsensa näitä viruksia vastaan, joista yksi on polio. Tohtori Sherri Tenpenny kertoi viimeisen raportoidun tapauksen läntisellä pallonpuoliskolla olleen Perussa vuonna 1991. Maailman Terveysjärjestö (WHO) julisti läntisen pallonpuoliskon vapaaksi poliosta vuonna 1994. Tätä tietoa eivät kuitenkaan viitsi valtamedia tai lääkärit kertoa.

Lokakuussa 2005 media hyökkäsi amisheja vastaan, kun neljän amish-lapsen ulosteesta löytyi poliovirusta. Media jätti kuitenkin kertomatta, että poliovirus oli rokotteiden tehoton versio, joka oli peräisin ”sokeripala-poliorokotteesta”. Tätä löydöstä käytettiin hävyttömästi hyväksi rokotteita karttavien vanhempien pelotteluun ja joukkohysterian lietsomiseen 2000-luvun alussa. Tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin, että polioviruksen kanta oli peräisin rokotteista, joita ei ollut käytetty enää 5 vuoteen, sillä niiden oli todettu aiheuttavan sivuvaikutuksena halvaantumisia. Miten se oli päätynyt rokotteista kieltäytyneiden amishien lapsiin, on edelleen täysi mysteeri. Tapa, jolla asia uutisoitiin, on hyvin paljastava. Olisiko uutinen päätynyt etusivun otsikoihin, jos kyseessä olisi ollut valtaväestöön kuuluvia lapsia? Ja miksi jutusta vihjattiin Washington Postille sekä osavaltion että liittovaltion viranomaisten toimesta? Otsikoissa vilisi harhaanjohtavia iskulauseita, kuten: ”Minnesotan amish-perheiden joukossa puhkesi polioepidemia!” Virheellisen informaation sodankäyntiä, jossa tartutetaan taudeilla, voidaan kutsua bioterrorismiksi.

Suurta bisnestä: Tahallinen halvaannuttava pandemia

Polion kauhuja liioiteltiin suuresti terveysviranomaisten suuroperaatiossa, jossa ruvettiin poistamaan nielurisoja, jotka ovat kehon AINOA polion vasta-aineita tuottava elin. Sattumalta samaan aikaan juuri perustettu Yhdysvaltojen lääkevirasto (FDA) alkoi vähentää lääkkeiden hopeapitoisuuksia, mikä oli ainoa tiedetty viruksia (kuten polio) tappava aine. Viimein saatiin aikaiseksi ’ratkaisu’, eli rokote, jota lääketeollisuus oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Poliorokote laskettiin liikkeelle juuri niihin aikoihin, kun polio oli luonnostaan vähenemässä, jolloin kaikki kunnia voitiin antaa rokotteelle. Näin saatiin kansa uskomaan rokotteiden, säteilyn ja kemiallisten lääkkeiden terveyttä parantaviin vaikutuksiin.

Tohtori Mark Donohue kertoo: ”Polioepidemioiden aikaan huomattiin, että nielurisojen poisto aiheutti 3-5 –kertaisen halvaantumisen riskin. Monet arvelivat polion olevan lääketeollisuuden aiheuttama sairaus. Emme aiheuttaneet poliota, mutta muutimme vastustuskykyiset ihmiset halvaannuttavan sairauden uhreiksi. Aiheutimme tuhansia halvauksia.” Rokotteilla muutamme kenties vastustuskykyisten ihmisten elämän aiheuttaen autismia ja muita sairauksia. Poliovirusta kantaneista amish-lapsista yksikään ei sairastunut tai halvaantunut, mikä saattaa johtua juuri ’ihmeitä tekevän lääketieteen’ puuttumisesta.

Rauhassa ja omissa oloissaan eläneet amishit, joita ei ole pakotettu nauttimaan valtaväestön ruoista ja lääkkeistä löytyviä myrkkyjä, ovat kiistatta terveempiä, vailla kroonisia sairauksia, oppimishäiriöitä ja autismia. He ovat yleisesti älykkäämpiä, paitsi edistyneessä englannin kielen kirjoittamisessa, sillä englanti ei ole heidän yhteisönsä hallitseva kieli. Voiko kyseessä olla uskonnon muokkaama ’supergeeni’? Yhteiskuntamme voisi oppia suuresti heidän esimerkistään ja lopettaa itsemme ja lastemme myrkyttämisen.

Modernia informaatiosotaa

Tähän katsantokantaan on esitetty paljon vastalauseita, kuten väite, että amishien yhteisöissä rokotukset ja autismi ovat yhtä tavallisia kuin valtaväestössäkin. Tämä on silkkaa puppua. Amishien joukossa on olemassa pieniä vähemmistöryhmiä, jotka ovat ottaneet rokotuksia ja joutuneet kärsimään autismista, mutta molemmat ovat ilmiönä pieni poikkeus. Pennsylvanian amish-yhteisön autismista julkaistiin artikkeli United Pressissä, kun Dan Olmsted yritti löytää autismitapauksia yhteisöstä. Tilastojen mukaan tapauksia olisi pitänyt olla noin 130, mutta hän löysi vain 3. Ensimmäinen oli adoptoitu kiinalaistyttö, joka oli saanut kaikki rokotuksensa yhdessä päivässä ja toinen lapsi oli saanut oireita jo 24 tunnin kuluttua omista rokotuksistaan. Kolmannesta tapauksesta ei ollut tarkempia tietoja. Toimittaja tapasi myös paikallisen perinteisen lääketieteen lääkärin, joka toisinaan auttoi amish-yhteisöä asioissa, joihin yrtit ja voiteet eivät riittäneet (esimerkiksi luunmurtumat). Lääkäri myönsi, ettei ollut KOSKAAN tavannut autismia amisheissa.

Tohtori Max Wiznitzer Clevelandin yliopistollisesta sairaalasta on valtion asiantuntijatodistaja tapauksissa, joissa perheet hakevat valtiolta korvauksia rokotteiden aiheuttamista vaurioista. Hän sanoo tehneensä virheen myöntäessään julkisesti autismin ilmenevän amishien keskuudessa vain 1 lapsessa 10 000:sta. Valtaväestössä autismia tavataan jo yli yhdessä sadasta lapsesta, eli YLI 100-KERTAISESTI verrattuna amisheihin. Vertailu on sinällään hiukan pielessä, sillä amisheista suurempi osa lienee nyt rokotettu kuin valtaväestössä on rokottamattomia.

Jäämme odottamaan aitoja todettuja autismitapauksia rokottamattomissa amisheissa. Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa lukea rokotteiden tehosteaineista, jotka aiheuttavat lukuisia sivuoireita ja sairauksia. Eri maissa on suhtauduttu hiukan eri tavalla rokotteisiin ja sallittuihin adjuvantteihin, mutta elohopea on yksi pahimmista ja päätynyt siksi monessa maassa kiellettyjen aineiden listalle. Yhdysvalloissa monet muissa maissa kielletyt aineet ovat edelleen sallittuja. On myös tiedossa monia lääkkeitä ja rokotteita, joita valmistavat rahanahneet monikansalliset yhtiöt, jotka myyvät niitä lähes kaikkialla maailmassa eri tuotenimillä. Rokotteiden vaarallisuuden kieltävät tutkimukset on AINA rahoitettu lääkeyhtiöiden toimesta. Riippumattomat tutkimukset ovat toistuvasti todistaneet rokotteiden ja autismin yhteyden. Yksikään rokote ei ole käynyt läpi julkista, riippumatonta, valvottua kaksoissokkokoetta turvallisuuden ja tehon määrittämiseksi. EI YKSIKÄÄN. Suuri osa amerikkalaisista lääkäreistä kieltäytyy rokotteista (CDC:n mukaan). Ketä tai mitä siis uskoa? Suosittelemme vahvasti jokaista käyttämään oikeuttaan päättää itse lastensa tulevaisuudesta. Tutustukaa riippumattomiin tutkimuksiin ja päättäkää itse, mikä on parasta. Ketään ei voi pakottaa ottamaan rokotuksia. Ketään ei saa syrjiä tai estää käymästä koulua vain sen takia, ettei ole ottanut rokotuksia.

alkuperäinen artikkeli: http://healthwyze.org/index.php/component/content/article/295-the-amish-dont-get-autism-but-they-do-get-bio-terrorism.html

11 kommenttia

  1. Lisää todisteita rokotteiden vaaroista, hienoa!
    Yhdysvalloissa aikoinaan eräs henkilö tarjosi kenelle tahansa lääkärille tai lääketehtaan edustajalle 75 000 dollaria, jos hän suostuu juomaan 6-vuotiaalle lapselle annettavassa rokotteessa olevat lisäaineet ilman viruksia tai bakteereita. Sekoitus valmistetaan juojan painon mukaan siten, että se vastaa 6-vuotiaan verenkiertoon suositusten mukaan pistettävän rokotteen lisäaineita. Kukaan lääkäri tai lääketeollisuuden edustaja ei tiettävästi ole vastannut haasteeseen. Miksi? Eivätkö lääkärit ja lääketehtailijat uskokaan siihen, mitä muille saarnaavat?

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Oikein hyvä kirjoitus, Pekka vuosia sitten! Artikkeli taas jälleen kerran jyrää rokotusten mielettömyyttä. Eikö kukaan Suomalainen joka on saanut rokotteista haittavaikutuksia uskalla tulla esiin kaapistaan ja kertoa ihan oikeasti mitä on kokenut ja kokee rokotteiden jälkivaikutuksista ja miten viranomaiset ovat suhtautuneet rokotteen aiheuttamiin sairastumisiin.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Dokumentissa Shots in the dark esiintyy rokotteiden haittoihin perehtyneitä asiantuntijoita ja rokotteista vaurioita saaneita. Dokumentissa käsitellään myös autismia:
    http://www.youtube.com/watch?hl=fi&hl=fi&v=pnxAsrAK2hw

    Uusi hinkuyskärokotteilla (DTaP) tehty tutkimus todistaa, että immuniteetti heikkenee 42 % vuodessa viidennen annoksen jälkeen:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/pertussis-vaccine-is-defective-dont-blame-the-refusers-for-pertussis-outbreaks-new-england-journal-of-medicine/

    Vopr Virusol. 1979 Sep-Oct;(5):547-50.
    [Disorders in the murine chromosome apparatus induced by immunization with a complex of antiviral vaccines].
    Cherkeziia SE, Mikhaĭlova GR, Gorshunova LP.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/506209

    Pol Tyg Lek. 1968 Jan 1;23(1):5-6.
    [Smallpox vaccination and clinical signs of leukemia].
    Aleksandrowicz J, Halikowski B.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/5670187

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. 16 lasta sairastui tuberkuloottiseen aivokalvontulehdukseen BCG-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22190501

    Lapsi sairastui Gianotti-Crostin oireyhtymään rokotteiden jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22352961

    Pikkulapsi sairastui Gianotti-Crostin oireyhtymään rokotteiden jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10886758

    Pikkulapsi sairastui Gianotti-Crostin oireyhtymään rokotteiden jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16167279

    Lapsi sairastui Gianotti-Crostin oireyhtymään hepatiitti B-rokotteen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17239149

    Rokotteet yhdistetty sairauteen nimeltä anti-NMDA receptor encephalitis. Sairaus on akuutti aivotulehdus, johon liittyy kasvaimia:
    http://intraspec.ca/autism/Hofmann2011.pdf

    Kaksi ihmistä sai anti-NMDAR encephalitis-sairauden H1N1-influenssarokotteen jälkeen ja yksi ihminen DTaP-IPV-tehosterokotuksen jälkeen:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3158385/

    Neurokirurgi Russell L Blaylockin artikkeli siitä, miten rokotteet aiheuttavat autismia.
    http://pathwaystofamilywellness.org/component/option,com_crossjoomlaarticlemanager/Itemid,226/aid,1758/view,crossjoomlaarticlemanager/

    Tohtori Harold E. Buttramin artikkelissa kysytään, voivatko rokotteet aiheuttaa geneettistä hybridisaatiota:
    http://vactruth.com/2012/03/13/vaccines-human-animal-dna/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Saattaahan niitä sairauksia aiheuttaa myös ruokavalio, joka on länsimaissa aika teollista. Lukekaa esim. ”Petos lautasella”-kirja, jossa on kerrottu länsimaissa syötävästä ruoasta. Luomuruoasta saa enemmän mikroravinteita, kuten C-vitamiinia, Sinkkiä jne. ja nämähän mm. suojelevat elämää ja nostavat esim. miehilä mieshormonin määrää elimistössä eli antavat niin sanotusti virtaa elämään. Itse näkisin kyllä, että ruokavaliolla on olennaisempi terveyteen ja sairauksiin osa, kuin rokotuksilla.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. Otsikko on myytti,
    joka 271. lapsi amishien joukossa on autistinen.
    1899:stä lapsesta löytyi 14-25( eri diagnoositestein arvioituna) autistista lasta.

    http://www.opposingviews.com/i/myth-amish-don-t-have-autism

    Joka on tutustunut tieteenhistoriaan, löytää autistisia tunnusmerkkejä mm. Henry Cavendishista (s.1731).. eli ajalta ennen rokotuksia..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. ”Otsikko on myytti,
    joka 271. lapsi amishien joukossa on autistinen.”

    Yhdysvalloissa autismia on yhdellä lapsella 88:sta.

    Tuossa vähän erilaista näkökulmaa amishien autismiin ja ilmeisesti viittaamaasi tutkimukseen:
    http://www.ageofautism.com/2012/05/dan-olmsted-the-amish-all-over-again.html

    ”Joka on tutustunut tieteenhistoriaan, löytää autistisia tunnusmerkkejä mm. Henry Cavendishista (s.1731).. eli ajalta ennen rokotuksia..”

    Se, että joku on ujo, on merkki autismista?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tieteen ja tekniikan historiaan kun tutustuu niin Aspergerin syndroomaan (autismin lievempi muoto) viittaavia ominaisuuksia huomaa vähintään joka toisesta asiaa eteenpäin vieneestä – tulee mieleen, että ilman lieviä Aspergereita tämän päivän high-techin suuri kysymys olisi varmaan se, miten piikivikärki saadaan pysymään keihäänvarressa kiinni niin kauan että saadaan hirven tai karhun rintakehä puhki ..

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Tuo Polion hävinneisyys läntiseltä pallonpuoliskolta on myytti. Esim. Tampereen jätevesilaitos on vuosia mitannut poliovirusta jätevedestään. Ilmeisesti virus on kantajassaan oireeton, koska kukaan ei ole ilmoittautunut vastaanotolle. Mutta joka kuukausi otetuissa näytteissä se löytyy. Asiasta on uutisoinut Aamulehtikin.

    Tuosta hopeasta… Onko kukaan uhrannut kahta ajatusta sille historialliselle ajatukselle että ennen vanhaan juomavesikaivoihin pudoteltiin aina hopearahoja? Oli yleisessä tiedossa että hopea puhdistaa juomaveden, ja siksi nykyisinkin kaivojen pohjalta löytyy hopearahoja. Jos kerran hopeaa laitetaan rokotteisiin, niin eikös esim. hopeisesta hitsauslangasta tehtyä häkkyrää voisi pudottaa vesilaitosten ottokaivoihinkin? Kotitalouksista puhumattakaan. Se saattaa suojaa monelta muultakin taudilta ihan siinä ohimennen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat